TEKSTI: PEKKA RANTALA KUVANKÄSITTELY: ERIC LERAILLEZ GRAAFI: SARI LIHAVAINEN Laajakaistainen internet-liittymä sopii hintansa ja ominaisuuksiensa puolesta sekä pienyrityksille että kotiin. Kiinteä tiedonsiirtolinkki houkuttelee, mutta väärin rakennettuna vaarantaa tietoturvan. Aina päällä oleva eli kiinteä nettiliittymä pohjautuu nykyisin lähinnä joko kaksisuuntaiseksi päivitettyyn kaapeli-tv-verkkoon tai erilaisiin dsl-tekniikoihin. Dsl-tekniikoista ylivoimaisesti yleisin on adsl (asymmetric digital subscriber line), joka sopii luonteensa vuoksi parhaiten internet-käyttöön: asiakkaalle päin bittejä siirtyy enimmillään kahdeksan megabittiä sekunnissa, internetiin noin kahdeksasosa tästä. Satojen kilobittien tiedonsiirtokapasiteetti on nykyisin saatavissa miltei jokaiseen Suomen asukaskeskittymään Hangosta Petsamoon. Joissain paikoissa, kuten haja-asutusalueilla, operaattorin sisäinen bittisiirto voi vielä pohjautua väistyvään frame relay -tekniikkaan, vaikka asiakas ei sitä huomaakaan. ÄLÄ SOITA MODEEMILLA Laajakaistaisuus valtaa markkinoita lähinnä analogisilta puhelinmodeemiyhteyksiltä ja isdn-pohjaiselta tiedonsiirrolta (integrated digital subscriber line). Adsl:n vahvuutena ovat edullinen ja yleinen tekniikka sekä kiinteä laskutus jatkuvasti päällä olevasta nettiliittymästä. Adsl-liittymän kustannustaso kilobittiä kohden on tippunut viimeisen parin vuoden aikana roimasti käyttäjämäärän kasvaessa. Siksi adsl-kapasiteettia voi löytyä yllättävistäkin paikoista: esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Elisa ulottaa rannikon lähisaaria adsl-peittoalueensa piiriin. Internet tekee siis laajakaistaisuuden myötä tiedonsiirrolle saman kuin matkapuhelin teki kiinteälle puhelinverkolle: etäisyydellä ei ole enää suurta merkitys- = ALLE 300 EURON ADSL-LAITTEET Merkki 3COM ADC ADC Aethra Aethra A-LINK Malli 3C612-ME 3) Skyrocket 200L-B Skyrocket 200L-P StarGate StarModem RoadRunner 10 Edustaja Oy Heltel Ab Oy Heltel Ab Oy Heltel Ab Ring-Data Oy Ring-Data Oy Avaks Finland Oy www-osoite www.heltel.fi www.heltel.fi www.heltel.fi www.ringdata.sci.fi www.ringdata.sci.fi www.avaks.com Puh. 010 260 03 1026003 1026003 (09) 4774 4280 (09) 4774 4280 (09) 8569 8100 Hinta 307 euroa 276 euroa 276 euroa 245 euroa 110 euroa 113 euroa Takuu elinik. 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi Liitäntätavat 1) 10 usb usb 10 usb pci Sis.rak. keskitin 2) ei ei ei 4 ei ei Sis. rak. kytkin 2) ei ei ei ei ei ei Palomuuritoiminto (NAT) on ei ei on ei ei Dhcp-toiminto on ei ei on ei on Konsoli/telnet/web-hallinta ei/on/on ei/ei/ei ei/ei/ei on/on/on ei/ei/ei ei/ei/ei Usb-tuki, windows ei 98/Me/2000 98/Me/2000 ei 98/2000/XP 9x/Me/NT/2000/XP Usb-tuki, muu käyttöj. ei ei ei ei ei Linux Muuta reititin 1) Liitäntätavat: pci=lisäkortti pci-väylään; usb=ulkoinen, usb-väylään; 10 tai 100=ulkoinen, Ethernet-liitäntään 2) porttien lukumäärä 78 MikroPC 5 / 2002
Adsl yhdistää kodin ja työn Alle 300 euron laitteissa jo paljon valinnanvaraa tä, kun tekniikka lyhentää etäisyyden tuntua tai sen haittavaikutuksia. YKSI LIITTYMÄ, KOLME OSAA Teleoperaattorikentän vapauttaminen ja kilpailun suosiminen johti myös adsl-liittymien kahtiajakoon: asiakkaalla on oikeus ostaa ja saada fyysinen adsl-liittymä ja internet-palvelut erikseen. Hyvä esimerkki kilpailusta on pääkaupunkiseudulla toimivan Elisan sisäinen Arenanet-portaali. Jos kuluttaja tai pienyritys hankkii adsl-linkin Elisalta, Arenanet-portaalissa asiakas voi kytkeä siihen vaikkapa Soneran internet-palvelut sähköposteineen ja news-keskusteluryhmineen. Kolmas adsl-osa koostuu operaattorin palveluista. Esimerkiksi Elisa ja Sonera myyvät adsl-liittymiin erilaisia lisäpalveluita, kuten www-pohjaista sähköpostia, tekstiviestihälytystä sekä virus- ja tietoturvapalvelua. Lisäpalvelut ovat erityisen käteviä silloin, kun kuluttajalla tai pienyrityksellä ei ole halua tai aikaa keskittyä lisäsovelluksien hankintaan ja lisenssiongelmiin. Esimerkiksi adsl-liittymissä kaupattava F-Securen tietoturvapalvelu on yksi esimerkki nykyajan sovellusvuokrauksesta: sovellus on internetissä tai operattorin sisäisessä verkossa vapaasti ladattavissa. Operaattori tilittää F-Securelle provision käyttäjämäärän mukaan. TUTKI ENSIN, HUTKI SITTEN Vaikka adsl-liittymät ovat hyvin tuotteistettuja, selvitystyöhön kannattaa kuitenkin käyttää aikaa ja vaivaa. Ensiksi kannattaa selvittää, mitkä operaattorit vaikuttavat asuin- tai työpaikalla, ja mitkä niistä tarjoavat myös fyysisen adsl-linkin. Yleensä datalinkin voi tarjota vain yksi yritys, joka on paikallinen puhelinyhtiö tai haja-asutusalueilla Sonera. Tämä siksi, että se omistaa niin sanotun viimeisen kilometrin eli kuparikaapelit kodin ja puhelinkeskuksen välillä. A-LINK A-LINK A-LINK Asus Asus CastleNet D-Link RoadRunner 31 RoadRunner 40 RoadRunner 44 Terton 6000u Terton 8000e AI-100 DSL-200 Avaks Finland Oy Avaks Finland Oy Avaks Finland Oy Terton / Kinotron Oy Terton / Kinotron Oy Wintel Finland Oy D-Link www.avaks.com www.avaks.com www.avaks.com www.terton.com www.terton.com www.wintel.fi www.dlink-fi.com (09) 8569 8100 (09) 8569 8100 (09) 8569 8100 (09) 4780 8400 (09) 4780 8400 (09) 804 6151 (09) 6229 1660 116 euroa 186 euroa 243 euroa 130 euroa 220 euroa 115 euroa 130 euroa 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 5 vuotta usb usb, 10/100 usb, 10/100 usb 10 pci usb ei ei ei ei ei ei ei ei ei 4 ei ei ei ei ei on on ei on ei ei on on on ei on ei ei ei/ei/ei usb/ei/on usb/ei/on ei on/on/on ei/ei/ei ei/ei/ei 98/Me/XP/2000 98/Me/NT/XP/2000 98/Me/NT/XP/2000 98/Me/2000/XP ei 9x/Me/NT/2000/XP 98/Me/2000/XP ei Linux, MacOS Linux, MacOS ei ei Linux ei reititin 3) 3COM OfficeConnect Remote 612 ADSL Router MikroPC 5 / 2002 79
Vaikka esimerkiksi Sonera näyttää pääkaupunkiseudulla tarjoavan kotitalouksiin sekä datalinkin että internetpalvelut, todellisuudessa se maksaa Elisalle vuokraa kuparikaapeleiden käytöstä. Asiakas ei tätä vain huomaa. Datalinkkiä olennaisempaa on päättää, minkä operaattorin internet-palveluita aiotaan käyttää. Syitä voi olla monia: jokin pienempi operaattori tarjoaa esimerkiksi laajempaa www-kotisivutilaa tai kiinteää ip-osoitetta. Jälkimmäinen mahdollistaa oman internet-palvelun rakentamisen ja ip-osoitteella tunnistettavan pääsyn työpaikan lähiverkkoon. SISÄINEN HALVIN, ULKOINEN JOUSTAVIN Adsl-yhteyden avaa joko ulkoinen tai sisäinen adsl-modeemi. Sisäinen modeemi on ulkoista edullisempi, koska se ei tarvitse erillistä virtalähdettä. Tosin tarjolla on myös usb-liitäntäisiä adsl-modeemeja, jotka toimivat ilman erillistä virtalähdettä. Sisäinen modeemi soveltuu lähinnä kotiin tai yritykseen, jossa nettiä käytetään vain yhdeltä tietokoneelta käsin. Ulkoinen modeemi on sisäistä sisartaan huomattavasti joustavampi vaihto- Peruskäyttäjille suunnatut usb-liitäntäiset adsl-modeemit, kuten yllä olevat Ericsson HM120dp ja Zyxel 630 (oik.), ovat helppoja ja halpoja. Jos laajakaistaliittymästä halutaan saada enemmän irti esimerkiksi yhteyden jakamiseksi, tämän tuoteluokan laitteet antavat kuitenkin selvästi vähemmän pelivaraa. Alla Zyxel 642M liitäntöineen. Mopollakin pärjää MATTI SULANTO Adsl-liittymien suorituskykyluokat vaihtelevat 256 kilobitistä neljään megabittiin. Perusnopeus eli neljännesmegabitti tuplaa jo kaksikanavaisen eli 128 kilobitin isdn-soittoyhteyden. 256 kilobittiä siirtää esimerkiksi 15 megatavun videopätkän internetistä reilussa yhdeksässä minuutissa, kun taas nelimegainen liittymä 35 sekunnissa! Tällaisesta tiedonsiirtokapasiteetista eivät kuluttajat uskaltaneet pari kolme vuotta sitten edes haaveilla. Tyypillinen puolen megabitin eli 512 kilobitin adsl-liittymä maksaa yhteensä 70 80 euroa, josta Elisan tapauksessa fyysinen adsl-linkki maksaa kaksi kolmasosaa ja nettipalvelut loput. = ALLE 300 EURON ADSL-LAITTEET Merkki D-Link Draytek Ericsson Nokia Nokia TeleWell TeleWell Malli DSL-300I Vigor 2200E HM120dp M1921 M5921 TW-EA100 TW-EA701 Edustaja D-Link EET Finland Ericsson Nokia Nokia Easytel Easytel www-osoite www.dlink-fi.com www.eet.fi www.ericsson.fi www.nokia.fi www.nokia.fi www.easytel.fi www.easytel.fi Puh. (09) 6229 1660 (09) 4785 0900 (09) 2991 071 800 8000 071 800 8000 (09) 2790 0469 (09) 2790 0469 Hinta 170 euroa 229 euroa 120 euroa 150 euroa 150 euroa 99 145 euroa 151 229 euroa Takuu 5 vuotta 2 vuotta 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi 1 vuosi Liitäntätavat 1) 10/100 10/100 usb 10/100 10/100 usb 10 Sis.rak. keskitin 2) ei ei ei ei ei ei ei Sis.rak. kytkin 2) ei 4 ei ei ei ei ei Palomuuritoiminto (NAT) ei on ei on ei ei on Dhcp-toiminto ei on ei on ei ei on Konsoli/telnet/ ei/ei/ei ei/on/on ei on/on/on on/on/on ei/ei/ei on/on/on web-hallinta Usb-tuki, windows ei ei 98/Me/2000 ei ei 98/Me/2000/XP ei Usb-tuki, muu käyttöj. ei ei ei ei ei ei ei Muuta reititin reititin silta suomenkiel. suomenkiel. hallintaohj. hallintaohj. 1) Liitäntätavat: pci=lisäkortti pci-väylään; usb=ulkoinen, usb-väylään; 10 tai 100=ulkoinen, Ethernet-liitäntään 2) porttien lukumäärä 80 MikroPC 5 / 2002
ehto, koska se voidaan liittää usb-kaapelin välityksellä joko pc-mikroon tai Macintoshiin. Kaikkein suositeltavin vaihtoehto on hankkia ulkoinen adsl-modeemi, johon on yhdistetty reititintoiminto. Tämä laite liitetään muihin tietokoneisiin ethernet-lähiverkkoliitänällä. Lähiverkkoliitäntä takaa puolestaan sen, että samassa lähiverkossa voi olla sekä unix-, windows- tai Macintosh-pohjaisia tietokoneita. Ulkoinen adsl-modeemi/reititin on siis käyttöjärjestelmäriippumaton ja siten käyttäjäystävällisin. Kehittyneemmissä adsl-modeemi/reitittimissä on lisäksi 4 8-porttinen lähiverkon keskitin- tai kytkintoiminto. Tällöin adsl-laite kytketään ethernet-kaapelein vaikkapa kaikkiin lähiverkon työasemiin, jolloin yhtä internet-yhteyttä voidaan hyödyntää useassa työasemassa samaan aikaan. Joustavuutta voidaan parantaa ottamalla käyttöön adsl-reitittimen dhcp-toiminto (dynamic host configuration protocol). Se jakaa jokaiselle siihen liitetylle tietokoneelle automaattisesti oikeat lähiverkon ip-osoitteet ja -asetukset. OSTANKO VAI VUOKRAANKO Nykyinen telemarkkinalaki myöntää asiakkaalle oikeuden valita vapaasti isdntai adsl-laite. Operaattori ei valintaa voi pakottaa, kuten aiemmin. Käytännössä operaattorit suosittelevat muutamia adsl-malleja, jotka operaattorin tekninen tiimi on itse testannut parhaiten toimiviksi. Täten teleoperaattorin suositus ohjaa kuluttajia voimakkaasti. Yrityksissä tilanne on hieman toinen, sillä yritysliittymissä tarvitaan muun muassa vpn-yhteyksiä (virtual private network), palomuuritoimintoja ja etähallittavuutta. Siksi yritykset kallistuvat useimmin monipuolisempiin adsl-laitteisiin, joiden ominaisuuksista ei kotikäyttäjä välttämättä hyödy. Adsl-modeemeja ja -reitittimiä voi myös vuokrata operaattorilta. Silloin asiakas voi valita muutamasta tarjotusta vaihtoehdosta itselleen sopivimman. Esimerkiksi Elisa veloittaa Nokia M1122 - adsl-modeemi/reititimestä noin kahdeksan euroa kuukaudessa. Vuokraaminen koituu ostoa kalliimmaksi vaihtoehdoksi noin yhden vuoden jälkeen. Liisaamisessa on kuitenkin se etu, ettei nopeasti kehittyvään laitetekniikkaan sitoudu turhaan pääomaa. Koska laite ei ole oma, niin sen toiminnasta vastaa operaattori eikä asiakas itse. Vaadi apua Jos asiakas on yritys, sille on lisäpalveluita tärkeämpää luottaa operaattorin taloudellisen tilan vakauteen: mikäli teleoperaattori syöksyy konkurssiin, yrityksen sähköpostien, domain-nimien ja www-tilan hallinta muuttuu painajaiseksi. Vaikka kaikki operaattorit olisivat tasavertaisia, joku niistä voi tarjota esimerkiksi sähköposti- tai puhelinapua ympäri vuorokauden. Etenkin satoja euroja kuukaudessa maksavalla asiakkaalla on oikeus saada tiedonsiirto-ongelmaan henkilökohtaista apua kohtuullisessa ajassa. Operaattorien palvelualttius vähenee sitä mukaa kuin asiakasmäärä kasvaa. Vain yrityksillä on maksuhalukkuutta hankkia nettiliittymä, johon saa tarvittaessa ongelmanratkaisuapua. TeleWell ZyXEL ZyXEL ZyXEL ZyXEL ZyXEL ZyXEL TW-IA300B Prestige 630 Prestige 642M Prestige 642R Prestige 643 Prestige 645M Prestige 645R Easytel Wintel Finland, Terton/Kinotron Terton/Kinotron Wintel Finland, Wintel Finland, Wintel Finland, Terton/Kinotron Terton/Kinotron Terton/Kinotron Terton/Kinotron www.easytel.fi www.wintel.fi www.terton.com www.terton.com www.wintel.fi www.wintel.fi www.wintel.fi (09) 2790 0469 (09) 804 6151, (09) 4780 8400 (09) 4780 8400 (09) 804 6151, (09) 804 6151, (09) 804 6151, (09) 4780 8400 09) 4780 8400 (09) 4780 8400 09) 4780 8400 96 165 euroa 119 130 euroa 190 euroa 280 euroa 280 290 euroa 190 200 euroa 230 250 euroa 1 vuosi 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta 2 vuotta pci usb 10/100 10/100 10/100 10/100 10/100 ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei 4 ei ei ei ei ei on on ei on ei ei on on on on on ei/ei/ei ei on/on/ei on/on/ei ei/on/on ei/on/on ei/on/on 9x/ME/NT4/2000/XP 98/Me/2000/XP ei ei ei ei ei Redhat Linux 6.2 ei ei ei ei ei ei analog. puh. suodatin silta reititin reititin silta reititin MikroPC 5 / 2002 81
Kiinnitä huomiota tietoturvaan Adsl mahdollistaa joustavan etätyömahdollisuuden, jos bitit ohjataan kulkemaan myös työnantajan verkkoon tai konttorista toiseen. Koska kiinteä yhteys on aina päällä, se on myös täysin avoin hakkereille. Lähes kaikki kuluttajille ja pientoimistoille suunnatut adsl-yhteydet käyttävät operaattorin sisäistä, ei-julkista ip-osoiteavaruutta. Yleensä operaattorit käyttävät 10.x.x.x. -muotoa olevaa ip-osoiteavaruutta, josta liikenne ohjataan operaattorin runkoverkon yhdyskäytävissä varsinaiseen internetiin. Tällainen operaattorin verkon sisäinen nat-muunnettu (network address translation) ip-osoite on vastoin yleistä käsitystä turvaton, koska se ei estä hyökkäyksiä operaattorin sisäisestä verkosta käsin. Samassa verkossa on tuhansia muita yrityksiä ja potentiaalisia hakkereita. PALOMUURI SOPII KOTIINKIN Palomuuri on sovellus tai laite, joka estää tahattomat ja tahalliset tietoturvahyökkäykset. Esimerkiksi Sonera ja Elisa tarjoavat adsl-verkossaan sovelluspohjaista palomuuria, joka sopii parhaiten kotikäyttöön. Palomuuriohjelmia voi hankkia myös kaupasta, esimerkiksi Nortonilla ja Normanilla on sellainen. Ilmaisista palomuuriohjelmista eniten käyttäjiä on kerännyt ZoneAlarm, jonka voi kuka tahansa ladata internetistä (www.zonelabs.com). Palomuurisovelluksessa on se huono piirre, että se sopii vain tiettyihin käyttöjärjestelmiin. Jos samaa adsl-linjaa käyttää esimerkiksi yksi windows-pc ja yksi Macintoshmikro, palomuurisovellus pitää asentaa molempiin tietokoneisiin erikseen. Lisäksi samasta sovelluksesta ei aina ole saatavissa versioita useille käyttöjärjestelmille. Palomuurilaite ratkaisee yhteensopivuusongelman. Se sijoitetaan adsl-modeemin ja lähiverkon väliin, jolloin se suojaa kaikkia lähiverkkoon kytkettyjä laitteita. Adsl-liittymiin soveltuva palomuuritoiminto voi olla integroituna myös varsinaiseen modeemiin. Erikseen hankittuna pienverkkoon soveltuva palomuurilaite maksaa 200 300 euroa. KAKSI SUODATINTA Palomuurisovellus ja - laite suodattavat liikennettä eri tavoin. Koska sovellus on asennettu esimerkiksi windowsiin, se pystyy tarkkailemaan mitkä sovellukset yrittävät lähettää tietoa internetiin tai hakea tietoa sieltä. Esimerkiksi Mirosoftin Office XP -tuotepaketti on kätevin aktivoida käyttöön internetin välityksellä. Palomuurilaite tarkkailee liikennettä pelkästään sekä lähettäjän että vastaanottajan ip-osoitteiden ja käytettävän protokollan mukaan. Siksi palomuurisovellus on laiteveljeään parempi suoja viruksia ja Adsl-reitittimen tai palomuurin lokitiedostoista voi saada selville, mistä ip-osoitteesta yritetään tunkeutua työasemaan. Kuvan esimerkissä data kulkee Elisan adsl-käyttäjältä 13 verkkolaitteen ja (kahden asiakkaan verkon päässä olevan) nat-osoitemuunnoksen kautta mikropc.fi -palvelimelle. Lan=lähiverkko (local area network), wan=kaukoverkko (wide area network). troijalaisia vastaan, joskin suojauksen taso on melko heikko. Paras suoja saavutetaan asentamalla lähiverkkoon erillinen palomuurilaite, joka jakaa sisäverkon tietokoneille esimerkiksi 192.168.1.x - osoitteita, jotka eivät näy internetiin. Tämän lisäksi jokaisessa mikrossa voi lisäksi olla erillinen palomuurisovellus ja virustorjunta. 82 MikroPC 5 / 2002