JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2011



Samankaltaiset tiedostot
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2011

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielipedagogiikka (vieraat kielet)/ Kasvatustieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta. Kirjallinen suunnitelma professorin tehtävän täyttämisestä

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi

Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on liikuntapedagogiikka alkaen toistaiseksi.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

KASVATUSTIETEEN PROFESSORIN, ERITYISALANA VERTAILEVA KOULUTUS- TUTKIMUS JA KOULUTUSPOLITIIKAN TUTKIMUS TEHTÄVÄ

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi dekaani ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO

1/5. Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Suunnitelma laskentatoimen apulaisprofessorin tehtävän täyttämiseksi alkaen tai mahdollisimman pian sen jälkeen, viiden vuoden määräajaksi.

Sihteerinä ja pöytäkirjanpitäjänä Hallintopäällikkö Matti Pylvänäinen, ,

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

SUUNNITELMA APULAISPROFESSORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÄMISESTÄ

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2018)

0 U L U N YLI OPISTO UNIVERSITY of OULU

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / A 18/ FT Juha Ridanpään dosentuuriasia; tieteellinen pätevyys

Opiskelija Miikka Kilkkilä 1-9 Opiskelija Jussi Hyvönen

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Rehtorin asettama tenure track ryhmä asettaa yleiset tavoitteet kullekin vakinaistamispolun vaiheelle.

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Informaatioteknologian tiedekunta

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2011

Kokous: Aika: klo PÖYTÄKIRJA Paikka: L 314 N:o 6

Professori otetaan tehtävään toistaiseksi.

Tehtäväseloste 1 (5) Dekaanin päätös TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Kokous: Aika: klo PÖYTÄKIRJA Paikka: L314 N:o 7

Kokous: Aika: klo PÖYTÄKIRJA Paikka: L 314 N:o 10

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

Säännökset neuvoston koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston hallintojohtosäännön :issä.

Professorin tehtävä, jonka ala on kulttuuripolitiikka alkaen, toistaiseksi

Dekaanin päätös 1 (5) Dnro 37/144/2012. Tehtäväseloste TEOREETTISEN FYSIIKAN PROFESSORI. Tehtävä ja sen sijoittuminen

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 11/2017)

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

AIKA klo PAIKKA Kokous salissa Y KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Esitys: Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit. Päätös: Esityksen mukainen.

Lastenpsykiatrian professorin/apulaisprofessorin (tenure track) osa-aikainen (50%) tehtävä: tehtäväntäyttöseloste

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 8/2018)

Ortodontian professorin tehtävä (32038 UEF): tehtäväseloste

Tehtäväseloste POLIITTISEN HISTORIAN PROFESSORI. Dekaanin päätös 1 (5) Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Tehtävä ja sen sijoittuminen

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 6/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 TIEDEKUNTANEUVOSTO

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Asialista 10A/ (6) Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Paikka Uno Harva -sali, Assistentinkatu 7, 4. krs, huone 499

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

esityslista Nimi Tehtävä Lisätiedot Pietarinen Janne professori, puheenjohtaja professori, varapuheenjohtaja

FT Pirkko Raudaskoski piti dosentuurin hakuun liittyvän näyteluennon klo 12.15

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Professori, xxxx, xxxx laitos. Tehtävää koskevat tiedot XXXX. Tehtävän kelpoisuusvaatimukset

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 4/2017)

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2017)

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Henrik Kunttu Taru Kujanpää Marja Korhonen Dekaani Hallintopäällikkö Opintopäällikkö

Professori otetaan määräajaksi

LIIKETALOUSTIEDE, MARKKINOINNIN PROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN TEHTÄVÄ

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Sisätautien professorin tehtävä (32073 UEF/vaati 8-10): tehtäväntäyttöseloste

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

Paikka tiedekunnan kokoushuone, Assistentinkatu 7, 1. krs, huone 149

Filosofinen tiedekunta Ohje 1 (5)

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä alkaen toistaiseksi.

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 2/2012

keskiviikko klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 8/2018 1

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

Kokous: Aika: klo PÖYTÄKIRJA Paikka: L 314 N:o 3

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 TIEDEKUNTANEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HUMANISTIS-YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TIEDEKUNTANEUVOSTO

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / A 2/ Varapuheenjohtajan valinta ja varajäsenten kutsuminen

2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Valitaan pöytäkirjan tarkastajiksi puheenjohtaja ja sihteerit.

Transkriptio:

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2011 Istunto LYHTY Torstaina 19.5.2011 klo 12.15 Puheenjohtaja Dekaani Marjatta Lairio 1-20 Jäsenet: Professori Tapio Aittola 1-20 Professori Anna-Maija Poikkeus 1-4, 6-20 Professori Timo Saloviita Jouni Viiri 1-20 Professori Simo Vehmas 1-20 Lehtori Kaija Collin 1-20 Lehtori Kirsti Koski Pekka Ruuskanen 1-20 Tutkijatohtori Tiina Nevanpää 1-20 Opiskelija Elisa Laukkarinen Opiskelija Satu Pölkki 1-20 Opiskelija Annika Mäkeläinen 1-20 Valmistelijat: Hallintopäällikkö Paula Hassinen, puh. 1603 (paula.k.hassinen@jyu.fi), asiat 1-5, 17-20 Opintoasiainpäällikkö Riitta Kesonen, puh. 1604 (riitta.kesonen@jyu.fi), asiat 6-16 Pöytäkirjanpitäjänä hallintopäällikkö Paula Hassinen Tiedoksi: Rehtori Aino Sallinen Hallintokeskus KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Sivu 1. Kokouksen päätösvaltaisuus 3 2. Esityslistan hyväksyminen 3 3. Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielikasvatuksen 3 4. KT Tuire Palosen hakemus dosentin arvon myöntämiseksi 4 5. KT Helena Viholaisen hakemus dosentin arvon myöntämiseksi 5 6. Nuorisotutkimuksen perusopintojen opetussuunnitelman hyväksyminen 6 7. Muutos kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen koulutuksen opetussuunnitelmaan 7 8. Johanna Karhusen oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa 7 9. Mikko Kellokummun oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa 7 10. Paula Sapattisen oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa 8 11. Elias Turtisen oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa 8 12. Puolustusvoimien johtajakoulutuksen hyväksilukeminen 9 13. Väittelyluvan myöntäminen MA Katrin Mägille 10 14. Arviointiryhmän nimeäminen MA Katrin Mägin väitöskirjan arviointia varten 10

2 15. Väittelyluvan myöntäminen KM Erika Purolle 11 16. Arviointiryhmän nimeäminen KM Erika Puron väitöskirjan arviointia varten 11 17. Periaatteet esitettäessä lehtorin nimikkeen muuttamista yliopistonlehtoriksi 11 18. FT, EO Piia Björnin nimikkeen muuttaminen yliopistonlehtoriksi (erityispedagogiikka) 12 19. KT, FT, dos. Matti Itkosen nimikkeen muuttaminen yliopistonlehtoriksi (suomen kielen ja kirjallisuuden didaktiikka) 13 20. Kokouksen päättäminen 14

1. Kokouksen päätösvaltaisuus 3 Jyväskylän yliopiston johtosäännön 78 :n mukaan yliopiston hallintoelin on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on läsnä. Kutsu kokoukseen on lähetetty perjantaina 13.5.2011 Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. 2. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin asialista ja lisäasiat 17, 18 ja 19. 3. Professorin työsuhteinen tehtävä, jonka ala on kielikasvatus (Opettajankoulutuslaitos) Professorin vastuualueena on kielen, vuorovaikutuksen ja kulttuurin tutkimus ja pedagoginen kehittäminen, erityisesti äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä -opetuksen ja viestintäkasvatuksen (sisältäen vuorovaikutuksen, kulttuurin ja median kontekstit) näkökulmista. Professorin keskeisenä tehtävänä on edistää opettajankoulutuslaitoksen kansallista ja kansainvälistä tutkimus- ja koulutusyhteistyötä omalla alallaan sekä ohjata ja toteuttaa kielikasvatuksen tutkimusta. Lisäksi tehtäviin kuuluu täydentävän rahoituksen hankkiminen. 17.9.2010 päättyneen hakuajan kuluessa tehtävää hakivat: Itkonen Matti, FT, KT, dosentti Laine Päivi, FT Routarinne Sari, FT Rättyä Kaisu, FT, dosentti Suni Minna, FT Tarnanen Mirja, FT Itkonen on perunut hakemuksensa tehtävään 11.3.2011. Hakemusasiakirjat ovat nähtävissä tiedekunnan palvelukeskuksessa. Tehtävään valittavalta edellytetään syvällistä perehtyneisyyttä äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen, suomi toisena ja vieraana kielenä -opetukseen sekä viestintäkasvatukseen. Lisäksi edellytetään kasvatustieteellistä ja pedagogista osaamista tutkimuksen ja opetuksen alalla. Tehtävään valittavan henkilön tutkimuksen odotetaan sijoittuvan kasvatustieteiden tiedekunnan ja laitoksen tutkimuksen vahvuusalueille. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä alan opettajankoulutuksessa mukana olevien tiedekuntien, ainelaitosten ja harjoittelukoulujen kanssa. Yliopiston johtosäännön 57 :n mukaisesti professorilta edellytetään tohtorin tutkintoa, korkeaa tieteellistä pätevyyttä, kokemusta tieteellisen tutkimuksen johtamisesta, kykyä antaa korkeatasoista tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjausta sekä näyttöjä edustamastaan tutkimusalan kansainvälisestä yhteistyöstä ja käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan.

4 Ansioita arvioitaessa otetaan huomioon hakijan tekemät tieteelliset julkaisut, muut tieteelliset tutkimustulokset, opetus- ja ohjauskokemus ja pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky. Lisäksi otetaan huomioon hakijan aktiivisuus tiedeyhteisön toiminnassa, menestyminen täydentävän tutkimusrahoituksen hankinnassa, sekä kansainvälinen työskentely ja kansainväliset luottamustehtävät. Yliopistoista annetun asetuksen (770/2009) 1 :n mukaisesti kasvatustieteen professorilta vaaditaan, että hän hallitsee suomen kielen. Yliopisto voi tarvittaessa myöntää erivapauden kielitaitovaatimuksista. Hakijoiden kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta, mutta enintään neljältä asiantuntijalta, jotka dekaani valitsee valmisteluryhmän valmistelun pohjalta. Dekaani nimesi 26.11.2010 professorin tehtävän täytön asiantuntijoiksi suostumuksensa mukaisesti professori (emeritus) Matti Leiwon (Jyväskylän yliopisto), professori (emerita) Pirjo Linnakylän (Jyväskylän yliopisto) ja professori Erkki Seväsen (Itä- Suomen yliopisto). Rehtorin henkilöstöasioita koskevan päätöksen (8.2.2011) mukaan valmisteluryhmä haastattelee ne dekaanin valitsemat hakijat, joilla valmisteluryhmän käsityksen mukaan on parhaimmat valmiudet tehtävän hoitamiseen. Mahdollinen opetusnäyte annetaan julkisesti. Asiantuntijalausuntojen perusteella ja kuultuaan valmisteluryhmää dekaani päätti 1.3.2011 kutsua haastateltaviksi ja antamaan opetusnäyte hakijat Routarinne, Suni ja Tarnanen. Opetusnäytteet annettiin tiedekuntaneuvoston kokouksen yhteydessä 24.3.2011. Samana päivänä valmisteluryhmä haastatteli Routarinteen. Sunin ja Tarnasen haastattelu järjestettiin 30.3.2011. Opetusnäytteiden sekä hakemusasiakirjojen perusteella todettiin kaikilla kolmella kärkihakijalla olevan professorin tehtävässä edellytettävä opetuskyky. Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä 1 ja kirjallinen suunnitelma tehtävän täyttämiseksi liitteenä 2. Perustelumuistio rehtorille tehtävää esitystä varten on liitteenä 3. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen esittää rehtorille, että professorin työsuhteiseen tehtävään, jonka ala on kielikasvatus, otetaan FT Mirja Tarnanen 1.8.2011 alkaen toistaiseksi. 4. KT Tuire Palosen hakemus dosentin arvon myöntämiseksi KT Tuire Palonen on jättänyt kasvatustieteiden tiedekunnalle hakemuksen, että hänelle myönnettäisiin aikuiskasvatustieteen, erityisesti asiantuntijuuden kehittymisen dosentin arvo. Hakijan CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä 1. Jyväskylän yliopiston johtosäännön 19 9 mom mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on myöntää dosentin arvo. Yliopistolain 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Menettelyyn dosentin arvon myöntämiseksi voidaan ryhtyä, mikäli se on tiedekuntaneuvoston arvion mukaan tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta tarkoituksenmukaista.

5 Erityisesti tulee huolehtia siitä, että dosenttijärjestelmä tukee yliopiston pyrkimystä kansainvälisyyteen ja yliopiston ulkopuolisten kanssa tapahtuvaan yhteistoimintaan. Lähtökohta dosentilta edellytettyä pätevyyttä arvioitaessa on väitöskirjan jälkeen vähintään vuoden aikana saavutetuissa tieteellisissä lisäansioissa, joiden oletetaan vastaavan vähintään hyvätasoista väitöskirjaa. Muun ohella henkilön tulee lisäksi osoittaa julkaisutoiminnassaan riittävää kykyä itsenäiseen tutkimustyöhön. Edellytysten arvioinnissa voidaan käyttää tukena yliopiston ulkopuolisia arviointeja. Hyvää opetustaitoa arvioitaessa otetaan huomioon opetus- ja ohjauskokemus, pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä opetusnäyte. Tiedekuntaneuvosto voi tarvittaessa arvioida ulkopuolisten arvioitsijoiden lausuntojen ja muun esitetyn aineiston perusteella hakijan hyvän opetustaidon. PÄÄTÖSEHDOTUS: 1. Keskusteltaneen dosentuurin, jonka ala on aikuiskasvatustiede, erityisesti asiantuntijuuden kehittyminen, tarkoituksenmukaisuudesta tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta. 2. Mikäli tiedekuntaneuvosto katsoo dosentuurin, jonka ala on aikuiskasvatustiede, erityisesti asiantuntijuuden kehittyminen, tarkoituksenmukaiseksi tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta, keskusteltaneen ulkopuolisten arvioitsijoiden nimeämisestä. 1. Keskusteltiin ja todettiin, että dosentuuri, jonka ala on kasvatustiede, erityisesti asiantuntijuus, on tarkoituksenmukainen tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta. 2. Dosentuurin asiantuntijoiksi päätettiin pyytää professori Päivi Tynjälää (Jyväskylän yliopisto) ja professori (emerita) Annikki Järvistä (Tampereen yliopisto) tai professori Piritta Seitamaa- Hakkaraista (Helsingin yliopisto) ja professori (emeritus) Juhani Kirjosta (Jyväskylän yliopisto). 5. KT Helena Viholaisen hakemus dosentin arvon myöntämiseksi KT Helena Viholainen on jättänyt kasvatustieteiden tiedekunnalle hakemuksen, että hänelle myönnettäisiin erityispedagogiikan, erityisesti motorisen kehityksen ja motorisen oppimisen vaikeuksien dosentin arvo. Hakijan CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä 1. Jyväskylän yliopiston johtosäännön 19 9 mom mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on myöntää dosentin arvo. Yliopistolain 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito. Menettelyyn dosentin arvon myöntämiseksi voidaan ryhtyä, mikäli se on tiedekuntaneuvoston arvion mukaan tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta tarkoituksenmukaista.

6 Erityisesti tulee huolehtia siitä, että dosenttijärjestelmä tukee yliopiston pyrkimystä kansainvälisyyteen ja yliopiston ulkopuolisten kanssa tapahtuvaan yhteistoimintaan. Lähtökohta dosentilta edellytettyä pätevyyttä arvioitaessa on väitöskirjan jälkeen vähintään vuoden aikana saavutetuissa tieteellisissä lisäansioissa, joiden oletetaan vastaavan vähintään hyvätasoista väitöskirjaa. Muun ohella henkilön tulee lisäksi osoittaa julkaisutoiminnassaan riittävää kykyä itsenäiseen tutkimustyöhön. Edellytysten arvioinnissa voidaan käyttää tukena yliopiston ulkopuolisia arviointeja. Hyvää opetustaitoa arvioitaessa otetaan huomioon opetus- ja ohjauskokemus, pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä opetusnäyte. Tiedekuntaneuvosto voi tarvittaessa arvioida ulkopuolisten arvioitsijoiden lausuntojen ja muun esitetyn aineiston perusteella hakijan hyvän opetustaidon. Merkittiin, että asian käsittelyyn ei ottanut osaa professori Anna-Maija Poikkeus. PÄÄTÖSEHDOTUS: 1. Keskusteltaneen dosentuurin, jonka ala on erityispedagogiikka, erityisesti motorinen kehitys ja motorisen oppimisen vaikeudet, tarkoituksenmukaisuudesta tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta. 2. Mikäli tiedekuntaneuvosto katsoo dosentuurin, jonka ala on erityispedagogiikka, erityisesti motorinen kehitys ja motorisen oppimisen vaikeudet, tarkoituksenmukaiseksi tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta, keskusteltaneen ulkopuolisten arvioitsijoiden nimeämisestä. 1. Keskusteltiin ja todettiin, että dosentuuri, jonka ala on erityispedagogiikka, erityisesti motorisen oppimisen vaikeudet, on tarkoituksenmukainen tiedekunnan tutkimuksen ja opetuksen kannalta. 2. Dosentuurin asiantuntijoiksi päätettiin pyytää professori (emeritus) Isto Ruoppilaa (Jyväskylän yliopisto) ja professori (emerita) Ulla Lahtista (Åbo Akademi). 6. Nuorisotutkimuksen perusopintojen opetussuunnitelman hyväksyminen Jyväskylän yliopiston johtosäännön 19 :n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Kasvatustieteiden laitos on esittänyt hyväksyttäväksi nuorisotutkimuksen perusopintojen opetussuunnitelman lukuvuosiksi 2011-2013 (liite 1). PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen hyväksyä nuorisotutkimuksen perusopintojen opetussuunnitelman lukuvuosiksi 2011-2013 liitteen 1 mukaisesti. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

7. Muutos kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen koulutuksen opetussuunnitelmaan 7 Jyväskylän yliopiston johtosäännön 19 :n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Kasvatustieteiden laitos on esittänyt muutettavaksi kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen koulutuksen opetussuunnitelmaa syventävien opintojen osalta (liite 1). Muutos liittyy 14.4.2011 hyväksyttyyn aikuiskouluttajan pedagogisten opintojen opetussuunnitelmaan, jonka mukaan opetussuunnitelmaan integroidaan kaksi kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen syventävien opintojen opintojaksoa. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen hyväksyä muutos kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen koulutuksen opetussuunnitelmaan liitteen 1 mukaisesti. 8. Johanna Karhusen oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa Yliopistolain (558/2009) 82 :n mukaan opiskelijaksi hakenut henkilö saa hakea yliopistolta kirjallisesti oikaisua opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen 14 päivän kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Jyväskylän yliopiston johtosäännön 52 :n mukaan opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua valintapäätöksen tehneen yksikön monijäseniseltä hallintoelimeltä. Johanna Karhunen on lähettänyt tiedekunnalle oikaisupyynnön koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen opiskelijavalintaa (liite 1). Erityispedagogiikan opiskelijavalintatoimikunnan vastine on liitteenä 2. Yliopistolain (558/2009) 83 :n mukaan yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen opiskelijavalintatoimikunnan vastineen perusteella, että Johanna Karhusen oikaisupyyntö ei anna aihetta muuttaa aiemmin tehtyä valintapäätöstä hänen osaltaan. 9. Mikko Kellokummun oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa Yliopistolain (558/2009) 82 :n mukaan opiskelijaksi hakenut henkilö saa hakea yliopistolta kirjallisesti oikaisua opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen 14 päivän kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Jyväskylän yliopiston johtosäännön 52 :n mukaan opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua valintapäätöksen tehneen yksikön monijäseniseltä hallintoelimeltä.

8 Mikko Kellokumpu on lähettänyt tiedekunnalle oikaisupyynnön koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen opiskelijavalintaa (liite 1). Erityispedagogiikan opiskelijavalintatoimikunnan vastine on liitteenä 2. Yliopistolain (558/2009) 83 :n mukaan yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen opiskelijavalintatoimikunnan vastineen perusteella, että Mikko Kellokummun oikaisupyyntö ei anna aihetta muuttaa aiemmin tehtyä valintapäätöstä hänen osaltaan. 10. Paula Sapattisen oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa Yliopistolain (558/2009) 82 :n mukaan opiskelijaksi hakenut henkilö saa hakea yliopistolta kirjallisesti oikaisua opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen 14 päivän kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Jyväskylän yliopiston johtosäännön 52 :n mukaan opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua valintapäätöksen tehneen yksikön monijäseniseltä hallintoelimeltä. Paula Sapattinen on lähettänyt tiedekunnalle oikaisupyynnön koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen opiskelijavalintaa (liite 1). Erityispedagogiikan opiskelijavalintatoimikunnan vastine on liitteenä 2. Yliopistolain (558/2009) 83 :n mukaan yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen opiskelijavalintatoimikunnan vastineen perusteella, että Paula Sapattisen oikaisupyyntö ei anna aihetta muuttaa aiemmin tehtyä valintapäätöstä hänen osaltaan. 11. Elias Turtisen oikaisupyyntö koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen (erilliset erityisopettajan opinnot) opiskelijavalintaa Yliopistolain (558/2009) 82 :n mukaan opiskelijaksi hakenut henkilö saa hakea yliopistolta kirjallisesti oikaisua opiskelijaksi ottamista koskevaan päätökseen 14 päivän kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Jyväskylän yliopiston johtosäännön 52 :n mukaan opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua valintapäätöksen tehneen yksikön monijäseniseltä hallintoelimeltä. Elias Turtinen on lähettänyt tiedekunnalle oikaisupyynnön koskien erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavien opintojen opiskelijavalintaa (liite 1). Erityispedagogiikan opiskelijavalintatoimikunnan vastine on liitteenä 2.

9 Yliopistolain (558/2009) 83 :n mukaan yliopiston hallintoasiassa antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen opiskelijavalintatoimikunnan vastineen perusteella, että Elias Turtisen oikaisupyyntö ei anna aihetta muuttaa aiemmin tehtyä valintapäätöstä hänen osaltaan. 12. Puolustusvoimien johtajakoulutuksen hyväksilukeminen Rehtori on 2.6.2010 antamassaan päätöksessä johtamistaidot osaksi tutkintokoulutuksen tavoitteita (703/4/11/2010) linjannut, että johtamiskoulutukseen kuuluvia opintoja on mahdollista hyväksilukea varusmiespalvelun aikana menestyksellisesti suoritetulla johtajakoulutuksella, joka perustuu vuonna 1998 uudistettuun varusmieskoulutukseen. Hyväksiluku perustuu opiskelijan esittämään näyttöön, jollaisena ensisijaisesti toimii varusmiehen saama palvelustodistus sekä johtajakansio. Hyväksiluettavien opintojen määrä on pääsääntöisesti 5-6 opintopistettä. Yliopiston koulutuspalvelut on ohjeistanut hyväksilukemista seuraavasti: Varusmiespalvelun aikaisen johtajakoulutuksen hyväksiluku yliopisto-opintoihin perustuu aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytänteisiin (AHOT-käytänteet). Hyväksiluku edellyttää, että opiskelija osoittaa hankkineensa yliopisto-opinnoissa vaadittavan osaamisen muiden opintojen tai käytännön kokemuksen perusteella. Näin ollen varusmiespalveluksen johtajakoulutusta ei automaattisesti hyväksilueta osaksi yliopisto-opintoja. Tarkoituksena on, että hyväksiluku tehdään silloin, jos johtajakoulutus on todistetusti tuottanut sellaista osaamista, joka vastaa opiskelijan yliopistossa suorittamien opintojen osaamistavoitteita. Tästä syystä rehtorin päätöksessä viittaus hyväksiluvun mahdollisuuteen on kytketty yliopiston tavoitteeseen sisällyttää johtamistaitojen opintoja kaikkien opiskelijoiden tutkintoon. Tiedekunnat voivat kuitenkin hyväksilukea yliopisto-opintojen tavoitteiden näkökulmasta tarkoituksenmukaisiksi katsomiansa muita opintoja tai osaamista, varusmiespalveluksen johtajakoulutus mukaan lukien, myös opetussuunnitelmissa oleviin valinnaisiin opintoihin. Varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutus sisältää seuraavat osat: AUK I: Johtamisen ja kouluttamisen perusteet AUK II + RUK: Johtamistaidon peruskurssi, Koulutustaidon peruskurssi sekä Johtamis- ja koulutustaidon harjoittelu JOHTAJAKAUSI: Koulutustaidon jatkokurssit I-III, Koulutustaidon ohjattu harjoittelu, Tiimityöskentely, Johtamistaidon jatkokurssi, Johtamiskäyttäytymisen ohjattu kehittäminen Opetuksen kehittämisryhmä on käsitellyt varusmiespalvelun johtajakoulutusta kokouksessaan 5.5.2011 ja esittää tiedekuntaneuvostolle hyväksyttäväksi seuraavasti: edellä mainitut koulutusosiot menestyksellisesti (vähintään yleisarvosanalla hyvä) suorittaneille voidaan hyväksyä 6 opintopistettä valinnaisiin opintoihin. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen, että varusmiesten johtaja- ja kouluttajakoulutuksen edellä mainitut osat menestyksellisesti (vähintään yleisarvosanalla hyvä) suorittaneille voidaan hyväksyä 6 opintopistettä valinnaisiin opintoihin.

10 13. Väittelyluvan myöntäminen MA Katrin Mägille (Opettajankoulutuslaitos, kasvatustiede) Tiedekuntaneuvosto määräsi kokouksessaan 24.3.2011 MA Katrin Mägin kasvatustieteen väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen Achievement Goals, Achievement Behaviours, and Skill Development in the School and Home Context: Their Antecedents and Correlates esitarkastajiksi dosentti, KT Lars-Erik Malmbergin (University of Oxford, United Kingdom) ja dosentti, KT Janne Lepolan (Turun yliopisto). Esitarkastajien lausunnot ovat liitteenä 1. Jyväskylän yliopiston tutkintosäännön mukaan väittelijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajien lausunnosta, ennen kuin luvasta julkiseen tarkastukseen tehdään päätös. MA Katrin Mägi on ilmoittanut, ettei hän anna vastinetta. Myönnettiin MA Katrin Mägille väittelylupa. 14. Arviointiryhmän nimeäminen MA Katrin Mägin väitöskirjan arviointia varten (Opettajankoulutuslaitos, kasvatustiede) Tiedekuntaneuvosto päätti kokouksessaan 23.4.2009 arviointiryhmän nimeämisestä seuraavaa: Väitöskirjan arvioinnissa on käytössä arviointiryhmä, joka kuunneltuaan väitöksen kokoontuu ja tekee esityksen arvosanasta tiedekuntaneuvostolle. Arviointiryhmään kuuluvat vastaväittäjä(t), väittelijän tutkimusalueen ja /tai käytetyn menetelmän hyvin tunteva professori tiedekunnasta tai KTL:stä sekä työn pääohjaaja (yhteensä kolme henkilöä). Väitöskirjan pääohjaaja tekee perustellun esityksen kustoksen ja vastäväittäjän/vastaväittäjien lisäksi arviointiryhmän jäseneksi valittavasta. Tiedekuntaneuvosto nimittää arviointiryhmän samalla kun väittelijälle myönnetään väittelylupa. Arviointiryhmä voi halutessaan konsultoida väitöskirjan tieteellistä toimittajaa. Professori Anna-Maija Poikkeus on esittänyt MA Katrin Mägin kasvatustieteen väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen Achievements Goals, Achievement Behaviours, and Skill Development in the School and Home Context: Their Antecedents and Correlates arviointia varten arviointiryhmään seuraavia henkilöitä: vastaväittäjä, professori Helena Rasku-Puttonen ja professori Mikko Aro. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen nimetä arviointiryhmään seuraavat henkilöt: vastaväittäjä, professori Helena Rasku-Puttonen ja professori Mikko Aro.

11 15. Väittelyluvan myöntäminen KM Erika Purolle (Kasvatustieteiden laitos, erityispedagogiikka) Tiedekuntaneuvosto määräsi kokouksessaan 10.12.2009 KM Erika Puron erityispedagogiikan väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen Peruskoulun erityisopetuksen laatu oppilaiden, huoltajien, koulunkäyntiavustajien, opettajien ja rehtorien arvioimana esitarkastajiksi professori Jarkko Hautamäen (Helsingin yliopisto) ja professori Jouni Välijärven (Koulutuksen tutkimuslaitos). Esitarkastajien lausunnot ovat liitteenä 1. Jyväskylän yliopiston tutkintosäännön mukaan väittelijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajien lausunnosta, ennen kuin luvasta julkiseen tarkastukseen tehdään päätös. KM Erika Puro ei ole jättänyt vastinetta. Myönnettiin KM Erika Purolle väittelylupa. 16. Arviointiryhmän nimeäminen KM Erika Puron väitöskirjan arviointia varten (Kasvatustieteiden laitos, erityispedagogiikka) Tiedekuntaneuvosto päätti kokouksessaan 23.4.2009 arviointiryhmän nimeämisestä seuraavaa: Väitöskirjan arvioinnissa on käytössä arviointiryhmä, joka kuunneltuaan väitöksen kokoontuu ja tekee esityksen arvosanasta tiedekuntaneuvostolle. Arviointiryhmään kuuluvat vastaväittäjä(t), väittelijän tutkimusalueen ja /tai käytetyn menetelmän hyvin tunteva professori tiedekunnasta tai KTL:stä sekä työn pääohjaaja (yhteensä kolme henkilöä). Väitöskirjan pääohjaaja tekee perustellun esityksen kustoksen ja vastäväittäjän/vastaväittäjien lisäksi arviointiryhmän jäseneksi valittavasta. Tiedekuntaneuvosto nimittää arviointiryhmän samalla kun väittelijälle myönnetään väittelylupa. Arviointiryhmä voi halutessaan konsultoida väitöskirjan tieteellistä toimittajaa. Professori Simo Vehmas on esittänyt KM Erika Puron erityispedagogiikan väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen Peruskoulun erityisopetuksen laatu oppilaiden, huoltajien, koulunkäyntiavustajien, opettajien ja rehtorien arvioimana arviointia varten arviointiryhmään seuraavia henkilöitä: vastaväittäjä, professori Mikko Aro ja professori Simo Vehmas. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen nimetä arviointiryhmään seuraavat henkilöt: vastaväittäjä, professori Mikko Aro ja professori Simo Vehmas. 17. Periaatteet esitettäessä lehtorin nimikkeen muuttamista yliopistonlehtoriksi Tiedekuntaneuvosto käsitteli asiaa kokouksessaan 14.4.2011 kahden nimikemuutosta koskevan esityksen yhteydessä. Tuolloin kumpikin asia jätettiin pöydälle, ja tehtäväksi annettiin valmistella kriteerit, joiden perusteella tiedekunnassamme arvioidaan edellytyksiä nimikemuutokselle.

12 Tiedekuntaneuvoston kokouksessa nimetty työryhmä, varadekaani Jouni Viiri, kasvatustieteiden laitoksen johtaja Anja-Riitta Lehtinen, opettajankoulutuslaitoksen johtaja Tiina Nevanpää, kasvatustieteiden laitoksen varajohtaja, lehtori Kaija Collin sekä hallintopäällikkö Paula Hassinen, kokoontui 16.5.2011, ja esittää tiedekuntaneuvoston hyväksyttäväksi liitteen 1 mukaiset periaatteet arvioitaessa edellytyksiä muuttaa lehtorin tehtävänimike yliopistonlehtoriksi. Yliopistonlehtorin toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen ollessa kysymyksessä päätöksen nimikkeen muuttamista koskevassa asiassa tekee rehtori dekaanin esityksestä. PÄÄTÖSEHDOTUS: Hyväksyttäneen liitteen 1 mukaiset periaatteet, joiden mukaan tiedekunnassa arvioidaan edellytykset esittää lehtorin nimikkeen muuttamista yliopistonlehtoriksi. Hyväksyttiin kokouksessa tehdyin tarkennuksin. 18. FT, EO Piia Björnin nimikkeen muuttaminen yliopistonlehtoriksi (erityispedagogiikka) 1.6.2011 alkaen toistaiseksi (Kasvatustieteiden laitos) Jyväskylän yliopiston johtosäännön 67 :n mukaan opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvan tulee tehtäväkuvansa rajoissa ja työsuunnitelman mukaisesti harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimusta, seurata tieteen kehitystä alallaan, tarkastaa opinnäytetöitä, opettaa, edistää opetusta, ohjata opiskelijoiden opintoja, toimittaa hänelle kuuluvat kuulustelut, osallistua opiskelijavalintojen hoitamiseen sekä hoitaa yliopiston hallintoelinten jäsenyydestä aiheutuvat ja muut hänelle kuuluvat tai annetut tehtävät. Tämän lisäksi hänen tulee antaa tarpeelliset selvitykset opetuksestaan, ohjauksestaan, julkaisutoiminnastaan, tieteellisestä toiminnastaan ja toimittamistaan kuulusteluista. Johtosäännön 58 :n mukaan yliopistonlehtorilta edellytetään soveltuva tohtorin tutkinto, näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä, kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä, ja, kun se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyminen tehtäväalaan. Ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen työ, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky ja muut tehtävään soveltuvat ansiot. Yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (770/2009) 1 :n mukaan yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee suomen kielen. Kasvatustieteiden laitos on esittänyt FT, EO Piia Björnin nimikkeen muuttamista lehtorista yliopistonlehtoriksi. Björn on työskennellyt Jyväskylän yliopistossa erityispedagogiikan lehtorina 1.8.2005 alkaen. Hän täyttää yliopistonlehtorin kelpoisuusvaatimukset, hänellä on vaadittava kielitaito, ja hän on suorittanut yliopiston johtosäännön 65 :ssä tarkoitetut yliopistopedagogiset tai niihin rinnastettavat opinnot. Björn on antanut suostumuksensa tehtävänimikkeen muuttamiselle yliopistonlehtoriksi. Björn on hoitanut jo lehtoraatissa yliopistonlehtorin tehtäviin sisältyviä opetus-, ohjaus- ja tutkimustehtäviä. Hänen tehtäviinsä on työsuunnitelman kautta sisällytetty aikaisempaa vahvemmin tutkimustehtäviä, ja hän on osallistunut täydentävän rahoituksen hakuihin. Hän toimii myös erityispedagogiikan yksikön esimiehenä, ja hänellä on kokemusta toiminnasta kasvatustieteiden laitoksen varajohtajana ja pedagogisena johtajana. Tutkijana hän on rakentanut aktiivisesti myös tieteidenvälisiä verkostoja.

13 Yliopistolain (558/2009) 17 :n mukaan henkilöstön ottamisesta ja irtisanomisesta päättää rehtori. Rehtorin henkilöstöasioita koskevan päätöksen (8.2.2011) mukaan toimivalta henkilöstöä koskevissa ratkaisuissa yliopistonlehtorin pysyvän tehtävän osalta on rehtorilla, jolle esityksen tekee dekaani kuultuaan tiedekuntaneuvostoa. Björnin cv on liitteenä 1. Perustelumuistio on liitteenä 2. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen esittää FT, EO Piia Björnin nimikkeen muuttamista lehtorista yliopistonlehtoriksi (erityispedagogiikka) 1.6.2011 alkaen toistaiseksi. 19. KT, FT, dos. Matti Itkosen nimikkeen muuttaminen yliopistonlehtoriksi (suomen kielen ja kirjallisuuden didaktiikka) 1.6.2011 alkaen toistaiseksi (Opettajankoulutuslaitos) Jyväskylän yliopiston johtosäännön 67 :n mukaan opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvan tulee tehtäväkuvansa rajoissa ja työsuunnitelman mukaisesti harjoittaa ja ohjata tieteellistä tutkimusta, seurata tieteen kehitystä alallaan, tarkastaa opinnäytetöitä, opettaa, edistää opetusta, ohjata opiskelijoiden opintoja, toimittaa hänelle kuuluvat kuulustelut, osallistua opiskelijavalintojen hoitamiseen sekä hoitaa yliopiston hallintoelinten jäsenyydestä aiheutuvat ja muut hänelle kuuluvat tai annetut tehtävät. Tämän lisäksi hänen tulee antaa tarpeelliset selvitykset opetuksestaan, ohjauksestaan, julkaisutoiminnastaan, tieteellisestä toiminnastaan ja toimittamistaan kuulusteluista. Johtosäännön 58 :n mukaan yliopistonlehtorilta edellytetään soveltuva tohtorin tutkinto, näyttöjä tieteellisestä tutkimustyöstä, kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjata opinnäytteitä, ja, kun se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyminen tehtäväalaan. Ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteellinen työ, opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, tuotetut oppimateriaalit, muut opetustoimessa saavutetut ansiot sekä tarvittaessa opetusnäyttein osoitettu opetuskyky ja muut tehtävään soveltuvat ansiot. Yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (770/2009) 1 :n mukaan yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee suomen kielen. Opettajankoulutuslaitos on esittänyt KT, FT, dos. Matti Itkosen nimikkeen muuttamista lehtorista yliopistonlehtoriksi. Itkonen on työskennellyt Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtorina vuodesta 1998 alkaen, ma. professorina 2003 2004 ja erikoistutkijana 2009-2010. Tällä hetkellä hän hoitaa kielikasvatuksen ma. professuuria. Itkonen täyttää yliopistonlehtorin kelpoisuusvaatimukset, hänellä on vaadittava kielitaito, ja hän on suorittanut yliopiston johtosäännön 65 :ssä tarkoitetut yliopistopedagogiset tai niihin rinnastettavat opinnot. Hän on antanut suostumuksensa tehtävänimikkeen muuttamiselle yliopistonlehtoriksi. Itkonen on jo lehtoraatissaan vastannut yliopistonlehtorin tehtävänkuvaan kuuluvista tehtävistä, joten nimikkeenmuutoksessa on kysymys ennen muuta tehtävänimikkeen saattamisesta vastaamaan olemassa olevia tehtäviä ja vastuita. Nimikkeenmuutos vahvistaa osaltaan myös opettajankoulutuslaitoksen strategian toteuttamista tutkimustoiminnan vahvistamisessa ja nivomisessa kiinteämmäksi osaksi koulutusta.

14 Yliopistolain (558/2009) 17 :n mukaan henkilöstön ottamisesta ja irtisanomisesta päättää rehtori. Rehtorin henkilöstöasioita koskevan päätöksen (8.2.2011) mukaan toimivalta henkilöstöä koskevissa ratkaisuissa yliopistonlehtorin pysyvän tehtävän osalta on rehtorilla, jolle esityksen tekee dekaani kuultuaan tiedekuntaneuvostoa. Itkosen nimikirjanote ja julkaisuluettelo ovat liitteenä 1. Perustelumuistio on liitteenä 2. PÄÄTÖSEHDOTUS: Päätettäneen esittää KT, FT, dos. Matti Itkosen nimikkeen muuttamista lehtorista yliopistonlehtoriksi (suomen kielen ja kirjallisuuden didaktiikka) 1.6.2011 alkaen toistaiseksi. 20. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Marjatta Lairio päätti kokouksen klo 14.20. Jyväskylässä 19.5.2011 Pöytäkirjan vakuudeksi Puheenjohtaja, dekaani Marjatta Lairio Pöytäkirjan tarkastaja ja kokouksen sihteeri, hallintopäällikkö Paula Hassinen Pöytäkirjan tarkastaja, opintoasiainpäällikkö Riitta Kesonen