Puut ja pensaat taltuttavat tuulen 64 Viherpiha 5/2007
Hortonomi valitsee 1: TUULISEN PIHAN KASVIT Teksti Anne Joutsenlahti-Lankinen Kuvat Riikka Kantinkoski, Pekka Mononen, Kirsi Salovaara, Pirjo Sillanpää Kasvien hoito on helppoa, kunhan pihan kasvuolot ja kasvien vaatimukset vastaavat toisiaan. Oikeilla kasvivalinnoilla myös tuuliselle pihalle voi luoda unelmien puutarhan. Peltoaukealla asuvan ei tarvitse värjötellä tuulessa. Pihan avoimelle sivulle istutetut terijoensalavat, omenapuut ja havupuut vaimentavat aukean yli puhaltavaa tuulta. Ryhmässä jättipoimulehti ja kilpirikko saavat suojaa toisistaan. Viherpiha 5/2007 65
Puutarhasuunnittelija Marja Suomalaisen vinkki Istuta puista, erikorkuisista pensaista ja perennoista monikerroksisia kasviryhmiä tontin laidoille, sillä ne hajottavat tuulirintaman tehokkaammin kuin tiivis kuusiaita. Sommittele monikerroksisia istutuksia katkaisemaan rakennusten väliin syntyviä tuulitunneleita ja vaimentamaan pyörteitä talon nurkilla ja oleskelualueiden reunoilla. Tiivis kasviryhmä vaimentaa pyörteitä rakennuksen nurkalla. Kanadantuija, vuorimänty ja hopeakuusi tuovat suojaa talvellakin. Etualalla kasvavat isolehtinen kilpiangervo, kuunlilja, matala kevätkaihonkukka, ruusukvitteni ja punakukkainen kaukasianmaksaruoho. Tuuli tuntuu miellyttävältä helteisinä kesäpäivinä, jolloin se edistää ilman vaihtumista ja tuo helpotusta läkähdyttävään lämpöön. Oleskelu tuulisella pihalla voi kuitenkin muuttua epämiellyttäväksi, jos voimakkaat puuskat nostattavat pölyä ja pyyhkäisevät liinan puutarhapöydältä. Yleensä tuulisuus heikentää pienilmastoa. Viima kuljettaa lämpimän ilman pois, jolloin tuulisella pihalla on päivälläkin huomattavasti viileämpää kuin suojaisella tontilla. Tuulisuus koetaan ongelmaksi etenkin avoimelle peltotontille rakennetulla uudella pihalla, jota kasvillisuus ei vielä suojaa. Myös peltoaukealla sijaitsevat pihat ovat avoimia joka ilmansuuntaan ja alttiina vallitseville tuulille ja kylmille viimoille. Rannikolla ja saaristossa puutarhaharrastajan elämää hankaloittaa voimakas, suolainen merituuli. Viima viilentää ja kuivattaa Tuulisuus lyhentää kasvukautta, sillä kylmät ilmavirtaukset aiheuttavat keväällä ja syksyllä tuulihallaa. Runsas kasvipeite vähentää lämmön ulossäteilyä maan pinnasta ja torjuu hallaa. Tuulen kuivattavasta vaikutuksesta on kasveille haittaa etenkin alkukesällä, kun lehtien pintakerrokset ovat ohuita. Vedenkulutus lisääntyy, koska kasveista haihtuva kosteus kulkeutuu tuulen mukana. Erityisesti ainavihannat kasvit kärsivät kevättalvella tuulen kuivattavasta vaikutuksesta. Vaikka kasvit ovat lepotilassa, niiden neulasista saattaa silti haihtua kosteutta. Nuoret tuijat, katajat ja marjakuuset kannattaa suojata kevätahavalta varjostuspeitteillä. Avoimella paikalla tuuli puhaltaa lumen pois pihasta. Juuristoalueen lumettomuus heikentää kasvien talvehtimista ja lisää talvivaurioita. Tuulenpuuskat kiusana Tuulen nopeus kasvaa talojen välissä, kadun varressa ja rakennusten väliin muodostuvissa käytävissä, niin sanotuissa tuulensolissa. Arimpia kasveja tai leikki- ja oleskelupaikkoja ei pidäkään sijoittaa talon nurkalla pyörtävän tuulen kouriin. Rakennuksen vetoisiin nurkkiin 66 Viherpiha 5/2007
Kestävät perinneperennat illakko, idänunikko ja akileija menestyvät tuulisilla pihoilla, sillä niillä on taipuisat versot ja pienet kukat. kannattaa istuttaa kestäviä peruskasveja katkaisemaan tuulensolia. Voimakkaat puhurit eivät ainoastaan heikennä kasvua, vaan ne voivat myös vaurioittaa kasveja. Puuskainen tuuli taittaa puiden oksia, kaataa perennojen varsia ja riepottelee isokukkaisia ja -lehtisiä lajeja. Tuuli heikentää hyötykasvien satoa, sillä pölyttäjätkään eivät lennä tuulisella säällä. Tuulensuojauksen on todettu lisäävän satoa 4 6 prosenttia. Se vaikuttaa yhtä myönteisesti myös pihan koristekasveihin. Taltuta puhuri Tuuli on pihan ilmastotekijöistä se, johon voidaan eniten vaikuttaa kasvillisuuden avulla. Tällöin peruskasveiksi kannattaa valita tuulta sietäviä lajeja. Valikoimaan voi lisätä arkoja kasveja sitä mukaa, kun suojaistutukset kasvavat ja muuntavat pienilmastoa entistä suotuisammaksi. Tuulensuojana käytetään pensasaitoja ja monitasoisia istutuksia. Suomalaispihoilla havupuut on perinteisesti sijoitettu suojaamaan kylmiltä viimoilta tontin pohjois- ja itälaidalle. Lämpimiin ilmansuuntiin on istutettu matalia lehtipuita ja -pensaita. Tonttien pienentyessä Tuulisen pihan selviytyjät Puuainekseltaan ja versoiltaan joustavat kasvit eivät katkeile tuulessa. Pienikukkaiset ja pienilehtiset kasvit kestävät viiman piiskausta. Isokukkaiset ja jäykkävartiset perennat saavat suojaa seinustoilla ja kivien kainalossa. Kasvien kasvuvyöhyke kertoo, onko laji talvenkestävä alueella. Voit valita aukealle paikalle lajeja, jotka ovat pari vyöhykettä omaa aluettasi kestävämpiä. Muista Tuuliset pihat ovat usein avoimia ja aurinkoisia, joten niille voi valita aurinkoisen paikan kasveja. Peltotontit ovat monesti savipohjaisia. Salaojitus vähentää pihan talvimärkyyttä. Kohopenkit ja harjuistutukset parantavat kasvien talvehtimista savimaalla. 68 Viherpiha 5/2007
Erilaisista maksaruohoista ja siperianunikosta syntyy näyttävä kasviryhmä avoimeen kalliopuutarhaan. Pohjolan bambuiksi kutsutut sirot pajut viihtyvät luonnostaan avoimilla paikoilla. Tarjolla on useita kasvuvoimakkuudeltaan ja versojen väritykseltään poikkeavia lajeja. isoja havupuita kannattaa istuttaa harkiten, jotta puut eivät varjosta naapuritonttia. Parhaan suojan antaa asteittain kohoava istutus. Tuulen puolelle istutetaan matalia pensaita, keskelle korkeita pensaita ja suojapuolelle puita ja niiden aluskasvillisuutta. Kasvit viihtyvät lähellä toisiaan. Laajat, monikerrokselliset kasviryhmät toimivat tehokkaana puskurina tuulen voimaa vastaan. Jos este on tuulta läpäisemätön, sen eteen ja taakse syntyy pyörteitä. Esteen edessä pyörteinen alue on 2 5 kertaa sen korkeuden levyinen, esteen takana jopa 10 15-kertainen. Hyvän tuulensuojan antaa istutus, joka päästää 40 50 prosenttia ilmavirroista lävitseen. Hyviä esteitä ovat harvat lauta-aidat ja tiheät pensasaidat, joiden taakse ei synny pyörteitä. Rakennukset, kalliot ja mäet vaimentavat tehokkaasti tuulta. Niiden antamaa suojaa kannattaa hyödyntää etsittäessä suotuisia paikkoja arimmille kasveille. Myös aitojen, pergoloiden ja muiden rakenteiden liittäminen kasvillisuuteen parantaa kasvien menestymistä. Vasta istutettu puun taimi kannattaa tukea hyvin, jotta se pääsee juurtumisen alkuun ja sen runko kasvaa suoraan. Tuuli heiluttaa tainta ja hidastaa juurtumista. Viherpiha 5/2007 69
Marjakuusiaita ja sen takana kasvava terijoensalavarivistö parantavat pihan kasvuoloja merkittävästi. Perinteiset puukujanteet istutettiin suojaamaan pihateitä tuulelta. Purppuraomenapuukujanteesta kasvaa matala puurivistö, joka kukki ihanasti. Taimien tuenta nopeuttaa kasvuun lähtöä. Tuulisen pihan puita douglaskuusi Pseudotsuga menziesii lepät Alnus sp. pihlajat Sorbus sp. poppelit Populus sp. purppuraomenapuut Malus Purpurea-ryhmä serbiankuusi Picea omorika siperianpihta Abies sibirica tammi Quercus robur terijoensalava Salix fragilis Bullata tuomet Prunus sp. Tuulisen pihan pensaita kanadantuija Thuja occidentalis marjaomenapensas Malus toringo var. sargentii pajut Salix sp. pensasangervot Spiraea sp. pensasruusut Rosa sp. pihasyreeni Syringa vulgaris siperianhernepensas Caragana arborescens sirotuomipihlaja Amelanchier laevis terttuselja Sambucus racemosa tyrni Hippophaë rhamnoides Tuttu pihasyreeni kasvaa isoksi suojaavaksi pensaaksi. Hurmaava kukinta ajoittuu alkukesään. Pensasruusut ovat kestäviä ja viihtyvät avoimella tontilla. Pimpinella- ja kurtturuusun risteymä Ristinummi kukkii herkän vaaleanpunaisin kukin. Tuulisen pihan perennoja isopäivänkakkara Leucanthemum x superbum isotähtiputki Astrantia major kaunokainen Bellis perennis kirjolupiini Lupinus x regalis kurjenkello Campanula persicifolia nyppykurjenpolvi Geranium renardii päivänliljat Hemerocallis sp. rantatyräkki Euphorbia palustris tulikellukka Geum coccineum valtikkanauhus Ligularia przewalskii viherpiha.fi Etsi oma kasvuvyöhykkeesi 70 Viherpiha 5/2007
Onnea! A-lehtien Onnenvuosi 2007 -arvonnan huhtikuun pikapalkinto arvottiin 25.4.2007. Marjaomenapensas kasvattaa tiiviin kasvuston. Se kukkii runsaasti pienin valkoisin kukin, jotka tuoksuvat ihanasti. 2 000,00 euroa rahaa puhtaana käteen voitti: Esteri Kauppi, Hailuoto Arvomme joka kuukausi 2 000,00 pikapalkinnon. Seuraava arvonta 30.5.2007. Päävoitto 100 000,00 arvotaan 12.12.2007! Jokaisella on oma juttunsa. Apu Avotakka Demi Eeva Jade Kauneus & Terveys Maku Meidän Mökki Meidän Talo Soundi Tuulilasi Urheilulehti ViherPiha Voi hyvin ApuKrypto ApuRistikot Image Mondo Muoto Viini Mitä puita tuuliselle tontille? Lukijan kysymys Vanhalle pellolle perustettu tasamaatonttimme on aurinkoinen ja tuulinen. Mikä lehtipuu pärjäisi tällaisella tontilla? Milloin on oikea istutusaika? Paras vastine rahoillesi! Tuulisen pihan omistaja Vastaus Tuulensuojaistutuksiin sopivia lehtipuita ovat metsävaahtera, koivut, kotipihlaja, tammi, jalava ja poppelit. Myös tervaleppä käy yleensä tarkoitukseen hyvin. Puiden kasvua edesauttaa vähintään 70 senttiä syvä ja puolitoista metriä leveä kasvualusta. Tukeminen on tarpeen ensimmäisinä kasvuvuosina. Savipohjaisilla kasvualustoilla on lisäksi huolehdittava, ettei puiden istutuskuopista muodostu vettä kerääviä painanteita. Puut istutetaan samaan syvyyteen kuin mitä ne ovat taimistossa kasvaneet. Astia- ja paakkutaimia voi istuttaa läpi kasvukauden. Maanomistajan luvalla metsästä juurimultineen siirretyt luonnonpuut istutetaan lepotilaisina joko varhain keväällä tai syksyllä kasvun päätyttyä. Teija Heinonen, puutarhuri TF 7135 -puutarhatraktori Moottori 13,5 hv B&S OHV Portaaton ajonopeuden hallinta, 7-vaihteinen Transmatic-vaihteisto Vahva teräsrunko, matalalattia rakenne, tukeva valurautainen etuakseli Suositushinta 1 995, (alv 22 %) 4518 MH -ruohonleikkuri Sivistynyt 4,5 hv Honda-moottori Bio-silppuava/sivulleheittävä Suuret kuulalaakeroidut pyörät Suositushinta 399, (alv 22 %) Maahantuoja: Katso lähin jälleenmyyjäsi: www.sgnieminen.fi