Ihmiseen kohdistuva tutkimus Eettiset perusvalmiudet tutkimustyössä sekä lupa- ja lausuntomenettely Matti Lehtihalmes Logopedia Humanistinen tiedekunta Oulun yliopisto Tutkimuksen eettinen arviointi Tutkimuseettinen neuvottelukunta (2006). Tutkimuksen eettinen arviointi Suomessa 1
OHJEISTOT Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausten käsitteleminen (2002) (1994, 1998) HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ 1. Rehellisyys, huolellisuus ja tarkkuus (tutkimus, tallentaminen, esittäminen ja arviointi) 2. Eettisesti kestävät tiedonhankinta-, tutkimusja arviointimenetelmät & avoimuus julkaisemisessa; 3. Muiden tutkijoiden työn ja saavutusten asianmukainen huomioon ottaminen; 4. Tutkimuksen suunnittelu, toteuttaminen ja raportointi tieteelliselle tiedolle asetettujen vaatimusten mukaan; 2
HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ 5. Tutkimusryhmän jäsenten asema, oikeudet, osuus tekijyydestä sekä vastuut ja velvollisuudet määritelty; tutkimustulosten omistajuus, aineistojen säilyttäminen sovitun kirjaaminen ennen tutkimuksen alkua/rekrytoimista 6. Rahoituslähteet ja sidonnaisuudet; 7. Hyvä hallintokäytäntö ja henkilöstö- ja taloushallinto. VASTUU HYVÄN TIETEELLISEN KÄYTÄNNÖN YLLÄPITÄMISESTÄ Ensisijaisesti tutkijalla itsellään, mutta myös: tutkimusryhmä, työnohjaaja, yksikön ja laitoksen johto, tieteelliset seurat ja toimittajat, rahoittajat. 3
Tutkimusetiikan järjestelmä ja hyvä tieteellinen käytäntö Tutkimusetiikan järjestelmä ja hyvä tieteellinen käytäntö 4
Tutkimusetiikan kolme periaatetta Älä vahingoita! Älä varasta! Älä valehtele! Kaksoisjulkaiseminen ja plagiarismi Errami, M. & Garner, H. (2008). A tale of two citations. Nature, 451, 397-399 5
Kaksoisjulkaiseminen ja plagiarismi Katso myös julkinen tietokanta Déjà vu http://spore.swmed.edu/dejavu Errami, M. & Garner, H. (2008). A tale of two citations. Nature, 451, 397-399 Tieteenaloilla valtavia eroja tutkimuskohteissa, tutkimuksessa käytettävissä metodeissa ja julkaisutavoissa. Esimerkkinä tekijyys 6
Kuka on julkaisun tekijä? Eri tieteenalojen välillä suuria eroja. Humanistisella alalla perinteisesti yhden kirjoittajan laatimia monografioita Tekniikassa, luonnontieteissä, biotieteissä ja lääketieteessä lähes normina useiden tekijöiden ryhmässä laaditut julkaisut. Suurissa monikeskustutkimuksissa jopa kymmeniä tekijöitä. Epäeettistä tutkijoiden julkaisuluettelojen kasvattamista (humanistien kommentteja ryhmissä tehdyistä tutkimuksista) Epäeettistä tutkimuksen toteutuksen kannalta avainasemassa olevien osallistujien nimien poisjättämistä (eräiden muiden tieteenalojen edustajien kommentteja humanistisesta tutkimuksesta) 273 kirjoittajaa, mutta kyseessä on yksi ihmiskunnan suurimmista tutkimushankkeista. Projektissa oli mukana 14 tutkimuskeskusta eri puolilta maailmaa. 7
Vancouver-ohjeiston mukaiset julkaisun tekijän kolme kriteeriä : Kirjoittajalla on ollut merkittävä rooli tutkimuksen suunnittelussa, tiedon keruussa tai sen analysoinnissa. Hän on osallistunut julkaisun kirjoittamiseen. Hän on tutustunut koko käsikirjoitukseen ja antanut omalta osaltaan luvan sen lähettämiselle julkaistavaksi. Ks. Clarkeburn & Mustajoki (2007). Tutkijan arkipäivän etiikka (s. 92). Tampere: Vastapaino Pannaanko aakkosiin Mitä kirjoittajajärjestys kertoo? Alasta riippuen hyvin tarkka hierarkia, tärkeysjärjestys tai jopa pelkkä aakkosjärjestys Eräillä aloilla dosentuuriin vaadittaviin julkaisuihin hyväksytään vain ykkös- tai kakkospaikka sekä viimeinen paikka. Luonnontieteissä, lääketieteissä, tekniikassa, psykologiassa ja logopediassa yhteinen käytäntö: Ensimmäinen kirjoittaja aina päävastuussa kyseisestä artikkelista Toinen kirjoittaja työskennellyt hyvin läheisesti ensimmäisen kirjoittajan kanssa, vastaa mahdollisesti toiseksi tärkeimmästä osuudesta kyseisessä julkaisussa. Viimeinen kirjoittaja vastaa koko tutkimushankkeesta, josta tämä kyseinen artikkeli on vain yksi osa. Välissä olevat ovat kukin oman erikoisalansa mukaisesti osallisia. 8
Tutkimusetiikan näkökulmat Tutkittavien kannalta Aineiston hankinta sekä tutkittavien informointi, oikeudet ja suoja Yhteiskunnan kannalta Tiedon soveltaminen, sen käyttö ja vaikutukset Tieteenalan ja tiedeyhteisön kannalta Tieteen ja tiedeyhteisön sisäiset ilmiöt ja normit Kuula, A. (2006). Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino Tutkittavien kannalta kolme keskeistä periaatetta Ihmisarvon kunnioittaminen Tutkimuksen riskien ja siitä aiheutuvan haitan minimoiminen ja huolehtiminen, että tutkimuksesta saatava hyöty on suurempi kuin siitä aiheutuvat haitat. Tutkittavien tiedottaminen tutkimuksesta ja tietoon ja ymmärrykseen perustuva kirjallinen suostumus. 9
Tutkimuseettisiä ongelmia Riittävätkö ohjeet vai tarvitaanko tutkimuseettistä ennakkoarviointia? 10
Lääketieteellisen tutkimuksen ennakkoarvioinnilla raju alku (vaikka ennenkin oli tehty kamalia asioita) Dr. Josef Mengele Kuva: www.answers.com Nürnberg Doctors Trial, October 25, 1946 Kuva: United States Holocaust Memorial Museum (www.ushmm.org) Laadittiin lukuisia dokumentteja estämään väärinkäytöksiä lääketieteellisessä tutkimuksessa. Nürnbergin julistus vuonna 1947. Lääketieteessä esimmäiset eettiset toimikunnat 1960-luvulta alkaen. Puolueettomia elimiä, jotka tarkastelevat tutkimussuunnitelman perusteella tutkimuksen eettistä hyväksyttävyyttä, tutkittavien asemaa ja oikeuksia sekä tutkimuksesta mahdollisesti aiheutuvia haittoja ja niiden suhdetta verrattuna saatavaan hyötyyn. 11
Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta Mitä tekemistä sillä on humanistisen tutkimuksen kanssa??? Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 2 Lääketieteellisellä tutkimuksella tarkoitetaan sellaista tutkimusta, jossa puututaan ihmisen tai ihmisen alkion taikka sikiön koskemattomuuteen ja jonka tarkoituksena on lisätä tietoa sairauksien syistä, oireista, diagnostiikasta, hoidosta, ehkäisystä tai tautien olemuksesta ylipäänsä. 3 Ennen tässä laissa tarkoitettuun tutkimukseen ryhtymistä on tutkimussuunnitelmasta saatava eettisen toimikunnan myönteinen lausunto 5 Lääketieteelliseen tutkimukseen saa ryhtyä vain, kun tutkimuksesta vastaa lääkäri tai hammaslääkäri, jolla on asianmukainen ammatillinen ja tieteellinen pätevyys. 12
Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen mahdollisia ongelmatilanteita tarvitaanko eettisen toimikunnan lausuntoa? 1) Murretutkija tekee aineistonkeruuta hyvin Iäkkäiden informanttien parissa. On odotettavissa, että syntyvillä äänitallenteilla on arkaluonteista tietoa informanteista itsestään, heidän sukulaisistaan ja naapureistaan. 2) Kielentutkija haluaa selvittää attentiohäiriöisten lasten Vaikeuksia kielenoppimisessa 3) Vuorovaikutustutkija haluaisi videoida sosiaalitoimiston asiakaspalvelussa syntyviä konfliktitilanteita ja niiden ratkaisumalleja. 4) Logopedian opiskelija tutkii Internetissä olevan suulakihalkiolasten vanhempien keskusteluryhmän kautta tavoitettujen suulakihalkioisten lasten fonologisen kehityksen piirteitä. 13
Harold Wilson projekti Tutkimusyhteisön tuntemus Myös humanistista tutkimusta tehdään yhä useammin tutkimusryhmissä tai kiinteässä yhteistyössä sidosryhmän kanssa Logopedista tutkimusta tehdään harvoin irrallaan sidosryhmistä Lähes poikkeuksetta ihmisiin kohdistuva tutkimus edellyttää tutkimuslupaa, jonka joku taho myöntää Huomioitava moniammatillisten tutkimustiimien pelisäännöt ja työnjako 14
Tarvitaanko humanistisessa tutkimuksessa tutkimuseettistä ennakkoarviointia? Onko meille luotu järjestelmiä tätä varten? Onko tutkijoiden taustalla olevilla ammattiryhmillä omia eettisiä normistoja? Onko yliopistoissa tutkimuseettisiä toimikuntia? Kuinka laajasti tiedeyhteisö on koulutettu eettistä ennakkoarviointia varten? Tuntevatko tutkimusta ohjaavat opettajat tai tutkimusprojektien johtajat tutkimusta säätelevän lainsäädännön? Miten vältämme etikalisaation? Miksi ennakkoarviointia tarvittaisiin? Kansainvälisten sopimusten ja tutkimusyhteistyön paineet. Useat lehdet (erityisesti korkeatasoiset) vaativat, että tutkimus on ennen sen aloittamista arvioitu riippumattomassa ja puolueettomassa eettisessä toimikunnassa ja tutkimukselle on saatu sieltä puoltava lausunto. 15
Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi Tutkimuseettinen neuvottelukunta (2009) http://www.tenk.fi/ennakkoarviointi/index.htm Työryhmän ehdotukset Eettisten toimikuntien perustaminen yliopistoihin ja tutkimusorganisaatioihin Eettistä ennakkoarviointia tarvitaan, jos Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen Tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta Tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia Tutkimuksen toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittavalle (esim. perheväkivalta) Tutkimuksessa esitetään tutkittaville poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä, joiden mahdollisten haittojen arviointi edellyttää erityisasiantuntemusta (esim. väkivalta, pornografia) Tutkimuksella on riski aiheuttaa tutkittaville normaalin arkielämän rajat ylittävää pitkäaikaista henkistä haittaa (trauma, masennus, unettomuus) 16
Työryhmän muut ehdotukset Muutos lakiin lääketieteellisestä tutkimuksesta niin, että laki koskisi kaikkea ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen puuttumista merkitsevää terveystieteellistä tutkimusta ja että tutkimuksesta vastaava henkilö voisi olla myös muun alan kuin lääketieteen tai hammaslääketieteen asiantuntija Muutos lainsäädäntöön siten, että lapsille Suomen perustuslaissa sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattu oikeus saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti toteutuu myös lapsen tutkimukseen osallistumista koskevissa asioissa muut ehdotukset jatkoa Tutkimusetiikan koulutuksen vahvistaminen ja vakiinnuttaminen perusopetuksessa ja tutkijakoulutuksessa. Nyt ehdotetun järjestelmän ja eettisen arvioinnin ohjeistuksen toimivuus ja mahdolliset ongelmat arvioidaan erikseeen vuoden 2011 lopussa. 17
Milloin tutkimukselle pitää hakea lausunto sairaanhoitopiirin eettiseltä toimikunnalta? Jos tutkimusta koskee laki lääketieteellisestä tutkimuksesta. Lääketieteellistä tutkimusta ovat pääsääntöisesti kaikki lääkäri- ja/tai lääketeollisuuslähtöiset (mutta myös muiden tieteenalojen) tutkimukset, joissa puututaan ihmisen koskemattomuuteen joillakin seuraavista tavoista: Mikä tahansa aktiivinen interventio, joka tehdään tutkimuksen vuoksi Mikä tahansa näyttenotto tutkimuksen vuoksi Syvällinen haastattelu, esim. psykiatriset ja/tai intiimit kyselytutkimukset Eettisen toimikunnan lausuntohakemuksen dokumentit Varsinainen lausuntohakemus tutkijan eettinen pohdinta erityisen tärkeä rahoitussuunnitelma kuka tutkimuksesta vastaa Henkilörekisteriseloste miten rekisteritietoja käsitellään ja säilytetään Tutkimussuunnitelma selkeys ja käsitteiden operationalisointi tärkeää, sillä aina hakemusta ei lue juuri tämän alan asiantuntija Tutkimustiedote ja suostumusasiakirja alaikäisten tai vajaakykyisten kohdalla huoltajille tai edunvalvojille lähetettävä tutkimustiedote ja suostumusasiakirja alaikäiselle itselleen lähetettävä tutkimustiedote Tutkijan lähete tutkimuksen käynnistymisestä, korjauksista, muutoksista ja lisäyksistä 18
Ennen tutkimuksen aloittamista selvitettävät asiat Pelkonen, A., Mäkelä, M. & Haahtela, T. (2004). Duodecim, 120, 2815 2821. Tutkimustiedote Lähtökohtana on, että ihmistä ei saa tutkia salaa! Kirjallinen ja tietoon perustuva suostumus (informed consent) Annettu kirjallinen ja suullinen informaatio Tutkimuksen tarkoitus ja luonne Käytettävät menetelmät Riskit, haitat ja hyödyt Tutkittavan oikeudet (keskeyttämisoikeus) Muut päätöksentekoon vaikuttavat seikat, esim. hoitovaihtoehdot Harkinta-aika Tutkimustiedotteen tulee olla selkeä ja maallikon helposti ymmärrettävä. Ei vierasperäisiä termejä. Maininta vapaaehtoisuudesta ja siitä, että tutkimuksesta kieltäytyminen tai siitä myöhemmin vetäytyminen ei vaikuta tutkittavan hoitoon/palveluihin/koulunkäyntiin/opiskeluun nyt eikä tulevaisuudessa. 19
LAPSILLE OMA IKÄTASON MUKAINEN TUTKIMUSTIEDOTE!!! Edellyttäen, että lapsi osaa lukea. Kuvamateriaalia tueksi. Tutkittavan suostumusasiakirja Nimi ja henkilötunnus tai syntymäaika ja osoite Selvitys mahdollisesta erityisryhmästä Selvitys tiedon antamisesta tutkittavalle sekä tiedon antajasta Selvitys tietosuojasta (tietolähteet, luovutus ja suojaus) Suostumus on vapaaehtoinen Maininta peruutusoikeudesta Päiväys ja allekirjoitus Kahtena kappaleena 20
Tutkittavan suostumus Vajaakykyiset, alaikäiset, vangit, raskaana olevat tai imettävät naiset Samoja tuloksia ei voida saavuttaa muulla kohderyhmällä Vähäinen vahingon vaara tai rasitus Odotettavissa suoraa hyötyä tutkittavalle itselleen tai erityistä hyötyä iältään tai terveydentilaltaan samaan ryhmään kuuluvien henkilöiden terveydelle Tutkittavan suostumus - vajaakykyiset ja alaikäiset Tutkittavan puolesta vajaakykyisen suostumuksen antaa: Lähiomainen (aviopuoliso, lapset, vanhemmat ja sisarukset) Muu läheinen (avopuoliso, pysyvä asuinkumppani) Laillinen edustaja (edunvalvoja) Suostumuksen antajalle on annettu muutoin tutkittavalle annettava selvitys Lapsen ja vajaakykyisen vastustusta on kunnioitettava 21
Aineiston jatkokäsittely Tutkimuksessa saatetaan kerätä ainutlaatuinen ja monia muitakin tutkijoita kiinnostava aineisto. Onko tutkimusta suunniteltaessa ja tutkittavia rekrytoitaessa sovittu aineiston käytöstä muihin kuin tutkijan omaan tutkimukseen? Jos ei, niin tutkijalla on kolme mahdollisuutta saattaa aineisto muiden tutkijoiden käyttöön: aineiston anonymisointi uuden luvan pyytäminen aineiston säilyttämistä ja jatkotutkimusta varten kaikilta tutkittavilta arkistointiluvan hakeminen Arkistointilaitokselta Kuula, A. (2006). Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino Hankkisinko aineiston internetistä? Sähköpostilistat Viestiryhmät, newsit Verkkolehdet, keskustelupalstat Kotisivut ja blogit Chatit ja roolipelit Kuula, A. (2006). Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino 22
VIELÄ KERRAN! Älä vahingoita! Älä varasta! Älä valehtele! 23