KIRJALLINEN KYSYMYS 887/2010 vp Sähkö-, vesi- ja viemärilinjojen vetämisestä maksettavat korvaukset maanomistajille Eduskunnan puhemiehelle Maan päällä kulkevien suurjännitelinjojen ja myös pienempijännitteisten sähkölinjojen rakentamisen yhteydessä on usein tarvetta vetää linja yksityisen maanomistajan maiden läpi. Sähköyhtiöt maksavat tästä useimmiten korvauksen, joka on kuitenkin vajavainen korvaus suhteessa siihen, millaisen maankäytöllisen ja rahallisen arvon alenemisen sekä maisemallisen haitan sähkölinjan vetäminen aiheuttaa maanomistajan omaisuudelle. Maanomistaja vaikuttaa olevan usein voimaton tällaisen asian edessä, ja hänen on vaikea vaikuttaa sähkölinjan reittiin, onhan asia usein päätetty laajemmissa yhteyksissä kuin kunnallisella tasolla, esimerkiksi seutu- tai maakuntakaavassa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin perustuvat maanomistajille mahdollisesti maksetut korvaukset sähkö-, vesi- ja viemärilinjojen vetämisestä, voiko maanomistaja käytännössä vaikuttaa maksettavan korvauksen suuruuteen esimerkiksi neuvotteluiden kautta, tuleeko sähköyhtiön huomioida korvauksessaan maan arvo ja vedettävän linjan vaikutus esim. maisemaan korvausta maksettaessa, onko maanomistajalla mitään todellisia mahdollisuuksia kieltää sähköverkon vetäminen omistamiensa maiden läpi ja noudatetaanko samanlaisia korvausperiaatteita ja toimintakäytäntöjä myös yksityisessä omistuksessa olevien maiden halki vedettävien vesilinjojen kohdalla? Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 2010 Pentti Oinonen /ps Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pentti Oinosen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 887/2010 vp: Mihin perustuvat maanomistajille mahdollisesti maksetut korvaukset sähkö-, vesi- ja viemärilinjojen vetämisestä, voiko maanomistaja käytännössä vaikuttaa maksettavan korvauksen suuruuteen esimerkiksi neuvotteluiden kautta, tuleeko sähköyhtiön huomioida korvauksessaan maan arvo ja vedettävän linjan vaikutus esim. maisemaan korvausta maksettaessa, onko maanomistajalla mitään todellisia mahdollisuuksia kieltää sähköverkon vetäminen omistamiensa maiden läpi ja noudatetaanko samanlaisia korvausperiaatteita ja toimintakäytäntöjä myös yksityisessä omistuksessa olevien maiden halki vedettävien vesilinjojen kohdalla? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Sähkö-, vesi- ja viemärilinjan sijoittaminen toisen alueelle edellyttää maanomistajan lupaa. Viranomainen voi myöntää laissa säädettyjen edellytysten täyttäessä oikeuden tällaisen linjan ja siihen liittyvien laitteiden ja rakennelmien sijoittamiseen toisen alueelle maanomistajan tahdosta riippumatta. Tällaisia säännöksiä sisältyy maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999), kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annettuun lakiin (603/1977, jäljempänä lunastuslaki) ja vesilakiin (264/1961). Myönnettäessä oikeus sijoittaa linja toisen alueelle on samalla määrättävä korvaus käyttöoikeuden perustamisesta johtuvasta menetyksestä. Mainitut lait sisältävät säännökset pakkotoimioikeuden perustamisesta aiheutuvien edunmenetysten korvaamisesta. Oikeuden myöntämisen edellytykset, asiassa noudatettava menettely ja osin myös korvauksen määräämisen perusteet riippuvat sovellettavasta laista. Lunastuslain 4 :n 1 momentin mukaan lunastaa saadaan, kun yleinen tarve sitä vaatii. Lunastusta ei kuitenkaan saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla taikka jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle saatava hyöty. Maankäyttö- ja rakennuslain 161 :n 1 momentin mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa. Vesilain mukaisen luvan myöntämisen yhteydessä voidaan hankkeesta vastaavalle myöntää vesilain 2 luvun 7 :n nojalla käyttöoikeus toisen alueeseen. Harkittaessa oikeuden myöntämisen edellytyksiä huomiota kiinnitetään hankkeen tarpeellisuuden lisäksi hankkeesta maanomistajalle aiheutuviin edunmenetyksiin. Maanomistaja ei voi missään edellä mainitussa tilanteessa kieltää oikeuden myöntämistä, jos laissa säädetyt edellytykset oikeuden myöntämiselle täyttyvät. Tällöinkin han- 2
Ministerin vastaus KK 887/2010 vp Pentti Oinonen /ps ke tulee toteuttaa siten, ettei siitä aiheudu vältettävissä olevaa haittaa. Maankäyttö- ja rakennuslain lähtökohtana on, että asianosaiset sopivat keskenään korvauksen määrästä. Jos korvauksesta ei sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä. Vesilain 11 luvun 9 :n mukaan asianosaiset saavat sopia korvauksen suorittamisesta ja korvauksen määrästä. Lunastuslain 40 :n mukaan asianosaiset voivat sopia korvauksesta. Lunastustoimikunnan on vahvistettava sopimus, jollei korvausta ole sovittu ilmeisesti pienemmäksi kuin miksi se muutoin olisi määrättävä. Käytännössä korvauksista sopiminen vaihtelee lunastuksen kohteesta ja sovellettavasta menettelystä riippuen. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa oikeuksien perustamistilanteissa korvauksen määrästä sopiminen on yleisempää kuin esimerkiksi lunastuslain mukaisissa ns. linjalunastustilanteissa. Lunastuslain 29 :n mukaan lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Vesilain mukaan korvattavasta vahingosta on vesilain 11 luvun 5 :n mukaan suoritettava täyttä arvoa vastaava korvaus. Korvattavien vahinkojen piiriin eivät kuulu ns. subjektiiviset menetykset, vaan vahingon korvaaminen edellyttää sen objektiivista todentamista. Korvauksen määräämisen maisemakuvan muutoksesta on yleensä katsottu edellyttävän, että muutoksen vaikutus kiinteistön arvoon on voitu osoittaa. Tämä joudutaan ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2010 Oikeusministeri Tuija Brax 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 887/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Pentti Oinonen /saf: På vad grundar sig eventuella sådana ersättningar till markägare som grundar sig på dragning av el-, vatten- och avloppsledningar, kan markägaren i praktiken t.ex. via förhandlingar inverka på storleken på den ersättning som ska betalas, bör ett elbolag i sin ersättning beakta markvärdet och inverkan t.ex. på landskapet av den ledning som ska dras då ersättningen betalas, har markägaren några reella möjligheter att förbjuda att ett elnät dras genom de marker den äger och iakttas det identiska ersättningsprinciper och identisk verksamhetspraxis också när det gäller vattenledningar som dras över marker som är i privat ägo? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Att placera en el-, vatten- eller avloppsledning på en annans mark kräver tillstånd av markägaren. När de i lagen föreskrivna förutsättningarna uppfylls, kan en myndighet oberoende av markägarens vilja bevilja tillstånd till att placera en sådan ledning och tillhörande anordningar och konstruktioner på annans område. Sådana bestämmelser ingår i markanvändnings- och byggnadslagen (132/1999), lagen om inlösen av fast egendom och särskilda rättigheter (603/1977, nedan inlösningslagen) och vattenlagen (264/1961). Då myndigheten beviljar tillstånd att placera en ledning på en annans område ska det samtidigt bestämmas en ersättning för den förlust som följer av att nyttjanderätten har stiftats. Nämnda lagar innehåller bestämmelser om ersättning av sådana förluster av förmåner som föranleds av en tvångsåtgärd. Förutsättningarna att bevilja en rätt, det förfarande som ska iakttas i ärendet och till en del också grunderna för bestämmande av ersättning beror på den lag som ska tillämpas. Enligt 4 1 mom. i inlösningslagen får inlösen ske, när allmänt behov så kräver. Inlösen får likväl inte verkställas, om inlösningens syfte kan uppnås lika lämpligt på något annat sätt eller om det men inlösningen förorsakar enskilt intresse är större än den nytta som den medför för allmänt intresse. Enligt 161 1 mom. i markanvändnings- och byggnadslagen är ägaren och innehavaren av en fastighet skyldig att tillåta att en ledning som betjänar samhället eller en fastighet placeras på det område han eller hon äger eller innehar, om inte placeringen kan ordnas på något annat tillfredsställande sätt och till skäliga kostnader. När beslutet om placering fattas ska vikt fästas vid att fastigheten inte orsakas onödig olägenhet. I samband med att ett tillstånd i enlighet med vattenlagen beviljas kan den som svarar för projektet med stöd av 2 kap. 7 i vattenlagen beviljas nyttjanderätt till en annans område. När förutsättningarna för att bevilja rätten prövas fästs uppmärksamhet förutom vid behovet av projektet också vid de förluster av förmåner som projektet orsakar markägaren. Markägaren kan inte i någon av de ovannämnda situationerna förbjuda att rätten beviljas, om de i lagen föreskrivna förut- 4
Ministerns svar KK 887/2010 vp Pentti Oinonen /ps sättningarna för att bevilja rätten uppfylls. Också då ska projektet genomföras så att det inte medför olägenheter som kan undvikas. Utgångspunkten i markanvändnings- och byggnadslagen är att parterna sinsemellan avtalar om ersättningens belopp. Om man inte kommer överens om ersättningen, avgörs ärendet i enlighet med inlösningslagen. Enligt 11 kap. 9 i vattenlagen får parterna komma överens om betalning av ersättningen och ersättningens belopp. Enligt 40 i inlösningslagen får sakägarna avtala om ersättningen. Inlösningskommissionen ska fastställa avtalet, om inte den överenskomna ersättningen är uppenbart lägre än den som annars borde bestämmas. Att avtala om ersättningar varierar i praktiken beroende på föremålet för inlösen och det tillämpliga förfarandet. Vid situationer då rättigheter stiftas i enlighet med markanvändnings- och byggnadslagen är det mera allmänt att avtala om ersättningens belopp än t.ex. vid s.k. linjeinlösningssituationer i enlighet med inlösningslagen. Enligt 29 i inlösningslagen är ägare av egendom som skall inlösas berättigad att få full ersättning för ekonomiska förluster till följd av inlösen. Enligt 11 kap 5 i vattenlagen ska en skada som ska ersättas enligt vattenlagen betalas en ersättning motsvarande skadans fulla värde. Till de skador som ska ersättas hör inte s.k. subjektiva förluster, utan ersättningen av en skada förutsätter att den objektivt kan konstateras. Att bestämma ersättning för att landskapsbilden förändrats har i allmänhet ansetts förutsätta att man har kunnat visa att förändringen har inverkat på fastighetens värde. Detta måste avgöras från fall till fall. Helsingfors den 16 november 2010 Justitieminister Tuija Brax 5