Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 5. VIRTAVESITARKKAILU NILSIÄN REITILLÄ JA HAUKIVEDEN- KALLAVEDEN ALUEELLA 2015

5. VIRTAVESITARKKAILU NILSIÄN REITILLÄ JA HAUKIVEDEN- KALLAVEDEN ALUEELLA 2015 166

AKKOSUO Sijainti Akkosuo sijaitsee Nilsiän reitin valuma-alueen Keyrityn valuma-alueella ja siellä Palojoen valumaalueella (vesistöalue 4.678, peruskartta 3343 11). Akkosuo on Rautavaaralla. Palojoen valumaalueen koko on 46 km 2 ja järvisyys 0,7 % (Ekholm 1993). Kuvassa vasemmalla musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. Kuva oikealla kuvaa vesistöalueen maankäyttöä (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, oranssi=kosteikko, ruskea=suo/turvetuotantoalue, musta=rakennettu ympäristö). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 167

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1979 Tuotanto alkoi 1986 Arvioitu kesto 2020 Suurin tuotantopinta-ala Tuotannossa 2015 50 ha 28,5 ha Kuivatusvedet johdetaan kolmen virtaamasäätöpadon ja virtaamansäätöpadolla varustetun laskeutusaltaan kautta laskuojaan, joka laskee Palopuroon noin kolmensadan metrin päässä. Ennen laskuojan yhtymistä Palopuroon on pienialainen kosteikko. Kosteikosta ei ole suoraa yhteyttä Palopuroon, vaan vesi virtaa maakannaksen yli ja kivien lomasta Palopuroon. Laskuoja ja maakannas ovat hyvin kasvittuneita ja toimivat kosteikon lisäksi vesienkäsittelyrakenteina ennen kuivatusvesien Palopuroon johtamista Palopuro yhtyy Pirttipuroon noin 800 metrin päässä Akkosuon laskuojasta. Pian tämän jälkeen vedet laskevat Palojokena Keyritynjokeen noin 7,5 km:n päässä Palopuron laskukohdasta. Keyritynjoessa vesi kulkee noin 14 km:n matkan Keyrittyn pohjoispäähän. Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n hydrologisen mallin perusteella heinäkuun alun näyte otettiin lähellä keskivirtaamaa olleessa tilanteessa, heinäkuun lopun näyte ylivirtaaman aikaan ja syyskuun sekä lokakuun näytteet alivirtaaman aikaan. Palopuron asemalla 3 tehdyn virtaama-arvion perusteella heinäkuun lopun havaintokerralla virtaama oli myös suurin, mutta minään ajankohtana ei oltu selvässä ylivirtaamatilanteessa. Pvm Palopuro 3 Hydrologinen malli l/s*km 2 l/s*km 2 9.7.2015 4,5 10,3 27.7.2015 9,0 44,9 16.9.2015 0,9 2,6 6.10.2015 6,0 4,6 168

Veden laatu Humus ja happamuus o Akkosuon kuivatusvedestä otettiin näyte kahdesta paikasta, altaasta lähtevästä sekä pienestä lammikosta, joka oli muodostunut paikkaan, josta vesi suodattuu maakannakseen. Näytteiden avulla voidaan arvioida aineiden käyttäytymistä osastossa ennen maakannasta. Näytteitä otettiin paitsi virtavesiajankohtina myös viitenä muuna ajankohtana. Kokonaisuudessa näytteitä otettiin siis 9 29.1.-6.10 välisenä aikana. Veden kemiallinen hapenkulutus nousi keskimäärin 28 % altaan ja lammikon välillä. Virtavesihavaintokertoina veden kemiallinen hapenkulutus vaihteli paljon. Heinäkuun alussa ja lokakuun alussa vesi oli humuspitoista (17-21 O 2 mg/l), heinäkuun lopussa suurimman virtaaman aikaan voimakkaan humuspitoista (58 O 2 mg/l) ja syyskuun puolivälissä alivirtaamatilanteessa vain humusleimaista (11 O 2 mg/l). Veden humuspitoisuus näkyi suoraan veden happamuudessa, heinäkuun lopun ylivirtaamanäyte oli erittäin hapanta (ph 4,4), muina virtavesihavaintokertoina hapanta (ph 5,3-5,7). Verrattuna vuoden 2008 havaintokertoihin, jolloin tutkimus tehtiin edellisen kerran, veden kemiallinen hapenkulutus oli vuonna 2015 keskimäärin hieman pienempi, mutta happamuus hieman suurempi. o Palopuron asema 3 sijaitsee Akkosuon laskuojan yläpuolella. Puron vesi on erittäin humuspitoista, heinäkuun lopun ylivirtaamanäytteessä veden kemialline hapenkulutus oli 54 O 2 mg/l ja väriluku 450 Pt mg/l, muina havaintokertoina 34-39 O 2 mg/l ja 280-330 Pt mg/l. Vesi oli Akkosuon kuivatusveden lailla heinäkuun lopussa erittäin hapanta (ph 4,8) ja muina havaintokertoina hapanta (ph 5,4-5,7). Vuoden 2008 havaintokertoina sekä veden humuspitoisuus että happamuus olivat keskimäärin hyvin samaa tasoa kuin vuoden 2015 havaintokertoina. o Veden humuspitoisuuden muutos Palopuron asemien 3 ja 5 välillä oli vähäinen kaikkina havaintokertoina. Heinäkuussa ylivirtaaman aikaan veden kemiallinen hapenkulutus nousi 6 O 2 mg/l asemien välillä ja väriluku 10 Pt mg/l, muina havaintokertoina molemmat vedenlaatuparametrit joko pienenivät hieman tai pysyivät samoina asemien välillä. Palopuron veden happamuus pysyi samana kaikkina havaintokertoina molemmilla asemilla. Vuoden 2008 havaintokertoina tilanne oli hyvin samanlainen sekä humuspitoisuuden että happamuuden osalta. 169

suurin pitoisuus mitattiin ylivirtaaman aikaan. Mineraalitypen pitoisuudet olivat pieniä, ammoniumtypen pitoisuus oli alle määritysrajan (5 µg/l) tai sen läheisyydessä. Typpiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat keskimäärin lähes samoja kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Palopuron veden kokonaistyppipitoisuus nousi jokaisena vuoden 2015 havaintokertana asemien 3 ja 5 välillä. Pitoisuus nousi keskimäärin noin 110 µg/l, eniten heinäkuun lopun ylivirtaaman aikaan 260 µg/l. Nitraattitypen pitoisuus nousi keskimäärin 26 µg/l ja ammoniumtypen 56 µg/l, joten pääosa kokonaistypen pitoisuusnoususta johtui mineraalitypestä. Typpiyhdisteiden osalta pitoisuusmuutokset olivat vuoden 2015 havaintokertoina jonkin verran suurempia kuin vuoden 2008 havaintokertoina, jolloin kokonaistypen pitoisuus nousi keskimäärin vain 20 µg/l Palopuron asemien 3 ja 5 välillä. Typpiyhdisteet o Kokonaistypen pitoisuus laski keskimäärin 12 % altaan ja lammikon välisessä ojastossa, nitraattitypen 26 % ja ammoniumtypen 30 %. Virtavesiajankohtina selvästi suurin pitoisuus 2400 µ/l mitattiin ylivirtaaman aikaan heinäkuun lopulla, muina havaintokertoina pitoisuus oli selvästi pienempi (800-1100 µg/l). Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 50 %, ja mineraalitypestä valtaosa (keskimäärin 86 %) oli ammoniumtyppeä. Vuoden 2008 havaintokertoina typpiyhdisteiden keskipitoisuudet Akkosuon kuivatusvedessä olivat virtavesihavaintokertoina hyvin lähellä vuoden 2015 keskipitoisuuksia. o Palopuron ylemmällä asemalla 3 veden kokonaistyppipitoisuus vaihteli vuoden 2015 havaintokerroilla 550-740 µg/l, 170

Kiintoaine ja fosfori o Akkosuon laskeutusaltaan ja lammikon välinen ojasto pidätti keskimäärin 21 % kiintoainepitoisuudesta ja 19 % kokonaisfosforipitoisuudesta. Fosfaattifosforin pitoisuusmuutos oli keskimäärin vähäinen. Maakannakselle menevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli selvästi suurin heinäkuun lopun ylivirtaamanäytteessä (31 mg/l), muina havaintokertoina 6,6-8 mg/l. Ylivirtaamanäytteessä mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta oli lähes puolet, keskimäärin noin kolmannes. Ylivirtaamanäytteessä myös kokonaisfosforin pitoisuus 58 µg/l oli selvästi muita havaintokertoja (25-31 µg/l) suurempi, keskimäärin vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli hieman vajaa kolmannes. Vuoden 2008 havaintokertoina veden kiintoaineen keskipitoisuus oli 7 mg/l, joten ylivirtaamanäyte nosti keskipitoisuuden vuonna 2015 havaintokertoina jonkin verran suuremmaksi. Kuivatusveden kokonaisfosforin keskipitoisuus oli molempina tarkkailuvuosina sama, fosfaattifosforin keskipitoisuus vuoden 2008 havaintokertoina jonkin verran suurempi. o Palopuron asemalla 3 veden kiintoainepitoisuus oli kaikkina vuoden 2015 havaintokertoina pieni (1,5-4,5 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 23-34 µg/l ja vesi oli Akkosuon kuivatusveden tavoin luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli neljännes. Vuoden 2008 havaintokertoina Palopuron asemalla 3 veden kiintoainepitoisuus oli vuoden 2015 tavoin pieni (alle 1-4 mg/l), mutta fosforiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat vuoden 2008 havaintokertoina jonkin verran suurempia. Vesi oli tuolloinkin luokiteltavissa reheväksi. o Palopuron veden kiintoainepitoisuus pysyi heinäkuun ylivirtaamatilannetta lukuun ottamatta lähes samana asemien 3 ja 5 välillä. Ylivirtaaman aikaan pitoisuus nousi 5,3 mg/l asemien välillä. Kiintoaine oli pääosin orgaanista, joten maapenkka oli suodattanut tehokkaasti Akkosuolta tulevan mineraaliaineksen. Kokonaisfosforipitoisuudessa oli nähtävissä sama tulos kuin kiintoaineessa, heinäkuun ylivirtaamassa pitoisuus nousi 7 µg/l asemien 3 ja 5 välillä, muina havaintokertoina pitoisuusmuutokset olivat vähäisiä. Vesi oli edelleen luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin pitoisuusmuutokset olivat asemien välillä vähäisiä lukuun ottamatta heinäkuun alun kertaa, jolloin pitoisuus nousi 6 µg/l. Vuoden 2008 havaintokertoina kiintoaineen ja kokonaisfosforin pitoisuusmuutokset asemien 3 ja 5 välillä olivat vähäisiä, joten näyttäisi siltä, että vain selkeässä ylivirtaamatilanteessa Akkosuon vaikutus näkyy Palopuron veden kiintoaineen ja kokonaisfosforin pitoisuuksien kohoamisena. 171

Akkosuon kuormituksen osuus Palopuron ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Ainemäärät on laskettu Akkosuon purkupisteen ja Palopuron aseman 3 osalta maastossa arvioitujen virtaamien ja näytteiden pitoisuuksien avulla. Palopuron aseman 5 ainemäärät on laskettu Palopuron aseman 3 valuntatietojen (aseman 3 valuma-alueen pinta-ala 16,7 km 2 ), aseman 5 valuma-alueen pinta-alan (20,1 km 2 ) ja mitattujen vedenlaatutietojen avulla. Virtaama-arviot sisältävät epävarmuutta ja siten tuloksiin on suhtauduttava suurella varauksella. o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä o Laskelmien perusteella Akkosuon osuus Palopuron alemman aseman 5 kiintoainepitoisuudessa oli keskimäärin 35 %, humuspitoisuudessa 7 %, kokonaistyppipitoisuudessa 24 % ja kokonaisfosforipitoisuudessa 14 %. Syyskuun näytteen suuret kuormitusosuudet johtuvat pääsoin virtaamaeroista. Akkosuolta lähtevä valuma on arvioitu olevan lähes 15 l/s*km 2, kun taas Palopuron asemalla 5 0,9 l/s*km 2. Arvio todennäköisesti vääristää asemien välisiä eroja ja tekee ne todellisuutta suuremmiksi, mikä näkyy suurina kuormitusosuuksina. Akkosuon osalta tämä laskentatapa ei anna luotettavaa kuvaa Akkosuon osuudesta Palopuron ainemääriin. o Vuoden 2015 tulokset edustavat virtaama-arvioiden perusteella pääosin alivirtaamaa, heinäkuun loppupuolen näytteenotto ajoittui kuitenkin selvään ylivirtaamaan.

Akkosuon osuus Palojoen valuma-alueen (4.678) kuormituksesta SYKE:n VEMALA-mallilla tekemien laskelmien perusteella Palopuron asemalla vuotuinen kokonaisfosforimäärä oli vuonna 2015 45 kg, kokonaistyppimäärä 1000 kg ja kiintoainemäärä noin 68 t. Jos Akkosuon kuormituksena käytetään tässä raportissa arvioitua vuosikuormitusta, on Akkosuon osuus Palopuron aseman 5 kokonaisfosforimäärästä 24 %, kokonaistyppimäärästä 35 % ja kiintoainemäärästä 16 %. Laskelma ei huomioi ojastossa laskeutusaltaan ja lammikon välillä todettuja pitoisuusreduktioita eikä maapenkereeseen jääviä ainemääriä. 173

HEIKINSUO Sijainti Heikinsuo sijaitsee Nilsiän reitin valuma-alueen Tiilikanjoen valuma-alueella ja siellä Tiilikanjoen yläosan alueella (vesistöalue 4.663, peruskartta 3343 05). Heikinsuo on Rautavaaralla. Tiilikanjoen yläosan alueen koko on 79 km 2 ja järvisyys 2,1 % (Ekholm 1993). Koko yläpuolisen valuma-alueen koko on 208 km 2 ja järvisyys 8,2 %. Kuvassa vasemmalla musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. Kuva oikealla kuvaa vesistöalueen maankäyttöä (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, oranssi=kosteikko, ruskea=suo/turvetuotantoalue, musta=rakennettu ympäristö). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 174

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1985 Tuotanto alkoi 1992 Arvioitu kesto 2020 Kuormittava pinta-ala Tuotannossa 2015 38,1 ha 31,2 ha Kuivatusvedet johdetaan laskeutusaltaan kautta pumppausaltaaseen, mistä vedet pumpataan pintavalutuskentälle. Pintavalutuskentän mittapadolta vedet kulkeutuvat laskuojaan, joka laskee Tiilikanjokeen noin kilometrin päässä. Laskuojan purkukohdasta joki kiemurtelee noin 9 km:n matkan ja laajenee sitten hetkeksi pieneksi Kukkarolammeksi. Kukkarolammesta eteenpäin jokiuoma jatkaa kiemurteluaan kohti Älännettä, jonka Tiilikanselälle joki laskee noin 14 km:n päässä Kukkarolammesta. Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n hydrologisen mallin perusteella (kuvassa ylhäällä sininen viiva) kesäkuun ja marraskuun näytteet otettiin jonkinlaisessa ylivirtaamatilanteessa ja elo- syyskuun näytteet keskivirtaaman aikaan. Heikinsuon pintavalutuskentältä lähtevässä kaivossa on jatkuvatoiminen virtaamamittaus (kuvassa punainen viiva). Heikinsuon valumatiedot olivat hyvin samanlaisia kuin mallin laskemassa Tiilikanjoessa lukuun ottamatta syyskuun näytettä, joka otettiin selkeässä alivirtaamatilanteessa. Pvm Allas Hydrologinen malli l/s*km 2 l/s*km 2 25.6.2015 18,4 15,6 19.8.2015 10,8 13,0 16.9.2015 1,1 11,4 175

18.11.2015 19,1 19,8 Veden laatu Humus ja happamuus o Heikinsuolta lähtevä vesi oli virtavesiajankohtina voimakkaan humuspitoista muina havaintokertoina paitsi marraskuussa. Tuolloin kylmän veden ja kohtalaisen ylivirtaaman aikaan humuspitoisuus oli jonkin verran muita havaintokertoja pienempi. Kentältä lähtenyt vesi oli jokaisena havaintokertana lievästi hapanta. Heikinsuon pintavalutuskentällä oli intensiivinen päästötarkkailu vuonna 2015, jonka yhteydessä otettiin tammi-joulukuussa yhteensä 23 näytettä. Kentälle tuleva vesi oli keskimäärin humuspitoista (kemiallinen hapenkulutus 25 O 2 mg/l), mutta vaihteluväli oli suuri (8-56 O 2 mg/l). Pienimmät arvot mitattiin kevättulvan aikaan huhtikuussa, suurimmat kesäylivirtaamien yhteydessä. Kentällä muutokset kemiallisessa hapenkulutuksessa olivat vähäisiä. Veden happamuus tulevassa vedessä happamasta lievästi happamaan (ph 5,3-6,8), happaminta vesi oli kevättulvan aikaan ja kesän sekä loppuvuoden ylivirtaamissa. Keväällä happamuuden nousu vähäisestä kemiallisesta hapenkulutuksesta viittaa lumen sulamisvesien aiheuttamaan happamuuteen. Veden happamuus ei keskimäärin juuri muuttunut pintavalutuskentällä. o Tiilikanjoen Kelokosken asema sijaitsee Heikinsuon yläpuolella. Veden humuspitoisuus oli suurin sekä väriluvun että kemiallisen hapenkulutuksen perusteella elokuun keskivirtaamatilanteessa. Veden väriluku oli muina havaintokertoina lähes sama, kemiallinen hapenkulutus marraskuun havaintokerralla jonkin verran kesä- ja syyskuuta suurempi. Keskimäärin veden kemiallinen hapenkulutus oli samaa tasoa kuin Heikinsuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä, mutta havaintokerta-kohtaisesti oli todettavissa selvää vaihtelua. Vesi oli hapanta (ph 5-5,6) kaikkina havaintokertoina, happaminta marraskuussa ylivirtaaman aikaan. Veden happamuus oli keskimäärin 1 phyksikköä suurempi kuin Heikinsuon kuivatusvedessä. Heikinsuon virtavedet olivat tarkkailussa viimeksi vuonna 2008. Tuolloin humuspitoisuus oli keskimäärin hieman pienempi ja sen myötä veden happamuus hieman pienempi. Vaihteluväli veden väriluvussa, kemiallisessa hapenkulutuksessa ja happamuudessa oli vuoden 2008 havaintokertoina suurempi. o Muutos Tiilikkajoen veden humuspitoisuudessa ja happamuudessa oli vähäinen Kelokosken ja Heikinsuon alapuolisen aseman 2 välillä kaikkina havaintokertoina. Veden väriluku nousi keskimäärin 8 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 0,8 O 2 mg/l ja happamuus pysyi samana. Vuoden 2008 havaintokertoina tilanne oli samanlainen. 176

Typpiyhdisteet o Heikinsuon pintavalutuskentältä lähtevän veden kokonaistyppipitoisuus oli välillä 810-2200 µg/l virtavesiajankohtina. Suurimmat pitoisuudet mitattiin alivirtaaman aikaan syyskuussa ja marraskuun ylivirtaamassa. Kesäkuun näytteessä mineraalitypen pitoisuudet olivat pieniä ja osuus kokonaistypestä vain 10 %. Marraskuun ylivirtaamassa mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli 71 %. Mineraalityppi oli pääosin ammoniumtyppeä. Koko vuoden päästötarkkailuaineistossa kokonaistypen pitoisuusreduktio kentällä oli keskimäärin 14 % ja lähtevässä vedessä pitoisuus oli keskimäärin 1580 µg/l (640-2400 µg/l). Vesistötarkkailuajankohtien pitoisuusvaihtelu oli hyvin samanlainen. Ammoniumtypen pitoisuusreduktio kentällä oli keskimäärin 30 % ja ammoniumin hapettuessa nitraattitypen pitoisuus kasvoi hieman kentällä. o Tiilikanjoen Kelokoskessa veden kokonaistypen pitoisuusvaihtelu oli 340-560 µg/l. Suurin pitoisuus mitattiin elokuussa keskivirtaaman aikaan. Nitraattitypen pitoisuudet olivat hyvin pieniä ja ammoniumtypen pitoisuus jäi kaikkina havaintokertoina alle määritysrajan 5 µg/l. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuusvaihtelu oli lähes sama, 340-490 µg/l, ja mineraalitypen pitoisuudet hyvin pieniä. o Tiilikkajoen asemalla 2 veden kokonaistypen pitoisuus oli syyskuussa alivirtaaman aikaan 60 µg/l suurempi kuin Kelokoskella, mutta muina havaintokertoina joko sama tai pienempi. Keskipitoisuus oli sama molempina tarkkailuvuosina, joten Heikinsuon kuivatusvesien vaikutus Tiilikkajoen kokonaistypen pitoisuuteen oli vähäinen kaikkina havaintokertoina. Pitoisuusmuutokset mineraalitypen määrissä olivat myös hyvin vähäisiä kaikkina havaintokertoina, ammoniumtypen pitoisuus oli asemalla 2 joko alle määritysrajan tai juuri sen yli. Vuoden 2008 havaintokerroilla Tiilikkajoen kokonaistypen pitoisuus nousi keskimäärin 60 µg/l asemien välillä, mineraalitypen pitoisuusnousut olivat pieniä myös silloin. 177

Kiintoaine ja fosfori o Heikinsuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli selvästi kohonnut (15-16 mg/l) muina havaintokertoina paitsi marraskuussa ylivirtaaman aikaan (2,4 mg/l). Pääosa kiintoaineesta (keskimäärin 80 %) oli eloperäistä. Lähtevä vesi oli marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta luokiteltavissa kokonaisfosforipitoisuuden (55-67 µg/l) perusteella erittäin reheväksi, marraskuussa vesi oli rehevää (38 µg/l). Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin noin kolmannes. Koko vuoden päästötarkkailuaineistossa pintavalutuskentältä lähtevän veden kiintoaineen keskipitoisuus oli 8,3 mg/l (1,6-20 mg/l). Kiintoaineen pitoisuusreduktio kentällä oli keskimäärin 50 %. Kentältä lähtevän veden kokonaisfosforin keskipitoisuus oli päästötarkkailuaineistossa 39 µg/l (14-67 µg/l), joten virtavesitarkkailuajankohtina tavoitettiin suurin mitattu kokonaisfosforipitoisuus. Fosforin keskipitoisuuden perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Kokonaisfosforin pitoisuusreduktio pintavalutuskentällä oli päästötarkkailussa keskimäärin 30 %, fosfaattifosforin 24 %. o Tiilikanjoen Kelokosken asemalla veden kiintoainepitoisuus oli kaikkina havaintokertoina pieni (alle 1-2,7 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus vaihteli välillä 12-19 µg/l, jonka perusteella vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin pitoisuus oli alle määritysrajan (5 µg/l) tai määritysrajalla. Kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuudet olivat samaa tasoa kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Muutos Tiilikanjoen veden kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuuksissa oli Kelokosken aseman ja aseman 2 välillä kaikkina havaintokertoina erittäin vähäinen, joten Heikinsuon vaikutusta ei ollut havaintoajankohtina todettavissa Tiilikanjoessa näiden vedenlaatutekijöiden osalta. Tilanne oli sama vuoden 2008 havaintokertoina. 178

Heikinsuon kuormituksen osuus Tiilikanjoen ainemäärissä vuonna 2015 Kuormituslaskennan oletukset: o Ainemäärät on laskettu Heikinsuon osalta maastossa mitattujen virtaamien ja näytteiden pitoisuuksien avulla. Tiilikanjoen asemien ainemäärien laskennassa on käytetty Syken hydrologisen mallin näytteenottoajankohtien valumatietoja, näytepisteiden valuma-alueiden kokoa (Tiilikanjoki Kelokoski 166 km 2, Tiilikanjoki 2 182 km 2 ) sekä mitattuja ainepitoisuuksia. o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä o Laskelmien perusteella on todettavissa, että Heikinsuon vaikutus Tiilikkajoen kiintoaineen (keskimäärin 2 %), humuksen ja kokonaisravinteiden määriin (keskimäärin alle 1 %) oli vuonna 2015 näytteenottoajankohtina vähäinen. Suurimmillaan osuus oli kesäkuun havaintokertana kiintoaineessa, jolloin laskenta osoitti 4 %:n osuutta Heikinsuolle. Tuolloin Tiilikanjoen kiintoainepitoisuus oli ylemmällä asemalla 1,1 mg/l ja alemmalla asemalla 1,2 mg/l, joten selkeää Heikinsuon vaikutusta Tiilikanjoen kiintoainepitoisuuteen ei ole todettavissa. o Vuoden 2015 tulokset edustavat virtaamamittausten ja hydrologisen mallin mukaan sekä alivirtaamaa, keskivirtaamaa että jonkinlaista ylivirtaamaa.

Heikinsuo osuus Tiilikanjoen yläosan alueen (4.663) kuormituksesta SYKE:n VEMALA-mallilla tekemien laskelmien perusteella Tiilikanjoen asemalla 2 vuotuinen kokonaisfosforimäärä oli vuonna 2015 2,5 t, kokonaistyppimäärä 85 t ja kiintoainemäärä noin 450 t. Jos Heikinsuon kuormituksena käytetään tässä raportissa arvioitua vuosikuormitusta, on Heikinsuon osuus Tiilkanjoen aseman 2 kiintoaineen ja kokonaisravinteiden määrästä alle 1 %. Tulos on yhdensuuntainen vesistötuloksiin perustuvan laskentatavan kanssa. 180

ISO-PAJUSUON ENNAKKOTARKKAILU Iso-Pajusuo oli ennakkotarkkailussa vuonna 2015. Suolla ei oltu aloitettu vielä kunnostustoimia. Sijainti Iso-Pajusuo sijaitsee Iisalmen reitin valuma-alueen Salahmijärven valuma-alueella ja siellä Rahajärven valuma-alueella (vesistöalue 4.548, peruskartta 3413 10). Iso-Pajusuo on Pyhännällä. Rahajoen valuma-alueen koko on 46 km 2 ja järvisyys 4 % (Ekholm 1993). Kuvassa vasemmalla musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. 181

Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n hydrologisen mallin perusteella syyskuun alun näyte otettiin lähellä keskivirtaamaa olleessa tilanteessa, muut jonkinlaisessa ylivirtaamatilanteessa. Laskuojassa tehtyjen virtaamamittausten perusteella suurimmat virtaamat mitattiin kesäkuun ja syyskuun loppupuolen havaintokertoina. Kenttämittausten perusteella lasketut valumat ovat selvästi pienempiä kuin hydrologisen mallin perusteella, mutta laskentaan epätarkkuutta aiheuttaa mm. laskuojan havaintopisteen valuma-alueen koon epävarmuus. Pvm Laskuoja Hydrologinen malli l/s*km 2 l/s*km 2 29.6.2015 9,7 32,6 1.9.2015 1,8 11,6 22.9.2015 8,5 19,4 26.10.2015 3,1 16,5 182

Veden laatu Humus ja happamuus lievästi hapanta (ph 6,2), muina havaintokertoina hapanta (ph 5,4-5,6). o Maaselänjoen veden humuspitoisuus lisääntyi selvästi laskuojan yläpuolisen ja alapuolisen asemien välillä. Veden väriluku lisääntyi keskimäärin noin 90 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 11 O 2 mg/l. Syyskuun alun alivirtaamatilannetta lukuun ottamatta veden kemiallinen hapenkulutus oli suurempi kuin Iso- Pajusuon laskuojassa, joten Maaselän jokeen tulee humuskuormaa useammasta lähteestä asemien välillä. o Laskuojassa vesi oli voimakkaan humuspitoista jokaisena havaintokertana ja vaihtelu oli vähäistä (kemiallinen hapenkulutus 36-39 O 2 mg/l). Vesi oli syyskuun alivirtaamatilanteessa hapanta (ph 5,1), muina havaintokertoina erittäin hapanta (ph 4,4-4,5). o Maaselänjoessa Iso-Pajusuon laskuojan yläpuolella vesi oli humuspitoistavoimakkaan humuspitoista (väriluku 220-290 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 26-36 O 2 mg/l). Kemiallinen hapenkulutus oli keskimäärin 8 O2 mg/l pienempi kuin Iso- Pajusuon laskuojassa. Humuspitoisuus oli suurin syyskuun lopun havaintokertana. Vesi oli syyskuun alun alivirtaaman aikaan 183

Typen yhdisteet alapuolisen asemien välillä, enimmillään 100 µg/l syyskuun alun alivirtaaman aikaan. Mineraalitypen pitoisuusmuutokset olivat vähäisiä ja pitoisuudet pieniä kaikkina havaintokertoina. o Iso-Pajusuon laskuojassa kokonaistypen pitoisuus oli melko pieni (410-450 µg/l) eikä humuspitoisuuden lailla vaihdellut kovin paljon havaintokertojen välillä. Ammoniumtypen pitoisuus jäi kaikkina havaintokertoina alle määritysrajan ja nitraattitypen pitoisuus oli myös pieni, korkeintaan 10 µg/l. o Maaselänjoen laskuojan yläpuolisella asemalla kokonaistypen pitoisuus oli keskimäärin hieman suurempi kuin Iso- Pajusuon laskuojassa, mutta pitoisuus oli edelleen kohtalaisen pieni (370-580 µg/l). Nitraattitypen pitoisuus oli suurimmillaan 30 µg/l syyskuun loppupuolen havaintokertana, ammoniumtypen pitoisuus samalla kerralla 16 µg/l, joten mineraalitypen pitoisuudet olivat havaintoajankohtina myös Maaselänjoessa pieniä. o Maaselänjoen veden kokonaistyppipitoisuus nousi keskimäärin 50 µg/l Iso-Pajusuon laskuojan ylä- ja 184

kokonaisfosforipitoisuus sen sijaan nousi keskimäärin 11 µg/l, mutta keskipitoisuuden perusteella vesi oli edelleen luokiteltavissa lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin keskipitoisuus oli 10 µg/l, mikä oli noin kolmannes kokonaisfosforipitoisuudesta. Kiintoaine ja fosfori o Laskuojassa veden kiintoainepitoisuus oli syyskuun alivirtaamatilannetta alle määritysrajan 1 mg/l, syyskuun alussa vain hieman yli (1,7 mg/l). Kokonaisfosforin pitoisuudet olivat lievästi rehevälle vedelle ominaisella tasolla (13-20 µg/l). Fosfaattifosforin suurin pitoisuus 8 µg/l mitattiin lokakuun lopun näytteessä, jolloin sen osuus kokonaisfosforista oli puolet. o Myös Maaselänjoen laskuojan yläpuolisella asemalla veden kiintoainepitoisuus oli kaikkina havaintokertoina pieni (alle 1-2,1 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuus (14-21 µg/l) oli samaa tasoa kuin Iso-Pajusuon laskuojassa. Fosfaattifosforin keskipitoisuus oli 7µg/l ja sen osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin lähes puolet. o Maaselänjoen veden kiintoainepitoisuus ei juurikaan muuttunut laskuojan ylä- ja alapuolisen asemien välillä, suurin pitoisuus 2 mg/l mitattiin alapuoliselta asemalta syyskuun alussa. Veden 185

JALKALANSUO JA TAMMASUO Sijainti Jalkalansuo ja Tammasuo sijaitsevat Nilsiän reitin valuma-alueen Luostanjoen valuma-alueella ja siellä Luostanjoen alueella (vesistöalue 4.682, peruskartta 4312 05 (Jalkalansuo) ja 4312 02 (Tammasuo)). Molemmat suot ovat Rautavaaralla. Luostanjoen alueen koko on 166 km 2 ja järvisyys 0,8 % (Ekholm 1993). Koko yläpuolisen valuma-alueen koko on 476 km 2 ja järvisyys 3,8 %. 2 Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat.

Luostanjoen vesistöalueen maankäyttö (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, ruskea=turvevaltainen alue/turvetuotantoalue, musta=rakennettu ympäristö). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 187

Jalkalansuo: Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1987 Tuotanto alkoi 1995 Arvioitu kesto 2015 Suurin tuotantopinta-ala 34 ha Tuotannossa 2015 0 ha Kuormittava ala 2015 31,3 ha Jalkalansuon kuivatusvedet johdetaan kahden laskeutusaltaan kautta ohi virtaavaan Heminginpuroon, joka laskee Luostanjokeen noin 4,7 km:n päässä Jalkalansuosta. Luostajoki laskee Ala-Luostanjärveen noin 16 km:n päässä Heminginpuron laskukohdasta. Tammasuo: tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1978 Tuotanto alkoi 1980 Arvioitu kesto 2025 Suurin tuotantopinta-ala Tuotannossa 2015 Kuormittava ala 2015 212 ha 25,4 ha 27,3 ha Tammasuon vanhat tuotantoalueet eivät ole enää tuotantokäytössä, joten turvetuotannon kuormitusta tulee vain alueen pohjoisosista noin 25 hehtaarin alueelta. Tältä alueelta vedet johdetaan pintavalutuskentälle, josta ne laskevat laskuojaa pitkin Luostanjokeen noin 200 m aseman 1 alapuolelle. Laskuojan suulta Ala-Luostan järveen on matkaa noin 17,7 km. 188

Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n ylläpitämän hydrologisen mallin perusteella kesäkuun ja lokakuun alun näytteet otettiin alivirtaaman aikaan ja elokuun sekä lokakuun lopun näytteet lähellä keskivirtaamaa olleessa tilanteessa. Jalkalansuon laskeutusaltaalla ja Heminginpuron molemmilla asemilla tehtiin kentällä siivikkomittauksia ja lisäksi Tammasuon pintavalutuskentältä saatiin virtaamatieto lähtevän kaivon mittapadolta. Nämä virtaamamittaukset antoivat hieman ristiriitaista tietoa myös keskenään, esimerkiksi Tammasuolla virtaama oli hyvin pieni 1.10., kun taas Jalkalansuolla oli suuri virtaama. Heminginpuron asemalla 1 puro kulkee sammalikon suojassa, ja siten kohde on virhealtis virtaamaarvioissa. Vesistön kannalta luotettavin kenttämittaus on Heminginpuron alempi asema 3, jonka mittaustulosten perusteella lokakuun lopun näyte otettiin jonkinlaisen ylivirtaaman aikaan ja muut näytteet alivirtaaman aikaan. Pvm Tammasuo PVK Jalkalansuo Heminginpuro1 Heminginpuro 2 Hydrologinen malli l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 24.6.15 12,5 4,1 7,1 5,7 4,3 10.8.15 13,2 8,3 3,0 6,6 14,7 1.10.15 1,7 41,5 5,7 5,3 7,0 28.10.15 24,4 37,3 3,0 16,8 12,7 189

Veden laatu Humus ja happamuus Jalkalansuo o Jalkalansuon kuivatusvesi oli voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina ja vaihtelu oli havaintokertojen välillä melko vähäistä (väriluku 320-440 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 36-46 O 2 mg/l). Vesi oli hapanta kaikkina havaintokertoina (ph 5,3-5,9). Suurin happamuus mitattiin lokakuun lopun näytteestä. Vuoden 2012 havaintokertoina veden kemiallinen hapenkulutus ja happamuus olivat keskimäärin hieman suurempia kuin vuonna 2015. o Heminginpuron asema 1 sijaitsee Jalkalansuon laskuojan yläpuolella. Veden väliluku oli keskimäärin sama kuin Jalkalansuon kuivatusvedessä, mutta vaihteluväli oli hieman suurempi (310-450 Pt mg/l). Veden kemiallinen hapenkulutus (34-56 O 2 mg/l) oli Heminginpurossa keskimäärin 7 O 2 mg/l suurempi kuin Jalkalansuon kuivatusvedessä. Vesi oli erittäin hapanta kaikkina havaintokertoina (ph 4,3-4,7). Veden väriluku, kemiallinen hapenkulutus sekä happamuus olivat keskimäärin lähes samoja kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Veden väriluvun ja kemiallisen hapenkulutuksen muutos Heminginpuron asemien 1 ja 2 välillä oli keskimäärin hyvin vähäinen. Eri ajankohtina humuspitoisuus saattoi hieman nousta tai laskea asemien välillä. Puroveden happamuus sen sijaan muuttui selvästi, happamuus väheni keskimäärin 0,7 phyksikköä asemien välillä. Lokakuun lopulla vesi asemalla 2 oli erittäin hapanta (ph 4,7), muina havaintokertoina hapanta (ph 5,1-5,8). Myös vuoden 2012 havaintokertoina humuspitoisuuden muutos asemien välillä oli vähäinen. Tuolloin myös happamuus väheni asemien välillä, mutta vuoden 2015 havaintokertoina happamuuden väheneminen oli suurempaa kuin vuonna 2012. 190

Tammasuo o Tammasuolla on turvetuotantoa enää pohjoisosilla ja kuivatusvedet käsitellään pintavalutuskentällä. Vuoden 2015 virtavesihavaintokertoina kentälle tuleva vesi oli voimakkaan humuspitoista (38-56 O 2 mg/l). Lokakuun lopun havaintokertana veden kemiallinen hapenkulutus laski hieman kentällä, muina havaintokertoina nousi. Keskimäärin kemiallisen hapenkulutuksen lisäys kentällä oli 5 O 2 mg/l. Kentälle tuleva vesi oli kaikkina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6-6,4) ja lähtevä vesi hapanta (5,6-6), joten happamuus lisääntyi kentällä humuspitoisuuden lisääntymisen myötä keskimäärin 0,4 ph-yksikköä. Tammasuon pintavalutuskenttä oli tuotannonaikaisessa tehon tarkkailussa vuoden 2015 aikana, johon kuului 18 näytteenottoa kentälle tulevasta ja sieltä lähtevästä vedestä. Koko tässä aineistossa veden kemiallinen hapenkulutus oli hieman pienempi kuin virtavesiajankohtina ja muutos kentällä keskimäärin vähäinen (tulevassa vedessä keskiarvo 45 O 2 mg/l, lähtevässä 46 O 2 mg/l). Veden keskimääräinen happamuus oli sama sekä tulevassa että lähtevässä vedessä kuin virtavesiajankohtina. o Luostanjoen ylemmällä asemalla 1, joka sijaitsee Tammasuon ja Jalkalansuon yläpuolella, jokivesi oli kesäkuun havaintokerralla humuspitoista (väriluku 240 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 24 O2 mg/l), muina havaintokertoina voimakkaan humuspitoista (väriluku 300-350 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 32-37 O 2 mg/l). Vesi oli lokakuun lopun havaintokertana erittäin hapanta (ph 4,9), muina havaintokertoina hapanta (ph 5,1-5,3). Veden väriluku, kemiallinen hapenkulutus sekä happamuus olivat keskimäärin lähes samoja kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Muutos Luostanjoen veden humuspitoisuudessa ja happamuudessa oli vuoden 2015 havaintokertoina vähäinen. Väriluku laski lokakuun alussa 100 Pt mg/l Luostanjoen asemien 1 ja Autiokoski välissä, ja kemiallinen hapenkulutus nousi lokakuun lopussa 3 O 2 mg/l, mutta muina havaintokertoina muutos sekä väriluvussa että kemiallisessa hapenkulutuksessa oli vähäisempi. Veden happamuus laski keskimäärin 0,2 ph-yksikköä asemien välillä. Muutos sekä jokiveden humuspitoisuudessa että happamuudessa oli hyvin samanlainen kuin vuoden 2012 havaintokertoina. 191

Typpiyhdisteet Jalkalansuo osuus kokonaistypestä oli keskimäärin vain 8 %. Vuoden 2012 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus oli keskimäärin 70 µg/l suurempi, mutta mineraalitypen keskipitoisuudet olivat molempina tarkkailuvuosina lähes samoja. o Heminginpuron kokonaistypen pitoisuus nousi asemien 1 ja 2 välillä kesäkuun ja lokakuun lopun havaintokertoina 80-140 µg/l, muina havaintokertoina pitoisuusmuutos oli vähäinen. Ammoniumtypen pitoisuus laski hieman asemien välillä ja samalla nitraattitypen pitoisuus lisääntyi hieman, joten mineraalitypen vähäinen osuus kokonaistypestä pysyi muuttumattomana asemien välillä. Vuoden 2012 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus nousi keskimäärin 170 µg/l (enimmillään 270 µg/l) asemien välillä, joten tulokset viittaavat Jalkalansuon vähäisempään vaikutukseen Heminginpurossa vuoden 2015 havaintokertoina. Mineraalitypen pitoisuusmuutokset asemien välillä olivat myös vuoden 2012 havaintokertoina vähäisiä. o Jalkalansuon laskeutusaltaan vedessä kokonaistypen pitoisuus vaihteli välillä 670-870 µg/l. Mineraalitypen pitoisuudet olivat turvetuotantoalueen vesille epätyypillisen pieniä, suurin ammoniumtypen pitoisuus 140 µg/l mitattiin lokakuun lopun ylivirtaaman aikaan. Tuloksissa on nähtävissä se, että Jalkalansuo ei ollut tuotannossa vuonna 2015. Vuoden 2012 havaintokertoina pitoisuustaso oli jonkin verran suurempi (960-1300 µg/l). Tuolloin myös ammoniumtypen pitoisuudet olivat suurempia (110-450 µg/l). o Heminginpuron ylemmällä asemalla 1 veden kokonaistyppipitoisuus (490-810 µg/l) oli keskimäärin hieman pienempi kuin Jalkalansuon altaalla, ero oli keskimäärin noin 150 µg/l. Mineraalitypen pitoisuudet olivat pieniä ja mineraalitypen 192

Tammasuo kokonaistypen keskipitoisuus oli noin 100 µg/l suurempi kuin vuonna 2015, mineraalitypen pitoisuudet olivat samaa tasoa kumpanakin tarkkailuvuonna. o Luostanjoen veden kokonaistyppipitoisuus nousi enimmillään 90 µg/l aseman 1 ja Autiokosken välillä, muina havaintokertoina muutos oli 10-30 µg/l. Mineraalitypen pitoisuuksissa muutokset olivat erittäin vähäisiä asemien välillä. Vuoden 2012 kaikkina havaintokertoina typpiyhdisteiden pitoisuusmuutokset asemien välillä olivat melko pieniä. Kiintoaine ja fosfori Jalkalansuo o Virtahavaintokertoina Tammasuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä kokonaistypen pitoisuus oli 1600-3900 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin lokakuun lopun ylivirtaaman aikaan. Pitoisuus laski pääsääntöisesti hieman pintavalutuskentällä. Kentälle tulevassa vedessä mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 55 %, ja mineraalityppi oli lähes täysin ammoniumtyppeä. Ammoniumtyppipitoisuus väheni jonkin verran pintavalutuskentällä. Koko vuoden päästötarkkailuaineistossa kokonaistypen pitoisuusreduktio oli 14 %, ammoniumtypen 32 % ja nitraattitypen pitoisuus nousi lähes kolminkertaiseksi. o Luostanjoen ylemmällä asemalla 1 veden kokonaistyppipitoisuus oli kesäkuun havaintokerralla 350 µg/l, muina havaintokertoina jonkin verran suurempi (540-590 µg/l). Mineraalitypen pitoisuudet olivat kaikkina havaintokertoina pieniä. Vuoden 2012 havaintokertoina jokiveden o Jalkalansuon laskeutusaltaan vedessä kiintoainepitoisuus oli selvästi kohonnut (13-14 mg/l) kesäkuun ja elokuun havaintokertoina. Pääosa (keskimäärin 85 %) kiintoaineesta oli eloperäistä. Lokakuun 193

lopussa altaalta lähtevän veden kiintoainepitoisuus oli hyvin pieni, vain 1,3 mg/l. Lokakuun lopun pieni kiintoainepitoisuus näkyi myös muita havaintokertoja pienempänä kokonaisfosforin pitoisuutena (20 µg/l), muina havaintokertoina pitoisuus oli 39-40 µg/l. Keskipitoisuuden perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin noin neljännes. Vuoden 2012 havaintokertoina kiintoaineen vaihteluväli oli pienempi (3-8 mg/l), mutta keskipitoisuus lähes sama. Laskeutusaltaan veden kokonaisfosforipitoisuus oli vuonna 2012 lähes kaksinkertainen, vesi oli tuolloin luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin keskipitoisuus oli vuoden 2012 havaintokertoina kolminkertainen vuoteen 2015 verrattuna. o Heminginpuron asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus jäi jokaisena havaintokertana alle määritysrajan 1 mg/l. Kokonaisfosforipitoisuus oli 13-18 µg/l ja vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli kolmannes. Vuoden 2012 havaintokertoina veden kiintoainepitoisuus oli myös määritysrajan läheisyydessä ja kokonaisfosforin keskipitoisuus sama kuin vuonna 2015. Fosfaattifosforin keskipitoisuus oli vuoden 2012 havaintokertoina hieman suurempi. o Heminginpuron asemalla 2 suurin kiintoainepitoisuus 6,6 mg/l mitattiin kesäkuun havaintokerralla. Muina havaintokertoina kiintoainepitoisuus oli pieni, 1,3-3,2 mg/l. Veden rehevyystaso nousi selvästi Heminginpurossa asemien 1 ja 2 välillä. Puroveden kokonaisfosforipitoisuus nousi keskimäärin 35 µg/l, enimmillään 53 µg/l kesäkuun havaintokerralla. Kokonaisfosforin pitoisuus asemalla 2 oli jokaisena havaintokertana suurempi kuin Jalkalansuon laskeutusaltaan vedessä. Myös fosfaattifosforin pitoisuus nousi selvästi, keskimäärin 14 µg/l. Fosfaattifosforin keskipitoisuus aseman 2 vedessä oli kolminkertainen Jalkalansuon laskeutusaltaan veden pitoisuuteen verrattuna. Fosforikuormaa tulee siten Heminginpuroon myös jostain muusta kohtaa kuin Jalkalansuolta. Vuoden 2012 havaintokertoina aseman 2 veden kiintoainepitoisuus oli jokaisena havaintokertana korkeintaan 4 mg/l. Kokonaisfosforipitoisuus oli lähes kaksinkertainen vuoden 2015 tasoon verrattuna. Koska myös Jalkalansuon laskeutusaltaan vedessä kokonaisfosforin pitoisuustaso oli lähes kaksinkertainen, on ilmeistä, että Jalakalansuon kuivatusvedet ovat nostaneet Heminginpuron rehevyystasoa. Fosfaattifosforin pitoisuustaso Heminginpuron asemalla 2 oli vuoden 2012 havaintokertoina lähes kolminkertainen vuoteen 2015 verrattuna, joten myös sen osalta on tapahtunut muutoksia Heminginpurossa. Tammasuo o Pintavalutuskentälle tulevan veden kiintoainepitoisuus oli selvästi kohonnut (11-18 mg/l) lokakuun lopun havaintokertaa lukuun ottamatta, tuolloin pitoisuus oli jonkin verran pienempi (5,9 mg/l). Kiintoaines oli pääosin eloperäistä. Pitoisuus laski kentällä noin puoleen. 194

Kentälle tuleva vesi oli keskimäärin erittäin rehevää (58-120 µg/l), pitoisuus laski hieman kentällä, mutta rehevyystaso pysyi samana. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli tulevassa vedessä keskimäärin 20 %, sen pitoisuus nousi hieman kentällä. Samat muutokset olivat nähtävissä koko päästötarkkailuaineistossa, kiintoaineen pitoisuusreduktio oli keskimäärin 48 %, kokonaisfosforin 12 % ja fosfaattifosforin keskipitoisuus lisääntyi 14 %. Päästötarkkailuaineistossa suurin kentältä lähtenyt kiintoainepitoisuus oli 14 mg/l, suurin kokonaisfosforipitoisuus 98 µg/l. Kokonaisfosforin keskipitoisuuden 59 µg/l perusteella lähtevä vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. o Luostanjoen ylemmässä asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus oli pieni (alle 1-1,4 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus oli 23-34 µg/l, ja keskipitoisuuden 28 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin noin neljännes. Kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat lähes samoja kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Veden kiintoainepitoisuus oli pieni myös Luostanjoen Autiokoskella (1-1,9 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuus nousi hieman asemien välillä ja Autiokoskella keskipitoisuuden 31 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Myös fosfaattifosforin pitoisuus nousi hieman asemien välillä, keskimäärin 2 µg/l. Kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuusmuutokset Luostanjoessa asemien 1 ja Autiokoski välillä olivat hyvin samanlaisia kuin vuoden 2012 havaintokertoina. 195

Jalkalansuo kuormituksen osuus Heminginpuron ainemäärissä ja sekä Jalkalansuon että Tammasuon kuormituksien osuus Luostanjoen ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Ainemäärät on laskettu mitattujen ainepitoisuuksien ja kentällä tehtyjen virtaamamittausten perusteella. Luostanjoen Autiokosken aseman virtaamalaskenta on tehty Heminginpuron aseman 2 avulla. Käytetyt valuma-alueen pinta-alat olivat Heminginpuro 2 = 7,98 km 2 ja Luostanjoki Autiokoski = 163,95 km 2. Tammasuon kuormittavana alana on laskennassa 119 ha, josta noin 27 ha tulee pintavalutuskentän kautta. Jalkalansuon kuormittavana alana on käytetty 33 ha, josta tarkkailussa olleen altaan kautta kulki 24 ha. o Oletuksena, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä o Jalkalansuon osuus Heminginpuron aseman 2 ainemäärissä oli kiintoaineen osalta keskimäärin 30 % (6-84 %), humuksen osalta 11 % (3-30 %), kokonaistypen osalta 14 % (3-40 %) ja kokonaisfosforin osalta 10 % (2-30 %). Lokakuun alun havaintokertana Jalkalansuon laskeutusaltaalla mitattiin valuma 41,5 l/s*km 2, kun se samaan aikaan Tammasuon kolmiopadolla oli 0,5 l/s*km 2 ja Heminginpuron asemalla 2 5,3 l/s*km 2. Heminginpuron asemalla 2 kiintoainepitoisuus oli vain 2,8 mg/l, mikä nosti Jalkalansuon osuuden näin suureksi. Sama epäsuhta valumissa näkyi myös muissa lasketuissa lokakuun alun ainemäärissä.

o Jalkalansuon ja Tammasuon kuormitusten osuus Luostanjoen Autiokosken ainemääristä oli kiintoaineen osalta keskimäärin 5 % (1-12 %), humuksen 1 % (1-2 %), kokonaistypen 2 % (2-3 %) ja kokonaisfosforin 1 % (1-2 %). Kuormitusosuudet ovat selvästi pienempiä kuin vuoden 2012 tarkkailussa, mutta silloin laskenta sisälsi huomattavasti enemmän epävarmuustekijöitä. Joka tapauksessa turvetuotannon väheneminen valuma-alueella on laskenut sen kuormitusosuuksia valuma-alueella. o Vuoden 2015 mittaukset edustivat Heminginpuron aseman 2 siivikkomittausten perusteella lokakuun lopulla ylivirtaamaa ja muina havaintokertoina jonkinlaista alivirtaamaa. Jalkalansuon ja Tammasuon osuus Luostanjoen alueen (4.682) kuormituksesta SYKE:n VEMALA-mallilla tekemien laskelmien perusteella Luostanjoen Autiokoskella vuotuinen kokonaisfosforimäärä oli vuonna 2015 noin 6,3 t, kokonaistyppimäärä 171 t ja kiintoainemäärä noin 606 t. Jos Tammasuon ja Jalkalansuon kuormituksena käytetään tässä raportissa arvioitua vuosikuormitusta, on turvetuotannon osuus Luostanjoen Autiokosken aseman kiintoaineen ja kokonaisravinteiden määrästä alle 1 %. Tulos on yhdensuuntainen vesistötuloksiin perustuvan laskentatavan kanssa. 197

KAIJANPÄÄNSUO JA KONTTIMÄENALUSSUO Sijainti Kaijanpäänsuo sijaitsee Nilsiän reitin valuma-alueen Juurusveden alueella ja siellä Kauppisenjoen valuma-alueella (vesistöalue 4.615, peruskartta 3334 01). Konttimäenalussuo sijaitsee myös Juurusveden alueella ja siellä Ventojoen valuma-alueella (vesistöalue 4.614, peruskartta 3334 01). Molemmat suot ovat Nilsiässä. Kauppisenjoen valuma-alueen koko on 53 km 2 ja järvisyys 4,3 % (Ekholm 1993). Ventojoen valuma-alueen koko on 92 km 2 ja järvisyys 2,3 %. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. 198

Vesistöalueen maankäyttö (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, ruskea=turvemaa/turvetuotantoalue, musta=rakennettu ympäristö). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 199

Kaijanpäänsuo Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1999 Tuotanto alkoi 2000 Arvioitu kesto 2025 Tuotannossa 2015 39 ha Kaijanpäänsuon kuivatusvedet johdetaan Ventojoen valuma-alueella olevalta lohkolta 5 (4,5 ha) ympärivuotisesti laskeutusaltaan kautta laskuojaan ja sitä pitkin Iso-Pajuseen, joka sijaitsee noin 1,3 km:n päässä. Muulta tuotantoalueelta (32,5 ha), joka sijaitsee Kauppisenjoen valuma-alueella, kuivatusvedet pumpataan roudattomana aikana haihdutus-imeytyskentän kautta samaan laskuojaan, jossa lohkon 5 vedet johdetaan Iso-Pajuseen. Ennen järveä vedet kulkevat metsäojituksen laskeutusaltaan ja ojakatkon jälkeisen ranta-alueen kautta. Iso-Pajusen luusua sijaitsee noin kilometrin päässä Kaijanpäänsuon laskuojasta. Sieltä vesi jatkaa Pajusenpuroa myöten noin 1,5 km:n päässä sijaitsevaan Pieni-Pajuseen ja edelleen noin 2,5 km:n matkan Kotajärveen. Talvella Kauppisenjoen valuma-alueen vedet johdetaan kahden laskeutusaltaan kautta pintavalutuskentälle, josta vedet suotautuvat Kaijaan. Kaijassa luusua sijaitsee noin 2 km:n etäisyydellä järven toisessa päässä. Täältä vesi kulkeutuu noin 3,5 km:n matkan Kaijanpuroa pitkin Kauppiseen. Kauppisessa luusua sijaitsee noin 2,5 km:n päässä Kaijanpuron laskukohdasta ja sieltä vesi kulkeutuu Kauppisenjokea pitkin noin 7 km:n matkan Iso-Lajun Myllylahteen. Konttimäenalussuo Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1999 Tuotanto alkoi 2000 Arvioitu kesto 2025 Suurin tuotantopinta-ala Tuotannossa 2015 73 ha 68 ha Konttimäenalussuon kuivatusvedet johdetaan lohkoilta 8-13 (51,6 ha) kahteen laskeutusaltaaseen ja lohkoilta 6-7 (18,3 ha) yhteen laskeutusaltaaseen. Laskeutusaltaista vedet johdetaan Yläpuroon, jota pitkin vedet kulkeutuvat vajaan kahden kilometrin matkan Kotajärven pohjoisosaan, jossa vesi suotautuu kosteikon läpi Kotajärveen. Kotajärven luusua sijaitsee järven keskikohdalla noin 300 m:n päässä Ventojoen laskukohdasta. Ventojoki jatkaa matkaansa Kotajärvestä noin 8,5 km:n päässä sijaitsevaan pieneen Jouhteisenlampeen. Sieltä vesireitti jatkuu Välijokena noin 1,5 km:n matkan Pajulampeen, joka laskee Pajukosken kautta Pöllänveden Pajulahteen noin 1,5 km:n päässä lampeen. 200

Virtaama ja näytteenoton edustavuus Konttimäenalussuolla on toiminnassa ympärivuotinen, jatkuvatoiminen virtaamamittaus (kuvassa musta viiva), joka antaa hyvän mahdollisuuden verrata SYKE:n hydrologisen mallin antamaa tulosta sekä Ventojoen valuma-alueella (kuvassa sininen viiva) että Kauppisenjoen valuma-alueella (kuvassa punainen viiva). Näytteenottoajankohdat on osoitettu mustilla pallukoilla Konttimäenalussuon valumakäyrässä. SYKE:n hydrologisen mallin perusteella kesäkuun näyteet otettiin keskivirtaaman aikaan ja muut alivirtaamatilanteessa. Konttimäenalussuolla kesäkuun havaintokerralla oli tulvatilanne. Myös marraskuun alussa oli selkeä ylivirtaamatilanne, elokuun ja syyskuun näytteet otettiin alivirtaaman aikaan. Tulos on samanlainen Yläpuron aseman 2 ja Kaijanpäänsuon laskuojan virtaamamittausten perusteella sillä poikkeuksella, että Yläpurossa ei todettu marraskuun havaintokerralla selkeää ylivirtaamaa. Pvm Kaijanpäänsuon Konttimäki laskuoja Ylä 2 Kaijanpuro 7 HBV Ventoj HBV Kauppisenj l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 23.6.2015 199,7 138,3 157,7 10,5 13,1 18.8.2015 2,4 3,0 2,4 2,8 5,6 10,2 30.9.2015 7,9 7,4 4,4 7,0 7,7 10.11.2015 29,8 21,4 5,5 6,3 6,1 201

Veden laatu Humus ja happamuus Kuormitusasemat ja ulkopuoliset vedet o Vuoden 2015 virtavesiajankohtina Konttimäenalussuon veden kemiallinen hapenkulutus oli kesäkuun havaintokerran tulvatilanteessa (66 O 2 mg/l) selvästi muita havaintokertoja suurempi (24-26 O 2 mg/l). Ero ei kuitenkaan näkynyt kovin selvästi veden happamuudessa, vesi oli kesäkuun havaintokerralla lievästi hapanta (ph 6,5), muina kertoina lähes neutraalia (ph 6,8-7,1). Konttimäenalussuolla otettiin vuoden 2015 päästötarkkailussa kaikkiaan 28 näytettä. Näissä näytteissä kemiallinen hapenkulutus vaihteli välillä 15-66 O 2 mg/l (keskiarvo 28 O 2 mg/l) ja happamuus ph 5,8-7,1. o Kaijanpäänsuon laskeutusaltaalla vesi oli voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (väriluku 340-420 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 39-56 O 2 mg/l). Kemiallinen hapenkulutus oli keskimäärin 10 O2 mg/l suurempi kuin Konttimäenalussuon altaan vedessä. Vesi oli kesäkuun ylivirtaamatilanteessa hapanta (ph 5,3), muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,3-6,6). o Kaijanpääsuon laskuojassa 2 veden humuspitoisuus oli jokaisena havaintokertana samaa tasoa kuin laskeutusaltaan vedessä. Väriluku oli 310-470 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 41-56 O 2 mg/l. Veden happamuus (ph 5,3-6,1) oli jonkin verran suurempi kuin laskeutusaltaan vedessä. Laskuojan veden humuspitoisuus ja happamuus olivat samaa tasoa kuin vuoden 2008 virtahavaintokertoina, jolloin tutkimus tehtiin aiemman kerra. o Yläpuron asemalla 2 vesi edustaa tuotantoalueen ulkopuolisia vesiä, joka kertyy hyvin pieneltä valuma-alueelta (noin 0,7 km 2 ).Vesi oli elokuun havaintokerralla alivirtaaman aikaan humuspitoista (väriluku 230 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 27 O 2 mg/l), muina havaintokertoina voimakkaan humuspitoista (väriluku 310-480 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 42-62 O 2 mg/l). Suurin humuspitoisuus todettiin muiden asemien lailla kesäkuun ylivirtaamatilanteessa. Tuolloin vesi oli hapanta (ph 5,2), muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,3-6,6), joten happamuusarvot olivat lähes samoja kuin Kaijanpäänsuon laskeutusaltaalla. Vuoden 2008 havaintokerralla hmuspitoisuus ja happamuus olivat keskimäärin hieman 202

pienempiä. Vuoden 2015 keskiarvoon kesäkuun havaintokerran tulvatilanteella oli suuri vaikutus. Humus ja happamuus Pajusenpuro, Ventojoki, Kaijanpuro o Kartassa Pajusenpuro loppuu Pieni- Pajuseen ja virtavesi jatkuu sen jälkeen Ventojokena laskiessaan Kotajärveen ja edelleen jatkaessaan matkaa Kotajärvestä eteenpäin. Tässä tutkimuksessa havaintopaikkaa, joka sijaitsee lähellä Ventojoen laskukohtaa Kotajärveen, kutsutaan selvyyden vuoksi Pajusenpuroksi. Pajusenpuron vesi oli voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (väriluku 290-370 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 40-71 O 2 mg/l). Suurin kemiallisen hapenkulutuksen arvo mitattiin elokuussa alivirtaaman aikaan. Purovesi oli kesäkuun ylivirtaaman aikaan hapanta (ph 5,3), muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,4-6,5). Vuoden 2008 havaintokertoihin verrattuna Pajusenpuron veden humuspitoisuus ja happamuus olivat keskimäärin jonkin verran suurempia vuonna 2015. o Kotajärven laskukohdan alapuolella Ventonjoen asemalla 1 humuspitoisuus oli jonkin verran pienempi (väriluku 210-350 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 26-45 O 2 mg/l) kuin Pajusenpurossa asemalla 2. Vesi oli silti luokiteltavissa edelleen voimakkaan humuspitoiseksi. Pajusenpuron lailla suurin humuspitoisuus todettiin alivirtaaman aikaan heinäkuun havaintokerralla. Vesi oli lievästi hapanta (ph 6,4-6,7) kaikkina havaintokertoina. Ventonjoen asemalla 1 veden väriluku, kemiallinen hapenkulutus sekä happamuus olivat keskimäärin lähes samoja kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Kaijanpuroon ei kesäaikaan johdeta turvetuotannon kuivatusvesiä. Kesäkuun havaintokerran ylivirtaaman aikaan vesi oli voimakkaan humuspitoista (väriluku 330 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 42 O 2 mg/l), muina havaintokertoina humuspitoista (100-180 Pt mg/l, 14-25 O 2 mg/l). Väriluku ja kemiallinen hapenkulutus olivat pienimmät heinäkuun alivirtaamassa. Vesi oli kesäkuun havaintokerralla lievästi hapanta (ph 6,1), muina lievästi emäksistä (ph 7,1-7,4). Ventonjoen lailla Kaijanpuron humuspitoisuus ja happamuus olivat keskimäärin hyvin samaa tasoa kuin vuoden 2008 havaintokerroilla. 203

Typpiyhdisteet Kuormitusasemat ja ulkopuoliset vedet o Konttimäenalussuon laskeutusaltaalla veden kokonaistyppipitoisuus oli kesäkuun ylivirtaaman aikaan (3400 µg/l) kaksinkertainen muihin virtahavaintokertoihin (1600-1800 µg/l). verrattuna. Ylivirtaaman aikaan mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli 25 %, muina havaintokertoina noin puolet oli mineraalityppeä. Kesäkuussa pääosa mineraalitypestä oli nitraattityppeä, muina havaintokertoina ammoniumtyppeä. Koko päästötarkkailuaineistossa kokonaistypen keskipitoisuus oli 1800 µg/l, joten virtahavaintokertoina pitoisuustaso oli keskimäärin hieman suurempi. o Kaijanpäänsuon laskeutusaltaalla kokonaistypen pitoisuusvaihtelu oli 1700-3200 µg/l, ja kesäkuun havaintokerran lisäksi pitoisuus oli korkea marraskuun alun ylivirtaamassa. Keskipitoisuus oli 350 µg/l suurempi kuin Konttimäenalussuolla. Konttimäenalussuon tavoin mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin noin puolet, ja lähes kaksi kolmasosaa mineraalitypestä oli ammoniumtyppeä. o Kaijanpäänsuon laskuojassa kokonaistypen pitoisuus oli selvästi pienempi kuin laskeutusaltaalla, ero oli keskimäärin 1150 µg/l. Pitoisuusvaihtelu havaintokertojen välillä oli melko vähäinen (1200-1400 µg/l). Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin neljännes, suurin marraskuussa (39 %). Pääosa mineraalitypestä oli ammoniumtyppeä (keskimäärin 83 %). Vuoden 2008 havaintokerroilla typpiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat lähes samoja kuin vuonna 2015. o Yläasemalla 2 kokonaistypen pitoisuus vaihteli välillä 930-1500 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin kesäkuun ylivirtaamassa. Keskipitoisuus oli noin 200 µg/l pienempi kuin Kaijanpäänsuon laskuojassa. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin noin kolmannes, ja mineraalityppi oli lähes kokonaan nitraattityppeä. Vuoden 2012 havaintokertoina kokonais- ja nitraattitypen keskipitoisuus oli selvästi suurempi kuin vuoden 2015 havaintokertoina, kokonaistypen osalta ero oli noin 400 µg/l ja nitraattitypen noin 350 µg/l. 204

Typpiyhdisteet Pajusenpuro, Ventojoki, Kaijanpuro pitoisuus mitattiin marraskuussa ylivirtaaman aikaan. Ammoniumtypen pitoisuudet olivat kaikkina havaintokertoina pieniä, nitraattitypen kesäkuun ja elokuun havaintokertoina. Syyskuun loppupuolella pidättyminen Kotajärven perustuotantoon oli jo vähäisempää ja nitraattipitoisuudet Ventonjoen asemalla selvästi suurempia. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli suurin marraskuun havaintokerralla (32 %). Pajusenpurosta poiketen Ventonjoen typpiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat lähes samoja kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Kaijanpuron asemalla 7 suurimmat kokonaistypen pitoisuudet (2100 µg/l ja 2600 µg/l)m mitattiin ylivirtaamisen yhteydessä kesäkuussa ja marraskuussa. Elo- ja syyskuun havaintokerroilla pitoisuustaso oli selvästi pienempi. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 55 %, ja pääosa siitä oli nitraattityppeä. Vuoden 2015 havaintokertoina mitattujen typpiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat jonkin verran suurempia kuin vuoden 2008 havaintokertoina. Kokonaistypen osalta ero oli 450 µg/l. o Pajusenpurossa kesä- ja elokuussa veden kokonaistypen pitoisuudet (3800 µg/l ja 4800 µg/l) olivat selvästi suurempia kuin syksyn havaintokerroilla (950-1300 µg/l). Kesäkuun ylivirtaamatilanteessa kokonaistypestä lähes puolet oli nitraattityppeä, mutta elokuussa sekä nitraatti- että ammoniumtyppi puuttuivat lähes kokonaan. Syksyn havaintokertoina mineraalitypen osuus oli noin neljännes, ja pääosa oli nitraattityppeä. Vuoden 2008 havaintokertoihin verrattuna typpiyhdisteiden pitoisuustaso oli vuonna 2015 selvästi suurempi, kokonais- ja nitraattitypen osalta noin kolminkertainen. o Kotajärvi näytti pidättävän tehokkaasti Pajusenpuron kautta tulevia typpimääriä kesän havaintokertoina. Kokonaistypen pitoisuus oli 650-1200 µg/l, suurin 205

Kiintoaine ja fosfori Kuormitusasemat ja ulkopuoliset vedet o Konttimäenalussuolla kuivatusveden kiintoainepitoisuus on ollut muutamana viime vuotena erittäin suuri johtuen savimaiden liettymisestä veteen. Virtavesihavaintokertoina kiintoainepitoisuus oli 30-190 mg/l, suurin pitoisuus mitattiin kesäkuun ylivirtaamassa. Kiintoaineesta keskimäärin 73 % on ollut mineraaliainesta. Kiintoaineen myötä kokonaisfosforipitoisuus on ollut suuri (84-200 µg/l) ja vesi on ollut luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista on ollut keskimäärin 13 %. Koko vuoden päästötarkkailuaineistossa kuivatusveden kiintoainepitoisuus on vaihdellut välillä 13-190 mg/l, keskipitoisuus on ollut suuri, 48 mg/l. Kokonaisfosforin keskipitoisuus on ollut 84 µg/l (36-200 µg/l), minkä perusteella veden voi luokitella erittäin reheväksi. o Kaijanpään laskeutusaltaassa veden kiintoainepitoisuus on ollut kaikkina havaintokerroilla selvästi kohonnut (9,7-38 mg/l). Kiintoaineessa mineraaliaineksen osuus on ollut keskimäärin 45 %. Laskeutusaltaan veden kokonaisfosforipitoisuus (70-130 µg/l) on ollut lähes samaa tasoa kuin Konttimäenalussuon kuivatusvedessä ja vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 21 %. o Kaijanpäänsuon laskuojassa veden kiintoainepitoisuus oli kesäkuun ylivirtaaman aikaan 11 mg/l, muina havaintokertoina 3,9-6,9 mg/l. Veden kokonaisfosforipitoisuus (41-77 µg/l) oli selvästi pienempi kuin Kaijanpäänsuon laskeutusaltaan vedessä, mutta vesi oli edelleen luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforia oli kokonaisfosforista noin kolmasosa. Kiintoaineen ja kokonaisfosforin keskipitoisuudet olivat jonkin verran suurempia kuin vuoden 2008 havaintokertoina, fosfaattifosforin pitoisuustaso oli molempina tarkkailuvuosina sama. o Yläpuron asemalla 2 veden kiintoainepitoisuus oli jonkin verran kohonnut (9 mg/l) kesäkuun havaintokerralla, muina kertona pitoisuus oli pieni (alle 1-1,5 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuus oli myös kesäkuun havaintokerralla kohonnut (59 µg/l), muina havaintokertoina pitoisuus oli 26-34 µg/l. Keskipitoisuuden perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista (keskimäärin 38 %) oli suurempi kuin muilla havaintoasemilla. Kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden keskipitoisuudet sekä vaihteluväli olivat hyvin samanlaisia kuin vuoden 2008 havaintokertoina. 206

Kiintoaine ja fosfori Pajusenpuro, Ventojoki, Kaijanpuro o Pajusenpurossa veden kiintoainepitoisuus oli kesäkuun ylivirtaamatilanteessa erittäin suuri (160 mg/l) ja elokuun alivirtaamatilanteessa myös suuri (69 mg/l), syksyn havaintokertoina selvästi pienempi (4,1-5,5 mg/l). Kesäkuun näytteessä 75 % kiintoaineesta oli mineraaliainesta, mutta elokuun havaintokertana kaikki kiintoaines oli eloperäistä. Myös kokonaisfosforipitoisuudessa erot kesän ja syksyn havaintokertoina olivat erittäin suuria. Kesäkuussa pitoisuus oli 300 µg/l ja elokuussa peräti 670 µg/l. Syksyn näytteissä pitoisuustaso oli 31-37 µg/l. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 16 %, kesäkuussa mitattiin suurin fosfaattifosforipitoisuus 59 µg/l. Kesän näytteiden korkeiden pitoisuuksien takia sekä kiintoaineen että kokonaisfosforin keskipitoisuudet olivat vuoden 2015 näytteissä huomattavasti suurempi kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Pajusenpuron kesän korkeat kiintoainepitoisuudet eivät näkyneet lainkaan Ventonjoen tuloksissa. Ventonjoen asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus oli melko pieni kaikkina havaintokertoina (3,8-4,9 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 37-55 µg/l, ja vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 17 %. Ventonjoessa kiintoaineen ja kokonaisfosforin keskipitoisuudet olivat lähes samoja kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Kaijanpurossa ylivirtaamatilanteet erottuivat selvästi veden kiintoainepitoisuudessa. Kesäkuussa mitattiin suurin pitoisuus 81 mg/l, lokakuussa myös suuri pitoisuus 39 mg/l, elo- ja syyskuussa pitoisuus oli vain 1,3-2,1 mg/l. Ylivirtaamien aikaan noin 80 % kiintoaineesta oli mineraaliainesta. Kiintoainepitoisuuden vaihtelu näkyi selvästi myös kokonaisfosforissa. Ylivirtaaman aikaan vesi oli luokiteltavissa ylireheväksi, muina havaintokertoina reheväksi-erittäin reheväksi. Kokonaisfosforista keskimäärin noin kolmannes oli fosfaattifosforia. Kesä- ja marraskuun ylivirtaamien johdosta kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat vuoden 2015 havaintokertoina selvästi suurempia kuin vuonna 2008. 207

Kaijanpääsuon ja Konttimäenalussuon kuormituksien osuus Pajusenpuron ja Ventojoen ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Konttimäenalussuon kuormitus on laskettu kuormitusaseman veden laadun ja asemalta mitatun virtaaman avulla. Kaijanpäänsuon kuormitus on laskettu altaan veden pitoisuuksien sekä Konttimäenalussuon valumatietojen avulla. o Pajusenpurossa ja Ventojoessa virtaamat on laskettu Ylä 2, Kaijanpäänsuon laskuojan ja Kaijanpuron virtaamamittausten perusteella laskettujen valumakeskiarvojen perusteella. Laskennassa käytetyt valuma-alueiden pinta-alat olivat Konttimäenalussuon kuormitusasemalle 0,59 km 2, Kaijanpäänsuon laskeutusaltaalle 0,39 km 2, Yläpuron asemalla 2 0,71 km 2, Kaijanpäänsuon laskuojalle 1,1 km 2, Pajusenpuron asemalle 2 32,4 km 2 ja Ventojoen asemalle 1 45,2 km 2. o Kaijanpäänsuon kuormitus on laskettu Pajusenpuroon ja sekä Kaijanpääsuon että Konttimäenalussuon kuormitus Ventojokeen, sillä Konttimäenalussuon kuormitus suotautuu Kotajärveen Pajusenpuron alapuolelle. o Oletuksena, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä

o Kaijanpäänsuon kuormituksen osuus Pajusenpuron ainemäärissä oli kiintoaineen osalta keskimäärin 2 % (0,3-5,3 %), humuksen (COD Mn ) 1 % (1-2 %), kokonaistypen 2 % (0,4-5 %) sekä kokonaisfosforin 2 % (0,2-4 %). Ventojoessa Kaijanpäänsuon ja Konttimäenalussuon yhteisen kuormituksen osuus ainemäärissä oli keskimäärin kiintoaineen osalta 28 % (12-58 %), humuksen osalta 3 % (1-5 %), kokonaistypen 6 % (3-11 %) ja kokonaisfosforin 6 % (4-10 %). Suurimmillaan osuudet olivat kesäkuun ylivirtaamatilanteessa. On huomioitava, että laskelma ei sisällä Kotajärvessä tapahtuvia ainereduktioita, mikä aiheuttaa kuormitusosuuksien yliarviointia Ventonjoessa. Kesäkuussa Konttimäen alussuolta lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli 190 mg/l, Ventonjoessa vain 4,8 mg/l, mikä nosti turvetuotannon osuuden suureksi (58 %). o Vuoden 2008 havaintokertoina tuotantoalueiden kuormitusosuudet olivat suurempia, mikä johtuu isolta osin kuormitusasemien ainevirtaamien erilaisesta laskennasta. Esimerkiksi Kaijanpäänsuon laskentaan käytettiin laskuojan tietoja, koska altaasta ei otettu tuolloin näytteitä. o Vuoden 2015 tulokset edustavat virtaamamittausten perusteella ylivirtaamaa kesä- ja marraskuussa, muina havaintokertoina alivirtaamaa. 209

KORHOLANSUO Sijainti Korholansuo sijaitsee Haukiveden-Kallaveden alueen Kallaveden yläosan alueella ja siellä Liesjoen valuma-alueella (vesistöalue 4.286, peruskartta 333102 (yleislehtijako), P5122C (TM35-lehtijako). Osa tuotantoalueesta sijaitsee Leinolanjoen valuma-alueella (4.285), mutta kaikki vedet johdetaan Liesjoen valuma-alueelle. Korholansuo on Maaningalla. Liesjoen valuma-alueen koko on 34,6 km 2 ja järvisyys 4,7 % (Ekholm 1993). Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneita asemia. 210

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 2010 Tuotanto alkoi 2012 Arvioitu kesto 2032 Tuotannossa 2015 Kuormittava ala 2012 0 ha 39,7 ha Kuivatusvedet johdetaan ympärivuotisesti pintavalutuskentälle. Pintavalutuskentältä vedet ohjataan Manninpuroon, joka laskee noin 1,4 km:n päässä Liesjärveen. Liesjärvestä vesi jatkaa Liesjokea myöten Ala-Ruokojärven Kurolanlahteen. Matkaa Korholansuolta Kurolanlahteen on noin 4,7 km. Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n hydrologisen mallin perusteella näytteet otettiin kesä- ja elokuussa lähellä keskivirtaamaa olevassa tilanteessa ja muina havaintoajankohtina alivirtaaman aikaan. Kesäkuun, elokuun ja syyskuun havaintokertoina Korholansuon pumppu ei ollut päällä. Kesäkuussa pumppausallas oli ylärajalla, joten pumppauksen puuttuminen johtui ilmeisesti toimintahäiriöstä. Tuotantoalueella tehtiin kaivuutöitä syksyllä, mikä näkyi erittäin savisameana vetenä pumppausaltaassa elokuun puolivälistä marraskuun puoliväliin. 12.8. vettä oli ilmeisesti pumpattu kentälle ennen kaivuutöiden aloittamista ja sen jälkeen pumppu suljettu, koska virtaama oli kohtalainen. Syyskuun havaintokerralla vettä ilmeisesti myös pidätettiin altaassa, joten kentältä lähti vain pieni virtaama. Lokakuun havaintokerta edusti ylivirtaamaa, joka näkyi myös Manninpuron asemalla 2. Pvm Korholansuo l/s*km 2 Manninp 2 l/s*km 2 SYKE hydrol malli l/s*km 2 15.6.15 1,1 3,6 9,2 12.8.15 21,8 13,2 11,4 9.9.15 3,1 2,1 3,9 27.10.15 42,5 24,3 4,1 211

Veden laatu Humus ja happamuus o Elokuun havaintokertana Korholansuolle kentälle tulevan veden kemiallinen hapenkulutus oli erittäin suuri (120 O 2 mg/l), myös muina havaintokertoina vesi oli voimakkaan humuspitoista (kemiallinen hapenkulutus 32-46 O 2 mg/l). Kentältä lähtevä vesi oli myös voimakkaan humuspitoista (40-71 O 2 mg/l), suurin arvo mitattiin elokuussa. Kentälle tuleva vesi oli elokuussa suuren humuspitoisuuden takia myös selvästi happamampaa (ph 5,7) kuin muina havaintokertoina (ph 6,5-6,7). Happamuus lisääntyi kentällä keskimäärin 0,6 ph-yksikköä. Korholansuon päästötarkkailuun liittyen pintavalutuskentälle tulevasta ja kentältä lähtevästä vedestä otettiin vuoden 2015 aikana 24 näytettä. Tässä aineistossa kentälle tulevan veden kemiallinen hapenkulutus oli keskimäärin 45 O 2 mg/l ja lähtevän veden 49 O 2 mg/l, joten kemiallinen hapenkulutus lisääntyi keskimäärin 9 % kentällä. Veden happamuus oli tulevassa vedessä keskimäärin ph 6,1 ja lähtevässä ph 5,8. Lähtevän veden kemiallinen hapenkulutus ja happamuus olivat samaa tasoa kuin virtavesihavaintokertoina. o Manninpuron asema 1 sijaitsee aivan Manninpuron latvoilla, valuma-alueen pinta-ala on vain 0,1 km 2. Pääosa valumaalueesta sijaitsee Kellarimäen rinteessä, jossa puronvarsi on vielä metsää, mutta muilta alueilta valuma-alue on laajalti vanhempaa hakkuuaukiota. Puroveden vesi oli lokakuun lopun näytteessä ylivirtaaman aikaan humusleimaista (väriluku 73 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 11 O 2 mg/l), muina havaintokertoina kirkasta (väriluku 9-19 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 1,6-3,3 O2 mg/l). Vesi oli kaikkina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,3-6,6). Lukuun ottamatta lokakuun havaintokerran hieman kohonnutta humuspitoisuutta, aseman 1 veden humuspitoisuus ja happamuus olivat samaa tasoa kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Manninpuron asemalla 2 mukana ovat Korholansuon kuivatusvedet ja Korholansuon tuotantoalueen osuus valuma-alueesta on noin 30 %. Kesäkuun ja syyskuun havaintokertoina virtaama Korholansuon pintavalutuskentältä oli erittäin vähäinen, minkä takia veden laadun muutos asemien 1 ja 2 välillä kuvastaa tuolloin pääosin muun valumaalueen aiheuttamia muutoksia Manninpuron vedenlaadussa. Vesi on asemalla voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (väriluku 280-450 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 36-212

55 O 2 mg/l). Humuspitoisuus oli suurin elokuun havaintokerralla, kuten Korholansuon kuivatusvedessä. Tuolloin veden happamuus lisääntyi 0,4 phyksikköä asemien 1 ja 2 välillä, muina havaintokertoina muutos oli vähäinen. Vuoden 2012 havaintokertoina veden humuspitoisuus ja happamuus olivat hyvin samanlaisia kuin vuonna 2015. o Manninpuron asema 3 sijaitsee noin 730 metrin päässä asemalta 2 ja valuma-alue kasvaa vain noin 0,3 km 2 asemien välillä. Korholansuon tuotantoalueen osuus valuma-alueesta on noin 26 %. Veden väriluku väheni jokaisena havaintokertana hieman asemien 2 ja 3 välillä (keskimäärin 15 Pt mg/l), kemiallinen hapenkulutus väheni keskimäärin 3 O 2 mg/l. Tämä näkyi myös veden happamuudessa, joka väheni keskimäärin 0,2 ph-yksikköä asemien välillä. Vuoden 2012 havaintokertoina muutokset veden humuspitoisuudessa ja happamuudessa asemien 2 ja 3 välillä olivat hyvin samanlaisia. Typpiyhdisteet o Virtahavaintokertoina Korholansuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä kokonaistypen pitoisuus oli huomattavan suuri elokuun havaintokerralla (4600 µg/l), muina havaintokerralla selvästi pienempi (800-1600 µg/l). Kokonaistypen pitoisuus lisääntyi kentällä hieman kesäkuun havaintokerralla, mutta muina väheni selvästi. Kenttä pidätti tehokkaasti sekä nitraatti- että ammoniumtyppeä. Koko vuoden päästötarkkailuaineistossa kokonaistypen pitoisuusreduktio oli 26 %, nitraattitypen 5 % ja ammoniumtypen 70 %. Kentältä lähtevässä vedessä kokonaistypen keskipitoisuus oli koko päästötarkkailuaineistossa lähes sama kuin virtavesiajankohtien keskipitoisuus. o Manninpuron ylimmällä asemalla 1 veden kokonaistyppipitoisuus oli pieni (170-310 µg/l). Keskimäärin lähes puolet kokonaistypestä oli nitraattityppeä. Typpiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat lähes samoja kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Manninpuron asemalla 2 kokonaistypen pitoisuus oli välillä 500-1000 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin elokuun havaintokerralla. Nitraattitypen pitoisuus oli pudonnut keskimäärin puoleen asemaan 1 verrattuna ja ammoniumtypen pitoisuudet olivat pieniä. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin vain 10 %. Vuoden 2012 tuloksiin verrattaessa sekä kokonaistypen että mineraalitypen keskipitoisuudet olivat jonkin verran suurempia vuonna 2012. Tämä johtunee pääosin siitä, että kahtena havaintokertana Korholansuon pintavalutuskentälle ei pumpattu vettä, jolloin myös kentältä lähtevä kuormitus oli tavanomaista pienempi. 213

o Manninpuron asemien 2 ja 3 välillä veden kokonaistypen pitoisuuksissa tapahtuneet muutokset olivat melko vähäisiä. Kokonaistypen pitoisuus laski jokaisella havaintokerralla asemien välillä, ero oli keskimäärin 40 µg/l. Nitraattitypen pitoisuus nousi hieman asemien välillä, keskimäärin 17 µg/l ja ammoniumtypen pitoisuus oli lokakuun havaintokertaa lukuun ottamatta laskenut asemalla 3 alle määritysrajan 5 µg/l. Vuoden 2012 havaintokertoina pitoisuusmuutokset olivat samansuuntaisia ja suuruisia. Kiintoaine ja fosfori o Virtahavaintoajankohtina Korholansuon kentälle tulevassa vedessä kiintoainepitoisuus oli kesäkun havaintokertana melko pieni (4,7 mg/l), mutta muina havaintokertoina kaivuutöistä johtuen erittäin suuri (75-450 mg/l). Näinä havaintokertoina pääosa kiintoaineesta oli mineraaliainesta. Pintavalutuskenttä sitoi mineraaliaineksen hyvin, lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli vain hieman kohonnut (5,1-8,5 mg/l). Mineraaliaineksen myötä kokonaisfosforin pitoisuudet olivat tulevassa vedessä myös erittäin suuria (57-520 µg/l). Kentältä lähtevässä vedessä kokonaisfosforin pitoisuus oli 47-130 µg/l ja vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista kentältä lähtevässä vedessä oli keskimäärin kolmannes. Koko päästötarkkailuaineistossa kiintoaineen pitoisuusreduktio oli erinomainen, keskimäärin 90 %. Tulosta väärentää kaivuutöistä aiheutunut voimakas savisamennus, joka nosti tulevan veden pitoisuuksia, mutta joka jäi sisältämänsä suuren saviaineksen määrän takia pääosin pintavalutuskentälle. Lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli keskimäärin 8 mg/l, mikä oli hieman suurempi kuin virtavesiajankohtien keskiarvo 6,7 mg/l. Kokonaisfosforin pitoisuusreduktio oli keskimäärin 49 % ja fosfaattifosfori lisääntyi kentällä keskimäärin 20 %. Päästötarkkailuaineistossa kentältä lähtevässä vedessä kokonaisfosforin keskipitoisuus oli 57 µg/l, mikä oli jonkin verran pienempi kuin virtavesihavaintokertoina. Vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. o Manninpuron veden kiintoainepitoisuus oli asemalla 1 alle määritysrajan 1 mg/l tai määritysrajalla. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli 6-18 µg/l ja vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi, ajoittain jopa karuksi. Pääosa (keskimäärin 69 %) kokonaisfosforista oli fosfaattifosforia. Myös vuoden 2012 havaintokertoina puroveden kiintoainepitoisuus oli määritysrajan läheisyydessä, kokonaisfosforipitoisuus oli karun/lievästi rehevän rajalla ja pääosa kokonaisfosforista oli fosfaattifosforia. o Manninpuron asemalla 2 veden kiintoainepitoisuus vaihteli välillä 1,9-8,3 214

mg/l. Suurin pitoisuus mitattiin lokakuun havaintokerralla, jolloin kiintoaineesta 57 % oli mineraaliainesta. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 26-50 µg/l ja keskipitoisuuden 38 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin kolmannes ja pitoisuus oli vain hieman suurempi kuin asemalla 1. Veden kiintoainepitoisuus oli samaa tasoa kuin vuoden 2012 havaintokertoina, mutta rehevyystaso oli vuonna 2015 jonkin verran pienempi. Tämä johtui osaltaan siitä, että kahtena havaintokertana vuonna 2015 Korholansuon kentälle ei pumpattu, mikä vähensi kentältä lähtevän kuormituksen ja sen myötä vaikutuksen Manninpurossa pieneksi. Pumppauksen puuttuminen johtui todennäköisesti tavoitteesta laskeuttaa osa kaivuutöiden aiheuttamasta samennuksesta jo pumppausaltaaseen. o Manninpuron alimmalla asemalla 3 veden kiintoainepitoisuus oli suurimmillaan 4,8 mg/l elokuun havaintokertana, joten pitoisuus ei ollut kovin suuri millään havaintokerralla. Muutos veden kokonais- ja fosfaattifosforin pitoisuudessa oli vähäinen kaikilla havaintokerroilla asemien 2 ja 3 välillä.. Muutokset asemien 2 ja 3 välillä veden kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuuksissa olivat hyvin samanlaisia kuin vuoden 2012 havaintokertoina. 215

Korholansuon kuormituksen osuus Manninpuron ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Manninpuron virtaamamittauksiin liittyy epävarmuuksia, minkä takia tässä esitettyihin tuloksiin tulee suhtautua varauksella. Kuormitukset on laskettu Manninpurossa asemalla 2 tehtyjen virtaamamittausten perusteella (Korholansuo 0,41 km 2, Manninpuro 2 1,4 km 2, Manninpuro 3 1,7 km 2 ). o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä o Tulosten perusteella on nähtävissä Korholansuon määräävä osuus Manninpuron ainemäärissä. Edellä kuvatulla laskentamenettelyllä Korholansuon osuus Manninpuron aseman 2 kiintoainemäärässä oli keskimäärin 62 % (25-82 %), COD Mn -määrässä 58 % (24-63 %), kokonaistyppimäärässä 64 % (24-72 %) sekä kokonaisfosforimäärässä 66 % (46-73 %). Koska valuma-alueen koko ei juuri muutu asemien 2 ja 3 välillä, eivät osuudet olennaisesti muutu aseman 3 kohdalla. o Vuoden 2015 tarkkailun tekee mielenkiintoiseksi se, että kesäkuussa ja syyskuussa pumppauksen puuttuessa Korholansuolta tuleva kuormitus oli erittäin vähäinen. Kesäkuun osalta tämä näkyy em. laskelmassa selvästi pienimpänä kuormitusosuutena. Syyskuussa kuormitusosuus oli samaa tasoa elokuun ja lokakuun havaintokertojen kanssa, mikä johtuu pääosin selvästä alivirtaamasta ja siitä johtuvista pienistä ainemääristä. Elokuussa näytteenottoa on mahdollisesti edeltänyt altaan pinnan lasku pumppaamalla tulevia kaivuutöitä varten, mikä näkyy suurimpina kuormitusosuuksina vuoden 2015 havaintokerroista. 216

KULVESUO Sijainti Kulvesuo sijaitsee Nilsiän reitin valuma-alueen Nurmijoen alueella ja siellä Keinosenjoen valumaalueella (vesistöalue 4.648, peruskartta 3343 06). Kulvesuo sijaitsee Rautavaaralla. Keinosenjoen valuma-alueen koko on 43 km 2 ja järvisyys 3,2 % (Ekholm 1993). Kuvassa vasemmalla musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. Kuva oikealla kuvaa vesistöalueen maankäyttöä (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, ruskea=suo/turvetuotantoalue, musta=rakennettu ympäristö). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 217

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1975 Tuotanto alkoi 1978 Arvioitu kesto 2030 Suurin tuotantopinta-ala 184 ha Tuotannossa 2015 0 ha. Kulvesuon tuotantoalue on ollut laajalla alueella kaikkiaan 15 lohkolla. Lohkoilta 11 ja 12 (tuotantopinta-ala 32,3 ha) kuivatusvedet johdettiin laskeutusaltaan kautta laskuojaan, joka laskee Kotjonjärveen noin 700 m:n päässä. Laskuojan suulta on matkaa Kotjonjärven luusuaan noin 600 m. Lohkolta 13 (tuotantopinta-ala 15,1 ha) vesi johdettiin noin 250 m:n päässä olevaan Löytynlampeen. Löytynlampi sijaitsee eri valuma-alueella (Kiltuanjärven alue, 4.643). Kulvesuon tuotantoalueelle uusimmat lohkot 14 ja 15 sijaitsevat myös tällä valuma-alueella ja niiltä vesi johdettiin Löytynlampeen Ahvenispuron kautta. Lohkoilta 1-2 ja osalta lohkosta 3 (yhteinen tuotantopinta-ala vuonna 2005 32,3 ha) kuivatusvedet johdttiin laskeutusaltaiden kautta laskuojaa pitkin noin kilometrin päässä olevaan Kulvepuroon. Kulvepuro laskee Kotjonjärven luusuaan noin 2,2 km:n päässä laskuojan suulta. Kulvesuon turvetuotanto loppui vuonna 2015. Kotjonjärvestä vesi laskee Kotjonjokea pitkin noin 1 km:n matkan Keinoseen. Kotjonjokeen tulivat lohkon 10 (tuotantopinta-ala 18,7 ha) kuivatusvedet noin puolen kilometriä pitkää laskuojaa pitkin. Keinosen luusua sijaitsee noin 1,4 km:n päässä Kotjonjoen laskupaikasta. Keinosesta vesi virtaa Keinosenjokea pitkin Haajaistenjärveen, joka sijaitsee noin 9,6 km:n päässä. Lokinpuro laskee Keinosenjokeen noin 1,7 km:n päässä Keinosen luusuasta. Lokinpuron valumaalueella oli tuotannossa olevia alueita yhteensä 67,5 ha, joista lohkojen 4, 9 ja osan lohkosta 3 (tuotantoaluetta yhteensä 22,4 ha) kuivatusvedet laskevat Lokinpuron alaosaan Haapapuron välityksellä. Kaikki tuotantoalueiden kuivatusvedet johdettiin laskeutusaltaiden kautta. Haapapuron pituus on 2,8 km ja Lokinpuron 4 km. Lokinpuron alaosassa on joen leventymänä pienet Sulkalammit. Haajaistenjärvi laskee Kiltuanjärveen noin 4 km:n päässä Keinosenjoen laskukohdasta. Tästä on matkaa Kiltuanjärven luusuaan noin 10 km. 218

Virtaama ja näytteenoton edustavuus Kulvesuon vesistönäytteet otettiin vuonna 2015 SYKE:n hydrologisen mallin perusteella heinä- ja elokuussa jonkinlaisessa keskivirtaamatilanteessa, syys- ja marraskuussa alivirtaaman aikaan. Tutkimusasemilta tehtiin näytteenoton yhteydessä virtaamamittauksia. Kuormitusasemalla A12, Kulvepuron asemalla 1 ja Lokinpuron asemalla 1 mittaukset saatiin tehtyä kaikkina havaintokertoina. Muiden asemien virtaamat laskettiin Kulvepuron aseman 1 valuman ja kartalta arvioidun valuma-alueen pinta-alan perusteella (Allas 12 0,154 km 2, Kulvepuro 1 2,1 km 2, Kulvepuro 2 7,43 km 2, Lokinpuro 1 0,2 km 2, Lokinpuro 2 7,5 km 2, Venäjänpuro 1 3,52 km 2 ja Keinosenjoki 38,34 km 2 ). Kenttämittausten perusteella heinäkuun ja marraskuun näytteet otettiin jonkinlaisessa ylivirtaamatilanteessa, elo- ja syyskuun näytteet alivirtaaman aikaan. Pvm Allas 12 Kulvepuro 1 Lokinpuro 1 Hydrologinen malli l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 9.7.2015 20,1 16,7 45,0 11,4 19.8.2015 6,5 9,4 4,0 10,1 16.9.2015 10,4 5,7 5,0 7,0 18.11.2015 39,6 21,7 81,5 4,3 219

Veden laatu Humus ja happamuus Alueen itäpuoli: Venäjänpuro ja Kulvepuro humuspitoiseksi ja sekä väriluku (190-280 Pt mg/l) että kemiallinen hapenkulutus (22-32 O 2 mg/l) olivat jonkin verran pienempiä kuin Venäjänpuron vedessä. Vesi oli syyskuun havaintokerralla erittäin hapanta (ph 4,9), muina hapanta (ph 5,1-5,2). Veden humuspitoisuus sekä happamuus olivat keskimäärin hieman suurempia kuin vuoden 2008 havaintokerroilla. o Kulvepuron veden humuspitoisuus nousi asemien 1 ja 2 välillä. Väriluku lisääntyi keskimäärin 60 Pt mg/l (suurin nousu 90 Pt mg/l heinäkuussa ylivirtaaman aikaan) ja kemiallinen hapenkulutus keskimäärin 6 O 2 mg/l (suurin nousu 8 O 2 mg/l heinäkuussa). Veden happamuudessa muutos oli keskimäärin vähäinen asemien välillä, suurin muutos 0,3 ph-yksikköä todettiin marraskuun ylivirtaaman aikaan. Veden väriluku ja kemiallinen hapenkulutus olivat samaa tasoa kuin vuoden 2008 havaintokertana, vesi oli vuoden 2015 kertoina keskimäärin hieman happamampaa. o Venäjänpurossa vesi oli voimakkaan humupitoista kaikkina havaintokertoina (väriluku 280-380 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 32-44 O 2 mg/l). Suurimmat arvot mitattiin heinäkuun ylivirtaamassa sekä elokuussa alivirtaaman aikaan. Vesi oli kaikkina havaintokertoina hapanta (ph 5,1-5,9), suurin happamuus todettiin marraskuun ylivirtaaman aikaan. Veden väriluku, kemiallinen hapenkulutus sekä happamuus olivat sekä keskiarvoltaan että vaihteluväliltään samanlaisia kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Kulvepuron asemalle 1 ei tule turvetuotannon vesiä. Vesi oli luokiteltavissa 220

Humus ja happamuus Alueen länsipuoli: Allas 12, Lokinpuro, Keinosenjoki o Kulvessuon laskeutusaltaalla 12 vesi oli humusleimaista-humuspitoista (väriluku 110-200 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 12-21 O 2 mg/l). Vesi oli lievästi hapanta-lievästi emäksistä (ph 6,7-7,3). Vuoden 2008 tuloksiin verrattuna väriluku oli keskimäärin 40 Pt mg/l pienempi, kemiallinen hapenkulutus 7 O 2 mg/l ja happamuus 0,3 phyksikköä. Tämä viittaa veden laadun paranemiseen turvetuotannon loputtua. o Lokinpuron ylemmällä asemalla 1, jonka yläpuolelle ei johdeta turvetuotannon kuivatusvesiä, vesi oli voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (väriluku 370-540 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 41-60 O 2 mg/l). Vesi oli erittäin hapanta kaikkina havaintokertoina (ph 4,4-4,8). Lokinpuron asemalla 1 veden humuspitoisuus ja happamuus olivat jonkin verran suurempia kuin vuoden 2008 havaintokertoina. o Lokinpuron asemalla 2 veden humuspitoisuus oli jokaisena havaintokertana pienempi kuin asemalla 1. Veden väriluku oli keskimäärin 110 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 14 O 2 mg/l pienempi asemalla 2. Vesi oli edelleen luokiteltavissa voimakkaan humuspitoiseksi. Veden happamuus oli vähentynyt myös selvästi, marraskuun havaintokerralla vesi oli hapanta (ph 5,6), muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,2-6,4). Veden väriluku oli samaa tasoa kuin vuoden 2008 havaintokertoina, mutta kemiallinen hapenkulutus ja happamuus hieman pienempiä vuonna 2015. o Keinosenjoessa vesi oli voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina ja vaihtelu havaintokertojen välillä oli melko vähäistä (väriluku 280-330 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 30-35 O 2 mg/l). Vesi oli hapanta (ph 5,1-5,9), suurin happamuus mitattiin marraskuun ylivirtaaman aikaan. Vuoden 2008 havaintokertoina sekä humuspitoisuuden että happamuuden vaihtelut olivat suurempia, mutta keskimäärin veden väriluku, kemiallinen hapenkulutus sekä happamuus olivat jonkin verran pienempiä kuin vuonna 2015. 221

Typpiyhdisteet Alueen itäpuoli: Venäjänpuro ja Kulvepuro kokonaistypestä oli keskimäärin vain 4 %. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonais- ja nitraattitypen keskipitoisuus oli lähes sama kuin vuonna 2015, ammoniumtypen keskipitoisuus hieman suurempi. o Kokonaistypen pitoisuus nousi keskimäärin 110 µg/l asemien 1 ja 2 välillä, enimmillään 170 µg/l elokuussa alivirtaaman aikaan. Muutos mineraalitypen keskipitoisuuksissa oli asemien välillä vähäinen. Vuoden 2008 havaintokertoina pitoisuusmuutos oli hieman suurempi, kokonaistypen osalta keskimäärin 190 µg/l ja nitraattitypen 16 µg/l. o Venäjänpuron asemalla 1veden kokonaistyppipitoisuuden vaihtelu ei ollut kovin suurta (560-670 µg/l). Sekä nitraattiettä ammoniumtypen pitoisuudet olivat pieniä, mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin vain 7 %. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuustaso oli hieman suurempi (ero keskimäärin 240 µg/l), mutta mineraalitypen pitoisuudet olivat molempina tarkkailuvuosina pieniä. o Kulvepuron asemalla 1 kokonaistypen pitoisuustaso oli noin 150 µg/l pienempi kuin Venäjän purossa ja Venäjänpuron lailla pitoisuusvaihtelu oli melko vähäistä havaintoajankohtien välillä (420-510 µg/l). Ammoniumtypen pitoisuus oli pääosin alle määritysrajan 5 µg/l, nitraattitypen pitoisuus oli enimmillään 26 µg/l. Mineraalitypen osuus 222

Typpiyhdisteet Alueen länsipuoli: Allas 12, Lokinpuro, Keinosenjoki o Laskeutusaltaalla 12 veden kokonaistyppipitoisuus vaihteli paljon havaintokertojen välillä (380-930 µg/l). Suurimmat pitoisuudet mitattiin heinäkuun ja marraskuun ylivirtaamien aikaan. Marraskuun näytteessä mineraalitypen pitoisuudet olivat selvästi muita havaintokertoja suurempia ja tuolloin osuus kokonaistypestä oli 44 %. Tuolloin kaksi kolmasosaa mineraalitypestä oli nitraattityppeä. Muina havaintokertoina sekä ammonium- että nitraattitypen pitoisuudet olivat pieniä. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen keskipitoisuus oli kaksinkertainen vuoteen 2015 verrattuna. Tuolloin myös mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli pääosin selvästi suurempi, mutta vuoden 2015 tavoin nitraattitypen pitoisuus oli jokaisena havaintokertana ammoniumtyppeä suurempi. Tulokset viittaavat siihen, että turvetuotannon lopettaminen altaan 12 alueella on vähentänyt alueen typpikuormitusta. o Lokinpuron asemalla 1 veden kokonaistyppipitoisuus (640-870 µg/l) oli marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta selvästi suurempi kuin altaan 12 vedessä. ero oli keskimäärin 160 µg/l. Marraskuun ylivirtaama ei nostanut altaan 12 tavoin Lokinpuron aseman 1 veden kokonaistyppipitoisuutta. Sekä nitraattiettä ammoniumtypen pitoisuudet olivat pieniä kaikkina havaintokertoina. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen keskipitoisuus oli hieman pienempi ja mineraalitypen keskipitoisuudet samaa tasoa. Koska Lokinpuron asemalla 1 typpiyhdisteiden pitoisuustaso ei ollut vuonna 2008 merkittävästi eri kuin vuonna 2015, on altaan 12 kokonaistypen pitoisuustason puolittuminen osoitus vähentyneestä typpikuormituksesta turvetuotannon loputtua altaan 12 alueella. o Kokonaistypen pitoisuus väheni Lokinpurossa asemien 1 ja 2 välillä marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta. Ero oli keskimäärin 90 µg/l, marraskuussa pitoisuus nousi 60 µg/l asemien välillä. Nitraattitypen keskipitoisuus nousi keskimäärin 19 µg/l ja ammoniumtypen 26 µg/l asemien välillä, mutta mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli kaikkina havaintokertoina Marraskuussa altaan 12 vedessä kokonaistypen pitoisuus selvästi suurempi kuin Lokinpurossa, joten tuolloin typpikuormitus on nostanut hieman Lokinpuron kokonaistypen pitoisuutta. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus nousi asemien välillä keskimäärin 155 µg/l, nitraattitypen 76 µg/l ja ammoniumtypen 33 µg/l, joten tulosten perusteella Kulvesuon tuotantoalueiden typpikuormituksen vaikutus Lokinpurossa on vähentynyt. o Keinosenjoessa kokonaistypen pitoisuusvaihtelu 550-630 µg/l havaintokertojen välillä oli melko vähäinen. Suurin pitoisuus mitattiin heinäkuun ylivirtaamassa. Mineraalitypen pitoisuudet kohosivat hieman marraskuussa ylivirtaaman aikaan, mutta olivat kokonaisuudessaan pieniä. Typpiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat samaa tasoa kuin vuoden 2008 havaintokertoina. 223

Kiintoaine ja fosfori Alueen itäpuoli: Venäjänpuro ja Kulvepuro o Venäjänpurossa veden kiintoainepitoisuus oli hieman kohonnut (5,1-6,1 mg/l) muina havaintokertoina paitsi marraskuussa, jolloin pitoisuus oli alle määritysrajan 1 mg/l. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 17-33 µg/l ja keskipitoisuuden 26 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin kolmannes ja suurimmillaan kaksi kolmasosaa marraskuun havaintokertana. Vuoden 2008 yhtenä havaintokertana veden kiintoainepitoisuus oli suuri (40 mg/l) yhtenä havaintokertana, muulloin alle 1-3 mg/l). Tuolloin myös kokonaisfosforin pitoisuus oli erittäin suuri (220 µg/l), muina havaintokertoina 25-39 µg/l, mikä on samaa tasoa kuin vuoden 2015 havaintokertoina. Fosfaattifosforin keskipitoisuus oli vuoden 2008 havaintokertoina hieman suurempi kuin vuonna 2015. o Kulvepuron asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus oli kaikkina havaintokertoina pieni (alle 1-1,9 mg/l). Kokonaisfosforin pitoisuus oli 12-22 µg/l ja vesi oli luokiteltavissa selkeästi lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin pitoisuus jäi marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta alle määritysrajan 5 µg/l, marraskuussa pitoisuus oli 9 µg/l ja osuus kokonaisfosforista 41 %. Vuoden 2008 havaintokertoina kiintoainepitoisuus oli myös pieni, mutta kokonaisfosforin keskipitoisuus 12 µg/l suurempi. Vesi oli tuolloinkin keskimäärin lievästi rehevää. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat myös vuoden 2008 havaintokertoina hieman suurempia kuin vuonna 2015. o Kulvepuron veden kiintoainepitoisuus nousi hieman asemien 1 ja 2 välillä elokuun ja syyskuun havaintokertoina, mutta kiintoainepitoisuus oli kaikkina havaintokertoina pieni (alle 1-3,3 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus nousi keskimäärin 12 µg/ asemien välillä, eniten elokuussa alivirtaaman aikaan 26 µg/l. keskipitoisuuden 28 µg/l perusteella vesi oli aseman 1 tavoin luokiteltavissa lievästi reheväksi. Veden fosfaattifosforin pitoisuus nousi hieman asemien välillä ja keskimäärin 30 % kokonaisfosforista oli fosfaattifosforia. Vuoden 2008 havaintokertoina kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuusnousu asemien välillä oli samaa tasoa. Koska asemalla 1 veden rehevyystaso oli jonkin verran suurempi kuin vuonna 2015, aiheutti kokonaisfosforin pitoisuustason nousu asemalla 2 luokituksen muuttumisen lievästi rehevästä reheväksi vuonna 2008. 224

Kiintoaine ja fosfori Alueen länsipuoli: Allas 12, Lokinpuro, Keinosenjoki o Kulvesuon laskeutusaltaalla 12 veden kiintoainepitoisuus oli pieni kaikkina havaintokertoina (2,8-3,8 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuus oli suuri erityisesti heinä- ja elokuun havaintokertoina (110 µg/l), ja keskipitoisuuden 89 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. Myös fosfaattifosforin pitoisuus oli melko suuri kaikkina havaintokertoina (19-40 µg/l). Vuoden 2008 havaintokertoina veden kiintoainepitoisuus oli hieman suurempi (2-7 mg/l). Kokonaisfosforin maksimipitoisuudet (69-88 µg/l) olivat vuonna 2008 pienempiä, mutta keskimäärin rehevyystaso oli molempina tarkkailuvuosina hyvin samanlainen. Myös fosfaattifosforin pitoisuustaso oli molempina tarkkailuvuosina lähes sama. o Lokinpuron asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus oli jokaisena havaintokertana alle määritysrajan 1 mg/l. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 30-45 µg/l ja keskipitoisuuden 39 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli melko suuri, keskimäärin 41 %. Myös vuoden 2008 havaintokertoina veden kiintoainepitoisuus oli pieni. Fosforiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat jonkin verran pienempiä kuin vuonna 2015, mutta vesi oli tuolloinkin luokiteltavissa reheväksi. o Lokinpuron veden kiintoainepitoisuus nousi keskimäärin 5-6 mg/l asemien 1 ja 2 välillä. Marraskuun havaintokertana kiintoainepitoisuus oli molemmilla asemilla alle 1 mg/l. Pitoisuustaso oli korkeampi kuin altaan 12 vedessä. Kokonaisfosforipitoisuus nousi heinäkuun havaintokertana 16 µg/l, elo- ja syyskuussa vain 1-4 µg/l ja marraskuussa pitoisuus laski 14 µg/l asemien välillä. Keskipitoisuus nousi vain 2 µg/l asemien välillä, joten huolimatta altaan 12 selvästi korkeammasta rehevyystasosta, sen vaikutus Lokinpuron rehevyystasoon oli heinäkuun havaintokertaa lukuun ottamatta vähäinen. Fosfaattifosforin keskipitoisuus laski Lokinpurossa 4 µg/l asemien 1 ja 2 välillä. Veden kiintoainepitoisuuden muutos asemien 1 ja 2 välillä oli vuoden 2008 havaintokertoina samaa tasoa kuin vuonna 2015. Kokonaisfosforipitoisuus nousi kuitenkin jokaisena vuoden 2008 havaintokertoina, ero oli keskimäärin 12 µg/l ja sen ohessa fosfaattifosforin keskimäärin 5 µg/l. Tulokset viittaavat siihen, että Kulvesuon turvetuotannon aiheuttama Lokinpuron lievä rehevyystason nousu on tuotannon loputtua vähentynyt. o Keinosenjoen veden kiintoainepitoisuus oli kaikkina havaintokertoina pieni (alle 1-3,7 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 23-38 µg/l ja keskipitoisuuden 32 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Pienin pitoisuus mitattiin marraskuun ylivirtaaman aikaan. Fosfaattifosforin pitoisuus oli melko tasainen ja sen osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 30 %. Vuoden 2008 havaintokertoina kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuusvaihtelut olivat hieman suurempia kuin vuonna 2015, mutta keskipitoisuudet olivat lähes samoja. 225

KURKISUO Sijainti Kurkisuo sijaitsee Haukiveden-Kallaveden alueen Sorsaveden valuma-alueella ja siellä Kutunjoen valuma-alueella (vesistöalue 4.264, peruskartta 3241 06). Kurkisuo on Suonenjoella. Kutunjoen valuma-alueen koko on 134 km 2 ja järvisyys 9,8 % (Ekholm 1993). Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneita asemia. 226

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1988 Tuotanto alkoi 1991 Arvioitu kesto 2020 Suurin tuotantopinta-ala Tuotannossa 2015 Kuormittava ala 2015 100 ha 69,2 ha 84,9 ha Kuivatusvedet johdetaan roudattomana aikana suon eteläpäähän, jossa ne käsitellään. Vuosien 2013-2014 kuivatusvesille kokeiltiin biologista käsittelyä. Vesien kemiallinen käsittely aloitettiin uudelleen alkukesällä 2015. Kemiallisen käsittelyn jälkeen vedet ohjataan Juurikkasuonojaan, joka laskee noin 2,2 km:n päässä Kutunjoen alaosaan. Kutunjoki laskee Juurikkasuon kohdalta noin 1,6 km:n päässä Kuvansiin. Kuvansista vesi laskee noin 9 km:n matkan jälkeen Sorsaveteen. Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n hydrologisen mallin perusteella näytteet otettiin kesäkuun havaintokerralla ylivirtaaman aikaan ja muina havaintokertoina alivirtaamassa. Kurkisuon mittapatokaivolta lähtevä virtaus puuttui kesä- ja elokuun havaintokertoina lähes kokonaan, joten nämä havaintokerrat edustavat tilannetta, jossa Kurkisuolta ei tule kuormitusta. Myös Juurikkasuonojassa virtaama näinä ajankohtina ja myös lokakuun alun havaintokerralla oli vähäinen. Marraskuun alussa Kurkisuolta lähtevä virtaama oli noin 30 l/s ja Juurikkasuon asemalla 4 arvion perusteella noin 70 l/s. Tuolloinkaan valuma Juurikkasuonojassa ei ollut kovin suuri, joten kenttämittausten perusteella kaikki näytteet otettiin alivirtaaman aikaan. Pvm Kurkisuo l/s*km 2 Juurikkasuonoja 4 l/s*km 2 SYKE hydrol malli l/s*km 2 10.6.2015 0,01 0,6 19,8 17.8.2015 0,01 0,1 5,7 2.10.2015 1,2 2,2 2,6 9.11.2015 26,9 1,9 1,7 227

Veden laatu Humus ja happamuus o Kemialliseen käsittelyyn tullut kuivatusvesi oli kaikkina havaintokertoina voimakkaan humuspitoista (kemiallinen hapenkulutus 42-63 O 2 mg/l). Kemiallinen käsittely poisti humusta tehokkaasti kaikkina virtahavaintokertoina, lähtevässä vedessä kemiallinen hapenkulutus oli 7,1-19 O 2 mg/l. Käsittelyyn tullut vesi oli lievästi hapanta (ph 6,5-6,8), lähtevä vesi erittäin hapanta (ph 3,9-4,5). Kurkisuo kuului intensiivisen päästötarkkailun piiriin vuonna 2015. Kaikkiaan näytteitä otettiin 25 ajankohtana, joista 14 otettiin sen jälkeen, kun kemiallinen käsittely alkoi. Kemiallisen käsittelyn tehon kemiallisen hapenkulutuksen vähentämisessä oli keskimäärin 70 %. o Juurikkasuonojassa veden humuspitoisuus oli havaintokertoina hyvin vaihteleva (väriluku 180-500 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 26-60 O 2 mg/l). Humuspitoisuus oli pienin marraskuun havaintokertana, jolloin virtaama oli suurin. Vesi oli loppusyksyn havaintokertoina hapanta (ph 5,2-5,6, muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,1-6,3). Kesä- ja elokuun näytteiden pienempi happamuus johtunee Kurkisuon erittäin happaman kuivastusveden vähäisestä määrästä. Vuoden 2012 havaintokertoina kemiallinen hapenkulutus oli muuten samaa tasoa kuin vuonna 2015, mutta tuolloin toukokuun havaintokerran erittäin suuri arvo 230 O2 mg/l nosti vuosikeskiarvoa. Veden väriluku oli vuoden 2012 havaintokertoina hieman pienempi lukuun ottamatta toukokuun havaintokertaa. Juurikkasuon vesi oli vuoden 2012 havaintokertoina erittäin hapanta, mikä myös viittaa siihen, että vähäisestä virtaamasta johtuen Kurkisuon osuus Juurikkasuon happamuudessa oli vuoden 2015 havaintokerroilla vähäinen. o Kutunjoen ylemmällä asemalla 1vesi oli humusleimaista kaikkina havaintokertoina ja vaihtelu havaintokertojen välillä oli melko (väriluku 120-140 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 16-18 O 2 mg/l). Vesi oli lievästi hapanta kaikkina havaintokertoina (ph 6,4-6,6). Vuoden 2012 havaintokertoina Kutunjoen veden humuspitoisuus ja happamuus asemalla 1 olivat hieman suurempia kuin vuonna 2015. o Kutunjoen veden kemiallinen hapenkulutus ja väriluku pysyivät lähes muuttumattomina kesäkuun ja elokuun havaintokertoina, kun virtaama Juurikkasuonojassa oli vähäinen. Loka- ja marraskuussa, jolloin virtaama oli jonkin verran suurempi, jokiveden väriluku nousi 10-20 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 3 O2 mg/l asemien välillä, joten humuspitoisuuden muutos Kutunjoessa oli vuoden 2015 havaintokertoina vähäinen. Happamuus lisääntyi hieman, keskimäärin 0,1 ph-yksikköä. Muutos jokiveden väriluvussa, kemiallisessa hapenkulutuksessa sekä happamuudessa oli hyvin samanlainen kuin vuoden 2012 havaintokertoina. 228

Typpiyhdisteet o Virtavesiajankohtina Kurkisuon kemiallisen käsittelyyn tulevassa vedessä kokonaistypen pitoisuus oli 1800-2200 µg/l. Kesä- ja elokuun havaintokertoina vähäisen virtaaman aikaan mineraalitypen pitoisuudet olivat pieniä, syksyn näytteissä selvästi suurempia. Lähtevässä vedessä kokonaistypen pitoisuus oli kesän näytteissä vain 400-530 µg/l, syksyn näytteissä 1300-1400 µg/l, joten kokonaistypen pitoisuusreduktio oli hyvä. Mineraalitypen eivät juuri muuttuneet kentällä. Päästötarkkailuaineistossa kesäkuun alusta lähtien kokonaistypen pitoisuusreduktio oli myös hyvä (keskimäärin 43 %), mineraalitypen pitoisuusmuutokset olivat keskimäärin vähäisiä. o Juurikkasuonojassa kokonaistypen pitoisuusvaihtelu oli melko vähäinen (930-1100 µg/l. Mineraalitypen pitoisuudet olivat marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta melko pieniä, marraskuun näytteessä selvästi suurempia. Tuolloin kokonaistypestä mineraalitypen osuus oli 51 %. Nitraatti- ja ammoniumtypen keskipitoisuudet olivat lähes samoja. Vuoden 2012 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuustaso oli suurempi johtuen erityisesti toukokuun havaintokerran erittäin suuresta pitoisuudesta (7600 µg/l). Mineraalitypen pitoisuudet eivät olleet tuolloin toukokuussa erityisen suuria, mutta kokonaisuudessaan sekä nitraatti- että ammoniumtypen keskipitoisuudet olivat jonkin verran suurempia kuin vuonna 2015. Vuoden 2012 havaintokertoina ammoniumtypen keskipitoisuus oli nelinkertainen nitraattityppeen verrattuna. o Kutunjoen asemalla 1 veden kokonaistyppipitoisuus oli välillä 460-590 µg/l. Suurin pitoisuus mitattiin marraskuussa ylivirtaaman aikaan. Jokiveden kokonaistypen pitoisuus oli puolet pienempi kuin Juurikkasuonojan vedessä. Mineraalitypen pitoisuudet olivat pieniä, suurin nitraattitypen pitoisuus 68 µg/l ja ammoniumtypen pitoisuus 28 µg/l mitattiin marraskuun ylivirtaamassa. Kokonaistypen keskipitoisuus oli noin 100 µg/l pienempi kuin vuoden 2012 havaintokertoina, mineraalitypen keskipitoisuudet olivat samaa tasoa molempina tarkkailuvuosina. o Kokonaistypen pitoisuusmuutos Kutunjoessa asemien 1 ja 3 välillä oli kaikkina havaintokertoina vähäinen. Enimmillään pitoisuus nousi 20 µg/l marraskuun havaintokertana. Myös mineraalitypen pitoisuusmuutokset olivat vähäisiä. Tilanne oli hyvin samanlainen vuoden 2012 havaintokertoina. 229

Kiintoaine ja fosfori o Virtahavaintokertoina Kurkisuolle kemikaalikäsittelyyn tulevassa vedessä kiintoainepitoisuus oli kohonnut kaikkina havaintokertoina (9,7-25 mg/l). Lokakuun havaintokertana pitoisuus lisääntyi käsittelyn aikana siten, että lähtevässä vedessä pitoisuus oli 20 mg/l Muina havaintokertoina lähtevän veden kiintoainepitoisuus oli selvästi pienempi (2,4-8,7 mg/l). Kemikaalikäsittelyyn tulevassa vedessä myös kokonaisfosforin pitoisuus oli suuri (66-130 µg/l). Kemikaalikäsittely vähensi tehokkaasti kokonaisfosforia, lähtevässä vedessä pitoisuus oli vain 5-18 µg/l, jonka perusteella vesi on luokiteltavissa karuksi. Fosfaattifosforin pitoisuus oli kesänäytteissä alle määritysrajan 5 µg/l, marraskuun näytteessä kokonaisfosfori oli kokonaisuudessaan fosfaattifosforia. Vuoden 2015 päästötarkkailuaineistossa kiintoaineen pitoisuusreduktio kemikaalikäsittelyssä oli keskimäärin 29 %, kokonaisfosforin 78 % ja fosfaattifosforin 54 %. o Juurikkasuonojassa veden kiintoainepitoisuus oli selvästi kohonnut jokaisena havaintokertana (6,5-13 mg/l). Suurin pitoisuus 13 mg/l mitattiin kesäkuun havaintokerralla, jolloin Kurkisuolta lähti hyvin vähäinen virtaama ja kiintoainepitoisuus oli selvästi pienempi kuin ojanäytteessä. Syksyn näytteissä Kurkisuolta lähteneen veden kiintoainepitoisuus oli suurempi kuin Juurikkasuonojassa. Juurikkasuon veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 28-79 µg/l. Selvästi muita havaintokertoja pienempi pitoisuus mitattiin marraskuun ylivirtaaman aikaan. Keskipitoisuuden 58 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin noin kolmannes, marraskuun havaintokerralla 57 %. Juurikkasuonojan veden kiintoainepitoisuus oli vuoden 2012 havaintokertoina selvästi korkeammalla tasolla, jota nosti erityisesti toukokuussa mitattu erittäin suuri pitoisuus 470 mg/l. Toukokuussa 2012 myös kokonaisfosforin pitoisuus oli erittäin suuri (310 µg/l), muina havaintokertoina pitoisuustaso ja vaihtelu oli samanlaista kuin vuoden 2015 havaintokertoina. Fosfaattifosforin pitoisuustaso oli molempina tarkkailuvuosina samaa tasoa. o Kutunjoen asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus oli pieni kaikkina havaintokertoina (2-4,4 mg/l). Veden kokonaisfosforipitoisuus oli 16-19 µg/l ja vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Fosfaattifosforin pitoisuus oli pieni kaikkina havaintokertoina. Vuoden 2012 havaintokertoina veden kiintoaineen ja kokonaisfosforin keskipitoisuus olivat hieman suurempia kuin vuonna 2015, mutta tuolloinkin vesi oli luokiteltavissa selvästi lievästi reheväksi. o Muutos Kutunjoen kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuuksissa oli hyvin vähäinen asemien 1 ja 3 välillä kaikkina havaintokertoina. Tilanne oli sama vuoden 2012 havaintokertoina. 230

Kurkisuon kuormituksen osuus Kutunjoen ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Virtavesiasemien ainemäärät on laskettu näytteiden pitoisuuksien sekä Juurikkasuonojan virtaamamittausten perusteella laskettujen valumien avulla (Juurikkasuonoja 4 7,5 km 2, Kutunjoki 1 103 km 2, Kutunjoki 3 134 km 2 ). Kurkisuon virtaama on mitattu mittapadolta. o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä o Kurkisuon osuus Juurikkasuonojan kiintoainemäärässä oli keskimäärin 18 % (3-27 %), COD Mn -määrässä 4 % (1-5 %), kokonaistyppimäärässä 15 % (6-21 %) ja kokonaisfosforimäärässä 3 % (1-4 %). Kurkisuon osuus Kutunjoen aseman 3 kiintoainemäärässä oli keskimäärin 5 % (1-8 %), COD Mn :n ja kokonaisravinteiden osalta kaikkina havaintokertoina alle 2 %. o Vuoden 2015 näytteet otettiin kaikki alivirtaaman aikaan. 231

Kurkisuon osuus Kutunjoen valuma-alueelta (4.264) lähtevästä kuormituksesta SYKE:n VEMALA-mallilla tekemien laskelmien perusteella Kutunjoen asemalla 3 vuotuinen kokonaisfosforimäärä oli vuonna 2015 1240 kg, kokonaistyppimäärä 31 tonnia ja kiintoainemäärä noin 730 tonnia. Jos Kurkisuon kuormituksena käytetään tässä raportissa arvioitua vuosikuormitusta, on Kurkisuon osuus Kutunjoen aseman 3 kokonaisfosforimäärästä 3 %, kokonaistyppimäärästä 5 % ja kiintoainemäärästä 1 %. Kurkisuon osalta kuormitus on arvioitu koko vuoden 2015 ajalta. Kuivatusvesien kemiallinen käsittely alkoi vasta loppukeväästä, joten alkuvuonna kuivatusvedet menivät vain laskeutusaltaan kautta. Tämä selittää osaltaan hieman korkeampia kuormitusosuuksia vesistölaskentaan verrattuna kokonaisravinteiden osalta. Vesistölaskenta perustuu virtavesiajankohtiin, jolloin kemiallinen käsittely oli käytössä. 232

LAIDINSUO Sijainti Laidinsuo sijaitsee Haukiveden-Kallaveden alueella sijaitsevan Maaninkajärven-Ylä- Ruokoveden alueen (vesistöalue 4.282, peruskartta 3332 02) latvoilla. Laidinsuo on osittain Pielavedellä ja osittain Iisalmessa. Vesistöalueen koko on 225,32 km 2 ja järvisyys 47,88 % (Ekholm 1993). Vesistöalueella sijaitsevaan Laidinsuon alapuoliseen Maaninkajärveen laskee pohjoisesta koko Iisalmen reitin vedet, minkä takia vesistöalueen alarajalla koko yläpuolisen valuma-alueen koko on 5841km 2 ja järvisyys 7,9 %. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneita asemia. 233

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus alkoi 1986 Tuotanto alkoi 1988 Arvioitu kesto 2030 Suurin tuotantopinta-ala Tuotannossa 2015 41 ha 41 ha Kuivatusvedet johdetaan laskeutusaltaan kautta laskuojaan ja sieltä Kaatronpuron kautta 5,1 km:n päässä olevaan Pieni-Patajärveen. Pieni-Patajärvestä vesi virtaa Venepuroa pitkin 1,9 km:n päässä olevaan Patajärveen. Patajärvestä vesi virtaa Patajokea pitkin ruovikoituneeseen Patalahteen ja sieltä edelleen Maaninkajärveen. Matka Patajärvestä Maaninkajärveen on 3,1 km. Virtaama ja näytteenoton edustavuus Maaninkajärven-Ylä-Ruokoveden alueen keskivirtaama oli SYKE:n hydrologisen mallin perusteella 96,9 m 3 /s (16,6 l/s*km 2 ). Maaninkajärveen laskevat koko Iisalmen reitin vedet, joten virtaama on suuri. Hydrologisen mallin perusteella kesäkuun ja lokakuun näytteet otettiin keskivirtaamatilanteessa, elokuun ylivirtaamassa ja syyskuun alun näyte alivirtaaman aikaan. Kaatonpuron asemalla 2 tehtyjen virtaamamittausten perusteella lokakuun näyte otettiin ylivirtaaman aikaan, mutta muut selkeässä alivirtaamassa. Laidinsuolla valumat olivat suurempia. Laidinsuo 1 Kaatronpuro 1 Kaatronpuro 2 Hydrologinen malli Pvm l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 l/s*km 2 10.6.2015 10,7 2,0 11,9 12.8.2015 23,1 3,9 3,5 19,1 9.9.2015 9,5 1,8 2,2 27.10.2015 35,6 13,8 9,0 234

Veden laatu Humus ja happamuus o kuvissa L1=Laidinsuon purkupiste K1=Kaatronpuro 1 K2=Kaatronpuro 2 V3=Venepuro 3 o Laidinsuon laskeutusaltaan vesi oli humuspitoista (väriluku 210-350 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 20-32 O 2 mg/l). Muita havaintoajankohtia jonkin verran suurempi humuspitoisuus mitattiin lokakuun havaintokerralla, jolloin virtaama oli suurin. Vesi oli happamuudeltaan lähellä neutraalia kaikkina havaintokertoina (ph 6,9-7,2). Vuoden 2012 havaintokertoina veden humuspitoisuus oli selvästi suurempi,ero väriluvussa oli keskimäärin 80 Pt mg/l ja kemiallisessa hapenkulutuksessa 13 O 2 mg/l. Vuoden 2012 havaintokertoina virtaamat olivat suurempia, mikä selittää eroa. Suuremman humuspitoisuuden takia vesi oli vuonna 2012 myös hieman happamampaa (ph 6,3-6,9). o Kaatronpuron asemalla 1 veden väriluku ja kemiallinen hapenkulutus olivat pienempiä kuin laskeutusaltaan vedessä lukuun ottamatta lokakuun havaintokertaa, jolloin kemiallinen hapenkulutus oli Kaatronpurossa hieman suurempi. Lokakuun havaintokerralla purovesi oli luokiteltavissa voimakkaan humuspitoiseksi (väriluku 300 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 38 O 2 mg/l), muina havaintokertoina humuspitoiseksi (150-220 Pt mg/l, 17-24 O 2 mg/l). Lokakuussa suurimman humuspitoisuuden takia vesi oli lievästi hapanta (ph 6,7), muina havaintokertoina lievästi emäksistä (ph 7,2-7,3), joten lokakuun havaintokertaa lukuun ottamatta happamuus oli purovedessä hieman pienempi kuin laskeutusaltaalla. Veden humuspitoisuuden ja happamuuden ero laskeutusaltaan ja Kaatronpuron aseman 1 välillä oli vuoden 2012 havaintokertoina hyvin samanlainen kuin vuonna 2015: Kaatronpurossa humuspitoisuus oli pääosin hieman pienempi ja ero happamuudessa oli melko vähäinen. o Kaatronpuron veden humuspitoisuus laski hieman asemien 1 ja 2 välillä. Väriluku väheni keskimäärin 40 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 2 O 2 mg/l. Asemalla 2 vesi oli edelleen luokiteltavissa humuspitoiseksi (väriluku 130-240 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 16-32 O 2 mg/l). Veden happamuus väheni lokakuun havaintokerralla 0,3 ph-yksikköä asemien välillä, muuten muutos veden happamuudessa oli vähäinen. Vuoden 2012 havaintokertoina muutos veden väriluvussa, kemiallisessa hapenkulutuksessa sekä happamuudessa Kaatronpuron asemien 1 ja 2 välillä oli keskimäärin lähes sama kuin vuonna 2015. o Kaatronpurosta vesi laskee matalaan Pieni- Patajärveen ja jatkaa matkaansa Patajärveen 235

Venepuroa pitkin. Venepuron asemalla 3 lähellä Pieni-Patajärven luusuaa veden väriluku ja kemiallinen hapenkulutus olivat jonkin verran pienempiä kuin Kaatronpurossa asemalla 2, mutta kesäkuun havaintokertana ne pysyivät samoina ja elo- sekä syyskuussa nousivat hieman. Kaiken kaikkiaan Pieni- Patajärvi tasoitti havaintoajankohtien välisiä eroja veden humuspitoisuudessa ja vesi oli luokiteltavissa humuspitoiseksi (väriluku 130-200 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 18-25 O 2 mg/l). Muista asemista poiketen suurin humuspitoisuus mitattiin elokuun havaintokertana. Veden happamuus oli keskimäärin hieman suurempi kuin Kaatronpurossa, happamuudeltaan Venepuron vesi oli kaikkina havaintokertoina lähellä neutraalia (ph 6,9-7,1). Vuoden 2012 havaintokertoina, jolloin virtaamat ja humuspitoisuus olivat suurempia, humuspitoisuus laski useana havaintokertana Kaatronpuron aseman 2 ja Venepuron välillä. Myös tuolloin veden happamuus kuitenkin pääsääntöisesti lisääntyi hieman asemien välillä huolimatta humuspitoisuuden laskusta. Typpiyhdisteet o Laidinsuon laskeutusaltaalla veden kokonaistyppipitoisuus oli välillä 980-2200 µg/l. Virtaaman vaikutus näkyi selvästi, sillä lokakuussa suurimman virtaaman aikaan pitoisuus oli kaksinkertainen muihin havaintokertoihin verrattuna. Tämä näkyi myös mineraalitypen pitoisuuksissa, joiden osuus kokonaistypestä oli lokakuun näytteessä 64 %, keskimäärin osuus oli 42 %. Keskimäärin 65 % mineraalitypestä oli ammoniumtyppeä. Vuoden 2012 havaintokertojen suurempi virtaama näkyi myös suurempina typpiyhdisteiden pitoisuuksina. Kokonaistypen keskipitoisuus oli tuolloin 530 µg/l, nitraattitypen 265 µg/l ja ammoniumtypen 120 µg/l suurempi kuin vuonna 2015. o Kaatronpuron ylemmällä asemalla 1 veden kokonaistyppipitoisuus oli keskimäärin 430 µg/l pienempi kuin Laidinsuon laskuojassa. Pitoisuus oli välillä 660-1300 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin lokakuun havaintokerralla. Ammoniumtypen pitoisuus oli selvästi pienempi kuin laskeutusaltaan vedessä, ja ammoniumin hapettuminen nitraatiksi lisäsi Kaatronpuron nitraattipitoisuuden laskeutusallasta suuremmaksi muina havaintokertoina paitsi lokakuussa. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli edelleen suuri (keskimäärin 39 %), mineraalitypestä 83 % oli nitraattityppeä. Vuoden 2012 havaintokertoina oli todettavissa samanlaiset erot laskeutusaltaan ja Kaatronpuron aseman 1 vedenlaadussa: ammoniumtypen pitoisuus oli Kaatronpuron asemalla 1 selvästi pienempi ja nitraattityppipitoisuus suurempi, mikäli virtaama ei ollut kovin suuri. Suuremman virtaaman aikaan myös nitraattityppipitoisuus oli Kaatronpurona asemalla 1 pienempi. o Veden kokonaistypen pitoisuus laski Kaatronpurossa asemien 1 ja 2 välillä jokaisena havaintokertana, ero oli keskimäärin 236

85 µg/l. Nitraattitypen pitoisuus laski hieman asemien välillä, jolloin virtaama oli pienempi, mutta nousi hieman suuremman virtaaman ajankohtina elokuussa ja lokakuussa. Ammoniumtypen pitoisuus laski jokaisena havaintokertana asemien välillä. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli asemalla 2 keskimäärin 36 %. Myös vuoden 2012 havaintokertoina ammoniumtypen pitoisuus laski asemien välillä, mutta joinain havaintokertoina kokonais- ja nitraattitypen pitoisuus nousi hieman. o Venepuron asemalla 3 veden kokonaistypen pitoisuus oli keskimäärin 100 µg/l pienempi kuin Kaatronpuron asemalla 2. Pitoisuus ei kuitenkaan laskenut jokaisena havaintokertana, vaan syyskuussa pitoisuus nousi hieman. Nitraattitypen pitoisuus laski selvästi kesäkuukausina Pieni-Patajärven levätuotannon kuluttamana. Nitraattipitoisuus laski myös lokakuun ylivirtaaman aikaan, mutta myös Venepuron asemalla pitoisuus oli vielä melko suuri (240 µg/l). Venepuron ammoniumtypen pitoisuudet sen sijaan nousivat hieman elo- ja syyskuun havaintokertoina Kaatronpuroon verrattuna, mutta olivat kokonaisuudessaan melko pieniä (alle 5-52 µg/l). Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli Venepurossa keskimäärin vain 13 %. Vuoden 2012 havaintokertoina, jolloin virtaamat olivat suurempia, kokonaistypen pitoisuusmuutos (keskimäärin noin 100 µg/l) Kaatronpuron ja Venepuron asemien välillä oli samaa suuruusluokkaa. Tuolloin kuitenkaan nitraattityppeä ei pidättynyt samoja määriä Pieni-Patajärveen, minkä takia mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli Venepurossa suurempi, keskimäärin 29 %. Kiintoaine ja fosfori o Laidinsuon laskeutusaltaan vedessä kiintoainepitoisuus oli kesän havaintokertoina melko pieni (4,4-7,7 mg/l), mutta virtaaman lisääntyminen lokakuun havaintokerralla nosti myös kiintoainepitoisuuden selvästi suuremmaksi (41 mg/l). Lokauun näytteessä mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta oli 83 %. Kesän havaintokertoina vesi oli kokonaisfosforipitoisuuden (35-48 µg/l) perusteella luokiteltavissa reheväksi. Lokakuussa pitoisuus oli lisääntyneen kiintoainepitoisuuden myötä noin kaksinkertainen (85 µg/l) ja vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 26 %. Vuoden 2012 havaintokertojen suuremmat virtaamat näkyivät Laidinsuon laskeutusaltaalla selvästi suurempina kiintoaineen (keskipitoisuus 27 mg/l) ja kokonaisfosforin (keskipitoisuus 68 µg/l) pitoisuuksina. Myös fosfaattifosforin keskipitoisuus oli hieman suurempi kuin vuonna 2015. o Kaatronpuron asemalla 1 veden kiintoainepitoisuus oli lokakuun näytteessä selvästi kohonnut (15 mg/l), muina havaintokertoina pieni (1,9-4,2 mg/l). Lokakuun näytteessä mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta oli 73 %. Veden kokonaisfosforipitoisuus Kaatronpurossa oli keskimäärin 14 µg/l pienempi kuin laskeutusaltaan vedessä ja vesi oli 237

luokiteltavissa reheväksi. Suurin pitoisuus 58 µg/l mitattiin ylivirtaaman aikaan lokakuussa. Fosfaattifosforin pitoisuus oli Kaatronpurossa pääosin hieman pienempi kuin laskeutusaltaan vedessä. Vuoden 2012 havaintokertoina Kaatronpuron veden kiintoainepitoisuus oli pääsääntöisesti pienempi kuin Laidinsuon laskeutusaltaalla, mutta pitoisuustaso (12-41 mg/l) oli selvästi korkeampi kuin vuoden 2015 havaintokertoina. Myös rehevyystaso oli vuonna 2012 hieman suurempi, vesi oli tuolloin luokiteltavissa reheväksi-erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin keskipitoisuus ja vaihteluväli olivat lähes samoja molempina tarkkailuvuotena. o Kaatronpuron veden kiintoainepitoisuus ei juuri muuttunut asemien 1 ja 2 välillä. Mineraaliaineksen määrä pysyi myös lähes samana lokakuun näytteissä. Veden kokonaisfosforipitoisuus nousi hieman asemien välillä (keskimäärin 3 µg/l), mutta asema 2 oli edelleen luokiteltavissa reheväksi. Myös fosfaattifosforin pitoisuus nousi jokaisena havaintokertana asemien välillä, keskimäärin 2 µg/l. Vuoden 2012 havaintokertoina, jolloin virtaamat olivat suurempia, veden kiintoainepitoisuus nousi keskimäärin 3 mg/l ja kokonaisfosforipitoisuus 16 µg/l Kaatronpuron asemien 1 ja 2 välillä, mikä viittaa valuma-alueella olevien maatalousmaiden vaikutukseen. Fosfaattifosforin pitoisuuden lisääntyminen asemien välillä oli pienempi ja samaa tasoa kuin vuoden 2015 havaintokertoina. o Kesänäytteissä veden kiintoainepitoisuus nousi hieman Kaatronpuron ja Venepuron välissä, mikä viittaa Pieni-Patajärven levästön kiintoainetta lisäävään vaikutukseen. Lokakuussa, jolloin Kaatronpuron kiintoainepitoisuus oli selvästi suurempi, osa kiintoaineesta pidättyi järveen, mutta Venepurossa pitoisuus oli edelleen kohonnut (11 mg/l). 65 % tästä kiintoaineesta oli mineraaliainesta. Kyse on ilmeisesti hienojakoisesta saviaineksesta, joka ei ehdi laskeutumaan Pieni-Patajärveen. Myös kokonaisfosfori-pitoisuus nousi jokaisena havaintokertana Pieni-Patajärven kohdalla. Kokonaisfosfori keskipitoisuuden 50 µg/l perusteella Venepuron vesi oli luokitletavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforia pidättyi kesäkuukausina jonkin verran Pieni- Patajärveen, lokakuun havaintokerralla pidättymistä ei tapahtunut. Vuoden 2012 havaintokertoina, jolloin sekä kiintoaineen että kokonaisfosforin pitoisuustaso oli Kaatronpurossa suurempi, tapahtui sekä kiintoaineen että sen mukana kokonaisfosforin pidättymistä Pieni-Patajärveen. Myös fosfaattifosforin pidättyminen näkyi kasvukaudella. 238

Laidinsuon kuormituksen osuus Kaatronpuron ja Venepuron ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Ainemäärät on laskettu näytteiden pitoisuuksien ja kentältä mitattujen virtaamien avulla. Kaatronpuron aseman 1 ja Venepuron aseman 3 virtaamat on laskettu Kaatronpuron aseman 2 valumien avulla. Valuma-alueen pinta-alat ovat seuraavat: Laidinsuo 0,55 km 2, Kaatronpuro 1 6,6 km 2, Kaatronpuro 2 14,9 km 2, Venepuro 18,5 km 2. o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä. o Laidinsuon osuus Kaatronpuron ylemmällä asemalla 1 oli laskelmien perusteella kiintoaineen osalta keskimäärin 88 % (59-108 %), COD Mn :n osalta 51 % (18-87 %), kokonaistypen osalta 60 % (37-72 %) sekä kokonaisfosforin osalta 59 % (32-94 %). Osuudet olivat selvästi suurempia kuin vuoden 2012 havaintokertoina, jolloin virtaamat ja ainemäärät olivat suurempia. Yhtenä syynä suureen eroavaisuuteen on valumien suuri ero laskeutusaltaalla ja virtavesissä. Laidinsuon virtaama on mitattu ojasta, johon tulee myös eristysojan vesiä. Näiden virtaama on mitattu erikseen ja sillä korjattu Laidinsuon virtaamaarviota, mutta silti virtaamamittauksessa voi olla virhettä. Toinen vaikuttava tekijä on vuoden 2015 pienistä virtaamista johtuva pienet ainepitoisuudet Kaatronpurossa verrattuna esimerkiksi vuoteen 2012. On todennäköistä, että hitaalla virtausnopeudella suurempi osa 239

Laidinsuon kuormituksesta jää ojastoon eikä siirry kokonaan virtavesiin niin kuin laskennassa oletetaan. Tästä on esimerkkinä kesäkuun laskentatulos Kaatronpuron asemalla 1, jonka perusteella Laidinsuon osuus kiintoainemäärässä on 108 %. Laskentatuloksiin pitää siis suhtautua suurella varauksella. Sama koskee myös alla esiteltyjä Kaatronpuron aseman 2 ja Venepuron aseman 3 laskentatuloksia. o Kaatronpuron alemmalla asemalla 2 Laidinsuon osuus oli laskelmien perusteella kiintoaineen osalta keskimäärin 30 % (7-70 %), COD Mn :n osalta 22 % (3-57 %), kokonaistypen osalta 24 % (5-59 %) sekä kokonaisfosforin osalta 20 % (3-45 %). o Venepurossa Laidinsuon laskennallinen osuus oli kiintoaineen osalta keskimäärin 21 % (15-29 %), COD Mn :n osalta 19 % (13-28 %), kokonaistypen osalta 25 % (20-27 %) sekä kokonaisfosforin osalta 15 % (10-24 %). Osuudet nousivat hieman Kaatronpuron asemaan 2 verrattuna, mikä johtui siitä, että osa kuormituksesta pidättyi Pieni-Patajärveen. Tätä ei tällä laskentamallilla huomioida. o Vuoden 2015 tulokset edustavat pääosin alivirtaamaa, lokakuun osalta jonkinlaista ylivirtaamaa. Laidinsuon kuormituksen osuus Pieni-Patajärven ja Patajärven valuma-alueen kokonaiskuormituksessa SYKE:n VEMALA-mallilla tekemien laskelmien perusteella Venepuron asemalla 3 vuotuinen kokonaisfosforimäärä oli vuonna 2015 157 kg, kokonaistyppimäärä 3 tonnia ja kiintoainemäärä noin 21 tonnia. Jos Laidinsuo kuormituksena käytetään tässä raportissa arvioitua vuosikuormitusta, on Laidinsuon osuus Venepuron aseman 3 kokonaisfosforimäärästä 13 %, kokonaistyppimäärästä 20 % ja kiintoainemäärästä 25 %. Nämä osuudet ovat hyvin lähellä vesistölaskennan avulla saatuja arvioita, mutta suurta epävarmuutta aiheuttaa se, että Laidinsuon kuormitus on arvioitu muiden soiden keskiarvon perusteella, ei omalla mittausaineistolla. Tämä VEMALA-laskentaa perustuva laskentatapa ei myöskään huomioi aineiden pidättymistä esimerkiksi Pieni-Patajärveen, vaan Laidinsuon kuormituksen on oletettu siirtyvän kokonaan Venepuroon asti. Tämän takia VEMALAlaskenna käyttäminen antaa yliarvion kuormitusosuudesta erityisesti Laidinsuon kaltaisella valumaalueella, jossa on välissä järviallas. 240

PIHKASUO-RYTISUO Sijainti Pihkasuo ja Rytisuo sijaitsevat Vuoksen vesistöalueen Nilsiän reitin valuma-alueen Nurmijoen alueella ja siellä Luomajoen valuma-alueella (vesistöalue 4.649, peruskartat 3343 03 (yleislehtijako), Q5114G (TM35-lehtijako)). Tuotantoalueet sijaitsevat Sonkajärvellä. Luomajoen valuma-alueen koko on 142 km 2 ja järvisyys 6,9 % (Ekholm 1993). Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneita asemia. 241

Tuotanto ja pinta-alat Kunnostus Pihka-Rytisuolla alkoi 2008-2009 Tuotanto alkoi 2011 Kuormittava ala 2015 Pihkasuo Rytisuo 56 ha 62,1 ha Pihkasuon ja Rytisuon kuivatusvedet johdetaan molemmilla tuotantoalueilla kahden laskeutusaltaan kautta pintavalutuskentälle. Pintavalutuskentiltä vesi johdetaan Rytipuroon, joka laskee Hankalampeen. Pihkasuon alaosasta Hankalampeen on matkaa hieman yli 4 km, Rytisuon pintavalutuskentän alapäästä vain noin 0,5 km. Hankalammesta vesi jatkaa matkaa Hankajokea, Pitkäjokea ja Härkinjokea pitkin Luomaseen, joka sijaitsee noin 16,5 km:n päässä Hankalammesta. Hankalammesta noin 10 km:n päässä on Suojärvi ja noin 13 km:n päässä Ylä-Härkinjärvi ja sen alapuolella Ala-Härkinjärvi ennen Luomasta. Virtaama ja näytteenoton edustavuus Pihkasuon ja Rytisuon pintavalutuskentiltä ja Rytipurosta Rytisuon laskuojan yläpuolelta otettiin vuoden 2015 aikana 4 näytettä. SYKE:n hydrologisen mallin perusteella heinäkuun ja elokuun näytteet otettiin jonkinlaisessa ylivirtaamatilanteessa, syyskuun keskivirtaaman aikaan ja marraskuu alivirtaamasta. Rytisuon mittapadolla ja Rytipurossa tehtyjen virtaamamittausten perusteella marraskuun näyte otettiin jonkinlaisessa ylivirtaamatilanteessa, muut näytteet alivirtaaman aikaan. Pvm Rytisuo l/s*km 2 Rytipuro l/s*km 2 SYKE hydrol malli l/s*km 2 1.7.2015 5,9 6,3 14,7 20.8.2015 0,7 3,0 16,4 17.9.2015 4,2 2,6 13,0 19.11.2015 15,1 10,5 7,3 242

Veden laatu Humus ja happamuus o Pihkasuon pintavalutuskentälle tuleva vesi oli pääosin humusleimaista (kemiallinen hapenkulutus 12-17 O 2 mg/l), marraskuun havaintokerralla humuspitoista (23 O 2 mg/l). Veden kemiallinen hapenkulutus nousi keskimäärin 14 O 2 mg/l pintavalutuskentällä. Suurin nousu 28 O 2 mg/l todettiin heinäkuun havaintokertana, marraskuussa kemiallinen hapenkulutus nousi vain 2 O 2 mg/l kentällä. Kentälle tuleva vesi oli jokaisena havaintokertana lievästi hapanta (ph 6,3-6,7). Humuspitoisuuden lisääntyminen nosti myös veden happamuutta keskimäärin 0,7 ph-yksikköä. Kentältä lähtevä vesi oli hapanta-lievästi hapanta (ph 5,7-6). o Rytisuon pintavalutuskentälle tuleva vesi oli humuspitoista ja vaihtelu veden kemiallisessa hapenkulutuksessa oli melko vähäinen havaintokertojen välillä (21-27 O 2 mg/l). Myös Rytisuon pintavalutuskentällä veden kemiallinen hapenkulutus nousi, heinä- ja elokuun havaintokertoina selvästi (31-33 O 2 mg/l), syyskuun havaintokerralla vain 4 O 2 mg/l ja marraskuussa se väheni 1 O 2 mg/l. Kentältä lähtevä vesi oli kesänäytteissä voimakkaan humuspitoista. Happamuudeltaan Rytisuon pintavalutuskentälle tuleva vesi oli lähellä neutraalia (ph 6,7-7,2). Veden happamuus lisääntyi Pihkasuon tavoin keskimäärin 0,7 ph-yksikköä kentällä. Rytisuolta lähtevä vesi oli vuoden 2015 havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,1-6,4). o Rytipuron näyte otettiin Rytisuon laskuojan yläpuolelta. Pihkasuon kuormitus tulee Rytipuroon aseman yläpuolelle noin 4 km:n päähän. Vesi oli kaikkina havaintokertoina voimakkaan humuspitoista (väriluku 230-500 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 35-51 O 2 mg/l). Heinä- ja elokuun havaintokertoina puroveden kemiallinen hapenkulutus oli jonkin verran pienempi kuin Rytisuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä, syksyn näytekertoina purovesi oli jonkin verran humuspitoisempaa. Purovesi oli marraskuun havaintokertana hapanta (ph 5,6), muina kertoina lievästi hapanta (ph 6,3-6,4). Puroveden happamuus oli marraskuussa jonkin verran suurempi kuin Rytisuon kuivatusvedessä, muina havaintokertoina happamuus oli samaa tasoa. 243

Typpiyhdisteet o Pihkasuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä kokonaistypen pitoisuus oli kesän havaintokertoina melko pieni (370-450 µg/l), marraskuun havaintokertana selvästi suurempi (1200 µg/l). Heinä- ja elokuun havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus nousi selvästi pintavalutuskentällä, syyskuun ja marraskuun havaintokertoina pitoisuusmuutos kentällä oli vähäinen. Keskimäärin kokonaistyppipitoisuus lisääntyi 21 % kentällä. Nitraattitypen pitoisuus kentälle tulevassa vedessä oli marraskuun havaintokertana ylivirtaamaaikaan kokonaistypen lailla muita havaintokertoja suurempi. Marraskuussa pitoisuus kaksinkertaistui kentällä, mikä johtui ammoniumtypen hapettumisesta nitraatiksi. Muina havaintokertoina nitraattitypen pitoisuusmuutokset olivat vähäisiä. Ammoniumtypen pitoisuus oli heinä- ja elokuun havaintokerroilla kentälle tulevassa vedessä melko vähäinen, selvästi suurempi syksyn havaintokertoina. Ammoniumtypen pitoisuusreduktio kentällä oli tehokas (keskimäärin 91 %), minkä takia kentältä lähtevässä vedessä ammoniumtyppipitoisuus oli jokaisena havaintokertana pieni. o Rytisuon pintavalutuskentälle tulevan veden kokonaistyppipitoisuus (710-1900 µg/l) oli keskimäärin noin kolmanneksen suurempi kuin Pihkasuolla. Selvästi suurin pitoisuus mitattiin marraskuun ylivirtaaman aikaan. Pihkasuon pintavalutuskentän lailla kokonaistypen pitoisuus lisääntyi kentällä heinä- ja elokuun havaintokertoina, mutta väheni jonkin verran syksyn havaintokerroilla. Keskimäärin kokonaistypen pitoisuusreduktio ei muuttunut kentällä. Kentälle tulevassa vedessä mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 52 % ja pääosa (keskimäärin 82 %) mineraalitypestä oli ammoniumtyppeä. Ammoniumtypen pitoisuusreduktio oli kentällä erinomainen (keskimäärin 79 %), nitraattityppipitoisuus nousi ammoniumtypen hapettuessa kentällä keskimäärin noin 50 %. o Rytipurossa veden kokonaistyppipitoisuus (680-920 µg/l) oli keskimäärin kolmanneksen pienempi kuin Rytisuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä. Suurimmat pitoisuudet mitattiin heinäkuun ja marraskuun havaintokertoina, jolloin virtaama oli suurin. Puroveden nitraattitypen pitoisuus oli marraskuun havaintokerralla melko suuri (180 µg/l), muina havaintokertoina selvästi pienempi. Nitraattitypen keskipitoisuus oli noin kolmasosan Rytisuon kuivatusveteen verrattuna. Ammoniumtypen pitoisuus oli pieni, noin neljäsosa Rytisuohon verrattuna. 244

Kiintoaine ja fosfori o Pihkasuolla pintavalutuskentälle tulevan veden kiintoainepitoisuus oli jokaisena havaintokertana melko pieni (3,6-6,5 mg/l). Pitoisuus laski keskimäärin 2 mg/l pintavalutuskentällä, joten lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli jokaisena havaintokertana pieni (1,8-3,3 mg/l). Kentälle tulevassa vedessä kokonaisfosforipitoisuus (21-36 µg/l) oli keskimäärin vain lievästi rehevälle vedelle ominaisella tasolla. Pitoisuus keskimäärin kaksinkertaistui pintavalutuskentällä, mutta vaihtelu havaintokertojen välillä oli suurta. Heinäkuun havaintokerralla kokonaisfosforin pitoisuus nousi 67 µg/l kentällä, marraskuussa vain 3 µg/l. Kentälle tulevassa vedessä fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 27 %. Pitoisuus nousi selvästi kentällä (keskimäärin 15 µg/l), mikä selittää noin puolet toteutuneesta kokonaisfosforin pitoisuusnoususta. o Rytisuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä kiintoainepitoisuus oli hieman kohonnut, mutta ei kovin suuri millään havaintokerralla (7,6-8,5 mg/l). Mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta oli noin kolmannes. Veden kiintoainepitoisuus nousi elokuun havaintokertana alivirtaamaaikaan 11 mg/l kentällä. Heinäkuussa pitoisuusnousu oli 2,5 mg/l, syyskuussa ja marraskuussa kiintoainepitoisuus laski hieman kentällä. Kentältä lähtevässä vedessä mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta oli 15 %. Kokonaisfosforipitoisuuden (36-47 µg/l) perusteella kentälle tuleva vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Kiintoainepitoisuuden tavoin veden kokonaisfosforipitoisuus nousi kentällä noin kaksinkertaiseksi heinä- ja elokuun havaintokerroilla, mutta syksyn kertoina pitoisuusmuutos oli vähäinen. Kentälle tulevassa vedessä fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 40 %. Pitoisuus laski pääsääntöisesti hieman kentällä, lähtevässä vedessä osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 27 %. o Rytipurossa Rytisuon laskuojan yläpuolella veden kiintoainepitoisuus oli selvästi kohonnut (9,7-11 mg/l) muina havaintokertoina paitsi marraskuun ylivirtaamassa (2,4 mg/l). Pihkasuon pintavalutuskentältä lähteneessä vedessä kiintoainepitoisuus oli kuitenkin selvästi pienempi, joten kiintoainesta tulee Rytipuroon myös muualta valuma-alueelta. Pääosa kiintoaineesta oli eloperäistä. Marraskuun havaintokertana myös kokonaisfosforin pitoisuus 38 µg/l oli selvästi muita havaintokertoja (56-67 µg/l) pienempi. Kokonaisfosforin keskipitoisuuden perusteella Rytipuron vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 30 %. Rytipuron veden kiintoaineen ja mitattujen fosforiyhdisteiden keskipitoisuudet olivat lähes samoja kuin Rytisuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä. 245

Rytisuon turvetuotannon kuormituksen osuus Rytipuron ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Rytisuon ja Pihkasuon kuormitukset on laskettu mittapadolta mitatun virtaaman ja kentältä lähtevän veden ainepitoisuuksien avulla. Rytipuron virtaama on siivikoitu kentällä. o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin sekä Pihkasuolla että Rytisuolla. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä o Tehtyjen laskentaoletusten perusteella Pihkasuon osuus Rytipuron kiintoainemäärästä oli keskimäärin 16 % (6-23 %), COD Mn -määrästä 28 % (17-37 %), kokonaistyppimäärästä 33 % (18-39 %) sekä kokonaisfosforimäärästä 44 % (23-84 %). Rytisuon osuus Rytipuron kiintoainemäärästä oli keskimäärin 18 % (6-38 %), COD Mn -määrästä 14 % (6-21 %), kokonaistyppimäärästä 27 % (9-44 %) sekä kokonaisfosforimäärästä 40 % (5-119 %). Laskentatapa olettaa, että Pihkasuon kuormitus on pysynyt muuttumattomana pintavalutuskentältä Rytipuron havaintopaikalle asti. Kokonaisfosforin syyskuun laskentatulos osoittaa, että näin ei ole, sillä Pihkasuon ja Rytisuon yhteinen kuormitusosuus Rytipuron ainemäärästä on yli 200 %. Pihkasuon ainemääriä siis jää uomastoon, minkä takia käytetty laskentamenetelmä yliarvioi erityisesti Pihkasuon kuormitusosuutta. Koska Pihkasuon osuus vähennetään Rytipuron ainemäärästä ennen Rytipuron kuormitusosuuden laskemista, yliarvioi laskenta jonkin verran myös Rytisuon kuormitusosuuksia. Tämä on osasyynä siihen, että Rytisuon kuormitusosuudet ovat suurempia kuin vuoden 2012 havaintokertoina. o Rytipuron virtaamasiivikointien perusteella näytteet saatiin pääosin alivirtaaman aikaan, marraskuussa jonkinlaisessa ylivirtaamatilanteessa.

PILVISUO, KUOHUNSUO, ALUSSUO, MATOSUO Sijainti Pilvisuo, Kuohunsuo ja Alussuo sijaitsevat Nilsiän reitin valuma-alueen Nurmijoen alueella ja siellä Kiltuanjärven alueella (vesistöalue 4.643, peruskartta 3342 10, Alussuo 3344 01). Matosuo sijaitsee Nurmijoen alueen Sälevän-Nurmijoen alueella (vesistöalue 4.642). Kaikki tuotantoalueet ovat Sonkajärvellä. Kiltuanjärven alueen koko on 202 km 2 ja järvisyys 11,6 % (Ekholm 1993). Koko yläpuolisen vesistöalueen pinta-ala Kiltuanjärven alueen alarajalla on 709 km 2 ja järvisyys 10,4 %. Sälevän-Nurmijoen alueen koko on 281 km 2 ja järvisyys 9,7 %. Koko yläpuolisen valuma-alueen koko Sälevän-Nurmijoen alueen alarajalla on 1132 km 2 ja järvisyys 9,8 %. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneita asemia. 247

Vesistöalueen maankäyttö (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, ruskea=turvemaat, musta=rakennettu ympäristö) Kiltuanjärven alueella (vesistöalue 4.643). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 248

Pilvisuo ja Kuohunsuo: Tuotantopinta-alat ja vesien johtaminen Pilvisuo Kunnostus alkoi 1985 Tuotanto alkoi 1986 Tuotannossa 2015 32,8 ha Kuohunsuo Kunnostus alkoi 2005 Tuotanto alkoi 2006 Tuotannossa 2015 20 ha Pilvisuon kuivatusvedet johdetaan tuotannosta poistuneelle alueelle rakennetulle kasvillisuuskentälle ja sieltä edelleen kasvillisuuskentän alapuolella olevalle riistakosteikolle, josta vedet johdetaan noin 900 m pitkässä laskuojassa Valtapuroon. Valtapuro laskee Kiltuanjärven Niskalahteen noin 350 m:n päässä. Niskalahdesta vesi virtaa Oulunlammen kautta noin kahden km:n päässä olevaan Haapajärveen. Haapajärven luusua sijaitsee 2,8 km:n päässä Oulunlammen luusuasta. Haapajärvestä vesi laskee Haapakosken kautta noin 1,1 km:n päässä olevaan Päsmäriin. Päsmärin laskukohdasta on matkaa Suurensuonpuron laskukohtaan noin 700 m ja tähän kohtaan laskevat myös Päsmärinsuon kuivatusvedet. Pilvisuon yläpuolisen Kuohunsuon kunnostus aloitettiin 2005. Vedet johdetaan pintavalutuskentän kautta samaan laskuojaan Pilvisuon kuivatusvesien kanssa. Alussuo: Tuotantopinta-ala ja vesien johtaminen Kunnostus alkoi 2006 Tuotanto alkoi 2007 Tuotannossa 2015 8,1 ha Alussuon kuivatusvedet johdetaan laskuojaa pitkin pintavalutuskenttänä toimivalle laajalle luhta-alueelle. Täältä vedet suotautuvat noin 500 metrin etäisyydellä olevaan Haajaistenjärven yläosaan. Haajaistenjärvi on Haajaistensalmen kautta yhteydessä Kiltuanjärveen. Matka Haajaistenjärven luhta-alueen edustalta Kiltuanjärven Niskalahteen Valtapuron laskukohtaan on noin 11,5 km. Matosuo: Tuotantopinta-ala ja vesien johtaminen Kunnostus alkoi 2005 Tuotanto alkoi 2006 Tuotannossa 2015 9 ha Matosuon vedet johdetaan pintavalutuskentän kautta Navettapuroon. Navettapuro laskee noin 1,3 km:n päässä Haapajärven Pienilahteen. Pieniahdesta on matkaa Päsmäriin lakevaan Haapakoskeen noin 3,4 km. 249

Virtaama ja näytteenoton edustavuus SYKE:n hydrologisen mallin perusteella syyskuun näyte otettiin alivirtaaman aikaan, muut näytteet lähellä keskivirtaamaatilannetta. Valtapuron asemalla 5 virtaama siivikoitiin jokaisella havaintokerralla. Siivikkomittausten perusteella heinäkuun havaintokerralla oli selkeä ylivirtaama, marraskuussa oltiin lähellä keskivirtaamaa ja elo- sekä syyskuun näytteet otettiin alivirtaaman aikaan. Pvm Valtapuro 5 Hydrologinen malli l/s*km 2 l/s*km 2 1.7.2015 64,5 13,8 20.8.2015 3,4 12,0 17.9.2015 5,1 5,2 25.11.2015 15,6 14,6 250

Kuormitusasemat: Veden laatu Humus ja happamuus o Pilvisuon laskeutusaltaalla vesi oli pääosin humuspitoista, marraskuun havaintokerralla humusleimaista. Väriluku oli välillä 130-240 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 15-23 O 2 mg/l. Humuspitoisuus oli suurin elokuussa alivirtaaman aikaan. Vesi oli lievästi hapanta kaikkina havaintokertoina (ph 6,2-6,5). o Pilvisuon vanhoilta alueilta vedet ohjataan kosteikolle ja sieltä edelleen laskeutusaltaalle. Laskeutusaltaan veden humuspitoisuus vaihteli melko paljon (väriluku 92-310 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 16-33 O 2 mg/l), se oli heinäkuun alun ylivirtaamatilanteessa voimakkaan humuspitoista, elokuussa alivirtaaman aikaan humuspitoista, syksyn havaintokerroilla vain humusleimaista. Vesi oli elokuussa happamuudeltaan lievästi hapanta (ph 7,1), muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,4-6,8). o Kuohunsuolla veden kemiallinen hapenkulutus nousi keskimäärin 45 % pintavalutuskentällä ja happamuus lisääntyi 0,3 ph yksikköä. Kentältä lähtevä vesi oli marraskuun havaintokerralla humusleimaista (16 O 2 mg/l), muina ajankohtina voimakkaan humuspitoista (34-58 O 2 mg/l). Suurin kemiallisen hapenkulutuksen arvo mitattiin Pilvisuon lailla elokuussa alivirtaaman aikaan. Pintavalutuskentältä lähtevä vesi oli suuremman virtaaman ajanhtina heinä- ja marraskuussa hapanta (ph 5,8), alivirtaaman aikaan lievästi hapanta (ph 6,1). o Matosuon pintavalutuskentällä veden kemiallinen hapenkulutus nousi keskimäärin 62 % ja happamuus lisääntyi 0,7 ph-yksikköä. Kuohunsuon lailla kentältä lähtevä vesi oli marraskuun havaintokerralla humusleimaista (kemiallinen hapenkulutus 19 O 2 mg/l), muina havaintokertoina voimakkaan humuspitoista (32-50 O 2 mg/l). Lähtevä vesi oli lievästi hapanta (ph 6-6,2) kaikkina havaintokertoina. o Alussuolla vesi kulkeutuu virtaamansäätöpadon kautta laskeutusaltaalle. Laskeutusaltaalta lähtevän veden kemiallinen hapenkulutus oli keskimäärin 20 % pienempi kuin tuotantoalueelta lähtevän veden. Laskeutusaltaalta lähtevä vesi pääosin humusleimaista (12-16 O 2 mg/l), hieman suurempi arvo 23 O 2 mg/l mitattiin marraskuun havaintokerralla. Laskeutusaltaan vesi oli marraskuun havaintokerralla lievästi hapanta (ph 6,6), muina havaintokerroilla lähellä neutraalia (ph 7-7,2). 251

Typpiyhdisteet o Pilvisuon laskeutusaltaan vedessä kokonaistypen pitoisuusvaihtelu ei ollut kovin suurta havaintokertojen välillä (560-740 µg/l). Mineraalitypen pitoisuudet olivat pääosin pieniä, ainoastaan marraskuun havaintokerralla pitoisuudet olivat jonkin verran kohonneet. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli tuolloin 28 %. Turvetuotannon vesille epätyypillisesti pääosa mineraalitypestä oli nitraattityppeä. Ammoniumtyppi on turvetuotannon vesissä yleisempi, sen pitoisuus allasvedessä oli marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta alle määritysrajan 5 µg/l. o Pilvisuon kosteikon jälkeisessä altaassa kokonaistypen pitoisuus (570-1100 µg/l) oli kesän havaintokerroilla suurempi kuin Pilvisuon tuotantovesien altaalla, syksyn havaintokertoina hieman pienempi. Suurin pitoisuus mitattiin heinäkuun alun ylivirtaamassa. Pilvisuon tuotantoalueen kuivatusvesien tavoin mineraalitypen pitoisuudet olivat pieniä ja pääosa mineraalitypestä oli nitraattityppeä. o Kuohunsuolla kokonaistypen pitoisuus nousi hieman pintavalutuskentällä elokuussa alivirtaaman aikaan, muina havaintokertoina pitoisuus laski. Pitoisuusreduktio kentällä oli keskimäärin hyvä, 31%. Ammoniumtypen pitoisuusreduktio oli keskimäärin peräti 91 %, nitraattitypen 26 %. Kuohunsuolta lähtevässä vedessä kokonaistypen pitoisuus oli 950-1600 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin elokuussa. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 23 %, mutta vaihtelu oli suurta. Marraskuussa mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli 61 %, syyskuussa vain 5 %. Ammoniumtypen pintavalutuskentällä tapahtuneen hyvän pitoisuusreduktion ansiosta pääosa mineraalitypestä kentältä lähtevässä vedessä oli nitraattityppeä. o Matosuolla Kuohunsuon lailla kokonaistypen pitoisuus nousi pintavalutuskentällä elokuussa alivirtaaman aikaan, muina havaintokertoina pitoisuus väheni kentällä. Kokonaistypen pitoisuus reduktio kentällä oli keskimäärin 7 %, ammoniumtypen 92 % ja nitraattitypen 32 %. Matosuon kentältä lähtevässä vedessä kokonaistypen pitoisuus oli 760-1200 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin Kuohunsuon tavoin elokuussa. Mineraalitypen pitoisuudet olivat marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta pieniä, marraskuussa 56 % kokonaistypestä oli mineraalityppeä, josta pääosa oli nitraattityppeä. o Alussuolla kokonaistypen pitoisuus oli jokaisena havaintokertana allasvedessä pienempi kuin tuotantoalueelta lähtevässä vedessä. Kokonaistypen osalta pitoisuusreduktio oli keskimäärin 23 %, ammoniumtypen 29 % ja nitraattitypen pitoisuus nousi 9 %. Alussuon allasvedessä kokonaistypen pitoisuus oli 670-1500 µg/l, selvästi suurin pitoisuus mitattiin marraskuun havaintokerralla. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin lähes puolet ja pääosa 252

(keskimäärin 81 %) mineraalitypestä oli ammoniumtyppeä. Kiintoaine ja fosfori o Pilvisuon laskeutusaltaalta lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli jokaisena havaintokertana melko pieni (2,6-6,9 mg/l) Suurin pitoisuus mitattiin heinäkuussa ylivirtaaman aikaan. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 22-41 µg/l ja keskipitoisuuden 31 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Suurin pitoisuus mitattiin syyskuun havaintokerralla. Fosfaattifosforin pitoisuus oli alle määritysrajan 5 µg/l marraskuun havaintokertaa lukuun ottamatta, marraskuussa fosfaattifosfori osuus kokonaisfosforista oli 55 %. o Pilvisuon kosteikkoaltaalta lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli heinäkuussa ylivirtaaman aikaan korkea (24 mg/l), muina havaintokertoina selvästi pienempi (2,4-7 mg/l). Pääosa kiintoaineesta kaikkina havaintokertoina oli eloperäistä. Veden kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 24-59 µg/l ja keskipitoisuus 44 µg/l oli hieman suurempi kuin Pilvisuon laskeutusaltaan vedessä. Vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli keskimäärin 24 %, mutta vaihtelu oli suurta. Suurin osuus 64 % oli marraskuun havaintokertana. o Kuohunsuolla kiintoainepitoisuus laski selvästi pintavalutuskentällä heinäkuussa ylivirtaaman aikaan, mutta elokuussa alivirtaaman aikaan pitoisuus nousi kentällä. Syksyn havaintokertoina pintavalutuskentällä tapahtunut muutos veden kiintoainepitoisuudessa oli vähäinen. Keskimäärin kiintoainepitoisuus laski 20 % kentällä. Veden kokonaisfosforin pitoisuus nousi elokuun havaintokerralla hieman pintavalutuskentällä, mutta kokonaisuudessaan kokonaisfosforin pitoisuusreduktio oli kiintoainetta parempi (keskimäärin 41 %). Fosfaattifosforin pitoisuusreduktio oli keskimäärin 46 %. Kentältä lähtevässä vedessä veden kiintoainepitoisuus oli elokuussa melko suuri (26 mg/l), muina havaintokertoina selvästi pienempi (2,3-7 mg/l). Kaikkina havaintokertoina pääosa kiintoaineesta oli pääosin eloperäistä. Elokuussa pintavalutuskentältä lähtevän veden kokonaisfosforipitoisuus (53 µg/l) oli selvästi suurempi kuin muina havaintokertoina (20-26 µg/l). Keskipitoisuuden 31 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa reheväksi. Keskipitoisuus oli sama kuin Pilvisuon laskeutusaltaan vedessä. Marraskuun havaintokertana fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli 55 %, heinäkuun ja syyskuun havaintokertoina fosfaattifosforin pitoisuus jäi alle määritysrajan 5 µg/l. o Matosuon pintavalutuskentällä veden kiintoainepitoisuus väheni keskimäärin 6 %. Havaintoajankohtina muutokset olivat Kuohunsuon tavoin suurempia, heinäkuussa pitoisuus laski selvästi kentällä ja elokuussa nousi, syksyn 253

havaintokertoina muutokset pienempiä. Kokonaisfosforin pitoisuus nousi kentällä keskimäärin 5 %, mutta fosfaattifosforin laski 32 %. Kentältä lähtevän veden kiintoainepitoisuus oli elokuun alivirtaamatilanteessa jonkin verran kohonnut (12 mg/l), muina kertoina selvästi pienempi (alle 1-5,7 mg/l). Elokuussa veden kokonaisfosforipitoisuus oli 48 µg/l, muina havaintokertoina lievästi rehevän veden tasolla (16-28 µg/l). Keskipitoisuus oli lähes sama kuin Pilvisuon laskeutusaltaan ja Kuohunsuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä. Myös fosfaattifosforin keskipitoisuus oli lähes sama kaikilla kolmella alueella. o Alussuolla veden kiintoainepitoisuus laski keskimäärin 11 % tuotantoalueen ja laskeutusaltaan välillä, kokonaisfosforipitoisuus 13 % ja fosfaattifosforipitoisuus pysyi keskimäärin samana. Laskeutusaltaalta lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli hieman kohonnut (3,7-11 mg/l). Kokonaisfosforipitoisuus oli välillä 15-31 µg/l ja keskipitoisuuden 22 µg/l perusteella vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Suurin pitoisuus mitattiin marraskuun havaintokertana. Kokonaisfosforista keskimäärin noin puolet oli fosfaattifosforia. Valtapuro: Veden laatu Humus ja happamuus o Valtapuron asemalla 5 vesi oli voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (väriluku 230-480 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 35-64 O 2 mg/l). Selvästi suurin humuspitoisuus mitattiin heinäkuussa ylivirtaaman aikaan. Vesi oli tuolloin ja myös marraskuun havaintokertana erittäin hapanta (ph 4,4-4,9), alivirtaamatilanteissa elo- ja syyskuussa hapanta-lievästi hapanta (ph 5,9-6,0). Heinäkuun korkea humuspitoisuus nosti vuoden 2015 havaintokertojen keskiarvon sekä väriluvussa että kemiallisessa hapenkulutuksessa hieman suuremmaksi kuin vuonna 2008, jolloin Valtapuron aiempi tutkimus tehtiin. Veden happamuus oli vain hieman suurempi vuonna 2015. o Valtapuron veden väriluku ja kemiallinen hapenkulutus laskivat jokaisena havaintokertana asemien 5 ja 6 välillä. Elokuussa alivirtaama-aikaan muutos oli huomattavan suuri, muina havaintokertoina selvästi pienempi. Valtapuron vesi oli elokuun havaintokertaa lukuun ottamatta voimakkaan humuspitoinen, elokuussa vain humusleimainen. Veden happamuus väheni keskimäärin 0,2 ph-yksikköä asemien välillä. Veden humuspitoisuuden ja happamuuden muutokset Valtapurossa asemien 5 ja 6 välillä olivat hyvin 254

samanlaisia kuin vuoden 2008 havaintokertoina. Typpiyhdisteet hieman asemien välillä, mutta laski selvästi muina havaintokertoina. Keskimäärin kokonaistypen pitoisuus laski asemien välillä 80 µg/l. Muutos mineraalitypen pitoisuuksissa oli jokaisena havaintokertana vähäinen Valtapuron tutkimusasemien välillä. Suurin muutos oli nitraattityppipitoisuuden nousu noin 20 µg/l marraskuun havaintokertana. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus nousi jokaisena havaintokertana asemien 5 ja 6 välillä, mutta ero oli vähäinen, keskimäärin 30 µg/l. Tulos kuitenkin viittaa siihen, että Pilvisuon ja Kuohunsuon vaikutus Valtapuron veden kokonaistyppipitoisuuteen oli vähäisempi vuoden 2015 havaintokertoina. Mineraalitypen pitoisuusmuutokset olivat samantasoisia molempina tarkkailuvuosina. Kiintoaine ja fosfori o Valtapuron asemalla 5 kokonaistypen pitoisuus vaihteli välillä 570-820 µg/l. Marraskuun havaintokerralla pitoisuus oli selvästi muita havaintokertoja suurempi. Mineraalitypen pitoisuudet olivat jokivedessä pieniä, mineraalitypen osuus kokonaistypestä oli keskimäärin vain 5 %. Vuoden 2008 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus oli humuspitoisuuden lailla keskimäärin hieman pienempi, mikä johtui heinäkuun 2015 ylivirtaaman aikaisesta tavanomaista suuremmasta pitoisuudesta. Mineraalitypen pitoisuudet olivat samaa tasoa molempina havaintovuosina. o Valtapuron kokonaistypen pitoisuus pysyi muuttumattomana heinäkuun ylivirtaamassa asemien 5 ja 6 välillä. Syyskuun havaintokerralla pitoisuus nousi o Valtapuron asemalla 5 veden kiintoainepitoisuus oli jonkin verran 255

kohonnut alivirtaamien aikaan elo- ja syyskuun havaintokertoina (8,9-12 mg/l). Heinä- ja marraskuussa suuremman virtaaman aikaan veden kiintoainepitoisuus oli pieni (alle 1-1,9 mg/l). Kaikkina havaintokertoina pääosa kiintoaineesta oli eloperäistä. Kohonneen kiintoainepitoisuuden myötä veden kokonaisfosforipitoisuus oli myös jonkin verran koholla alivirtaama-ajankohtina (35-37 µg/l), Muina havaintokertoina pitoisuus oli 19-27 µg/l ja keskipitoisuus 30 µg/l oli lähes sama kuin Pilvisuolta ja Kuohunsuolta lähtevässä vedessä. Fosfaattifosforin pitoisuus oli alle 5-14 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin elokuussa. Valtapuron asemalla 5 veden kiintoaineen ja kokonaisfosforin pitoisuudet olivat keskimäärin hieman suurempia kuin vuoden 2008 havaintokertoina. Fosfaattifosforin keskipitoisuus oli samaa tasoa molempina tarkkailuvuosina. o Valtapuron asemalla 6 veden kiintoainepitoisuus oli kaikkina havaintokertoina pieni (alle 2-4,8 mg/l). Pitoisuus nousi hieman asemaan 5 verrattuna heinäkuussa ylivirtaaman aikaan, muina havaintokertoina joko laski tai pysyi samana. Elokuun havaintokerralla veden kokonaisfosforipitoisuus laski selvästi asemien 5 ja 6 välillä, muina havaintokertoina muutos asemien välillä oli vähäinen. Aseman 6 vesi oli luokiteltavissa lievästi reheväksi. Muutos fosfaattifosforin pitoisuudessa oli myös vähäinen asemien välillä. Vuoden 2008 havaintokertoina muutos Valtapuron veden kiintoaineen ja fosforiyhdisteiden pitoisuudessa oli asemien 5 ja 6 välillä myös vähäinen. Kokonaisuudessaan Pilvisuon ja Kuohunsuon kuivatusvesien vaikutus Valtapuron veden laatuun oli vuoden 2015 havaintoajankohtina vähäinen. Pilvisuon kuormituksen osuus Valtapuron ainemäärissä Kuormituslaskennan oletukset: o Ainemäärät on laskettu näytteiden pitoisuuksien ja Kuohunsuo sekä Matosuon mittapadolla sekä Valtapuron asemalla 5 tehtyjen virtaamamittausten perusteella. Valtapuron aseman 6 virtaama on laskettu aseman 5 virtaamatulosten avulla ja Pilvisuon virtaama Kuohunsuon ja Matosuon avulla. Käytetyt valuma-alueen pinta-alat olivat Pilvisuo (laskeutusallas) 0,39 km 2, Kuohunsuo 0,3 km 2, Valtapuro 5 20,4 km 2, Valtapuro 6 23,5 km 2. o Oletuksena oli, että purkupisteessä laskettu kuormitus siirtyy kokonaisuudessaan eteenpäin. Koska osa ainemääristä sedimentoituu (kiintoaine ja siinä sidoksissa olevat ravinteet), osa käytetään uoman perustuotantoon (liukoiset ravinteet) ja osa häviää ilmakehään (typen kierto), antaa käytetty laskentatapa useimmiten yliarvion yläpuolisen aseman kuormitusvaikutuksesta. Tulvatilanteessa arvio voi olla myös aliarvio, jos sedimenttiin varastoituneet ravinteet huuhtoutuvat jälleen kiertoon vesireitin alapäässä nostaen alimpien asemien ainemääriä 256

o Pilvisuon ja Kuohunsuon yhteenlasketun bruttokuormituksen keskimääräinen osuus Valtapuron alemman aseman 6 ainemääristä on kiintoaineen osalta 13 % (2-32 %), COD Mn :n osalta 4 % (1-9 %), kokonaistypen osalta 5 (1-11 %) ja kokonaisfosforin osalta 4 % (1-9 %). Kiintoaineen osalta turvetuotannon osuutta Valtapuron veden kiintoainepitoisuudessa nostavat elokuun ja marraskuun kohonneet osuudet. Molempina havaintokertoina Valtapurossa kiintoainepitoisuus oli pieni (alle 1-1,8 mg/l). o Vuoden 2015 tulokset edustivat virtaamamittausten mukaan heinäkuun havaintokerralla selkeää ylivirtaamaa, marraskuussa oltiin lähellä keskivirtaamaa ja elo- sekä syyskuun näytteet otettiin alivirtaaman aikaan. 257

PÄSMÄRINSUO Sijainti Päsmärinsuo sijaitsee Nilsiän reitin valuma-alueen Nurmijoen alueella ja siellä Sälevän-Nurmijoen alueella (vesistöalue 4.642, peruskartta 3342 10). Päsmärinsuo on Sonkajärvellä. Samalla vesistöalueella sijaitsee Jyrkän Energiaturve Oy:n Matosuo. Sälevän-Nurmijoen alueen koko on 281 km 2 ja järvisyys 9,7 % (Ekholm 1993). Koko yläpuolisen vesistöalueen pinta-ala Sälevän- Nurmijoen alueen alarajalla on 1132 km 2 ja järvisyys 9,8 %. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella merkityt asemat vuoden 2015 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. Kuva oikealla kuvaa vesistöalueen maankäyttöä (vihreä=metsä, keltainen=pelto, sininen=vesistö, ruskea=suo/turvetuotantoalue, musta=rakennettu ympäristö). Kuva perustuu CORINE Land Cover 2000 Suomen aineistoon. 258