Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2.

Samankaltaiset tiedostot
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Metsäteollisuustuotteet. Puu. 1,1 miljardia euroa marraskuussa

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu Koivukuitupuun tuonti kasvussa

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain

verrattuna oli 29 prosenttia. Mänty- ja kuusikuitupuuvarastot olivat yhteensä 4,6 miljoonaa kuutiometriä

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

Puukauppa toukokuu Puun hintojen lasku pysähtynyt

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

Puukauppa, kesäkuu 2008

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

Puukauppa, joulukuu 2013

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puukauppa, toukokuu 2008

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Puukauppa toukokuu Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Puukauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei

Puukauppa, toukokuu 2012

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, joulukuu 2012

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 6 miljoonaa kuutiometriä

11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

Puukauppa, kesäkuu 2010

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Heinäkuu Heinäkuun hakkuut 3 miljoonaa kuutiometriä

0(76b7(2//,688'(1 8/.20$$1.$833$

Teollisuuteen, ja vähäisessä määrin vientiin, menevän markkinapuun hakkuut olivat joulukuussa 5,5 miljoonaa kuutiometriä, 9 prosenttia

Markkinapuun hakkuut ja työvoima Marraskuu Marraskuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Markkinahakkuut ja metsätalouden työvoima helmikuu Helmikuun hakkuut 5 miljoonaa kuutiometriä

Transkriptio:

A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 8.2.27 82 Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa Puu Suomeen tuodun puun määrä on vähentynyt kesän jälkeen tasaisesti, ja marraskuussa se tippui alle 1, miljoonaan kuutiometriin. Kuukauden tuontimäärä oli pienin sitten tammikuun 2. Leuto ja sateinen alkutalvi hankaloitti myös Venäjän hakkuita ja kuljetuksia, ja supisti puun vientiä Suomeen. Tammi marraskuussa tuotiin maahamme puuta yhteensä 18,7 miljoonaa kuutiometriä. Se oli miljoona kuutiota, prosenttia, vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kuusitukin tuontimäärä pieneni eniten, peräti 22 prosenttia, ja muiden keskeisten havupuutavaralajien 12 14 prosenttia. Lähes kokonaan havupuusta tehdyn hakkeen tuonti kasvoi kuitenkin 4 prosenttia. Lehtipuun tuontimäärä pysyi ennallaan. Vuoden 26 puuntuonti nousee ennakkoarvion mukaan niukasti yli 2 miljoonan kuutiometrin. Metsäteollisuustuotteet Metsäteollisuustuotteita vietiin Suomesta marraskuussa tavanomaisesti 1,1 miljardin euron arvosta. Se oli 2 prosenttia tavaraviennin koko arvosta. Suomesta viedyn mäntysahatavaran keskihinta oli marraskuussa 21, ja kuusen 12 euroa kuutiometriltä. Vuoden 2 marraskuussa männyn hinta oli 16 ja kuusen 164 euroa. Tammi marraskuussa 26 sahatavaran keskimääräinen vientihinta kasvoi 1 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Sellun vientimäärät ja -hinnat pysyttelivät marraskuussakin korkeina. Tammi marraskuussa Suomesta vietiin massaa 21 prosenttia enemmän kuin edellisenä huippuvuonna 24. Keskimääräinen vientihinta nousi 1 prosenttia vuodesta 2. Papereiden, kartonkien ja niiden jalosteiden yhteenlasketut vientimäärät ja keskimääräiset hinnat nousivat marraskuussa hieman lokakuuhun verrattuna. 24 1 m³ 26 2 2 Maksimi 16 2 Keskimäärin 16 2 Minimi 16 2 16 12 8 4 1 2 3 4 6 7 8 1 11 12 Kuva 1. Puun tuonti kuukausittain.

2 Kuva 2. Metsäteollisuustuotteiden viennin nimellisten yksikköarvojen (käyrä) ja määrien (pylväs) kehitys kuukausittain 22 26. 1 m³ 2 4 6 8 1 12 2/1 3/1 4/1 /1 6/1 1 16 17 18 1 2 21 1 m³ 2 7 1 12 1 2/1 3/1 4/1 /1 6/1 42 4 48 1 4 7 6 1 1 2 2 3 2/1 3/1 4/1 /1 6/1 2 3 3 4 4 1 t 2 4 6 8 1 2/1 3/1 4/1 /1 6/1 6 6 7 7 8 1 t 1 1 2 2 3 2/1 3/1 4/1 /1 6/1 62 6 67 7 72 7 77 1 t 1 2 3 4 2/1 3/1 4/1 /1 6/1 12 13 1 16 18 1 1 t Sahatavara Vaneri Paperi Kartonki Massa /t /t /t /t /m³ /m³ Paperi- ja kartonkijalosteet

3 1 Puun vienti marras- ja tammi marraskuussa 26 Puutavaralaji marraskuu 26 tammi marraskuu 26 muutos tammi marraskuu 26/2 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1 m³ milj. /m³ 1 m³ milj. /m³ % % % YHTEENSÄ 141. 1 248. - 3 8. RAAKAPUU 7 7. 6 8. - 3. Havupuu 7 71,6 67 4 6,6-4 7 11 Mänty 64 73, 628 43 67,7 8 mäntytukki 1 1 61,2 216 12 6, - 23-1 1 muu 4 4 7,2 412 3 73,8 18 22 3 Kuusi 46, 4 2 38,2-41 - 3 1 kuusitukki 1 4,2 7 42,4-36 - 32 muu 4 48,1 38 1 37,4-42 - 2 22 Muut havupuut 1 36, 1,4... muu havutukki - - - - - -... muu 1 36, 1,4... Lehtipuu 6,6 38 3 7, 1 22-42 Koivu 67,1 38 3 76,4 112 18-44 koivutukki 21,7 1 248, - 18-2 - 8 muu 4 2,8 33 2 1,3 177 8-2 Muut lehtipuut 417,4 432,4-18 2 33 Polttopuu 1, 1 1 7, 67 113 27 Hake 18 1 38,7 14 6 3,3-22 - 2 - Kyllästetty puu 3 1 338,7 88 26 26,3 16 21 4 JÄTEPUU 44 2 1,2 288 18 63, - 3 7 1 Luokkiin "muu" sisältyy tukkipuun mitta- ja laatuvaatimukset täyttämätöntä pyöreää puuta (kuten kuitupuuta ja erikoispuutavaralajeja). 2 Puun tuonti marras- ja tammi marraskuussa 26 Puutavaralaji marraskuu 26 tammi marraskuu 26 muutos tammi marraskuu 26/2 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1 m³ milj. /m³ 1 m³ milj. /m³ % % % YHTEENSÄ 1 4 2. 18 6 63. - - 4. RAAKAPUU 1 437 1. 18 34 64. - - 4. Havupuu 63 22 3,6 7 66 3 3,2-13 - 12 Mänty 24 8 37,7 2 782 14 37,3-13 - 12 1 mäntytukki 7 3 46,7 1 27 8 4,1-14 - 12 2 mäntykuitupuu 12 4 32, 1 484 4 3,4-12 - 11 1 Kuusi 2 12 4,3 4 71 184 4,2-18 - 18 kuusitukki 1 4,8 2 32 8 48,4-22 - 1 4 kuusikuitupuu 1 7 3,6 2 3 8 33,6-14 - 17-3 Muut havupuut 6 3 42, 37 13 41, 67 77 27 muu havutukki 141,1 13, 2 212 16 muu havukuitupuu 6 3 41, 37 13 4, 6 82 27 Lehtipuu 628 21 32,8 8 68 261 32,4 4 4 Koivu 4 1 31,3 7 236 233 32,2 4 3 koivutukki 2 2 44,4 83 38 4,2 6 2 koivukuitupuu 443 13 2,7 6 41 1 3, - 1 3 3 Eukalyptus 84 4 47,2 33 14 47,1 47 81 23 Muut lehtipuut 4 1 22,8 2 14 2, - 18-26 - 1 Polttopuu 22 1,8 188 2 11, 1 23 22 Hake 224 8 36,2 2 433 8 3, 4 1 6 Kyllästetty puu 1212, 28, 2 282 84-4 JÄTEPUU 18 16,6 31 14, 7 28 1 Kuitupuiden luokkiin sisältyy myös erikoispuutavaralajeja. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos

4 3 Puun tuonti maittain tammi marraskuussa 26 Puutavaralaji Venäjä Latvia Viro Ruotsi Britannia määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo 1 m³ milj. 1 m³ milj. 1 m³ milj. 1 m³ milj. 1 m³ milj. YHTEENSÄ 14 683 488 1 414 2 1 4 48 447 18 34 17 RAAKAPUU 14 4 48 1 46 2 1 4 48 447 18 34 17 Havupuu 784 226 42 2 37 14 48 16 347 16 Mänty 2 28 86 224 8 113 4 2 - - mäntytukki 1 267 8 - - - - 3 1 - - mäntykuitupuu 1 22 28 224 8 113 4 2 1 - - Kuusi 3 46 13 164 6 1 6 3 14 347 16 kuusitukki 18 7 - - 2 41 2 - - kuusikuitupuu 1 48 43 164 6 17 6 3 13 347 16 Muut havupuut 2 1 14 6 13 4 - - muu havutukki - - - - - - - - muu havukuitupuu 2 1 14 6 13 4 - - Lehtipuu 7 24 22 24 1 22 1 14 - - Koivu 6 777 214 216 22 14 - - koivutukki 821 37 - - 12 1 2 - - koivukuitupuu 177 216 1 12 - - Muut lehtipuut 468 11 2 1 27 1 - - Polttopuu 14 1 37 1 2 - - Hake 1 228 33 82 22 447 23 24 1 46 1 Kyllästetty puu - - - - - - JÄTEPUU 278 3 8 1 Puutavaralaji Uruguay Liettua Saksa Muut Yhteensä määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo määrä arvo 1 m³ milj. 1 m³ milj. 1 m³ milj. 1 m³ milj. 1 m³ milj. YHTEENSÄ 33 14 17 6 1 7 7 2 18 6 63 RAAKAPUU 33 14 17 6 14 7 34 2 18 34 64 Havupuu - - 11 4 63 3 3 1 7 66 3 Mänty - - 2 1 4 2 23 1 2 782 14 mäntytukki - - - - - - - - 127 8 mäntykuitupuu - - 2 1 4 2 23 1 1 484 4 Kuusi - - 64 2 8 4 71 184 kuusitukki - - - - - - 232 8 kuusikuitupuu - - 64 2 7 2 3 8 Muut havupuut - - 2 1 - - 37 13 muu havutukki - - - - - - - - muu havukuitupuu - - 2 1 - - 37 13 Lehtipuu 33 14 31 1 8 68 261 Koivu - - 27 1 - - 7 236 233 koivutukki - - - - - - 83 38 koivukuitupuu - - 27 1 - - - 6 41 1 Muut lehtipuut 33 14 832 28 Polttopuu - - - - 188 2 Hake - - 16 1 8 4 4 2 433 8 Kyllästetty puu - - - - - - JÄTEPUU - - - - 1 22 1 31 Kuitupuiden luokkiin saattaa sisältyä myös erikoispuutavaralajeja. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos

4 Metsäteollisuustuotteiden vienti marras- ja tammi marraskuussa 26 Tavaralaji yks. marraskuu 26 tammi marraskuu 26 muutos tammi marraskuu 26/2 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1 yks. milj. /yks. 1 yks. milj. /yks. % % % SUOMEN TAVARAVIENTI.. 622.. 6 8.. 17. PUU m³ 141. 1 248. - 3 8. METSÄTEOLLISUUSTUOTTEET.. 1 14.. 11 466.. 18. PUUTUOTETEOLLISUUS.. 26.. 2 638.. 1. Sahatavara m³ 77 161 22 7 172 1 337 186 3 13 1 Mäntysahatavara m³ 373 7 21 3 268 68 186 8 24 14 Kuusisahatavara m³ 33 6 12 3 3 2 174-3 4 7 Muu havusahatavara m³ 311 2 1 362 11 12 36 Höyläsahatavara m³ 83 2 244 84 12 227 4 Lehtisahatavara m³ 2 1 31 14 6 442-1 1 2 Vaneri m³ 124 64 14 1 1 61 22 7 2 Havuvaneri m³ 7 28 376 673 21 372 1 1 Lehtivaneri m³ 4 36 72 477 3 734 4 Viilu m³ 7 4 48 68 3 8 4 4 Lastulevy m³ 22 4 11 27 38 186-2 4 6 Kuitulevy t 2 372 17 348-1 - 13 Puiset huonekalut.. 12.. 11.. - 1. Muut puuteokset.. 36.. 322.. 1. Puutalot.. 13.. 164.. 6. MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t 1 416 844. 14 2 8 82. 2 21. Massa t 28 113 441 2 7 1 132 41 38 2 1 Mekaaninen puumassa t 6 2 364 2 1 37 6 77 Puolikemiallinen puumassa t 16 6 378 18 68 36 217 218 1 Valkaisematon sulfaattisellu t - - - - - -... Valkaistu sulfaattisellu t 21 14 472 2 21 1 32 41 33 4 11 havusulfaatti t 12 64 44 1 434 663 462 42 6 1 lehtisulfaatti t 4 441 87 37 431 21 36 13 Liukosellu t - - - - - -... Valkaisematon sulfiittisellu t - - - - - -... Valkaistu sulfiittisellu t - - - - - - -1-1. Keräyspaperi ja -kartonki t 16 2 7 18 16 2 17-1 - 23 Muu kuin puumassa t 338 21 28 73 81 Paperi t 8 34 3 1 648 17 18 1 Sanomalehtipaperi t 4 22 4 466 2 447 26 3 4 Aikakauslehtipaperi t 1 288 338 3 22 66 13 1 2 päällystämätön t 223 112 1 2 31 1 178 21 2 3 päällystetty t 22 176 63 3 23 1 844 61 8 1 2 Hienopaperi t 27 172 63 2 2 1 871 62 2 23-1 päällystämätön t 2 1 164 66 7 31 31 päällystetty t 17 114 667 1 82 1 22 67 21 2-1 Säkkipaperi t 12 7 44 144 77 34 6 62-4 Muu voimapaperi t 23 14 62 242 144 4-1 - 2-1 Muu paperi t 3 3 1 1 318 326 1 23 13 11-1 Kartonki t 221 148 67 2 334 1 66 671 18 17-1 Kraftlaineri t 12 6 22 11 7 48 47 4-1 Muu sulfaattikartonki t 3 24 783 316 22 77 3 4 4 Fluting t 43 1 3 432 142 33 22 34 1 Muu kartonki t 136 13 78 1 47 1 114 78 13 11-2 Paperi- ja kartonkijalosteet t 38 1 24 363 482 1 328 12 8-3 MUUT TUOTTEET.. 4 472.. 44 24.. 17. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos

6 Metsäteollisuustuotteiden tuonti marras- ja tammi marraskuussa 26 Tavaralaji yks. marraskuu 26 tammi marraskuu 26 muutos tammi marraskuu 26/2 määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo määrä arvo yks. arvo 1 yks. milj. /yks. 1 yks. milj. /yks. % % % SUOMEN TAVARATUONTI.. 4 737.. 4 68.. 17. PUU m³ 1 4 2. 18 6 63. - - 4. METSÄTEOLLISUUSTUOTTEET.. 113.. 1 18.. 6. PUUTUOTETEOLLISUUS.... 43.. 12. Sahatavara m³ 38 24 28 17 23 12 13 2 Mäntysahatavara m³ 6 1 137 7 12-18 - 14 6 Kuusisahatavara m³ 22 3 1 316 43 13 1 18 3 Muu havusahatavara m³ 332 17 4 21 42 1 7 Höyläsahatavara m³ 1 2 67 13 18 44 36-6 Lehtisahatavara m³ 4 744 8 38 661 8 7 Vaneri m³ 4 48 3 37 41 8 3 Havuvaneri m³ 3 1 31 14 326 1 8-6 Lehtivaneri m³ 7 3 442 7 33 41 4 8 4 Viilu m³ 1 1 26 11 11 1 4 13-1 - 12 Lastulevy m³ 4 1 331 1 23 2 2 Kuitulevy t 8 4 8 4 78 14 14-1 Puiset huonekalut.. 17.. 12.. 14. Muut puuteokset.... 7.. 11. Puutalot.. 4.. 3.. 1. MASSA- JA PAPERITEOLLISUUS t 7 63. 84 641. 1. Massa t 32 1 4 31 14 446 18 18 Mekaaninen puumassa t 1 38 2 37 177 1 Puolikemiallinen puumassa t - - - 41 - - 16 Valkaisematon sulfaattisellu t 2 1 48 17 7 426 31 61 23 Valkaistu sulfaattisellu t 21 442 27 3 448 3 44 1 havusulfaatti t 48 3 2 41-84 - 83 6 lehtisulfaatti t 2 442 24 1 448 47 6 12 Liukosellu t 6 4 64 6 32 78 36-8 - 32 Valkaisematon sulfiittisellu t 7 7 - - 81. Valkaistu sulfiittisellu t 1 127 1 177-7 - 1 4 Keräyspaperi ja -kartonki t 2 16 27 4 148 2 6 4 Muu kuin puumassa t 1 6 2 2 87 7 13-28 Paperi t 2 16 787 26 164 631 11 - - 18 Sanomalehtipaperi t 6 3 437 6 3 42 14 1 4 Aikakauslehtipaperi t 4 77 47 31 67-1 - 12 3 päällystämätön t 3 2 837 3 18 67-18 - 16 3 päällystetty t 2 2 73 18 13 741-1 - 7 3 Hienopaperi t 6 6 7 66 62 34-24 - 24 päällystämätön t 3 2 3 32 2 4-3 - 31-1 päällystetty t 4 4 71 34 33 62-17 - 16 1 Säkkipaperi t 3 64-37 - 4-1 Muu voimapaperi t 1 1 41 1 21 41 2-7 Muu paperi t 1 2 1 13 24 1 83 14 14 Kartonki t 18 12 663 186 11 64 6 8 2 Kraftlaineri t 3 46 8 3 12 1 1 Muu sulfaattikartonki t 1 1 46 8 888 8 1 Fluting t - - - 464 - - 37 4 Muu kartonki t 12 8 68 11 81 684 7 2 Paperi- ja kartonkijalosteet t 21 2 41 3 218 2 34-11 - 3 MUUT TUOTTEET.. 4 72.. 48 13.. 18. Lähteet: Tullihallitus; Metsäntutkimuslaitos

7 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Metsäntutkimuslaitos laatii puun ja metsäteollisuustuotteiden vienti- ja tuontitilastot kuukausittain. Tilastoissa esitetään kuukausittaiset ulkomaankaupan määrä-, arvo- ja yksikköarvotiedot. Lisäksi esitetään kuluvan vuoden kumulatiiviset tiedot ja niiden muutosprosentit edellisvuodesta. Tavaroiden viennin tilastoarvoina käytetään verottomia myyntihintoja, joihin sisällytetään vakuutus- ja rahtikustannukset Suomen rajalle saakka (FOB). Tuonnin tilastoarvo on arvonlisäveron laskemisen pohjana oleva verotusarvo, josta kuitenkin vähennetään kaikki Suomeen tuonnin yhteydessä kannettavat verot. Tuonnin tilastoarvoon sisältyvät tavaran rahtija vakuutuskustannukset Suomen rajalle ensimmäiseen rajanylityspaikkaan saakka (CIF). Tilastoissa käytetyt puutavaralaji- ja metsäteollisuustuoteryhmät perustuvat tullihallituksen käyttämään ulkomaankaupan tilastoluokitukseen; vuodesta 1 alkaen EU:n yhdistettyyn tavaranimikkeistöön (Combined Nomenclature, CN). CN-nimikkeistö muuttuu vuosittain hieman. Metsäntutkimuslaitos kokoaa metsäteollisuuden ulkomaankauppatilaston tullihallituksen ylläpitämästä ULTIKA-tietokannasta. Ulkomaankaupan tilastointia koskevia tietoja (esim. yksittäisiä tullinimikkeitä tai maittaista tietoa) voi tiedustella tullihallituksen tilastoyksikön puhelinpalvelusta 2 6 63. Lisätietoa Suomen tullista ja sen tilastotoiminnasta löytyy tullin kotisivuilta osoitteesta http://www.tulli.fi. Sivuilla esitellään muun muassa CN-nimikkeistö ja käydään lävitse tullin tilastotuotantoa. Käsitteet Raakapuu on pääosin metsästä hakattua, teollisesti käsittelemätöntä puuta. Tukki- ja kuitupuun lisäksi tilasto sisältää raakapuuksi luokiteltavat polttopuun, hakkeen ja kyllästetyn puun. Vuoden 2 alusta lähtien tulli muutti raakapuun ulkomaankauppatietojen keruuperiaatteita. Jatkossa raakapuun ulkomaankauppatiedot kerätään kuorettomina kiintokuutiometreinä. Metlan julkaisemassa ulkomaankauppatilastossa raakapuu muunnetaan edelleen kuorelliseksi. Tullin luokituksessa männyn, kuusen ja koivun puulajeittainen ulkomaankauppa jaetaan tukkipuuhun ja luokkaan muu. Luokka muu sisältää yleensä lähes yksinomaan kuitupuuta, mutta mukana voi olla muitakin tavaralajeja. Metlan julkaisemassa tilastossa tästä luokasta käytetään kuitenkin tuonnissa kuitupuunimitystä ja viennissä nimitystä muu, sillä nämä nimet kuvaavat parhaiten luokan sisältöä. Kuitupuuhun ja muuhun saattaa sisältyä myös erikoispuutavaralajeja, jotka nostavat luokan yksikköarvoa. Jätepuu on sahanpurua ja muuta puujätettä, myös briketeiksi tai vastaavaan muuhun muotoon puristettu na. Raakapuumäärien mittayksikkönä käytetään kuorellista kiintokuutiometriä. Raaka- ja jätepuun summasta käytetään tilastossa termiä puu. Metsäteollisuustuotteita ovat puutuoteteollisuuden tuotteet (sahatavara, vaneri, viilu, lastulevy, kuitulevy, puiset huonekalut, muut puuteokset ja puutalot) sekä massa- ja paperiteollisuuden tuotteet (massa, paperi, kartonki sekä paperin ja kartongin jalosteet). Puutuoteteollisuuden (pl. kuitulevy) määrät mitataan kiintokuutiometreinä. Massa-, paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotteet sekä kuitulevy ilmoitetaan tonneina. Puiset huonekalut sisällytettiin metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppatilastoon vuoden 16 alusta lähtien. Tilastoluokka sisältää varsinaisten puisten huonekalujen ja niiden osien lisäksi myös rottinkikalusteet. Menetelmät Tullihallitus laatii kansallisen ulkomaankauppatilaston. Vuoden 14 loppuun asti tullin käyttämä aineisto oli peräisin periaatteessa kaiken ulkomaankaupan kattavista tullausilmoituksista. Vuoden 1 alusta voimaan astuneen Suomen EU-jäsenyyden myötä ulkomaankauppa jakautui Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen sisäkauppaan ja unionin ulkopuolisten maiden kanssa käytävään ulkokauppaan. Sisäkaupan osuus Suomen metsäsektorin ulkomaankaupasta on noin kaksi kolmasosaa. Sisäkaupassa liikkuvia tavaroita ei enää tulliselvitetä, vaan niiden tilastointi perustuu kauppaa harjoittavien yritysten tekemiin tilastoilmoituksiin (INTRASTAT-järjestelmä). Ulkokaupan tiedot kerätään suoraan tullausilmoituksista. Tullihallitus tuottaa sekä sisä- että ulkokaupan sisältävän ulkomaankauppatilaston ULTIKA-tietokantaan. Metla koostaa tästä tullinimikkeittäisestä tietokannasta oman tilastonsa. Ulkomaankaupan tilastoviive on hieman yli 2 kuukautta. Luotettavuus Sisäkauppatiedot kerätään yrityksiltä, joiden vienti ja/ tai tuonti ylittää vuosikohtaisen ilmoitusvelvollisuusrajan. Vuonna 26 ilmoitusvelvollisuuden arvokynnys on viennissä 2 ja tuonnissa 1 euroa. Tämän kynnysarvon alittanut kauppa arvioidaan erikseen ja lisätään ulkomaankauppatilastoihin ilman maittaista ja nimikekohtaista erittelyä. Ulkokaupassa tilastoidaan kynnysarvon (1 ) ylittävät tullausilmoitukset. Metsäteollisuuden ulkomaankauppaa harjoittavat yritykset ja tullauserät ovat yleensä niin suuria, että ne sisältyvät ulkomaankauppatilastoihin hyvin kattavasti. Merkittävimmät ulkomaankauppatilastojen virheet aiheutuvat ilmoitusvelvollisten tullihallitukselle toimittamista puutteellisista tai virheellisistä tiedoista. Tullihallitus korjaa havaittuja virheitä myös asiakkailta saadun palautteen perusteella.

8 Tullihallituksen tuottamia tilastoja korjataan vielä niiden ensikertaisen julkaisemisen jälkeen, joten metsäteollisuuden ulkomaankaupan kuukausitilastossa esitetyt vienti- ja tuontitiedot ovat ennakkoarvioita lopullisista luvuista. Tehdyt tarkastukset ovat kuitenkin normaalisti olleet suuruusluokaltaan pieniä lukuunottamatta vuoden 1 tilastoja. Metla kokoaa ja esittää lopulliset korjatut vuosikohtaiset ulkomaankauppaluvut tilastointivuotta seuraavana kesänä. Vertailtavuus Vuoden 14 loppuun saakka käytetyn HS-nimikkeistön ja nykyisen CN-nimikkeistön luokat vastaavat ylimmillä tasoilla toisiaan. CN-nimikkeistö on tarkimmalla tasollaan kahdeksannumeroinen, samoin kuin ennen EU-jäsenyyttä käytetty nimikkeistökin, ja ne ovat kuuden numeron tasolle yhteneväisiä. Nimikkeistöjen erot esiintyvät vasta alaryhmissä, joissa CN-nimikkeistö on yleensä entistä luokitusta yksityiskohtaisempi ja jaottelultaan osittain erilainen. Nimikkeistöjen erot vaikeuttavat ulkomaankauppatilastojen ajallista vertailua. Suurimmat tilastojen vertailtavuusongelmat koskevat raakapuun luokittelua. Vuonna 1 tietojen keruussa luovuttiin osittain puulajijaosta ja kokonaan jaosta tukki- ja kuitupuuhun. Vuoden 16 luokituksessa kotimaiset pääpuulajit eroteltiin jälleen toisistaan. Raakapuuta koskevat ulkomaankauppatiedot paranivat merkittävästi vuoden 22 alussa, jolloin tukki- ja kuitupuujako palautettiin seitsemän vuoden tauon jälkeen takaisin tilastointiin. Eräiden raakapuunimikkeiden kohdalla paljousyksikkönä käytetään kilogrammoja (esim. hake ja polttopuu). Kyseiset yksiköt muunnetaan kiintokuutiometreiksi muunnoskerrointen avulla, joten luvut ovat edelleen vertailtavissa vanhoihin tilastoihin. Vuonna 24 tullin paperiteollisuutta koskevissa tavaraluokituksissa tapahtui runsaasti muutoksia. Metlan julkaisemaan tilastoon luokitusmuutokset vaikuttivat siten, että aiemmin muuhun kartonkiin sisältynyt tullinimike 4811 ja muuhun paperiin luokitellut nimikkeet 4811 ja 481 yhdistettiin uudeksi nimikkeeksi 481. Syntynyt uusi tullinimike luokitellaan kokonaan muuksi paperiksi. Samaten muuhun paperiin luokitellusta tullinimikkeestä 481211 ja päällystettyyn aikakauslehtipaperiin luokitellusta nimikkeestä 48121 muodostui uusi nimike 481148, joka luokitellaan kokonaisuudessaan päällystettyyn aikakauslehtipaperiin. Muille kuin edellä mainituille uusille nimikkeille löytyi suoraan entistä vastaava luokka metsäteollisuuden ulkomaankauppatilastossa. Tullinimikkeiden muutokset saattavat kuitenkin vaikeuttaa yritysten vastaamista tullin ulkomaankauppakyselyyn, mikä heikentää samalla tilaston ajallista vertailtavuutta. Metsäteollisuustuotteiden tuoteryhmittäisten yksikköarvojen kehitystä tarkasteltaessa on muistettava, että muutokset eivät välttämättä aiheudu yksittäisten tuotteiden yksikköarvojen muutoksista, vaan voivat olla seurausta tuoteryhmän sisällä tapahtuvasta rakenteellisesta vaihtelusta. Tullin vientitilastoissa salataan myös vuonna 26 kahden paperinimikkeen tietoja. Nämä tapettipapereihin kuuluvat nimikkeet 48241 ja 4824 luokitellaan kaikki "muuhun paperiin". Kyseisistä nimikkeistä julkaistaan viennin kokonaisarvo, mutta ei määrätietoja. Salauksesta aiheutuu ongelmia myös yksikköarvojen laskentaan, kun kyseisten nimikkeiden arvot sisältyvät tilastointiin mutta määrät eivät. Niinpä luokan "muu paperi" yksikköarvo on todellisen yksikköarvon lievä yliarvio. Tuonnissa liukosellun määrätiedon salaus purettiin huhtikuussa 2. Hinnat on esitetty euroina tammikuun 22 tilastointijaksosta lähtien. Aikaisemmat hintasarjat on muunnettu euromääräisiksi käyttäen kiinteää euron muuntokurssia (1 =,473 mk). Puun vienti- ja tuontihintojen yksikköarvot esitetään kymmenen sentin tarkkuudella, metsäteollisuustuotteiden yksikköarvot euron tarkkuudella. Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt arvo- ja yksikköarvotiedot ovat nimellisiä. Puun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankaupan kuukausitilastoa on laadittu vuoden 18 heinäkuusta lähtien. Kuukausitiedot ovat saatavissa myös Metinfo Tilastopalvelusta (www.metla.fi/metinfo/tilasto) vuodesta 18 alkaen. Vuosittaiset lopulliset puun ja metsäteollisuustuotteiden vienti- ja tuontitiedot kootaan metsäteollisuuden ulkomaankaupan maittaiseen vuositilastoon. Keskeiset metsäteollisuuden ulkomaankauppatilastot kootaan vuosittain Metsätilastolliseen vuosikirjaan. Vuosisarjat ovat saatavilla myös Tilastopalvelussa vuodesta 1 lähtien.

Combined Nomenclature tullinimikkeistön muuntaminen tavaralajeiksi vuonna 26 Tavaralaji Tullinimike Muunnoskertoimet Havupuu mänty mäntytukki 4432.31 1,14 kuorelliseksi mäntykuitupuu 4432.3 1,1 kuorelliseksi kuusi kuusitukki 4432.11 1,12 kuorelliseksi kuusikuitupuu 4432.1 1,1 kuorelliseksi muut havupuut muu havutukki 4432.1 1,14 kuorelliseksi muu havukuitupuu 4432. 1,1 kuorelliseksi Lehtipuu koivu koivutukki 443.1 1,12 kuorelliseksi koivukuitupuu 443. 1,16 kuorelliseksi eukalyptus 443.3 1,14 kuorelliseksi muut lehtipuut 44341..1, 443. 1,1 kuorellisiksi Polttopuu 441.1 62 kg/m³, 1,1 kuorelliseksi Hake 441.21 (havupuuhake) vienti 73 kg/m³, tuonti 67 kg/m³, 1,1 kuorellisiksi 441.22 (lehtipuuhake) vienti 82 kg/m³, tuonti 72 kg/m³, 1,1 kuorellisiksi Kyllästetty puu 443.1 vienti 1,14 kuorelliseksi Jätepuu 4413.1 (sahanpuru) 82 kg/m³ 4413. (muu jätepuu) 6 kg/m³ Sahatavara mäntysahatavara 4471.3 kuusisahatavara 4471.1 muu havusahatavara 44.6, 4471.8 höyläsahatavara 4471.1 38 lehtisahatavara 447.24 4472.: 4 kg/m³, 44724.1: 42 kg/m³, 4472.: 4 kg/m³ 4471.31: 7 kg/m³, 4472., 44726., 4472.8, 4471.1: 7 kg/m³ 4472.1, 44726.1: 8 kg/m³ Vaneri havuvaneri 4412.1, 4412. lehtivaneri 4412.13 14, 4412.2 Viilu 44.8 4483., 448.1 vienti: kg/m³, tuonti: 3 kg/m³ 4481.1, 4483.7, 448.3: 4 kg/m³, 447., 4481.1: kg/m³ 447.1: 6 kg/m³, 44831.11, 44831.2, 4483.1: 6 kg/m³ Lastulevy 44.1 Kuitulevy 44.11 Puiset huonekalut 41., 41.61/6, 41.3, 43.3 6, 43.3 Muut puuteokset 44.4, 44., 44.13 21 Puutalot 46.2 Massa mekaaninen puumassa 47.1 puolikemiallinen puumassa 47. valkaisematon sulfaattisellu 473.11/1 valkaistu sulfaattisellu - havusulfaatti 47321. - lehtisulfaatti 4732. liukosellu 47.2 valkaisematon sulfiittisellu 474.11/1 valkaistu sulfiittisellu 474.21/2 keräyspaperi ja -kartonki 47.7 muu kuin puumassa 47.6 Paperi sanomalehtipaperi 48.1 aikakauslehtipaperi - päällystämätön 482.61 6 - päällystetty 481.22 2 hienopaperi - päällystämätön 482.4 8 - päällystetty 48., 481.13 1 säkkipaperi 484.21 2, 488.2 muu voimapaperi 484.31 41, 488.3 muu paperi 482.1 4, 48.3, 48.3 4, 48.1, 48.6, 488., 481.31, 481. Kartonki kraftlaineri 484.11 1 muu sulfaattikartonki 484.42, 481.32 3, 4811.1 fluting 48.11 muu kartonki 48.12 2, 48., 48.2 3, 481.2, 4811. Paperi- ja kartonkijalosteet 48.7, 488.1, 4811.1 4, 4811.6/, 48.12 23 Voimassa oleva Combined Nomenclature -tullinimikkeistö löytyy tullin www-sivuilta osoitteesta: http://www.tulli.fi

SVT Suomen Virallinen Tilasto Finlands Officiella Statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Yhteystiedot: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu Unioninkatu 4 A 17 Helsinki Puh. 1211 213 Faksi 1211 214 www.metla.fi/ ISSN 146-8268 Maa-, metsä- ja kalatalous ISSN 3-124 Metsätilastotiedote