Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt
Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilöt: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut Toimenpiteet ja tavoitteet Tilanne 31.12.2012 Sosiaalityö Lastensuojelutyön toimintakäytäntöjä on kehitetty. Lastensuojelun asiakastyön tavoitteita on selkeytetty ja asiakassuhteiden kestoa jäsennetty. Utajärvellä on kokoontunut moniammatillinen työryhmä pohtimaan, miten lastensuojelun painopistettä voitaisiin siirtää ennaltaehkäisevämpään suuntaan. Työryhmässä on keskusteltu eri toimijoiden tavasta kohdata lapsia ja nuoria sekä suunniteltu miten tarjolla olevat palvelut saataisiin paremmin lapsiperheiden tietoisuuteen. Kommentit, jatkosuunnitelma vuodelle 2013 Työskentely jatkuu. Lapsiperheille laaditaan esite kunnassa tarjottavista palveluista. Lastensuojelun prosesseja suunnitellaan seudullisesti. 1-3 4-6 7-12 Kuntalaisilta lapsiperheiltä on kerätty kokemustietoa heille suunnatuista palveluista. Aineisto on kerätty yhteistyössä ammattikorkeakoulun sosiaalialan opiskelijoiden kanssa. Tutkimuksen aineisto käsitellään keväällä 2013, jonka jälkeen laaditaan jatkotoimenpiteet tulosten pohjalta. Kaikille kuntalaisille avoin pienten lasten muksuparkki on vakiinnuttanut toimintansa. Jatkuu edelleen. Perheterapiatyön resurssia on vahvistettu. Lastensuojelun sijaishuoltoon on saatu rekrytoitua perhehoitajia. Kuntouttavaan työtoimintaan on luotu toimivat käytännöt yhteistyössä kunnan kanssa. Seudullinen oppilashuollon strategia on valmistunut ja strategia toimii osaltaan koulukuraattori-työn kehittämisen välineenä. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvän Virta-hankeen myötä on saatu edistettyä 15-29-vuotiaiden nuorten hyvinvointia ja heidän kuntoutumistaan sekä kiinnittymistään opintoihin tai muihin työllistämistoimiin. Perhetyöntekijät on koulutettu henkisen väkivallan tunnistamiseen sekä harjoiteltu erilaisten menetelmä korttien käyttöä. Hankitaan ostopalveluna. Perhehoitajia on saatu rekrytoitua, mutta tarvetta sijaishuoltoon ei vuoden 2012 aikana syntynyt. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena järjestettyyn tukiperhetoimintaan ei ole saatu rekrytoitua riittävää määrää tukiperheitä. Etenee seudullisesti Virta-hankkeen kautta. Seudullinen oppilashuollon strategia hyväksytty palvelutuotantolautakunnassa 12/2012. Virta-hanke, moniammatillinen yhteistyö nuorten asioiden hoidossa. Utajärvelle on palkattu etsivä nuorisotyöntekijä, joka toimii aktiivisesti sekä nuorten työpajalla että koulussa. Tavoitteellisen perhetyön kehittäminen painopisteeksi. Hankitaan ostopalveluna. Tukiperheiden rekrytointia tulee jatkaa. Strategiamallin jalkauttaminen ja juurruttaminen kuntiin. Käytännöistä sovitaan yhdessä kuntien kanssa. Etenee suunnitellusti. Perustettu seudulliset teemaryhmät: aktivointisuunnitelman kehittäminen, oppilaitosyhteistyön kehittäminen, työttömien terveystarkastusten kehittäminen sekä kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen. 2
Sähköisten palvelujen kehittäminen on käynnistynyt ja ensimmäisenä pilottina toimeentulotuen sähköinen palveluprosessi. Vammaispalvelut Erityisryhmien asumisolosuhteita on kehitetty yhteistyössä kunnan kanssa; riittävä määrä asuntoja, asumisen tukipalvelut toimivat. Työ- ja päivätoiminta Asumispalveluista eriytetyn työ- ja päivätoiminnan sisällöllinen kehittäminen. Päihdepalvelut Päihdehuollon avohuollon erityispalveluja tuotetaan lähipalveluna ja työn sisältöjä on kehitetty. Neuvolapalvelut Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksia tehdään säännöllisesti ja toimintamallia on kehitetty seudullisesti. Lastenneuvolatyössä on riittävä henkilöstöresurssi. Perheneuvolatoiminta on järjestetty seudullisena verkostomaisena rakenteena. Moniammatillisia työn toiminta-malleja on kehitetty ja ne on otettu käyttöön yhteistyössä kunnan varhaiskasvatuspalvelujen kanssa. Ei ole edistynyt. Suunnitteilla ollut hankehakemus kariutui kielteiseen rahoituspäätökseen. Sympaatin remontin aloittaminen on viivästynyt kunnan teknisen toimen kiireestä johtuen. Suunnitelmat ovat valmiit ja palveluiden järjestäminen remontin aikana on suunniteltu. Työ- ja päivätoiminnan sekä asumispalvelujen yhteistyötä on kehitetty, henkilöstön käyttöä on tehostettu ja toimintoja saatu sujuvammiksi. Kunnan päihdeongelmaisten asuminen on kartoitettu. Työ- ja päivätoimintapalvelut siirtyneet viipalekoulun tiloihin 16.4.2012. Henkilöstöresurssia on kohdennettu asiakkaiden tarpeisiin ja asiakasryhmiä on yhtenäistetty. Päihdehuollon avohuollon erityispalveluja tuotetaan lähipalveluna, henkilöstön osaamista on vahvistettu koulutuksella, ostopalvelujen tarve on vähentynyt laitoshoidon osalta. Terveystarkastukset toteutuvat terveyspalveluissa työterveyshuollossa, mistä on osallistuttu seudullisen yhtenäisen toimintamallin kehittämistyöhön. Resurssi on suhteessa asiakasmäärään riittävä. Perheneuvolatoiminta on ostettu yksityiseltä palveluntarjoajalta. Päivähoidon ja lastenneuvolan yhteistyökäytäntö vakiintunut 4-v. lasten laajoissa terveystarkastuksissa. Vanhempainkouluohjaajien koulutus toteutunut. Sähköisten palvelujen kehittämistä jatketaan. Sympaatin remontti alkaa tammikuussa 2013. Suunnitellaan autetun ja ohjatun asumisen välitä yhteistyötä ja kehitetään toimintoja, jotka otetaan käyttöön remontin valmistuttua. Selvitetään seudullisesti sosiaalisen isännöinnin hyödyntämistä erityisryhmien asumiseen liittyen. Jatketaan toimintojen sisällön kehittämistä. Päihdetyön sisältöjen kehittämistä jatketaan. Syntyvä seudullinen työttömien terveystarkastusten malli otetaan käyttöön. Lastenneuvolan sähköinen ajanvaraus on otettu käyttöön Omahoidossa. Lasten- ja äitiysneuvolatyö yhdistetty samalle työntekijälle v. 2013 alusta; terveydenhoitaja paikalla jokainen arkipäivä. Palvelut tuotetaan edelleen ostopalveluina. Toimintamalliin liittyvät sähköiset esitietokaavakkeet on käytössä Omahoidossa. Vanhempainkoulu käynnistyy 3/13. 3
Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Tuula Saukkonen Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto Toimenpiteet ja tavoitteet Tilanne 31.12.2012 Vastaanotto Tehokas puhelinneuvonta. Puhelinneuvonta on tehostunut. Kommentit, jatkosuunnitelma vuodelle 2013 1-3 4-6 7-12 Sydän-, astma-, reuma-, muisti- ja diabeteshoitajien palvelujen tarkoituksenmukainen käyttö. Hyvä vastaanotto. Oulunkaaren Omahoito. Kuntoutus Aivoverenkiertohäiriöpotilaan kuntoutuksen kehittäminen. Kirjaamisen paraneminen siten, että se vastaa valtakunnallisia malleja ja suosituksia. Lasten kuntoutuksen kehittäminen. Mielenterveystyö Avohoitopainotteisuutta on kehitetty edelleen lääketieteellisin ja hoidollisin perustein. Sairaalassa laitoshoidossa olleille järjestetään tarvittaessa 24/7-hoitoa palvelukodeissa, ja palvelukodeissa kuntoutuneille järjestetään tuettua palveluasumista ja itsenäistä asumista päivätoiminnan tuella. Psykologin työpanoksen tehokas ja monipuolinen hyödyntäminen. Palvelujen saavutettavuus on hyvä. Toimintamalli on ollut mahdollisuuksien mukaan käytössä. Asiakkaat käyttävät Omahoitoalustaa jonkin verran. Uusi toimintamalli pilotoitu ja todettu hyväksi. Avh-vastaava-toiminta käynnissä. Ensimmäinen kirjaamiskoulutus pidetty, mutta Utajärven fysioterapeutti toistaiseksi pois työstä. Utajärvellä kehittämistä hankaloittaa omien kuntoutustyöntekijöiden puute. Puhe- ja toimintaterapian ostopalveluja lisätty v. 2012. Päivähoidon vastaava osallistunut yhteistyöhön ja koulutuksiin. Yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa yhteisin kehittämisiltapäivin on jatkunut syksyllä teemana asiakkaan hoitoprosessi ja videoneuvottelukäytänteiden kehittäminen. Mielenterveystyöntekijöiden osaamisen kehittämisen ja - kartoitus prosessi on aloitettu. Psykoosia sairastavien kuntouttamisen osaamista on lisätty Oulunkaaren perhe- ja terveyspalveluiden mielenterveystyöntekijöille järjestämällä yhteisenä koulutuksena Crtkoulutusta. Päivätoimintojen sisältöjen kehittämistyötä on jatkettu seudullisesti Iin päivätoiminnan ohjaajan opiskeluun liittyvän kehittämishankkeen kautta. Tavoitteena moniammatillisen yhteistyön ja yhtenäisemmän ja tavoitteellisemman toiminnan luominen seudullisesti päivätoimintoihin. Utajärven ja Vaalan yhteinen terveyskeskuspsykologi aloittanut tehtävässään helmikuussa. Työ painottuu aikuisväestön ennaltaehkäisevään hoitoon ja työterveyshuoltoon. Sähköinen ajanvarauskirja käyttöön v. 2013. Ns. normaalin vastaanottoajan odotusaika 1-2 vko. Uutena e-reseptin uudistamispyynnöt tulevat Omahoitoon v. 2013. Toimintamalli juurrutettu, Kytke-hanke päättynyt. Kehittämistä jatketaan vuonna 2013. Psykologin työpanosta on hyödynnetty seudullisesti mm. työterveyshuollossa ja Oulunkaaren henkilöstön tykypäivillä 4
Osastohoito Arvioidaan osastopaikkojen realistinen tarve. Seurataan hoitojaksojen lukumääriä ja pituuksia, hoitopäivien määrää ja kuormitusprosenttia. Otetaan huomioon kunnan terveys- ja vanhuspalveluiden kokonaiskustannustehokkuus ja toiminta. Suun terveydenhuolto Hoitotakuussa pysyminen työnjakoa kehittämällä ja kontrollivälejä optimoimalla. Kuukausittain seurattu osaston käyttöä, hoitojaksoja, hoitojaksojen pituuksia ja kuormitusprosentteja. Seurannat raportoitu johdolle. Kuormitus ollut keskimäärin 86 %. Potilaista 66 % ollut utajärvisiä, 14 % muita oulunkaarelaisia ja 20 % muista kunnista. Ei jonoja. Raporttien pohjalta arvioidaan Oulunkaaren osastopaikkojen tarvetta yhdessä kuntapäättäjien kanssa. Röntgenin digitalisointi. Laitteet on hankittu. Ohjelmat tulevat vasta siirryttäessä OYS:n arkistoon. Todennäköisesti tammikuussa 2013. Työterveyshuolto Työterveyshuollon järjestäminen yhtenäistetään Oulunkaarella eli se otetaan osaksi omaa palvelutuotantoa 1.8.2012 myös Iissä ja Pudasjärvellä. Utajärvellä työterveyshuollon toiminta toteutunut aiempaan tapaan suunnitellusti. Lääkäri on vaihtunut. Toiminnan vakiintuminen. Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Toimenpiteet ja tavoitteet Tilanne 31.12.2012 Kommentit, jatkosuunnitelma vuodelle 2013 1-3 4-6 7-12 Kotihoito Omaishoidon tuen määräraha on ollut riittävä. Omaishoitajien vapaapäivien järjestelyt ja palveluohjaus ovat toimineet hyvin. On selvitetty palvelusetelikäytännön käyttöön ottamisen hyödyt ja haitat. Kotihoidossa on otettu käyttöön seudullisesti yhtenäiset toimintamallit. Yöpartiotoiminta tuotetaan vanhuspalvelujen omana toimintana. Kotihoidon palveluprosessin johtamista on kehitetty seudullisesti. Ikäihmisten päivätoiminnan sisältöjä on kehitetty. Kehittämistyössä on hyödynnetty seudullista ja alueellista osaamista. Määräraha riittänyt. Vapaapäivät pystytty tarjoamaan. Kunnalta saatu määrärahan ylitysoikeus. Selvitystyötä ei ole vielä täysipainoisesti aloitettu. Asia on ollut esillä kuntaneuvottelussa. Kotihoidon seudulliset toimintamallit ja ohjeistus on hyväksytty toukokuussa palvelutuotantolautakunnassa ja otettu käyttöön Toiminta käynnistynyt omana toimintana v. 2011. Hyve-hanke aloittaa huhtikuussa, tarkastelussa asiakasprosessit, johtaminen ja monialainen yhteistyö. Päivätoiminta on ennallaan ja toimii monipuolisesti. Määrärahaa lisätty vuodelle 2013. Selvitys kuntaneuvottelun ohjeistuksen mukaisesti. Toimitaan palvelutuotantolautakunnan vahvistaman ohjeistuksen mukaisesti. Vakanssit on täytetty v. 2013 alusta lähtien. Kehitetään hankkeen mukaisesti. Seurataan toiminnan sisältöä ja tehdään tarvittavat muutokset. 5
Asumispalvelut Ikäihmisten asumisolosuhteita on kehitetty yhteistyössä kunnan kanssa. Ikäihmisille on tarjolla toimintakykyä tukevia senioriasuntoja. Hoito- ja palveluketju on toiminut hyvin ja paikkalukumäärä on ollut riittävä palvelutarpeisiin nähden. Asiaa seurattu kuntaneuvotteluissa. Hoivahoito Hoito- ja palveluketju on toiminut hyvin ja paikkalukumäärä on ollut riittävä palvelutarpeisiin nähden. Tilannetta on seurattu kuntaneuvotteluissa. Selvitys on tehty yhteistyössä Utajärven kunnan kanssa. Asuntoja on tarjolla riittävästi. Paikkamäärä on ollut riittävä. Hoito- ja palveluketju on toiminut hyvin. Jonoa palveluihin ei ole muodostunut. Vanhuspalvelujen yhteinen tavoite Apteekkilääkejakelun käyttöön ottamisen vaikutukset otetaan palvelutuotantolauta- Selvitys on tehty, apteekkijakelu on selvitetty. Apteekkilääkejakelu on otettu käyttöön, käyttöön kaikissa Oulunkaaren kunnan päätöksen mukaisesti mikäli se on osoittautunut jäsenkunnissa. Apteekkilääkejakelu toimii jo Iissä, Pudasjärvellä hoitotyön laatua ja kustannustehokkuutta parantavaksi ja Simossa. Utajärvellä apteekkijakelu kotihoidon asiakkaille on toimintamalliksi. aloitettu joulukuussa 2012. Selvityksen perusteella ikäihmisten asuminen toteutuu hyvin Utajärvellä. Hoidon porrastusta kehitetään jatkuvasti yhteistyössä osastohoidon ja kotihoidon kanssa. Tavoitteena on hyvä ja laadukas hoivahoito sitä tarvitseville. Toiminnan käyttöönotto jatkuu vuonna 2013. Liitteet: 1. Tilinpäätös 2012 2. Maisema-raportit 6