Alueellisen kestävän hyvinvoinnin kehityksen seuranta GPI -indikaattorilla: Päijät-Häme, Kainuu ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alue 1960 2009
Projektiraportti 21.2.2011 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy, Päijät-Hämeen liitto Tiivistelmä Yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarina on totuttu käyttämään asukasta kohden laskettua bruttokansantuotetta (BKT). BKT mittaa tavara- ja palvelutuotannon määrän kasvua rahamääräisenä. Se ei tee eroa negatiivisten ja positiivisten toimintojen välille tai huomioi markkinoiden ulkopuolisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Hyvinvoinnin mittaamiseen kehitetyistä uusista indikaattoreista tunnetuin lienee Aidon kehityksen indikaattori (Genuine Progress Indicator, GPI), jota on sovellettu kymmenissä maissa. GPI-indikaattoria tutkii ja edistää tätä nykyä yhdysvaltalainen Redefining Progress -järjestö. GPI tarkastelee erityisesti kuluttajien vastaanottamaa kestävää hyvinvoinnin tasoa ja sopii erityisesti pidemmän aikavälin kehitystrendien seurantaan. Mikäli GPI-mittarilla näyttää tapahtuneen myönteistä kehitystä sen voidaan katsoa tapahtuneen tavalla, joka ei vaaranna tulevaisuuden mahdollisuuksia. Rahamääräiseksi arvotettuna mittarina GPI auttaa liittämään ympäristötekijät osaksi taloudellista hyvinvointia. Suomen GPI-aikasarja laskettiin ensimmäisen kerran Tilastokeskuksessa vuonna 2008. Tällä hetkellä aikasarja kattaa vuodet 1945 2009. Tutkimus Alueellisen kestävän hyvinvoinnin kehityksen seuranta GPI - indikaattorilla: Päijät-Häme, Kainuu ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alue toteutettiin Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa osana Euroopan Unionin (EU) Interreg IV C -rahoitteista FRESH-projektia (Forwarding Regional Environmental Hierarchies). Tutkimuksen tuloksena syntyivät ensimmäisenä EUalueella Aidon kehityksen indikaattorin aluetason sovellukset. Alueellisen GPI-mittauksen avulla voidaan tuottaa tietoa paikallisella tasolla merkittävimmistä taloudelliseen hyvinvointiin ja ekologiseen kestävyyteen vaikuttavista seikoista. Tutkimuksen tulokset myötäilevät vuonna 2008 julkaistun Suomen GPI-laskennan tuloksia: kaikkien mukana olevien alueiden osalta kehityksen huippuvuosi oli 1989, jonka jälkeen on tapahtunut huomattava lasku. Ainoastaan Päijät-Hämeen kehitys on ollut verrattain positiivista vuoden 1995 jälkeen, ja vuodesta 2005 lähtien GPI-luvuissa on havaittavissa selvä nousu. Loiva nousukehitys on havaittavissa myös muilla alueilla vuoden 2005 jälkeen. Etelä- Pohjanmaan ELY keskuksen alueen kehitys on kulkenut lähes yhtenäisesti koko Suomen lukujen kanssa, kun taas Kainuun GPI-kuvaaja kulkee selvästi muita alempana. Kainuun tilanne selittyy amerikkalaisen GPImetodologian laskutavalla: se antaa suuren negatiivisen painoarvon suoalueiden kuivatukselle (ekosysteemien menetys ja veden ja ilmastonsäästelykyvyn heikentyminen), joka on Kainuussa ollut laajamittaista 1900-luvulla. Kun tulokset esitetään ilman soiden merkitystä, ei Kainuu jää jälkeen Suomen keskiarvosta. Päijät-Häme on alueista ainut, joka erottuu tuloksista kestävän kasvun alueena. Alueen menestys 1990-luvun puolivälin jälkeen johtuu vähentyneestä ympäristökuormituksesta ja korkeana 1
pysyneestä elintasosta. Kainuun kannalta positiivisia seikkoja GPI-mittarilla tuloksissa ovat tulonjaon tasaisuus sekä uusiutuvan energian käyttö vesivoiman muodossa. Alueen heikkouksia puolestaan ovat korkea työttömyys ja Suomen mittakaavassa matala materiaalinen elintaso. Etelä-Pohjanmaan ELY alueella ympäristökuormitus on melko suurta, mutta suhteellisen hyvä työllisyystilanne sekä esimerkiksi lyhyet työmatkat kompensoivat kokonaiskuvaa alueesta. Tutkimuksessa mukana olleiden alueiden lisäksi olisi mielenkiintoista vertailla kehitystä Suomen muihin osiin ja erottaa esimerkiksi pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten vaikutus koko Suomen tuloksiin. Toistaiseksi tarvittavan tilastotiedon huono saatavuus rajoittaa jonkin verran GPI:n käytettävyyttä. Lisäksi pääasiassa amerikkalaisiin tutkimuksiin perustuva GPI:n osatekijöiden valinta sekä niitä kuvaavat rahamääräiset arvot eivät välttämättä ole ne sopivimmat juuri Suomen kuvaamiseen. Mittaria on syytä kehittää edelleen huomioimaan Suomen kannalta keskeisimmät ekologiseen kestävyyteen, innovaatioihin ja sosiaalisen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät. GPI on olemassa olevista mittareista potentiaalisin lähtökohta, kun juuri Suomen oloihin sopivinta kokonaisvaltaista kestävän hyvinvoinnin mittaria kehitetään. Myös alueellinen GPI-pilottihanke tarjoaa tälle hyvän pohjan. 2
Sisällysluettelo: 1. Esipuhe... 5 2. Taustaa... 7 2.1 Alueellinen ympäristöhallinto ja kestävä kehitys -indikaattorityö... 7 2.2 Bruttokansantuotteesta hyvinvoinnin mittaamiseen... 8 2.3 Hyvinvoinnin mittaamisen kehittäminen... 9 2.4 Aidon kehityksen indikaattori - Genuine Progress Indicator (GPI)... 11 3. Tutkimuksen tulokset... 15 3.1 Tutkimuksessa mukana olevista alueista... 15 3.2 GPI-tutkimuksen tulokset yleisellä tasolla... 17 1) Taloudellinen hyvinvointi ja sen jakautuminen, yleiskuva alueista... 20 2) Hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden ja hyödykkeiden arvo, yleiskuva alueista... 21 3) Yksityiset, tuotannon ja kaupungistumisen haitoista aiheutuvat kustannukset, yleiskuva alueista... 22 4) Ympäristön tilan heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset, yleiskuva alueista 23 3.3 Aluekohtaiset tulokset... 25 3.3.1 Päijät-Häme... 27 1) Taloudellinen hyvinvointi ja sen jakautuminen Päijät-Hämeessä... 28 2) Hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden ja hyödykkeiden arvo Päijät-Hämeessä... 28 3) Yksityiset, tuotannon ja kaupungistumisen haitoista aiheutuvat kustannukset Päijät-Hämeessä... 30 4) Ympäristön tilan heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset Päijät-Hämeessä... 33 Yleiskuva Päijät-Hämeen tuloksista... 38 3.3.2 Kainuu... 40 1) Taloudellinen hyvinvointi ja sen jakautuminen Kainuussa... 41 2) Hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden ja hyödykkeiden arvo Kainuussa... 42 3) Yksityiset, tuotannon ja kaupungistumisen haitoista aiheutuvat kustannukset Kainuussa... 43 4) Ympäristön tilan heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset Kainuussa... 45 Yleiskuva Kainuun tuloksista... 50 4. Jatkotutkimus... 52 5. Johtopäätökset... 54 5.1 Datan hankinnasta... 57 5.2 GPI:n soveltuvuudesta alueelliseen päätöksentekoon... 58 6. Lähteet... 61 7. Liitteet... 65 3
Liite 1: Laskentametodologia ja muuttujien perustelu... 65 B Yksityishenkilöiden kulutusmenot... 65 C Tulonjako... 65 D Painotettu yksityinen kulutus... 66 E - Kotityön ja vanhemmuuden arvo... 67 F - Korkeakoulutuksen arvo... 68 G - Vapaaehtoistyön arvo... 69 H Hyöty kestokulutushyödykkeistä... 70 I - Teiden ja katujen tuottamat palvelut... 70 J - Rikollisuuden aiheuttamat kustannukset... 71 K - Vapaa-ajan menetyksen kustannukset... 72 L - Työttömyyden kustannukset... 73 M - Kestokulutushyödykkeiden hankintakustannukset... 74 N - Työmatkakustannukset... 75 P - Auto-onnettomuuksien kustannukset... 75 Q - Vesistöjen saastumisen kustannukset... 76 R - Ilman saastumisen kustannukset... 77 S - Melusaasteen kustannukset... 78 T Kosteikkojen häven kustannukset... 78 V - Metsien häviäminen ja metsäteiden aiheuttamat kustannukset... 79 W - Uusiutumattomien luonnonvarojen kuluminen... 80 X Hiilidioksidipäästöjen aiheuttamien vahinkojen kustannukset... 81 Z - Pääoman nettoinvestoinnit... 84 AA - Nettoluotonanto ulkomaille... 84 O - Kotitalouksien saasteiltasuojautumisen kustannukset... 84 Y - Otsonin häviämisen kustannukset... 85 U - Maatalousmaan häviäminen... 85 Liite 2: Indikaattorikokoelmia... 86 Eurostatin SDI-indikaattorit ( headline -indikaattorit):... 86 Ympäristöministeriön alueelliset ympäristöindikaattorit:... 86 Findikaattorit:... 87 Seutu KEKE Vastuullisen maakunnan kriteerit Päijät-Hämeessä... 89 Liite 3: Viimeaikaisia GPI-sovelluksia... 90 Liite 4: Käsitteet ja lyhenteet... 92 Liite 5: Kartat... 96 Päijät-Hämeen kunnat, Kainuun kunnat... 96 Suomen metsäkeskukset... 97 Liite 6: GPI:n komponenttien (kolumnien) arvo... 98 Päijät-Häme... 98 Kainuu... 101 Etelä-Pohjanmaan ELY:n alue... 104 4
1. Esipuhe Tutkimus toteutettiin Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa osana Päijät-Hämeen liiton, Kainuun Etu Oy:n ja Kainuun maakunta-kuntayhtymän toteuttamaa Euroopan Unionin (EU) Interreg IV C -rahoitteista FRESHprojektia (Forwarding Regional Environmental Hierarchies). GPI-indikaattorin laskennan toteutti Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:ssä tutkija Inka Lemmetyinen ja tutkimuksen tuloksena syntyi ensimmäisenä EUalueella Aidon kehityksen indikaattorin (Genuine Progress Indicator, GPI) alueelliset sovellukset. Aloitteellisina osapuolina GPI-mittarin soveltamiseen Suomessa kansallisen tason lisäksi myös alueellisella tasolla toimivat tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén Tilastokeskukselta ja erikoissuunnittelija Hannele Ilvessalo-Lax Etelä-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksesta (ELY-keskus). FRESH-projektin tarkoituksena on vahvistaa kestävää kehitystä (sustainable value creation) aluekehittämisen strategioissa ja yrityskehityskonsepteissa sekä yleisesti tukea kestäviin arvoihin perustuvaa kehitystä projektiin osallistuvilla alueilla. FRESH-projektin on tarkoitus ottaa huomioon sekä teknologiset että sosiaaliset näkökulmat jotka liittyvät mm. ekosuunnitteluun ja ekoinnovointiin. Projektin aikana partnerien on määrä testata ja ottaa käytäntöön valittuja työkaluja, jotka liittyvät talouden kilpailukykyyn ja ympäristön huomioimiseen (www.kainuunetu.fi). GPI-indikaattori sopii tutkimuksen tavoitteisiin, sillä se mittaa alueen kestävää arvonmuodostusta makrotasolla. Vihreä teknologia tai teknologia ylipäätään eivät suoraan sisälly GPI-indikaattoriin, mutta koska uusi teknologia vähentää päästöjä ja parantaa yksilöiden elämänlaatua monien kanavien kautta, nähdään sen vaikutus parantuneina GPI-lukuina. Mikäli GPI- indikaattorilla näyttää tapahtuneen myönteistä kehitystä, sen voidaan katsoa tapahtuneen tavalla, joka ei vaaranna tulevaisuuden mahdollisuuksia. Alueellisten GPI-laskelmien avulla voidaan tuottaa tietoa paikallisella tasolla merkittävimmistä taloudelliseen hyvinvointiin ja ekologiseen kestävyyteen vaikuttavista seikoista. Saman hankkeen yhteydessä on sivuten arvioitu GPI:n soveltuvuutta ELY keskusten näkökulmasta ja pilotoinnin kohteena on ollut Etelä-Pohjanmaan ELY -keskuksen alue, joka koostuu kolmesta maakunnasta (Etelä-Pohjanmaa, Keski- Pohjanmaa ja Pohjanmaa). Alueellisen GPI-laskennan pohjana on toiminut Hanna Rätön Suomen GPI:n laskennan lisäksi (2008) Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrénin ISEW-laskennat (2001), GPI-päivitykset (2010 alkuvuosi) ja korkeakouluharjoittelija KTK Hanna-Kaisa Anderssonin kesällä 2010 tekemät alueelliset 5
laskentapohjat ja datan kokoaminen erityisesti Etelä-Pohjanmaan ELY -alueen osalta. Syksyn 2010 aikana aiemmin kerättyä dataa ja laskentapohjia kuitenkin päivitettiin jokaisen kolmen tutkimuksessa olleen alueen ja yhteensä 21 komponentin osalta. Ainoastaan kahta komponenttia kaikista 23:sta (Kolumnit Z ja AA, ks. Liite 1) ei päivitetty. Laskentametodeja päivitettiin myös koko Suomen GPI-laskennan osalta, jotta saatiin luotua yhtenäiset, keskenään vertailukelpoiset laskelmat. Muutokset koko Suomea koskeviin GPI-lukuihin ovat perusteltuja eivätkä ne muuta laskennan tuloksia merkittävästi. Joidenkin erien osalta on tuotettu uudempaa tilasto- tai tutkimustietoa ja toisten erien kohdalla Suomen dataa vastaavia tietoja ei ollut saatavilla aluekohtaisesti. Tässä raportissa esitetään tutkimuksen tulokset ja esitellään hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen mittaamisen taustaa ja historiaa hieman laajemminkin. Kappaleessa 2 perehdytään hyvinvoinnin mittaamisen kehittymiseen, esitellään muutamia mittareita ja keskitytään sitten tarkemmin GPI:in. Kappaleessa 3 on vastattu tutkimussuunnitelmassa asetettuihin tutkimuskysymyksiin: 1. Kuinka GPI:n mittaama kestävä taloudellinen hyvinvointi ja indikaattorin eri osatekijät (esim. markkinaton tuotanto, ekologinen rasite) ovat kehittyneet näillä alueella verrattuna yleisesti käytettyihin mittareihin, kuten bruttokansantuotteen (BKT)? 2. Kuinka kehitys alueella eroaa kansallisesta tasosta? 3. Mitä eroja on havaittavissa alueiden välillä GPI -indikaattoria käyttäen? Mitkä ovat kullekin alueelle olennaisimmat taloudelliseen hyvinvointiin ja ekologiseen kestävyyteen vaikuttavat seikat? 4. Mitä etuja ja rajoitteita alueellisella GPI -tarkastelulla on? Mitä apua indikaattorista on alueelliselle ja EU-tason päätöksenteolle? 5. Olisiko GPI -indikaattoria tarvetta kehittää paremmin alueellisia tarpeita vastaavaksi? Mitkä muutokset olisi mahdollista toteuttaa jo hallussa olevan datan avulla? Kappale 3.2 tarkastelee tuloksia ensin yleisellä tasolla vertaillen kutakin tutkimuksessa mukana olevaa aluetta keskenään jakamalla GPI:n 23 komponenttia neljään ryhmään (painotetut yksityiset kulutusmenot, hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden arvo, yksityiset, tuotannon haitoista aiheutuvat menot ja luonnon heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset). Kappaleessa 3.3 perehdytään tarkemmin Päijät-Hämeen ja Kainuun tuloksiin ja nostetaan esiin kullekin alueelle olennaisimmat taloudelliseen hyvinvointiin ja ekologiseen kestävyyteen vaikuttavat seikat, siinä määrin, kun ne tulevat huomioitua GPI-mittarilla. Kappaleessa 4 käsitellään indikaattorin kehityskohteita ja jatkotutkimuksen aiheita. Kappaleessa 5 pyritään kuvaamaan niitä etuja ja rajoitteita, mitä alueellisella GPI - tarkastelulla on ja pohditaan millä tavoin indikaattorista on apua alueellisessa päätöksenteossa. 6
2. Taustaa 2.1 Alueellinen ympäristöhallinto ja kestävä kehitys - indikaattorityö Sekä Suomessa että Euroopan Unionin (EU) alueella on selkeä tarve kehittää uusia alueellisia indikaattoreita, joita myös sovellettaisiin yhtenäisesti. Tällöin eri alueiden erityispiirteet voitaisiin tunnistaa ja yhteisön voimavarat voitaisiin kohdentaa tarkemmin alue- ja paikallistasolla. Tällä hetkellä EU:ssa ei ole saatavilla riittävästi laadukasta paikallistason tietoa päätöksenteon tueksi. EU:n koheesiopolitiikan tavoitteisiin kuuluu osana myös alueellisen tilastoinnin kehittäminen erityisesti kestävän kehityksen (KEKE), ympäristöasioiden sekä erilaisten sosiaalistilastojen osalta. (EU, 2010.) Indikaattorit ovat tärkeä alueellisen tuloksellisuuden seurantaväline niin Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksissa (ELY:t) kuin Työ- ja elinkeinoministeriössäkin (TEM). Ne tukevat tavoitteiden saavuttamisessa ja tulosten arvioinnissa kvantitatiivisesti. Suomessa kansallisen tason indikaattorityötä on tehty paljon ja erilaisia indikaattorikokoelmia on lukuisia. Esimerkiksi Findikaattori-portaali kokoaa näitä tietoja yhteen. Indikaattoreita on myös Suomessa koettu valikoidun poliittisin päätöksin, eikä tieteellisyys ole ollut prosessissa riittävän suuressa roolissa. Alueellinen tieto ympäristö- ja sosioekonomista asioista on edelleen puutteellista, hajautunutta ja epäyhtenäistä. Ylipäätään kerran laadittujen kansallisten indikaattoreiden alueellistaminen on vaikeampaa kuin alueellisten kansallistaminen. Niin kutsuttu Stratos-hanke on ELY keskusten strategiseen tulosohjaukseen soveltuvien indikaattorien kehitystyö, jota toteutetaan TEM:n johdolla. Työn valmistumisesta voisi todeta, että kevätkauden 2011 loppuun mennessä ELY keskusten tulee indikaattorikokoelmillaan palvella asiakkaidensa tarpeita, vastata tuottavuusvaatimuksiin, pitää huolta yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta (kilpailukyky, väestön hyvinvointi) sekä kestävän kehityksen edellytysten noudattamisesta (esim. ilmastonmuutoksen huomioiminen) (ELY keskusten ympäristöohjelma/strategia- ja indikaattorivastaavien tapaaminen Seinäjoella 12.10.2010). Sekä Suomessa että kansainvälisesti on selkeä tarve yhdistää indikaattoreita ns. yhdistelmäindikaattoreiksi. Päätöksentekijät tuntuvat haluavan luvun, yhden seurantaindikaattorin jota katsoa, mutta sen sijaan indikaattoreita tarjotaan kymmeniä. Yhdistelmä-indikaattorissa eri indikaattoreita kootaan yhteen. Kappaleessa 2.3 kerrotaan enemmän komposiitti-indikaattoreista ja Liitteessä 3 on esitetty muutamia indikaattorikokoelmia.. 7
2.2 Bruttokansantuotteesta hyvinvoinnin mittaamiseen Yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarina on totuttu käyttämään asukasta kohden laskettua bruttokansantuotetta (Gross Domestic Product, BKT). Kansantalouden tilinpidon tärkein mittari BKT mittaa kuitenkin vain tavara- ja palvelutuotannon määrän kasvua rahamääräisenä ja kertoo yhteiskunnan taloudellisten virtojen suuruudesta. BKT ei tee eroa negatiivisten ja positiivisten toimintojen välille tai huomioi markkinoiden ulkopuolisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. BKT:ta kasvattavat myös hyvinvointia heikentävät asiat kuten rikollisuus, sairaudet, onnettomuudet, luonnonkatastrofit, kun niiden aiheuttamat haitat joudutaan korjaamaan. Jotta hyvinvoinnista olisi mahdollista muodostaa kattava kuva, tulee markkinattomat luonnon tarjoamat hyödykkeet ja ulkoisvaikutukset hinnoitella sekä negatiivisia asioita korjaavat toiminnot erottaa todellista positiivista, hyvinvointia luovista, toimista. Nykyisenkaltainen talouskasvu on historian saatossa mahdollistanut ihmiskunnan keskimääräisen hyvinvoinnin merkittävän kasvun, mutta on resurssien käytön ja tästä aiheutuvien ulkoisvaikutusten vuoksi ristiriidassa kehityksen kestävyysaspektin kanssa. Luonnonvarojen riittävyys ja ympäristön tila asettavat omat rajoitteensa ihmisten hyvinvoinnin kasvulle, mistä johtuen 1980-luvulta lähtien kestävän kehitykset vaatimukset ovat korostuneet. Esimerkiksi ilmastonmuutos on kiihtynyt kasvaneen taloudellisen aktiivisuuden myötä ja öljyvarojen ehtyminen on saanut ihmiskunnan havahtumaan rajojen olemassaoloon. Viime vuosikymmeninä kiinnostus talouden ja luonnonvarojen välisen vuorovaikutuksen tutkimiseen on näkynyt kasvaneena panostuksena ns. vihreiden mittareiden kehittämiseen ja kestävän kehityksen käsitteen tarkempaan määrittelyyn. BKT:ta tarkasteltaessa talouden tuotannon merkitys korostuu ja monet muut elämänlaatuun keskeisesti vaikuttavat tekijät jäävät huomiotta. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote kuvaa kotitalouden tulotason tavoin keskimääräistä materiaalista elintasoa, ja siten epäsuorasti hyvinvointia, mikäli kulutusta pidetään hyvinvoinnin lähteenä. Tutkimusten mukaan kulutusmahdollisuuksilla mitattu hyvinvointi on Suomessa kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmenten aikana, mutta kulutuksen kasvu ei kehittyneissä teollisuusmaissa enää suoraan lisää ihmisten subjektiivista onnellisuutta tai hyvinvointia. Median ja politiikan tapaa käyttää bruttokansantuotetta (BKT) asukasta kohden hyvinvoinnin mittana voidaan pitää monin tavoin vääränä, sillä bruttokansantuotetta ei ole perin luotu tätä tarkoitusta varten. Asiaan perehtyneet toki tuntevat BKT:n ominaisuudet. Keskimääräinen BKT per asukas on monin tavoin huono myös pelkän taloudellisen hyvinvoinnin ja kehityksen mittari, sillä se ei esimerkiksi kerro mitään yhteiskunnan tuloeroista. Tulot voivat olla keskittyneet harvojen haltuun, jolloin taloudellinen hyvinvointi jakaudu koko kansakunnalle. Myös Suomessa BKT-kritiikki on saanut melko paljon huomioita viime vuosina. Nykyisellään monet lyhyellä tähtäimellä tuotantoa kasvattavat toimet heikentävät luonnon tilaa eivätkä useinkaan lisää hyvinvointia samassa mittakaavassa pidemmällä aikavälillä. Hyvinvoinnin kasvattamiseen 8
tähtäävien poliittisten toimien vaikuttavuutta tulisikin pystyä arvioimaan nykyistä paremmin. Tavoitteena tulisi olla löytää taso, jolla ihmisten hyvinvointi ja onnellisuus saataisiin pysymään riittävinä tuotannon maksimoinnin sijaan. Mikäli perinteisen kansantalouden tilinpidon oheen kehitetään satelliittijärjestelmä, joka huomioi paremmin hyvinvoinnin ja luontopääoman kulumisen, kestävän kehityksen mittaaminen helpottuu. Tällaisen satelliittijärjestelmän on ajateltu sisältävän mm. luonnonvarojen arvo, ympäristöongelmat, tutkimus- ja kehitystoiminta, markkinoiden ulkopuolinen työ ja terveyteen liittyviä seikkoja. 2.3 Hyvinvoinnin mittaamisen kehittäminen Taloudellisen hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen kuvaamiseen on kehitetty useita erilaisia indikaattoreita, joista monet linkittyvät ympäristötilinpitoon. Ne pyrkivät huomioimaan hyvinvoinnin osa-alueet tämänhetkisiä indikaattoreita (BKT tai yksityinen kulutus) paremmin. Erilaisia osa-alueita yhteen laskevia mittareita kutsutaan yhdistelmäindikaattoreiksi (composite indicator). 1970-luvulla esillä oli ns. hyvinvoinnin taloustiede, joka johti useiden onnellisuutta ja yksilön hyvinvointia mittaavien indikaattoreiden kehittämiseen. Yksi ensimmäisistä oli Bhutanin kuninkaan vuonna 1971 esittämä Gross National Happiness (GNH, Bruttokansanonnellisuus). Se asetettiin vuonna 1971 Bhutanissa kansalaisten hyvinvoinnin kuvaajaksi. Tarkoitus oli maksimoida tätä onnellisuusmittaa, ei bruttokansantuotetta. GNH koostuu sekä objektiivisista että subjektiivisista mittareista. GNH:n kanssa samoihin aikoihin kehitetyn Measure of Economic Welfare:n (MEW, Taloudellisen hyvinvoinnin mittari, Nordhaus & Tobin 1973) takana oli se taloustieteen keskeinen ajatus, että ihmiset saavat hyvinvointia kuluttamistaan hyödykkeistä. Nordhaus ja Tobin jaottelivat bruttokansantulon kulutukseen, investointeihin ja välituotteiden tuotantoon, joista MEW:n pohjaksi otettiin kulutus. Kulutuksen hyötyä korjattiin mm. kotityön ja vapaa-ajan arvoilla, keinotekoisesti arvotetuilla kaupungistumisen haitoilla, sekä eräillä kulutuserillä, joiden katsottiin olevan ennemmin valitettavia välttämättömyyksiä, kuin hyvinvointia lisäävää kulutusta. (Rättö 2008) Kun tietoisuus talouskasvun ympäristövaikutuksista kasvoi 1980-luvulla, syntyi indikaattoreita, jotka keskittyivät ekologisen kestävyyden huomioimiseen. Huoli uusiutumattomien luonnonvarojen riittävyydestä yhdistyi keskusteluun tuotannon haitallisista ulkoisvaikutuksista sekä ihmisten että koko maapallon hyvinvoinnille. Brundtlandin komitean raportti (Brundtland et al. 1987) täsmensi kestävän kehityksen määritelmää ja luonnonvarojen liikahyödyntäminen ja kasvavat ympäristöongelmat korostuivat tämän jälkeen kehitetyissä indikaattorikokoelmissa ja yhdistelmä-indikaattoreissa. Näistä puhtaat ekologiset mittarit mittaavat joko ihmisen toiminnan kuormitusta ympäristölle tai ympäristön tilaa verrattuna johonkin tavoitetasoon. Eräs tunnetuimmista on 1990-luvun alussa esitelty Ekologinen jalanjälki (Ecological Footprint, ks. esim. Rees 1992), joka kuvaa ihmisen toimintoihinsa tarvitsemia biologisia resursseja ja vertaa tätä biokehän tuotantokykyyn. Nykyään Ekologista jalanjälkeä laskee Maailman luonnonsäätiö (WWF). Vuonna 1990 YK esitteli Inhimillisen kehityksen indeksin (Human Development Index, HDI), joka mittaa hyvinvointia 9
yhdistämällä taloudellisen toimeentulon, terveyden ja tietotason. HDI oli pitkään tunnetuin hyvinvoinnin yhdistelmäindikaattori. Noin vuosikymmen myöhemmin kehitettiin useiden kansainvälisten organisaation yhteistyönä Yalen yliopistossa Environmental Sustainability Index (ESI, Ympäristön kestävyysindeksi) ja sitä seurannut Environmental Performance Index (EPI, Ympäristön suoriutuvuusindeksi). ESI ja EPI kuvaavat kansakunnan kykyä suojella luonnonvarojaan ja ympäristöä nyt ja tulevaisuudessa. EPI-indeksi sisältää kymmeniä luonnon tilaa ja -suojelutoimia kuvaavia indikaattoreita (Emerson et al. 2010), jotka on skaalattu kukin omaan tavoitetasoonsa. Uusista, monipuolisesti juuri ihmisten hyvinvointiin keskittyneistä indikaattoreista tunnetuin lienee Dalyn ja Cobbin vuonna 1989 kehittämä Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indikaattori (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW), josta myöhemmin kehitettiin edelleen Aidon kehityksen indikaattori (Genuine Progress Indicator, GPI) vuonna 1995. ISEW ja GPI rakentuvat MEW:n tavoin Nordhausin ja Tobinin ajatukseen yksityisestä kulutuksesta, josta vähennetään ja johon liitetään erilaisia hyvinvointia lisääviä ja vähentäviä tekijöitä rahamääräisinä. GPI ja ISEW pyrkivät kuvaamaan kestävää hyvinvointia : mikäli indikaattorin arvo kasvaa, voidaan katsoa hyvinvoinnin kasvaneen kestävästi. Tällöin hyvinvoinnin tuotanto aiheuttanut liiallista luonnonvarojen kulutusta tai talouskasvun hyödyt ylittäviä negatiivisia ulkoisvaikutuksia. (ks. esim. Talberth 2006; Rättö 2008; Daly & Cobb 1989). Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin taso perustuu taloustieteen kestävän tulon käsitteeseen: Kestävä tulo on suurin mahdollinen määrä, jonka henkilö tai talous voi kuluttaa yhden periodin aikana vähentämättä seuraavan periodin kulutustaan. Mittareiden tarkoituksena onkin kertoa nimenomaan yhteiskunnan kestävästä taloudellisen hyvinvoinnin tilasta ja mahdollisuuksista ylläpitää vastaavaa hyvinvoinnin tasoa myös tulevaisuudessa. Hyvinvointitarkastelujen laajentaminen tulevaisuuteen on tärkeää, sillä useat esimerkiksi ympäristöön kohdistuvat vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja vaikeasti ennakoitavia. Kun hyvinvoinnin ei-taloudellisia osa-alueita integroidaan yhteen laskelmaan, on haasteena niiden yhteismitattomuus. Yksityishenkilön käytettävissä olevia tuloja ja vapaa-aikaa ei voi suoraan laskea yhteen, sillä toista mitataan euroissa ja toista tunneissa. Yhteisenä arvon mittana käytetään yleensä rahaa ja avuksi otetaan niin sanotut keinotekoiset hinnoittelumenetelmät. Yksiselitteisten ja absoluuttisesti oikeiden hintojen löytämisen haasteellisuus ja yhteen laskemisen mielekkyys ylipäätään on nähty yhdistelmäindikaattoreiden heikkoutena. Ihmisten arvostukset eri tekijöitä kohtaan vaihtelevat sekä ihmisten, että eri elämänvaiheiden välillä. Esimerkiksi tästä käy vapaa-ajan arvostus. Myös ilmansaasteiden vaikutus eri ihmisten terveyteen on erilainen. Yleensä laskelmissa päädytään käyttämään jonkinlaista keskiarvoa ja käytetyillä hinnoilla on takanaan eri tieteenalojen kattava tutkimus. Erilaisten markkinattomien hyödykkeiden, pääomaerien ja palveluiden ottaminen mukaan tilinpitokehikkoon tulee alan tutkijoiden mukaan päivä päivältä toteuttamiskelpoisemmaksi. Eräs melko helposti rahamääräisenä mitattava ja moniin suppeisiinkin vihreisiin tilinpitoihin sisältyvä tekijä ovat niin kutsutut puolustautumiskustannukset (defensive expenditures). Ne 10
kuvaavat sitä rahamäärää, joka käytetään tuotannon negatiivisilta ulkoisvaikutuksilta suojautumiseen ja joka normaalisti tulee lasketuksi mukaan kansantuotteeseen ilman, että sen voidaan katsoa kasvattavan hyvinvointia (Pearce et al. 1989). Mm. edellä mainituin argumentein on perusteltu BKT:n käyttöä myös yleisenä, vaikkakin epätäydellisenä, hyvinvoinnin indikaattorina. Useimmat taloustieteilijätkin ovat kuitenkin sitä mieltä, että kansantalouden tilinpidon kehittäminen on tarpeen ja sen rinnalle täytyy löytää täydentäviä mittareita. Erilaisilla yhdistelmäindikaattoreilla voidaan tiivistää ja havainnollistaan yhteiskunnassa tapahtunutta kehitystä ja tehdä vertailuja eri maiden välillä. Rahamääräiset mittarit ovat suosiossa erityisesti siksi, että niiden avulla ympäristöön ja hyvinvointiin liittyviä muutoksia voidaan verrata taloudelliseen toimintaan ja erilaisten toimenpiteiden tuotot ja kustannukset saadaan näkyviin. 2.4 Aidon kehityksen indikaattori - Genuine Progress Indicator (GPI) Aidon kehityksen indikaattori (Genuine Progress Indicator, GPI) on Herman Dalyn ja John Cobbin vuonna 1989 kehittämän Kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksin (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW) pohjalta jatkokehitetty mittari. GPI:lla kuvataan nimensä mukaisesti maassa tapahtunutta aitoa, todellista kehitystä. GPI tarkastelee erityisesti kuluttajien vastaanottamaa kestävää hyvinvoinnin tasoa ja sopii erityisesti pidemmän aikavälin kehitystrendien seurantaan. Rahamääräisesi arvotettuna mittarina se auttaa liittämään ympäristöön ja kestävyyteen liittyvät tekijät osaksi taloudellista hyvinvointia. GPI:n lähtökohtana ovat tulonjaolla painotetut yksityiset kulutusmenot, minkä lisäksi se huomioi muun muassa tulonjaon, ympäristön pilaantumisen ja luonnonvarojen kulumisen taloudelliset arvot. Taloudelliset arvot määrittyvät osittain erilaisten haittakustannusten ja keinotekoisten hinnoittelumenetelmien avulla. GPI kuvaa ympäristötekijöitä monipuolisesti ja huomioi myös yhteiskunnalliset tekijät varsin kattavasti. GPI ottaa huomioon ISEW:sta poikkeavia tekijöitä ja niiden painoarvo on erilainen (ks. Taulukko 1). Yhdistelmäindikaattori ei kuitenkaan sisällä suoraan ihmisten kokemaa subjektiivista hyvinvointia tai onnellisuutta kuvaavia tekijöitä, vaan kuvaa pikemminkin niitä edellytyksiä, jotka ympäröivä yhteiskunta tarjoaa onnellisen elämän saavuttamiseksi. Suomen GPI-aikasarja laskettiin ensimmäisen kerran Tilastokeskuksessa vuonna 2008. Tällä hetkellä aikasarja kattaa vuodet 1945 2009. Nykyisin GPI-indeksiä kehittää ja edistää yhdysvaltalainen Redefining Progress järjestö. GPI:n laskennan perusarvona toimivaa yksityistä kulutusta painotetaan yhteiskunnan tulonjaon tasaisuutta kuvaavalla Gini-indeksillä siten, että tasaisempi tulonjako tuottaa painotetulle kulutukselle korkeamman arvon. Taustalla on oletus tasaisen tulonjaon yhteiskunnan hyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta. Kohtuullisen tasainen tulonjako on useiden tutkijoiden mielestä demokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan ja tehokkaasti toimivan talouden perusedellytys. Tarkoituksena on perustaa mittari taloudelliselle tunnusluvulle, joka mahdollisimman oikealla tavalla kuvaa ihmisten todellista kulutustasoa. Talouspolitiikan 11
eräänä painopisteenä tulisikin olla painotettujen kulutusmahdollisuuksien (palkkatulojen ja tulonsiirtojen määrän) nostaminen. Painotettua yksityistä kulutusta korjataan GPI:n laskennassa tämän jälkeen hyvinvointia vähentävien ja sitä lisäävien tekijöiden arvoilla. GPI pyrkii siis erottamaan taloudellisen toiminnan myönteiset vaikutukset sen ympäristön ja yhteiskunnan tilaa heikentävistä vaikutuksista, sekä ottamaan huomioon ympäristövaikutusten keston. Näin yhteen mittariin voidaan sisällyttää hyvinkin erilaisia osa-alueita. Käytännössä GPI:n laskeminen edellyttää varsin laajoja ja kattavia aikasarjoja indeksin sisältämistä osatekijöistä sekä erilaisten hinnoittelumenetelmien soveltamista. GPI:n laskentakaava voidaan esittää yksinkertaistettuna seuraavasti: GPI = C adj. + B - F - H + I jossa C adj. on tulonjaolla painotettu yksityinen kulutus, B on hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden arvo, F on yksityiset, tuotannon haitoista aiheutuvat menot, H on luonnon heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset, I on pääomakannan kasvu ja kansainvälisen kaupan tasapaino. GPI:n komponentit on jaettu neljään ryhmään myös tässä raportissa ja niitä merkitään seuraavin numeroin. Yllä olevan yhtälön I, pääomakannan kasvu ja kansainvälisen kaupan tasapaino lisätään GPI-lukemiin, mutta niitä ei ole tässä tutkimuksessa tarkasteltu aluekohtaisesti. Ryhmät sisältävät seuraavat yksittäiset komponentit: 1) Painotettu yksityinen kulutus: Yksityiset kulutusmenot ja tulonjako. 2) Hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden ja hyödykkeiden arvo: Kotitaloustyön ja vanhemmuuden arvo, korkeakoulutuksen arvo, vapaaehtoistyön arvo, kestokulutushyödykkeiden tuottamat palvelut ja tiekannan tuottama hyöty. 3) Yksityiset, tuotannon haitoista aiheutuvat kustannukset: Rikollisuuden aiheuttamat kustannukset, vapaa-ajan menettämisen arvo, vajaatyöllisyyden kustannukset, kestokulutushyödykkeiden hankintamenot, työmatkakustannukset ja liikenneonnettomuuksien kustannukset. 4) Ympäristön tilan heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset: Vesistöjen pilaantumisen kustannukset, ilmansaasteiden kustannukset, meluhaittojen kustannukset, soiden ja kosteikkojen häviäminen, metsien häviäminen, uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö ja hiilidioksidipäästöjen aiheuttamat vahingot. 12
Taulukko 1: ISEW:n ja GPI:n komponentit Index of Sustainable Economic Welfare (ISEW) Genuine Progress Indicator (GPI) + Painotettu yksityinen kulutus + Painotettu yksityinen kulutus + Kotitaloustyön arvo + Kotitaloustyön ja vanhemmuuden arvo + Kestokulutushyödykkeiden tuottamat palvelut + Korkeakoulutuksen arvo + Katujen ja maanteiden tuottama hyöty +/- Vapaaehtoistyön arvo + Julkiset kulutusmenot terveyteen ja koulutukseen + Kestokulutushyödykkeiden tuottamat palvelut - Kestokulutushyödykkeiden hankinta + Maanteiden tuottama hyöty - Yksityiset terveys ja koulutusmenot - Rikollisuuden aiheuttamat kustannukset - Mainonnan kustannukset - Vapaa-ajan menettämisen arvo - Työmatkakustannukset - Vajaatyöllisyyden kustannukset - Kaupungistumisen aiheuttamat kustannukset - Kestokulutushyödykkeiden hankinta - Liikenneonnettomuuksien kustannukset - Työmatkakustannukset - Veden pilaantumisen kustannukset - Kotitalouksien saasteiden torjunta - Ilmansaastumisen kustannukset - Liikenneonnettomuuksien kustannukset - Meluhaittojen kustannukset - Vesistöjen pilaantumisen kustannukset - Soiden häviäminen - Ilmansaasteiden kustannukset - Maatalousmaan häviäminen - Meluhaittojen kustannukset - Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö - Soiden ja kosteikkojen häviäminen - Aiheutuneiden pitkä-aikaisten ympäristövaurioiden arvo - Maatalousmaan häviäminen - Pääoman nettokasvu - Luonnontilaisten metsien häviäminen +/- Muutokset maan kansainvälisessä asemassa - Luonnonvarojen käyttö =ISEW Lähde: Hoffrén (2008). Tilastokeskus. - Hiilidioksidipäästöjen aiheuttamat vahingot - Otsonikerroksen ohentumisen kustannukset +/- Pääoman nettokasvu +/- Nettolainananto = GPI ISEW- ja GPI-mittareiden antama kuva yhteiskunnan edistymisestä voi poiketa merkittävästikin BKT:n luomasta kuvasta. Suomessa BKT:n kasvu on koko sodanjälkeisen ajan ollut reipasta, mutta GPI:n mukaan suomalaisten hyvinvointi ei juuri ole kasvanut sitten 1980-luvun puolivälin jälkeen tuotannon kasvusta huolimatta (ks. Kuva 1). 13
Kuva 1: Suomen BKT, ISEW- ja GPI-indikaattoreiden kehitys 1945 2009 (asukasta kohti vuoden 2000 hinnoin), lähteet Hoffrén (2001) ja Rättö (2008). GPI on herättänyt laajaa kansainvälistä mielenkiintoa ja mittarin aikasarjoja on laskettu muun muassa Yhdysvalloille, Australialle, Ranskalle, Itävallalle, Kanadalle, Chilelle, Italialle, Hollannille, Skotlannille, Iso-Britannialle sekä Suomelle. Se on nähty kattavana ja nyky-yhteiskuntaan soveltuvana hyvinvoinnin ja ekologisen kestävyyden mittarina. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja esimerkiksi Kiinassa on laadittu myös aluetason GPI-sovelluksia (ks. Liite 3). Tutkimusten tulosten linja on ollut melko yhtenäinen: BKT:n ja GPI:n kasvu-urat erkaantuvat yleensä suunnilleen 1980-luvulla. Myös Redefining Progress järjestö esitti vastineensa EU:n Beyond GDP aloitteeseen: amerikkalainen Center for Sustainable Development (CSD) on lanseerannut ohjelman Program on Genuine Progress Accounts for the European Union (PGPA), jonka tarkoituksena on kerätä eri tahoja mukaan kansallisen ja alueellisen tason GPItilinpidon luomiseen. Hankkeeseen kuuluu myös suunnitelma erilaisista online-kursseista ja internetin kautta toimivasta interaktiivisesta MyGPI -laskurista (CSD:n www-sivut). Eri maiden ja alueiden sovelluksissa käytetty metodologia poikkeaa toisistaan monin paikoin merkittävästikin (ks. Liite 3). Tässä tutkimuksessa on pitäydytty Talberthin (2006) amerikkalaisessa metodologiassa niin pitkälti, kuin se on ollut mahdollista. Amerikkalaisessa tutkimuksessa käytetyt hinnat tiettyjen ympäristöön liittyvien pitkäaikaisten vaikutusten mittaamisessa eivät välttämättä kuvaa Suomen tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että sopivammat hinnat selvitettäisiin. Esimerkiksi kosteikkojen ja luonnontilaisten metsien häviämisen kustannusten on havaittu tässä tutkimuksessa sopivan Suomen tilanteen kuvaamiseen todennäköisesti heikohkosti. Näiden erien merkitys lopullisiin laskelmiin amerikkalaista metodologiaa käyttäen on suuri. Koska erot tässä tutkimuksessa mukana olevien alueiden maantieteellisissä oloissa on merkittävät, aiheuttavat metsäalan 14
muutos ja suoalueiden kuivatuksen kustannukset (Sarakkeet T ja V, ks. Liite 1) huomattavan tasoeron alueiden välille. GPI vaatii edelleen kehittämistä erityisesti Suomen tilanteeseen sopivaksi, sillä mittariin sisältyy myös monia haasteita. Kehittämiskohteita käsitellään tarkemmin kappaleessa 4. 3. Tutkimuksen tulokset 3.1 Tutkimuksessa mukana olevista alueista Tutkimuksessa on laskettu GPI-aikasarja kolmelle alueelle eri puolilta Suomea. GPI:n tulosten analysoinnin helpottamiseksi perehdytään ensin alueiden ominaispiirteisiin ja niiden keskinäisiin eroihin. Nykyisen aluehallintouudistuksen myötä perustettujen ELY-keskusten rajat eivät ole noudattaneet yhtenäisesti Suomen aluejakoa aikavälillä 1960 2009, mikä vaikeutti datan hankkimista jossain määrin. Sen sijaan Päijät-Hämeen ja Kainuun maakuntien rajat ovat sen sijaan pysyneet melko muuttumattomina tarkasteluajanjakson aikana. GPI:n laskenta on tässä tutkimuksessa toteutettu vuoden 2010 maakuntajaon mukaisena. Ensimmäinen laskenta-alue oli Päijät-Häme, joka kuuluu osaksi Hämeen ELY-keskusta. Toisella alueella, Kainuulla, on oma ELY-keskuksensa. Kolmannen alueen muodostivat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat, jotka kuuluvat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toiminta-alueeseen. Tässä tutkimuksessa on käytetty viimeisestä aluekokonaisuudesta nimitystä EP-ELY (-keskuksen alue). Mukana olevista kolmesta alueesta pinta-alaltaan ja väestöltään suurin alue on EP-ELY:n alue (26 212 km 2 ja 439 000 asukasta 2009). Kainuu on lähes yhtä laaja alue kuin EP-ELY, mutta väkiluvultaan se jää vain viidesosaan EP-ELY:n luvuista (31 500 km 2 ja 83 000 asukasta). Päijät-Häme on maapinta-alaltaan pienin (5 126 km 2 ja 201 000 asukasta). Suomen väestö on kasvanut tasaisesti koko tarkasteluajanjakson ajan ja tilanne on ollut sama Päijät-Hämeen alueella. Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella väestö on pysynyt lähes vakioisena. Kainuun väestö sen sijaan on laskenut hieman 1980-luvulta lähtien. (Tilastokeskus). 15
Kuva 2: Väestökehitys alueilla ja Suomessa vuodesta 1960 lähtien. Tutkimuksessa mukana olevien alueiden koko ja taloudellinen merkitys Suomen mittakaavassa poikkeavat toisistaan. Vielä 1960-luvulla Kainuun BKT muodosti 2,1 % Suomen Bkt:stä, tänä päivänä vastaava luku on 1,2 %. EP-ELY:n alueen vastaavat luvut ovat 9 % (1960) ja 6,7 % (2009) ja Päijät-Hämeen 4,2 % ja 2,9 %. Vertailemalla BKT-lukuja asukasta kohden (kuva 3) nähdään, että pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten vaikutus korostuu koko Suomen luvuissa, jolloin tässä tutkimuksessa mukana olevat alueet jäävät keskitason alapuolelle. Päijät-Hämeessä BKT asukasta kohden on korkein ja Kainuussa matalin. Kuva 3: Alueellinen BKT ja yksityiset kulutusmenot asukasta kohden. Lähde Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito ja aluetilinpito. 16
Kuvan 3 oikeanpuoleinen kuvaaja esittää yksityishenkilöiden keskimääräiset kulutusmenot. Myös tämän muuttuja kohdalla koko Suomen lukuja nostaa pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten vaikutus. Päijät-Hämeessä keskimääräisen yksityishenkilön kulutusmenot ovat olleet koko tarkasteluajanjakson ajan lähes Suomen tasossa. Kainuu ja Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella kotitalouksien taloudellinen hyvinvointi on hieman Suomen keskitason alapuolella. Kainuussa elintaso kasvoi suhteellisesti eniten 1960-luvulta aina 1990-luvun lamaan saakka. Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella kehitys näyttää jääneen jälkeen 1990-luvulta alkaen. 3.2 GPI- tutkimuksen tulokset yleisellä tasolla Kuva 4: GPI laskettuna Talberthin (2006) metodologiaa käyttäen. GPI(1) sisältää tässä tutkimuksessa kaikki ne 23 komponenttia joita käytettiin myös Rätön (2008) työssä. Kuvassa 4 on esitetty GPI-laskennan tulokset Suomelle ja kolmelle tutkimuksessa mukana olevalle alueelle Talberthin (2006) metodologiaa. Musta kuvaaja on koko maan GPI, jota voidaan pitää eräänlaisena keskiarvona. Kaikkien alueiden osalta huippuvuosi oli vuosi 1989, jonka jälkeen on tapahtunut huomattava lasku. Keskimääräiseen pudotukseen verrattuna Päijät-Hämeen kehitys on ollut verrattain positiivista vuoden 1995 jälkeen. Tällöin alueen kehitys on GPI:lla mitattuna kääntynyt laskevasta vakaaksi ja vuoden 2005 jälkeen on havaittavissa selvä nousu. Muista alueista Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueen kehitys on kulkenut lähes yhtenäisesti koko Suomen lukujen kanssa, kun taas Kainuun GPI-kuvaaja kulkee selvästi muita alueita alempana. Kainuun tilanne alueellisessa GPI-tarkastelussa selittyy yksittäisten komponenttien laskutavalla, tässä tapauksessa soiden ojituksella ja tästä johtuvalla laskennallisella suoekosysteemien menetyksellä. 17
Kyseinen tekijä saa suuren painoarvon pinta-alaltaan suuren, mutta väestöltään verrattain pienen Kainuun GPI-laskelmassa. Tutkimuksessa mukana olevien alueiden maantieteelliset erot aiheuttavat sen, että yksittäiset GPI:n sisältämät muuttujat dominoivat tuloksia. Koska laskenta perustuu amerikkalaiseen metodologiaan, ei käytettyjen hintojen soveltuvuus Suomen kuvaamiseen ole välttämättä paras mahdollinen. Erityisesti suoalueiden kuivatus sekä metsän kasvu (Sarakkeet T ja V, ks. Liite 1) aiheuttivat alueellisessa tarkastelussa merkittävät erot alueiden välille, sillä Suomessa on vuosikymmenten kuluessa ojitettu suuria määriä soita. Yhdysvaltojen GPI:n laskennassa käytetty taloudellinen arvotus perustuu mahdollisesti ekosysteemiltään ja ympäristövaikutuksiltaan Suomen soita rikkaampiin ja niukempiin (harvinaisempiin) suoekosysteemeihin (Rättö 2008). Vastaavaa Suomen oloissa tehtyä tutkimusta ei kuitenkaan ollut käytettävissä. Tämän vuoksi tässä tutkimuksessa päädyttiin esittämään tulokset kahtena eri versiona: sekä kaikki 23 komponenttia sisältäen (GPI(1), kuva 4), että ilman komponentteja T ja V (ks. Liite 1), jolloin muut tekijät pääsevät paremmin esille (GPI(2), kuva 5). Kuva 5: GPI kun pois on jätetty kaksi suuren numeerisen arvon saavaa tekijää, soiden häviämisen kustannukset (Sarake T) ja metsän häviämisen/kasvun kustannukset/hyöty (Sarake V). Kuvasta 5 huomataan, että alueiden keskinäisestä erilaisuudesta huolimatta niiden kehityskulku on GPI:lla mitattuna hyvinkin samankaltainen. Kuvan 5 laskelmat sisältävät kaikkiaan 21 eri tekijää, joiden yksittäinen merkitys kullakin alueella on erilainen. Eri komponentit summaava kuvaaja näyttää kuitenkin eri alueiden osalta yllättävän samankaltaiselta, Päijät-Hämettä lukuun ottamatta. GPI:lla mitattuna Päijät-Hämeen kehityksen suunta on viime aikoina ollut varsin kestävällä pohjalla. Sen sijaan Kainuun ja EP-ELY:n alueen 18
GPI-käyrien muoto muistuttaa kovin paljon Suomen GPI:a, mutta syyt tähän ovat erilaiset. 1990-luvun alussa alkanut laskeva kehitys on kuitenkin kaikilla alueilla vihdoin tasaantunut tai kääntynyt jopa nousevaksi vuoden 2005 paikkeilla. Suurimpia positiivisia komponentteja GPI-laskennassa ovat kaikilla alueilla yksityishenkilöiden kulutusmenot, markkinoiden ulkopuolinen tuotanto ja metsien nettokasvu. Suurimpia negatiivisia komponentteja ovat kuivatettujen suoalueiden arvo, hiilidioksidipäästöjen kustannukset, uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö ja työttömyydestä aiheutuvat kustannukset. Kappaleessa 3.3 kunkin alueen tulokset analysoidaan erikseen. Näin alueelliset erot, vahvuudet ja heikkoudet nousevat esille. GPI-luvut asukasta kohden olivat vuonna 1989 korkeimmillaan kaikilla alueilla. GPI(2):n muutokset (kun Sarakkeet T ja V on jätetty pois) vuodesta 1989 on esitetty prosentteina Taulukossa 2. Vuoteen 1995 tultaessa lähes kaikkien alueiden GPI asukasta kohden oli laskenut saman verran, mutta vuoteen 2008 tultaessa eroja oli jo enemmän. Huippuvuoteen 1989 verrattaessa Päijät-Hämeen GPIlukemat ovat laskeneet selvästi vähiten. Syynä kaikkien alueiden GPI-lukemien kääntymiseen laskeviksi vuoden GPI(2) lasku GPI(2) lasku vuodesta 1989 vuodesta 1989 vuoteen 1995 vuoteen 2008 Päijät- Häme 33 % 19 % Kainuu 33 % 60 % EP- ELY 34 % 59 % Suomi 28 % 52 % 1989 tienoilla ovat 1990-luvun alun taloudellinen laskusuhdanne, sosiaalisen eriarvoisuuden ja työttömyyden lisääntyminen sekä kumuloituvat ympäristövaikutukset. Kehitys on kääntynyt jälleen positiiviseksi 2000- luvulla useiden eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta: soiden ojittaminen on lopetettu ja alueita on ennallistettu Suomessa vuodesta 1989 lähtien (sisältyy vain GPI(1):sene), 1990- ja 2000 -luvuilla päästöjä vesistöihin ja ilmaan on saatu leikattua merkittävästi ja myös hiilidioksidipäästöjen kasvu on saatu pysähtymään. Lisäksi 2000-luvulla työttömyys on laskenut, joskin se on aivan viime vuosina taas ollut kasvussa. Vuonna 2008 alkanut taantuma vähensi entisestään teollisuuden päästöjä, mutta se vähensi samalla myös yksityistä kulutusta ja lisäsi työttömyyttä, joiden vaikutus on GPI-lukuja laskeva. Taulukko 2: Muutokset GPI-indeksissä vuoden 1989 jälkeen. GPI:n komponentit on tässä raportissa jaettu neljään ryhmään Rätön (2008) tekemää jakoa mukaillen ja niitä merkitään numeroin 1-4. GPI:n laskentaperusteet on selitetty yksityiskohtaisesti Liitteessä 1. 19
1) Taloudellinen hyvinvointi ja sen jakautuminen, yleiskuva alueista Kuva 6: Gini-indeksiin perustuvalla tulonjaon tasaisuudesta kertovalla indeksillä painotetut yksityishenkilöiden kulutusmenot 1960 2009 asukasta kohden. Lähde Tilastokeskus Ryhmä yksi yhdistää yksityishenkilöiden kulutusmenot ja tulonjaon. Painotettu yksityinen kulutus pyrkii huomioimaan paremmin alueen keskimääräisen kulutustason, jolloin yksittäisten huipputulojen keskiarvoa nostava vaikutus pienenee. Tuloerojen tasaisuutta mitataan Gini-kertoimella. Mitä lähempänä luku on nollaa, sitä tasaisempi on tulonjako. Suuremmat Gini-kertoimen arvot kertovat epätasaisemmasta tulonjaosta. Tuloerot kääntyivät Suomessa nousuun vuonna 1995 (Kuva 7). Kun kulutusmenot painotetaan tulonjaon tasaisuudella, koko Suomen ja Päijät-Hämeen etumatka lyhenee (Kuva 6). Suomessa keskimäärin (lähinnä kasvukeskusten vaikutus) ja Päijät-Hämeessä asuu enemmän korkeamman tulotason henkilöitä, mutta kun tulonjaon epätasaisuus huomioidaan, erot tasoittuvat jonkin verran. Yleisesti kaikkien tarkastelussa mukana olevien alueiden sisäiset tuloerot (Gini-kertoimella mitattuna) ovat noudattaneet samaa kehitystä kuin koko maassa. Suomessa havaittu eriarvoisuuden kasvu on johtunut pääasiassa alueiden sisäisen eriarvoisuuden kasvusta, ei niinkään alueiden välisten tuloerojen kasvusta (Loikkanen et al. 2007). Matalin tulotaso keskiarvolla mitattuna on Suomessa Pielisen Karjalan ja Kehys- Kainuun kunnissa. Matalien tulojen seutukunnissa yleisesti myös tuloerot ovat tasaisimmat. Kaikkein tasaisimmat alueen sisäiset tuloerot olivat vuonna 2006 Kehys-Kainuun ja Itä-Lapin seutukunnissa. Esimerkiksi vuonna 2005 Gini-indeksi oli Suomessa 29 (Gini-indeksi kasvoi vuodesta 1995 vuoteen 2005 29 %), Kainuussa 26 (kasvua vuodesta 1995 vuoteen 2005 28 %), Päijät-Hämeessä 27 (kasvua 19 %) ja EP- ELY:n alueella 26 (kasvua 25 %). (Tilastokeskus.) 20
Kuva 7: Gini-kertoimen arvo Suomessa ja tutkimusalueilla 1970 2009, mitattuna käytettävissä olevista tuloista. Korkeampi arvo kertoo epätasa-arvoisemmasta tulonjaosta. Lähde Tilastokeskus. Ennen vuotta 1965 tulonjaosta ei ollut löydettävissä tietoa, joten Gini-kertoimen oletettiin pysyneen vuoden 1965 tasolla. 2) Hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden ja hyödykkeiden arvo, yleiskuva alueista Ryhmä 2 sisältää kotitaloustyön ja vanhemmuuden arvon, korkeakoulutuksen arvon, vapaaehtoistyön arvon, kestokulutushyödykkeiden tuottamat palvelut ja tiekannan tuottaman hyödyn. Alueellisen tilastotiedon puuttumisen vuoksi ryhmän 2 muuttujat eivät juuri eroa eri alueiden välille (kuva 8, vasemmanpuoleinen kuva). Tärkeänä tietolähteensä toimiva Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimus tehdään ainoastaan kansallisesti. Ainoastaan korkeakoulutuksesta on saatavilla aluekohtaista tietoa (oikeanpuoleinen kuva). Koulutustaso on tarkastelussa mukana olevista alueista korkea erityisesti Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella, jossa vuonna 2009 korkeakoulutus oli 38 prosentilla työikäisistä (15 74-vuotiaat). Koko Suomessa vastaava luku on 31 %, Päijät-Hämeessä 26 % ja Kainuussa 20 %. Korkeakoulutuksen yhteiskunnallisen hyödyn EP-ELY:n alueella laskettiin GPI-metodologialla olevan 2470 euroa, Päijät-Hämeessä 1670 euroa ja Kainuussa 1480 euroa asukasta kohden vuonna 2009. 21
Kuva 8: GPI:n ryhmän 2 muuttujat (hyvinvointia tuottavien markkinattomien palveluiden ja hyödykkeiden arvo) ja koulutuksen laskennallinen hyöty, euroa asukasta kohden. 3) Yksityiset, tuotannon ja kaupungistumisen haitoista aiheutuvat kustannukset, yleiskuva alueista Ryhmä 3 sisältää rikollisuuden aiheuttamat kustannukset, vapaa-ajan menettämisen arvon, vajaatyöllisyyden kustannukset, kestokulutushyödykkeiden hankintamenot, työmatkakustannukset ja liikenneonnettomuuksien kustannukset. Ryhmän 3 komponenteilla pyritään huomioimaan erilaisia haittoja, joiden merkitys hyvinvoinnille jää huomiotta nykyisissä tilinpidoissa. Edellä mainittujen tekijöiden aikasarjoista nähdään niiden suuruusluokka alueittain (Kuva 9). Luvut ovat miinus-merkkisiä, sillä ne vähennetään laskennassa ryhmien 1 ja 2 plusmerkkisistä komponenteista. Kuvan 9 vasemmanpuoleinen kuva kertoo ryhmän 3 komponenttien summan alueittain miljoonina euroina, kun taas oikeanpuoleinen suhteuttaa luvut asukaslukuun. Kuvista huomataan, että haitat ovat melko samankaltaiset eri alueilla, mutta eri tekijöiden painoarvo vaihtelee alueiden välillä. Päijät-Hämeessä esimerkiksi työmatkakustannukset laskevat lukuja, kun taas Kainuussa laskua aiheuttavat pääosien työttömyyden kustannukset. Etelä-Pohjanmaan ELY:n alue pärjää tässä kategoriassa asukaslukuunsa suhteutettuna parhaiten. E-P ELY:n alueella työmatkat ovat kaikista lyhyimmät, työllisyys on alueista korkeinta ja rikollisuus vähäistä. Ryhmän 3 komponenteista Kainuun lukuja vetää alaspäin erityisesti korkea työttömyys, Päijät- Hämeessä tämän lisäksi 1990-luvun loppupuolelta lähtien työmatkakustannukset ja rikollisuus. 22
Kuva 9: GPI:n ryhmän 3 muuttujat (yksityiset, tuotannon ja kaupungistumisen haitoista aiheutuvat kustannukset) alueilla yhteensä, sekä euroina asukasta kohden. 4) Ympäristön tilan heikentymisestä ja luonnonvarojen kulumisesta aiheutuvat kustannukset, yleiskuva alueista Ryhmä 4 sisältää vesistöjen pilaantumisen kustannukset, ilmansaasteiden kustannukset, meluhaittojen kustannukset, soiden ja kosteikkojen häviämisen kustannukset, metsien häviämisen tai kasvun, uusiutumattomien luonnonvarojen käytön sekä hiilidioksidipäästöjen aiheuttamien vahinkojen kustannukset. Ryhmän 4 komponentit pyrkivät huomioimaan lyhyt- ja pitkäkestoisia haittoja, joita taloudellinen toiminta aiheuttaa ympäristölle. Meluhaittojen kustannuksien voidaan katsoa liittyvän enemmän kaupungistumiseen kuin ympäristöhaittoihin, mutta ne on Rätön (2008) luomaa luokittelua noudattaen sisällytetty tähän kategoriaan. Kuvasta 10 nähdään, kuinka ympäristöhaittojen kustannukset ovat merkittävästi kasvaneet kaikilla alueilla 1990-luvulla ja 2000-luvulla. 2000-luvun loppupuolella monia päästöjä on kuitenkin saatu leikattua ja laskeva kehitys on tasoittunut. Vasemmanpuoleisesta kuvaajasta nähdään, että määrällisesti eniten ympäristötuhoja alueista aiheutuu Etelä-Pohjanmaan ELY:n alueella. Koska alue on pinta-alaltaan, bruttokansantuotteeltaan ja väestömäärältään suurin, tulos on ymmärrettävä. Oikeanpuoleisessa kuvassa samat tekijät on esitetty euroina asukasta kohden. Täten tarkasteltuna alimpana on Kainuu, osaltaan pienen väkilukunsa, osaltaan maantieteellisten olojensa vuoksi. Asukaslukuunsa suhteutettuna Päijät-Häme pärjää kategoriassa 4 parhaiten. 23