KAUSIJULKAISU 2014-2015
TERVEHDYS PJ:LTÄ! Kenties yhden vuosisadan lämpimimmän kesän jälkeen on mukava aloittaa uusi kausi, ehkä aivan uuden harrastuksen tai ainakin uuden liikuntamuodon parissa. Toisaalta monille jo se aiemmin tutuksi tullut tunti on rakkain vaihtoehto, joka antaa mahdollisuuden jättää päässä pyörivät ajatukset syrjään ja keskittyä omaan liikkeeseen. Olitpa kokeilija tai jo oman liikuntamuodon löytänyt, pyrimme tarjoamaan edelleen monipuolisen tuntikalenterin ja liikuntamahdollisuuden viikon jokaisena päivänä. Kaudelle 2014-2015 mahtuu paljon niin suurempia kuin pienempiäkin tapahtumia. Kausi käynnistyy virallisesti elokuun viimeisenä päivänä Starttijumpan merkeissä, mutta jo sitä ennen olemme viettäneet Osuuspankin kanssa yhteisen maksuttoman jumppaillan Urheilupuistossa 14.8.2014. Kauden päätapahtuma on heinäkuussa 2015 Helsingissä järjestettävä kansainvälinen suurtapahtuma World Gymnaestrada. Puolivälissä heinäkuuta kaupungin valtaa yli 20 000 voimistelijaa kaikkialta maailmasta. Mikkelin Naisvoimistelijoiden suunnitelmista Gymnaestradan suhteen voit lukea tämän julkaisun loppupuolelta. Perinteiset näytökset, Joulunäytös joulukuussa ja Kevätnäytös toukokuussa, antavat kaikille jäsenillemme mahdollisuuden esitellä kauden aikana harjoiteltuja kuvioita. Muita kauden aikana järjestettäviä tapahtumiamme ovat Kaamoksen kaatajaiset -tapahtuma joulukuussa, kinkunsulatusjumppa tammikuussa sekä ystävänpäiväjumppa helmikuun neljäntenätoista. Totutun tarjonnan jatkeena tällä kaudella, pienen tauon jälkeen, toteutuu monen seuralaisen toive. Mikkelin Naisvoimistelijat tarjoaa PhysioPilatesta sekä joogatunteja niitä odottaneille. Molemmat kurssit toteutuvat syyskaudella ja toiveita jatkosta otetaan vastaan. Seuramme on ollut Sinettiseura jo vuodesta 2009 ja aikuisliikunnan Priima-seura vuodesta 2008. Kauden ollessa jo hyvin käynnissä johtokuntaa ja työryhmiä työllistävät viiden vuoden välein tapahtuvat Sinetti- ja Priima- laatuseurojen uudelleenarvioinnit sekä seuran strategian päivitys. Seurana meitä liikuttavat arvot ovat laadukkuus, tasa-arvoisuus, seurahenkisyys, uudistusmielisyys sekä toiminnan läpinäkyvyys. Näitä arvoja ylläpitäen toivotan liikunnan riemua ja liikunnallisia elämyksiä kaudelle 2014 2015! Puheenjohtaja Jaana Liukkonen Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 2
JOHTOKUNNAN YHTEYSTIEDOT puheenjohtaja varapuheenjohtaja Jaana Liukkonen Sirkka Kellokumpu mnv.puheenjohtaja@gmail.com mnv.varapuheenjohtaja@gmail.com 040 584 2625 0440 507 157 aikuisten liikunnan ohjaajavastaavat lasten liikunnan ohjaajavastaava Sinikka Leskinen ja Hanne Pesonen Sirpa Eronen mnv.aili@gmail.com mnv.lapset@gmail.com 0440 507 155, 0440 507 108 0440 505 436 tiedottaja tapahtumavastaava Tiina Reinikainen Tarja Ikonen mnv.tiedottaja@gmail.com mnv.tapahtuma@gmail.com 044 767 0330 044 2579 011 rahastonhoitaja koulutusvastaava Ulla Piipponen Katja Hämäläinen mnv.rahastonhoitaja@gmail.com _ katja.hamalainen@verve.fi 0440 507 107 0400 442 531 sihteeri / MNV:n toimisto / Koppelovaraukset Arja Rinne mnv.toimisto@gmail.com Porrassalmenkatu 26 50100 MIKKELI 0440 547 702 Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 3
TOIMINTAPISTEET Siekkilän liikuntasali (ent. Siekkilän koulu) Lyseon pieni ja iso sali (Mikkelin Lyseon koulu) Lähemäen liikuntasali (Lähemäen koulu) Peitsarin liikuntasali (Peitsarin koulu) Rantakylän liikuntasali (Rantakylän Yhtenäiskoulu) Rouhialan koulu (erillinen liikuntasalirakennus) Urheilupuiston ala- ja yläsali (Urheilupuiston koulu) Urpolan ala- ja yläsali (Urpolan koulu) Kalevankankaan liikuntasali (Kalevankankaan k.) Siekkilänkatu 8, 50120 MLI Porrassalmenkatu 30, 50100 MLI Kisatie 5, 50170 MLI Peitsarikuja 6, 50170 MLI Vanhamäentie 2, 50600 MLI Rouhialankatu 39, 50100 MLI Anni Swanin katu 6, 50100 MLI Rinnekatu 8, 50100 MLI Raviradantie 16, 50100 MLI TAPAHTUMAKALENTERI syksy 31.8.2014 Starttijumppa 1.9.2014 Syyskausi alkaa vko 43 Syysloma (ei kalenterinmukaisia tunteja, ekstratunneista erillinen maksu) 7.12.2014 Joulunäytös 20.12.2014 Kaamoksen kaatajaiset -jumppamaraton (erillinen maksu, jolla tuetaan Gymnaestrada 2015 -tapahtumaan osallistuvia) 8.12.2014-5.1.2015 Joululoma (ei kalenterinmukaisia tunteja, ekstratunneista erillinen maksu) kevät 6.1.2015 Kinkunsulatusjumppa 14.2.2105 Ystävänpäiväjumppa vko 9 Talviloma (ei kalenterinmukaisia tunteja, ekstratunneista erillinen maksu) maaliskuu 2015 Seuran vuosikokous 16.5.2015 Kevätkauden viimeiset kalenterinmukaiset tunnit 17.5.2015 Kevätnäytös MIKKELIN NAISVOIMISTELIJAT RY Mikkelin Naisvoimistelijat ry (MNV) on perustettu vuonna 1909. Sataviisivuotias MNV on Suomen Voimisteluliitto ry:n jäsenseura ja kuuluu Voimisteluliiton Savo-Karjalan alueeseen. Jäseniä seurassa oli vuonna 2013 noin 800. MNV:n toiminta-ajatuksena on tarjota voimisteluliikunnan avulla elämyksiä ja iloa tuottavia hetkiä kaikenikäisille. Ohjaajia seurassa on 27. He työskentelevät aikuisten ja lasten ryhmien vetäjinä. Lasten ryhmissä on myös apuohjaajia, jotka auttavat vastuuohjaajaa ohjaustyössä tavoitteenaan Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 4
kasvaa itsekin vastuuohjaajiksi. Ohjaajien jatkuva kouluttaminen ja kouluttautuminen ovat seuran ja ohjaajien vastuulla. Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta. Muita seuratoimijoita ovat Sinettityöryhmäläiset, Priima-työryhmäläiset, esiintyvien ryhmien työryhmä sekä toimistotyöntekijä. MIKKELIN NAISVOIMISTELIJAT RY:N JÄSENYYS Mikkelin Naisvoimistelijoiden vuosittainen jäsenmaksu on 10. Jäsenet voivat ostaa seuramme kausikortin (syys- tai kevätkausi, vaaleanpunainen), jolla jäsen on oikeutettu käymään kalenteriin merkityillä perustunneilla. Kymppikertalipuilla voit käydä kaikilla tunneilla ja jäsenmaksun maksanut saa kertalippuvihkosta 20 % alennuksen. Perheliikuntakortti oikeuttaa kyseiseen ryhmään. Tunnilla voi käydä lapsen kanssa poikkeustilanteessa joku muukin aikuinen. Näin takaamme lapselle mahdollisuuden liikunnan iloon arjen muutoksista huolimatta. Uutuutena tälle kaudelle tämä kortti sisältää myös yhden aikuisen jäsenmaksun. Lapsen kanssa pääsääntöisesti liikkuva aikuinen maksaa siis lisäksi vain oman kausikorttinsa päästäkseen nauttimaan muusta tuntitarjonnastamme. Lapsilla ei tällä kaudella ole erillistä korttia lainkaan. Kausi- ja jäsenmaksu maksetaan entiseen tapaan. Ohjaajat saavat lapsiryhmien nimilistat ilmoittautumisten perusteella. Jokainen alle 15-vuotias lapsijäsen vakuutetaan kausimaksuun sisältyvällä Pohjolan jumppaturvavakuutuksella. Yli 15-vuotiaita ja aikuisia ei ole vakuutettu seuran toimesta, vaan jokaisen tulee huolehtia omasta, voimassa olevasta vapaa-ajan tapaturmavakuutuksestaan. Huomioithan normaalin jumppakalenterin lisäksi ekstratunnit, joissa erillinen maksu. Kertamaksulla jumppaavat eivät ole seuran jäseniä, eivätkä täten oikeutettuja jäsenetuihin. MNV:n jäsenedut kaudella 2013-2014 Voimassa seuran jäsenkorttia näytettäessä Tavaratalo Carlson 15 % normaalihintaisista urheilujalkineista ja -tekstiileistä Kauneushuone Kirsi Ritosalo 15 % normaalihintaisista kasvohoidoista Piruetti 10 % alennus kaikille Voimisteluliiton jäsenille Piruetista (verkkokaupasta postiennakkotilauksista alennustunnuksella VOIMISTELU ja seuran nimi muuta -kenttään sekä liikkeistä seuran jäsenkorttia näyttämällä) tehdyistä ostoista. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 5
PRIIMA LAATUSEURATOIMINTA Priima laatuseurat ovat Voimisteluliiton jäsenseuroja, jotka panostavat aikuisten terveysja kuntoliikunnan laadukkaaseen tarjontaan. Ne ovat sitoutuneita pitkäjänteiseen, jatkuvaan toiminnan kehittämiseen ja kuuluvat Suomen suurimpaan terveysliikuntaketjuun - Voimisteluliittoon. Priima laatuseurassa liikunnan ilo ja terveys ovat avainasemassa. Liikkujan tarpeet ja tyytyväisyys ovat ykkösasia. Tähän pyritään keräämällä asiakaspalautetta ja arvioimalla toimintaa säännöllisesti. Liikunta on terveyttä edistävää. Jumppatunneista on hyvät tuntikuvaukset, jolloin liikkuja pystyy valitsemaan itselleen sopivimman tunnin. Priima - seuran ohjaajat ovat koulutettuja niin harrasteliikunnan ohjaamiseen kuin perusensiaputaitoihin. Tunnit ovat turvallisia. Seura tarjoaa aikuisliikkujilleen mahdollisuuden osallistua myös tapahtumatoimintaa, kuten näytöksiin ja muihin tapahtumiin. SINETTISEURATOIMINTA Vuonna 1992 aloitettu Sinettiseuratoiminta on Valon ja lajiliittojen yhteinen toimintamalli. Sinettiseuran rakentama arvopohja rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle. Lapsen ja nuoren paras liikunnassa on lapsen kasvun ja kehityksen tukemista sekä lapsuuden kunnioittamista. Lasten ja nuorten urheilussa tärkeää on ilo, innostus, oppiminen ja kehittyminen sekä kaveruus ja yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. Sinettiseuratoiminnan tavoitteena on löytää seurassa yhteinen toimintatapa ja periaatteet, joilla laadukasta lasten ja nuorten toimintaa voidaan toteuttaa. Sinettiseurassa otetaan huomioon lasten ja nuorten yksilöllisyys ja yhteisöllisyys liikuntaryhmiä tehtäessä sekä pidetään huolta jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta. Lapset saavat harrastaa, harjoitella ja halutessaan kilpailla. Omia taitoja tuodaan esille joulu- ja kevätnäytöksissä. Ohjaajat ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamiseen tarkoitetun koulutuksen. Seuratyöntekijöitä kiitetään heidän tekemästään arvokkaasta työstä. Pelisäännöistä on sovittu kaikissa ryhmissä sekä lasten että lasten vanhempien kanssa. Lisätietoja niin Priima- kuin Sinetti-toiminnasta saat osoitteesta www.voimistelu.fi/alue-jaseuratoiminta. KILTATOIMINTA Seurassamme on toiminut vuodesta 1976 asti Uskollisuuden Kilta. Killan aloittaessa toimintansa, oli perustamiskokouksessa 24 seuran jäsentä. Nyt kiltalaisia on 30, joista kahdeksan on ollut mukana aivan alkuhetkistä asti. Uskollisuuden Killan tarkoituksena on koota yhdistyksen jäsenet uskolliseksi sisarpiiriksi yhdistyksen henkisen vireyden ja toveruuden ylläpitäjäksi sekä varsinaisen toiminnan tueksi. Kiltalaiset kokoontuvat yhteen kuukausittain noudattaen kiltatoimintaan kuuluvia ystävyyden perinteitä ja jakamaan kuulumisia. Retkiä ja valtakunnallisia kiltatapaamisiakaan ei unohdeta. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 6
ESIINTYVÄT RYHMÄT Seurassamme toimii tällä hetkellä kolme esiintyvää ryhmää. Esiintyvät ryhmät voit tilata esiintymään erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Ryhmät harjoittelevat uusia esityksiä pitkin kautta ja vanhempia esityksiä lämmitellään mielellään jos tarve niille ilmaantuu. 1 esitys 100, 2 esitystä 150. Esitysten tuotto menee suoraan esiintyvien omaksi hyödyksi esimerkiksi esiintymismatkoihin. Cinnamon Ohjaaja Venla Teräväinen Cinnamon on 11-14 -vuotiaiden tanssillisen voimistelun esiintyvä ryhmä. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa. Tunneilla harjoitellaan lajina pääasiassa tanssillista voimistelua. Innostuksen mukaan voimme tehdä muitakin lajikokeiluja. Cinnamon on esiintyvä ryhmä, joten ryhmä voi esiintyä seuran näytösten lisäksi muissakin tapahtumissa. Ryhmäläisiltä toivotaan iloista mieltä ja motivaatiota harrastusta kohtaan. Uudet kiinnostuneet ovat tervetulleita (tanssi/voimistelutaustasta on hyötyä, mutta ei ole pakollinen). Latin Night Ohjaaja Alain Calderin Ryhmä on jatkoryhmä, jonka koreografiat ovat edistyneemmille. Latinalainen Yö, jonka rytmejä edustavat neljä yleisintä tanssityyliä: bachata, salsa, merengue ja reggaeton. 'Noche Latina' on Naisvoimistelijoilla tarjottavista, kyseisen tanssityylin ryhmistä edistynein. Ryhmä harjoittelee kerran viikossa. Harjoittelun tavoitteena on kehittää jäsenten kehon koordinaatiota ja tanssitaitoa, oppien edellä mainittujen tanssityylien tempot ja askelkuviot. Ryhmä tarjoaa tanssiesityksiä, joissa välittyvät latinalaisen yön kuumat rytmit. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 7
Safron Ohjaaja Jutta Kokkonen Safron on aikuisten esiintyvä tanssillisen voimistelun ryhmä. Laji pohjautuu liikekieleltään perinteiseen naisvoimisteluun sisältäen mm. vartalon aaltoliikkeitä ja vauhtiheittoja. Olennaista on liikkeen virtaavuus sekä eläytyminen musiikkiin ja liikkeeseen. Tänä syksynä Safron harjoittaa viimekeväistä ohjelmaa tavoitteenaan osallistua alueellisiin showkilpailuihin. Uusia jäseniä ei tänä syksynä voida ottaa. Haluaisitko osallistua kansainväliseen suurtapahtumaan tai tukea muutoin seuramme toimintaa? Oletpa sitten liikunnan ammattilainen tai silloin tällöin jumpissa käyvä seuran jäsen, Mikkelin Naisvoimistelijat tarjoaa Sinulle mahdollisuuden tulla mukaan toimintaan, toimia yhdessä seuran aktiivijäsenten kanssa ja nauttia upeasta tapahtumasta ja seurahengestä oman halusi, resurssien ja aikataulujesi mukaisesti. Jos koet, että haluaisit olla toiminnassa mukana, mutta sinulla ei ole mielestäsi riittävästi aikaa voit tukea toimintaamme pienimuotoisemmin esimerkiksi osallistumalla talkoisiin vaikkapa kevätnäytöksessä. Tehtäviä riittää tuolien asetteluista ja salin koristelusta kahviossa toimimiseen asti. Jos puolestaan olet kätevä käsistäsi, otamme mieluusti vastaan käsiesi taidon näytteitä arpajaisten palkinnoiksi ja myytäväksi Naisten messuilla. Jos sinulla on taas hiukan enemmän aikaa ja haluat osallistua syvemmin seuramme toimintaan, olet tervetullut työryhmiemme jäseneksi. Kaipaamme uusia seuran jäseniä mukaan kehittämään niin lasten kuin aikuistenkin liikuntaa. Myös johtokuntaamme olet tervetullut mukaan, jos haluat nähdä seuran kehityksen kärkipaikalta. Seuraava uusi johtokunta valitaan maaliskuussa 2015. 12.-18.7.2015 järjestettävä Gymnaestrada tarjoaa puolestaan seuramme jäsenille kansainvälistä ilmapiiriä maamme pääkaupungissa. Jos olet vähintään 16-vuotias ja pääset avuksi Gymnaestradaan vähintään kolmeksi päiväksi, sinulla on mahdollisuus päästä katsastamaan tapahtuman kulissit, tuottamaan hyvää mieltä osallistujille ja lisäksi saada arvokasta kokemusta sekä tukun uusia ystäviä. Tarjolla on tehtäviä mm. ruoan jakamisesta voimistelutelineiden siirtelyyn, autonkuljettajana toimimisesta musiikin soittamiseen, infopisteen asiakaspalvelusta tapahtumailmeestä ja somistuksesta vastaamiseen ja kymmeniä muita tehtäviä. Varmasti juuri sinun osaamisestasi on hyötyä tässä tapahtumassa! Suurimmassa osassa tehtävistä vaaditaan kielitaitoa, mutta tehtäviä löytyy ihan kaikille kielitaitoon katsomatta. Tule siis mukaan, kerro meille miten sinä haluaisit olla mukana seuramme toiminnassa! Jokainen pieneltäkin tuntuva ele on seurallemme tärkeä! Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 8
GYMNAESTRADA 2015 Tervetuloa Gymnaestradaan 12.-18.7.2015! Gymnaestrada tarjoaa kaikille voimisteluseurojen jäsenille ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kansainväliseen tapahtumaan. Odotamme mukaan 3000-3500 suomalaista esiintymään ja osallistumaan, katsomaan ja kannustamaan, solmimaan uusia ystävyyksiä ja nauttimaan tapahtuman tunnelmasta. Gymnaestradaan voivat osallistua kaikki Suomen Voimisteluliiton jäsenseurojen jäsenet, niin voimistelijat kuin tanssijatkin sekä harrastajat että huiput. Tähän voimistelutapahtumaan ovat kaikki tervetulleita! Tapahtumaan osallistuminen ei edellytä esiintymistä. Voit vain nauttia kansainvälisestä voimistelutunnelmasta, kierrellä katsomassa esityksiä, joita näet non-stopina esimerkiksi Messuhallin hallinäytöksissä sekä eri puolilla Helsinkiä kaupunkilavoilla. Iltapäivä- ja iltanäytöksiin, kenttäohjelmiin sekä avajaisiin ja päättäjäisiin tulee myyntiin rajattu määrä pääsylippuja viimeistään keväällä 2015. Kaupunkilavojen ja Paavo Nurmen kentän esiintymisiä voit seurata aivan ilmaiseksi. Mikkelin Naisvoimistelijoista aiotaan kuitenkin osallistua ainakin kahteen kenttäohjelmaan: Valkea Lintu ja Elämän jälki. Elämän jälki -ohjelma on tarkoitettu alkaen noin 14- vuotiaista, edistyneille voimistelijoille (tytöt ja naiset) sekä seniori-ikäisille kuntovoimistelijoille. Ohjelman haastavampi rooli sopii hyvin joukkuevoimistelun, rytmisen voimistelun ja tanssillisen voimistelun harrastajille; helpompi rooli kuntovoimistelun harrastajille. Elämän jälki on kaunista ja vahvaa koreografiaa upeaan musiikkiin voimistellen. Valkea Lintu on aikuisten naisten voimisteluohjelma, jossa pääset kokemaan tanssillisen voimistelun ja perinteisen naisvoimistelun virtaavaa liikettä vaikuttavassa, elämyksellisessä suomalaisesta muotoilusta ammentavassa koreografiassa. Ohjelmassa on kaksi taitotasoroolia, Satakielet ja Joutsenet, joissa molemmissa edellytetään aiempaa harrastustaustaa. Vai kiinnostaisiko vapaaehtoistyö? Tapahtuman mahdollistamiseksi tarvitaan lähes 5000 vapaaehtoista viidelletoista eri tehtäväalueelle. Kolmen päivän työpanoksella pääset nauttimaan tapahtuman tunnelmasta, tapaamaan kansainvälistä väsekää ja käyttämään ja kehittämään kielitaitoasi. Kevään 2014 alustavissa ilmoittautumisissa seurastamme tapahtumaan ilmoittautui 15 innokasta. Lopullinen ilmoittautuminen tapahtumaan tehdään loka-marraskuussa, jolloin tilataan myös tarvittavat esiintymis- ja edustusasut, varataan koulumajoituspaikat sekä lounaspaketit. Lisätietoa MNV:n matkasta kohti Gymnaestradaa antavat seuramme Gympit, Tiina Reinikainen (reinikainen.tiinaa@gmail.com, 0509100511) ja Tarja Ikonen (tarjaiko@gmail.com, 044 2579 011). Yleistietoa ja tarkempia yksityiskohtia niin esiintymismahdollisuuksista kuin vapaaehtoisena toimimisesta löydät tapahtuman nettisivuilta www.gymnaestrada.fi tai www.wg-2015.com sekä facebookista www.facebook.com/gymnaestrada.fi. Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 9
Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 10
Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 11
Mikkelin Naisvoimistelijat ry Kausijulkaisu 2014-2015 Sivu 12