1 (5) 13.7.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö Outi Kumpuvaara Kommenttipyyntönne 07.07.2011 EHDOTUS ENERGIATEHOKKUUSDIREKTIIVIKSI kiittää mahdollisuudesta kommentoida ehdotusta energiatehokkuusdirektiiviksi. Liitto pitää hyvänä sitä, että nimenomaan energian tuotantoa ja jakelua koskevia asioita yhdistetään samaan direktiiviin. Ongelmallista on jossain määrin se, että uuteen energiatehokkuusdirektiiviluonnokseen on otettu useita asioita, jotka sopisivat luontevammin rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin. Kun lähtökohtana on kahden energian tuottajia koskevan direktiivin eli yhteistuotantodirektiivin (Cogeneration Directive) ja energiapalveludirektiivin (Energy Service Directive), onkin tuloksena energiatehokkuusdirektiivi (Directive on Energy Efficiency), joka ainakin suomen kielisenä käännöksenä sekoittuu enemmän energian loppukäyttöä koskevaan rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin (Energy Performance Directive of Buildings), koska suomenkielisessä käännöksessä ei ole käännöstä sanalle Performance. 1 artikla Luonnoksen ensimmäiseen artiklaan esitämme lisäystä, joka ottaisi huomioon energiansäästötavoitteiden ohella sekä ulkoiset ilmasto- ja paikalliset olosuhteet että sisäilmastovaatimukset ja kustannustehokkuuden. Näin artiklan ensimmäisen momentin toiseksi lauseeksi tulisi " Union, taking into acccount outdoor climate and local condition, as well as indoor climate requirements and costeffectiveness, in ordet to ". Pidämme em. edellytyksiä yhtä tärkeinä tässä direktiivissä kuin rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä. Perusteluina viittaamme mm. liite V:ssä todettuihin tarpeisiin ottaa huomioon ilmastolliset vaihtelut energiatehokkuusvelvoitejärjestelmissä, tarve kunnioittaa kansallista artiklan 10 mukaista määräämisoikeutta, sekä artiklan 8 mukaista kustannustehokkuutta energian mittauksessa ja laskutuksessa. 2 artikla Suomessa käytössä oleva asunto-osakeyhtiöjärjestelmä tekee joissain tapauksissa loppukäyttäjä- termistä (kohta 10) tulkinnanvaraisen. Todettakoon, että vastaavaa yhtiöoikeudellista järjestelmää ei ole muissa EU- maissa. Esimerkiksi artiklassa 8, jossa käsitellään kulutuksen mittaamista, ei ole aina selkeästi tulkittavissa, onko loppukäyttäjänä taloyhtiö vai kotitalous (osakas/vuokralainen). On huomattava, että asunto-osakeyhtiössä huoneisto voi olla myös vuokrattuna, jolloin vuokralainen on omistajan asemasta
2 (5) loppukäyttäjän asemassa. Tästä huolimatta huoneiston omistajaakin kiinnostaa esim. huoneiston lämmönkäyttö. Esitämme, että loppukäyttäjä- termiä tulisi pyrkiä selittämään asiayhteydessä tarkemmin. Esitämme energia-auditointeihin (kohta 12) lisäystä, joka ottaa säästömahdollisuuksien ohella huomioon myös energian käyttötekniset näkökohdat - tapahtuuhan valtaosa rakennuksen elinkaarenaikaisesta energian kokonaiskulutuksesta käytön aikana. Käyttöaspektien huomioonottaminen määritelmässä edistää myös energiakatselmuspalveluja tarjoavia yrityksiä sisällyttämään ne katselmuksiinsa ja katselmusraportteihinsa. Niinpä esitämme määritelmään loppuun seuraavat lisäsanat: " energy savings opportunities including operational aspects and " Määritelmissä tulisi olla selostettuna, mitä tarkoitetaan pienellä ja keskisuurella yrityksellä. 3 artikla Artiklassa esitetään, että kansallisesti vahvistettava energiatehokkuustavoite on ilmaistava primäärienergian kulutuksen absoluuttisena tasona vuonna 2020. Direktiivissä tulisi ottaa selkeämmin kantaa siihen, kuinka primäärienergia määritellään, jotta jokaisessa jäsenvaltiossa asia käsitellään samalla tavalla. Primäärienergian määrittely ei ole aivan yksiselitteinen asia, kuten esimerkiksi julkaisusta Energiamuotojen kerroin, Yleiset perusteet ja toteutuneen sähkönja lämmöntuotannon kertoimet 2000-2008 (Keto 2010) käy ilmi. 4 artikla Artiklan kohdassa 1 edellytetään, että julkisten elinten omistamien rakennusten kokonaispinta-alasta on korjattava vuosittain kolme prosenttia. Korjausrakentaminen pelkästään energiansäästön vuoksi ei ole kustannusoptimaalista toimintaa missään muodossa. Valtion ja kuntien palvelurakenne ja tilantarve on merkittävässä muutostilassa ja on todennäköistä, että osa nyt käytössä olevista tiloista jää tyhjilleen. Tämä lisää hukkainvestointien riskiä. Rajallisten resurssien vuoksi rakennuksia tulee korjata suunnitelmallisesti todellisen tarpeen mukaan. Näin varmistutaan siitä, että resurssit suunnataan korjausrakentamisessa oikein. Suunnitelmallisessa korjausrakentamisessa noudatettaisiin joka tapauksessa direktiivin 2010/31/EU mukaisesti vahvistettuja korjausrakentamista koskevia vähimmäisvaatimuksia. Esitämme, että artiklan keinotekoisesta kolmen prosentin rajasta luovutaan ja artiklassa tuodaan esiin käytön ja ylläpidon merkitystä keinona parantaa rakennusten energiatehokkuutta pakottavan korjaamisen sijaan. Artiklan 3. kohdan luetteloon tuskin kuitenkaan liitetään esim. puolustushallinnon maanpuolustuksellisesti salassa pidettävien kohteiden tietoja. Mielestämme olisi tärkeä tietää myös julkisten elinten vuokratilojen pinta-alat ja energiatehokkuudet siitäkin huolimatta, että 5. artiklan mukaisesti jatkossa vuokrattavien tilojen energiatehokkuus olisi direktiivin vähimmäisvaatimusten mukainen. 7 artikla Artiklan kohtaan 2 ehdotamme, että katselmusaikaa jatketaan vuodella ja katselmusten uusintaväliä pidennetään kolmesta kuuteen vuoteen. Perustelemme ensinmainittua sillä, että tämä direktiivi tultaneen hyväksymään
3 (5) vasta vuonna 2012. Oppia olisi otettava rakennusten energiatehokkuusdirektiivistä ja palveludirektiivistä, joiden implementointiin jäi liian vähän aikaa. Kolmen vuoden uusintakatselmusväli on mielestämme vähien resurssien epätarkoituksenmukaista käyttöä. Kuuden vuoden katselmusväli olisi mitä todennäköisimmin yhdistettävissä ja hyödynnettävissä toimenpide-ehdotuksineen suurten korjaushankkeiden yhteydessä. 8 artikla Artiklan kohdassa 1 todetaan, että moniasuntoisissa rakennuksissa, kuten esimerkiksi kerrostaloissa, lämpöenergiaa tulisi mitata asuntokohtaisesti. Esimerkiksi Ruotsissa on havaittu, ettei huoneistokohtaisella lämmönmittauksella ole saavutettu energiansäästöä tai energiansäästö on ollut hyvin pientä. Saavutetuilla säästöillä ei pystytä kattamaan laiteinvestoinnista ja laskutuksesta aiheutuvia kuluja eli kysymyksessä ei ole kustannustehokas keino parantaa energiatehokkuutta. Huoneistokohtainen lämpöenergian mittaus tietäisi yksin Suomessa yli miljoonan mittarin asentamista asuin-, toimisto- ym. huoneistoihin. Tämä maksanee liitteen VI kohdan 1.1. mahdollistamalla tekniikalla toteutettuna toista miljardia euroa. Pelkkä mittaustieto ei riittäisi, vaan se tulisi voida siirtää ohjelmistoon, jolla saataisiin vertailukelpoista kulutustietoa lämmitystarvelukukorjauksineen. Kohdassa 1.1 on myös vaatimus energian kulutustietoihin liittyvistä kustannuksista. Vaikka euromääräinen informaatio saattaa maallikolle kertoa enemmän kuin kilowattitunnit, on siinä epäinformaation vaara, ellei järjestelmä tuota tietoa sekä kulutuksen että energian yksikköhinnan muutoksesta ao. kaudella. Niinpä kuluttaja on saattanut säästää energiaa, vaikka energialasku onkin kasvanut. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden tulisi laatia säännöt, joiden mukaan kaukolämpö- ja jäähdytyskustannukset jaetaan moniasuntoisissa rakennuksissa. Ei siis riittäisi, että lämpöenergia mitattaisiin huoneistokohtaisesti, vaan sääntöihin olisi sisällytettävä ohjeita korjauskertoimista, joiden avulla otettaisiin huomioon mm. lämmön siirtyminen asuntojen välillä. Jää kysymään, kuka laatii rakennuksen ominaispiirteet huomioon ottavat ohjeet, jotka pystyttäisiin hyväksymään taloyhtiöissä niin, ettei korjauskertoimista syntyisi jatkuvaa eripuraa. Siksi erilaisia rakennusten perustyypit ja rakenteetkin jo ovat. Lämmönsiirtymisen ohella ongelmia liittyisi mittareiden mittaustarkkuuteen, korjaus- ja luenta- sekä laskutuskustannuksiin ja yhteistilojen poissulkemiseen mittauksen piirissä olevasta lämmitysenergiasta. Kertoimien käyttöönotto voisi tulla kysymykseen uudistuotannossa niin, että kertoimet olisi määritelty erityyppisille rakennuksille ja seinärakenteille esim. rakentamismääräyksinä. Tällöin uudishuoneiston ostaja tietäisi, että ostaessaan kulmahuoneiston saattaa joutua maksamaan lämmöstään enemmän kuin muut vastaavankokoisista huoneistoistaan. Kertoimien käyttöönotto olemassa olevassa kannassa olisi huomattavasti ongelmallisempaa myös juridiikan kannalta. Vaikka periaatteessa nykyinen asunto-osakeyhtiölaki mahdollistaa kulutusperusteisen lämpövastikkeen, on sellaisen perustaminen olemassa olevaan yhtiöön käytännössä mahdotonta, jos jotkut osakkaat joutuisivat
4 (5) siirtymäkertoimien vuoksi maksamaan lämpövastiketta enemmän kuin mitä huoneiston lämmönkulutusmittaus edellyttäisi. Olemassa olevassa asunto-osakeyhtiökannassa korjauskertoimien käyttöönotto saattaisi vaikeuttaa muutenkin ongelmallista energiakorjausten päätöksentekoa ja johtaa kokonaisuuden kannalta epätarkoituksenmukaisiin korjausratkaisuihin. Jos taloyhtiössä olisi hyväksytty tietyt kertoimet huoneistojen välillä ja esimerkiksi vaipan lisäeristäminen olisi järkevintä toteuttaa panostamalla enemmän talon päätyseiniin, muuttuisivat huoneistojen väliset kerroinsuhteet. Ts. päätyhuoneistot hyötyisivät jatkossa lämpövastikkeessaan energiansäästöstä suhteellisesti muita enemmän, vaikka maksaisivat energiakorjauksesta vastikeperusteen mukaan saman verran kuin muutkin osakkaat. Mitä ilmeisimmin korjaus jäisi joko tekemättä tai pyrittäisiin tekemään niin, etteivät kerroinsuhteet muuttuisi, mikä puolestaan mitä todennäköisimmin ei olisi optimikustannustehokasta. Huoneistokohtainen lämmön mittaus lämpövastikkeineen ja siirtymäkertoimineen edellyttäisi periaatteessa kymmeniä tuhansia yhtiöjärjestysmuutoksia eli miljoonien eurojen kustannuksia taloyhtiöille. Pitäisimme teoreettisena myös mahdollisuutta, että erityislailla asuntoosakeyhtiölaki ohittaen säädettäisiin olemassa oleville kaukolämmitetyille asunto-osakeyhtiöille lämpövastikkeet siirtymäkertoimineen. Näin ollen ehdotamme, että artiklan kohdasta 1 tulee jättää pois vaatimus asuntokohtaisesta lämmönmittauksesta moniasuntoisissa rakennuksissa ja liitteestä VI kohta 1.2. Artiklassa ja siihen liittyvässä liitteessä (Liite VI) edellytetään, että loppukäyttäjän tulee saada maksutta käyttöönsä omia kulutustietojaan. Pidämme tätä tervetulleena vaatimuksena. Laskutustiheyksiä pidämme liian lyhyinä. Esimerkiksi vapaa-ajan asunnoissa ei tarvitse kuin pari laskua vuodessa. Myös normaaliasunnossa ei tarvita sähkölaskua kuukausittain. Halutessaan kuluttaja voisi saada sähkölaskun kuukausittain. Direktiivissä tulisi kuitenkin ottaa huomioon myös se, etteivät vaatimukset kulutustietojen ja erityisesti niihin liittyvien täydentävien tietojen raportoinnille ole kohtuuttomia esimerkiksi pienille lämmöntuottajille. Pienillä kaukolämmön tuottajilla vaatimukset voivat edellyttää suuria investointeja esimerkiksi tietojärjestelmiin, mikä nostaa kaukolämmön hintaa. Kaukolämmön hinnan nousu lisää riskiä lämmitystavan vaihtamiselle, joka voi tapauksesta riippuen jopa lisätä hiilidioksidipäästöjä. Tiukat vaatimukset kulutustietojen ja niitä täydentävien tietojen raportoinnille voivat myös luoda esteitä paikalliselle lämpöyrittäjyydelle. Useimmiten paikalliset lämpöyrittäjät pystyvät hyödyntämään bioenergiaa, joten liian tiukat kulutusraportointivaatimukset eivät välttämättä tue uusiutuvan energian hyödyntämistä. Esitämmekin, että pienille lämmöntuottajille tulee antaa pidempi siirtymisaika tarvittavien tieto- ja mittausjärjestelmien luomiseen ja pieniä lämmöntuottajia ei tule velvoittaa asettamaan helposti saataville liitteen VI kohdassa 1.1
5 (5) mainittuja aiempaa kulutusta koskevia täydentäviä tietoja (paikallinen valuutta, kulutuksen graafinen kehitys vertailutiedot jne.). Sen ohella, että pyritään lisäämään kuluttajille annettavaa energiankulutusinformaatiota olisi mielestämme tärkeätä kehittää energian hinnoittelurakennetta energiansäästöä motivoivaan suuntaan pienentämällä perusmaksujen osuutta. Esimerkkiä voidaan ottaa bensiinin tai puhelumaksujen hinnoittelusta. Bensaa voidaan ostaa maksamatta ensin bensapumpun avaus- tai perusmaksua ja puhelinoperaattoreilla on erilaisia maksupaketteja erityyppisille kuluttajaprofiileille. 10 artikla Artiklassa esitetään, että jäsenvaltioiden on laadittava kansallinen lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelma, joka edesauttaa tehokkaan sähkön ja lämmön tuotannon hyödyntämistä. Artiklan eri kohtien vaatimukset eivät kuitenkaan saa aiheuttaa sitä, että jollain alueilla on pakko liittyä kaukolämpöön. Kiinteistön omistajalla tulee aina viime kädessä olla päätäntävalta lämmitystavan valinnassa tietyt reunaehdot huomioon ottaen. Maankäyttö- ja rakennuslain kaukolämmön liittymisvelvollisuudesta voidaan poiketa, jos rakennuksen, jonka pääasiallinen lämmitysjärjestelmä on uusiutuvin energialähteisiin perustuva vähäpäästöinen järjestelmä. Jos kaukolämmön asemaa turvataan suhteessa muihin lämmitystapoihin lainsäädännöllä, vääristää se kilpailua ja voi pahimmassa tapauksessa muodostaa paikallisia monopoleja, jotka kilpailun puutteen vuoksi nostavat kiinteistön omistajien lämmityskustannuksia. Kilpailulainsäädännön vastaista olisi tilanne, jossa kunta omistaisi kaukolämpölaitoksen, säätelisi alueet, jotka otetaan liittymispakon alaisiksi ja valvoisi kaukolämmön hinnoittelua. Esitämme myös artiklaan lisättäväksi kohtaa, jossa edellytetään, että kansallisessa lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelmassa tulee esittää, millä edellytyksillä kaukolämpö- ja kaukojäähdytysverkostot voitaisiin avata useammalle lämmöntuottajalle ja siirtyä todelliseen kilpailuun myös eri lämmöntuottajien kesken, kuten sähkömarkkinoilla on toimittu jo pitkään. Harri Hiltunen Mauri Marttila Jari Virta Petri Pylsy toimitusjohtaja tutkimusjohtaja kehityspäällikkö energiaasiantuntija