VIRONKIELISTEN SANOJEN JA SANANMUOTOJEN TULKINTA TEKSTISTÄ ILMAN VIRON OPINTOJA

VIRONKIELISTEN SANOJEN JA SANANMUOTOJEN TULKINTA TEKSTISTÄ ILMAN VIRON OPINTOJA Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Suomen kieli 27.7.2017 Laura Tuomainen

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Osasto School Humanistinen osasto Tekijät Author Laura Tuomainen Työn nimi Title Vironkielisten sanojen ja sananmuotojen tulkinta tekstistä ilman viron opintoja Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Pro gradu -tutkielma x suomen kieli Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract 27.7.2017 96 s., 6 liitesivua Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka suomalaiset, jotka eivät ole opiskelleet viroa, ymmärtävät taipuneita sanoja ja niiden muotoja osana vironkielistä tekstiä. Tutkimus liittyy reseptiivisen monikielisyyden tutkimusalaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka suomalaiset tulkitsevat tekstissä esiintyviä sanoja ja millaisia taivutusmuotoihin liittyviä havaintoja vastaajat tekevät. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden käännöstestin tuloksista. Käännöstestit toteutettiin lomakekyselynä ja ääneenajattelutestinä. Lomakekyselyssä 19 suomen kieltä yliopistotasolla opiskellutta ja 27 muuta informanttia käänsivät vironkielisen tekstin äidinkielelleen suomeksi, ja ääneenajattelutestissä 7 suomen kielen opiskelijaa lukivat saman tekstin ja käänsivät osan sen virkkeistä. Molemmissa testeissä vastaajia pyydettiin lisäksi selittämään erikseen valittujen sanojen käännösratkaisuja. Käännettävänä oli kokonainen teksti, joten jokaisen sananmuodon kääntämiseen vaikuttivat useat tekijät. Kielten samankaltaisuuden lisäksi vastaajat käyttivät apuna muun muassa lausekontekstia, maailmantietoa ja vieraita kieliä. Sanan merkityksen tunnistamisessa maailmantiedolla ja lausekontekstilla oli suuri merkitys, ja maailmantieto saattoi vaikuttaa jopa numeruksen ja aikamuodon tulkintaan. Sijamuodon valintaan taas vaikutti päätteen lisäksi sanan asema esimerkiksi objektina tai paikanilmauksena. Yksittäisten sanojen ymmärtämisessä oli odotuksenmukaisesti eroja. Helppoja olivat sellaiset sanat, jotka muistuttivat läheisesti lähdekielen sanaa, joiden asema lausekontekstissa oli samankaltainen kuin lähdekielessä ja joita ympäröivät sanat olivat helposti tunnistettavissa. Vaikeita olivat sanat, joiden merkitys piti päätellä vieraan tai vanhahtavan kielen avulla. Sijamuodon erilainen käyttötapa saattoi lisäksi vaikeuttaa sanan ymmärtämistä. Aina se ei kuitenkaan vaikeuttanut, sillä esimerkiksi suomen kielessä essiivimuotoisen ajanilmauksen vastineeksi hyväksyttiin yleensä viron adessiivimuotoinen sana. Harvat vastaajat kiinnittivät huomiota sanojen taivutusmuotoihin, mutta ne, jotka kiinnittivät, pystyivät analysoimaan melko tarkastikin viron sananmuotoja. Kuitenkaan edes erikseen pyydettäessä suomen kieltä opiskelleetkaan vastaajat eivät yhdistäneet esimerkiksi viron monikon tunnusta de monikkoon, vaikka he olisivat kääntäneet sanan monikkomuotoiseksi. Toisaalta jotkut vastaajat tunnistivat esimerkiksi imperfektimuodon, jossa oli tunnuksena s. Avainsanat Keywords reseptiivinen monikielisyys, suomen kieli, viron kieli, kielten samankaltaisuus, taivutus

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Philosophical faculty Osasto School School of Humanities Tekijät Author Laura Tuomainen Työn nimi Title The Interpretation of Estonian Words and Word Forms in Text Without Studies in Estonian language Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Finnish language Tiivistelmä Abstract Pro gradu -tutkielma Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma x 27.7.2017 96 p., 6 attachment pages This thesis examines how native Finnish speakers who have not studied Estonian understand individual inflected word forms as a part of an Estonian text. The study is connected to the research area of receptive multilingualism. The aim of this study is to find out how Finnish speakers understand Estonian words and how they observe inflectional forms of Estonian words. The research material comprises the results of a translation test. The test was carried out as a questionnaire and a think-aloud test. In the questionnaire, 19 informants who had studied Finnish at university level and 27 other informants translated an Estonian text into their first language, Finnish. In the think-aloud test, 7 informants with background in Finnish Studies at university level read the same text and translated selected parts of it. In both tests, respondents were asked to explain what led them to the selected translation solutions. As the text at issue was complete, the translation of each word form was affected by various factors. In addition to the similarity of word forms, the respondents used sentence context, general world knowledge, and foreign languages to aid the translation process. The informants general world knowledge and the syntactical context, in which the word appeared, were of great importance in the word recognition. The general world knowledge also helped the participants to understand numerus or tempus of certain words. In addition to the case endings, the most important factors while choosing a case form seemed to be the word s position as for example an object or an expression of place. Expectedly, there were differences in understanding certain words. On one hand, the word forms similar in both languages in terms of their appearance and position in the syntactical context, surrounded by easily recognizable words, were easy to translate. On the other hand, translating word forms that required the use of another foreign or archaic language, were more difficult. Moreover, different uses of cases made the translation of some of the word forms more challenging. However, this was not the case all of the time: for example an expression of time in the adessive case in Estonian could be understood as an expression of time in the essive case in Finnish. Only some informants paid attention to the inflected forms of the words, but those who did, were able to analyze Estonian word forms rather accurately. However, even when asked directly, the respondents with the background in Finnish Studies did not, for example, consider Estonian de as a plural marker of the nominal form, although they had translated the word form as plural. On the other hand, some respondents recognized a word form with the ending s being in the past tense. Avainsanat Keywords receptive multilingualism, Finnish language, Estonian language, similarity of languages, inflection

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 VIERAAN KIELEN YMMÄRTÄMINEN JA KIELTEN SAMANKALTAISUUS... 3 2.1 Vieraan kielen ja taivutusmuotojen ymmärtäminen... 3 2.2 Kieltenvälinen samankaltaisuus... 4 2.3 Reseptiivinen monikielisyys ja sen tutkimus... 7 2.4 Suomen ja viron samankaltaisuuden tutkimus... 8 3 MENETELMÄT JA AINEISTO... 12 3.1 Menetelmät... 12 3.1.1 Lukeminen vieraalla kielellä... 12 3.1.2 Kääntäminen... 13 3.1.3 Ääneenajattelu menetelmänä... 13 3.2 Tutkimuksen aineisto... 14 3.2.1 Käännöstehtävän teksti ja ohjeistus... 14 3.2.2 Erikseen selitettävät sanat... 16 3.2.3 Lomaketesti... 18 3.2.4 Ääneenajattelutesti... 20 4 SANOJEN MERKITYKSEN TUNNISTAMINEN JA KÄÄNNÖKSET... 22 4.1 Vastaajien käännöksistä... 22 4.2 Yksittäisten sanojen käännösratkaisut... 23 4.2.1 Sanan ukse tulkinta... 23 4.2.2 Sanan laua tulkinta... 26 4.2.3 Sanan sugulastele tulkinta... 30 4.2.4 Sanan jõulupühadel tulkinta... 32 4.2.5 Sanan õlgedest tulkinta... 34 4.2.6 Sanan pildil tulkinta... 36 4.2.7 Sanan perekonnaga tulkinta... 40 4.2.8 Sanan sündis tulkinta... 43 4.2.9 Lausekkeen peale selle tulkinta... 45 4.3 Määrällistä tarkastelua... 47 5 TAIVUTUSMUOTOIHIN LIITTYVÄT HAVAINNOT JA KÄÄNNÖSRATKAISUT... 52 5.1 Monikkomuotojen tulkinta... 53 5.2 Paikallissijojen tulkinta... 58 5.2.1 Sama sijamuoto viron- ja suomenkielisessä lausekontekstissa... 59 5.2.2 Suomennos eri sijassa... 63 5.3 Kieliopillisten sijojen ja viron komitatiivin tulkinta... 68 5.3.1 Adpositiolausekkeiden ja komitatiivimuodon tulkinta... 68 5.3.2 Objektin sijavalinta... 72 5.4 Verbimuotojen tulkinta... 75 5.4.1 Verbin aikamuodon tulkinta... 76 5.4.2 Verbin persoonamuodon tulkinta... 80 5.5. Määrällistä tarkastelua... 81 6 LOPUKSI... 86 6.1. Tutkimustulosten yhteenveto... 86 6.2. Tutkimuksen arvioiva tarkastelu ja jatkotutkimukset... 90 LÄHTEET... 92 LIITTEET (2)

1 JOHDANTO Tutkin tässä pro gradu -työssäni viron ja suomen keskinäistä ymmärrettävyyttä, tarkemmin sanottuna sitä, miten suomalaiset, jotka eivät ole opiskelleet viroa, ymmärtävät vironkielistä tekstiä. Tutkimukseni liittyy reseptiivisen monikielisyyden tutkimukseen. Reseptiivisellä monikielisyydellä (receptive multilingualism, RM) tarkoitetaan vuorovaikutusta, jossa osallistujat käyttävät äidinkieliään 1 kommunikoidessaan ja ymmärtävät toistensa käyttämiä kieliä (Bahtina & ten Thije 2013: 1). Reseptiivistä monikielisyyttä on aiemmin tutkittu erityisesti indoeurooppalaisten kielten puhujien välisissä kommunikaatiotilanteissa (esim. Delsing 2007, Gooskens & van Heuven 2017). Tämä tutkimukseni liittyy Tallinnassa, Joensuussa, Helsingissä ja Jyväskylässä toteutettavaan REMU-yhteistyöhankkeeseen, jossa tutkitaan reseptiivistä monikielisyyttä suomen ja viron näkökulmasta ja jossa pyritään selvittämään edellytyksiä suomalais-virolaiseen monikieliseen kommunikaatioon (REMU, verkkosivut). REMU-hanke sekä siihen liittyvä tutkimukseni tuovat lisätietoa suomalais-ugrilaisten kielten keskinäisestä ymmärrettävyydestä. Suomi ja viro ovat typologisesti erilaisia kuin aiemmin tutkitut kielet. Suomen ja viron rikas morfologia sekä mahdollisuus vertailla eri kieliryhmien tuloksia keskenään tuovat lisää tietoa reseptiivisen monikielisyyden universaalisuudesta (REMU). Lisäksi tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kielenopetuksen metodeja kehitettäessä, kun saadaan tietoa siitä, kuinka läheistä sukukieltä ymmärretään opiskelematta. Tutkimuksen pohjalta on mahdollista esimerkiksi kehittää sellaisen ohjeisto, joka helpottaisi läheiseen sukukieleen tutustumista. (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 88, 91.) Tutkimukseni on jatkoa mm. Annekatrin Kaivapalun ja Pirkko Muikku-Wernerin (esim. 2010) tutkimuksille, kolmelle pro gradu -tutkielmalle (Paajanen 2012; Heinonen 2015; Virtanen 2015) ja muutamalle kandidaatintutkielmalle (esim. Mark 2014, Hõbe-Oja 2016). Aiemmin on tutkittu muun muassa vironkielisen tekstin ymmärtämistä (Kaivapalu & Muikku- Werner 2010; Muikku-Werner 2013, 2014a, 2014b, 2015; Virtanen 2015) ja erillään olevien lauseiden (Paajanen 2012) sekä yksittäisten sanojen (Heinonen 2015) ymmärtämistä. Lisäksi Mark (2014), Muikku-Werner (2016) ja Hõbe-Oja (2016) ovat tutkineet, kuinka virolaiset ymmärtävät suomenkielistä tekstiä tai yksittäisiä sanoja. Esittelen aiempaa tutkimusta tarkemmin luvussa 3. 1 Periaatteessa myös myöhemmin opittujen kielten käyttäminen on mahdollista. Esimerkiksi Belikovan (2016) tutkimuksessa venäjää äidinkielenään puhuvat tulkitsivat suomenkielistä tekstiä viron kielen (L2) pohjalta. 1

Myös tässä pro gradu -työssä tutkitaan tekstin ymmärtämistä käännöstestin avulla. Keskityn yksittäisten sanojen sekä niiden taivutusmuodon tulkintaan. Aiemmissa tutkimuksissa on selvitetty esimerkiksi lausemerkityksen syntymistä (Paajanen 2012), ymmärtämisen strategioita kokonaista tekstiä tulkittaessa (Virtanen 2015) ja kotekstin vaikutusta sanaston ymmärtämiseen (Muikku-Werner 2014a, 2015). Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: Miten vastaajat tulkitsevat yksittäisiä tekstissä esiintyviä sanoja? Miten sanan taivutusmuoto vaikuttaa sen ymmärtämiseen? Kuinka taivutusmuotoja tulkitaan ja havainnoidaan? Miten suomen kielen opiskelijoiden ja muiden vastaajien käännökset eroavat toisistaan? Keskityn tässä tutkimuksessani tiettyjen sanojen ja niiden taivutusmuotojen tulkintaan tilanteessa, jossa vastaajat ovat kääntäneet yhtenäisen tekstin. Pyrin selvittämään, miten erilainen (esim. monikon tunnus sukulastele vs. sukulaisille) tai yhteinen morfologia (esim. sijapääte sukulastele vs. sukulaisille) vaikuttaa ymmärtämiseen. Selvitän myös, kuinka suomalaiset päättelevät muodoltaan poikkeavia ilmauksia ja vaikuttaako päätteen tai vartalon eri muoto ymmärtämiseen. Valitut morfologiset kategoriat ovat tyypillisiä viron ja suomen välisiä eroja: esimerkiksi paikallissijojen käyttöerot viron ja suomen välillä ovat huomattavia (Remes 2015: 318) ja nominien monikon tunnus on usein erilainen (Remes 2009: 40 41). Esittelen kategorioita tarkemmin luvussa 3.2.2. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden vastaajaryhmän testituloksista: suomen kielen opiskelijoilla voi olettaa olevan paremmin tietoa äidinkielen ja siten myös sen lähisukukielen morfologiasta, minkä vuoksi vastaajaryhmien vertailu on mielenkiintoista. Luvussa 2 perehdyn aiempaan tutkimukseen, ja luvussa 3 esittelen tämän tutkimuksen menetelmät ja aineiston. Pääluvussa 4 tarkastelen yksittäisten sanojen käännöksiä ja tulkintoja, kun vastaajien apuna oli kokonainen teksti. Käsittelen myös sellaisia käännöksiä, joissa yksittäisen sanan tulkinta on tehty väärin. Pääluvussa 5 käsittelen sitä, millaiseen taivutusmuotoon vastaajat ovat kääntäneet sananmuotoja ja millaisia havaintoja sanojen taivutusmuodoista he ovat tehneet. Lopulta luvussa 6 teen yhteenvedon tuloksistani ja arvioin tutkimuksen onnistumista. 2

2 VIERAAN KIELEN YMMÄRTÄMINEN JA KIELTEN SAMANKALTAISUUS Esittelen tässä luvussa vieraan kielen ymmärtämistä sekä kielten samankaltaisuutta sekä reseptiivisen monikielisyyden aiempaa tutkimusta. Jotta kieltä voi ymmärtää, sen täytyy olla jollain tasolla samankaltaista kuin aiemmin osattu kieli. Alaluvussa 2.1 esittelen vieraan kielen ja taivutettujen sananmuotojen ymmärtämistä, minkä lisäksi luvussa 2.2 määrittelen tarkemmin kielten välistä samankaltaisuutta ja ymmärrettävyyttä sekä niihin vaikuttavia seikkoja. Luvussa 2.3 esittelen aiempaa reseptiivisen monikielisyyden tutkimusta ja luvussa 2.4 suomen ja viron vertailevaa tukimusta. 2.1 Vieraan kielen ja taivutusmuotojen ymmärtäminen Tutkin sitä, kuinka sellaiset suomalaiset, jotka eivät ole ollenkaan opiskelleet viroa, ymmärtävät vironkielistä tekstiä. Tutkimukseni informanttien tuli kääntää vironkielinen teksti äidinkielelleen suomen kielelle. Vaikkei kyse ollut varsinaisesti kielenoppimisesta, informanteillani oli tietyt vieraan kielen oppimisen strategiat käytössään. Vieraan kielen ymmärtämisen tutkimus linkittyy siis kielenoppimisen tutkimukseen. Vieraan kielen oppimisen tutkimuksessa puhutaan lähdekielestä (L1, first language) eli äidinkielestä ja kohdekielestä (TL, target language) eli opittavasta kielestä (L2, second language) (Nissilä 2011: 38). Tässä tutkimuksessa informanttieni lähdekieli on suomi ja kohdekieli viro. Tässä tutkimuksessa on oleellista se, millaisessa yhteydessä tietyssä muodossa olevat kohdekieliset sanat esiintyivät. Kahden usein yhdessä esiintyvän sanan yhdistelmää kutsutaan kollokaatioksi. Sana saattaa edellyttää jonkin tietyn sanan myötäesiintymistä, jolloin käyttäessään sanaa puhuja saattaa ottaa huomioon myös sen tyypilliset kerasanat, kollokaatit. (Muikku-Werner 2014a: 103 ja mainitut lähteet.) Muikku-Wernerin (mts. 103, 106) mukaan suomenkielinen puhuja pystyykin äidinkielensä kerasanojen perusteella arvaamaan vironkielisessä tekstissä olevia sanoja, jotka eivät luultavasti olisi tunnistettavia irrallaan. Oletus siitä, että tunnistetun vironkielisen sanan kollokaatit ovat samoja, voi siis auttaa ymmärtämään vieraita sanoja (mp.). Esimerkiksi Muikku-Wernerin (mts. 106) tutkimuksessa, jossa suomalaiset käänsivät vironkielisen tekstin äidinkielelleen ilman aiempia opintoja, lausekkeen aastal 1993 ymmärrettiin usein tarkoittavan vuonna 1993, koska vuosiluvun tyypillinen kerasana on suomessa vuonna. Ison suomen kieliopin (VISK, määritelmät) mukaan sanan täydennyksiä ovat sellaiset lausekkeet, joiden kanssa sana esiintyy silloin, kun se valenssin tai täydennysmuotin mukaan on tarpeellista. Valenssiksi kutsutaan sanan ominaisuutta saada oheensa tietty määrä 3

täydennyksiä, jotka ovat yleensä pakollisia. Esimerkiksi verbin luottaa valenssin mukaisia täydennyksiä ovat luottaja ja luottamuksen kohde. (VISK 446 447.) Täydennysmuotti sen sijaan on eräänlainen väljempi konstruktio, joka koostuu verbeistä ja täydennyksistä. Muotin ja verbin yhteisvaikutus synnyttävät lauseen kokonaismerkityksen. Esimerkiksi verbi hyppiä, jonka merkitys liittyy ylösalaiseen liikkeeseen, voi sijoittua muottiin, jossa on suuntasijainen täydennys (esim. Koira hyppi sängystä toiseen). Tällöin kyseessä on siirtymismuotti, jossa voisi olla verbinä myös esimerkiksi siirtyä. (VISK 449.) Myös tällaiset muotit vaikuttavat kielen ymmärtämiseen ja tulkintaan. Jantunen ja Brunni (2012: 77) toteavat, että suomen kielen puhujalla on mielessään ikään kuin varasto, jossa on sanojen lisäksi tietoa myös niiden morfologisesta myötäesiintymisestä. He kuvaavat ilmiötä käsitteellä morfologinen priming (myös morfologinen pohjustus, Muikku-Werner 2014a). Tiettyyn ilmaukseen liittyy muistissa tieto sekä ytimen ja kerailmausten tyypillisistä taivutusmuodoista (Jantunen & Brunnni 2012: 77 78). Äidinkielinen puhuja on oppinut käyttämään näitä tiettyjä yhdistelmiä omaksuessaan äidinkielensä (Jantunen 2009: 356). Esimerkiksi Muikku-Wernerin tutkimuksessa (2014a: 110) ilmauksen lisaks Soomele ja Eestile Suomen ja Viron lisäksi ymmärtämisessä vaikeuksia tuotti se, että lisaks-sanan täydennys ei ollut suomen kannalta odotuksenmukaisesti genetiivimuotoinen. Käsittelen tässä tutkimuksessa taivutusmuotojen ymmärtämistä. Morfologisten muotojen tuottamista on kuvattu esimerkiksi niin, että monimorfeemisten muotojen tuottamisessa on mukana kolme komponenttia: sääntöjen mukainen vartaloiden ja päätteiden yhdistäminen, kokonaisen muodon hakeminen muistista ja taivutetun muodon analoginen muodostaminen (Riionheimo 2007: 68 ja mainitut lähteet). Myös tunnistamisen on nähty riippuvan näistä tekijöistä, ja on jopa todettu, että taivutusmotoja tunnistettaessa samalla toimivat sekä sananmuodon tunnistaminen yhtenä kokonaisuutena että sananmuodon osien tulkitseminen erikseen, ja kokonaismerkitys mielessä syntyy sitä kautta, kumpi tapa on nopeampi (mts. 72 ja mainitut lähteet). Tämän tutkimuksen kannalta on tärkeää huomata, että vironkieliset sanat eivät täysin vastaa suomenkielisiä taivutusmuotoja, mutta vastaajat joutuivat tulkitsemaan niitä äidinkielensä sananmuotojen perusteella joko kokonaisuuksina tai osista muodostuneina. 2.2 Kieltenvälinen samankaltaisuus Kun esimerkiksi suomalaiset opiskelevat tai yrittävät ymmärtää viroa, mukana on oletuksia siitä, mikä kielissä on yhteistä ja mikä ei. Viro ja suomi ovat läheisiä sukukieliä, ja niissä on paljon yhteistä niin sanastossa, rakenteessa kuin kielenkäytössäkin, minkä perusteella niitä 4

vieraana kielenä opetellessa omaa äidinkieltä voi käyttää hyväksi. Kielenoppija ei kuitenkaan etukäteen tiedä, mikä on samaa. (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 72 73.) Lähdekielen vaikutusta kohdekielen oppimiseen on kutsuttu siirtovaikutukseksi, transferiksi ja interferenssiksi, ja nykyisin puhutaan usein kielten vaikutuksesta toisiinsa (crosslinguistic influence, CLI) (Sajavaara 1999: 80; Paulasto ym. 2014: 419). Jarvisin ja Pavlenkon (2008: 13) mukaan kieltenvälinen vaikutus on kompleksinen kognitiivinen ilmiö, johon vaikuttavat kielenkäyttäjän havainnot, mielleyhtymät ja valinnat. Lähdekielen vaikutuksen on tutkimuksissa katsottu olevan negatiivista tai positiivista (Kaivapalu 2005: 30). Muikku- Wernerin (2014a: 101) mukaan suomalaiset, jotka yrittävät ymmärtää vironkielistä tekstiä, käyttävät hyödykseen kielten samankaltaisuutta. Samankaltaisuus ei kuitenkaan ole aina ainoa keino, eikä se aina takaa ymmärtämistä. Myös koherentin tekstikokonaisuuden tuki, maailmantieto, metalingvistinen tietoisuus, suomen varieteettien hallinta ja muiden kielten osaaminen auttavat ymmärtämisessä. (Mp.) Håkan Ringbomin (2007: 5) mukaan yhtäläisyyksien huomaaminen on vieraan kielen oppimisprosessissa ensisijaista ja eroavaisuuksiin kiinnitetään huomiota vasta yhtäläisyyksien jälkeen. Kun esimerkiksi tekstiä luetaan vieraalla kielellä, huomio kiinnitetään ensiksi tuttuihin asioihin. Kuitenkaan se, minkä oppija havaitsee yhtäläisyydeksi, ei aina vastaa kielitieteellisesti määriteltyä samanlaisuutta, minkä lisäksi se, mitä yksi oppija pitää samanlaisena, voi toisen mielestä olla erilaisuutta. (Mts. 7 8.) Kieltenvälisen samankaltaisuuden voi jakaa todelliseen, havaittuun ja oletettuun samankaltaisuuteen. Todellinen samankaltaisuus (actual/objective similarity) voidaan selvittää kielitieteen metodein. (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 74 75; Ringbom 2007: 7, 24 25.) Perinteisissä kontrastiivisissa tutkimuksissa, kuten Hannu Remeksen (2009) viron ja suomen taivutusmorfologioiden vertailussa, on selvitetty eri kielten välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä kielitieteellisesti. Kielenoppija ei kuitenkaan perusta tietojaan kielitieteen tutkimustuloksille, vaan kohdatessaan vierasta kieltä hän havainnoi sitä äidinkielensä ja muiden osaamiensa kielten pohjalta. Sitä, minkä kielenoppija kokee samanlaisena, kutsutaan havaituksi samankaltaisuudeksi (perceived similarity). Kielenoppijalla voi olla myös oletuksia siitä, mikä kielissä toimii samoin. Tätä näkökulmaa samankaltaisuuteen kutsutaan oletetuksi samankaltaisuudeksi (assumed similarity). Oletettu samankaltaisuus voi perustua havaittuun samankaltaisuuteen. (Ringbom 2007: 7, 24 25.) Jarvis ja Pavlenko (2008: 177) kutsuvat samankaltaisuuden ja erilaisuuden lajeja objektiiviseksi (objective similarity/difference) ja subjektiiviseksi (subjective similarity/difference). Subjektiivista samanlaisuutta on se, minkä kielenkäyttäjä olettaa olevan samankaltaista, sekä se, minkä hän havaitsee samanlaiseksi. Objektiivinen samankaltaisuus puolestaan vastaa käsitettä todellinen samankaltaisuus. (Mp.) 5

Havaittu samankaltaisuus liittyy vieraan kielen ymmärtämiseen, kun taas oletettu samankaltaisuus liittyy erityisesti kielen tuottamiseen. Todellista samankaltaisuutta voi mitata typologisen tutkimuksen menetelmillä, mutta havaittu ja oletettu samankaltaisuus kuuluvat psykolingvistiikan kenttään, ja ne perustuvat enemmän yksilön kokemukseen ja sisältävät variaatiota yksilöiden välillä. (Kaivapalu ja Martin 2014: 285.) Oletettuun samankaltaiseen liittyy lisäksi se, ettei oletetun samankaltaisuuden perusteella välttämättä ymmärräkään vierasta kieltä, sillä oletus voi olla virheellinen. Kielten vertailuissa on käytetty termiä petollinen ystävä (false friends) (Remes 2009: 37). Petolliset ystävät tai riskisanat ovat sanoja, jotka muistuttavat toisiaan äänteellisesti mutta joilla on eri merkitys. Ne johtavat usein harhaan sekä ymmärrettäessä että opittaessa vierasta kieltä. Petollisia ystäviä on suomen ja viron välisissä tutkimuksissa nimitetty myös pulmasanoiksi. (Laalo 1992; Kaivapalu & Muikku-Werner 2010.) Esimerkiksi tämän tutkimuksen käännöstestin sana pildil kuvassa on luokiteltavissa petolliseksi ystäväksi, sillä se muistuttaa suomen piltti-sanaa, mutta sen merkitys on kuvassa. Lisäksi Remes (2009: 37) on todennut, että viron ja suomen välillä voi olla tällaisia suhteita myös morfologian tasolla: esimerkiksi viron yksikön partitiivi voi olla samannäköinen kuin suomen monikon nominatiivi (esim. vir. jumalat jumalaa ). Suomen ja viron välisiä petollisia ystäviä on tutkinut muun muassa Klaus Laalo (1992), minkä lisäksi Ilona Paajanen (2012) on tutkinut petollisten ystävien vaikutusta siihen, kuinka hyvin viroa osaamattomat suomalaiset ymmärsivät kokonaisia vironkielisiä lauseita. Paajanen (mt.) havaitsi, että petollisen ystävän oletetun merkityksen sopimattomuus lauseyhteyteen, maailmantieto ja oikean merkityksen löytäminen toisesta virkkeestä ovat voineet vaikuttaa siihen, että hänen informanttinsa eivät aina langenneet petollisen ystävän virheelliseen merkitykseen. Kieltenvälistä samankaltaisuutta ja vastaavasti myös erilaisuutta voi olla kaikilla kielen tasoilla (Ringbom 2007: 8; Kaivapalu & Martin 2014: 285, 290). Sananmuotojen samankaltaisuutta voi Kaivapalun (2013: 298) mukaan esiintyä paitsi leksikaalisessa merkityksessä mutta myös taivutusmuodon asussa ja funktiossa. Tässä tutkimuksessa taivutetut sanat ovat kontekstissaan, joten vastaajani ovat kohdanneet muun muassa sijamuotojen lähdekielestä poikkeavia funktioita (esim. jõulupühadel (adessiivi) joulunpyhinä (essiivi)). Toisaalta kuitenkin sanassa sugulastele sijan funktio ja muoto vastaavat lähdekieltä ja sanojen jõulupühadel ja sugulastele leksikaalinen merkitys on sama kuin lähdekielessä. Kaivapalu ja Martin (2014) selvittivät suomen ja viron havaittua samankaltaisuutta kysymällä, kuinka samanlaisina informantit pitävät tiettyjä yksittäin esitettyjä taivutettuja sanoja. Heidän tutkimuksensa keskittyi muotojen samanlaisuuteen eikä leksikaaliseen merkityk- 6

seen ja taivutusmuodon funktioon kiinnitetty juuri huomiota. Myös esimerkiksi Kaivapalun ja Muikku-Wernerin (esim. 2010) REMU-hankkeeseen 2 liittyvät viron ja suomen keskinäistä ymmärrettävyyttä selvittävät tutkimukset antavat tietoa nimenomaan havaitusta ja oletetusta samankaltaisuudesta. 2.3 Reseptiivinen monikielisyys ja sen tutkimus Reseptiivisen monikielisyyden tutkimus selvittää sitä, kuinka eri äidinkieliä puhuvat kommunikoivat käyttäen äidinkieliään (Bahtina & ten Thije 2013: 1). Usein RM-kommunikaatiossa kielet ovat läheisiä sukukieliä, jotta ymmärtäminen on mahdollista. Tässä tutkielmassa olen nimenomaan tutkinut sitä, miten suomalaiset ymmärtävät läheistä sukukieltä viroa. Useiden tutkimusten (esim. Kaivapalu & Muikku-Werner 2010, Muikku-Werner 2013, Paajanen 2012) mukaan suomalaiset ymmärtävät viroa jonkin verran ilman opintoja. Reseptiivinen monikielisyys on tärkeä osa Euroopan historiaa, ja esimerkiksi keskiajan Pohjois-Euroopassa germaanisilla kielillä kommunikoitiin kauppaa käydessä niin, että osallistujat käyttivät äidinkieliään (Braunmüller 2007: 30). Vasta 1800-luvun nationalismista alkaen yksi valtio, yksi kansa, yksi kieli -ajatus rikkoi eurooppalaista monikielisyyttä. Yhden kielen täydellisestä osaamisesta tuli ihanne, ja kommunikaatio Euroopassa muuttui (mts. 27). Euroopan Unionin monikielisyystavoite tukee kuitenkin ajatusta reseptiivisestikin monikielisestä Euroopasta (Zeevaert & ten Thije 2007: 1 2). Jotta RM-kommunikaatio on mahdollista, osallistujien on ymmärrettävä toisiaan ainakin jonkin verran. Kielten keskinäisestä ymmärrettävyydestä (mutual intelligibility) puhuivat Voegelin ja Harris jo vuonna 1951 (Bahtina & ten Thije 2013: 1). Einar Haugen (esim. 1966) tutki skandinaavisten kielten keskinäistä ymmärrettävyyttä 1960-luvulla ja kutsui kommunikointimuotoa, jossa osallistujat käyttivät äidinkieltään, semikommunikaatioksi (semi-communication). Nykyisin puhutaan mieluummin reseptiivisestä monikielisyydestä, jottei vaikuttaisi siltä, että kommunikaatio on vain puolittaista (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 70). Reseptiivisen monikielisyyden lisäksi on puhuttu käsitteestä LaRa (lingua receptiva). Käsitteellä LaRa halutaan korostaa sitä, ettei kieltenvälinen ymmärrettävyys liity ainoastaan lähisukukielten ymmärtämiseen vaan kaikilla olevaan kielikykyyn. LaRa olisi siis kaikkien niiden kielellisten, mentaalisten, interaktiivisten ja kulttuurienvälisten kompetenssien ko- 2 REMU-tutkimushankkeesta lisää luvussa 2.4. 7

konaisuus, joka auttaa kuulijaa ymmärtämään vierasta kieltä. (Rehbein & ten Thije & Verschik 2011: 249.) Reseptiivistä monikielisyyttä on tutkittu eri kielten näkökulmista. Esimerkiksi Ribbert ja ten Thije (2007) ovat selvittäneet, kuinka saksaa ja hollantia käytetään eräällä työpaikalla tiimityöskentelyssä. Lisäksi esimerkiksi skandinaavisten kielten (esim. Börestam Uhlmann 1994; Delsing 2007), hollannin, friisin ja afrikaansin (esim. van Bezooijen & Gooskens 2007) sekä tšekin ja slovakin (esim. Budovičova 1987) ymmärrettävyyttä on tutkittu. Lähisukukielen oppijalle on luotu työtapoja esimerkiksi EuroCom-projektissa (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 87). Ranskan pohjalta voi oppia muita romaanisia kieliä seitsemän seulan (Sieben Siebe, seven sieves) mallin avulla. Seulat ovat seuraavat: kansainväliset sanat, yhteinen sanasto, äänteiden vastaavuudet, ortografian erot, lausetyyppien säännöllisyydet, morfosyntaktiset säännöllisyydet sekä prefiksien ja suffiksien käyttö. Näiden tasojen avulla uutta kieltä oppiva tuntee jo paljon kielen rakenteesta ja sanastosta. (Klein & Stegmann 1999: 14 15.) Kaivapalu ja Muikku-Werner (2010: 88) ovat todenneet, että Kalevi Wiik (1994) on luonut vastaavanlaiset ohjeet suomenkieliselle viron opiskelijalle. Reseptiivisen monikielisyyden tutkimus kytkeytyy moneen tutkimusalaan. Toisaalta se liittyy yleiseen monikielisyyden tutkimukseen, toisaalta toisen kielen oppimisen tutkimukseen. RM-tutkimuksen tavoitteena onkin ollut myös kehittää kielenoppimisen- ja opetuksen strategioita, joita voitaisiin hyödyntää läheisiä sukukieliä opiskeltaessa (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 88). 2.4 Suomen ja viron samankaltaisuuden tutkimus Suomi ja viro ovat sekä geneettisesti että typologisesti läheisiä sukukieliä, ja niissä on paljon yhteistä sanastoa, mutta ne eivät ole keskenään täysin ymmärrettäviä (esim. Kaivapalu & Muikku-Werner 2010). Viro ja suomi eroavat toisistaan kaikilla kielen osa-alueilla, ja kielten vertailu eri näkökulmista on ollut mielenkiintoista niin kielentutkijoista kuin maallikoistakin. Puhtaan kontrastiiviset tutkimukset ovat kielen järjestelmän vertailua, objektiivisen samankaltaisuuden tutkimista. Esimerkiksi Remes (2009) on vertaillut suomen ja viron taivutusmorfologiaa ja täten esitellyt suomen ja viron objektiivista samankaltaisuutta. Remes on vertaillut kirjakielten taivutusjärjestelmiä nykykielen näkökulmasta mutta on ottanut huomioon myös muotojen historiallisen taustan. Hän on tehnyt esityksen kahden lähisukukielen morfologisista suhteista: mitä yhteistä ja eroavaa niissä on. Esimerkiksi astevaihtelujärjestelmien erot ja viron genetiivimuotojen tärkeys järjestelmän osana ovat kieliä erottavia piirteitä. (Mts. 255 256). 8

Viron ja suomen yhtäläisyyksiä ja eroja on tutkittu myös vieraan kielen oppimisen näkökulmasta. Esimerkiksi Muikku-Wernerin (2002), Kaivapalun (2005) ja Spoelmanin (2013) tutkimukset äidinkielen vaikutuksesta vieraan kieleen oppimiseen paljastavat, että vironkieliselle suomenoppijalle on usein hyötyä äidinkielen läheisestä sukulaisuudesta. Esimerkiksi Spoelmanin (2013: 372) tutkimuksessa virolaiset suomenoppijat tekivät huomattavasti vähemmän partitiivivirheitä kuin saksalaiset ja hollantilaiset suomenoppijat. Virolaisten oppijankielessä oli kuitenkin äidinkielen vaikutuksesta johtuvia virhekategorioita, joita muilla ryhmillä ei ollut. Läheinen sukukieli voi siis johtaa oppijaa harhaankin, mutta enimmäkseen siitä näyttäisi olevan hyötyä. (Spoelman 2013: 372, myös Kaivapalu 2005.) Kaivapalu (2005) on tutkinut, millaista lähdekielen morfologinen vaikutus on ja kuinka se toimii. Kaivapalu havaitsi, että vironkieliset esimerkiksi hyödyntävät äidinkielensä taivutusmalleja tuottaessaan suomen kielen sanojen taivutusmuotoja testitilanteessa, ja kun suomen kielen taso oli korkea, he pystyivät hyödyntämään äidinkielen mallia vielä enemmän (mts. 273). Tässä tutkimuksessani tarkastelen kuitenkin sitä, kuinka taivutusmuotoja ymmärretään eikä tuoteta. Ymmärtämiseen liittyy enemmän Kaivapalun tutkimus (2004) lähisukukielten sananmuotojen samankaltaisuudesta. Kaivapalu (2004) on selvittänyt suomen ja viron havaittuja yhtäläisyyksiä ja eroja eli tarkemmin sanottuna sitä, miten samanlaisena kielten morfologia nähdään, sillä kielenoppijalle samanlaisuuksien havainnointi on tärkeää. Kaivapalu on pyytänyt informanttejaan luokittelemaan monikossa olevia sanoja samanlaisiin ja erilaisiin, ja hän on todennut, että kielenoppimisen kannalta on tärkeämpää huomioida, mitä muotoja oppijat pitävät samanlaisina, kuin se, miten muodot vastaavat toisiaan kielihistoriallisesti. (Mp.) Kaivapalu on jatkanut samankaltaista tutkimusta myöhemmin Martinin kanssa (2014). Kaivapalu ja Martin selvittivät morfologisten muotojen tulkitsemista pyytämällä informantteja arvioimaan, mitkä vastaavista muodoista vaikuttavat samanlaisilta ja mitkä erilaisilta. He huomasivat, että suomalaiset ja virolaiset pitivät eri asioita samankaltaisina ja että informantit hyödynsivät esimerkiksi murretaustaansa arvioidessaan nominien taivutusmuotojen samankaltaisuutta. (Kaivapalu & Martin 2014: 307.) Suomen ja viron monikielistä kommunikaatiota on tutkittu REMU-yhteistyöhankkeessa. Hankkeen pilottina toimi Kaivapalun ja Muikku-Wernerin (2010) tutkimus, jossa suomalaiset käänsivät vironkielisen tekstin suomeksi. Kaivapalu ja Muikku-Werner huomasivat, että suomalaiset ymmärsivät vironkielistä tekstiä ja käyttivät monipuolisia strategioita tekstin tulkinnassa. Yhteinen sanasto näytti odotuksenmukaisesti auttavan ymmärtämistä. (Kaivapalu & Muikku-Werner 2010: 86 87.) 9

Hankkeen yhteydessä on tehty myös kolme pro gradu -tutkielmaa sekä muutamia kandidaatintutkielmia. Ilona Paajanen (2012; myös Paajanen & Muikku-Werner 2012) tutki yksittäisten lauseiden ymmärtämistä, petollisten ystävien vaikutusta ymmärtämiseen sekä ymmärtämisen strategioita. Paajasen informantit olivat suomen kielen opiskelijoita, jotka eivät kuitenkaan olleet opiskelleet viroa yhtään tai juuri ollenkaan. Paajanen (2012) totesi, että suomalaiset kyllä ymmärtävät viroa jonkin verran mutta tarvitsisivat ohjausta paremman ymmärtämisen saavuttamiseksi. Maria Heinonen (2015) tutki yksittäisten sanojen ymmärtämistä kirjoitettuna ja kuultuna. Parhaiten kääntäminen onnistui odotuksenmukaisesti selvästi läpinäkyvien eli kirjoitusasultaan lähes samanlaisten ja samamerkityksisten sanojen kääntäminen, kun taas petolliset ystävät eli merkitykseltään eroavat sanat tuottivat eniten vaikeuksia. Kolmannen pro gradu -tutkielman aiheesta on tehnyt Katja Virtanen (2015). Hänen tutkimuksensa käsittelee sitä, miten suomalaiset ymmärtävät vironkielistä tekstiä ja mitkä ovat ymmärtämisen strategioita vieraalla kielellä luettaessa. Virtanen toteutti aineistonkeruunsa ääneenajattelumenetelmällä, joten hän sai tietoa informanttiensa tiedostetusta ajatteluprosessista, ja hänen mukaansa osallistujat eivät juuri hyödyntäneet morfologista tai syntaktista analyysia käännöksissään. Virtanen (2015: 34) on todennut kuitenkin, että morfologian samankaltaisuus voi olla sellaista, joka alitajuisesti tiedostetaan mutta jota ei osata pukea sanoiksi. Mark (2014) ja Hõbe-Oja (2015) ovat selvittäneet kandidaatintutkielmissaan, kuinka viroa äidinkielenään puhuvat ymmärtävät suomenkielisiä yksittäisiä sanoja ja virkkeitä, ja Kulak (2015) ja Belikova (2016) sitä, kuinka venäjää äidinkielenään ja viroa toisena kielenä puhuvat ymmärtävät suomenkielisiä sanoja ja yhtenäistä tekstiä. Esimerkiksi Hõbe-Ojan (2015: 35) mukaan virolaisten mielestä oli hankala tulkita sellaisia suomen sanoja, joissa on paljon ä- ja y-kirjaimia tai kaksoiskonsonantteja. Muikku-Werner on julkaissut useita artikkeleita REMU-hankkeessa (2013; 2014a; 2014b; 2015; 2016). Muikku-Wernerin tutkimuksissa (2013; 2014a) suomalaiset käänsivät pitkähkön tekstin äidinkielelleen. Muikku-Werner (2013) on todennut esimerkiksi, että vierussanat ovat tärkeässä asemassa tekstiä tulkittaessa ja että lähdekielen kollokaattioletukset vaikuttavat kääntämiseen. Lisäksi Muikku-Werner (2015) on huomannut, että maailmantietoa käytetään paljon hyödyksi käännöksiä tehdessä, xja esimerkiksi äidin ja isän semanttinen yhteenkuuluminen aiheuttivat sen, että useat informantit käänsivät sanaparin ema ja õde muotoon äiti ja isä, vaikka jälkimmäinen sana tarkoittaa siskoa eikä sana õde ole samankaltainen lähdekielen sanojen sisko tai isä kanssa. Muikku-Werner on tutkinut enimmäkseen sitä, kuinka suomalaiset ymmärtävät vironkielistä tekstiä. Hän on kuitenkin myös teettänyt vuoden 2015 tutkimustaan vastaavan testin 10

vironkielisillä ja todennut esimerkiksi, että virolaiset perustelevat käännösratkaisujaan hyvin samantapaisesti kuin suomalaiset (Muikku-Werner 2016). Lisäksi Kaivapalu (2015) on vertaillut aiempia tutkimuksia viron ja suomen ymmärtämisestä, ja hän on todennut, ettei ymmärtäminen ole aivan symmetristä. Tutkimusten mukaan virolaiset onnistuivat yksittäisten sanojen kääntämisessä suomalaisia paremmin mutta suomalaiset onnistuivat paremmin, kun käännettävänä oli kokonainen teksti. Syyksi sille, että suomalaiset ymmärsivät paremmin kokonaista tekstiä, Kaivapalu ehdottaa sitä, että suomalaiset ovat tottuneet äidinkielensä pohjalta suurempaan variaatioon. (Kaivapalu 2015: 70.) 11

3 MENETELMÄT JA AINEISTO 3.1 Menetelmät Esittelen tässä luvussa vieraalla kielellä lukemista, kääntämistä ja ääneenajattelua, jotka ovat menetelmällisten ratkaisujeni taustalla alaluvussa 3.1. Lisäksi esittelen aineistoani ja informanttejani alaluvussa 3.2. Käytin aineistonkeruussa käännöstestiä, jossa vastaajat lukivat vieraskielistä tekstiä ja käänsivät sen äidinkielelleen niin hyvin kuin osasivat. Osa vastaajista lisäksi ajatteli ääneen tehtävää tehdessään. Tutkimukseni on lähinnä laadullista, ja pyrin luomaan aineiston perusteella yleiskuvaa siitä, kuinka käännettävänä olleen tekstin sanoja ja sananmuotoja on tulkittu. Tutkimuksessa on myös jonkin verran määrällistä otetta, sillä olen laskenut ymmärtämisessä onnistumisen osuuksia ja vertaillut vastaajaryhmiä keskenään. Koska aineisto on pieni, tulokset eivät tietenkään ole yleistettävissä. 3.1.1 Lukeminen vieraalla kielellä Tutkimuksen informanttien tehtävänä oli lukea ja kääntää vironkielinen teksti ilman kohdekielen aiempia opintoja, mutta yleiset lukemisen ja luetun ymmärtämisen tavat ja oman äidinkielen antamat oletukset olivat voimassa. Pitkänen-Huhdan (1999: 260) mukaan useissa tutkimuksissa on todettu, että äidinkielen lukustrategiat siirtyvät vieraalla kielellä lukemiseen mutta ensin tulee saavuttaa tietty kielitaidon taso. Koska suomi ja viro ovat läheisiä sukukieliä, vastaajillani on jo valmiiksi jonkinlainen kielitaidon taso, mikä on havaittu myös useissa aiemmissa tutkimuksissa (mm. Muikku-Werner 2013). Luetun ymmärtämisen on nähty lähtevän tekstistä tai lukijasta. Lukijalähtöisissä malleissa lukuprosessi kuvataan niin, että lukija kyllä aloittaa tekstissä olevista merkeistä mutta käyttää niitä vain vihjeinä. Merkitys rakentuu siis lukijan käsitysten ja kokemusten pohjalta, kun hän koodaa mielessään kirjainmerkkejä. (Pitkänen-Huhta 1999: 261 266.) Myös Lutjeharms (2007: 265) on todennut, että nykykäsityksen mukaan tekstiä luettaessa molemmat prosessointitavat, teksti- ja lukijalähtöinen, ovat käytössä ja että aiemmat tiedot ovat aina mukana lukuprosessissa. Esimerkiksi jos aihe on lukijalle ennestään tuntematon, hän keskittyy enemmän tekstin kielelliseen muotoon, mutta tutusta aiheesta on mahdollista ennakoida enemmän (Pitkänen-Huhta 1999: 266 267). Tässä tutkimuksessa useat tekstissä esiintyvät sanat ovat olleet vastaajille tuntemattomia, minkä vuoksi he ovat joutuneet tukeutumaan maailmantietoon ja päättelykykyyn tulki- 12

tessaan yksittäisten sanojen ja koko tekstin merkitystä. Kun informanttini ovat kääntäneet käännöstehtävän tekstin, he ovat tuoneet mukaan tilanteeseen aiemmat lukukokemuksensa sekä oletuksensa viron kielestä. Myös kielten samankaltaisuus on kuitenkin auttanut, jolloin tekstiä on voitu tulkita myös sen muodon perusteella. 3.1.2 Kääntäminen Tämän tutkimuksen vastaajat eivät pelkästään lukeneet vieraskielistä tekstiä vaan myös käänsivät sen äidinkielelleen. Kääntäessä on otettava huomioon se, etteivät alkuteksti ja käännös voi ikinä täysin vastata toisiaan (Kolehmainen & Koskinen & Riionheimo 2015: 377). Leonardin (2010: 76) mukaan käännöstieteessä on pyritty määrittelemään alkutekstin ja käännöksen vastaavuutta erilaisin teorioin: on puhuttu esimerkiksi kieliopillisesta, pragmaattisesta ja funktionaalisesta vastaavuudesta. Kääntäminen on ollut kouluopetuksessa perinteinen opetusmenetelmä (Malmkjær 2016), joten aineistoni informantit ovat oletettavasti tottuneet kääntämiseen, sillä heistä kaikki ovat opiskelleet vieraita kieliä. Oletan heidän myös harjoitelleen kääntämistä koulun vieraiden kielten tunneilla. Kolehmainen, Koskinen ja Riionheimo (2015: 376) ovat todenneet, että maallikoiden mielestä alkutekstin ja käännöksen samuus voi olla hyvän käännöksen tunnusmerkki, kun taas poikkeamat alkutekstistä tekisivät käännöksestä huonon, minkä voi olettaa olleen myös tämän tutkimuksen osallistujien oletuksena, kun he ovat kääntäneet vironkielistä tekstiä. Vastaavuus on kuitenkin suhteellista, eikä käännös voi ikinä olla kaikilta osin täysin vastaava (mts. 377). Informanttini käänsivät vironkielisen tekstin äidinkielelleen, ja tarkoituksena on tutkia, kuinka he ymmärsivät lukemaansa. Informanttien vastauksiin vaikutti kuitenkin myös kääntämisprosessi, sillä käännöksen tekemisessä on voinut olla monenlaisia strategioita. Kääntämismetodia on hyödynnetty myös aiemmissa suomen ja viron ymmärrettävyyttä mittaavissa tutkimuksissa (esim. Muikku-Werner 2013), ja Muikku-Werner (mts. 210) on huomauttanut, että hänen käännöstestinsä tuloksia arvioitaessa on otettava huomioon ns. maallikkokääntäjien erilaiset käännösstrategiat, mikä pätee myös tähän tutkimukseen. 3.1.3 Ääneenajattelu menetelmänä Ääneenajattelumenetelmä toimi tutkimuksessa lisäaineiston keruumenetelmänä. Ääneenajattelumenetelmässä eli protokolla-analyysissa koehenkilöt suorittavat jonkin tehtävän puhuen 13

ajatuksiaan ääneen niin, että tutkija saa tietoa vastaajan mentaalisesta toiminnasta (Bernardini 2001: 242 244; Seitamaa-Hakkarainen 2000: 63). Ääneenajattelumenetelmän pohjalla on idea, että ihmisen lyhytkestoisessa muistissa tietoa säilyy vain vähän ja siihen on helppo päästä käsiksi, kun taas pitkäkestoisessa muistissa asiaa on paljon, mutta se on hankalasti saatavilla. Työmuistissa olevia asioida voidaan verbalisoida ääneenajatteluprosessissa samalla, kun suoritetaan määrättyä tehtävää, eikä verbalisoinnin ole todettu häiritsevän kognitiivista prosessia vaan ainoastaan hidastavan sitä. (Ericsson & Simon 1993: 11; Bernardini 2001: 242 244.) Ääneenajattelumenetelmää on sovellettu muun muassa käännöstieteessä (Bernadini 2001). Ääneenajattelutesti ei ole keskustelutilanne vaan osallistujan monologi, eikä tutkijan ole hyvä osallistua tilanteeseen. Osallistujan ei pidä analysoida tai selittää ajatuksiaan vaan ainoastaan kertoa ajatukset ääneen, ja koetilanteen tulisi olla keskeyttämätön. Onnistuneessa testitilanteessa tutkija saa tietoa osallistujan mentaalisista prosesseista, joihin muuten on hankala päästä käsiksi. (Bernardini 2001: 243 244; Ericsson & Simon 1993: xii xiv.) Bernardinin (mp.) mukaan ääneenajattelumenetelmällä kerätty aineisto saattaa kuitenkin olla hankalasti yleistettävissä yksilöiden erojen vuoksi. 3.2 Tutkimuksen aineisto Tutkimukseni aineisto koostuu kahdesta osasta: lomakekysely- ja ääneenajattelutestin vastauksista. Molemmissa testeissä sellaiset suomea äidinkielenään puhuvat, jotka eivät olleet opiskelleet viroa, lukivat vironkielisen tekstin ja pyrkivät kääntämään sen suomeksi niin hyvin kuin osasivat. Lomakekyselyssä vastaajat kirjoittivat vastauksen joko käsin tai tietokoneella, ja ääneenajattelutestissä osallistujat sekä kirjoittivat vastauksen käsin että pohtivat tehtävää tehdessään ratkaisujaan ääneen. 3.2.1 Käännöstehtävän teksti ja ohjeistus Molemmissa testeissä oli käännettävänä sama jouluaiheinen teksti Jõulud on ukse ees. Lomakekyselyssä teksti piti kääntää kokonaan, mutta ääneenajattelutestissä informantit käänsivät vain osan tekstin virkkeistä. He kuitenkin lukivat tekstin ensin kokonaisuutena. Molemmissa testeissä vastaajia pyydettiin myös selittämään tiettyjen sanojen käännösratkaisuja. Lomaketestissä selitettäviä sanoja oli yhdeksän, ja ääneenajattelutestissä oli samojen yhdeksän sanan lisäksi kolme muuta sanaa, jotta aineisto olisi laajempi. 14

Käännöstestien tekstin ovat kirjoittaneet REMU-hankkeen tutkijat yhteistyössä, ja Muikku-Werner (2015) on käyttänyt tekstiä tutkimuksensa käännöstestissä. Muikku-Werner (mt.) on keskittynyt semantiikkaan ja tutkinut, mitkä merkitysseikat tukevat päättelyä ja miten sanojen semanttiset yhteydet pohjustavat toisten sanojen tunnistamista. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen ensisijaisesti sanojen morfologisen muodon ja muiden tekijöiden vaikutusta ymmärtämiseen, joten vaikka teksti on sama, tutkimuksen painotus on erilainen. Tekstin aihepiiri on jouluinen, ja lauseet ovat rakenteeltaan melko yksinkertaisia. Teksti on rakennettu sellaiseksi, että lähekkäin esiintyviä sanoja on mahdollista tunnistaa toisen perusteella (Muikku-Werner 2015: 195). Sanasto- ja muototasolla teksti poikkeaa vastaavasta suomenkielisestä tekstistä, mutta myös yhteistä sanastoa ja morfologiaa on. Monet yhteisistä sanoista poikkeavat suomesta taivutusmuodoltaan. Esimerkiksi taivutuspääte (vir. laua vs. sm. uksen/oven) tai monikon tunnus (vir. sugulastele vs. sm. sukulaisille) voi olla erilainen virossa kuin suomessa. Joskus tietyssä funktiossa taas käytetään eri sijaa kuin lähdekielessä (vir. jõulupühadel vs. sm. joulunpyhinä). Lomaketestissä informanttien piti kääntämisen lisäksi selventää lihavoitujen sanojen käännösratkaisuja lomakkeen seuraavalla sivulla. Ääneenajattelutestissä oli kolme lihavoitua sanaa enemmän kuin lomaketestissä 3, ja olen merkinnyt kyseiset sanat alla olevaan tekstiin kursiivilla. Käännettävä teksti oli seuraava: JÕULUD ON UKSE EES Kohe on jõulud käes! Jõulu eel ostame kingitusi. Kaunistame kuuse ja mängime selle ümber. Käesoleval aastal ostan sugulastele raamatuid. Üks raamat võib olla kallis, teine odav. Katame laua rikkalikult. Sellel on pähkleid ning õlgedest tähed. Potis on üks hüatsint. See on ilus lill. Peale selle armastan ka roose ja tulpe. Möödunud jõulu ajal tegime palju pilte. Sellel pildil on minu ema ja õde. Sellel pildil omakorda on minu naine. Ta on rase. Laps sündis juulis. Jõulupühadel on inimestel aega olla perekonnaga. Alla on tekemäni suomennos, jonka olen lähettänyt tai lukenut kiinnostuneille, kun he ovat tehneet koko tehtävän: JOULU ON OVELLA ( oven edessä ) Kohta on joulu käsillä. Joulun alla (edellä) ostamme lahjoja. Koristelemme kuusen ja leikimme sen ympärillä. Tänä vuonna (aasta=vuosi) ostan sukulaisille kirjoja. Yksi kirja voi olla kallis, toinen halpa. Katamme pöydän runsaasti (/koreaksi). Sen päällä ( sillä ) on pähkinöitä sekä olkitähtiä (olkiset; oljista (tehdyt) tähdet). Ruukussa on yksi hyasintti. Se on kaunis kukka. Sen lisäksi rakastan myös ruusuja ja tulppaaneja. Viime ( menneen, mennyt ) joulun aikana otimme ( teimme ) paljon kuvia. Tässä kuvassa on minun äitini ja siskoni. Tässä kuvassa puolestaan on minun vaimoni. 3 Sanoja oli enemmän, jotta saisin tietoa myös monikon partitiivimuodoista ja verbeistä, mutta aineiston pienuuden takia en ole juuri huomioinut kolmea ylimääräistä sanaa juurikaan. 15

Hän on raskaana. Lapsi syntyi heinäkuussa. Joulunpyhinä ihmisillä on aikaa olla perheen kanssa. ( perhekunnan kanssa ). Tekstissä on siis 17 virkettä, joissa on yhteensä 18 lausetta. Lihavoidut sanat ovat pääasiassa substantiiveja, mutta yksi on verbi ja yksi prepositiolauseke. Molemmat kyselylomakkeet ovat liitteinä. Ääneenajattelutestissä kaikki vastaajat lukivat koko tekstin hiljaa mielessään, minkä jälkeen he ryhtyivät kääntämään testin lauseita yksi kerrallaan. Lomakekyselyssä sen sijaan ei ollut selkeää ohjetta siitä, pitääkö teksti ensin lukea ja sitten kääntää vai voiko kääntämisen aloittaa heti ensimmäisellä lukukerralla, joten informantit valitsivat oman strategiansa. Vaikka osa informanteista ryhtyi siis heti kääntämään 4, he ovat voineet palata tekstissä taaksepäin, jos ovat tekstin loppuosan perusteella muuttaneet tulkintaansa. 3.2.2 Erikseen selitettävät sanat Tässä tutkimuksessa vastaajien piti ottaa huomioon se, että sananmuodot olivat sekä muodoltaan että käyttötarkoitukseltaan samanlaisia tai erilaisia. Molemmissa teksteissä oli erikseen selitettävänä kahdeksan yksittäistä sanaa (ukse, sugulastele, laua, õlgedest, pildil, sündis, jõulupühadel, perekonnaga) ja yksi lauseke (peale selle). Ääneenajattelutestissä oli lisäksi kolme muuta sanaa (kingitusi, pähkleid, tegime). Valitsin erikseen selitettäviksi sanoiksi sellaisia, jotka poikkeavat joko morfologiselta muodoltaan tai sijamuodoltaan suomen kielen vastineista mutta joiden merkitys olisi joko pääteltävissä suomen tai jonkin muun kielen perusteella (esim. pildil kuvassa vrt. ru. bild). Sanat ovat suomeen nähden erilaisessa asemassa. Osa eroaa suomen vastineista esimerkiksi niin, että sijapääte tai monikon tunnus on erilainen, ja joistakin sanoista on suomessa käytössä eri taivutusmuoto samassa funktiossa (esim. ajanilmauksessa jõulupühadel). Lisäksi sanan pildil merkitys on pääteltävissä ainoastaan muiden kielten kuin suomen avulla. Kaivapalun (2013: 298) kielten samankaltaisuus voi olla joko muodon, leksikaalisen merkityksen tai funktion samankaltaisuutta. Sananmuodot sugulastele sukulaisille, õlgedest oljista, olki- ja jõulupühadel joulunpyhinä ovat paikallissijaisia ja monikkomuotoisia, ja niissä on kaikissa suomen vastaavasta poikkeava monikon tunnus te tai de. Sanan sugulastele sija on sama kuin vastaavassa ilmaisussa suomennetussa lauseessa, joten se on sekä leksikaaliselta merkitykseltään että funktiol- 4 Yksi vastaaja (M-8) kommentoi lomakkeella, että olisi kannattanut ensin lukea koko teksti eikä ryhtyä kääntämään alusta asti lause kerrallaan. 16

taan samanlainen. Sanoja õlgedest ja jõulupühadel ei voi kääntää käännöstekstin lausekonteksteissa morfologisesti täysin vastaavaan muotoon, joten niissä sijan funktio on erilainen. Käännöstestissä oli myös paikallissijainen ilmaus pildil kuvassa, kuvalla, joka muistutti riskisanaa sm. piltillä lapsella. Sana pilt kuva on lainautunut viroon alasaksasta (ETY s.v. pilt) ja muistuttaa esimerkiksi saksan das Bild ja ruotsin en bild -sanoja, joten oletin merkityksen olevan pääteltävissä vieraiden kielten avulla. Myös Paajasen (2012: 37) tutkimuksessa jotkut vastaajat onnistuivat kääntämään sanan. Viroksi jotain on ikään kuin kuvan päällä, pinnalla, joten käytössä on ulko- eikä sisäpaikallissija kuten suomessa. Täten samaa funktiota ilmaistaan eri sijalla sen lisäksi, että sanan merkitys on erilainen. Sanat ukse oven ja laua pöydän ovat yksikön genetiivissä. Käännöstesteissä ukse esiintyi osana postpositiolauseketta ukse ees oven edessä, jonka luonteva suomennos kontekstissaan on ovella. Sana laua taas esiintyi lausekontekstissaan katame katamme -verbin objektina. Viron genetiivi on päätteetön (Remes 2015: 71), jolloin sanojen ukse ja laua suomennokset poikkeavat taivutusmuodoiltaan vironkielisistä vastineistaan. Molemmissa sanoissa vartalo on kuitenkin sama tai lähes sama kuin suomenkielisissä sukulaissanassa (uksen, lau(d)an), minkä lisäksi postpositiolausekkeessa ja objektin sijana genetiivi on odotuksenmukainen. Sanan laua merkitys tosin poikkeaa sukulaissanan merkityksestä mutta oli pääteltävissä. Sana perekonnaga on komitatiivimuoto yhdyssanasta perekond perhekunta, perhe. Viron komitatiivi on aivan erilainen kuin suomen komitatiivi (perhekuntineen), ja kontekstissa luonteva suomennos on perheen kanssa. Sana perekonnaga eroaa siis suomennoksestaan sekä sijan että sanavartalon (virossa yhdyssana) puolesta. Puhekielessä kanssa-postpositio voi kuitenkin esiintyä kliittinä -kaa (Jaakola 1997: 148). Lisäksi testissä oli selitettävänä yksi kahden sanan kokonaisuus, prepositiolauseke peale selle sen lisäksi, päälle sen. Sen merkitys oli pääteltävissä, vaikkeivät sananmuodot täysin vastaa lähdekielen muotoja. Ainoa molemmissa käännöstesteissä erikseen selitettävänä ollut verbi oli sündis syntyi. Imperfektimuotoinen sündis on sanavartaloltaan lähes sama kuin suomenkielinen vastineensa, mutta imperfektin tunnus ja sen yhteydessä esiintyvä persoonapääte poikkeavat suomen vastineista. Ääneenajattelutestissä oli lisäksi selitettävänä sanat tegime teimme/otimme, kingitusi lahjoja ja pähkleid pähkinöitä, joita käsittelen luvussa 5. Sanat ja sananmuodot olivat siis erilaisissa asemissa lähdekielen vastineisiin nähden. Jotkut poikkesivat monikon tunnuksen osalta tai taivutuspäätteeltään. Joissakin taas sanan merkitys piti päätellä, ja joissakin sijan käyttö eli funktio oli erilainen. Verbimuodon sündis päätteet poikkesivat suomen vastaavista. Alla taulukossa 1 esittelen sananmuotoja tarkemmin: 17