TURVALLISEN PISTÄMISEN OPAS IV- HUUMEITA KÄYTTÄVILLE

TURVALLISEN PISTÄMISEN OPAS IV- HUUMEITA KÄYTTÄVILLE Kaarina Mertaniemi TYVis08 / kehittämistyö Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitaja

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...3 2 TEOREETTINEN NÄKÖKULMA KEHITTÄMISTYÖHÖN...4 2.1 Huumeiden käyttö ja käyttäjät...4 2.2 Terveydelliset riskitekijät...5 2.3 Pistosinfektiot...6 2.4 Huumeet...8 2.4 Aiheeseen liittyvät aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus...13 3 TERVEYSVIESTINTÄ KEHITTÖMISTYÖN TOTEUTUKSESSA...14 4 KEHITTÄMISTYÖN TAVOITE JA TARKOITUS...17 5 KEHITTÄMISTYÖN PROSESSIN KUVAUS...17 6 POHDINTA...20 LÄHTEET...22 LIITE...24 2

1 JOHDANTO Huumausaineiden käyttö aiheuttaa monenlaisia haittoja niin yksilölle kuin koko yhteiskunnalle. Huumeidenkäyttäjillä on usein terveysongelmia, jotka kasvattavat tarvetta terveyspalveluille ja sairaanhoidon kustannuksia. Huumeiden käyttö aiheuttaa välillisesti myös työkyvyttömyyttä. Huumeiden käyttäjällä on aina riski veren välityksellä tarttuviin B- ja C-hepatiitti tartuntaan, sillä ruiskujen yhteiskäyttö, huolettomuus hygieniasta ja huumaavien aineiden epäpuhtaus ovat yleisiä ongelmia huumeidenkäyttäjien keskuudessa. Vuonna 2000 hiv-tartuntoja löydettiin Suomessa 145, joista 54 oli saatu ruiskuhuumeiden välityksellä. Kansanterveyslaitoksen tekemien selvitysten mukaan kyseessä on yksi hiv-alatyyppi, jota muuten ei ole tavattu. Suomessa todetaan joka vuosi noin 500-600 HBV-tartuntaa ja lähes 2000 HCV-tartuntaa, ja HCV-tartunnoista lähes 90 % liittyy ruiskuhuumeisiin. Löydettyjen tartuntojen ja todellisten lukumäärien välillä on iso ero, sillä on arvioitu, että todellisuudessa lukumäärät ovat kolminkertaiset. (STM:n selvitys 2001:13). Valtioneuvoston huumausainepolitiikan periaatepäätöksen (1998) mukaan huumeiden käyttöä ehkäistään ennalta tehokkaimmin vaikuttamalla väestön elinolosuhteisiin. Huumausaineiden käyttäjien hoitoa ja heidän sekä läheistensä tukemista perustellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhdenvertaisen palvelun periaatteella sekä koko yhteiskunnan eduksi koituvalla ympäristön turvallisuuden lisääntymisellä, rikollisuuden lisääntymisellä ja kustannusten säästämisellä. Ongelmakäyttäjille tarjotaan matalan kynnyksen palveluja ja joustavia hoitomahdollisuuksia. (Piisi, R. 2001, 18, 48.) Kehittämistyöni tarkoituksena on tuottaa selkeä opas turvallisesta pistämisestä huumeruiskuja käyttäville henkilöille. Käsittelen työssäni yleisesti huumeita, käytön riskejä, suonensisäisten huumeiden pistosinfektioita ja niiden välttämistä. Lopussa on laatimani opas turvalliseen pistämiseen, jota itseni lisäksi arvioi asiantuntija. 3

2 TEOREETTINEN NÄKÖKULMA KEHITTÄMISTYÖHÖN 2.1 Huumeiden käyttö ja käyttäjät Suomessa yleisimmin esiintyviä huumausaineita ovat kannabis (marihuana, hasis, hasisöljy), amfetamiinit, opiaatit (heroiini, morfiini, oopiumi), hallusinogeenit (LSD) ja kokaiini. Huumeiden käyttöön on monta syytä: hetkellisen mielihyvän tavoittelu, arjesta irtautuminen, todellisuuden pakoilu tai elämän vaikeuksien kestäminen. Huumeita kokeillaan useimmiten päähänpistosta, suunnittelematta tai tilaisuuden tarjoutuessa. Ensikokeilun kokemus määrää jatkon: osa pettyy, osa ahdistuu ja osa kokee tilanteen palkitsevaksi. Mitä myönteisemmäksi kokemus muodostuu, sitä todennäköisemmin kokeillaan uudestaan. (Ulmanen, K. 1997, 14 48.) Kaikki huumaavat aineet vievät käyttäjältään aikaa, jolloin olisi voinut nähdä, kokea, painaa mieleensä ja muistaa seikkoja sellaisina kuin ne todella tapahtuivat. Huumeesta päihtynyt aistii ja muistaa todellisuuden vääristyneenä ja etääntyy arkielämästä entistä voimakkaammin. Huumeiden satunnaiskäytön ja säännöllistyvän käytön tekee yhteiskunnan kannalta hankalaksi se, että käyttäjä houkuttelee mukaansa yhä uusia kavereitaan. Huumeiden käyttöön olisikin puututtava välittömästi kokeilujen alkuvaiheessa. (Ulmanen, K. 1997, 49 50.) Kun henkilö on henkisesti riippuvainen huumeista, hän tuntee, että hänen käyttämänsä aine on välttämätön hänen hyvinvoinnilleen. Silloin, kun hän ei ole huumeiden vaikutuksen alainen, hän ajattelee aineita. Käyttäjä kärsii masennuksista, ahdistuksista ja on hermostunut riippuen vierotusoireista. Henkinen riippuvuus altistaa aineiden jatkuvaan käyttöön ja voimakkaampaan tarpeeseen saada niitä. Fyysisessä riippuvuudessa elimistö on tottunut aineeseen ja aineen poistuminen elimistöstä tai puute aiheuttaa elintoimintojen häiriintymisen, mikä ilmenee vieroitusoireina. Näitä oireita ovat esimerkiksi voimakas väsymys, pahoinvointi, vilunväreet, vapina, kivut, tuskaisuus, kouristelu, ripuli, flunssainen olo, rauhattomuus tai 4

sydämentykytys. Elimistön tottuessa aineeseen sietokyky kasvaa ja annokset suurenevat, käyttäjälle tulee pakonomainen tarve hankkia ainetta. (Suomen vanhempainyhdistys Irti huumeista ry. 1994, 14 15.) Ihmiset ovat kautta vuosisatojen käyttäneet päihteitä vaikuttaakseen mielialaansa, ajatuksiinsa ja käyttäytymiseensä. Alkoholi, tupakka ja erilaiset luonnonmukaiset tai synteettiset huumeet ovat kaikki psykoaktiivisia aineita. Huumeet voivat olla rauhoittavia, piristäviä tai hallusinogeeneja. Rauhoittaviin kuuluvat opiaatit kuten heroiini, piristeisiin kokaiini, crack ja amfetamiinit. Hallusinogeeneja edustavat marihuana, ekstaasi ja LSD. Huumeet joko pureskellaan, hengitetään, poltetaan, nuuskataan tai niitä käytetään suonensisäisesti (Päihdelinkin www-sivut). Hoitoon hakeutuneiden huumeasiakkaiden ensisijainen päihde oli vuonna 2006 opiaatit (41 %), piristeet (21 %), alkoholin ja huumeiden sekakäyttö (17 %), kannabis (14 %) ja rauhoittavat lääkeaineet (7 %). Opiaatteihin kuuluva buprenorfiini oli ensisijaisena hoitoon johtaneena päihteenä 31 %:lla koko asiakaskunnasta. Lähes kaksi kolmasosaa asiakkaista oli ilmoittanut käyttävänsä vähintään kolmea ainetta. Huumeasiakaskunnan keski-ikä oli 28 vuotta (Päihdelinkin www-sivut). Huumeiden käyttöön liittyy sekä yhteiskunnallisia, sosiaalisia että yksilöllisiä tekijöitä. Yhteiskunnallisia tekijöitä ovat päihteiden tarjonta, hinta, valvonta ja saatavuus. Perheoloilla on tärkeä asemansa nuoren itsetunnon kehityksessä. Huumeongelmat liittyvät usein huonoon itsetuntoon, huonoon surun ja kilpailun sietokykyyn, ahdistukseen ja stressiin. Päihteiden kautta haetaan hetkellistä. 2.2 Terveydelliset riskitekijät Säännöllisen ja pitkäaikaisen käytön riskit liittyvät usein huumeen käyttötapaan. Likaiset neulat, epähygieeniset pistämistavat ja epäpuhtaat 5

huumeet vaurioittavat elimistöä ja aiheuttavat tulehduksia. Huumeiden käytöstä aiheutuu lukuisia terveyshaittoja. Suonensisäisiä huumeita käyttävät altistuvat muun muassa maksavaurioille, bakteeri-, virus- ja sieni infektioille, laskimovaurioille (absessi) sekä tarttuville taudeille. Vaarallisimpia tarttuvista taudeista ovat B ja C hepatiitit sekä HIV. Lisäksi huumeiden käyttö ja elämäntapa altistavat sukupuolitartunnoille sekä mielenterveysongelmille (amfetamiinipsykoosi). Myrkytykset eli yliannostukset ovat myös yleisiä varsinkin sekakäyttäjillä. (Mustajoki, M. & Maanselkä, S. 603.) 2.3 Pistosinfektiot HIV-infektio ja hepatiitit leviävät tehokkaimmin verivälitteisesti ruiskuhuumeiden pistovälineiden yhteiskäytössä. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että veriteitse tarttuvia tauteja voidaan ehkäistä oikein toteutetuilla toimilla. Tarve ennaltaehkäisyyn on suuri, sillä Suomessa arvioitiin vuonna 2005 olevan noin 19 000 pistohuumeiden ongelmakäyttäjää.(kansanterveyslaitoksen www-sivut). Merkittävin syy virustautien leviämiseen on käytettyjen neulojen ja ruiskujen uudelleenkäyttö. Kaikista HIV-tartunnan saaneista hepatiitti C -tartunta on alle 10 prosentilla. Laajakin HIV-epidemia huumeenkäyttäjien keskuudessa on Suomessa silti mahdollinen ja riski on olemassa jatkuvasti (KTL 2008). HIV-epidemia alkoi suomalaisten huumeiden käyttäjien keskuudessa vuonna 1998. Se näyttää kuitenkin viime vuosina laantuneen. Myös huumeiden käytön välityksellä pääosin välittyvien uusien C-hepatiittitartuntojen määrä on ollut laskusuunnassa. Huumeiden käyttäjille tarkoitetuilla terveysneuvontapisteillä sekä apteekeilla on ollut tärkeä rooli tartuntojen leviämisen rajoittamisessa. Vuoden 2004 alusta uudistettu tartuntatautilaki ja -asetus velvoittavat terveyskeskukset järjestämään terveysneuvontatoimintaa terveyttä edistävänä 6

toimenpiteenä. Uusien hepatiitti C -tartuntojen määrä on vähentynyt selvästi viime vuosina(ktl 2008). Terveysneuvontapisteillä on ollut tärkeä rooli pistämällä huumeita käyttävien tavoittamisessa ja tartuntariskejä koskevan tiedon välittämisessä, puhtaiden ruiskujen ja neulojen saatavuuden lisäämisessä sekä likaisten ruiskujen ja neulojen poistamisessa huumeiden käyttäjien keskuudesta. Terveysneuvontapisteessä huumeiden käyttäjä saa terveysneuvontaa ja apua omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Neuvontapisteessä voi vaihtaa käytetyt ruiskut ja neulat puhtaisiin kertakäyttövälineisiin, saada B-hepatiittirokotuksia, käydä HIV- ja hepatiittitesteissä, saada hoitoa pieniin haavoihin sekä ohjausta ja motivointia hoitopaikkaan hakeutumisessa ja arkisten asioiden hoitamisessa. Tällä hetkellä Suomessa toimii terveysneuvontapisteitä 21 eri paikkakunnalla kaikkiaan 29 eri toimipisteessä.(ktl 2008). Sekä terveysneuvontapisteet että apteekit ovat tehneet arvokasta kansanterveystyötä rajoittaessaan huumeiden käyttäjien keskuudessa veriteitse leviäviä tartuntatauteja. Terveysneuvontapisteissä ruiskujen ja neulojen palautusprosentti on yleensä lähes 100 prosenttia, ja joskus niihin jopa palautetaan enemmän ruiskujen kuin niistä otetaan puhtaita ruiskuja ja neuloja käyttöön. Tämän hetkisestä, aiempaan huonompaan tilanteeseen verraten tartuntatautitilanteesta huolimatta veriteitse leviävien tartuntojen riski huumeiden käyttäjillä on edelleen suuri. Uusia infektioita on ilmaantunut monissa maissa. Pistosvälineiden yhteiskäyttöä esiintyy edelleen, ja monet huumeiden käyttäjät ovat terveysneuvontapalveluiden ulkopuolella. Pistoskäyttöön liittyviä riskejä on edelleen pyrittävä tarmokkaasti vähentämään. Myös pistoskäytön vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat tarpeen ja mahdollisuudet niihin ovat paranemassa ( KTL 2008). Kansanterveyslaitoksen hiv-infektiotilaston mukaan uusia ilmoitettuja hivtartuntoja oli 191 vuonna 2007. Hiv- tartunnat ovatkin lisääntyneet koko 2000- luvun ajan, osasyynä seksivälitteisten tartuntojen lisääntyminen. Sen sijaan pistosvälitteisten tartuntojen määrä on pysynyt lähes ennallaan, 6 % tiedossa olevista tapauksista. Kansainvälisen vertailun mukaan Suomessa hiv- 7

tartuntojen esiintyvyys pistoskäyttäjien keskuudessa on alhaista, 1-2 % tapauksista. (Arponen 2008.) C-hepatiittia todettiin vuonna 2007 Suomessa kaikkiaan 1157 tapausta, pistoskäyttäjien keskuudessa esiintyvyys todella korkea, 50-70% pistoskäyttäjiä. (KTL 2008.) B- hepatiitin ilmaantuvuus pistoskäyttäjien keskuudessa ovat selvästi vähentyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuonna 2007 B- hepatiittitartunnan oli saanut 23 tapausta, joista kahdeksassa oli tartuntatapa tiedossa, ja niistä yksi oli pistosvälitteinen (KTL 2008.) A-hepatiitti tartuntoja on ilmoitettu vuonna 2007 17 tapausta, mikä on vähemmän kuin koskaan aiemmin. Tartunnoista 6 oli saatu Suomessa, joista neljästä tapauksesta ei ollut tartuntatapaa tiedossa. Ilmaantuvuus pistoshuumeita käyttävien keskuudessa on vähentynyt huomattavasti kansallisen rokotusohjelman käyttöönoton jälkeen, eli huumeiden pistoskäyttäjille on kuulunut vuodesta 2005 A-hepatiittirokotus.(KTL 2008.) 2.4 Huumeet Rauhoittavat huumeet rentouttavat ja antavat välittömän hyvän olon tunteen. Samalla ne poistavat kipua ja ahdistusta. Lamaannuttamalla keskushermostoa hengitys, refleksit ja puhe hidastuvat. Liiallinen elintoimintojen hidastuminen voi kuitenkin olla kohtalokasta. Hengityksen pysähdys on melko yleinen kuolinsyy heroiinin käyttäjillä. Rauhoittavat huumeet johtavat usein fyysiseen ja psyykkiseen riippuvuuteen. Lisäksi rauhoittavilla huumeilla, kuten heroiinilla, on yleensä voimakkaat vieroitusoireet (Päihdelinkin www-sivut). Piristeet, kuten amfetamiini ja sen johdannaiset, vaikuttavat keskushermostoa kiihottavasti. Amfetamiinin välittömiä psyykkisiä vaikutuksia ovat hyvänolon ja energisyyden tunne. Käyttäjä saattaa tuntea itsensä voimakkaaksi ja ylivertaiseksi, mikä johtaa usein agressiiviseen ja arvaamattomaan käyttäytymiseen. Harkintakyky heikkenee ja pitkäaikaiskäyttäjillä on todettu 8

skitsofreniaa muistuttavaa amfetamiinipsykoosia. Jo suhteellisen pienillä annoksilla saattaa ilmetä myrkytyksen kaltaisia oireita: pahoinvointia, sydämen lyöntitiheyden nopeutumista, verenpaineen kohoamista ja pupillien laajenemista. Koska amfetamiini vähentää ruokahalua, voi pitkäaikaisen käytön seurauksena olla vajaaravitsemus ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Amfetamiinin käytöstä johtuvien kuolemien syitä ovat aivoverenvuoto, sydänhalvaus ja korkea kuume (Päihdelinkin www-sivut). Hallusinogeenien kirjo on laaja ja niillä on monenlaisia psyykkisiä vaikutuksia. Usein niillä haetaan vahvoja tunne-elämyksiä. Hallusinogeeneistä käytetään myös termiä psykedeeli. Monet hallusinogeeneistä aiheuttavat nimensä mukaisesti aistiharhoja. Käytön aikana aistiharhat ja mielialat muuttuvat dramaattisesti ja usein käyttäjät näkevät ja kuulevat asioita, joita ei todellisuudessa esiinny. Voimakkaiden aistiharhojen lisäksi hallusinogeenien käyttö saattaa aiheuttaa ahdistusta, harhaluuloja, pelkoja, paniikkia ja masennusta. Hallusinogeenien fyysisiä vaikutuksia ovat verenpaineen kohoaminen, pupillien laajeneminen ja sydämen lyöntitiheyden nopeutuminen. Osa hallusinogeeneistä valmistetaan synteettisesti, osa taas löytyy luonnosta. LSD on vahvin tunnettu hallusinogeeni. LSD ja muut hallusinogeenit aiheuttavat usein psyykkisiä ongelmia, kuten masennusta ja ahdistuneisuutta, mutta niiden ei tiedetä aiheuttavan fyysistä riippuvuutta tai vieroitusoireita (KTL 2008). Hampun hartsista valmistetaan hasista. Päihdyttävä kannabiksen ainesosa on rasvaliukoinen THC eli delta-9-tetrahydrokannabinoli. Kannabistuotteista hasisöljy on vahvinta, marihuana yleensä miedointa. Kannabista poltetaan piipuissa ja itse käärityissä sätkässä, joko tupakkaan sekoitettuna tai sellaisenaan. Teehen ja leivoksiin sekoitettuna nautitaan myös kannabista (Päihdelinkin www-sivut). Kokaiinia myydään katukaupassa valkoisena, läpikuultavana jauheena. Sitä käytetään suonensisäisesti, nuuskaamalla ja suun kautta esim. alkoholiin sekoitettuna. Kokaiinin, päihdyttävien aineiden vaikutukset käyttäjälleen riippuvat siitä millaisessa mielentilassa ja seurassa ainetta käytetään ja 9

käytetäänkö ainetta muiden päihteiden kanssa yhdessä. Välittömät vaikutukset kokaiinissa ilmaantuvat nopeasti ja katoavat usein muutamassa minuutissa. Kokaiinin käyttäjä tuntee olonsa euforiseksi, energiseksi, puheliaaksi ja henkisesti vireäksi. Päinvastainen vaikutus voi olla myös jolloin käyttäjästä tulee mietteliäs, hermostunut tai pelokas. Fyysisiä oireita ovat kiihtynyt sydämen lyöntitiheys ja hengitys sekä verenpaineen ja ruumiinlämmön nousu. Unentarve ja ruokahalu voivat vähentyä. Suuremmilla annoksilla käyttäjä saattaa muuttua arvaamattomaksi ja väkivaltaiseksi. Kokaiinimyrkytyksen oireita ovat tärinä, huimaus, lihasten nykiminen ja luuloharhaisuus. Kokaiinia säännöllisesti käytettynä, sen vaikutukset muuttuvat. Käyttäjästä tulee rauhaton, jännittynyt ja hänellä nukkumisvaikeuksia. Kokaiinin aiheuttamat harhat ja hallusinaatiot muistuttavat amfetamiinipsykoosia ja paranoidia skitsofreniaa.(päihdelinkin www-sivut). Opiaatit jaetaan luonnon- ja synteettisiin opiaatteihin ja niitä kutsutaan yhteisnimellä opioidit. Luonnonopiaatit ovat peräisin oopiumunikosta. Unikon kuivatusta maitiaisnesteestä saadaan oopiumia. Raakaoopiumista valmistetaan morfiinia sekä kodeiinia ja niistä edelleen heroiinia. Synteettisiä opiaatteja ovat esimerkiksi metadoni ja petidiini. Oopiumia myydään väriltään tummanruskeina paloina tai jauheena. Yleisimmät käyttötavat ovat syöminen tai polttaminen. Heroiinia on katukaupassa yleensä sekoitettu johonkin muuhun jauheeseen (usein glukoosiin), ja sen väri vaihtelee ruskean ja valkoisen eri sävyissä. Jauheiden vahvuudet vaihtelevat huomattavasti. Heroiinia käytetään suun kautta, suonensisäisesti tai polttamalla. Opiaatit vaikuttavat lamaannuttavasti keskushermostoon. Välittömästi aineen ottamisen jälkeen käyttäjä kokee voimakkaan hyvän olon tunteen. Nälän ja kivun tunteet katoavat, samoin seksuaalinen halu. Usein aineen ottamiseen liittyy aluksi pahoinvointia ja rauhattomuutta. Suuremmilla annoksilla käyttäjä tuntee olonsa lämpimäksi, hänen raajansa tuntuvat raskailta ja suu kuivuu. Olotila on vuorotellen virkeä ja unelias, sisään päin kääntynyt. Annosta kasvatettaessa hengitys hidastuu, pupillit muuttuvat nuppineulanpään kokoisiksi ja iho tuntuu kylmältä, nihkeältä ja se sinertää. Hengityspysähdys voi johtaa kuolemaan. Yliannostuksen vaara on aina olemassa kun huume 10

ostetaan katukaupasta, koska sen vahvuutta on vaikea arvioida. Heroiinin nuuskaaminen vahingoittaa nenää. Opiaattien kipuja lievittävät ominaisuudet puolestaan voivat johtaa siihen, ettei käyttäjä hoida sellaisia fyysisiä oireita, jotka hoitamattomina voivat olla kohtalokkaita, kuten hammassärkyä tai erilaisia tulehduksia. Opiaattien säännöllinen käyttö johtaa sietokyvyn kasvamiseen, jolloin käyttäjä tarvitsee suurempia annoksia saadakseen aineesta saman vaikutuksen. Vieroitusoireet ovat voimakkaita. Oireita ovat kivut, pahoinvointi, kuume, vapina, kouristukset, hikoilu ja vilunväristykset.(päihdelinkin www-sivut). Keskushermostoa aktivoiva synteettinen aine on ekstasi, jonka kemiallinen nimi on MDMA. Ekstaasi tunnetaan myös nimillä e, xtc, adam, disco biscuits, eemeli, essu, eve jne. Ekstaasi voidaan luokitella hallusinogeeniseksi amfetamiiniksi. Ekstaasi kehitettiin ruokahalua vähentäväksi aineeksi jo vuonna 1912, mutta ekstaasia ei koskaan markkinoitu lääkeaineena eteenpäin. (THM Raija Harju-Kivinen) Ekstaasia myydään katukaupassa erivärisinä ja -muotoisina kapseleina tai tabletteina. Aine on kuitenkin useimmiten kaupan valkoisina tabletteina. LSD:tä, amfetamiinia, kofeiinia tai nukutuksessa käytettyjä aineita, kuten ketamiinia tai barbituraatteja, voi olla ekstaasin lisukkeena, jotka voivat aiheuttaa vaarallisia sivuvaikutuksia. Ekstaasia sisältävän tabletin ulkonäön perusteella on mahdotonta tietää, mistä yhdistelmästä on kyse. (Harju-Kivinen, 2005) Vaikutus ekstaasiin alkaa noin 20 minuutin kuluttua sen nauttimisesta ja voi kestää muutamia tunteja. Käyttäjä kokee yleensä ensin "kohahduksen", jota seuraavat hyvänolon tunne, rauhoittuminen, sekä äänten ja värien voimakas aistiminen. Ekstaasi aiheuttaa joillekin pahoinvointia sekä raajojen ja leuan jäykistymistä. Ekstaasin välittömiä muita vaikutuksia ovat hikoilu, suun kuivuminen, sydämen sykkeen nopeutuminen ja ruokahaluttomuus. Ekstaasi on erityisen vaarallinen ihmisille, joilla on korkea verenpaine, sydänvika, epilepsia, diabetes tai astma. Suomessakin ekstaasia käytetään kuitenkin myös rave-kulttuurin ulkopuolella, esimerkiksi sekakäyttäjien keskuudessa. Tutkimustietoa ei ole vielä riittävästi tietoa ekstaasin riskeistä. Tiedetään, että suuret annokset tai ekstaasin pitkäaikainen käyttö voivat aiheuttaa 11

levottomuutta, paniikkikohtauksia, pelkoja, vainoharhoja, masentuneisuutta, unettomuutta, anoreksiaa, laihtumista tai muutoksia maksan toiminnassa. (Harju-Kivinen, 2005) Gammahydroksivoihappo (gamma-hydroksibutyraatti, GHB) lamaa keskushermoston toimintaa. Joissakin Euroopan maissa gammahydroksivoihappoa käytetään anestesia-aineena, mutta Suomessa sitä ei ole rekisteröity lääkeaineeksi. Laillisen lääkkeellisen käytön lisäksi gammahydroksivoihappoa käytetään joissakin maissa väärin mm. päihdekäytössä sekä kehonrakennuksessa. Gammahydroksivoihappoa sanotaan puhekielessä usein lyhyesti gammaksi ja se on luokiteltu Suomessa 1.12.2001 alkaen huumausaineeksi Sen hallussapito, myynti ja muu levitys on huumausainelain 3 :n mukaisesti kielletty(stm:n asetus 983/2001). Gammahydroksivoihappo aiheuttaa annosmäärästä riippuen eriasteista tajunnan tason laskua. Haittavaikutuksia aineella on runsaasti erilaisia. Joihin kuuluvat verenpaineen lasku, muistamattomuus, uneliaisuus, huimaus, pahoinvointi, oksentelu, kouristukset, sydämen lyöntitiheyden lasku, hengityksen hidastuminen, hengityksen pysähtyminen, aistiharhat, tajuttomuus ja kooma. Saattaa ilmaantua myös erilaisia hermoston toimintaan liittyviä sivuoireita päänsärkyä, sekavuutta, muistihäiriöitä, liikkeiden hallintavaikeuksia ja pakkoliikkeitä. Jos käyttäjä on ottanut suuren annoksen, se aiheuttaa myrkytystilan ja tajunnan tason laskun. Tajuttomuus kestää yleensä joitakin tunteja. Yhteisvaikutus saattaa olla arvaamaton muiden keskushermostoon vaikuttavien aineiden kanssa, kuten alkoholin tai lääkkeiden kanssa otettuna. Gammahydroksivoihapon pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa fyysistä riippuvuutta. Unettomuus, ahdistus ja vapina ovat vieroitusoireita ja saattavat kestää useista päivistä pariin viikkoon. (Stakes, 2007). Buprenorfiini (Temgesic,, Subutex) on paitsi lääke myös yleisimmin käytetty opiaatti suomalaisten huumeidenkäyttäjien piirissä. Suomessa käytössä olevat Temgesicin ja Subutexin tarkoitus on liuota kielen alta, jolloin vaikuttava aine imeytyy elimistöön suun limakalvojen kautta. Buprenorfiini päihdekäytössä käytetään yleensä suoneen pistämällä. Tästä syystä buprenorfiini onkin 12

erittäin ongelmallinen lääkeaine väärinkäytettynä. Buprenorfiinia ei ole tarkoitettu injisoitavaksi, se sisältää mm. maissitärkkelystä ja muita sidosaineita, jotka voivat aiheuttaa suoniin erilaisia vaurioita ja tulehduksia. Pistettäessä tablettimuotoisten lääkeaineiden sidosaineet voivat aiheuttaa vakavia silmänpohjan muutoksia. Näiden muutoksien seurauksena voi olla näkökyvyn heikkeneminen. Buprenorfiinin osa käyttäjistä pyrkii eroon pistämisestä ja käyttää ainetta nenän limakalvojen kautta. Nenän limakalvot ovat herkkiä ja voivat vaurioitua, mutta käyttömuoto on vaarattomampi kuin suoniin pistäminen. Päihdekäytössä buprenorfiinin tarkoituksena on saada aikaan jonkinlainen päihtymystila. Suonensisäisesti käytettäessä buprenorfiinia vaikutus on erilainen kuin jos aine liuotettaisiin kielen alla. Asiakkaat kuvaavat usein vaikutuksen alkavan pistettäessä nopeammin, ja mikäli käyttö ei ole jatkuvaa tai henkilö ei ole käyttänyt opiaatteja runsaasti, aine vaikuttaa samoin kuin muutkin opiaatit. Tällöin euforisoiva vaikutuskin on nähtävissä ja koettavissa. Jos henkilö on käyttänyt opiaatteja tai pitkään buprenofiinia, niin aine ei kolahda eikä käyttäjä koe saavaansa siitä euforista vaikutusta(päihdelinkin www-sivut). 2.4 Aiheeseen liittyvät aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa hankkeessa kartoitettiin huumeiden käyttäjille interventiomahdollisuuksia somaattisen sairaalahoidon aikana. Tutkimukseen osallistujista lähes kaikkien potilaiden sairaalahoito johtui huumeidenkäytön aiheuttamasta infektiosta. Huumeiden käyttöaika vaihteli 5-30 vuoden välillä. Kaikki haastatellut olivat päihteiden sekakäyttäjiä. Yleisemmin suonensisäisesti käytettyjä huumeita olivat amfetamiini, heroiini ja buprenorfiini. Haastateltavien marginaalinen asema näkyi useilla elämän alueilla. Kukaan haastateltavista ei ollut työssä eikä opiskellut, monet olivat asunnottomia. Infektioiden leviämistä edistävä riskikäyttäytyminen oli ollut yleistä. Huumeiden käytöstä johtuvia terveysongelmia oli kaikilla vastaajilla useita. Eniten oli mielenterveysongelmia. Yliannostukset ja erilaiset tapaturmat olivat yleisiä. Kivut, säryt, laihtuminen, huonot hampaat ja ihoongelmat olivat tyypillisiä huumeiden käytön aiheuttamia terveyshaittoja. C- 13

hepatiitti oli lähes kaikilla. Hiv-tartunta oli puolella haastateltavista. Vaikka terveysongelmat olivat erittäin yleisiä kaikilla vastaajista, heillä ei ollut säännöllisiä kontakteja mihinkään terveydenhuollon palveluihin (STM:n selvitys 2001:13). Kansainvälinen nuorten päihteiden käyttöä koskeva ESPAD-tutkimus (European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs) on julkaistu vuodesta 1995 alkaen neljän vuoden välein ja se kattaa noin 30 Euroopan maata. Tutkimuksen päätavoite oli kartoittaa alkoholin ja tupakan ohessa päihteiden käytön yleisyyttä 15-16-vuotiaiden nuorten keskuudessa sekä muutoksia päihteiden käytössä Euroopan maissa. Pohjoismaisessa vertailussa nuorten kannabiksen käyttö oli Suomessa yleisempää kuin Ruotsissa ja Norjassa, mutta huomattavasti harvinaisempaa kuin Tanskassa, missä poikien käyttö lähenteli 30 % (KTL 2008). Nuorista huumeiden käyttäjistä valtaosa on aloittanut päihteiden sekakäytön, kuten alkoholin ja lääkkeiden käytön, yleisyys Suomessa on kuitenkin huolestuttavaa. Peruskoulun 9-luokkalaiset Tampereella ja Vantaalla osallistuivat nuorten mielenterveystutkimukseen vuosina 2002 2000. Tässä tuoreessa tutkimuksessa kartoitettiin nuorten mielenterveyden ongelmien ohella myös päihteiden käyttöä, kuten alkoholin ja huumeiden kokeilua sekä säännöllistä käyttöä, pojista noin 1 % molemmissa kaupungeissa oli käyttänyt kovia huumeita 5 kertaa tai useammin. Viimeisen kuukauden aikana huumaavia aineita (hasista, tinneriä, amfetamiinia, ekstaasia, heroiinia, kokaiinia, LSD:tä ja/tai alkoholia ja pillereitä yhdessä) oli käyttänyt ainakin kerran 20 % vastaajista ja yli 5 kertaa 2,4 %. Imppaus oli pojilla yleisempää kuin tytöillä, joilla alkoholin ja pillereiden samanaikainen käyttö oli tavallisempaa. (Kansanterveyslaitoksen www-sivut). 3 TERVEYSVIESTINTÄ KEHITTÖMISTYÖN TOTEUTUKSESSA Terveysviestinnän käsite ei ole yksiselitteinen, koska käsite terveys` on sinällään jo epätarkka ja omaa ihmisen oman terveyden ja sairauden kokemuksen. Terveysviestintä merkitsee toiselle terveysalan tutkijalle 14

ohjaavaa ja positiivista terveyteen vaikuttamista. Toiselle tutkijalle terveysviestintä on terminä laajempi ja kertoo kaikenlaisesta viestinnästä, joka tavalla tai toisella liittyy terveyteen, sairauteen, terveydenhuoltoon tai lääketieteeseen. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveysviestintä on ensisijaisesti positiivista terveyteen vaikuttamista ja on keskeisin keino välittää terveystietoa ja ylläpitää kansalaisten keskustelua terveyskysymyksistä. (Torkkola 2002, 5.) Laajempana käsitteenä tarkasteltuna terveysviestintä pitää sisällään kaiken viestinnän, joka liittyy terveyteen, sairauteen, lääketieteeseen ja terveydenhuoltoon. Kattavan joukkoviestintää terveysviestintä pitää sisällään kohde- ja keskinäisviestinnän. (Torkkola 2002, 7-8.) Terveysviestintää on tutkittu vasta vähän aikaa. Tutkimuksessa on viime vuosisadan lopulle asti nähty kaksi vahvaa päälinjaa. Toinen terveysviestinnän tutkinnan päälinja käsittelee ammattilaisen ja potilaan välistä terveysviestintää ja vuorovaikutusta. Toinen päälinja on ollut varsinaisen viestinnän tutkiminen. Tutkimukset ovat pyrkineet selvittämään joukkoviestinnän vaikutuksista yksilön ja yhteisön terveyskäyttäytymiseen. Uutena terveysviestinnän tutkimussuuntauksena on vuosituhannen vaihteessa ryhdytty tutkimaan kulttuurilinjaista terveysviestintää erityisesti joukkoviestinnän terveyssisältöön painottuneena. (Torkkola 2002, 9-10.) Yksi terveysviestinnän muoto, journalismi terveyden ja sairauden käsittelyn lisäksi luo merkityksiä ja keskustelua terveydestä ja sairaudesta. Olennaista journalismin aiheuttamassa keskustelussa on miten asioista puhutaan ja ketkä siitä puhuvat. Terveysviestinnässä on samanaikaisesti kysymys tiedon välittämisestä, terveyden ja sairauden merkityksestä, terveys- ja sairauskäsitteiden määrittämisestä sekä näiden käsitteiden välisestä vuorovaikutuksesta. (Torkkola 2002, 71 72.) Media on erittäin kiinnostunut terveydestä ja sairaudesta. TV-ohjelmat ja aikakauslehdet välittävät paljon kiinnostavaa tietoa, josta lääketieteellinen tieto tuntuu kiinnostavan suomalaisia erityisesti. Muuttuvat hoitokäytännöt ja ohjeet, 15

sekä kansaa uhkaavat terveysriskit edellyttävät entistä suunnitelmallisempaa joukkoviestintää. Kansalaisilla ja medialla on suuri tarve saada enemmän ja ajankohtaisempaa tietoa terveydestä. Tämä lisää terveydenhuollon tarvetta lisätä ja parantaa niin sisäistä, yksikön sisäistä kuin ulkoista, julkista terveysviestintää. (Torkkola 2002, 72.) Terveysviestinnän yksi tavoite on kaikilla joukkoviestinnän keinoilla levittää hyödyllistä terveysinformaatiota ja lisätä terveyden merkityksen tietoisuutta yksilö- ja yhteisötasolla. Tavoitteeksi määritellään myös terveyden edistäminen, sairauksien ehkäiseminen, hoitaminen sekä kuntouttaminen. Toisaalta kaikki terveysviestintä ei ole tavoitteellista. Terveysviestinnällä ei aina pyritä vaikuttamaan yksilön terveyskäyttäytymiseen. Tähän sopii lisätä vanha termi terveysvalistus`, joka kuvaa paremmin terveysviestintää, jonka ensisijaisena tarkoituksena on terveyden edistäminen. Terveysvalistuksesta puhuttaessa termi terveys` on selkeä ja kyseenalaistamaton. (Torkkola 2002, 5-6, 8.) Julkisen terveysviestinnän kautta voidaan vaikuttaa ihmisen terveyskäyttäytymiseen sekä terveyspoliittiseen päätöksen tekoon. Sillä voidaan vaikuttaa terveyspolitiikkaan ja terveydenhuoltoon lisäämällä tai vähentämällä terveyspalvelujen kysyntää. Ongelmia ei kuitenkaan haluta mielellään puida julkisuudessa. Kriittisyys terveystiedon julkistamisessa on tärkeää, vaikka sitä ei vielä mielletä osaksi terveysviestintää. Väärän terveystiedon levittyminen huolestuttaa hoitoalan ammattilaisia ja sen katsotaan pahimmillaan voivan johtaa tiedon vastaanottajan kohtaloksi. Väärän tiedottamisen syynä voi olla esimerkiksi toimittajan tietämättömyys lääketieteestä. (Kunelius & Renval 2002, 73.) Terveysjournalismin tehtävät tiedonvälityksen lisäksi on kertoa tarinoita, ylläpitää keskustelua sekä toimia erilaisten valta- ja vaikutusryhmien kaikupohjana. Tiedonvälittäjän rooli nousee suureksi terveysjournalismissa. Asiantuntijan tuoma tieto on noussut uutispainottuneisuuden rinnalle. Asiantuntijan tieto kytkeytyy vahvasti modernin tietoyhteiskuntamme arvostuksen piiriin. (Kunelius & Renval 2002, 106-107.) 16

Terveyden edistäminen on myös arvoihin perustuvaa tavoitteellista ja välineellistä toimintaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin aikaansaamiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi. Terveyden edistämisessä on kolme lähestymistapaa: mahdollisuuksien luominen muutokseen tähtäävää toiminta sekä vahvistavien ja suojaavien tekijöiden ylläpito jo saavutettavilla tasoilla. (Pelto-Huikko, Karjalainen & Koskinen-Ollonqvist 2008. 9-13). Terveyden edistämisen laaja-alaisuus on samanaikaisesti yhteiskuntaan ja yksilöönsuunnattua toimintaa. Terveyden edistäminen sisältää preventiivisen ja promotiivisen lähestymistavan. Preventiivinen lähestymistapa tarkoittaa sairauksien ehkäisyn näkökulmaa ja se on usein ongelmalähtöistä. Preventioon sisältyy primaari-, sekundaari- ja tertiaaripreventio. Primaaripreventio on sairauksien riskitekijöiden vähentämistä ja sairauksia ehkäisevää toimintaa. Sekundaariprevention avulla estetään vähentämällä riskitekijöiden vaikutusta ja sairauksien paheneminen. Tertiaariprevention tarkoituksena on vähentää olemassa olevan sairauden ja sen aiheuttamien haittojen pahenemista ja lisätä toimintakykyisyyttä. Preventiivinen näkökulma on tärkeää pistosinfektioiden ja tartuntatautien ennaltaehkäisemisessä. ( Pelto- Huikko, Karjalainen & Koskinen-Ollonqvist 2008 13-. 14). 4 KEHITTÄMISTYÖN TAVOITE JA TARKOITUS Kehittämistyön tavoitteena on lisätä tiedonsaantia IV-huumeita käyttäville henkilöille turvallisesta pistämisestä, sekä ennaltaehkäistä huumeruiskujen välityksellä tapahtuvia infektioita ja tartuntoja. Kehittämistyön tarkoituksena on tuottaa selkeä opas turvallisesta pistämisestä huumeruiskuja käyttäville henkilöille. 5 KEHITTÄMISTYÖN PROSESSIN KUVAUS 17

Tutkimuskohteen valinta on eettinen kysymys. Tutkittavan asian tulee olla tieteellisesti perusteltu. Tutkimusaihe ja tutkimusongelma eivät saa loukata tai väheksyä potilas- tai ihmisryhmiä. (Leino-Kilpi Välimäki 2004, 288 289.) Tutkimuksen etiikalla tarkoitetaan tutkimusmoraalia, eli sitä mitä tutkija voi ja ei voi tehdä. Tutkijan eettinen vastuu tutkittaville henkilöille tarkoittaa tutkittavien henkilöiden ihmisarvoista kohtelua ja tutkijan kiinnostus vastaajiin on tutkimuksellista. (Grönfors 1985, 116.) Kehittämistehtävässä haluan suojella huumeita käyttävien terveyttä ja ylläpitää heidän ihmisarvoa. Luotan, että toimintani oppaan laatimisesta edellyttäisi hyvää ja vähentäisi haitallisia tekijöitä. Otan vastaan työstäni kritiikkiä. (Terveys- ja sosiaalialan opiskelijoiden hoitotyön opinnäytetöiden eettinen ohjeistus.) Opinnäytetöiden tulee olla tavoitteeltaan moraalisesti oikean, tulosten tieteellisesti totta ja seurausten käytäntöä hyödyntäviä. Tieteen ja tutkivan ammattikäytännön etiikka on haasteellinen ja laaja alue. Eettisten ratkaisujen tavoitteena on, ettei opinnäytetyö loukkaa ihmisiä, on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen. Eettisyys näkyy myös kriittisyytenä käytettäviä tietoja ja käytäntöjä kohtaan, jotta ammattikäytäntöjä olisi jatkossakin turvallista ja luotettavaa kehittää ja arvioida. (Kuokkanen & Kiviranta & Määttänen & Ockenstöm 2005, 30.) Tavoitteet, joita kehittämistyöni oppaan kautta asettaa, on mielestäni eettisesti oikein ja vastaavat koulutuksen määräämiä eettisiä ohjeita. Tavoitteet ovat terveyden edistämiseen pyrkiviä ja omaa ammatillista kasvua tukevia. Kehittämistyötä tehdessäni käytin paljon aikaa eri tutkimusten lukemiseen ja tiedon hankintaan. Tietoa ja tutkimuksia huumeista löytyy paljon, mutta luotettavan tiedon löytäminen ja epäluottavien lähteiden pois jättäminen vaati perehtyneisyyttä tutkimuksiin ja tiedon hakuun. Ensimmäisen opinnäytetyön tekemisestä on ollut hyötyä toisen opinnäytetyön prosessissa ja tiedon haussa. Lähteiden etsiminen ja merkkaaminen on tullut tutuksi. 18

Ensimmäisen opinnäytetyöni oli Terveydenhoitajan antama sosiaalinen tuki synnytyksen jälkeisen masennuksen aikana. Aluksi päätin jatkaa syventävien opintojen aikaista opinnäytetyötä samasta aiheesta, mutta kehittämistyön luennolla ollessani mieli muuttui. Olin harjoittelussa huumehoitotyössä ja heiltä nousi tarve asiakkaille turvallisesta pistämisestä olevasta oppaasta iv-huumeita käyttäville henkilöille joten kiinnostuksen kohteeni heräsi. Mietin, että on eri tapoja tuoda tietoa työelämään paljon. Yhtenä varteen otettavana vaihtoehtona pidin luennon pitämistä. Mielessäni oli kuitenkin muita ideoita, joiden avulla koin saavani enemmän oman oppimisen kannalta tärkeää kokemusta. Kiinnostus oppaan laatimiseen kummitteli mielessäni pitkään. Välillä epäusko omiin kykyihin valtasi mielen ja suunnittelin vaihtavani aihetta ja prosessia moneen kertaan. Oppaan kirjoittamisella uskon tavoittavani suuremman joukon terveydenhoitajia. Uskon, että oppaan avulla tiedon tuominen kaikille alan osaajille palvelee sekä tiedon antajaa että vastaanottajaa paremmin tämän tyyppisen aiheen esille tuomisessa. Kun oppaan kirjoittajalla ja lukijalla ei ole suoraa kontaktia niin sanotut henkilökohtaisuudet jäävät pois ja kirjoittajan ajatukset tulevat selkeämmin esille. Pyrin oppaan kirjoittamisessa tuoda esille nopean ja helpon tavan antaa tietoa terveydenedistämisestä ja ennaltaehkäisevästä työstä. Minulla ei ole juuri olekaan aiempaa kokemusta oppaan laatimisesta, vaikka kirjoittamisprosessi on kiinnostanut minua pitkään. Kynnys sen tekemiseen ja liikkeelle pääsyyn olivat korkeita ja oli arveluttaa yksin alkaa prosessiin. Toisaalta taas luentojen pitämisestä kokemusta on kertynyt opintojen ohella enemmän, ja uskon pääseväni edelleen kehittymään siinä asiassa terveydenhoitajan työtä tehdessäni. Prosessin käynnistyminen vei paljon aikaa ja energiaa, koska pelot ja ennakkoluulot olivat melko suuret. Ajattelin, että minun täytyy saada aikaan täydellinen opas, mihin minulla ei ole vielä valmiuksia kokemuksen puutteen takia. Pelkäsin, että aiheen ollessa liian epätarkka lähden rönsyilemään aiheesta. Haettuani tietoa oppaan kirjoittamisesta ja luettuani erilaisia oppaita eri oli helpompi lähteä työstämään kirjoitelmaa. 19

Tietoa huumeista ja huumehoitotyöstä on paljon ja tutkimuksia runsaasti. Mielessäni on taka-alalla muutaman vuosi sitten tehty opinnäytetyö, joka opintopisteissä on kaksi kertaa laajempi. Tuntuu, että tämä työ vaatii ajallisesti liikaa opintopisteisiin nähden, vaikka toisaalta ensimmäisestä opinnäytetyöstä on ollut paljon hyötyä tiedonhaussa ja silloin hankitun taustatiedon merkeissä. Oppaan kirjoittamisen haasteellisuus oli lähes sitä luokkaa kuin olin ajatellutkin, mutta hiominen ja viimeistely oli paljon työläämpää kuin osasin odottaa. Sain mielestäni tuotua oppaassa esille selkeät ohjeet oman ja muiden tekemien tutkimusten pohjalta ja lisäksi melko tiiviisti ja kattavasti. Lopulta olen mielestäni saanut sopivan määrän tietoa. Tieto on tiivistä asiatietoa ilman turhaa tietoa. Opasta on helppo lukea ja silti sain aikaan ammattimaista tekstiä. Pelkäsin, että oppaasta tulee raaka vaikutelma, mutta kauempaa katsottuna yleisvaikutelma on turvallinen ja positiivinen. 6 POHDINTA Pohdintaosuudessa (tarkastelu, diskussio) tutkimuksen tuloksia arvioidaan johdannossa esitettyyn taustaan. Johdannon lopullista asua ja pohdintaa kannattaa kirjoittaa samaan aikaan, tai johdanto vasta viimeiseksi. Pohdinnassa keskitytään ensin tutkimusongelmiin ja tutkimusten päätuloksiin lyhyesti. Mahdollisille virhelähteille haetaan selityksiä pohdinnassa. Loppupohdinnassa päätarkoituksena on viedä tutkimusta eteenpäin valottamalla tutkimuksen teoreettisia ja käytännöllisiä seuraamuksia. Pohdintaosuudessa vastataan seuraaviin kysymyksiin; mitä tutkimus antoi, miten se auttoi ongelman ratkaisussa ja millaisiin johtopäätöksiin ja teoreettisiin seuraamuksiin tutkimus antaa aihetta? (Hirsjärvi ym. 2004, 253.) Opinnäytetyön tehtävänä on antaa opiskelijalle mahdollisuus luoda sellainen ammattikäytäntö, jossa hän punnitsee vanhaa opittua tietoa ja kokemusta uuteen tietoon ja kokemukseen ja kykenee kehittämään omaa toimintaansa ja työtapojaan tarpeen mukaisiksi. Opinnäytetyön aihe tulee liittyä hänen 20

valitsemaansa ammatilliseen suuntautumiseen ja siten palvella opiskelijan omaa ammatillista kasvua. (Gothoni, Kainulainen & Pesonen 2002, 28.) Oma ammatillinen kasvuprosessini on saanut tämän kehittämistyön aikana vahvistusta. On ollut todella opettavaista ryhtyä yksin prosessiin, johon ennakkoluulot meinasivat estää ryhtymästä. Arvelutti tehdä työ yksin, koska olin ensimmäisen opinnäytetyöni tehnyt parityönä ja nähnyt siinä mukana tulevat edut ja haitat. Nyt puuttui toisen ihmisen tuoma turva ja toinen idean tuoja, toisaalta taas sain luoda työlleni oman aikataulun ja tehdä työtä silloin kun oma motivaationi oli korkeimmillaan. Sain selkeän käsityksen oppaan kirjoittamisesta ja tutustuin oppaisiin. Siitä on varmasti paljon hyötyä jatkossa toimiessani missä tahansa terveysalan ammatissa, jossa vaikuttamismahdollisuudet ovat yksittäisellä hoitajalla kuitenkin melko rajalliset. Sain myös hyvin paljon uutta tietoa kehittämistyön aiheesta tehdyistä tutkimuksista. Sain varmuutta ja ammatillista itsetuntoa terveydenhoitajan ammattiin paljon sisältyvässä terveysviestinnässä. Lisäksi sain tukea omalle ammatilliselle identiteetilleni, joka on ainakin tällä hetkellä, valmistumisen kynnyksellä, hyvin ihmisläheinen ja yksilöllistä kohtaamista arvostava. Uskon, että tutustuttuani monin eri tavoin (haastattelut, tutkimukset, kirjallisuus, keskustelut) asiakkaan kokemuksiin terveydenhoitajan kohtaamisesta, ymmärrän asiakasta paremmin. Toivottavasti itse osaan kohdata syrjäytyneet iv-huumeita käyttävät ihmiset ja muut asiakkaat hoitajan ammatissa toimiessani huomioiden terveysviestinnän tehokkaammin. Mietin kehittämistyötä tehdessäni teoria osuutta pitkään mitä ja miten laitan jäsennellysti aiheet. Sain onnekseni ohjausta opettajltani joka jäsensi omia ajatuksiani kehittamistyön rakenteelliseen vaikuttavuuteen. Kehittämistyöni tulee olemaan oppaana työelämässä joten tarve ja hyödyllisyys on oppaalla. Ulkopuoliselta olen saanut arviointia, että olisi ollut hyvä laittaa kuvia oppaaseen, mutta asiaan voi vielä vaikuttaa paino vaiheessa. Itse olen tyytyväinen kokonaisuuteen jota olen oppinut kehittämistyötä tehdessäni. 21

LÄHTEET A-klinikkasäätiön www-sivut. Partanen Airi. Vuoden 2001 huumehoitotiedonkeruun tulokset. Osoitteessa: http://www.aklinikka.fi/tiimi/arkisto/2002/602/huumehoito.htm A-klinikkasäätiön www-sivut. Saukkonen Aili Kenttätyö toimii viittana ja luotsina. Osoitteessa: http://www.a-klinikka.fi/tiimi/arkisto/2002/102/viitta.htm Arponen, A., Brummer-Korvenkontio H., Liitsola, K. & Salminen, M. (2008). Luottamus ja vapaaehtoisuus terveysneuvontapistetoiminnan onnistumisen edellytyksinä. Poikkitieteellinen arviointitutkimus ruiskuhuumeiden käyttäjien terveysneuvonnan vaikuttavuudesta tartuntatautien ehkäisyssä ja torjunnassa. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B15/2008. Helsinki: Kansanterveyslaitos. Gothoni, R., Kainulainen, S. & Pesonen R. 2002. Kohti tutkivaa ammattikäytäntöä. Opas Diakonia-ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekijöille. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja. Helsinki. Grönfors 1985. Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät. Wsoy, Juva. Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. 2004. Tutki ja kirjoita. Gummerus Kirjapaino. Jyväskylä. Kauppinen, Tapani & Tähtinen, Vilja 2003. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi käsikirja. Kansanterveyslaitoksen www-sivut. Mitä ovat huumeet? Osoitteessa: http://www.ktl.fi/portal/5941 Kansanterveyslaitoksen www-sivut. Ruiskuhuumeita käyttävien terveysneuvonta on tehokas interventio. Osoitteessa: http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/ktl:13038 Kansanterveyslaitoksen www-sivut. Pistosinfektiot. Osoitteessa: http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2005/4_2005/te rveysneuvotatoiminta_tartuntatatuien_vahentamisessa/ Kansanterveyslaitoksen www-sivut. Nuorten huumeiden käyttö. Osoitteessa: http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2005/4_2005/s uomalaisnuorten_huumeiden_kayttotrendit/ Karjalainen, Karoliina; Koskinen-Ollonqvist, Pirkko & Pelto-Huikko, Antti 2008. Terveyden edistämisen toimintamallit. Terveyden edistämisen hankkeissa kehitettyjen toimintamallien arviointi ja kehittäminen. Terveyden edistämisen keskus. www.health.fi. Viitattu 28.112008. 22

Kunelius, Risto & Renvall, Mika 2002. Teoksessa: Torkkola, Sinikka (toim.) 2002. Terveysviestintä. Vammala. Kustannus Oy Tammi. Mustamäki, M., Maanselkä, S., Alila, A. & Rasimus, M. 2005. Sairaanhoitajan käsikirja. Hämeenlinna: Karisto Oy. Piisi, R. (toim.) 2001. Huumetyö. Tampere: Tammer-Paino Oy. Päihdelinkin www-sivut. Amfetamiinit ja muut piristeet. Sairanen Sanna 2005. Osoitteessa:http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/311-amfetamiini-ja-muutpiristeet. Luettu 18.11.2008 Päihdelinkin www-sivut. Buprenofiini päihdekäytössä. Hietalahti Anne 20.12.2005. Osoitteessa:http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/323-buprenorfiinipäihdekäytössä. Luettu 14.11.2008 Sosiaali- ja terveysministeriön www-sivut. Interventiomahdollisuudet huumeiden käyttäjien päihdeongelmiin somaattisen sairaalahoidon aikana. Helsinki 2001. Osoitteessa: http://pre20031103.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/selvitys2001_13/2001_13.pdf Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. STAKES. Rönkä, Sanna & Virtanen, Ari (toim.). Huumetilanne Suomessa 2007. Osoitteessa: http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/reitox/huumetilannesuomessa2007. pdf. Päivitetty 16.1.2008. Luettu 18.11.2008 Suomen vanhempainyhdistys irti huumeista ry opas. 1994. Vaasa: Ykkös- Offset Oy. Torkkola, Sinikka (toim.) 2002. Terveysviestintä. Vammala. Kustannus Oy Tammi. Törmä, S. & Huotari, K. (2005a). Palvelut liikkeelle. Liikkuvan terveysneuvonnan toiminnan ulkoinen arviointi. Helsinki: Sosiaalikehys Oy & Helsingin Diakonissalaitos Ulmanen, K. (toim.) 1997. Tietopaketti huumeista. Kirjapaino t.t tryckeri. 23

LIITE PISTÄMINEN: MITEN EHKÄISEN PISTOSINFEKTIOITA! PUHTAUS ON PUOLI RUOKAA! KÄSIEN PESU, OMAT KERTA KÄYTTÖISET VÄLINEET JA OMAT AINEET PUHDISTUSLAPUT, RUISKU, NEULA, LAASTARI MITEN PISTÄT MIHIN SAA PISTÄÄ: KÄSIVARRET JA KÄDEN ISOT LASKIMOT. MIHIN EI SAA PISTÄÄ: VALTIMOT, PÄÄ, KAULA, RINNAT, KAINALOT, SUKUELIMET, NIVUSET JA JALKOJEN PIENET SUONET ÄLÄ KOSKAAN PISTÄ TABLETTEJA! JOS VAHINKO KUITENKIN SATTUU! JOS PISTIT VALTIMOON OIREET : RUISKUSSA KIRKKAAN PUNAINEN VERI, PISTOSKIPU, VAIKEASTI TYREHDYTETTÄVÄ VERENVUOTO HOITO: 1. VEDÄ NEULA POIS, 2. PAINA PISTOSKOHTAA 15-30 MINUUTTIA 3. ASETU VAAKATASOON, NOSTA VUOTOKOHTA YLÖS 4. JOS VUOTO EI LAKKAA SOITA AMBULANSSI 112 5.MENE AINA LÄÄKÄRIIN JOS SAAT PISTOSINFEKTION OIREET: PUNOTUS, TURVOTUS, KIPU, HAJU, MÄRKIMINEN, HAJU, KIPU, HOITO: MENE VÄLITTÖMÄSTI LÄÄKÄRIIN, TARVITSET ANTIBIOOTTIKUURIN, ÄLÄ AVAA PAISETTA ITSE KÄYTETTYJEN VÄLINEIDEN HÄVITTÄMINEN! KÄYTÄ VÄLINEITÄ VAIN KERRAN KERÄÄ RUISKUT JA NEULAT SULJETTAVAAN ERILLISEEN ASTIAAN PALAUTA TÄYSI ASTIA VAIHTOPISTEISIIN 24

25