LAUSUNTO TME2244 Maa- ja metsätalousministeriö Metsäosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Kirjeenne 21.2.2007, dnro 872/69/2007 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN LAUSUNTO TUTKIJOIDEN KIRJEESTÄ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERILLE 7.2.2007 YLEISTÄ Joukko suomalaisia eri alojen tutkijoita ilmaisi avoimella kirjeellään (http://www.tutkijakirje.org/) maaja metsätalousministerille 7.2.2007 huolensa maamme luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta, erityisesti Lapin valtionmailla. Maa- ja metsätalousministeriö on kirjeellään 21.2.2007 (Dnro 872/69/2007) pyytänyt Metsäntutkimuslaitoksen lausuntoa tutkijakirjeen kannanotoista 30.4.2007 mennessä. Tutkijakirjeen lopussa esitetään kaksi vetoomusta: Metsähallitus lopettaisi jo käynnistetyt hakkuut arvokkaiksi tiedetyissä luonnontilaisissa metsissä ja Lapin valtionmaiden metsätalouden tulostavoitteet tulee arvioida poliittisesti uudelleen ottaen huomioon luonnonmetsien pitkän aikavälin ekologiset ja taloudellis-sosiaaliset arvot, alueen seutukuntien muut elinkeinot ja Suomen kansainväliset sopimukselliset ja moraaliset velvoitteet. Tutkijakirjeessä esitetään näiden vetoomusten tueksi joukko näkökohtia, jotka liittyvät mm. Pohjois- Suomen suojelun tasoon, lajistolliseen ja geneettiseen monimuotoisuuteen Suomessa, luonnontilaisten metsien määrään ja vähenemiseen Lapissa, Lapin metsätalouteen ja hakkuumahdollisuuksiin, metsätalouteen Pohjois-Suomen korkeilla alueilla, metsiin perustuviin elinkeinoihin kuten metsien virkistys- ja matkailukäyttöön sekä kansainvälisiin sopimuksellisiin velvoitteisiin. Lisäksi kirjeessä tuodaan esille Etelä-Suomen suojelualueverkoston täydentämisen tarve monimuotoisuuden kannalta tärkeimmillä alueilla. Tässä lausunnossa Metsäntutkimuslaitos (Metla) tarkastelee tutkijakirjeessä esitettyjä näkökohtia ja niiden tueksi esitettyjä, objektiivisesti arvioitavissa olevia väitteitä. Metla ei lausunnossaan analysoi tutkijakirjeen esittämiä lisäsuojelun vaikutuksia, koska tutkijakirjeessä ei ole yksilöity paljonko metsiä ja missä niitä suojeltaisiin. Suojeluvaihtoehtojen määritteleminen ja niihin liittyvät vaikutusarviot ovat osa Kansallisen metsäohjelman ja METSO-ohjelman jatkon valmistelua, jossa tutkimuksella on vahva rooli. Metsäntutkimuslaitos Unioninkatu 40 A Puh 010 2111 Faksi 010 211 2101 Skogsforskningsinstitutet FIN-00170 Helsinki Tel +358 10 2111 Fax +358 10 211 2101 Finnish Forest Research Institute Finland http://www.metla.fi
LAUSUNTO TME2244 2 (11) LAPIN SUOJELUALUEVERKON LAAJUUS Tutkijakirjeessä todetaan, että 'Pohjois-Suomessa sekä suojelun taso että jäljellä olevan luonnontilaisen metsän määrä on Etelä-Suomea huomattavasti korkeampi'. Euroopan valtioiden metsien suojelua on selvitetty Euroopan unionin COST -yhteistyön (European Cooperation in the Field of Scientific and Technical Research) puitteissa kymmenen vuoden ajan. Yli 200 metsien suojelun tutkijaa ja asiantuntijaa lähes 30 Euroopan maasta kartoitti Euroopan metsien suojelun tilanteen ja yhtenäisti metsien suojelun käsitteet (Frank ym. 2007). Selvitys osoittaa suuren kirjon metsien suojelussa Euroopan eri valtioiden välillä. Tämä johtuu mm. metsien käyttöhistorian, metsänomistusolojen sekä metsäalueiden pirstoutumisen eroista. Selvitys osoittaa, että Suomen metsien suojelun osuus on Euroopan korkein, ja suojelun aste kaikista tiukin Euroopassa. Tiukasti suojeltuja metsiä, joissa ei sallita mitään hakkuutoimenpiteitä, on 1,89 miljoonaa hehtaaria eli 8,2 prosenttia metsä- ja kitumaan pinta-alasta. Metsämaasta on tiukasti suojeltua 0,9 miljoonaa hehtaaria eli 4,5 prosenttia metsämaan pinta-alasta (Metsien suojelu... 2006). Suojeltujen metsien määrä ja osuus kasvavat Suomessa etelästä pohjoiseen. Suojellun (tiukasti suojellut metsät ja suojellut metsät, joissa varovaiset hakkuut ovat mahdollisia) ja rajoitetussa käytössä olevan metsä- ja kitumaan osuus on 29,7 % Lapin metsäkeskuksen alueella. Suojelualueverkosto on kaikkein laajin ja kattavin Metsä-Lapissa, missä kaikkien omistajien metsämaasta on tiukasti suojeltu 43,1 % ja Metsähallituksen metsä- ja kitumaan pinta-alasta 51,3 % (Metsä-Lapin... 2006). Lapin metsäkeskuksen alueella puuntuotantoon luettavalla metsä- ja kitumaalla puuston kasvu on 10,18 milj. m3. Täysin puuntuotannon ulkopuolella puuston kasvusta on 1,59 milj. m3/v eli 13,4 % (Tomppo et al. 2005). Luonnon monimuotoisuus Pohjois-Suomessa ja Lapissa on poikkeuksellisen hyvin turvattu kattavan ja laajoista yhtenäisistä alueista koostuvan suojelualueverkon avulla (liite 1 ja 2). Tämän ovat todenneet niin kansainvälinen Suomen suojelujärjestelmän ja -hallinnon arviointiryhmä (Gilligan ym. 2005) kuin myös Suomen ympäristöministeriö (Metsä-Lapin... 2007). Keinoina verkoston luomisessa ovat olleet ensinnäkin luonnonsuojelulaki, jonka perusteella useimmat Lapin suurista suojelualueista (mm. UKKpuisto, Ylläs-Pallas-kansallispuisto) on perustettu. Erämaalain (Suomen Asetus... 1991) turvin perustettiin 1990-luvulla Lappiin 12 laaja erämaa-aluetta koskemattomien erämaisten alueiden turvaamiseksi. Näiden pinta-ala on 1,5 miljoonaa hehtaaria. Erämaa-alueiden nk. erämaaosat, jotka kattavat suurimman osan pinta-alasta, ovat pysyvästi metsätaloustoiminnan ulkopuolella. Vanhojen metsien suojelua täydennettiin Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmalla 1996. Lisäksi metsien suojelua on täydennetty Metsähallituksen alue-ekologisella suunnittelulla ja nykyisin luonnonvarasuunnittelulla, joiden avulla arvokkaat luontokohteet on rajattu metsätaloustoiminnan ulkopuolelle. Lisäksi Metsähallituksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton sekä WWF Suomen dialogiprosessin tuloksena metsätalouskäytön ulkopuolelle siirrettiin Metsähallituksen päätöksellä Itä- ja Pohjois-Suomessa yhteensä yli 100 000 hehtaaria metsätalouden maata, josta 55 000 ha on metsämaata.
LAUSUNTO TME2244 3 (11) SUOMEN UHANALAINEN METSÄLAJISTO Vetoomuksessa todetaan, että Suomen uhanalaisiksi luokitelluista lajeista 37 % eli 564 lajia elää ensisijaisesti metsissä. Uhanalaisista metsälajeista kuitenkin 56 prosentilla ensisijaisen elinympäristön muodostavat lehtometsät. Myös uhanalaisista kangasmetsälajeista (loput 44 prosenttia uhanalaisista metsälajeista) suuri osa on levinneisyydeltään eteläisiä. Näiden lajien esiintymistä Suomessa ei voida turvata suojelemalla lisää metsiä Metsä-Lapissa tai pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä vaan edellyttäisi uusien suojelutoimien kohdistamista Etelä-Suomeen. Tutkijakirjeessä todetaan, että "metsiemme monimuotoisuus on erityisesti uhattuna Etelä-Suomessa, jossa luonnontilaisten kaltaisten metsien määrä on vain 1-2 % metsäpinta-alasta". Arvio uhanalaisten lajien ja luontotyyppien keskittymisestä eteläiseen Suomeen pitää paikkaansa, ja tästä johtuen useissa mietinnöissä ja selvityksissä on todettu metsien suojelun lisätarpeen keskittyvän nimenomaan Etelä-Suomeen (Metsien suojelun tarve 2000, Hildén ym. 2005, Hänninen ym. 2006). Etelä-Suomen metsien suojelutilannetta parannettiin 1990-luvulla vanhojen metsien suojeluohjelmilla, joissa luonnontilaisen kaltaiset metsäalueet Etelä-Suomessa kartoitettiin valtionmailla ja yksityismailla, ja laajimmat ja arvokkaimmat alueet sisällytettiin suojeluohjelmiin (Vanhojen metsien suojelu 1992, Vanhojen metsien suojeluohjelman 1994). Näiden ohjelmien jälkeen Etelä-Suomen metsien suojelutilannetta on pyritty parantamaan valtionmailla Metsähallituksen alue-ekologisen suunnittelun avulla, uudessa metsälaissa määriteltyjen erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoittamisella ja rajaamisella pääsääntöisesti metsätalouskäytön ulkopuolelle (Yrjönen 2006) sekä 2000-luvulla Etelä- Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalla (METSO-ohjelma) (Syrjänen ym. 2007). METSOohjelmassa on kehitetty erityisesti vapaaehtoisen suojelun keinoja, mutta myös jatkuvasti täydennetty suojelualueverkkoa perinteisen suojelun keinoin (Syrjänen ym. 2007). Suojelualueilla sijaitsevien, aiemmin metsätalouskäytössä olleiden metsien laatua on parannettu laajalla ennallistamisohjelmalla. Lisäsuojelun tarpeesta Etelä-Suomessa näyttäisi vallitsevan melko selkeä poliittinen yksimielisyys, ja METSO-ohjelman jatkosta päätetään 2007. Valtioneuvosto hyväksyi 21.12.2006 laajan valmistelun perusteella Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian vuosiksi 2006-2016. Siinä todetaan Metlankin mielestä perustellusti, että erityisesti Etelä-Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii lisätoimia. LUONNONTILAISET METSÄT LAPISSA Tutkijoiden vetoomus kohdistuu erityisesti luonnontilaisten metsien suojeluun. Vetoomuksessa viitataan siihen, että Pohjois-Suomen luonnontilaiset metsät ovat uhattuna, koska Metsäntutkimuslaitoksen laskelmien (VMI9) mukaan sellaisten yli 140-vuotiaiden metsien, jossa on tiettyjä tuhoja (kuolleita, katkenneita tai lahoja puita tai monituhoa), ala on vähentynyt 1990-luvulla selvästi.
LAUSUNTO TME2244 4 (11) Vetoomuksessa mainitut laskelmat on Metsäntutkimuslaitoksessa tehty Suomen Ympäristökeskuksen määrittelemien tunnusten mukaisesti tiettyjen luontotyyppien määrän arvioimiseksi. Tuloksia ei voida käyttää luonnontilaisten metsien pinta-alan kehityksen arvioimiseen, sillä laskelmissa käytetyt muuttujat eivät erottele puuntuotannossa olevia ja luonnontilaisia metsiä riittävällä tarkkuudella. Vetoomuksessa esitetyt laskelmat yli 140-vuotiasta metsistä eivät yksiselitteisesti kerro luonnontilaisten metsien hakkuista, vaan ensisijaisesti siitä, että yli 140-vuotiaiden talousmetsien ala on pienentynyt ja tuhot yli 140-vuotiaissa talousmetsissä ovat vähentyneet. LAPIN METSÄVARAT JA METSIEN KÄYTTÖ Tutkijavetoomuksessa esitetään Lapin metsäkeskuksen alueen puuvaranto- ja kasvutietojen perusteella, että "metsätalous tai hakkuumahdollisuudet Lapissa eivät siis ole millään tavalla uhattuna". Vetoomuksessa esitettiin myös metsien hakkuiden siirtämistä nuoriin talousmetsiin. Lapissa metsäteollisuus, kiinteistöt ja kotitaloudet käyttävät yli seitsemän miljoonaa kuutiometriä puuta vuodessa, josta teollisen käytön osuus on yli 90 % (Keskimölö ja Pirkonen 2006). Hakkuukertymä Lapin metsistä on 2000-luvulla ollut 4 4,5 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa. Tämä vastaa 5,1 5,8 miljoonan kuutiometrin kokonaispoistumaa (Metsätilastollinen... 2006). Lapin metsäteollisuus tuo tarvitsemastaan puusta noin 2,5 miljoonaa kuutiometriä (noin 45 %) vuodessa muualta Suomesta, Venäjältä ja Ruotsista (Keskimölö ja Pirkonen 2006). VMI9:n (2002 2003) mukaan Lapin metsäkeskuksen alueen metsien runkopuun määrä on yli 340 miljoonaa kuutiometriä ja puuston kasvu inventointia edeltäneellä viiden vuoden jaksolla keskimäärin lähes 12 miljoonaa kuutiometriä vuodessa (Tomppo ym. 2005). VMI9:n yhteydessä puuntuotannossa oleville metsille arvioitu suurin kestävä hakkuukertymä vuosille 2003 2012 on 5,1 miljoonaa kuutiometriä, ja se olisi mahdollista nostaa 30 vuoden aikana 5,4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa (Nuutinen ym. 2005). Lapin metsäkeskuksen alueen puuntuotannossa olevissa metsissä nuorten, nopeakasvuisten metsien osuus on suuri. Nuorista metsistä puuta korjataan harvennushakkuilla, joiden hehtaarikohtaiset hakkuukertymät ovat alhaisia. Metsien ikärakenteesta johtuen hakkuumahdollisuudet ovatkin huomattavasti pienemmät kuin puuston nykyinen kasvu. Lapin metsäohjelmassa vuosille 2006 2010 (Keskimölö ja Pirkonen 2006) käyttöpuusuunnite arvioitiin 4,4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Suunnite on määritetty metsäkeskuksen johtamassa laajapohjaisessa vuorovaikutteisessa prosessissa, jossa on otettu huomioon sekä valtion metsien käyttöä että yksityismetsien puun tarjontaa rajoittavat tekijät. Pohjois-Suomen metsävarojen kehittymistä ja käytön vaihtoehtoja on käsitelty laajapohjaisissa työryhmissä vuorovaikutteisesti jo 1990-luvulta lähtien metsäohjelmien (mm. Lapin metsästrategia, alueelliset metsäohjelmat) ja metsien käyttöä koskevien suunnitelmien (Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu ja alue-ekologinen suunnittelu) valmisteluprosesseissa.
LAUSUNTO TME2244 5 (11) METSÄTALOUS POHJOIS-SUOMEN KORKEILLA ALUEILLA Tutkijakirjeessä todetaan, että "Metsähallitus on lisäksi ottamassa metsien uudistumiseen liittyvän suuren riskin laajentaessaan hakkuita ylänkö- ja suojametsäalueille, jotka on aiemmin rajattu metsätalouskäytön ulkopuolelle". Tutkimustietoa suojametsäalueen ja Pohjois-Suomen korkeiden alueiden metsien uudistumisesta ja uudistamisesta on runsaasti käytettävissä (esim. Pohtila ja Timonen 1980, Pohtila ja Valkonen 1985, Valtanen 1988, Valkonen 1992, Veijola 1998, Hyppönen 2002, Hyppönen ym. 2002, Hyppönen ym. 2003, Varmola ym. 2004). Tutkimusten mukaan metsien uudistuminen ja uudistaminen suojametsäalueella ja korkeilla mailla onnistuu, mutta vaatii enemmän aikaa kuin etelämpänä ja lähempänä merenpinnan tasoa. Valtioneuvoston päätöksessä suojametsistä (Valtioneuvoston... 1998) Metsäntutkimuslaitokselle on annettu tehtäväksi seurata suojametsäalueen sekä Lapin ja Oulun läänin korkeiden alueiden metsien uudistumista ja tehdä asiasta selvitys maa- ja metsätalousministeriölle 10 vuoden välein. Ensimmäinen selvitys sekä suojametsäalueen että korkeiden alueiden metsien uudistumisesta tehtiin vuonna 2001 (Varmola ym. 2001, Kubin ym. 2001). Selvitysten perusteella uudistaminen on viime vuosikymmeninä onnistunut tyydyttävästi. Seuraava tarkempi selvitys metsien uudistumisesta suojametsäalueella sekä Lapin ja Oulun läänien korkeilla alueilla tehdään vuoteen 2011 mennessä. Suojametsäalueella ja Pohjois-Suomen korkeilla alueilla metsien käsittelyn periaatteena kaikkien metsäorganisaatioiden suosituksissa ja ohjeissa on varovaisuus (Hokajärvi 1997, Hyppönen ym. 2001), jota myös Metsälaki (Suomen Asetus... 1996) soveltamisohjeineen (Valtioneuvoston... 1998) edellyttää. Korkeiden alueiden käsittelylle asetettua varovaisuuden periaatetta tulee jatkossa noudattaa. METSIIN PERUSTUVIEN ELINKEINOJEN PAIKALLIS- JA ALUETALOUDELLISET- VAIKUTUKSET Tutkijavetoomuksessa on esitetty väite "jos yrittäjien maksuhalukkuus ylittää Metsähallituksen hakkuista saamat nettotulot, olisi vastaavissa tapauksissa yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta aina rationaalista luopua hakkuista riippumatta siitä, suoritetaanko maksu vai ei. Luonnonsuojelu, luontomatkailu ja porotalous ovat metsätalouden ja teollisuuden ohella Lapille (tässä Lapin lääni) erittäin tärkeitä luonnonkäyttömuotoja ja elinkeinoja. Metsäsektorin merkitys Lapin aluetaloudelle on ollut suurempi kuin minkään muun luonnonkäyttöön perustuvan elinkeinon. Metsäsektorin liikevaihto ja arvonlisäys ovat moninkertaisia esimerkiksi matkailuun verrattuna. Lapin metsäohjelman (Keskimölö ja Pirkonen 2006) mukaan metsäsektori myös työllistää enemmän ihmisiä (4400 htv) kuin matkailu (3500 htv), vaikka matkailun merkitys työllistäjänä on viime vuosina selvästi lisääntynyt. Paikallisesti ja alueellisesti matkailun suhteellinen merkitys kuitenkin vaihtelee. Ylä-Lapissa matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset on arvioitu kaksi kertaa suuremmiksi kuin metsä- ja porotalouden. Inarin
LAUSUNTO TME2244 6 (11) kunnassa matkailun osuus työllisyydestä oli 20 %, kun metsäsektorin osuus oli 5,3 % ja porotalouden 8,3 % (Vatanen ym. 2006). Inarin kunnan asukkaille suunnatun kyselyn mukaan eri metsänkäyttömuotojen yhteensovittamiseen suhtaudutaan alueella myönteisesti ja eri maankäyttömuotojen tämänhetkisiä määräsuhteita pidetään jokseenkin sopivina (Hallikainen ym. 2006). Lapissakin matkailu tulee toimimaan jatkossa yhä enemmän talousmetsissä, koska matkailun ohjelmapalvelut eivät yleensä sovi suojelualueille. Maisemaa koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa Euroopan neuvoston jäsenmaita edellytetään sisällyttämään maisemanäkökohdat luonnonvarojen käyttöön ja hoitoon (Eurooppalainen maisemayleissopimus 2006). Tutkijavetoomuksen väite paikallisten yrittäjien maksuhalukkuuden käytöstä yhteiskunnan kokonaisedun mittarina nojaa potentiaalisen kompensaation periaatteeseen, jonka ongelmat ovat tunnettuja (esim. Dasgupta ja Pearce 1972). Maksuhalukkuus kertoo, että jollekin tuotteelle tai palvelulle on kysyntää. Paikallisia yksittäistapauksia voidaan käyttää markkinakysynnän testaamiseen. Metsäpolitiikassa on lisäksi määritettävä yhteiskunnan kokonaisetu ja ratkaistava tulonjakokysymykset. Matkailu koetaan usein vähemmän luontoa rasittavana toimintona kuin metsätalous ja -teollisuus. Matkailun kasvu- ja työllistämismahdollisuuksiin liittyy monia ympäristövaikutuksia, joita tunnetaan varsin puutteellisesti. Matkailurakentamisen sekä liikenteen maisemalliset ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen laajamittaisen matkailun ekologinen kestävyys ja yhteensopivuus kestävän kehityksen periaatteiden kanssa ei ole ristiriidatonta. Metsähallituksessa on käynnissä liikelaitoslakiuudistukseen, valtion omistajastrategiaan, Metsähallituksesta säädettyyn lakiin (Suomen asetus... 2004) ja Maa- ja metsätalousministeriön tulosohjaustavoitteisiin pohjautuva kehittämishanke, jonka tavoitteena on laatia seurantajärjestelmä Metsähallituslain 4 :ssä määriteltyjen yleisten yhteiskunnallisten velvoitteiden huomioon ottamisesta aiheutuvien kustannusten ja hyötyjen arviointia varten. Näin laaja kehittämishanke tarvitsee tuekseen uutta tietoa. SUOMEN KANSAINVÄLISET SOPIMUSVELVOITTEET JA NIIHIN VASTAAMINEN Suomi on allekirjoittanut neljä kansainvälistä sopimusta 1, joiden avulla pyritään turvaamaan luonnon ja metsien monimuotoisuuden säilyminen. Sopimuksia toteutetaan työohjelmien kautta, jotka asetetaan 1 Biologista monimuotoisuutta koskeva YK:n yleissopimus (CBD-sopimus 1992), Euroopan ympäristöministeriöiden yleiseurooppalainen biologista ja luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia (PEBLDS, Sofia 1995), Euroopan metsäministerikonferenssien (MCPFE) päätökset Helsingissä 1993, Lissabonissa 1998 ja Wienissä 2003, Euroopan unionin biodiversiteettistrategia 2010. Lisäksi Suomi on allekirjoittanut 2006 Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) Countdown 2010 sopimuksen, joka tähtää EU:n biodiversiteettistrategian tavoin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen vuoteen 2010 mennessä. Wienissä 2003 pidetyssä Euroopan metsäministerikonferenssissa hyväksyttiin myös erillinen päätöslauselma (V4) metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä ja lisäämisestä.
LAUSUNTO TME2244 7 (11) kansallisten päämäärien ja tavoitteiden, priorisoitujen tarpeiden ja käytettävissä olevien voimavarojen perusteella. Tämä tapahtuu kunkin valtion lainmukaisten ja yhteisesti hyväksyttyjen menettelyjen tuloksena. Käytännössä metsäluonnon monimuotoisuutta on toteutettu vanhojen metsien suojeluohjelmilla vuodesta 1996 alkaen, Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalla (METSO) vuosina 2002-2007, ja sen mahdollisella jatko-ohjelmalla vuodesta 2007 eteenpäin sekä Natura-2000 verkostolla. Suomen alpiinisten (Lapin) alueiden Natura-2000 kohteet hyväksyttiin vuonna 2004 ja boreaalisen vyöhykkeen alueet vuonna 2005. Suomen suojelualuejärjestelmästä ja -hallinnosta tehtiin myös kansainvälinen arvio vuonna 2005 (Gilligan ym. 2005) Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) ja Maailman luonnonsäätiön (WWF) luokituksien mukaisesti. Varsin laajana toteutettu arviointi osoitti Suomen suojelualueiden hoidon olevan kansainvälisesti korkealuokkaista. Suomessa on myös meneillään laaja-alainen jo perustettujen suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelun ja toteutuksen ohjelma, jossa luontoarvoja parannetaan mm. metsiä ennallistamalla. Ympäristöministeriön mukaan Suomi on edistänyt biodiversitettisopimuksen toimeenpanoa tehokkaasti, joten väitteet biodiversiteettisopimuksen rikkomuksista ovat vahvasti liioiteltuja (Metsä-Lapin...2007). Euroopan unionin biodiversiteettistrategian toteutumisen seurantaa varten on perustettu useita työryhmiä, jotka ovat kehittäneet monimuotoisuusmittareita mm. metsä-, maatalous- ja kalastuselinkeinojen ekosysteemivaikutusten toteamista varten. Koska ennallistamistoimenpiteiden vaikutusten muutokset ja havaitseminen luonnossa kestää kauan, on kaikissa työryhmissä todettu, että Euroopassa asetettu tavoite luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä vuoteen 2010 on liian kunnianhimoinen. YHTEENVETO Tutkijakirjeessä esitettyihin kahteen päävetoomukseen Metla toteaa seuraavaa: Vetoomus 1: Metsähallitus lopettaisi jo käynnistetyt hakkuut arvokkaiksi tiedetyissä luonnontilaisissa metsissä. Suojelun kehittämistä tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon olemassa oleva suojelualueverkko, Metsähallituksen talousmetsissä tehtävät toimenpiteet ja Metso-ohjelman toimenpiteet yksityismailla. Luonnon monimuotoisuus Pohjois-Suomessa ja Lapissa on poikkeuksellisen hyvin turvattu laajan ja kattavan suojelualueverkon avulla. Suomen uhanalaisiksi luokiteltujen lajien ensisijaisen elinympäristön muodostavat lehtometsät. Tämän vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista suunnata suojelun kehittämiseen käytettävissä olevia rajallisia voimavaroja ensi sijassa Pohjois-Suomen tai Lapin kangasmaiden kohteisiin, joiden suojelun vaikuttavuus olisi monimuotoisuuden kannalta suhteellisesti vähäinen. Suojeluvaje ja lisäsuojelun tarve on ensisijaisesti Etelä-Suomen metsissä ja erityisesti rehevillä kasvupaikoilla.
LAUSUNTO TME2244 8 (11) Vetoomus 2: Lapin valtionmaiden metsätalouden tulostavoitteet tulee arvioida poliittisesti uudelleen ottaen huomioon luonnonmetsien pitkän aikavälin ekologiset ja taloudellis-sosiaaliset arvot, alueen seutukuntien muut elinkeinot ja Suomen kansainväliset sopimukselliset ja moraaliset velvoitteet. Suomen eduskunta arvioi vuosittain budjettikeskusteluissaan valtionmaiden metsätalouden tulostavoitteita. Niissä otetaan huomioon metsien pitkän aikavälin ekologisen kestävyyden lisäksi myös metsätalouden ja -sektorin taloudellinen merkitys, sosiaaliset arvot, alueiden muut elinkeinot ja Suomen hyväksymät kansainväliset sopimukset. Tätä arviointikeskustelua valtionmaiden metsätalouden tulostavoitteista tulisikin jatkaa tavoitteena metsien käyttömuotojen hyvä yhteensovittaminen ja metsien kestävä käyttö. Kestävin ja hyväksyttävin keino sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten tavoitteiden edistämiseen on eri käyttömuotojen yhteensovittaminen, jota jo tehdäänkin käytännössä Pohjois- Suomessa ja Metsä-Lapissa. Tutkijakirje on yksi aloite laajentaa analyysiä ja keskustelua, miten Pohjois-Suomen valtion metsiä käytetään aluetaloudellisesti, kansantaloudellisesti ja yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta parhaiten. Hannu Raitio Ylijohtaja, professori Pasi Puttonen Tutkimusjohtaja, professori Lisätietoja: Ylijohtaja Hannu Raitio, 010 211 2010, 050 391 2010 Tutkimusjohtaja Pasi Puttonen, 010 211 2150, 050 391 2150 LIITTEET 1-2 Liite 1. Liite 2. Luonnonsuojelualueet metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin Suomessa. Luonnonsuojelualueet Lapin läänissä.
LAUSUNTO TME2244 9 (11) VIITTEET Avoin kirje maa- ja metsätalousministerille. Tutkijat vetoavat luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. http://www.tutkijakirje.org/ Dasgupta, A.K. and D.W. Pearce, D.W. 1972. Cost-Benefit Analysis: Theory and Practice. The MacMillan Press Ltd., 270 s. Eurooppalainen maisemayleissopimus 2006. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=140699&lan=fi. Frank,G. Parviainen, J:, Vandekerhove, K., Latham, J. Schuck & A. Little, D. (Editors). 2007. COST Action E27 Protected Forest Areas in Europe-Analysis and Harmonisation (PROFOR): Results, Conclusions and Recommendations. Federal Research and Training Centre for Forests, Natural Hazards and Landscape (BFW). Vienna, Austria. 211 s. Gilligan, B., Dudley, N., Fernandez de Tejada, A. & Toivonen, H. 2005. Management Effectiveness Evaluation of Finland's Protected Areas. Nature Protection Publications of Metsähallitus. Series A 147. Hallikainen, V., Jokinen, M., Parviainen, M., Pernu, L., Puoskari, J., Rovanperä, S. & Seppä, J. 2006. Inarilaisten käsityksiä metsätaloudesta ja muusta luonnonkäytöstä. Metsätieteen aikakauskirja 4/2006: 453 474. Hildén, M., Auvinen, A.-P. & Primmer, E. (toim.). 2005. Suomen biodiversiteettiohjelman arviointi. Suomen ympäristö 770, 251 s. Hokajärvi, T. (toim.). 1997. Metsänhoito-ohjeet. Metsähallituksen metsätalouden julkaisuja 10. 60 s. Hyppönen, M. 2002. Männyn luontainen uudistaminen siemenpuumenetelmällä Lapissa. Summary: Natural regeneration of Scots pine using the seed tree method in Finnish Lapland. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 844. 69 s. + liitteet. Väitöskirja. Hyppönen, M., Hyvönen, J. & Valkonen, S. 2002. Männyn luontaisen uudistamisen onnistuminen Lapin yksityismetsissä 1960-, 1970- ja 1980-lukujen siemenpuuhakkuissa. Metsätieteen aikakauskirja 4/2002: 559 574. Hyppönen, M., Härkönen, J., Keränen, K., Riissanen, N. & Tikkanen, J. 2001. Pohjois-Suomen metsänhoitosuositukset. Kajaanin kirjapaino Oy, ISBN 951-98731-1-2. 60 s. Hyppönen, M., Varmola, M., Juntunen, V., Lohi, T., Mikkola, K., Mäkitalo, K. & Timonen, M. 2003. Metsien uudistuminen suojametsäalueella. Metsätieteen aikakauskirja 1/2003: 33 47.
LAUSUNTO TME2244 10 (11) Hänninen, R., Penttilä, R., Punttila, P. & Sievänen, T. 2006. Luku 2. Suojelualueet. Julkaisussa: Horne, P., Koskela, T., Kuusinen, M., Otsamo, A. & Syrjänen, K. (toim.). Metson jäljillä. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti. s. 16 39. Keskimölö, A. ja Pirkonen, J. 2006. (toim.). Lapin metsäohjelma 2006 2010. Metsäkeskus Lappi. 49 s. Kubin, E., Pasanen, J. & Kemppainen, S. 2001. Korkeiden alueiden metsien uudistuminen. Seurantaraportti. 12 s. Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. 2000. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437, 284 s. Metsien suojelutilastot. 2006. http://www.metla.fi/metinfo/suti/ Metsä-Lapin suojelutilanneselvitys. 2006. Metsähallitus. http://www.metsa.fi/binary.aspx?section=8&item=5475 Metsä-Lapin luonnonmetsien hakkuut. 2007. Ympäristöministeriön kirje 17.1.2007. Metsätilastollinen vuosikirja 2006. SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2006. Metsäntutkimuslaitos, 438 s. Nuutinen, T. ja Niemelä, H. ja Salminen, O. 2005. Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 2003 2032 Lapin metsäkeskuksen alueelle. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2005:289 305. Pohtila, E. & Timonen, M. 1980. Suojametsäalueen viljelytaimikot ja niiden varhaiskehitys. Summary: Scots pine plantations and their early development in the protection forests of Finnish Lapland. Folia Forestalia 453. 18 s. Pohtila, E. & Valkonen, S. 1985. Varttuneiden viljelytaimikoiden tila Lapin piirimetsälautakunnan alueen yksityismetsissä. Summary: Development and condition of artificially regenerated pine and spruce sapling stands in the privately owned forests of Finnish Lapland. Folia Forestalia 631:1-19. Suomen asetuskokoelma 1991. Erämaalaki 17.1.1991/62. Suomen Asetuskokoelma. 1996.Metsälaki 12.12.1996/1093 Suomen Asetuskokoelma. 2004. Laki Metsähallituksesta 30.12.2004/1378. Syrjänen, K., Horne, P., Koskela, T. ja Kumela, H. (toim.) 2006. METSOn seuranta ja arviointi. Etelä- Suomen metsien monimuotoisuusohjelman seurannan ja arvioinnin loppuraportti. Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Metsäntutkimuslaitos ja Suomen ympäristökeskus. 348 s + liitteet.
LAUSUNTO TME2244 11 (11) Tomppo, E., Tuomainen, T. Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Korhonen, K.T., Mäkelä, H. & Tonteri, T. 2005. Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat 1970 2003. Metsätieteen aikakauskirja 2B/2005: 199 287 Valkonen, S. 1992. Metsien uudistaminen korkeilla alueilla Pohjois-Suomessa. Summary: Forest regeneration at high altitudes in Northern Finland. Folia Forestalia 791. 84 s. Valtanen, J. 1988. Korkeiden maiden metsien uudistaminen Oulun läänissä. Folia Forestalia 718. 41 s. Valtanen, J. 1998. Männyn luontainen uudistaminen siemenpuumenetelmällä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 693. 77 s. Valtioneuvoston päätös suojametsistä. 1998. 844/1998. Vanhojen metsien suojelu valtion mailla Etelä-Suomessa 1992. Vanhojen metsien suojelutyöryhmän osamietintö. Työryhmän mietintö 70/1992, ympäristöministeriö 59 s. + karttaliitteet. Vanhojen metsien suojeluohjelman täydennys Etelä-Suomessa 1994. Vanhojen metsien suojelutyöryhmän osamietintö II. Työryhmän raportti 2/1994, ympäristöministeriö 334 s. Varmola, M., Hyppönen, M., Juntunen, V., Lohi, T., Mikkola, K., Mäkitalo, K. & Timonen, M. 2001. Suojametsäalueen metsien uudistuminen. Raportti maa- ja metsätalousministeriölle. 16 s. Varmola, M., Hyppönen, M., Mäkitalo, K., Mikkola, K. & Timonen, M. 2004. Forest management and regeneration success in protection forests near the timberline in Finnish Lapland. Scandinavian Journal of Forest Research 19: 424 441. Vatanen, E., Pirkonen, J., Ahonen, A., Hyppönen, M. & Mäenpää, I. 2006. Luonnon käyttöön perustuvien elinkeinojen paikallistaloudelliset vaikutukset Inarissa. Metsätieteen aikakauskirja 4/2006: 435 451. Veijola, P. 1998. Suomen metsänrajametsien käyttö ja suojelu. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 692. 171 s. Yrjönen, K. 2006. Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoitus (METE-kartoitus). Julkaisussa: Horne, P., Koskela, T., Kuusinen, M., Otsamo, A. & Syrjänen, K. (toim.). Metson jäljillä. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti. s. 74 75.
Luonnonpuistot Strict nature reserves Kansallispuistot National parks Erämaa-alueet Wilderness areas Soidensuojelualueet ja -ohjelma Mire conservation areas and conservation programme Yksityiset suojelualueet Protected areas on private land Vanhojen metsien suojelualueet ja -ohjelma Conservation areas and programme for old-growth natural forests Muut suojelualueet ja -ohjelmat Other protected areas and programmes Pohjoisboreaalinen Northboreal Eteläboreaalinen Southboreal Keskiboreaalinen Midboreal Hemiboreaalinen Hemiboreal 0 50 100 Kilometers
Erämaa-alueet Erityiset suojelualueet Kansallispuistot Lehtojensuojelualueet Luonnonpuistot Soidensuojelualueet Yksityiset suojelualueet Rantojensuojelu Metsähallituksen päätöksellä suojellut kohteet ja Natura-alueet Mannyn metsänraja Kuusen metsänraja