1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen."

Transkriptio

1 LAUSUNTOPYYNTÖOHJE/ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEISSÄ Ennakkoon on arvioitava seuraavan kaltaiset tutkimusasetelmat: 1. Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. Fyysiseen koskemattomuuteen puuttuvien tutkimusten suunnittelussa ja eettisessä arvioinnissa voidaan soveltaa lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä ohjeita. Toimikunta arvioi odotettavissa olevia haittoja (riskit, haitat ja niiden todennäköisyys) suhteessa tutkimuksella tavoiteltavaan tietoarvoon. Tutkimukset tulee toteuttaa niin, että minimoidaan tutkimuksesta tutkittaville mahdollisesti koituvat haitat ja riskit. Fyysisten riskien arviointi vaatii asiantuntemusta ja empiirisiin tutkimuksiin perustuvaa taustatietoa. Eettinen toimikunta voi tarvittaessa pyytää lausunnon ulkopuoliselta asiantuntijalta, jos toimikunnan oma asiantuntemus ei riitä riskien arviointiin. 2. Tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta (arviointia ei kuitenkaan edellytetä julkisten ja julkistettujen tietojen, rekisteri- ja asiakirja-aineistojen ja arkistoaineistojen tutkimukseen). Tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta poikkeavan tutkimuksen osalta eettinen toimikunta arvioi, onko tutkimuksen toteuttaminen eettisesti hyväksyttävissä. Tutkimuksen toteuttaminen voidaan katsoa eettisesti hyväksyttäväksi, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: 1) tutkimus on perusteltu eikä sitä voida toteuttaa niin, että tutkittavia informoidaan tutkimuksesta ja pyydetään osallistumiseen suostumukset, 2) aineiston keruu ei aiheuta vaaraa tutkittaville, 3) tutkittaville selostetaan mahdollisuuksien mukaan jälkikäteen tutkimuksen sisältö ja sen tarkoitus (tutkimusasetelmakohtainen tapausharkinta), 4) aineiston keruussa, käsittelyssä ja raportoinnissa kiinnitetään riittävää huomiota tutkittavien yksityisyyden ja tietosuojan turvaamiseen. 3. Tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, jonka perusteella huoltajalla on mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen, eikä tutkimusta toteuteta osana varhaiskasvatuksen toimintayksikön tai koulun normaalitoimintaa. Alle 15-vuotiaisiin kohdistuva tutkimus voidaan toteuttaa ilman vanhempien tai muun huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, kun tutkimus ei aiheuta haittoja tutkittaville ja se on tutkimussuunnitelmassa perusteltu yhdellä tai useammalla seuraavista edellytyksistä: 1) Tutkittavien iän ja kehitystason perusteella: Tutkittaviksi aiotut alaikäiset pystyvät ymmärtämään tutkimuksen aiheen ja sen mitä tutkimukseen osallistuminen heiltä konkreettisesti edellyttää. 2) Tutkimuksen aihepiirin ja toteutustavan perusteella: 1

2 Tutkimusaihe ei ole arkaluonteinen ja vanhempien tai muun huoltajan suostumuksen pyytäminen on käytännössä vaikeaa (esimerkiksi nuorisokerhojen tai koululaisten vapaa-ajan kerhotoiminnan ja vastaavien tutkimus). 3) Tavoiteltavan tietotarpeen näkökulmasta: Tutkitaan asioita, joista ei saada kattavaa tutkimustietoa edellytettäessä aina vanhempien lupaa lasten osallistumiselle tutkimukseen (esimerkiksi perheväkivalta, sosiaaliset ongelmat ja vastaavat) tai joista alaikäiset tutkittavat eivät itse halua vanhempiensa tietävän (esimerkiksi päihteiden käyttö, seksuaalinen suuntautuminen). 4. Tutkimukset, joissa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä, joiden mahdollisten haittojen arviointi edellyttää erityisasiantuntemusta (esim. väkivaltaa tai pornografiaa sisältävät tutkimukset). 5. Tutkimukset, joissa on riski aiheuttaa tutkittaville normaalin arkielämän rajat ylittävää pitkäaikaista henkistä haittaa (trauma, masennus, unettomuus). 6. Tutkimukset, joiden toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittaville (esim. perheväkivaltaa koskevat tutkimukset). Eettiselle toimikunnalle tulee kuvata tutkimuksen mahdolliset haitat ja riskit niin, että toimikunta voi arvioida tutkimuksen eettisyyttä punniten tutkittaville koituvia mahdollisia riskejä suhteessa tutkimuksella tavoiteltavaan tietoarvoon. Tutkimukset tulee toteuttaa sillä tavoin, että minimoidaan tutkimuksesta tutkittaville mahdollisesti koituvat haitat ja riskit. Arvioinnissa verrataan tavoiteltavaa tietoarvoa mahdollisiin haittoihin ja niihin tapoihin, joilla tutkittaville koituvia haittoja pyritään lieventämään tutkimuksen aikana tai jälkikäteen (fyysiset ja henkiset haitat) tai estämään (tietosuoja) ne kokonaan. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon tutkittavien tahdonvapaus ja itsemääräämisoikeus. Tutkittavat voivat aina jossain määrin arvioida myös itse tutkimukseen osallistumisen riskejä. Kokeellisten tutkimusten arvioinnissa voidaan täydentävästi soveltaa tutkimuksen oppialan omia eettisiä ohjeita. Lisäksi tutkija voi pyytää eettisen toimikunnan lausuntoa, jos tutkimuskohde, tutkimuksen rahoittaja tai yhteistyökumppani sitä edellyttää tai jos tutkimustuloksia suunnitellaan julkaistavan tiedelehdessä, joka edellyttää eettistä ennakkoarviointia. * Helsingin yliopiston ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin toimikunnalle osoitettu lausuntopyyntö on lähetettävä viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen sitä toimikunnan kokousta, jossa hakemusta toivotaan käsiteltävän. Lausuntopyyntö tulee lähettää yhtenä pdf-dokumenttina e-lomakkeella: Mikäli sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä toimikunnan sihteeriin osoitteessa: eettinen-toimikunta@helsinki.fi. LAUSUNTOPYYNTÖ Toimikunta edellyttää lausuntonsa perusteeksi seuraavat asiakirjat: 2

3 1. Saatekirje (perustelu lausuntopyynnölle ja tutkimuksesta vastaavan henkilön yhteystiedot sekä vastuututkijan allekirjoitus. Kun lausuntoa hakee väitöskirjatutkija, vastuullisena tutkijana on ohjaaja) 2. Lausuntopyynnön peruste -lomake 3. Tutkimussuunnitelma ja sen tiivistelmä (englanninkielisessä tutkimuksessa tiivistelmä suomeksi/ruotsiksi) 4. Tutkimuksesta vastaavan henkilön arviointi tutkimuksen eettisyydestä 5. Tiedote tutkittaville a. Jos tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta, perustelut ratkaisulle esitetään tutkimuksen eettisyyttä koskevassa arviossa. 6. Tutkittavien allekirjoitettavaksi tarkoitettu suostumuslomake a. Suostumuslomake edellytetään tiedotteen lisäksi, jos tutkimusaineistoa analysoidaan tunnisteellisena ja aineisto sisältää arkaluonteisia tietoja. 7. Muu tutkittaville annettava materiaali (haastattelurunko, päiväkirjat, kyselylomakkeet ym.) 8. Aineistonhallintasuunnitelma (aineiston käsittely-, säilytys- ja arkistointisuunnitelma) 9. Tieteellisen tutkimuksen tietosuojailmoitus (vaaditaan lausuntopyynnön liitteeksi vain sellaisista tutkimuksista, joissa tutkittavista kerätään tunnisteellisia tietoja) Nämä asiakirjat tulee toimittaa yhtenä pdf-tiedostona. Erillisiä liitteitä ei käsitellä. Yksityiskohtaisia ohjeita: 1) Saatekirje Saatekirje osoitetaan Helsingin yliopiston ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin toimikunnalle. Sen ohjepituus on 0,5 1 sivua. Saatekirjeen tulee sisältää: perustelu lausuntopyynnölle tutkimuksesta vastaavan henkilön yhteystiedot sekä päiväys ja allekirjoitus (Kun lausuntoa hakee väitöskirjatutkija, vastuullisena tutkijana on ohjaaja) perustelut jos jotakin pakollisista liitteistä ei toimiteta eettiselle toimikunnalle arvioitavaksi. Toimikunta noudattaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesti julkisuusperiaatetta, jonka mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia. Tähän perustuen ja toimikunnan päätöksen mukaisesti kaikki, paitsi tutkimussuunnitelmat liitteineen, ovat julkisia asiakirjoja. 2) Lausuntopyynnön peruste lomake (ladattavissa toimikunnan nettisivulta) 3) Tutkimussuunnitelma ja sen tiivistelmä Tutkimussuunnitelman tulisi olla enintään 5 sivun pituinen Tiivistelmän tulisi olla 0,5 1 sivun pituinen englanninkielisessä tutkimuksessa tiivistelmä tulee toimittaa suomeksi tai ruotsiksi 3

4 Tutkimussuunnitelmien tiivistelmät eivät ole julkisuuslain mukaisia salassa pidettäviä dokumentteja ja ne tullaan avoimuuden edistämisen tarkoituksessa julkaisemaan. Tiivistelmän voi laatia niin yleisellä tasolla, että se ei tarpeettomasti paljasta ulkopuolisille tutkimuksen sisältöä. Tutkimussuunnitelmassa tulee kuvata erityisen tarkasti kaikki tutkittaviin kohdistuvat toimenpiteet, sekä perustella kyseisen toimenpiteen tarkoituksenmukaisuus tutkimuksen tavoitteiden ja toteuttamisen kannalta. Tutkimussuunnitelmasta olisi hyvä ilmetä tutkittavien otoskoko perusteluineen. 4) Tutkimuksesta vastaavan henkilön arviointi tutkimuksen eettisyydestä Tutkimuksesta vastaavan tutkijan tulee eettisessä ennakkoarvioinnissa pohtia mm. tutkimusaineistonkeruun suunnitelmaa, tutkimuksen toteutustapaa, tutkittavien informointia sekä aineiston käsittelyn ja säilyttämisen suunnitelmaa riskien ja vahingon välttämisen näkökulmasta. Arvioinnissa tulee punnita tutkittaville tutkimukseen osallistumisesta mahdollisesti koituvia haittoja ja vahinkoja suhteessa tutkimuksella tavoiteltavaan tietoarvoon. Arvioinnin ohjeellisena lähtökohtana ovat ihmistieteiden eettiset periaatteet (tutkittavien itsemääräämisoikeus, vahingoittamisen välttäminen, yksityisyys ja tietosuoja). Tarvittaessa on sovellettava lisäksi oman tutkimusalan tarkempia eettisiä ohjeita. Jos arvioitava tutkimus ei lukeudu ennakkoon arvioitaviin tutkimusasetelmiin (1 6) eikä sisällä normaalin arkielämän rajat ylittävien henkisten haittojen riskiä, tähän osioon kirjataan asiasta perusteltu maininta. Jos tutkimus lukeutuu mainittuihin tutkimusasetelmiin (1 6), tulee tutkittavien informoinnin ja yksityisyyttä ja tietosuojaa koskevien seikkojen lisäksi arvioida käytettäviä tutkimusmenetelmiä suhteessa asetettuihin tutkimuskysymyksiin ja tutkimuksessa tavoiteltavan uuden tiedon merkittävyyteen. 5) Tiedote tutkittaville Jos tutkimuksessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta, perustelut ratkaisulle esitetään tutkimuksen eettisyyttä koskevassa arviossa. Tutkittaville annettavasta informaatiosta tulee ilmetä seuraavaa: 1. Tutkimuksen vastuullinen tutkija ja hänen yhteystietonsa. 2. Tutkimusorganisaatio tai -organisaatiot ja tutkimuksen rahoittaja. 3. Tutkimuksen aihe, tarkoitus, tavoite ja merkitys. 4. Aineistonkeruun/tutkimuksen toteutustapa (mitä tutkittavien osallistuminen tutkimukseen konkreettisesti edellyttää, kauanko osallistumiseen kuluu tutkittavan aikaa ym., onko kyseessä kertatutkimus/seurantatutkimus, millä eri tekniikoilla tutkimusaineistoa kerätään). 5. Tutkittavien oikeudet: tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuus, oikeus kysyä lisätietoja tutkimuksesta ja keskeyttää osallistuminen tutkimukseen milloin tahansa seuraamuksitta ja syytä ilmoittamatta. 6. Tutkimusaineiston käyttötarkoitus (mihin tarkoituksiin tutkittavia koskevia tietoja käytetään), tunnisteellisuuden taso (missä muodossa tutkimusaineistoa käsitellään, mitä tietoja tutkittavasta säilytetään tutkimusaineiston yhteydessä) luottamuksellisuuden turvaaminen (tietojen mahdollinen anonymisointi, tietojen suojaamisen tekniset ratkaisut) ja arkistointi jatkotutkimusten tarpeisiin. 7. Yhdistettäessä tutkittavilta saatuja tietoja viranomaisilta saataviin rekisteritietoihin tulee tutkittaville antaa yksilöity tieto tutkimuksessa käytettävistä rekistereistä. 4

5 8. Tutkimusaineiston jatkokäytöstä ja arkistoinnista informoiminen Tutkittaville annettava informaatio tulee suunnitella heidän ymmärrystasoaan vastaavaksi (esim. alaikäiset), ja lisäksi tulisi välttää vaikeasti tulkittavissa olevan erityissanaston käyttöä. Jos tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen, informoinnissa tulee soveltuvin osin noudattaa lääketieteellistä tutkimusta koskevia ohjeita. Kokeellisissa tutkimuksissa on annettava riittävää tietoa koeasetelmasta. Kokeelliset asetelmat vaihtelevat huomattavasti tieteenaloittain. Eettinen toimikunta arvioi tiedon riittävyyden tapauskohtaisesti. Ks. mallifraaseja käytettäväksi tutkittavan tiedotteessa: Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja ( 6) Tutkittavien suostumuslomake Suostumuslomake edellytetään tiedotteen lisäksi, jos tutkimusaineistoa analysoidaan tunnisteellisena ja aineisto sisältää arkaluonteisia tietoja. Vastuullisella tutkijalla on velvollisuus säilyttää alkuperäiset suostumuslomakkeet. Tutkija voi antaa allekirjoitetusta suostumuslomakkeesta pyydettäessä kopion tutkittavalle. Suostumuslomakkeen tietosisällön on hyvä vastata tutkittavien tiedotetta, ja siinä on hyvä ilmaista ainakin seuraavat asiat: o Mihin tutkimukseen suostumusta pyydetään o Tutkittavalle on annettu riittävä yksilöityä tutkimusta ja tiedonkeruuta sekä sen o tarkoitusta koskeva informaatio o Tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuus o Luottamuksellisuus, tunnisteellisten ja arkaluonteisten tietojen käsittely o Tietojen säilytys ja arkistointi o Jos tutkimusaineistoa on tarkoitus yhdistää rekisteritietoihin, tästä tulisi informoida tutkittavaa ja pyytää tähän tutkittavalta erillinen suostumus. o Tutkittavan nimenomainen suostumus tietojen yhdistämiseen muista tietolähteistä o Tutkittavan mahdollisuus keskeyttää tutkimukseen osallistuminen milloin tahansa o tutkimuksen aikana syytä ilmoittamatta ja ilman hänelle siitä koituvia haittavaikutuksia o Tieto siitä, miten keskeyttämiseen asti kerättyjä tietoja käytetään tutkimuksessa o Tutkittavan päivätty allekirjoitus ja nimenselvennys o Ks. mallifraaseja käytettäväksi tutkittavan suostumuslomakkeella: Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja ( 7) Muu tutkittaville annettava materiaali haastattelurunko, päiväkirjat, kyselylomakkeet ym. Ks. Lomakkeenlaadinnan hyvät käytännöt (liite 1) 8) Aineistonhallintasuunnitelma (aineiston käsittely-, säilytys- ja arkistointisuunnitelma) 5

6 Ks. tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja ( ) Eettisessä ennakkoarvioinnissa tarkistetaan tutkimuksen aineistonhallinnan suunnitelma ja varmistetaan, että tutkimuksessa on suunniteltu tekniset tietoturvaratkaisut. Tunnisteellisen aineiston suojaaminen tulee suunnitella huolella. Tutkittavien yksityisyyden suojaa ei saa vaarantaa aineiston huolimattomalla säilyttämisellä tai suojaamattomilla sähköisillä siirroilla (huom. suojaamaton sähköposti!). Yksityisyyden suojasta huolehditaan tarvittaessa tehtävillä aineiston anonymisointitoimenpiteillä ja aineiston jatkokäytön säätelyllä. Anonymisointi tähtää tavoitteeseen, jossa aineiston jatkokäyttäjä ei voi välittömästi tunnistaa yksittäisiä tutkittavia. Yksilöiviä tunnisteita ovat esimerkiksi nimi, osoite, henkilötunnus, opiskelijanumero. Lisäksi epäsuoria tunnisteita ovat työpaikka, koulu, asuinpaikka, ikä, ammatti jne. Aineistonhallintasuunnitelmassa tulee kuvata: o Missä tunnisteellisia tietoja sisältävät paperiaineistot säilytetään. o Missä vaiheessa tarpeettomat tiedot hävitetään tai miten niiden säilyttäminen ja arkistointi jatkotutkimuksiin toteutetaan. Tiedeyhteisöllä tulee olla mahdollisuus tarvittaessa todentaa tutkimustuloksia tutkimuksessa analysoidusta aineistosta. o Avoimuus on edellytys tiedon pätevyyden testaamiselle, kriittiselle arvioinnille ja tieteen edistymiselle. o Miten suojataan tunnisteelliset sähköiset aineistot (varmuuskopiointi, käyttäjätunnukset, käsittely tarvittaessa verkkoyhteydettömillä tietokoneilla), ja missä määrin tunnisteita poistetaan tai säilytetään analysoitavan aineiston yhteydessä. o Perustelut jokaisen tunnisteellista aineistoa käsittelevän tutkijan ja muun tutkimushenkilökunnan osalta. Tutkimuksen vastuujohtaja tai vastuututkija on velvollinen huolehtimaan tietoihin käsiksi pääsevän tutkimushenkilökunnan lukumäärän rajoittamisesta. o Tieto mahdollisen vaitiolositoumuksen käyttämisestä. o Miten tutkittavien tunnistetietoja suojataan ja säilytetään analysoitavasta aineistosta erillään mahdollisia jatkoyhteydenottoja varten. 9) Tietosuojailmoitus (ladattavissa toimikunnan nettisivuilta) * Rikoksia koskevat tiedot ovat arkaluonteisia tietoja, joiden käsittelyä tutkimuksessa ohjaa ja rajoittaa tutkijan vaitiolovelvollisuus. Poikkeus vaitiolovelvollisuuteen on velvollisuus ilmoittaa tekeillä olevasta törkeästä rikoksesta, joka voitaisiin vielä estää. Eettiset toimikunnat eivät arvioi ennalta tutkimusjulkaisujen yksityisyyden suojaa. Julkaisujen eettisyyden arvioinnista vastaavat tutkijat itse sekä julkaisujen toimituskunnat. 6

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta

Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta Mikä IEEA-prosessissa muuttuu vai muuttuuko mikään? Professori Risto Turunen, Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta 29.10.2018 Kuka tai mikä toimikunta arvioi? Puutteellinen tutkittavien informointi

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet

Lisätiedot

Ihmistieteiden eettiset periaatteet

Ihmistieteiden eettiset periaatteet Ihmistieteiden eettiset periaatteet Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan seminaari 2.11.2010, Tieteiden talo, Helsinki.

Lisätiedot

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019)

Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet (luonnos 03/2019) Etiikan päivä 13.3.2019, Tieteiden talo, Helsinki Arja Kuula-Luumi, kehittämispäällikkö (Tietoarkisto) TENK:n työryhmän puheenjohtaja

Lisätiedot

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI 2 Sisältö Aineiston elinkaari Aineistonkeruuvaihe Tutkimusluvat,

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA

TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA TÄYTTÖOHJE LAUSUNTOPYYNTÖÖN TUTKIMUKSEN EETTISESTÄ ENNAKKOARVIOINNISTA Lausuntopyyntölomake liitteineen toimitetaan yhtenä pdf-dokumenttina toimikunnan sihteerille () kaksi viikkoa ennen Tutkimuseettisen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari 21.3.2011 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT TUTKIMUSEETTINEN TOIMIKUNTA (http://www.uef.fi/uef/tutkimusetiikka) professori Risto

Lisätiedot

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Ajankohtaista tutkimusetiikasta Terveiset Helsingissä 2.11.2010 järjestetystä Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä -seminaarista Professori Matti Lehtihalmes Etiikka-työryhmän kokous 21.12.2010 klo 13.15 Ajankohtaista tutkimusetiikasta

Lisätiedot

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Sanna Kaisa Spoof 17.5.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu

Lisätiedot

Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Tutkimuseettinen neuvottelukunta Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi Tutkimuseettinen neuvottelukunta Helsinki 2009 1

Lisätiedot

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi

Tutkittavien informointi. Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi Tutkittavien informointi Antti Ketola & Arja Kuula-Luumi 2 Eettisen arvioinnin keskeiset asiat aineistonhallinnan näkökulmasta Tietoturva Säilytys, arkaluonteisen aineiston suojaaminen, tarpeettomien tunnisteiden

Lisätiedot

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi

Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia. Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi Tutkimuksen aineistonhallinnan eettisiä ulottuvuuksia Tutkimusetiikkaseminaari, Tampereen yliopisto 18.11.2015 Arja Kuula-Luumi 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Tieteen avoimuus Tutkittavien informointi

Lisätiedot

Kanslerin päätöksen mukaan Viikin kampuksen tutkimustoiminnan eettisen toimikunnan tehtävänä on:

Kanslerin päätöksen mukaan Viikin kampuksen tutkimustoiminnan eettisen toimikunnan tehtävänä on: VIIKIN KAMPUKSEN TUTKIMUSTOIMINNAN EETTINEN TOIMIKUNTA Eettisen lausunnon hakuohje Sisällys: 1. Toimikunnan tehtävä 2. Eettisen lausunnon pyytäminen toimikunnalta 2.1. Arvioitavat tutkimukset 2.2. Lausunnon

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa Keskustelu eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistuksesta

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL)

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL) TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto 27.9.2005, Helsinki 2. HENKILÖTIETOLAKI JA LÄÄKETIETEELLINEN

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio 1 (5) Saapunut Kiertoon 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Suoritetut tutkinnot ja nykyinen koulutusala tai työtehtävä 2 TUTKIMUSRYHMÄN MUUT JÄSENET (tarvittaessa erillisellä

Lisätiedot

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Tutkijakoulujen hakuinfo ja tutkijan työelämätaidot. Suomen akatemian ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus:

Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää): Tutkija täyttää: Tutkimuksen nimi: Tutkimuksen tekijä /-t: Tutkimus: TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 2013 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUSLUPAHAKEMUS Ylemmät korkeakoulututkinnot ja (YAMK, pro gradu, lisensiaatti, väitöskirja jne.) Hakemuksen saapumispvm (opetusylihoitaja täyttää):

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS Tutkimuksen päätyttyä huomioitavat tietosuoja-asiat Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus 6.5.2009, Helsinki LUENTOAIHEET Yleistä

Lisätiedot

Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta

Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta Tietosuoja, tutkimusetiikka ja aineistonhallinta FT Katja Fält Tietoasiantuntija Tampereen teknillinen yliopisto Kirjasto (Julkaisemisen ja tutkimuksen tuki) katja.falt@tut.fi Kuvat: Unsplash TUTKIMUSETIIKKA

Lisätiedot

Eettinen tutkimus mitä se on?

Eettinen tutkimus mitä se on? Mihin ennakkoarviointia tarvitaan Kirsti Uusi-Rasi 18.11.2015 Eettinen tutkimus mitä se on? Noudattaa lakia, määräyksiä ja suosituksia On laadultaan hyvää (täyttää hyvän tieteellisen tutkimuksen kriteerit)

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

THL:n tutkimuseettinen työryhmä THL:n tutkimuseettinen työryhmä Esitys TENK:in ja TUKIJA:n teemaseminaarissa Helsingissä 20.3.2012 Jussi Simpura, THL:n tutkimuseettisen työryhmän puheenjohtaja 20.03.2012 THL:n TUET 1 THL:n tutkimuseettinen

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ

Tutkimusetiikkaa. Marja-Liisa Kinnunen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO UNIVERSITY OF JYVÄSKYLÄ Tutkimusetiikkaa Marja-Liisa Kinnunen 28.3.2008 Jyväskylän yliopiston eettinen toimikunta Rehtorin asettama toimikunta Puheenjohtaja: Jussi Välimaa, KTL (Marja-Liisa Kinnunen, psykologia) Sihteeri: lakimies

Lisätiedot

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero

Lisätiedot

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti:

Tutkimuslain alainen tutkimus on sellaista, jossa seuraavat kaksi ehtoa täyttyvät samanaikaisesti: LAUSUNTOHAKEMUS tutkimuseettiselle toimikunnalle Pvm Dnro / (sihteeri täyttää tämän kohdan) Keski-Suomen sairaanhoitopiirin (Ksshp) tutkimuseettinen toimikunta on alueellinen lakisääteinen toimikunta,

Lisätiedot

ARVOISA VASTAANOTTAJA,

ARVOISA VASTAANOTTAJA, ARVOISA VASTAANOTTAJA, Pyydämme Teitä osallistumaan tutkimukseen, jossa kartoitetaan gynekologisten laskeumaleikkausten menetelmiä, komplikaatioita ja vaikutusta elämänlaatuun Suomessa vuonna 2015. Tiedote

Lisätiedot

IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET

IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET Ihmistieteiden 1 tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin ohjeistus. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan työryhmän muistio

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI IHMISTIETEIDEN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI Ihmistieteiden tutkimusmenetelmiä käyttävän tutkimuksen eettiset periaatteet ja eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019

Lisätiedot

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle.

Lisätiedot Pyydämme Teitä tarvittaessa esittämään tutkimukseen liittyviä kysymyksiä tutkijalle/tutkimuksesta vastaavalle henkilölle. Tiedote tutkimuksesta 1 (5) TIEDOTE TUTKIMUKSESTA Tutkimusperustainen vaativaan erityiseen tukeen liittyvän osaamisen vahvistaminen opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa (TUVET) Pyyntö osallistua

Lisätiedot

Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE

Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE 1 Yksityisyytesi suojaaminen Pitää kaikkien palveluitani käyttävien asiakkaiden/ potilaiden yksityisyyttä erittäin tärkeänä.

Lisätiedot

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS

Tutkimuksesta vastaavan henkilön eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta. Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta Tapani Keränen TAYS eettinen arvio tutkimussuunnitelmasta: perusteet Tutkimuksesta vastaavan henkilön (TVH) tulee havaita ja arvioida tutkimukseen liittyvät eettiset

Lisätiedot

Suostumus ja informointi tietosuojan muuttuneet käytännöt. Avoimen tieteen kevätpäivät

Suostumus ja informointi tietosuojan muuttuneet käytännöt. Avoimen tieteen kevätpäivät Suostumus ja informointi tietosuojan muuttuneet käytännöt Avoimen tieteen kevätpäivät 2019 14.5.2019 Esityksen sisältö 2 Tietosuoja-asetuksen keskeiset käsitteet ja periaatteet Henkilötietojen käsittelystä

Lisätiedot

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä

Interventiotutkimuksen etiikkaa. Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä Interventiotutkimuksen etiikkaa Mikko Yrjönsuuri Metodifestivaali Jyväskylä 22.5.2013 Klassinen interventiotutkimus James Lind tekee interventiotutkimusta HMS Salisburyllä 1747 Keripukin hoitoa mm. siiderillä,

Lisätiedot

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN 1(7) Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tässä selosteessa kuvataan, miten henkilötietojasi käsitellään THL:n tutkimuksessa. Lähtökohtaisesti tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA/HAKIJAT Hakemuksen saapumispvm Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Muut tutkimuksen tekemiseen osallistuvat henkilöt Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 14.9.2015 15.9.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET TILANTEEN KUVAUS Vuosi 0 Tutkimus tavoitteineen Suostumus Näytteet Muut tiedot Vuosi 10-30 Tutkimus: uusi vai entinen käyttötarkoitus

Lisätiedot

4. Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako

4. Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS Ester - ennenaikainen syntymä, äidin raskaus ja lapsen terveys aikuisiässä Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tässä selosteessa kuvataan, miten Terveyden ja

Lisätiedot

Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa

Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa TYÖRYHMÄN ESITYS Ihmistieteisiin luettavan tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestäminen Tampereen yliopistossa Eettistä ennakkoarviointia valmistelevan työryhmän asettaminen ja työryhmän toiminta

Lisätiedot

KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä

KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä KVANTITATIIVNEN DATA JA SEN AVAAMINEN Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Metodifestivaali, Jyväskylä 30.5.2017 Esityksen sisältö 1 Taustaa 2 Suunnittelu & käsittely 3 Anonymisointi 1 TAUSTAA Miksi avata aineisto?

Lisätiedot

INVALIDILIITTO RY:N AVUSTAJAKOIRATOIMINNAN ASIAKASREKISTERI

INVALIDILIITTO RY:N AVUSTAJAKOIRATOIMINNAN ASIAKASREKISTERI INVALIDILIITTO RY AVUSTAJAKOIRATOIMINTA TIETOSUOJASELOSTE Tietosuojaseloste INVALIDILIITTO RY:N AVUSTAJAKOIRATOIMINNAN ASIAKASREKISTERI Sisältö 1 REKISTERIN PITÄJÄ... 2 2 YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA

Lisätiedot

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia

Vastuullinen YAMK-tutkinto. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Vastuullinen YAMK-tutkinto Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita ja suosituksia Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Perustettu ja tehtävät määrätty asetuksella (1991/1347); aloitti 1.2.1992 OKM

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan?

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.4.2015 Tutkimuskäyttöön tietoja luovuttavien viranomaisten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

1. JOHDANTO OHJEEN SOVELTAMISALA JA OHJEESEEN SITOUTUMINEN IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET...

1. JOHDANTO OHJEEN SOVELTAMISALA JA OHJEESEEN SITOUTUMINEN IHMISEEN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN EETTISET PERIAATTEET... Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019 TENKIN 7.5.2019 kokouksessa hyväksytty luonnos 1 Sisällys

Lisätiedot

Tiedote tutkimuksesta nuorelle. Tiedote tutkimuksesta palveluntuottajalle. Suostumuslomake nuorelle. Suostumuslomake palveluntuottajalle.

Tiedote tutkimuksesta nuorelle. Tiedote tutkimuksesta palveluntuottajalle. Suostumuslomake nuorelle. Suostumuslomake palveluntuottajalle. Marjo Romakkaniemi, Jari Lindh ja Merja Laitinen. Nuorten aikuisten osallisuus ja sosiaalinen kuntoutus Lapissa. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 147, 2018. 127 s. ISBN 978-952-284-031-8

Lisätiedot

Tutkimusaineistot ja tekijyys

Tutkimusaineistot ja tekijyys Tutkimusaineistot ja tekijyys Arja Kuula, arkistonhoitaja FSD Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/ 1 Esityksen sisältö Tekijänoikeudellinen suoja tutkimusaineistoissa Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys

Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys erikoislääkäri Tiina Varis Tutkimuspalvelut, VSSHP 16.5.2018 1 Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja käsittelyperusteet (6

Lisätiedot

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta

HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, tutkimuseettinen neuvottelukunta Eettinen kipu ja riski Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen riskit, ennakkoarvioinnin tarpeellisuus sekä ohjeistaminen Tieteiden talo, Helsinki 6.10.2008 HYMY II -työryhmän puheenjohtaja, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN 1(6) Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tässä selosteessa kuvataan, miten henkilötietojasi käsitellään tutkimuksessa. Lähtökohtaisesti tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Lisätiedot

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI

MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO MALLI HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN/HENKILÖREKISTERIN REKISTERITOIMINTOJEN ANALYSOIMISEKSI Päivitetty 27.07.2010 www.tietosuoja.fi 2 Malli henkilötietojen käsittelyn/henkilörekisterin

Lisätiedot

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 25.8.2015 26.8.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku

TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku TK2 arviointi Kuntoutuja- ja henkilöstönäkökulma Tutkimuksen tiedonkeruun kulku Anna-Mari Aalto, Tarja Heponiemi, Vesa Syrjä 27.8.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tutkimuksen hyödyt työnantajien ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait

Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

4. Tutkimuksen vastuullinen johtaja tai siitä vastaava ryhmä

4. Tutkimuksen vastuullinen johtaja tai siitä vastaava ryhmä TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJASELOSTE Laatimispvm: 19.3.2019 1 / 5 Tietosuojaseloste sisältää ne tiedot, jotka tulee kertoa tutkittaville käsiteltäessä henkilötietoja tieteellisessä tutkimuksessa

Lisätiedot

Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014

Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014 Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön Seminaari 27.2.2014 Tilastolain tarkoitus Lain tarkoitusta laajennettiin tilastotarkoituksen lisäksi koskemaan myös tietojen tutkimuskäyttö.

Lisätiedot

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit

Kvalitatiivisen datan avaaminen. Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit Kvalitatiivisen datan avaaminen Tieteenala-asiantuntija, FT Katja Fält Metodifestivaalit 30.5.2017 Esityksen sisältö Tunnisteellisten aineistojen käsittely Tekijänoikeus ja aineistot Sosiaalisen median

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri www.etene.fi etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet STM,

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE EU:n tietosuoja-asetus 216/679 INVALIDILIITTO RY:N SOPEUTUMISVALMENNUSTOIMINNAN ASIAKASREKISTERI

TIETOSUOJASELOSTE EU:n tietosuoja-asetus 216/679 INVALIDILIITTO RY:N SOPEUTUMISVALMENNUSTOIMINNAN ASIAKASREKISTERI Tietosuojaseloste 25.5.2018 INVALIDILIITTO RY:N SOPEUTUMISVALMENNUSTOIMINNAN ASIAKASREKISTERI Sisällys 1. REKISTERIN PITÄJÄ... 2 2. YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA... 2 3. REKISTERIN NIMI...

Lisätiedot

Suostumusmenettely käytännössä

Suostumusmenettely käytännössä Suostumusmenettely käytännössä Janne Backman, professori ja ylilääkäri Kliininen farmakologia HY/HUSLAB 1 Rekrytoinnin yleisiä periaatteita Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Päätöksen tulee

Lisätiedot

Tutkimusdata. Tutkijat verkoilla kurssi Helsingin yliopisto

Tutkimusdata. Tutkijat verkoilla kurssi Helsingin yliopisto Tutkimusdata Tutkijat verkoilla kurssi 1.2.2012 Helsingin yliopisto Arja Kuula Kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto arja.kuula@uta.fi 2 Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) Perustettu

Lisätiedot

Eettinen ennakkoarviointi Helsingin yliopistossa TENK seminaari 20.3.2012

Eettinen ennakkoarviointi Helsingin yliopistossa TENK seminaari 20.3.2012 Eettinen ennakkoarviointi Helsingin yliopistossa TENK seminaari 20.3.2012 Laura Hokkanen, dos Käyttäytymistieteiden laitos Helsingin yliopiston ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin toimikunta, pj

Lisätiedot

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA Tietosuojavastaava Jarkko Reittu 13.11.2018 Aineiston jakamisen myyteistä ja haasteista/jarkko Reittu 1 ESITYKSEN KOHDE Kuinka tietosuojalainsäädäntö rajoittaa

Lisätiedot

THL ja rekisteritutkimusten luvat

THL ja rekisteritutkimusten luvat THL ja rekisteritutkimusten luvat Suunnittelija Arto Vuori, THL Tieto-osasto Alueellisten eettisten toimikuntien sihteerien neuvottelupäivä, Helsinki, 28.3.2011 THL ja rekisteritutkimusten luvat 1. THL:n

Lisätiedot

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset

Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset Tutkimusetiikkaseminaarin Kliiniset laitetutkimukset ja uudet EU-asetukset 1.12.2017 Minna Kymäläinen Tarkastaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin,

Lisätiedot

Sinulta pyydetään suostumus ja nimenomainen suostumus siihen, että voimme käsitellä henkilötietojasi.

Sinulta pyydetään suostumus ja nimenomainen suostumus siihen, että voimme käsitellä henkilötietojasi. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE 7.11. 2018 1. TUTKIMUKSEN NIMI, LUONNE JA KESTO Opiskelijan akateemiset opiskelutaidot: Opiskelun taitokartta opiskelun

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,

Lisätiedot

Tutkimusdatan arkistointi ja jatkokäyttö ARJA KUULA TUTKIMUSAINEISTOJEN JATKOKÄYTTÖ JA TIETOSUOJA 21.11.2013 HELSINGIN YLIOPISTO

Tutkimusdatan arkistointi ja jatkokäyttö ARJA KUULA TUTKIMUSAINEISTOJEN JATKOKÄYTTÖ JA TIETOSUOJA 21.11.2013 HELSINGIN YLIOPISTO Tutkimusdatan arkistointi ja jatkokäyttö ARJA KUULA TUTKIMUSAINEISTOJEN JATKOKÄYTTÖ JA TIETOSUOJA 21.11.2013 HELSINGIN YLIOPISTO 2 Esityksen sisältö Tietoarkisto Käsiteltävät aineistot Tietoarkiston tietosuojakäytännöt

Lisätiedot

3. Ihmistieteiden eettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2017: asiakirja lähetetään TENKiin tammikuun lopussa.

3. Ihmistieteiden eettisen toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2017: asiakirja lähetetään TENKiin tammikuun lopussa. TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN ALUEEN IHMISTIETEIDEN EETTINEN TOIMIKUNTA Kokouspöytäkirja 29.1.2018 Kokousaika ma 29.1.2018, klo 10.00 12.08 Kokouspaikka: Kahveri, päätalo Läsnä: Uusi-Rasi (pj.), Haaparanta,

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE. Tervon kunta 4.2.2016. Tarkoitettu asiakkaille. Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

REKISTERISELOSTE. Tervon kunta 4.2.2016. Tarkoitettu asiakkaille. Henkilötietolaki (523/99) 10, 24. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) Tervon kunta 4.2.2016 REKISTERISELOSTE Tarkoitettu asiakkaille Henkilötietolaki (523/99) 10, 24 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) Sisällys 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN

Lisätiedot

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011

HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN. Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 HYVÄ TIETEELLINEN KÄYTÄNTÖ JA SEN LOUKKAUSTEN KÄSITTELEMINEN Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä neuvottelukunnasta

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

Keräämämme tiedot voidaan jakaa huoltajan antamiin, viranomaisten antamiin ja eri järjestelmien

Keräämämme tiedot voidaan jakaa huoltajan antamiin, viranomaisten antamiin ja eri järjestelmien Karvian kunta varhaiskasvatuksen tietosuojaseloste Yleistä Olemme sitoutuneet suojaamaan lasten ja heidän vanhempiensa sekä työntekijöidemme yksityisyyttä ja tarjoamme mahdollisuuden vaikuttaa henkilötietojen

Lisätiedot

Keräämämme tiedot voidaan jakaa asiakkaiden, huoltajan antamiin, viranomaisten antamiin ja eri järjestelmien keräämään tietoon.

Keräämämme tiedot voidaan jakaa asiakkaiden, huoltajan antamiin, viranomaisten antamiin ja eri järjestelmien keräämään tietoon. Karvian kunta vapaa-aikatoimen tietosuojaseloste Yleistä Olemme sitoutuneet suojaamaan liikunta-, raittius-, nuoriso- ja kulttuuritoimen asiakkaiden, kuntalaisten ja työntekijöidemme yksityisyyttä sekä

Lisätiedot

Terveystieteellisten aineistojen erityispiirteitä. Annaleena Okuloff

Terveystieteellisten aineistojen erityispiirteitä. Annaleena Okuloff Terveystieteellisten aineistojen erityispiirteitä Annaleena Okuloff 19.8.2015 2 Terveystieteelliset aineistot Sisältävät tyypillisesti paljon arkaluonteista tietoa lainsäädännössä määritelty salassa pidettäväksi.

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3. Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä ProWellness-potilastietojärjestelmä/ SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE

TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE 2.11.2018 1. TUTKIMUKSEN NIMI, LUONNE JA KESTO Luokkahuonevuorovaikutusta säätelevät

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON ETIIKKA-TYÖRYHMÄ KOKOUS 1/2010

OULUN YLIOPISTON ETIIKKA-TYÖRYHMÄ KOKOUS 1/2010 OULUN YLIOPISTON ETIIKKA-TYÖRYHMÄ KOKOUS 1/2010 Aika: 8.10.2010 klo 10.00-12.00 Paikka: HR 144 Läsnä: Riitta Keiski, puheenjohtaja Tytti Tenhula, sihteeri Esa Hohtola Merja Kähkönen Marja Lajunen Jyrki

Lisätiedot

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto

MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto MITÄ EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI ON? Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Turun yliopisto Perusteita ennakkoarvioinnille Ulkoiset syyt: Luottamus tieteeseen säilyy (voimavara) Julkaisutoiminta ja tutkimusyhteistyö

Lisätiedot

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on:

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on: 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS

TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE 1.10.2018 Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista, eikä tutkittavan ole

Lisätiedot

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset

Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Lapset puuttuvat biopankeista: eettiset ja oikeudelliset erityiskysymykset Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 26.11.2014 Liede 1 Biopankkien ohjaus ja valvonta www.valvira.fi/luvat/biopankit

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta Sivu 1/5

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta Sivu 1/5 Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä Pegasos-potilastietojärjestelmä/SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka -tietokanta SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite

Lisätiedot

Tietoa tutkimukseen osallistuvalle

Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tässä selosteessa kuvataan, miten henkilötietojasi käsitellään kyselytutkimuksessa. Lähtökohtaisesti tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Sinuun ei kohdistu

Lisätiedot

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus TIETOSUOJASELOSTE/-ILMOITUS EU:n yleinen tietosuoja-asetus 13 ja 14 artiklat Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Olet osallistumassa Turun ammattikorkeakoulun tekemään tutkimukseen. Tässä selosteessa kuvataan,

Lisätiedot

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. 3. Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako

2. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. 3. Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJASELOSTE/-ILMOITUS EU:n yleinen tietosuoja-asetus 13 ja 14 artiklat Laatimispäivä: 23.10.2018 Tietoa tutkimukseen osallistuvalle Tämä tietosuojailmoitus koskee Helsingin

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

1. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

1. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Tietoa tutkimukseen sisältyvistä tiedoista TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN 1(6) Tässä selosteessa kuvataan, miten henkilötietoja käsitellään THL:n IMPRO-tutkimuksessa. Tutkimuksen rekisterinpitäjä Terveyden ja

Lisätiedot

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

3. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

3. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus päivitetty 10.1.2019 1(5) Tämä informointi koskee kaikkia Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986:n hyvinvointi ja terveystutkimuksen esitutkimukseen osallistuvia henkilöitä. 1. Tutkimuksen nimi Pohjois-Suomen

Lisätiedot

TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE

TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN TIETOSUOJAILMOITUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO TIETOSUOJAILMOITUS TUTKIMUKSESTA TUTKIMUKSEEN OSALLISTUVALLE 29.3.2019 Sinua pyydetään mukaan Jyväskylän yliopiston vanhustyön kyselytutkimukseen.

Lisätiedot