HSL:n satamatutkimuksen tulokset syksyltä 2015 2016 Sampo Kantele Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Satamien henkilöliikennetutkimus 2015 Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä haastatteluaineistoa mistä ja miten laivamatkustajat saapuvat Helsingin matkustajasatamiin, kun he ovat lähdössä laivamatkalle. Tutkimus kohdistettiin Eteläsataman Olympia-, Makasiini- ja Katajanokan matkustajaterminaaleihin, Länsisataman Länsiterminaaliin sekä Vuosaaren sataman Hansaterminaaliin. HSL käyttää aineistoa myöhemmin Helsingin seudun liikenneennustemallin päivittämisessä matkustajasatamien osalta. 2
Satamien henkilöliikennetutkimus 2015 Tutkimus toteutettiin laivamatkustajien suorahaastatteluin käyttämällä HSL:n teettämää kyselysovellusta. Jalkamatkustajat haastateltiin matkustajaterminaalirakennusten lähtöselvitys- ja odotusauloissa ja automatkustajat terminaalien henkilö- ja pakettiautojen lähtöselvitys- ja odotuskaistoilla. Haastattelut toteutettiin syys-lokakuussa ennen koulujen syyslomia (14.9. ja 7.10. välisenä aikana) siten, että jokaisessa terminaalissa haastatteluja pyrittiin tekemään yhteensä 2 kokonaisen tai 2 konstruoidun arkipäivän verran, jolloin haastattelut kohdistetaan kaikkiin ko. terminaalista lähteviin laivavuoroihin. Sään takia peruttujen laivavuorojen osalta aineistoa täydennettiin neljällä ylimääräisellä haastattelulla. 3
Laajennuksesta Tutkimukseen haastateltiin 2 438 ihmistä, joista saatiin tutkimukseen lopulta 2 305 havaintoa. Nämä jakautuivat siten että terminaalissa haastateltiin 1 077 ja autojonossa 1 228. Helsingin Satamalta saatiin viikkojen 38-41 terminaalikohtaiset matkustajamäärät, joista muodostettiin laajennuksessa käytetyt keskimääräiset tutkimuspäivän matkustajamäärät. Jotta laajennetut matkustajamäärät summautuisivat keskimääräisiin tutkimuspäivän lukuihin, laajennuksessa oletettiin että autokaistalla haastatellut (kuljettaja) edustavat matkaan liittyvissä kysymyksissä kaikkia autossa olijoita. Tällöin laajennuksen painona käytettiin kysyttyä autossa olevien lukumäärää. Haastatellun henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvissä kysymyksissä laajennettuihin lukuihin tulee tästä syystä suhtautua varauksella Terminaalissa haastateltujen painona käytettiin ykköstä, vaikka haastateltu olisi kuulunut isompaan ryhmään. Satamanosankohtaisia tuloksia ei esitetä tietosuojasyistä. 4
Keskimääräiset matkustajamäärät tutkimuksen keskimääräisenä arkipäivänä Haastattelupaikka Haastateltu Osuus Laajennettu (matkustajia keskimääräisenä päivänä) Osuus (*) Yhteensä 2 305 24 665 Autojono 1 228 53% 16 171 66% Terminaali 1 077 47% 8 494 34% (*) Autojonossa haastateltujen laajennus korostaa niiden osuutta laajennetuissa tuloksissa. 5
Tietoja matkasta 6 2016
Millä kuljitte matkan pääasiassa (pisin välimatka lähtöpaikoittain)? Autojonossa kaikki ovat kuljettajia 7
Millaisesta paikasta aloititte matkan? 8
Missä matkan lähtöpaikka sijaitsi? 9
Autolla (kuljettaja tai matkustaja) pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevien saapumissuunnat 10
Missä matkan määräpaikka sijaitsi? 11
Joukkoliikenteen käytön esteet Yhteensä Autojono Terminaali Tarvitsen auton laivamatkan jälkeen kohdemaassa 50,8 % 77,0 % 1,0 % Tarvitsin autoa lähtömaassa 20,2 % 29,6 % 2,3 % Joukkoliikenne on liian hidas 4,0 % 2,3 % 7,2 % Joukkoliikennevälineet ovat liian täysiä 0,2 % 0,0 % 0,5 % Joukkoliikenneyhteydet ovat liian heikot (esim. liian pitkiä kävelymatkoja tai liian harvoja lähtöjä) 4,2 % 4,3 % 4,0 % Minulla on paljon matkatavaraa 5,3 % 6,1 % 3,8 % Sain kyydin 3,2 % 0,1 % 8,9 % Muu syy 11,2 % 10,1 % 13,5 % Voi valita useita vaihtoehtoja. Ei summaudu 100 %:iin. 12
Henkilöauton keskikuorma (henkilöitä) Henkilöitä autossa Haastateltuja Laajennettu Osuus laajennetuista Osuus haastatelluista 1 513 3 646 22,5 % 41,8 % 2 550 8 065 49,9 % 44,8 % 3 101 2 372 14,7 % 8,2 % 4 50 1 517 9,4 % 4,1 % 5 11 385 2,4 % 0,9 % 6 3 186 1,1 % 0,2 % Keskiarvo 1,78 13
Matkan tarkoitus 14
Ennakoitu pääkulkutapa satamasta paluumatkalla 15