Pohjois-Satakunta Ikaalinen
|
|
- Auvo Salo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pohjois-Satakunta Ikaalinen
2 41700 asukasta Satakunta Pirkanmaa Toiminta-alue
3 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten hyville ideoille.
4 Päätöksenteko Päätökset rahoitettavista hankkeista tehdään paikallisesti: Leader-ryhmien hallituksissa on kattava alueellinen edustus ja kolmikanta (julkinen, yhdistykset / yritykset, asukkaat).
5 Leaderin periaatteet 1. Alueperusteisuus 2. Alhaalta ylös -periaate 3. Paikallinen kumppanuus 4. Monialaisuus 5. Innovatiivisuus 6. Alueidenvälinen ja kansainvälinen yhteistyö 7. Verkostoituminen
6 Henkilöstö Toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto Hankesihteeri Päivi Hietapakka Hankeneuvoja Tanja Aarnikuru Kv-koordinaattori Krista Antila Satakunnan toimintaryhmien yhteinen tiedottaja Marjut Haapanen
7 Hallitus Julkinen taho: Yksittäiset asukkaat: Marjo Yliluoma Karvia (pj) Esa Kivioja Honkajoki Mika Hatanpää Kankaanpää Aimo Ihanamäki Jämijärvi (vpj) Anne Vastamäki-Ahola Merikarvia Tero Lehtonen Pomarkku Jari Heiniluoma Parkano Tuula Raukola Kankaanpää Yhdistykset/yrittäjät: Maria Käkelä Antti Ylinentalo Mikko Lahdentausta Jarkko Piilola Kimmo Mattila Ikaalinen Siikainen Kihniö Parkano Ikaalinen
8 Strategian painopisteet PAINOPISTEET Maaseudun elinkeinot Maaseudun palvelut Yhteisöllisyys Kansainvälisyys TOIMINTA- PERIAATTEET Asiakaslähtöisyys Uudet ideat ja toimintatavat Laajapohjainen yhteistyö VISIO 2020 Osaaminen LÄPIKÄYVÄT TEEMAT Kestävä kehitys ja läheisyysperiaate
9 Leaderin yhteistyökumppanit ELY-keskuset muut Leader-ryhmät maakuntien liitot YTR:n maaseutujaosto Pirkan Kylät kunnat elinkeinoyhtiöt ProAgria MTK valtakunnalliset ja kansainväliset kumppanit
10 Budjetti Julkinen rahoitus: EU (42%) valtio (38%) kunnat (20%) Julkinen yht Yksityinen rahoitus: Kaikki yht
11 Mikä muuttuu? Sähköinen asiointi Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt (yhteisöille) Toimenpiteet laajempia kokonaisuuksia Valintakriteerien käyttö korostuu Hanketyyppeihin muutoksia
12 Leader Pohjois-Satakunta Leader-ryhmillä käytössä kaikki maaseutuohjelman toimenpiteet ja tukimuodot: Yritysrahoitus - investoinnit - perustamistuki - yritysryhmät - yhteistyöhankkeet Yhteisöt - kehittäminen - investoinnit - alueidenväliset ja kansainväliset hankkeet - yhteistyöhankkeet
13 Teemahanke Leader-ryhmä hakee hanketta tietyllä teemalla, kokoaa siihen alahankkeita ja toimii hallinnoijana helpottaa yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää rahoitusta edistää paikallisen strategian toteuttamista mahdollistaa pienet kehittämistoimet ja investoinnit
14 Leader taipuu monenmoiseen
15 Investointeja Kehittämistä Uusia työpaikkoja Uutta toimintaa Talkoita
16 Palveluja Kylien kehittämistä Harrastusmahdollisuuksia Paikallista toimintaa Omatoimisuutta
17 Koulutusta Kansainvälisyyttä Tapahtumia Uuden oppimista
18 Työnjako ELY-keskuksen kanssa Yritystuet - Leaderin kohderyhmänä erityisesti 1 3 htv työllistävät mikroyritykset ja aloittavat yritykset - kokeiluhankkeet (max ) - perustamistuet???? - kilpailutilannetta arvioidaan yhdessä
19 Työnjako ELY-keskuksen kanssa Hanketuet - paikalliset hankkeet - paikallisten ratkaisujen kehittäminen, pilottikokeilut - paikallisten brändien tuotteistaminen - lähidemokratiakokeilut - asumisviihtyvyys - paikallistoimijoiden koulutus - kylätoiminta - kaikissa teemoissa mahdollista toteuttaa alueidenvälisiä ja kansainvälisiä hankkeita
20 Mikä muuttuu? valintakriteerien käyttö korostuu sähköinen haku käyttöön (HYRRÄ) yksinkertaistetut kustannusmallit hanketyyppeihin muutoksia (erityisesti yritystuissa)
21 Hakuprosessin eteneminen ota yhteyttä Leader-toimistoon ja esitä ideasi idean kehittely, tarvittaessa asiantuntijoiden apua hankesuunnitelman ja budjetin laadinta tarvittavien liitteiden kokoaminen hakemus Hyrrään käsittely Leader-hallituksessa lausunto Hyrrään ELY-keskuksen laillisuustarkastus päätös hakijalle
22 Keskuskatu 51b, Kankaanpää Kiitos!!!
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisstrategia 2014-2020 Sivu 1 9.6.2014 Toiminta-alue 43 930 asukasta 5 554 km 2 Sivu 2 9.6.2014 MMM, Mavi Kunnat kuntaraha 20% ELY-keskus yhteistyö Leader-ryhmä -tj.
Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015
Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Ohjelmakausi 2014-2020 Leader-rahoitus Yritys- ja hanketuet
Pohjois-Satakunta Ohjelmakausi 2014-2020 Leader-rahoitus Yritys- ja hanketuet Esityksen sisältö Miksi olemme täällä? Yhdistyksen esittely Leader Pohjois-Satakunnan starategian painopisteet Mikä muuttuu
Vaikuta Lähivesiin Pori
Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään
KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry
KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa
Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö
Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta
Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry
Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten
Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila
Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen
Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p
Hallitus on Leader-ryhmän sydän Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö sanna.sihvola@mmm.fi p. 02951 62264 Sivu 1 7.4.2015 Esityksen sisältö 1. Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valinta
Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio
Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,
UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!
LEADER SEPRA UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! 25.10.2016 Ala-Pihlaja Sivu 1 26.10.2016 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta paikkakunnan parhaaksi Leader-toiminta Leader-ryhmät
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi
Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten
Leader-tuki. Yritys- ja yhdistys info 2016
Leader-tuki Yritys- ja yhdistys info 2016 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-euroja yhdistysten
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
Tilannekatsaus 9 / 2016
Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa
Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä
Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta
Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan
Peräpohjolan kehitys ry
Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen
Pirityiset ry Sivu
Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry
Hankeillat syksy 2018 Karkkila 24.10.2018 Lohja 1.11.2018 Salo 9.11.2018 Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry Ykkösakseli ry Asukkaita maaseutualueella 140 000 Kaupunkialueiden asukkaat 17 000
Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014
Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian
Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014
Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:
Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen
Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,
L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.
L-metodi (suomalainen) versio 2.0 Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.2008 Kemiön Kasnäs Torsti Hyyryläinen HY-Ruralia, Rural Studies -verkosto Esityksen
Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen
Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään
Maaseutuohjelman yritystuet Leader
Leader 2014-2020 Maaseutuohjelman yritystuet Leader Rahoitustuki- ja neuvontainfo, Nurmijärvi 3.3.2015 Esko Pietari, EMO ry Mitä on Leader-toiminta? Leader-ryhmät Yritystuet Tuen hakeminen Mitä on Leader-toiminta?
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Maaseudun kehittäminen Mieslahti 10.02.2015 Sisältö Alueellinen ja paikallinen kehittäminen Uudistuksia Koulutus ja tiedonvälitys Palvelut ja kylien
Leader-ryhmä on osallistamisen ja elinvoiman asiantuntija Ajankohtaista MMM:stä
Leader-ryhmä on osallistamisen ja elinvoiman asiantuntija Ajankohtaista MMM:stä Leader-hallituskoulutus Tuusula 21.-22.4.2017 Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö Sisältö Hallituksen roolit, tehtävät
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti 2 Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 Kantri on perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun
Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika
Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika 25.3.-6.5.2019 Yleistä Leader-toimintaryhmästä Suomessa yhteensä 54 Leader-toimintaryhmää Leader Tunturi-Lapin alueeseen kuuluvat Enontekiö, Kittilä,
Leader-periaatteiden arviointi. Leader ajankohtaispäivät , Oulu
Leader-periaatteiden arviointi Leader ajankohtaispäivät 4.-5.4.2017, Oulu Maaseutuohjelman seuranta ja arviointi Vuosikertomukset Määrälliset tavoitteet: koulutukseen osallistuneet henkilöt, maataloustuotteiden
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
SPIRIT OF INARI LEADER MATKAILUYRITTÄJIEN ASIALLA
SPIRIT OF INARI 1.11.2018 LEADER MATKAILUYRITTÄJIEN ASIALLA Johanna Liinamaa, toiminnanjohtaja Leader Pohjoisin Lappi ry LAPIN LEADER-RYHMÄT Lapin Leader-ryhmät Leader Peräpohjola (51) Simo, Keminmaa,
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun
Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020
Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus
Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus MYR 13.3.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Sivu 1 16.3.2015 Työryhmät MYR asettanut kaksi työryhmää maaseudun kehittämisohjelman tueksi: biotalouden
PAIKAL Kansalaistoimijalähtöinen paikallinen kehittäminen Turussa, Raisiossa, Kaarinassa ja Salossa Päähakija ja hankkeen hallinnoija
PAIKAL Kansalaistoimijalähtöinen paikallinen kehittäminen Turussa, Raisiossa, Kaarinassa ja Salossa Päähakija ja hankkeen hallinnoija Salon alueen koordinaattori/tuensiirron saaja Hankeprosessi Hankkeen
Mistä yhteisölähtöisessä. paikallisessa. kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö
Mistä yhteisölähtöisessä paikallisessa kehittämisessä on kyse? Sanna Sihvola, YTR/maa- ja metsätalousministeriö Esityksen sisältö Tervetuloa! Periaatteet Yhteinen työväline kaikille alueille 2 Kyse on
Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo
Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki
Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi
Maaseutuohjelman yritystuet KEUKE rahoitusinfo 24.4.2019 Krapi Yleistä 1/2 Maaseutuohjelman rahoitusta sekä ELYkeskusten että Leader-ryhmien kautta molemmilla samat säädökset Leader-ryhmät rahoittavat
Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali
Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Vuosikertomus 2018
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Vuosikertomus 2018 1. Strategian toteutuminen vuonna 2018 ja koko ohjelmakaudella 1.1. Strategian tavoitteet Paikallisen strategian tavoitteena on aktivoida paikallisia
Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy
Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
Lapin Leaderit Leader Outokaira tuottamhan Toiminnanjohtaja Anne Anttila 3.6.2015
Lapin Leaderit Leader Outokaira tuottamhan Toiminnanjohtaja Anne Anttila 3.6.2015 Lapin Leaderit 4+1 Leader Peräpohjolan kehitys (PPK) Simo, Keminmaa, Kemi, Tervola, Rovaniemi ja Ranua Leader Outokaira
TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä
Hallitus 13.12.2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä LounaPlussa ry on Forssan seudulla toimiva Leader-ryhmä, jonka päätehtävä on toteuttaa alueellaan paikallisia maaseudun kehittämistoimia Luonnollisesti
Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke
Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info 4.6.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Infon ohjelma 1. Mikä ihmeen Leader? 2. Teemahanke ja hakuprosessi 3. Kysymyksiä ja ideointia Lisätietoja
Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne
Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Maaseuturahaston rahoitusmahdollisuuksista Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseuturahasto yleistä Osa maaseutuohjelman rahoituksesta on kansallista rahoitusta ja osa rahoituksesta
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään
Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen
Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla
TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,
Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle
Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Lähde mukaan! Työtä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Porin seudulle Tavoitteena parantaa työllisyyttä sekä lisätä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Laihian yhdistysilta
Laihian yhdistysilta 7.11.2018 Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 2500 Yhyres ry:n toiminta-alue; Isokyrö, Laihia ja Vaasan Vähäkyrö
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen
Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group)
Joutsenten reitti ry Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Yksi Suomen 55 Leader-ryhmästä, joka toteuttaa maa- ja
LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra
LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra Sivu 1 8.10.2014 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit
Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan
Koillismaan Leader ry. Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen
Koillismaan Leader ry Toiminnanjohtaja Pirjo Jaakkonen 1 on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta
LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä
LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä LEADER-toimintaryhmät Maaseudun kehittämisyhdistyksiä, jotka aktivoivat, neuvovat ja rahoittavat Maaseudun toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hakulanseeraustilaisuus 24.4.2015 Helsinki Sisältö Koordinaatiohankkeiden hakuprosessin
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 VALINTAKRITEERIT Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit ja
MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN
MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Mahdollisuuksien hevonen -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa www.suomifinland100.fi Miksi? Suomenhevonen on kulkenut suomalaisten rinnalla koko
Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa
J ä s e n t i e d o t e Oulun Seudun Leader N u m e r o 1 / 2 0 1 5 Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa T ä s s ä o s a s s a : Rahoitus-Infot 2 Vuosikokous 2 Sähköinen hankehaku Yritys
Yleistä & ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info
Yleistä & ajankohtaista maaseutuohjelmasta Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Hakujen alkaminen 11.5.2015 haettavaksi ovat avautuneet: o Yritystuet
Eteläpohjalaisten yritysten parhaaksi ELY-keskuksen yrityspalvelut
Eteläpohjalaisten yritysten parhaaksi ELY-keskuksen yrityspalvelut Kari Välimäki 0295 027 642 Leena Foudila 0295 027 545 Hilkka Huhtamäki 0295 027 557 Rahoitusta kansainvälistymiseen, kasvuun ja uudistumiseen
Hallituksen rahoitusperiaatteet
Hallituksen rahitusperiaatteet 29.1.2018 Nämä rahitusperiaatteet täydentävät strategian valintakriteerejä. Valintakriteereissä käsitellään hankkeiden minaisuuksia ja rahitusperiaatteissa niitä summia ja
Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry
Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti 19.11.2015 Rahoituskausi 2014-2020 Infotilaisuus Yleistä Leaderistä, Ykkösakselista ja hankkeista Yleishyödylliset hankkeet Yritystuet Tietoiskut: Live Lisää
Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena. Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa
Kuntaliiton Demokratiapäivä 18.10.2016 Helsinki Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa Marjo Tolvanen marjo.tolvanen@sepra.fi GSM 044 277 4513 www.sepra.fi/fi/tuen-hakeminen/kaupunkikehittaminen
Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille
Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti
Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella
Kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kv-hankkeiden koulutuspäivä Ikaalinen 22.9.2016 Sivu 1 5.10.2016 Mitä on opittu edellisiltä ohjelmakausilta?
Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015
Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015 Mikä on Leader? Leader-ryhmät Leader-ryhmät ovat yhdistyksiä ja itsenäisiä toimijoita alueillaan Kannustamme paikalliseen kehittämiseen
toiminta-aluettaan kehittämässä
toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia