Yhteisöt-ryhmä / II vaiheen toimeksianto Sidosryhmien kuuleminen ja asiakasprosessin kuvaus 5.5.2017
Yhteisö-asiakas - yleistä Maakunnan kehitystä tukevat yhteisöille tarjottavat palvelut ovat laaja kokonaisuus. Ne muodostuvat eri aihealueilta pääasiassa Pohjois-Savon liiton ja ELY-keskuksen sekä joiltakin osin TE-toimiston, Aluehallintoviraston sekä kansallisesti toteutettavista Tekesin palveluista. Asiakkaat: oppilaitokset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, kehittämisyhtiöt, etujärjestöt, työmarkkinaosapuolet, yhdistykset, osuuskunnat, valtion viranomaiset, muut maakunnat, kunnat, EU, muut valtiot Asiakkaita kaikki muut tahot paitsi yritykset ja kansalaiset Asiakasryhmiä on kuultu kevään aikana eri tilaisuuksissa ja työryhmään kuuluu oppilaitosten, kehittämisyhtiön ja elinkeinoelämän edustajia. Tutkimuslaitokset ja oppilaitokset kutsuttiin keskustelemaan 4.4. yhteisöille kohdistuvista palveluista. Lisäksi on erikseen keskusteltu järjestöjen kanssa. Palveluista keskustellaan vielä toukokuussa maaseututoimijoille järjestettävissä tilaisuuksissa; järjestäjinä ovat Leader-toimintaryhmät.
Palveluprosessiesimerkki Strategia- ja ohjelmatyö Edunajaminen Nämä koskevat maakunnan kaikkia palveluja Palvelumalli 1) Tietopalvelut, ennakointi ja viestintä 2) Rahoituspalvelut 3) Neuvontapalvelut 4) Lupapalvelut ja valvonta Omatoiminen (vähän tai ei ollenkaan palvelua tarvitseva, Digi) 2023 Maakunnan nettisivut EU-osarahoitteisten yhteisöille myönnettävien avustusten osalta rakennerahastojen ja maaseutuohjelman sähköiset asiointipalvelut (yksi järjestelmä) linkit lainsäädännön vaatimuksiin ja viranomaisohjeisiin alkoholiluvat netistä Virtuaalinen (jonkin verran palvelua tarvitseva, Digi, sähköinen asiointi/palvelupiste) 2023 sähköposti chat-palvelut virtual reality - neuvonta/-palaverit ja tiedonhaku chat-palvelut, sähköpostit, puhelin virtual reality -neuvonta/-palaverit ja tiedonhaku chat-palvelut, sähköpostit, puhelin virtual reality - neuvonta/-palaverit ja tiedonhaku Fyysinen (paljon palvelua tarvitseva, digi, sähköinen asiointi/palvelupiste, face to face) 2023 seminaarit, työpajat, vuorovaikutteiset asiantuntija- ja kumppanuusryhmät avoimet infot, seminaarit, vuorovaikutteiset asiantuntija- ja kumppanuusryhmät, maakunnan edustajan jalkautuminen kentälle hankeneuvottelut eri palvelut samalla kertaa, neuvotteluissa mukana kaikki osalliset Paikan päällä tehtävät tarkastukset hankkeisiin.
Saatua palautetta, kommentteja VIESTINTÄ Maakunta palvelee parhaiten kohderyhmät huomioivalla proaktiivisella viestinnällä Ajankohtaisista kehittämistarpeiden viestimisestä maakunnan sähköisellä alustalla (maakunnan ja organisaatioiden/järjestöjen/yritysten/kansalaisten vuoropuhelu) tätä ei saada suunnitelmista ja ohjelmista ENNAKOIMINEN Jatkossa millä foorumeilla ja kenen kesken keskustellaan ajankohtaisista maakunnan edunvalvonnan asioista, maakunnan organisaatioiden ja elinkeinoelämän tarpeista? -> Haasteena toteuttaa laajapohjaista osallistavaa keskustelua maakunnan tärkeistä asioista. Edunvalvonta valtion suuntaan -> Mikä on ketterä ja nopea reagointitapa maakunnan etujen puolustamiseen? Vaihtoehto karvalakkilähetystöille? RAHOITUS Rahoituspalveluissa tarvitaan jatkossakin sparrausta; palveluntarve ei vähene Tietojärjestelmien, integrointi ja jatkokehittäminen, täsmäkysymyksiä, tekoälyn hyödyntämistä, jotta hakemusten täyttö helpompaa Hankerahoitus -> ei hakuaikoja -> Ideahakemusten tai hankealoitteiden mahdollistaminen -> jalostaminen ja sparraus hyvien sisältöjen toteuttamiseksi Kannustimien kehittäminen sähköisten palvelujen käyttöön, houkuttelevat uudet palveluratkaisut, esim. hankepeli
Saatua palautetta, kommentteja 4.4.2017 Vuoropuhelu oppilaitosten ja tutkimuslaitosten kanssa Hyvä yhteisöllisyys on jo olemassa toimijoiden välillä. Tarvitaan kuitenkin lisää keskinäistä yhteistyötä ja yhteistyötä myös muiden maakuntien kanssa. Ennakointitietoa tarvitaan -> yhdessä tekemistä ennakointitietoa hyödyntäen Yliopiston rooli ja aikataulujen kireys mietityttää. Nyt yliopisto seurannut lähinnä sivusta maakuntauudistusta. Millainen rooli yliopistolla K&T&K / T&K&I asioissa uudessa maakunnassa? Tällaisia foorumeita toivotaan myös tulevaisuudessa yhteiseen keskusteluun ja tiedon välittämiseen maakuntauudistuksesta. Nyt asiat näyttäytyvät vielä abstrakteina Uuden maakunnan asiakaspalvelu, vastuu ja palvelun koordinointi myös asiakkaan jatkopolkuja ajatellen Ei pidä vain odottaa asioita tapahtuvaksi; tarvitaan ns. nopean toiminnan joukkoja (invest in)
Saatua palautetta, kommentteja Järjestöjen kuuleminen Asioinnin muodot ja tarve; kuinka palveluja käytetään, miten palvelu on saatavissa, miten palvelut löytyvät Käytetään monipuolisesti eri rahoituslähteistä digipalvelut maakunnassa sujuu hyvin ja palvelu toimii digipalvelujen rakenne ja ohjaustapa voisi olla selkeämpikin, menee väärään paikkaan hakemuksia Mitä haluaisi kehittää palveluissa; lisää digitaalisuutta, henkilökohtaista palvelua lisää, nopeammin päätöksiä? selkeyttää digipalveluja, jalkautumista on tehty, mutta voisi olla lisääkin päätöksiä tulee, palvelu hyvää, neuvonta hyvää, face to face tarpeen jatkossakin Miltä haluaisi maakunnan palvelujen näyttävän 2020? hyvin toiminut, tapaamisia ja yhteistä kehittämistä edelleen EU rahaa voisi muuntaa enemmänkin maakuntaa palvelevaksi Mitä haluisi maakunnan tulevaisuudessa tekevän nykyistä enemmän/vähemmän? viestintä, jalkautumista lisää, rahoitusta voisi paremmin hyödyntää ja asiakkaat voisi paremmin hakea rahoitusta ennakkoja hyvä saada, jotta järjestöt voisi hakea rahoitusta tukea valtakunnallisen ESR-rahoituksen saamista maakuntaan
Pohjois-Savon MYYY-palvelut (alustavaa hahmotelmaa) 21.6.2017 Visio: Suomen halutuin elämisen ympäristö Maakunnan strategia ja kehittämisohjelma tavoitteet / painopisteet / toimenpiteet Kansainvälistyminen Edunajaminen Kansalaisten palvelut Yritysten palvelut Yhteisöjen palvelut Maaseutuyritysten palvelut YHTEINEN KOHTAUSPAIKKA maakunta / kunta / valtio Kansalaiset Yritykset ASIAKKAAT Yhteisöt Maaseutuyritykset
Työryhmän jäsenet: aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa EU-koordinaattori Janna Merenniemi aluekehityspäällikkö Jari Jääskeläinen rahoituspäällikkö Timo Ollila toimitusjohtaja Jouko Laitinen kehityspäällikkö Markku Jokela vararehtori Mikko Vuoristo toimitusjohtaja Antti Haapakorva maaseutuasiantuntija Eija Äärilä Pohjois-Savon liitto (puheenjohtaja) Pohjois-Savon liitto (sihteeri) Pohjois-Savon liitto ELY-keskus Navitas-Kehitys Oy SAKKY Savonia-amk Elinkeinoelämän edustaja (Talentree Oy) Pardia