Dnro 1(5) PALVELUSOPIMUS Kouvolan kaupungin liikenne- ja viheralueiden rakentamisesta ja kunnostamisesta 1. HANKINNAN KOHDE Tällä sopimuksella sovitaan vuoden 2016 investointiohjelmasta erikseen sovittujen kohteiden rakentamisesta ja erillisen listan mukaisista kunnostamistöistä. Kunnostaminen on olemassa olevien infran rakenteiden osien kunnostusta, vaihtamista ja lisäämistä tai koko rakenteen uusimista, siirtämistä ja poistamista. Kunnostamiseen sisältyy myös tehtävän edellyttämät purku-, valmistelu-, käyttöönotto- ja viimeistelytyöt. Määrät ilmoitetaan yleensä kpl, m, m2 tai kpl/vuosi jne. Kunnostamiseen kuuluu myös siirtäminen ja poistaminen. Täten esimerkiksi sorastus, asfalttireikien pysyvä paikkaus, valaisimen uusiminen ja liikennemerkin poisto ovat kunnostamista. Investoinniksi katsotaan yli 30 000 euron hankinnat, joita käytetään palvelutuotannossa useana tilikautena ja jotka kirjataan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Tällä sopimuksella ei tilata uudelleenpäällystystä. Rakennuskohteet (tilanne helmikuussa 2016) on tarkemmin määritelty tämän sopimuksen liitteessä 1. Kohteita lisätään sopimuskauden aikana tilaajan tarpeiden mukaan. Lisäksi tilaaja voi tilata tämän sopimuksen puitteissa tuottajalta liikenteenohjauslaitteiden korvaus- ja uusinvestointeja. Kohteiden sijainti selviää vuoden aikana. Kunnostamistyöt jakaantuvat toiminnoittain liitteessä 2 esitetyllä tavalla. Töiden sisältö ja mahdolliset muut kunnostamistyöt selviävät tarkemmin sopimuskauden aikana. Työt sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa tehtävistä ja tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista. Taulukkoon on merkitty sinisellä niitä töitä, joita tuottaja voi tehdä yksittäisinä ilman erillistä toimeksiantoa annetun määrärahan puitteissa. Tuottajan on seurattava kustannuksia näiden töiden osalta eikä liitteessä esitettyä rivikohtaista summaa saa ylittää. Kun yksittäisen kunnostamistyön kustannusarvio on yli 10.000, on työn tekemisestä sovittava tilaajan kanssa. Tämän sopimuksen sekä katu- ja liikennealueiden kunnossapidosta ja puhtaanapidosta tehtävän sopimuksen tavoitteena on sopia niistä toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. 1(5)
Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 2(5) Lisäksi tällä sopimuksella sovitaan niistä toimenpiteistä, joilla kunnan hallinnassa oleva tori, katuaukio ja muu näihin verrattava yleinen liikennealue pidetään alueen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa siltä osin, kun asiasta ei ole sovittu muissa sopimuksissa. 2. SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Kouvolan kaupunki Tekniikka ja Ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniset palvelut PL 32 45701 KUUSANKOSKI Urakoitsija / tuottaja Kouvolan kaupunki Teknisen tuotannon liikelaitos Aluepalvelut PL 32 45701 KUUSANKOSKI Tilaajan edustajat Sopimusasioissa yhdyskuntatekniikan johtaja, puh. 020 615 8574 Työsuoritukseen liittyvissä asioissa rakennuttajapäällikkö, puh. 020 615 7728 Tuottajan edustajat Sopimusasioissa logistiikkapalvelujohtaja, puh. 020 615 7724 Työsuoritukseen liittyvissä asioissa kunnossapitopäällikkö, puh. 020 615 7103 3. SOPIMUSEHDOT JA KÄSITTEISTÖ Tämän sopimuksen mukaisissa urakoissa ja kunnostamistöissä noudatetaan Rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998, joihin tämä sopimus perustuu. Rakennusurakan yleisistä sopimusehdoista käytetään jäljempänä nimitystä YSE. Tässä sopimuksessa käytetään YSE:n mukaista käsitteistöä. Muina käsitteinä noudatetaan ensisijaisesti muita julkaistuja ja rakennusalalla yleisesti käytössä olevia käsitteitä. 4. TUOTTAJAN SUORITUSVELVOLLISUUS Kohteet Tuottaja sitoutuu suorittamaan vuoden 2016 aikana liitteessä 1 esitetyt rakennuskohteet ja muut tilaajan tilaamat kohteet tilaajan osoittamassa laajuudessa laadittujen suunnitelmien mukaisesti. Tuottaja sitoutuu lisäksi suorittamaan vuonna 2016 liitteessä 2 esitettyjen toimintojen mukaisia kunnostamistöitä tilaajan antamien tilausten mukaisesti. Puistonpenkkien kunnostamisen osalta tuottaja antaa keskimääräisen kappalehinnan / penkki. Laskennan tarkkuus keskiarvo esim. 20 kpl eristä. 2(5)
Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 3(5) 5. SOPIMUSASIAKIRJAT Urakoissa ja kunnossapitotöissä noudatetaan ohjaavana osana tätä sopimusta. Kustakin kohteesta voidaan tehdä erikseen sopimus/tilaus, joissa voidaan antaa tarkempia ohjeita rakentamiselle, kunnossapitotyölle sekä työn laadulle ja ohjaukselle. Muutoin toimeksiantojen toteuttaminen ja hinnat sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista. Viite YSE 12 6. TILAAJAN MYÖTÄVAIKUTUSVELVOLLISUUS Lupien hankkiminen Tilaaja hankkii töihin tarvittavat hallinnolliset luvat, ellei toisin sovita. Tuottaja hankkii kaikki työsuoritukseen liittyvät muut luvat, ellei toisin sovita. Viite YSE 8 7. TILAAJAN TEETTÄMÄT MUUT TYÖT JA HANKINNAT Viite YSE 7 Viite YSE 8 8. LAADUNVARMISTUS Viite YSE 9 Viite YSE10 9. SOPIMUSAIKA Tämä sopimus tulee voimaan, kun tekninen lautakunta ja liikelaitosten johtokunta ovat sen hyväksyneet. Tuottajalla on lupa aloittaa työt kussakin kohteessa tilaajalle annetun tarjouksen ja tarjouksen hyväksymisen jälkeen. Työt sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niillä tehdyistä töistä ja niiden kustannuksista. Viite YSE 17 10. VIIVÄSTYSSAKKO Tilaaja ei peri viivästyssakkoa. 11. URAKKAHINTA JA SEN MAKSAMINEN Ennen töihin ryhtymistä tuottajan on annettava tilaajalle rakennus- ja kunnostamiskohteista kirjallinen tarjous. Kunnostamistyöt sovitaan yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista. 3(5)
Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 4(5) Rakennustöiden urakkahinta maksetaan kuukausittain jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Yleiskustannuslisänä on 12 %. Rakennustyöt ja niiden kustannukset käsitellään yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista. Tilaaja maksaa laskut, kun tilaaja on todennut maksuerien perusteena olevat työt tehdyksi. Viite YSE 40 12. SUUNNITELMIEN MUUTTAMISEN VAIKUTUS URAKKAHINTAAN Kaikkiin muutoksiin on ennen työn toteutusta saatava tilaajan kirjallinen hyväksyminen. Viite YSE 47 13. OMISTUSOIKEUS Tilaaja pidättää itsellään oikeuden ottaa talteen muut käytöstä pois jäävät kelvolliseksi katsomansa rakenteet, laitteet ja materiaalit ja siirrättää ne varastoonsa. Viite YSE 51, 52, 53 14. LISÄ- JA MUUTOSTÖIDEN TILAAMINEN Muutostöitä kunkin kohteen osalta on oikeutettu tilaamaan rakennuttajapäällikkö tai sijaisensa. Lisätöitä kunkin yksittäisen kohteen osalta on oikeutettu tilaamaan rakennuttajapäällikkö tai sijaisensa. Lisä- ja muutostyöt käsitellään yhteisissä kuukausikokouksissa, joissa pidetään kirjaa kohteista ja niiden kustannuksista sekä mahdollisista lisä- ja muutostöistä. YSE 43 :n kohdan 3 tarkoittamia pieniä ja kiireellisiä lisätöitä on oikeutettu määräämään rakennuttajapäällikkö tai sijaisensa. Viite YSE 46, 59 15. VALVONTA Tilaajan edustajana tämän sopimuksen mukaisissa töissä toimii rakennuttajapäällikkö tai työkokouksissa erikseen nimetty henkilö. Viite YSE 59, 60 Uudelleenpäällystystyöt kilpailuttaa tilaaja ja työt hankitaan erillisen urakkasopimuksen kautta. Päällystysohjelmaa valvoo tilaajan puolelta Erkki Immonen. Tuottaja tilaa em. sopimuksen puitteissa hoito- ja kunnostamistöitä ja valvoo niitä itsellisesti. Vuonna 2016 päällystyssopimus on tehty Lemminkäinen Infra Oy:n (Pohjois-Kouvolan alue) ja NCC Roads Oy:n (Etelä-Kouvolan alue) kanssa. 16. TYÖNJOHTO Liikennealueisiin kohdistuvien rakentamistöiden vastaavana työnjohtajana toimii Harri Silvonen Viheralueisiin kohdistuvien rakentamistöiden vastaavana työnjohtajana toimii Minna Vanhala 4(5)
Liikenne- ja viheralueiden rakentaminen ja kunnostaminen 5(5) Liikennealueisiin kohdistuvien kunnossapitotöiden vastaavana työnjohtajana toimii Mikko Virtanen Viheralueisiin kohdistuvien kunnossapitotöiden vastaavana työnjohtajana toimii Minna Vanhala. Viite YSE 56 2. 17. TYÖSUOJELU Työmaiden turvallisuuden yleisjohdosta vastaa Jukka Perttula joka on tuottajan sekä työsuojelusta että liikenneturvallisuudesta vastaava henkilö. Viite YSE 57 18. YHTEISET TOIMITUKSET Työmaakokouksia pidetään erikseen sovittuina aikoina kuukauden välein. Työmaakokouksissa käsitellään työmaan riskienhallinta. Työmaakokouksissa käsitellään uudet rakennus- ja kunnossapitokohteet ja määritellään niiden toteutusaikataulu. Töiden aloittamisen osalta huomioi sopimuksen kohta 11. Viite YSE 66 19. MUUT SOPIMUSASIAT / ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Ei ole. Kouvolassa..2016 Kouvolassa..2016 Tilaaja Tuottaja Elinympäristön kehittäminen / Teknisen tuotannon liikelaitos / Yhdyskuntatekniset palvelut Aluepalvelut Anne Ahtiainen vs. tekninen johtaja Jari Horppu liikelaitoksen johtaja LIITTEET: 1. Työohjelma 2016 investoinnit 2. Työohjelma 2016 kunnostamistyöt 5(5)