VANHEMMUUTEEN VALMENTAUTUMISEN KEHITTÄMINEN

VANHEMMUUTEEN VALMENTAUTUMISEN KEHITTÄMINEN Sirkku Hanhikoski Päättötyö Kevät 1999 Diakoniaammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö

DIAKONIAAMMATTIKORKEAKOULU/JÄRVENPÄÄ PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ Sosiaali, terveys ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkinto Sirkku Hanhikoski Vanhemmuuteen valmentautumisen kehittämisprojekti Julkaisupaikka on Järvenpää. 12.4.1999. 26 sivua ja 7 liitettä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia odotuksia vanhemmilla ja neuvolan työntekijöillä on sekä kehittää äitiysneuvoloiden perhevalmennusta. Tutkimuksella halutaan myös selvittää mitkä ovat ne käytännön menetelmät, joilla nämä toiveet ja odotukset voitaisiin toteuttaa. Aineiston keruussa käytettiin teemahaastatteluja, joihin osallistui 5 perhettä ja 4 neuvolantyöntekijää Lohjan alueelta. Lisäksi aineistona oli 10 kirjettä, joita vanhemmat olivat lähettäneet lehtiilmoituksen perusteella. Vanhempien toiveita suhteessa perhevalmennukseen olivat mm. arjesta selviytymisen tukeminen, valmennuksen jaksottaminen alku ja loppuraskauden sekä synnytyksen jälkeiseen aikaan. Toivottiin myös eri ammattilaisten vierailuja, isien näkökulman esilletuomista, videonauhojen laadun ja sisällön kehittämistä, perheiden ottaman vastuun tukemista sekä naisen ja miehen välisen suhteen muuttumisesta keskusteluja. Neuvoloiden työntekijät toivoivat mm. lisää koulutusta ryhmien ohjaamiseen. Eri ammattilaisten käyttö valmennuksissa kiinnosti myös työntekijöitä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että työyhteisön kehittäminen asiakkaita ja työntekijöitä kuuntelemalla tuottaa asiakkaiden tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavan työtavan. Perhevalmennuksen kehittäminen on sekä vanhempien että neuvolan työntekijöiden mielestä tarpeellista. Aineiston pohjalta suunniteltiin perhevalmennusmalli. Valmennus toteutetaan edellä mainituissa 3.ssa vaiheessa. Jokaisen vaiheen alussa vanhemmat valikoivat aiheet, joita valmennuksissa käsitellään. Etukäteen sovitaan valmennusryhmän kanssa niistä ammattilaisista, joita vanhemmat haluavat kuulla. Synnytyksen jälkeiseen vaiheeseen vanhemmat tulevat lapsen kanssa. AVAINSANAT: Vanhemmuus, vanhemmuuteen valmentautuminen, perhevalmennus, synnytysvalmennus, äitiysneuvola. Säilytyspaikka on Diakoniaammattikorkeakoulun Järvenpään yksikön kirjasto.

THE DIACONIA INSTITUTE OF HIGHER EDUCATION IN FINLAND JÄRVENPÄÄ TRAINING UNIT ABSTRACT Sirkku Hanhikoski Project of training for parenthood. April 1999 26 pages 7 appendices The purpose of this research was to develop the family training of maternity clinics and to find out what kind of expectations parents and workers have. The aim was also to find practical methods that can be used to realize the wishes and expectations of the parents. The research material was collected by interviews. There were 5 families and 4 workers of maternity clinics from Lohja area. 10 letters received from different areas in Finland were also used. These letters had been received due to advertisements in two magazines, Kaks Plus and Vauva. In these advertisements parents had been asked what kind of experiences and suggestions they had to develop family training. The parents wishes were, for example, how to manage with activities of daily living. Also the parents said that family training could be divided into three different parts, one at the beginning of pregnancy, the second at the end of pregnancy and the third after giving birth. The parents also wished that people of different professions could visit the family training croups. They wanted to discuss the role of the father. They wanted better video tapes, support for families in their responsibility and discussion about changes in the relationship between spouses. The workers in maternity clinics wanted for example more education in team work. Using people by different professions as lecturers also interested workers. In conclusion, it can be said that by listening to clients and workers the best solution to aswer the needs of clients can be developed. The opinion of maternity clinic workers and families was that developing maternity clinics and especially family training is necessary. A family training model was designed on the basis of the reserch material. According to the model the family training will be carried out in three aforementioned stages. The parents will choose the topics for training sessions. Key words: parenthood, training for parenthood, family training, delivery training, maternity clinic. Deposit in The Diaconia Institute of Higher Education in Finland libery in Järvenpää.

SISÄLLYS SIVU 1. JOHDANTO 1 2. PERHEEN MUUTTUNEET TARPEET PERHEVALMENNUKSEN KANNALTA 3 3. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET 7 4. TUTKIMUKSEN VAIHEET JA TOTEUTUS 8 4.1. Työprosessin kuvaus 8 4.2. Aineiston kerääminen 10 4.3. Aineiston analysointi ja hyödyntäminen 11 4.3.1. Vanhempien kokemuksia ja toiveita 11 4.3.2. Neuvolan työntekijöiden kokemuksia ja toiveita 15 4.4. Perhevalmennusmalli 18 5. TUTKIMUKSEN ARVIOINTIA 21 5.1. Tutkimuksen luotettavuuden arviointia 21 5.2. Prosessin arviointia 22 5.3. Perhevalmennusmallin arviointia 23 5.4. Eettistä arviointia ja pohdintaa 23 LÄHTEET 25 LIITTEET

1. JOHDANTO Perheiden muuttuneet tarpeet ovat osaltaan vaatimassa muutoksia perhevalmennukseen. Vanhempien tiedon saannin lisäännyttyä ovat käytännön taidot jääneet takaalalle. Moni uusi äiti tai isä kertoo olevansa ensimmäistä kertaa elämässä pienen lapsen kanssa, kun saa oman lapsen syliinsä. Jos ei ole kokemusta eikä perimätietoa lapsen kasvattamisesta, olettaako yhteiskunta että vanhemmat onnistuvat kasvatustehtävästään ilman riittävää tukea? Yhteiskunta on tehnyt jäsenistään epäitsekkäitä yksilöitä, jotka eivät pysty toimimaan ilman jatkuvaa holhousta ja kontrollia. Olisiko aika antaa vanhemmille lupa ottaa vastuu omasta ja perheidensä elämästä tukemalla heitä toivomallaan tavalla? Voisimmeko luopua lapsia ja vanhempia kontrolloivasta tiedon keräämisestä ja hyväksyä ihmisten erilaisuuden sekä erilaiset tavat hoitaa omia asioitaan? Kätilöiden ja muiden neuvolantyöntekijöiden mielipiteet tukevat sitä käsitystä, että valmennuksen tulisi kehittyä ajan mukana niin että vanhemmat ja neuvoloiden työntekijät voisivat itse olla mukana kehittämässä mallia, joka vastaisi enemmän tämän päivän tarpeisiin. (Teemahaastattelut.) Erittäin mielenkiintoiseksi koin aiheen silloin, kun huomasin kuinka paljon synnytysvalmennusta on tutkittu eri näkökulmista. Sen eri osaalueita on pyritty saattamaan ajanmukaisiksi ja vanhemmilta saatavaa tietoa on käytetty paljon hyväksi. Kuitenkin, jostain syystä valmennusmalli ei ole juurikaan muuttunut vuosien varrella, lukuun ottamatta yksittäisiä neuvoloita tai joitakin alueellisia kokeiluja, joista lähes kaikki ovat palanneet entiseen käytäntöön perhevalmennuksen toteutuksessa. Maamme ensimmäinen äitiysneuvola aloitti toimintansa Viipurissa 1925. Samana vuonna Helsingin yoklinikoiden gynekologisen osaston yhteydessä aloitti toimintansa äitiyshuollon keskus. Samoihin aikoihin aloitettiin toimenpiteet kotikasvatuksen tukemiseksi esimerkkinä niistä mm. lastenseimet, tarhat, vapaaaikakodit. Tämä on äitiysneuvoloiden esikuva, jossa ensisijaisesti pyrittiin ehkäisemään lasten kuolleisuutta. (Heydemann 1980.) Neuvolatoiminta tuli lakisääteiseksi vuonna 1944. Silloin tuli voimaan neuvolatoimintaa säätelevät kolme lakia:

2 1. Laki kunnallisista äitiys ja lastenneuvoloista (224/44) 2. Laki kunnallisista kätilöistä (223/44) 3. Laki kunnallisista terveyssisarista (220/44), (Suomen virallinen tilasto XI:78, 1982.) Arvo Ylpön aikaan, vuodesta 1925 alkaen, oli jo tunne koulu, jossa käsiteltiin mm. elämänlaatua mitä se on, omaan itseensä luottamista, yhteisvastuun tuntemista, sekä ratkaistiin arkisia pulmia ryhmässä ja etsittiin vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja pohdittiin mikä niistä on lapsen kannalta paras. (Heydemann 1980, 127.) Vanhemmuuteen kasvaminen on prosessi, joka tulee eteen, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Asioita, joita jokainen perhe joutuu kohtaamaan lapsen synnyttyä, on pidetty itsestään selvyyksinä tai jopa tabuina. Niistä ei julkisesti puhuta varsinkaan etukäteen. Tulevaa isää ja äitiä tuetaan yhteiskunnassa melko hyvin koko raskauden ajan. Heitä tuetaan vielä viikko sairaalassa synnytyksen jälkeen. Toisaalta kotisynnytyksen valitsemien tuen saanti riippuu heidän kyvyistään tai halustaan hakea apua. Kun sitten vanhemmat ja vauva lähtevät kotiin, alkaa arki, josta ennakolta ei ole saatukaan realistista käsitystä. Tämä kehittämis ja päättötyöprojektin tarkoituksena on kehittää rinnakkainen malli nykyiselle äitiysneuvolassa tapahtuvalle perhevalmennukselle. Vai olisiko oikeammin sanoa työn uudelleen järjestämistä. Ajatukseni lähti alulle lähinnä omakohtaisista kokemuksista synnytysvalmennuskurssista. Toisaalta perheiden muuttuneet tarpeet ovat osaltaan haastaneet kehittämään neuvolatyötä, erityisesti perhevalmennusta ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään. Synnytyspelon poistaminen on ollut yksi tärkeimpiä asioita synnytysvalmennuksessa ja se on sitä edelleen. Kuitenkaan perheiden tarpeet eivät ole ainoastaan synnytyksessä vaan myös synnytyksen jälkeisessä ajassa. Perheiden ja työntekijöiden toiveiden perusteella voidaan kehittää malli, joka on enemmän vanhemmuuteen valmentautumista kuin itse synnytykseen. Tämän kaltaisessa työn uudelleen järjestämisessä pyritään

3 kehittämään asioille toisenlainen painotus perhevalmennuksessa. Tarve ja halu perhevalmennuksen kehittämiseen on sekä neuvolan työntekijöillä että perheillä. 2. PERHEEN MUUTTUNEET TARPEET PERHEVALMENNUKSEN KANNALTA Rooliodotukset perheissä ovat hyvin paljon kiinni yhteiskunnan asettamista normeista ja tavoista. Nykyaikana on varsinkin äidin rooli muuttunut kodin ulkopuoliseksi. Vanhempien tulisi kyetä hankkimaan ja hoitamaan monta voimavaroja kuluttavaa asiaa yhtä aikaa esim. koulutus, ura, työ, lasten hankinta, jne. Edellä mainittuja asioita ei yhteiskunnassamme voi tiiviiksi käyneen tahdin takia hoitaa muutoin kuin samanaikaisesti. (Hämäläinen 1986, 29.) Perheen sosiaalinen asema määrää sen millaisia voimavaroja sillä on käytettävissään. Yhteiskunnan perheille asettamat tehtävät ovat muuttuneet. Perheet eivät enää elä omavarastaloudessa, mikä ennen määräsi perheen roolin yhteiskunnassa hyvin toisenlaiseksi kuin nykyään. Perheet ovat yksityistyneet. Enää ei ole laajaa sukua ympärillä tukemassa. Suomessa vallalla ollut perinteinen kasvatus on pyrkinyt tekemään lapsista kuuliaisia, nöyriä ja vaatimattomia. Sitä on tukenut ruumiillinen kuritus, joka nyt on lailla kielletty. Hyvä niin, sillä ero ruumiillisen kurituksen ja pahoinpitelyn välillä voi olla vaikeasti havaittava. Toisaalta kannamme malleja omasta lapsuudestamme siirtääksemme ne käyttäytymismalleihin ja omiin lapsiimme. Kuinka helppoa tai vaikeaa on toteuttaa yhteiskunnan uusia vaatimuksia, kun opitut mallit ovat hyvinkin erilaisia? Kun vanhemmat tiedostavat kasvatustehtävänsä, toimii perhe lapsen tunneelämän sosiaalisen ja älyllisen kehityksen kannalta parhaalla mahdollisena kasvualustana. Perhekäsitykset ovat hyvin erilaisia ja ristiriitaisia. Kokonaisuutena perhe muuttuu ja kehittyy koko ajan. Meidän yhteiskuntamme yleisin perhemuoto, ydinperhe on äiti, isä ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Millaisen viestin monilapsinen perhe saa yhteiskunnaltamme? Entäpä lapsettomat perheet?

4 Seksuaalisuus on parisuhteen tärkeä biologinen perusta. Se pohjautuu viettiin lajin säilyttämisestä. Yhteiskunnassa vallalla oleva normisto antaa jokaisen yksilön tai perheen seksuaalisuudelle hyväksyttävät rajat. Kuinka seksuaalisuus on otettu huomioon perhevalmennuksessa? Vanhempien ja ammattilaisten kertoman mukaan se on unohdettu aihe. Sen merkitystä ei nähdä enää tärkeänä, siksikö kun munasolu on jo hedelmöitetty? Seksin jatkuminen synnytyksen jälkeenkin on lähes unohdettu asia valmennuksissa. Sen tarpeellisuutta vanhempia yhdistävänä tekijänä lapsen synnyttyäkin voisi tukea aiheesta enemmän keskustelemalla perhevalmennuksessa. Vallankäyttö perheen toimintajärjestelmissä on tavallista. Joskus fyysinen vallankäyttö muuttuu vakavaksi väkivallaksi. Henkinen vallankäyttö perustuu tietoihin ja taitoihin. Aineellista valtaa perheessä käyttää se, jolla on paremmat taloudelliset voimavarat. Tunnevaltaa käyttävät kaikki perheen jäsenet. (Hämäläinen 1986,17.) Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat myös muuttaneet perheiden tarpeita. Ovatko neuvoloiden palvelut pysyneet muutoksessa mukana? Perhevalmennuksessa on pääpaino edelleenkin synnytyksessä eikä perheen valmentamisessa, niin kuin nimi antaa ymmärtää. Parisuhteen kehittyminen ja vanhemmuuteen kasvaminen voidaan nähdä tapahtumasarjana, elämänkaarena, jossa jokaisella asialla on aikansa ja paikkansa. Avioliitto tai avoliitto, lasten saaminen ja kasvatus ovat vuorovaikutusta useamman henkilön välillä. Kuinka tätä voisi tukea parhaiten, kun monet perheet asuvat kaukana sukulaisistaan ja asuvat vieraalla paikkakunnalla. Molemmat vanhemmat joutuvat käymään työssä, jotta toimeentulo olisi mahdollinen. Vaatimukset tuntuvat kovin kohtuuttomilta. Voisiko niihin valmistaa vasta elämänkaartansa aloittavaa uutta perhettä? (Hämäläinen 1986, 25.) Ehjänä perille on Ensi ja turvakotien liiton koordinoima projekti, jossa on keskitytty tukemaan alle kaksivuotiaiden lasten perheitä. Projektin myötä muodostetut päiväryhmät ovat uusi lastensuojelun avohuollon tukimuoto, jossa perheiden kanssa tehdään töitä. Keskeisenä tavoitteena on vauvan ja vanhemman välisen yhteyden

5 luominen, ja arjesta selviytymisen tukeminen. (Törrönen 1998, 12.) Projektiin osallistuneet perheet kertoivat niistä arkipäivän ongelmista, joita he olivat kohdanneet. Törrönen kirjoittaa arjesta, nykyajan vanhemmuuden rituaalinomaisesta asioiden suunnittelusta ja yrityksestä ennakoida mahdollisimman monet yksityiskohdatkin synnytyksestä, imetyksestä ja vauvanhoidosta. Raskautta ja synnytystä sen enempää kuin vauvaakaan ei voi päätöksillä ja ennakoinnilla hallita. Olisiko tässä eräs syy siihen kriisiin mitä vanhemmat tänä päivänä oman lapsen myötä kokevat? Arkipäivän äitiys on makaaberi elämänvaihe, jonka vertaisia tapahtumia voi muutoin katsella ainoastaan Peter Greenwayn elokuvista. Itse äitiysloma on huumaava harha, josta nainen herää viimeistään silloin kun vauvan koliikkikivut lakkaavat. Elämä pitäisi järjestää, mutta siitä onkin tullut kaaos. Ulos ei ehdi ja jos ehtiikin, naisen energia riittää vain lasten pukemiseen. Hän sutaisee päälleen mitä sattuu. Vilkaistessaan peiliin hän näkee miten hiukset roikkuvat imetyksestä lommoutuneilla poskilla kuin ikkunanverhot; suu on vetäytynyt tiukaksi viivaksi. (Törrönen 1998, 4546.) Törrönen jatkaa siitä, miten etenkin ensimmäinen raskaus ja synnytys ovat naiselle tärkeä vaihe henkilökohtaisessa kehityksessä. Jos naisella on tarpeeksi sisäisiä voimavaroja ja ulkoista tukea muista ihmisistä, on hänellä mahdollisuus löytää oma naisen ruumiinsa uudella tavalla raskaudessa ja synnytyksessä. Raskaus saattaa muuttua painajaismaiseksi ahdistuksen ajaksi tai sitten raskaus ja vauva eivät synny äidin mieleen kaikki jatkuu ikään kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Olin väsynyt ja vihainen ja hikinen. Selkääni alkoi särkeä. Nicolaa odottaessani olin paisunut isoksi hyvin aikaisin. En ollut lukenut mitään, en tiennyt siitä mitään. Luulin kantavani jonkinlaista hirviötä. En tiennyt nesteen kerääntymisestä enkä mistään. Äiti ei kertonut minulle mitään. Olin täysin neuvoton, raskaana vain ja peloissani. Olin säikky ja uuvuksissa ja onneton. Päivä oli madellut. Ei ketään puhekaveria, ei mitään menoja eikä voimia mennä. Piti nousta ja laskeutua hirveä määrä portaita enkä viitsinyt. Vähän peloissani että vauva tulisi millä hetkellä

6 hyvänsä. Ennen aikojaan ja kaksipäisenä. Valtava keltaihoinen pösilö jolla on niin iso pää ettei se jaksa pitää sitä pystyssä. Olin ruma, lihava ja pullollaan jonkun muun pelottavaa ruumista. Säärikarvani olivat muuttuneet mustiksi. Olin itkenyt koko päivän. Halusin suklaata. Halusin, että joku tuo minulle suklaata. (Törrönen 1998, 45.) Perhevalmennusta on pyritty kehittämään erilaisilla tutkimuksilla. Eräs niistä on Perhevalmennuksen kehittäminen. Tutkimuksesta on saatu hyvää palautetta pienryhmäkokeilusta Lapinlahdella. Lapinlahden pienryhmätyöskentelyssä oli saavutettu sen edut, vertaisryhmän tuki ja tiedon saanti asiakkaiden omien toiveiden pohjalta oli myös onnistunut. Vanhempien antaman palautteen perusteella oli kirjattu myös kehittämisehdotuksia. Äitien laskettujen aikojen tulisi olla lähekkäin Valmennus voisi alkaa 2 viikkoa aikaisemmin alkuraskaudessa Alle kaksi tuntia valmennuksen kestoksi Tilojen sopivuutta valmennuksiin tulisi arvioida Psykologin osuutta olisi kehitettävä Äidin ja isän ongelmanratkaisua harjoiteltava Hengitys ja rentoutusharjoituksia tulisi olla enemmän Ryhmät suunnittelisivat itse kokoontumisajankohdat ja aiheet työntekijöiden kanssa Ryhmien pientä kokoa oli toivottu ja niihin rentoa otetta, asioiden käsittelyyn enemmän esimerkkejä eikä piirtoheitintyöskentelyä jatkuvasti. Vanhemmat olivat toivoneet erilaisten ammattilaisten käytön lisäämistä, kuten lääkäri, sosiaalityöntekijä, jne. Äidin/isän väsymys, synnytyksen jälkeinen masennus ja parisuhteen muuttuminen olivat aiheita, joita vanhemmat toivoivat käsiteltävän. Toivottiin tukea ja opetusta maalaisjärjen käytöstä lapsen hoidossa sekä omiin kykyihin uskomista. Kielteisten tunteiden käsittely koettiin omien tunteiden purkua helpottavana asiana. Miehen arkea haluttiin esille. Isän kun ei oleteta pelkäävän, hän on se joka tukee huolestunutta äitiä.

7 Haluttiin puhua isän työhön pakenemisesta, alkoholin käytön lisääntymisestä, ruumiillisista vaivoista ja masennuksesta. (Vehviläinen Julkunen, ym.1995, Vehviläinen Julkunen, ym. 1993, Leinonen 1992, Vehviläinen Julkunen 1987,107.) Esimerkki äiti: Turhien pelkojen ja jännitystä lieventävien asioiden pohdintaa ensisynnyttäjille. Se joka pelkää, pelkää aina ja joka tilanteessa. Vanhemmuuden korostaminen: miltä tuntuu jos pinna palaa lasta hoitaessa? Onko se oikein? Mistä saa apua ko. tilanteeseen? Mistä toimeentulo jos sosku ei anna? Synnytyksen jälkeisistä istunnoista ja jumppahetkistä kotiin postin mukana kulkevaa tietoa. (Vehviläinen Julkunen, Saarikoski, Marttinen 1995, 52.) Tutkimus, joka on tehty naisten synnytysodotuksista ja synnytykseen valmentautumisesta, käsitteli äidin kielteisiä ja myönteisiä tunteita raskausaikana. Tutkimuksessa todettiin, että tunteiden käsittelyä tulisi lisätä valmennuksissa. Perheet olivat tutkimuksessa toivoneet valmennuksen ohjaus ja neuvolamenetelmien muuttumista luennoista ryhmätyyppisiksi keskusteluiksi toisten pariskuntien sekä ryhmän ohjaajan kanssa. (Vehviläinen Julkunen, ym. 1994, 78.) 3. TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia odotuksia neuvolantyöntekijöillä ja vanhemmilla on ja kehittää näiden tulosten pohjalta valmennusmalli, joka paremmin vastaisi vanhempien ja työntekijöiden toiveita ja tarpeita. Raportoin myös ne ideat, joita vanhemmat ja neuvoloiden työntekijät ovat kehitelleet. Saatuja tietoja voidaan käyttää suunniteltaessa ja kehitettäessä valmennusmallia. Tavoitteena olisi kehittää sellainen perhevalmennusmalli, joka paremmin vastaisi vanhempien ja työntekijöiden vaatimuksia ja joka voitaisiin toteuttaa moniammatillisena ryhmätyönä. Lähtökohtana työn uudelleen kehittämisessä on asiakaslähtöisyys. Siten, että vanhemmat itse voivat vaikuttaa, millaiseksi valmennusmalli kehittyy. Tämä kehitys olisi parhaimmillaan jatkuvaa ja toteutuisi jokaisessa valmennusryhmässä.

8 Keskeisiä kysymyksiä projektissa ovat: 1. Millaisia odotuksia vanhemmilla ja ammattilaisilla on perhevalmennuksesta? 2. Miten toteutettuna perhevalmennus vastaa vanhempien ja ammattilaisten odotuksia? 4. TUTKIMUKSEN VAIHEET JA TOTEUTUS 4.1. Työprosessin kuvaus Tavoitteenani on ollut luoda yhteys muutamiin neuvoloihin ja niiden työntekijöihin Lohjan alueella (Ojamo, Kirkkokatu, Oksasenkatu, Virkkala). Alkuperäinen suunnitelmani oli, että neuvoloiden työntekijät olisivat kertoneet työstäni perheille, jotka mahdollisesti olisivat olleet kiinnostuneita tulemaan mukaan projektiin. Vanhempia ei saatu kiinnostumaan aiheesta eikä suunniteltuja ryhmähaastatteluja voitu toteuttaa. Tästä johtuen päätimme sekä opettajien että neuvoloiden työntekijöiden kanssa haastatella vanhempia neuvolan tiloissa. Nämä teemahaastattelut, joista puuttui strukturoiduille haastatteluille tyypillinen kysymysten tarkka muoto ja järjestys (liite 1), sallivat vapaasti valittujen henkilöiden luontevan ja vapaan reagoinnin. Keskustelunomainen menetelmä ja vapaamuotoiset, melko syvälliset keskustelut paljastavat asioita, joita muulla tavoin on vaikea selvittää. Keskusteluissa korostettiin haastateltavien elämysmaailmaa ja heidän määritelmiään tilanteista. (Hirsijärvi, Remes, Sajavaara 1997, 204205.) Minä aloitin nämä kahdenväliset (kolmenväliset) keskustelut. Käsiteltävät aiheet lähtivät perheen tarpeista ja haluista. Pyrin pitämään keskustelun synnytyksessä, vanhemmuudessa, perheiden tukemisessa neuvolan valmennuksessa, perheiden tarpeissa odotusaikana ja uuden perheenjäsenen syntymässä. Keväällä 1997 tein alustavan suunnitelman perhevalmennuksen kehittämisestä. Luin joitakin kirjoja ja kiinnostuin aiheestani. Tammikuussa 1998 otin yhteyttä neljään neuvolaan Lohjalla ja tiedustelin heidän kiinnostustaan aiheeseeni. Työntekijät olivat kiinnostuneita ja halukkaita yhteistyöhön, mutta koska päättötyöni koskisi myös asiakkaita, oli minun haettava päättötyölleni tutkimuslupa alueen johtavalta lääkäriltä ja hoitajalta (liitteet 2 ja 3).

9 Keräsin aineistoa vanhemmuudesta ja siihen valmentautumisesta sekä nauhoitetuin haastatteluin että muistiinpanoja tehden. Halusin myös saada materiaalia muualtakin kuin Lohjalta, jotta voisin paremmin ymmärtää kuinka laajasti tai suppeasti valmennusmallin kehittäminen koskettaa suomalaisia perheitä. Pyysin Kaks' Plus ja Vauvalehtien kautta vanhemmilta palautetta valmennuksista, joita heillä on ollut, sekä mielipiteitä ja ajatuksia valmennuksen kehittämisestä (liite 4). Tässä en pyrkinyt yleistyksiin vaan saamaan tietoa tavoista ja aiheista omissa konteksteissaan (Hirsijärvi, ym.1997, 202208). Olen välillä informoinut neuvolatyöntekijöiden kokouksissa työni vaiheita ja olen pyrkinyt kertomaan eteenpäin tiedon ja toiveet, joita vanhemmat ovat minulle kertoneet. Olen myös konsultoinut työntekijöitä tavoista, menetelmistä, aiheista jne., joita vanhemmat haluaisivat käytettävän ja olen myös ottanut vastaan palautteen, jota näihin asioihin on tullut neuvolan työntekijöiltä. Nämä kaikki keskustelut ovat osa siitä aineistosta, jota olemme käyttäneet uutta valmennusmallia kehiteltäessä neuvolan työntekijöiden kanssa. Maaliskuussa 1998 tutkimusluvan saatuani ( liitteet 2 ja 3), suunnittelin projektin aikataulun, loin kontaktit neuvoloiden työntekijöihin ja keräsin kirjallisuutta. Lopun ajan keväästä haastattelin perheitä ja järjestelin ryhmäkokousta, joka sittemmin osoittautui vanhempien mielestä turhaksi, eikä yhteisiä ryhmä istuntoja saatu järjestymään. Elokuussa 1998 luin kirjeitä, joita olin saanut kesän 1998 aikana. Tein niistä yhteenvedon ja menin neuvolan työntekijöiden yhteiseen kokoukseen kertomaan niistä asioista, joita vanhemmat olivat minulle kertoneet kirjeiden ja haastattelujen kautta. Syksyllä haastattelin neljä neuvoloiden työntekijää, silloin aloitin myös päättötyöni kirjoittamisen. Loppuvuoden 1998 kävin keskustelua neuvoloiden kanssa puhelimitse lukuun ottamatta muutamia käyntejäni neuvolassa. Tein neuvoloihin valmennusmallin, joka oli koottu

10 niiden asioiden perusteella, joita sekä vanhemmat että työntekijät olivat ehdottaneet. Valmennusmalli kiersi neuvolat ja työntekijät antoivat vielä palautteensa ja muokkaus ehdotuksensa. Keväällä 1999 olen kirjoittanut sekä valmennusmallia että päättötyötäni (ks.4.4. Perhevalmennusmalli). 4.2. Aineiston kerääminen Valitsin yhdeksi aineiston keräämistavaksi haastattelut, koska halusin antaa sekä vanhemmille ja neuvolantyöntekijöille mahdollisuuden tuoda esille itseään koskevia asioita mahdollisimman vapaasti. Valitsin lehtiilmoituksen yhden aineiston keruu tavaksi, koska halusin saada vanhemmilta laajemman näkemyksen aiheeseen. Toisaalta halusin mahdollisimman paljon sellaista materiaalia, mitä voitaisiin käyttää uutta valmennusmallia kehiteltäessä. Mielestäni haastatteluista ei tullut yksistään riittävästi materiaalia. Yhtenä aineistona on käytetty vanhempien kanssa käytyjä keskusteluja ja haastatteluja. Toisena aineistona on käytetty työntekijöiden kanssa käytyjä keskusteluja ja haastatteluja, tähän aineistoon kuuluvat myös ne palautteet, joita työntekijät antoivat kommentoidessaan vanhempien kirjeiden perusteella tehtyä listaa (liite 5). Lisäksi kolmantena aineistona on käytetty vanhemmilta saapuneita kirjeitä. Olen myös tutustunut perhevalmennusta ja vanhemmuutta käsittelevään kirjallisuuteen ja joihinkin tutkimuksiin. Olen ollut mukana synnytysvalmennuksissa ennen esikoiseni syntymää vuonna 1992 ja myöhemmin valmennukseen tutustumassa syksyllä 1998. Sain lehtiilmoituksen (liite 4) perusteella 10 kirjettä eri puolilta Suomea kesän 1998 aikana. Vanhempien kirjeistä ja haastatteluista kirjattiin listaksi toiveet ja kehittämisehdotukset (liite 3). Näiden kirjeiden ja haastattelujen perusteella konsultoin neuvoloiden työntekijöitä heidän omassa kokouksessaan vanhempien toiveista.

11 4.3. Aineiston analysointi ja hyödyntäminen Projektin aineistoja on käsitelty laadullisen kehittävän työn menetelmin, jota on tutkinut mm. Pertti Alasuutari 1994. Tarkoitus on saada asiakasryhmän näkemykset monipuolisesti esille. Näitä ovat mm. vanhempien kokemukset, henkilökunnan kokemukset, ammattilaisen näkemykset aiheesta sekä neuvolan työntekijöiden tapa ilmaista asiakassuhdettaan vanhempiin nähden. Mm. silloin kun ihmisiä tutkitaan heidän omassa kontekstissaan ja yritetään ymmärtää heitä heidän omasta viitekehyksestään käsin on laadullinen tutkimustapa tarkoituksenmukainen. Siinä käytetään ihmisten omin sanoin kirjallisesti tuottamaa aineistoa. (Alasuutari 1994.) 4.3.1. Vanhempien kokemuksia ja toiveita Kun vertasin saamieni kirjeiden ja keskustelujen sisältöjä, olivat vanhempien toiveet ja kokemukset lähes samanlaisia. Kokosin vanhempien kirjeistä ja haastatteluista eniten kysymyksiä herättäneitä asioita. Monet vanhemmat ovat toivoneet valmennuksen jakautuvan alku ja loppuraskauteen sekä synnytyksen jälkeiseen aikaan. Toisin sanoen kolmivaiheiseen valmennukseen, jotka painottuisivat sisällöiltään sen hetkiseen raskauden tilaan kohdistuvista asioista. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Erilaisista näkökulmista haluttiin tietoa, eri alan edustajien kertomana. Esimerkiksi: psykologi, pappi, kelan työntekijä, hammashoitaja, vakuutusyhtiöiden edustaja, fysioterapeutti, kätilö, ravitsemusterapeutti, lääkäri ja tuoreiden vanhempien näkökulma. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Melkein jokaisen perheen eteen jossain vaiheessa on tullut asioiden vähättely. Vanhempien tuntemuksia ei ole otettu tärkeinä, esim. ensisijaisina asioina vaan ne on luokiteltu vähemmän tärkeiksi asioiksi. Näin monet vanhemmat ovat saaneet epämiellyttäviä kokemuksia, kun synnytyksessä, lapsen hoidossa, perhesuhteissa tms. on sattunut jotakin odottamatonta, "epänormaalia".(kirjeet, teemahaastattelut). Onko siis

12 pelottelua kertoa vanhemmille ongelmista? Vanhemmat itse painottavat sitä, että he haluavat tietää mikä voi mennä vikaan, niin onko neuvola se paikka jossa tulisi se tieto vanhemmille antaa? Miehen asema synnyttäjän tukihenkilönä puhututtaa ja sen tuominen valmennukseen on koettu hankalaksi. Toivottiin miesnäkökulman tuomista naisille suunnattuun valmennukseen. Eräässä kirjeessä ehdotettiin miehille osittain erillisiä tunteja. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Erilaisten videoiden näyttämisestä on jokaisessa kirjeessä jonkinlainen maininta, siispä niihin tulisi suhtautua hyvin kriittisesti. Niiden tarvetta, laatua, ikää tai muuta sellaista tulisi jatkuvasti tarkkailla. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Perheiden kokemus heille annetusta vastuusta on hyvin pieni. Kaikki muut tietävät ja hoitavat heidän asioitaan.(kirjeet, teemahaastattelut.) Onko siis niin, että tiedon määrä onkin riittävä ja vanhemmat tarvitsevatkin hyväksyntää ja tukea omille päätöksilleen ja teoilleen. Jos näin on, olisi hyvinkin ymmärrettävää miksi palvelu ja kysyntä eivät aina kohtaa perhevalmennuksissa. Neuvoloiden ensisijainen tehtävä on aina ollut tiedon jakaminen. Jos vanhemmilla on tieto, mutta ei "lupaa" toimia, niin kuinka siirtää vanhemmille vastuun. Erilaisten vaihtoehtoisten menetelmien käyttö kiinnostaa perheitä. Esimerkkeinä tästä on mm. luontaistuotteet, vauvan lääkitseminen luonnollisemmin, rentoutumisen mahdollisuudet ja kivunlievitys. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Lapsesta on lupa nauttia. Eräässä kirjeessä toivottiin tukea neuvolantyöntekijöiltä sille, että vanhemmat osaisivat nauttia pienestä lapsestaan niin, että elämä ei olisi pelkkää lastenhoito ja kodinhoito tehtävien suorittamista. Näin vanhemmat voivat ja heille tulee luoda mahdollisuus nauttia omasta lapsestaan. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Naisen ja miehen psyyken käsittelyyn ja siihen miltä synnyttäneestä äidistä tuntuu toivottiin keskustelu mahdollisuuksia. Äidiksi ja isäksi kasvamisesta halusi

13 tutkimukseen osallistujista suurin osa jonkinlaista keskustelu mahdollisuutta. (Kirjeet, teemahaastattelut.) Eräänä ehdotuksena mainittiin viikonloppukurssit vanhemmille, niin ettei valmennuksiin tarvitsisi tulla väsyneenä töiden jälkeen. Tämä voisi olla vaihtoehto niille vanhemmille, joille ei yhteiset ryhmäkokoontumiset arkiiltaisin sovi. Muita valmennuksessa käsiteltäviä aiheita, joita nousi keskusteluissa sekä vanhempien että työntekijöiden kanssa, voisi olla esim. Miten tunnistaa ongelmia vauvaperheessä ja millaisia voimavaroja perheellä on kohdata vaikeuksia. Kuinka selvitä lapsen kanssa ja mitä on arki lapsiperheessä. Vuorovaikutus on aihe, jota paljon peräänkuulutetaan. Vuorovaikutus vauvan kanssa on kuin tanssi. Vauvan kanssa ei voi tehdä sopimuksia kuten ei tanssilattiallakaan siirrä nyt vasen jalka eteen ja oikea taakse. Tanssin ja vauvan kanssa vuorovaikutuksen nautinnollisuus onkin juuri sen vaistonvaraisuudessa, sanattomuudessa ja ihanassa järjettömyydessä. (Törrönen 1998, 61.) Kun vuorovaikutus lukkiutuu, se on molemmille osapuolille painajaismainen ja nimetöntä ahdistusta täynnä. Tavallisin esimerkki vuorovaikutuksen lukkiutumisesta ovat aktiivisen vauvan uni ja itkuongelmat. Nykyisessä vanhemmuuskulttuurissa vauvan itkuisuus ja jo väsymyksestäkin johtuva tyytymättömyys koetaan helposti ongelmaksi. Seurantatutkimuksissa on voitu osoittaa, että vauvavaiheessa jumiutuneet vuorovaikutuskuviot ovat sitkeitä säilymään samanlaisina ja yhtä uuvuttavina. (Törrönen 1998, 61.) Arkiajattelussa yleinen huokaus, mutta sehän on onneksi vasta vauva tulisikin muuttaa parahdukseksi nyt tartutaan tositoimiin kun se on vasta vauva. (Törrönen 1998, 61.) Haastattelujen, tai oikeammin keskustelujen tulkinnat olivat samansuuntaisia kuin kirjeiden antamat tiedot. Keskustelu pyrittiin pitämään aiheessa, kuitenkin niin vapaasti kuin mahdollista, jotta vanhemmat saivat kertoa omia kokemuksiaan. Haastatteluissa sai jonkinlaisen käsityksen myös miesten näkökulmasta, sillä monet pariskunnat tulivat yhdessä äitiysneuvolan tarkastukseen. Heidän kokemuksensa valmennuksista olivat

14 olleet turhauttavia. Asiat oli esitetty ylimalkaisesti, eikä luentomaisissa tilaisuuksissa ole mukava olla. Aiheet eivät juuri koskettaneet miespuolisia osallistujia. Miesten odotukset valmennuksista olivat samansuuntaisia kuin naisten. Toisaalta miehet eivät tulleet yksin keskustelemaan vaan he tulivat odottavan äidin kanssa. Äidit kertoivat isien tulleen valmennuksiin mielellään, mutta tunteneet itsensä ulkopuolisiksi. Toisaalta, jotta miesten näkökulmaa perhevalmennuksissa voisi tarkastella erillisesti ja riittävän monipuolisesti olisi mieshaastateltavia pitänyt olla enemmän. Isäparat juoksivat valmennuksissa lähes turhaan. Lastenhoidossa hekin saivat olla jonkin verran mukana, mutta muuten he olivat lähinnä ulkopuolisia (Teemahaastattelu). Ryhmän vetäjän taitojen toivottiin paranevan, niin että tunnelma olisi vähemmän jännittynyt. Erilaisten ongelmien käsittelyä toivottiin sekä odotuksen, synnytyksen että parisuhteen osalta. Kaiken kaikkiaan aiheet ja asiat olivat samansuuntaisia kirjeiden kanssa, eikä siis mitään uutta tietoa enää ilmennyt. Vanhempien toiveet ovat haastavia. Aiheiden valinnoissa vanhemmat toivoivat itse voivansa vaikuttaa valmennuksen sisältöön. Menetelmien osalta parhaaksi vaihtoehdoksi koettiin hyvin suunniteltu ja ohjattu keskustelu, jossa olisi mukana erilaisissa perhetilanteissa olevia, ei siis pelkästään ensisynnyttäjäperheitä. Lääkärin luento oli kaiketi ok, mutta mitään uutta asiaa ei juuri tullut. Lääkäri sanoi, että raskauden aikana naisessa tapahtuu monia fysiologisia muutoksia (yllätys, yllätys!). Viereisellä penkillä ilmeisen nuoret, tulevat vanhemmat katsahtivat rakastuneina toisiinsa ja mies otti tulevaa äitikultaa kädestä hellästi. Tämän kerran jälkeen minulle tuli sellainen olo, että esivalmennukset saivat riittää. (Teemahaastattelu.) Kyllä synnyttämään pystyy ilman valmennustakin, mutta ensisynnyttäjälle tuleva koitos on niin iso juttu, että siitä haluaa tietoa. Tieto ja toisten kokemusten

15 kuunteleminen auttaa kohtaamaan omia pelkoja ja suorituspaineita.(teemahaastattelu.) Vanhempien kirjeiden ja haastattelujen perusteella tehdyn listan (liite 5) jaoin aihepiireittäin kolmeen aihe alueeseen, äitiä koskeviin, parisuhdetta koskeviin ja lasta koskeviin alueisiin (liite 6). Jaon perusteella on mielekästä ehdottaa että perhevalmennuksia tulisi toteuttaa sellaisilla työryhmillä, jotka olisi koottu mahdollisimman moniammatillisiksi. Jaosta voi huomata, että monet aihe alueet eivät suoraan ole terveydenhoitoalalta, vaan osa aiheista on enemmän aiheita, joihin on ammattilaisia mm. sosiaalialalla. Eri alojen ammattilaiset voisivat tehdä yhteistyötä neuvoloiden kanssa ja antaa oman ammatillisen osaamisensa neuvoloiden käyttöön. Moniammatillinen työryhmä voi olla työtapa, jolla perhevalmennusmalli on mielekäs toteuttaa. 4.3.2. Neuvolan työntekijöiden kokemuksia ja toiveita Kirja Perhevalmennuksen opetuskäytäntö käsittelee terveydenhoitajien ja vanhempien kokemuksia valmennuksissa. Terveydenhoitajat kokivat vaikeimmiksi asioiksi vanhempien tarpeista lähtevän valmennuksen toteuttamisessa riittämättömyyden tunteen ja epävarmuuden opetusmenetelmien hallinnassa sekä ryhmän kohtaamisen vaikeuden. Haluttiin opetusmenetelmät vastaamaan perheiden tarpeita ja luennoista pyrittiin siirtymään ryhmätyyppisiin keskusteluihin. Terveydenhoitajien koulutuksessa tulisi painottua enemmän prosessioppimiselle ja erilaisten opetusmenetelmien hallintaan. Myös täydennyskoulutusta sekä oman työn arviointia pidettiin erittäin tärkeänä. (Leinonen, ym. 1992, 2032.) Hyvin samantyyppisiä olivat myös toiveet Lohjan alueen neuvoloiden työntekijöiden piirissä. Et osais kohdata ryhmän, ja osais vetää sitä oikeella tavalla sillee innostavasti ja et sais syntymään sitä vuorovaikutusta. Se on aika tylsää yksin paasaa ja puhuu, eikä yhtään tiedä et onks ne kaikille niitä asioita mitä he on itse toivonut.. Antais heille

16 pallon, et nyt alkaa valmennus, nyt saat ite miettii mitä sä haluat et siell olis, et sit lähtis silleen? (Teemahaastattelu.) Koulutusta ryhmien ohjaamiseen kaivattiin. Työntekijät kokivat vanhemmilta nousevan keskustelutarpeen olevan toisenlaista kuin mitä heille oli aikaisemmissa koulutuksissa opetettu. Monet työntekijät kehuivat aiemmin ollutta käytäntöä, jossa psykologi oli pitänyt keskusteluillan vanhemmille perheeksi kasvamisesta sekä isyydestä ja äitiydestä. Sitä olivat kehuneet myös vanhemmat ja eritoten miehet. Tämä voisi taas johtua siitä, että kyseinen psykologi oli ollut mieshenkilö ja ilmeisesti saanut miesnäkökulman hyvin esille. Olisi mielenkiintoista selvittää tarkemmin, miksi hyväksi koettua käytäntöä ei ole jatkettu. Työntekijöistä suurin osa oli sitä mieltä, että valmennuksen järjestäminen 3 eri vaiheessa, alkuraskaudessa, loppuraskaudessa ja pari viikkoa synnytyksen jälkeen, olisi tervetullut muutos. Kolmessa vaiheessa pidettävä valmennusohjelma on ihan hyvä ajatus. Synnytyksen jälkeen voisi jatkaa vielä vaikka imetysryhmänä. Kerran voisi olla isät mukana ja käytäisiin läpi heidän tuntemuksiaan ja lapsen tulon vaikutusta perheeseen, parisuhteeseen ym. (Kirjallista palautetta neuvolan työntekijöiltä.) Osa työntekijöistä oli sitä mieltä, että eri ammattilaisten käyttö olisi järkevä ratkaisu, jotkut kokivat sen ryhmää häiritseväksi tekijäksi. Mielestäni kuitenkin oma terveydenhoitaja pitäisi valmennukset, koska usein perheet ovat jo tuttuja, äidit ainakin, usein myös isät ovat käyneet neuvolassa. Se helpottaisi ehkä keskustelun käyntiin lähtöä. Ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö säännöllisesti valmennuksia elävöittämässä olisi hyvä asia. (Kirjallista palautetta neuvolan työntekijöiltä.) Työntekijät kertoivat vanhempien väsymyksestä. Eräs työntekijä mietti sitä, kuinka kaikista tarpeellisista asioista ehtii puhua.

17 Moni tulee valmennukseen työpäivän jälkeen, väsyneenä, loppuraskaudessa levon tarpeessa. Välillä tulevat vanhemmat ovat aika väsyneenoloisia kuunnellessa, kun puolessatoista tunnissa yrität puhua mahdollisimman paljon asiaa, vanhemmuudesta, raskaudesta ja synnytyksestä on niin paljon sanottavaa saati sitten lastenhoitotunnilla! (Kirjallista palautetta neuvolan työntekijöiltä.) Toisen ja useamman raskauden valmennuksiin otettiin kantaa lähinnä järjestelykysymyksenä. Valmennuksen asiasisältö tulisi olla erilainen neuvolan työntekijöiden ja vanhempien mielestä eikä niitä siksi voisi pitää samalla kertaa. Lastenhoito ongelmat olivat myös esillä. Toisen ja useamman raskauden valmennukset vaatisivat toisenlaista asiasisältöä, joka on vielä turhan kaukaista ensimmäistään odottavalle. Järjestelyihin saattaisi kuulua myös sisaruksille lapsenvahdin järjestäminen. Valmennuksen pyörittäminen ensisynnyttäjävalmennuksen ohella vaatisi jo melkoista resurssien lisäystä. (Kirjallista palautetta neuvolan työntekijöiltä.) Neuvoloiden työntekijät listasivat myös aiheita, joita voisi käydä läpi eri valmennuksen vaiheissa (liite 7). Perhevalmennuksen hyvässä toteuttamisessa yhtenä ongelmana saattaa olla se kuinka valmennuksen vetäjä kokee ryhmän vetämisen, kuinka tottunut hän on ryhmien vetämiseen ja kuinka hänen odotetaan se tekevän. Neuvolan työntekijät kokevat vanhemmat passiivisiksi ja haluttomaksi keskustelemaan. Voisiko tässä olla apua hyvästä ryhmän ohjaamis koulutuksesta? Olis ne ryhmät pieniä ja sais ne ihmiset mukaan, koska mä en tiedä mikä se konsti olis. Mull on joskus ollu tosi kivoja ryhmiä ja meillä on ollut tosi hauskaa, et on ollut vuorovaikutusta, mut sit on niitä passiivisia, jotka vaan istuu ja kuuntelee eikä sano sanaakaan. (Teemahaastattelu).

18 Neuvoloiden yhteistyötahoja on vähän. Fysioterapeutin käynnit on koettu hyviksi ja tarpeellisiksi. Lohjan aluesairaalan kanssa tehdään paljon yhteistyötä mm. tutustuminen, jonne toivotaan kaikkien vanhempien menevän. Sairaalassa kerrotaan synnytykseen liittyvistä toimenpiteistä sekä kaikesta mikä liittyy synnyttämiseen. Aikaa on pyritty varaamaan myös kysymyksille. Ryhmiä on myös pyritty pienentämään, jotta tilanne olisi rennompi ja mukavampi, ja jotta kaikilla olisi mahdollisuus keskustella mieltä askarruttavista asioista. Yhteistyötä sairaalan synnytysosaston kanssa painotettiin myös Perhevalmennuksen opetuskäytäntö tutkimuksessakin. Siinä todettiin että perhevalmennuksen onnistumisen edellytys on, että terveydenhoitajalla on vahva suhde todellisuuteen sairaalan synnytysosaston hoitokäytännöissä. (Leinonen, ym. 1992, 63.) 4.4. Perhevalmennusmalli Valmennus toteutetaan jakamalla se kolmeen osaan. Jokaisen vaiheen alussa ryhmän jäsenille (asiakkaille) annettaan kyseisen vaiheen asialista, johon neuvolantyöntekijät ovat kirjanneet aihealueita. Kaikkia aihealueita ei ole tarkoitus käsitellä, vaan vanhemmat valikoivat mieleisensä ja tarpeellisiksi kokemansa aiheet. Työntekijöillä on runko, jonka puitteissa toimitaan, mutta jokaisen ryhmän vanhemmat voivat valikoida aiheet aina tarpeen mukaan. Näin valmennuksen aiheisiin saataisiin liikkumavaraa. (ks. Perhevalmennusmallin kaavio 1.) Tilan tulee olla valmennusta tukeva, miellyttävä ja asianmukainen. On myös hyvä jos vanhemmilla on mahdollisuus valita, kuinka he istuvat tai makaavat. Vanhempien käytössä tulee olla myös tuoleja ja patjoja (tyynyt). Tuolien sijoitteluun tulee kiinnittää huomiota. On tärkeää, että kaikki paikalla olevat näkevät toistensa kasvot! Näin voidaan luoda parempi kontakti uusiin ihmisiin. (Kanerva, Viranko 1997, teemahaastattelut, kirjeet). Ensimmäisen vaiheen alussa neuvolan työntekijät sopivat missä mikin valmennus järjestetään ja kuka vetää minkin aihealueen. Jos ryhmät muodostuvat suuremmiksi kuin 5 paria/ryhmä on ryhmiä hyvä jakaa useammalle kerralle. Tämän vaiheen aikana

19 käsitellään pääasiallisesti asioita, jotka koskevat alkuraskautta esim. fysiologiset muutokset, perheeksi kasvaminen, jne. Jokaisen vaiheen aikana tulisi painottaa asioiden ja ongelmien ennaltaehkäisyä Toisen vaiheen aikana käsitellään asioita, jotka liittyvät loppuraskauteen ja varsinaiseen synnytykseen. Näistä aiheista tehdään myös lista, josta vanhemmat valikoivat heille tärkeät aiheet. Tässä kohdin järjestetään myös sairaalaan tutustuminen ja siellä synnytykseen valmennus. Kolmas vaihe järjestetään synnytyksen jälkeen, siten että se on muutama viikko synnytyksen jälkeen. Valmennukseen voi tulla lapsen kanssa ja siellä käsitellään jälleen niitä asioita, joita vanhemmat itse nostavat esille esim. synnytyskokemus, imetys, jne. Ryhmän kanssa mietitään keitä ammattilaisia vanhemmat haluavat kuulla kunkin asian tiimoilta. Tällainen eri ammattilaisten käyttäminen valmennuksissa myös helpottaa neuvolan työntekijöiden työmäärää ja tuo valmennuksiin vaihtelua. Valmennusta ei ajallisesti tule pidentää, ainoastaan sen painotusta tulisi muuttaa. Vanhempien antaman palautteen ja neuvolantyöntekijöiden mielestä valmennuksen jaksottaminen on tarpeellinen muutos.

20 TULEVAT VANHEMMAT Neuvolan työntekijöiden ehdottamat aiheet raskauden kulku vanhemmuuteen kasvaminen äidin fysiologiset muutokset synnytys asioiden tärkeysjärjestys kun vauva tulee kotiin imetys lasten hoito lapsen tulon vaikutus perheeseen ja parisuhteeseen ALKURASKAUS Max. 5 paria/ryhmä Ryhmän valitsemat aiheet Neuvolan työntekijä LOPPURASKAUS Ryhmän valitsemat aiheet Neuvolan työntekijä SAIRAALAAN TUTUSTUMINEN synnytysvalmennus SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN RYHMÄ Ryhmän valitsemat aiheet Neuvolan työntekijä PERHEET VIDEOT DIAT AMMATTILAISET lääkäri srk. perheneuvoja fysioterapeutti Kelan työntekijä sosiaalialan työntekijä sairaalan edustaja luontaistuote konsultti Perhevalmennusmallin kaavio 1. Myös työntekijöiden koulutustarve tulee selvittää. Monet työntekijöistä toivoivat ryhmien ohjaamiseen lisää koulutusta. Tämä tukee asiakkaiden toiveita saada käydä asioita läpi ryhmässä keskustellen. Videoiden taso ja tarpeellisuus tulee selvittää. Lohjalaisten vanhempien kanssa keskusteltuani monet arvioivat videot vanhanaikaisiksi ja sellaiseksi materiaaliksi, joka on itsestään selvää. Myös saamissani kirjeissä kerrottiin samasta asiasta. Olisiko

21 mahdollista löytää muita, ehkäpä hieman kärjistävää materiaalia tai vaikkapa vanhempien omia kokemuksia, jne. joka saisi myös keskustelua aikaan. Tämä saattaa helpottaa keskustelun alkamista, johon työntekijät toivoivat neuvoja. Jokaisen videon jälkeen tulee keskustella aiheesta hieman, toisin sanoen selvittää miksi video näytettiin ja kysyä mitä ajatuksia video katsojissa herätti. Seurakunnan työntekijän esim. perheneuvojan käyttämistä perhevalmennuksessa arjen elämän keskustelutilanteissa tulee selvittää. Voi myös selvittää ovatko Lohjan alueen sosiaalityö ja perheneuvola kiinnostuneita tulemaan mukaan ennaltaehkäisevään työhön omalta osaltaan, esim. keskustelemaan heidän näkökulmastaan perheeksi kasvamisen haasteista tms. Koottaisiin moniammatillinen ryhmä, joka toteuttaisi valmennuksen yhteistyönä. Valmennusmallia tehdään usean neuvolan kanssa yhteistyönä, kuitenkin jokainen neuvolan työntekijä toteuttaa valmennuksen yksilöllisesti. Arviointia voisi toteuttaa siten, että pyydetään perheiltä aina ryhmän kokoontumisen jälkeen ruusuja ja risuja tyyliin palautetta. Yhteisissä työntekijöiden palavereissa sitten käydään asiat läpi ja muokataan valmennusmallia tarpeiden mukaan. Mukana voi olla myös halukas valmennuksen läpi käynyt aviopari tai avopari antamassa oman näkökulmansa. 5. TUTKIMUKSEN ARVIOINTIA 5.1. Tutkimuksen luotettavuuden arviointia Haastattelun luotettavuutta on vaikea mitata. Jokaisen haastateltavan ja haastattelijan oma persoona ja käyttäytyminen saattavat vaikuttaa haastattelu tilanteeseen. Tilanne voidaan myös kokea pelottavaksi tai uhkaavaksi.(hirsijärvi, ym. 1997, 202203.) Jotta neuvolan työntekijät ja vanhemmat voivat antaa luotettavaa tietoa, on varmistettava ettei haastateltavia voi tunnistaa. Nimettömyys osaltaan luo luotettavuuden ilmapiirin.

22 Kirjeet olivat hyvin erilaisia. Niiden kirjoitustapa vaihteli paljonkin. On vaikeaa myös arvioida painotuksia kirjoitetussa tekstissä, jos niitä ei erikseen ole merkitty. Toisaalta vanhempien kirjoittamat kirjeet olivat selkeitä ja niistä sai ymmärrettävästi lehtiilmoituksessa pyydetyn tiedon. 5.2. Prosessin arviointia Prosessi lähti käyntiin melko nopeasti. Vaikka aikataulu ja työt olivatkin melko tarkkaan suunniteltu etukäteen olisi suunnittelutyöhön voinut varata enemmän aikaa. Eri menetelmiä, joilla materiaalia kerätään, olisi voinut myös testata etukäteen. Neuvoloiden työntekijät kritisoivat aluksi suunnittelemaani ryhmäkeskustelua siksi, että sinne olisi vaikea saada vanhempia motivoiduiksi tulemaan. Tämä osoittautui sittemmin oikeaksi arvioksi. Vanhemmat eivät kiinnostuneet riittävästi ryhmäkokoontumisista, syyksi sanottiin aikapula. Haastattelut olisi alun perin pitänyt suunnitella pidettäväksi neuvolan tiloissa. Tai sitten niin, että jostain meneillään olevasta perhevalmennusryhmästä olisi saatu halukkaiden vanhempien ryhmä kokoontumaan valmennuksen kehittämisen merkeissä. Yhtenä ideana oli valmennusmallin kokeilu käytännössä, mutta se ei ajanpuutteen vuoksi toteutunut. Oli erittäin tärkeää, että minulla oli melko tarkka ajankäyttö suunnitelma, siten pystyin välillä tarkistamaan missä mennään. Haastattelujen tai paremmin sanottuna, keskustelujen osalta nauhoitus sopi osittain haastattelujen tallentamiseksi. Vanhempien puhe tuntui välillä rönsyilevän ja siksi turhia nauhoituksia olisi tullut valtava määrä. Ensimmäisen nauhoituksen tehtyäni päädyin kirjaamaan käsin seuraavat keskustelut vanhempien ja työntekijöiden kanssa. Haastattelut päätin toteuttaa teemahaastatteluina (Hirsijärvi, ym. 1997, 204205). Haastatteluja varten laadin haastattelun teemaalueet (liite 6). Haastattelin viisi perhettä. Joista ensimmäisen haastattelun nauhoitin ja litteroin testatakseni menetelmää. Loput vanhempia koskevat keskustelut ja haastattelut kirjasin

23 niitä tehdessäni. Haastattelin neljä neuvolan työntekijää. Näistä myös ensimmäisen nauhoitin edelleen kokeillakseni menetelmää ja litteroin nauhoitukset. Loput haastattelut kirjasin käsin samalla, kun haastattelin. 5.3. Perhevalmennusmallin arviointia Kirjeistä saatu materiaali oli mielenkiintoista siksi, että se kertoi neuvoloiden käyttämistä menetelmistä ja vanhempien kokemuksista laajemmalti, kuin pelkästään Lohjan seudulta. Kirjeet myös tukivat sitä materiaalia, jota sain keskusteluissa vanhempien ja neuvoloiden työntekijöiden kanssa. Keräämäni aineisto ei tuonut esille mitään uutta asiaa, mutta työtapoihin, työnsuunnitteluun ja työnkehittämiseen se antoi kehityskelpoista materiaalia. Se antoi myös ideoita, toiveita, ehdotuksia, jotka kaikki ovat tarpeellisia. Kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että valmennusmallia on kehitettävä. Tämä kokemus tukee myös tämän tyyppisen työnkehittämisen tekemistä. Toisaalta, olisi järkevää jos kehitys ja projekti olisi jatkuva, eikä loppuisi päättötyön jättämiseen. 5.4. Eettistä arviointia ja pohdintaa Tutkimusaiheen valintaan vaikutti osin omat henkilökohtaiset kokemukset. Siitä kenen ehdoilla tutkimusaihe valitaan ja miksi siihen ryhdytään on sinänsä jo eettinen ongelma (Hirsijärvi, ym. 1997, 2730). Vanhemmilta ja neuvolan työntekijöiltä saatua aineistoa, sekä tutkimuksia ja julkaisuja on käytetty konsultointimateriaalina valmennuksen kehittämisessä mukana olevien ammattilaisten(terveydenhoitajat, kätilöt, psykologi, opettajat, jne.) kesken niin, että tämä yhteistyö ja tiedon jakaminen johtaa konkreettiseen työn kehittämiseen. Jotta työni olisi myös eettisesti hyväksyttävää on aineiston keruu ja käsittely toteutettu niin etteivät

24 ne haitanneet työtä vanhempien ja neuvolan työntekijöiden kanssa. Keskustelutilanteissa pyrittiin tukemaan vanhempien pohdintaa omasta vanhemmuudesta. Tuloksia tai aineiston tietoja ei anneta käyttöön muille kuin asianomaisille neuvoloille ja projektin vetäjälle eli minulle. (Aineisto on hallinnassani niin ettei kukaan muu pääse sitä käyttämään). Kaikki projektiin osallistuneet henkilöt ovat tulleet mukaan omasta tahdostaan, heille esitetyn tutkimussuunnitelmaan tutustumisen jälkeen. Tekstissä ei mainita nimeltä henkilöitä, vaan haastatteluja on lainattu anonyymisti. Näin on vältetty aiheuttamasta haittaa projektissa mukana olleille henkilöille. Koko päättötyöprosessi on ollut hyvin opettavainen. Olen pyrkinyt menetelmäkirjallisuuden avulla tutustumaan tutkimusmenetelmiin ja tekniikoihin (Hirsijärvi, ym. 1997, 114115). Kuitenkin käytännön työ on ollut se, joka on opettanut parhaiten. On ollut myös mielenkiintoista tutustua terveydenhuollon kenttään ja sen toimintamenetelmiin. Sosiaalialan opiskelijana terveydenhuolto on jäänyt vähemmälle osalle opiskelussa.

25 LÄHTEET Alasuutari Pertti.1994. Laadullinen tutkimus. Vastapaino. Tampere. Heydemann Irma (Arvo Ylpön muistelemaa). 1980. Suomen lapsen pitkä marssi. Porvoo. WSOY. Hirsjärvi Sirkka, Remes Pirkko & Sajavaara Paula.1997. Tutki ja kirjoita. Kirjayhtymä Oy. Tampere. Hämäläinen Juha. 1986. Vanhemmuuteen siirtyminen elämänmuutoksena. Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteen laitos julkaisuja A 11/1986. Kanerva Pirjo, Viranko Viivi. 1997. Aplodeja etsijöille. Laatusana Oy/ Äidinkielen opettajain liitto. Painorauma Oy, 2.painos. Kirjalliset palautteet neuvoloiden työntekijöiltä, 3 kpl. 1999. Lohja. Kirjeet vanhemmilta, 10 kpl. 1998. Korpi Tommola, Aura. 1987. Halkokellarista tämän päivän neuvolaan. Lapsemme lehti 1987/3, ss.4650. Leinonen Elisabeth, Sjögren Auli, Vehviläinen Julkunen Katri. 1992. Perhevalmennuksen opetuskäytäntö. Sosiaali ja terveyshallitus raportteja 62. Valtion painatuskeskus. Helsinki. Suomen virallinen tilasto XI:78. 1982. Terveydenhuolto. Lääkintöhallitus. Helsinki. Teemahaastattelut, 5 perhettä ja 4 neuvolan työntekijää. 1998. Lohja. Törrönen Hannele. 1998. Ehjänä perille. Kokemuksia lastensuojelun vauvatyön kehittämisestä. Ensi ja turvakotien liiton julkaisu 18. Nykypaino Oy. Helsinki.