Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain"

Transkriptio

1 19 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain Metsäntutkimuslaitos (Metla) laatii puun ja metsäteollisuustuotteiden maittaisen ulkomaankauppatilaston vuosittain. Tilasto kuvaa Suomen ja muiden maiden välistä tavarakauppaa. Palvelujen kauppa jää tilaston ulkopuolelle. Tilastoituakseen tavaran täytyy saapua fyysisesti maahan tai lähteä maasta. Kauttakuljetuksia (transito) ei kirjata ulkomaankauppatilastoon. Ulkomaankauppatilastossa esitetään määrä-, arvo- ja yksikköarvotietoja viennistä ja tuonnista viimeksi päättyneeltä vuodelta. Lisäksi esitetään ulkomaankaupassa tapahtuneita muutoksia edellisvuodesta. Tavaroiden tilastoarvoina käytetään viennissä verottomia myyntihintoja, joihin sisällytetään vakuutusja rahtikustannukset Suomen rajalle saakka (FOB). Tuonnin tilastoarvo on arvonlisäveron laskemisen pohjana oleva verotusarvo, josta kuitenkin vähennetään kaikki Suomeen tuonnin yhteydessä kannettavat verot. Tuonnin tilastoarvoon sisältyvät tavaran rahti- ja vakuutuskustannukset Suomen rajalle ensimmäiseen rajanylityspaikkaan saakka (CIF). Tilastossa käytetyt puutavaralaji- ja metsäteollisuustuoteryhmät perustuvat tullihallituksen käyttämään ulkomaankaupan tilastoluokitukseen; vuodesta 1995 alkaen EU:n yhdistettyyn tavaranimikkeistöön (Combined Nomenclature, CN). Metla kokoaa ulkomaankauppatilastonsa tavaroiden vienti- ja tuontitietoja sisältävästä ulkomaankaupan tilastotietokannasta ULTIKAsta. Yksityiskohtaisempia tietoja maittaisesta ulkomaankaupasta (esim. yksittäisiä tullinimikkeitä) voi tiedustella tullihallituksen tilastopalvelun puhelinneuvonnasta, jonka numero on Lisätietoa ulkomaankaupan tilastoinnista on saatavissa myös tullin kotisivuilta osoitteesta Sivuilla esitellään mm. CN-nimikkeistö, ja kerrotaan tullin tilastotuotannosta. Käsitteet Raakapuu on pääosin metsästä hakattua, teollisesti käsittelemätöntä puuta. Tukki- ja kuitupuun lisäksi tilasto sisältää raakapuuksi luokiteltavat polttopuun, hakkeen ja kyllästetyn puun. Tullin luokituksessa männyn, kuusen ja koivun puulajeittainen ulkomaankauppa jaetaan tukkipuuhun ja luokkaan muu. Luokka muu sisältää yleensä lähes yksinomaan kuitupuuta, mutta mukana voi olla muitakin tavaralajeja. Metlan julkaisemassa tilastossa tästä luokasta käytetään kuitenkin tuonnissa kuitupuunimitystä ja viennissä nimitystä muu, sillä nämä nimet kuvaavat parhaiten luokan sisältöä. Kuitupuuhun ja muuhun saattaa sisältyä myös erikoispuutavaralajeja, jotka nostavat luokan yksikköarvoa. Jätepuu on sahanpurua ja muuta puujätettä, myös briketeiksi tai vastaavaan muuhun muotoon puristettuna. Raaka- ja jätepuun summasta käytetään tilastossa termiä puu. Puumäärien mittayksikkönä käytetään kuorellista kiintokuutiometriä. Metsäteollisuustuotteita ovat puutuoteteollisuuden tuotteet (sahatavara, vaneri, viilu, lastulevy, kuitulevy, puiset huonekalut, muut puuteokset ja puutalot) sekä massa- ja paperiteollisuuden tuotteet (massa, paperi, kartonki sekä paperin ja kartongin jalosteet). Puutuoteteollisuuden (pl. kuitulevy) määrät mitataan kiintokuutiometreinä. Massa-, paperi- ja kartonkiteollisuuden tuotteet sekä kuitulevy ilmoitetaan tonneina. Puiset huonekalut sisällytettiin metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppatilastoon vuoden 1996 alusta lähtien. Tilastoluokka sisältää varsinaisten puisten huonekalujen ja niiden osien lisäksi myös rottinkikalusteet. Menetelmät Tullihallitus laatii kansallisen ulkomaankauppatilaston. Vuoden 1994 loppuun asti tullin käyttämä aineisto oli peräisin periaatteessa kaiken ulkomaankaupan kattavista tullausilmoituksista. Vuoden 1995 alusta voimaan astuneen Suomen EU-jäsenyyden myötä ulkomaankauppa jakautui Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen sisäkauppaan ja unionin ulkopuolisten maiden kanssa käytävään ulkokauppaan. Sisäkaupan osuus (EU25) Suomen metsäsektorin ulkomaankaupasta on hieman alle 70 prosenttia. Sisäkaupassa liikkuvia tavaroita ei tulliselvitetä, vaan niiden tilastointi perustuu kauppaa harjoittavien yritysten tekemiin tilastoilmoituksiin (INTRASTAT-järjestelmä). Ulkokaupan tiedot kerätään suoraan tullausilmoituksista. Tullihallitus tuottaa sekä sisä- että ulkokaupan sisältävän ulkomaankauppatilaston ULTIKA-tietokantaan. Vuoden lopulliset tilastot julkaistaan ULTIKAssa noin kuuden kuukauden kuluessa kalenterivuoden päättymisestä. Metla koostaa tästä maittaisesta ja tullinimikkeittäisestä tietokannasta omat tilastonsa. Luotettavuus Sisäkauppatiedot kerätään yrityksiltä, joiden vienti ja/ tai tuonti ylittää vuosikohtaisen ilmoitusvelvollisuusrajan. Vuonna 2004 ilmoitusvelvollisuuden arvokynnys oli euroa. Tämän kynnysarvon alittanut kauppa arvioidaan erikseen ja lisätään ulkomaankauppatilastoihin ilman maittaista ja nimikekohtaista erittelyä. Ulkokaupassa tilastoidaan kynnysarvon (500 euroa) ylittävät tullausilmoitukset. Metsäteollisuuden ulkomaankauppaa harjoittavat yritykset ja tullauserät

2 20 ovat yleensä niin suuria, että ne sisältyvät ulkomaankauppatilastoihin hyvin kattavasti. Merkittävimmät ulkomaankauppatilastojen virheet aiheutuvat ilmoitusvelvollisten tullille toimittamista puutteellisista tai virheellisistä tiedoista. Vertailtavuus Vuoden 1994 loppuun saakka käytetyn HS-tavaranimikkeistön ja nykyisen CN-nimikkeistön luokat vastaavat ylimmillä tasoilla toisiaan. CN-nimikkeistö on tarkimmalla tasollaan kahdeksannumeroinen, samoin kuin ennen EU-jäsenyyttä käytetty nimikkeistökin, ja ne ovat kuuden numeron tasolle yhteneväisiä. Nimikkeistöjen erot esiintyvät vasta alaryhmissä, joissa CNnimikkeistö on yleensä entistä luokitusta yksityiskohtaisempi ja jaottelultaan osittain erilainen. Nimikkeistöjen erot vaikeuttavat ulkomaankauppatilastojen ajallista vertailua. Suurimmat tilastojen vertailtavuusongelmat koskevat raakapuun luokittelua. Vuonna 1995 tietojen keruussa luovuttiin osittain puulajijaosta ja kokonaan jaosta tukki- ja kuitupuuhun. Vuoden 1996 luokituksessa kotimaiset pääpuulajit eroteltiin jälleen toisistaan. Raakapuuta koskevat ulkomaankauppatiedot paranivat merkittävästi vuoden 2002 alussa, jolloin tukki- ja kuitupuujako palautettiin seitsemän vuoden tauon jälkeen takaisin tilastointiin. Eräiden raakapuunimikkeiden kohdalla paljousyksikkönä käytetään kilogrammoja (esim. hake ja polttopuu). Kyseiset yksiköt muunnetaan kiintokuutiometreiksi muunnoskerrointen avulla, joten luvut ovat edelleen vertailtavissa vanhoihin tilastoihin. Vuonna 2004 tullin paperiteollisuutta koskevissa tavaraluokituksissa tapahtui runsaasti muutoksia. Metlan julkaisemaan tilastoon luokitusmuutokset vaikuttivat siten, että aiemmin muuhun kartonkiin sisältynyt tullinimike ja muuhun paperiin luokitellut nimikkeet ja yhdistettiin uudeksi nimikkeeksi Syntynyt uusi tullinimike luokitellaan kokonaan muuksi paperiksi. Samaten muuhun paperiin luokitellusta tullinimikkeestä ja päällystettyyn aikakauslehtipaperiin luokitellusta nimikkeestä muodostui uusi nimike , joka luokitellaan kokonaisuudessaan päällystettyyn aikakauslehtipaperiin. Muille kuin edellä mainituille uusille nimikkeille löytyi suoraan entistä vastaava luokka metsäteollisuuden ulkomaankauppatilastossa. Tullinimikkeiden muutokset saattavat kuitenkin vaikeuttaa yritysten vastaamista tullin ulkomaankauppakyselyyn, mikä heikentää samalla tilaston ajallista vertailtavuutta. Vuoden 2001 tilastoista lähtien arvot on esitetty euroina. Aiempien tilastojen tiedot muunnetaan vertailukelpoisiksi käyttäen euron kiinteää muuntokurssia (1 euro = 5,94573 mk) Metsäteollisuustuotteiden tuoteryhmittäisten yksikköarvojen kehitystä seurattaessa on muistettava, että muutokset eivät välttämättä aiheudu yksittäisten tuotteiden yksikköarvojen muutoksista, vaan voivat olla seurausta tuoteryhmän sisällä tapahtuvasta rakenteellisesta vaihtelusta. Tullin vientitilastossa salataan kahden paperinimikkeen tietoja.tapettipapereihin kuuluvat tullinimikkeet ja luokitellaan kaikki muuhun paperiin. Näistä nimikkeistä julkaistaan vain viennin kokonaisarvo, mutta ei määrätietoja eikä myöskään maittaisia arvotietoja. Metsäteollisuuden maittaisissa tilastoissa näiden nimikkeiden viennin arvot tilastoituvat luokkaan maittain erittelemätön. Salauksesta aiheutuu ongelmia yksikköarvojen laskentaan, kun kyseisten nimikkeiden arvot sisältyvät tilastointiin mutta määrät eivät. Niinpä luokan muu paperi yksikköarvo on todellisen yksikköarvon lievä yliarvio. Tuonnissa liukosellun määrätieto on salattu jo pitkään, mutta senkin arvotieto sisältyy tilastoihin. Kerran vuodessa ilmestyvän metsäteollisuuden maittaisen ulkomaankauppatilaston lisäksi Metla julkaisee myös kuukausittaista metsäteollisuuden ulkomaankauppatilastoa. Kuukausitilasto sisältää ennakkotiedot metsäteollisuuden ulkomaankaupasta. Lopulliset koko kalenterivuoden ulkomaankaupan tilastotiedot julkaistaan vasta maittaisen tilaston yhteydessä. Ulkomaankaupan tilastotiedot ilmestyvät myös metsätilastollisessa vuosikirjassa. Puun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankaupan vuosisarjat 1995 alkaen ja kuukausisarjat 1989 alkaen ovat saatavissa sähköisinä myös Metinfo tilastopalvelusta (

3 Tullitilastoissa käytetyn Combined Nomenclature-nimikkeistön muuntaminen TULLITILASTOISSA KÄYTETYN COMBINED NOMENCLATURE -NIMIKKEISTÖN tavaralajeiksi vuonna 2004 MUUNTAMINEN TAVARALAJEIKSI Tavaralajien ja tullinimikkeiden vastaavuus Käytetyt muunnoskertoimet Tavaralaji Tullinimike Tullinimike Vienti Tuonti Havupuu kg/m³ 625 kg/m³ mänty kg/m³ 670 kg/m³ mäntytukki kg/m³ 720 kg/m³ mäntykuitupuu kg/m³ 820 kg/m³ kuusi kg/m³ 650 kg/m³ kuusitukki ,14 kuorelliseksi kuusikuitupuu kg/m³ muut havupuut kg/m³ muu havutukki kg/m³ muu havukuitupuu kg/m³ Lehtipuu kg/m³ koivu kg/m³ koivutukki kg/m³ koivukuitupuu kg/m³ eukalyptus kg/m³ muut lehtipuut , kg/m³ Polttopuu kg/m³ Hake / kg/m³ Kyllästetty puu kg/m³ 550 kg/m³ Jätepuu kg/m³ kg/m³ Sahatavara kg/m³ mäntysahatavara kg/m³ kuusisahatavara kg/m³ 350 kg/m³ muu havusahatavara 44.06, kg/m³ höyläsahatavara kg/m³ 350 kg/m³ lehtisahatavara kg/m³ Vaneri Viilu Lastulevy Kuitulevy Huonekalut , /69, , , Muut puuteokset , 44.09, Puutalot Massa mekaaninen puumassa puolikemiallinen puumassa valkaisematon sulfaattisellu /19 valkaistu sulfaattisellu - havusulfaatti lehtisulfaatti liukosellu valkaisematon sulfiittisellu /19 valkaistu sulfiittisellu /29 keräyspaperi ja -kartonki muu kuin puumassa Paperi sanomalehtipaperi aikakauslehtipaperi - päällystämätön päällystetty hienopaperi - päällystämätön päällystetty 48.09, säkkipaperi , muu voimapaperi , muu paperi , 48.03, , , 48.06, , , Kartonki kraftlaineri muu sulfaattikartonki , , fluting muu kartonki , , , , Paperin ja kartongin jalosteet 48.07, , , /90, Voimassa oleva Combined Nomenclature -tullinimikkeistö löytyy tullin www-sivuilta osoitteesta:

4 22 Maaluokitus 2004 Eurooppa Euroopan Unioni (EU25) Alankomaat Belgia Britannia Espanja Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kypros Latvia Liettua Luxemburg Malta Portugali Puola Ranska Ruotsi Saksa Slovakia Slovenia Tanska Tsekin tasavalta Unkari Viro Muu Eurooppa Albania Andorra Bosnia-Hertsegovina Bulgaria Ceuta Färsaaret Gibraltar Islanti Kroatia Liechtenstein Makedonia Melilla Moldova Norja Romania San Marino Serbia ja Montenegro Sveitsi Turkki Ukraina Valko-Venäjä Vatikaanivaltio Venäjä Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidzan Bahrain Bangladesh Bhutan Brit. Intian valtam. alue Brunei Etelä-Korea Filippiinit Georgia Hongkong Indonesia Intia Irak Iran Israel Japani Jemen Jordania Kambodza Kazakstan Kiina Kirgisia Kuwait Laos Libanon Macao Malediivit Malesia Mongolia Myanmar Nepal Oman Pakistan Palestiinalaisalue Pohjois-Korea Qatar Saudi-Arabia Singapore Sri Lanka Syyria Tadzikistan Taiwan Thaimaa Timor-Leste Turkmenistan Uzbekistan Vietnam Afrikka Algeria Angola Benin Botswana Burkina Faso Burundi Djibouti Egypti Eritrea Etelä-Afrikka Etiopia Gabon Gambia Ghana Guinea Guinea-Bissau Kamerun Kap Verde Kenia Keski-Afrikan tasavalta Komorit Kongon demokr. tasav. Kongo Lesotho Liberia Libya Madagaskar Malawi Mali Marokko Mauritania Mauritius Mayotte Mosambik Namibia Niger Nigeria Norsunluurannikko Päiväntasaajan Guinea Ruanda Sambia Sao Tome ja Principe Senegal Seychellit Sierra Leone Somalia St. Helena Sudan Swazimaa Tansania Togo Tsad Tunisia Uganda Zimbabwe Pohjois-Amerikka Grönlanti Kanada St. Pierre ja Miguelon Yhdysvallat Latinalainen Amerikka Alankomaiden Antillit Anguilla Antigua ja Barbuda Argentiina Aruba Bahama Barbados Belize Bermuda Bolivia Brasilia Brittiläiset Neitsytsaaret Caymansaaret Chile Costa Rica Dominica Dominikaaninen tasavalta Ecuador El Salvador Falklandinsaaret Grenada Guatemala Guyana Haiti Honduras Jamaika Kolumbia Kuuba Meksiko Montserrat Nicaragua Panama Paraguay Peru St. Kitts ja Nevis St. Lucia St. Vincent ja Grenadiinit Surinam Trinidad ja Tobago Turks- ja Caicossaaret Uruguay Venezuela Yhdysvalt. Neitsytsaaret Oseania Amerikan Samoa Australia Bouvet n saari Cookinsaaret Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret Etelämanner Fidzi Guam Heardsaari ja McDonaldsaaret Joulusaaret Kiribati Kookossaaret Marshallinsaaret Mikronesia Nauru Niuesaari Norfolkinsaaret Palau Papua-Uusi-Guinea Pitcairn Pohjois-Mariaanit Ranskan eteläiset territoriot Ranskan Polynesia Salomonsaaret Samoa Tokelau Tonga Tuvalu Uusi-Kaledonia Uusi Seelanti Wallis ja Futuna saaret Vanuatu Yhdysvaltojen Tyynenmeren erillissaaret

5 23

6 SVT Suomen Virallinen Tilasto Finlands Officiella Statistik Official Statistics of Finland Maa-, metsä- ja kalatalous Yhteystiedot: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu Unioninkatu 40 A Helsinki Puh Faksi ISSN Maa-, metsä- ja kalatalous ISSN Metsätilastotiedote

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto

Sopimusasiakkaan ulkomaanpuheluhinnasto Ulkomaanpuheluhinnasto 01.01.2013 /min + pvm Afganistan 1,33 Alankomaat 0,20 Alankomaat - matkapuhelimet 0,38 Alankomaiden Antillit 1,15 Albania 0,41 Albania - matkapuhelimet 0,57 Algeria 0,41 Algeria

Lisätiedot

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet

Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Korkean tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maat sekä pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta maakohtaisesti seulottavat sairaudet Afghanistan x x Alankomaat Alankomaiden Antillit Albania Algeria x x Amerikan Samoa

Lisätiedot

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen

MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE alkaen 1/6 MATKAPUHELUHINNAT ULKOMAILLE 1.1.2013 alkaen nnumero Afganistan 93 2,022 1,631 Alankomaat 31 0,467 0,377 0,285 0,23 - matkapuhelimiin 0,691 0,557 0,508 0,41 Alankomaiden Antillit 599 1,698 1,369 Alaska

Lisätiedot

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Euroopan alue Albania 2008-9 Kansallinen 10302 15-49 44.8 8.5 29.6 9.7 DHS Armenia 2005 Kansallinen 6016 15-49 26.9 15.5 DHS Itävalta

Lisätiedot

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO 1 ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO Voimassa 1.11.2016 alkaen Kohdemaa /min Afganistan 1,65 Alankomaat 0,24 Alankomaat - matkapuhelimet 0,47 Alankomaiden Antillit 1,42 Albania 0,51 Albania - matkapuhelimet 0,71

Lisätiedot

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO

ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO 1 ULKOMAANPUHELUIDEN HINNASTO Voimassa 1.1.2013 alkaen HINNAT, SOPIMUSASIAKKAAT Kohdemaa /min Afganistan 1,65 Alankomaat 0,24 Alankomaat - matkapuhelimet 0,47 Alankomaiden Antillit 1,42 Albania 0,51 Albania

Lisätiedot

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Päivärahat 2016. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00. yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00 Päivärahat 2016 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä (euro) yli 6 tuntia (osapäiväraha) 19,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 40,00

Lisätiedot

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2004 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 8.7.2005 781 Puun tuonti paisui

Lisätiedot

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Maahanmuuttajien tartuntatautien sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Päivitetty 22.5.2019 Tämä suositus ohjaa tarttuvien tautien a ulkomaalaistaustaisilta Suomeen muuttavilta henkilöiltä.

Lisätiedot

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset

Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Maahanmuuttajien tartuntatautien seulonta sekä lasten tuberkuloosi- ja hepatiitti B - rokotukset Päivitetty 23.8.2019 Tämä suositus ohjaa tarttuvien tautien seulontaa ulkomaalaistaustaisilta Suomeen muuttavilta

Lisätiedot

994 Omamaa -ulkomaanpuheluhinnasto

994 Omamaa -ulkomaanpuheluhinnasto Voimassa toistaiseksi 1.1.2013 alkaen. Afganistan 93 2,36 Alankomaat 31 0,23 Alankomaat - matkapuhelinsuunnat 31 0,48 Alankomaiden Antillit 599 1,52 Alaska 1907 0,23 Albania 355 0,38 Algeria 213 0,54 Amerikan

Lisätiedot

994-ulkomaanpuheluhinnasto

994-ulkomaanpuheluhinnasto Voimassa toistaiseksi 1.1.2013 alkaen Afganistan 93 2,36 Alankomaat 31 0,28 *** Alankomaiden Antillit 599 1,65 Alaska 1907 0,28 Albania 355 0,43 Algeria 213 0,59 Amerikan Samoa 684 1,65 Andorra 376 0,43

Lisätiedot

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat: Maa tai alue Afganistan 56 Alankomaat 65 Albania 52 Algeria 68 Andorra 58 Angola 97 Antigua ja Barbuda 74 Arabiemiirikunnat

Lisätiedot

994-ulkomaanpuheluhinnasto TDC Song Oy

994-ulkomaanpuheluhinnasto TDC Song Oy Kohde Suuntanumero Afganistan 93 1,68 1,68 Alankomaat 31 0,08 0,33 6 Alankomaiden Antillit 599 0,77 0,77 Alaska 1907 0,11 0,11 Albania 355 0,33 0,33 Algeria 213 0,33 0,33 Amerikan Samoa 684 0,84 0,84 Andorra

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2018 C(2018) 8872 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 184/2005 liitteen I muuttamisesta siltä osin

Lisätiedot

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN

VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ 25.11.2008 VALTION MATKUSTUSSÄÄNNÖN MUKAISTEN KORVAUSTEN TARKIS- TUKSET KUSTANNUSTASON MUUTOKSET HUOMIOON OTTAEN 1.1.2009 ALKAEN Korvauslaji: Voimassa oleva taso Uusi taso Muutos-%

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015 MK 26.1.2015 1(2) TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015 I TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2015 Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen

Lisätiedot

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia.

kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa lokakuu 2007 Toimittaja: Aarre Peltola 4.1.2008 894 Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä

Lisätiedot

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen

Lisätiedot

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan

Lisätiedot

Päivärahat 2006. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00

Päivärahat 2006. Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00 Päivärahat 2006 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä, euroa yli 6 tuntia (osapäiväraha) 14,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 30,00

Lisätiedot

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 42,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00 1 (8) I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2018 :n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat vuonna 2018 seuraavat:

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 8.1.2019 1 I. TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2019 Teknologiateollisuus ry:n ja Teollisuusliitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten korvaukset ovat

Lisätiedot

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 41,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00

Kokopäiväraha, kun matka kestänyt yli 10 tuntia 41,00. Osapäiväraha, kun matka kestänyt yli 6 tuntia 19,00 1 (8) 16.1.2017 I.TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2017 Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen työehtosopimuksen 22 luvun mukaiset matkakustannusten

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 0 MK 29.12.2010 1(3) TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2011 I TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2011 Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen

Lisätiedot

994-ulkomaanpuheluhinnasto

994-ulkomaanpuheluhinnasto Voimassa toistaiseksi 1.1.2013 alkaen Afganistan 93 2,36 Alankomaat 31 0,28 *** Alankomaiden Antillit 599 1,65 Alaska 1907 0,28 Albania 355 0,43 Algeria 213 0,59 Amerikan Samoa 684 1,65 Andorra 376 0,43

Lisätiedot

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä. A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2006 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 27.7.2007 877 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista VALTIOVARAINMINISTERIÖ 18.12.2003 Eduskunta Suuri Valiokunta Asia Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista Ohessa saatetaan eduskunnan suuren valiokunnan tietoon ehdotus neuvoston

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET

TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET JÄSENTIEDOTE TYÖMARKKINAT 10/2009 SK, MK 23.12.2009 1 (3) TYÖNTEKIJÖIDEN JA TOIMIHENKILÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2010 I TYÖNTEKIJÖIDEN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET 1.1. 31.12.2010 Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Päivärahan enimmäismäärä

Päivärahat Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Päivärahan enimmäismäärä Päivärahat 2012 Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat: Päivärahan enimmäismäärä (euro) Työmatkan kestoaika yli 6 tuntia (osapäiväraha) 16,00 yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 36,00

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 21.11.2014 Aarre Peltola Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita

Lisätiedot

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta 1 LIITE 17 LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 4. päivästä 2016 FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun. päivästä 0 Olivatpa lähetyksesi painavia tai kevyitä, kiireellisiä tai vähemmän kiireellisiä, FedEx tarjoaa sinulle ratkaisun. Hyödyt erittäin luotettavan palvelun

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 40/2011 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 10.10.2011 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta 1 LIITE 17 LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, N:o 338 965 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0066 (COD) 7212/18 ADD 1 CODIF 8 CODEC 397 VISA 52 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 5. päivästä 2015

FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun 5. päivästä 2015 FedExin uudet hinnat voimassa tammikuun. päivästä 0 Olivatpa lähetyksesi painavia tai kevyitä, kiireellisiä tai vähemmän kiireellisiä, FedEx tarjoaa sinulle ratkaisun. Hyödyt erittäin luotettavan palvelun

Lisätiedot

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa

Suomeen tuotiin vuoden 2004 marraskuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 24 Toimittaja: Aarre Peltola.2.25 5 Puun tuonti ennätysvauhdissa

Lisätiedot

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätykselliset A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Jukka Torvelainen..24 1 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita 4258 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippa-eläimiä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu Puu. metsäteollisuustuotteiden. Puun tuonti ylitti ensimmäistä kertaa 2 miljoonan kuutiometrin rajan A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola.6.2 6 Puun tuonti ylitti ensimmäistä

Lisätiedot

Kilometrikorvaukset 2015

Kilometrikorvaukset 2015 Lähde: www.yrittajat.fi Kilometrikorvaukset 2015 Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Metsäteollisuustuotteet. Puu. 1,1 miljardia euroa marraskuussa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Metsäteollisuustuotteet. Puu. 1,1 miljardia euroa marraskuussa A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 2 Toimittaja: Jukka Torvelainen.2.26 84 Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Puhelut. Elisa. Kerro kaikessa rauhassa

Puhelut. Elisa. Kerro kaikessa rauhassa Elisa Puheluilla saat luotettavan ja edullisen yhteyden kaikkialle maailmaan. Ystävä Lähellä -palvelun avulla soitat ystävillesi vain muutamalla näppäilyllä ja normaalihintoja edullisemmin. n avulla välimatka

Lisätiedot

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta

Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuonnista oli koivukuitupuuta 30 prosenttia, eli 1,5 miljoonaa kuutiota. Seuraavaksi eniten tuotiin kuusikuitupuuta A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maaliskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen.6.26 824 Metsäteollisuuden viennin

Lisätiedot

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön

tammikuun luvuista lähtien. Tullihallitus kerää raakapuun vienti- ja tuontitiedot kansainvälisen tilastokäytännön A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1.4.2 66 Puun tuonti jatkui vilkkaana

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu Sahatavaran vientihinnan nousu jatkui helmikuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 9.5. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa helmikuu 27 Toimittaja: Jukka Torvelainen..27 866 Sahatavaran vientihinnan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. GSP-tilastokertomus

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. GSP-tilastokertomus EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2011 KOM(2011) 272 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE GSP-tilastokertomus KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE GSP-tilastokertomus

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2015 COM(2015) 597 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakirjaan Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja 20 N:o 10 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan olevalla kulkuneuvolla tekemästä matkasta maksetaan korvausta seuraavasti:

Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan olevalla kulkuneuvolla tekemästä matkasta maksetaan korvausta seuraavasti: LIITE 16 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET LIITE 16 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu Sahatavaran vientihinta nousi 10 prosenttia tammi syyskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa syyskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 11.12.26 846 Sahatavaran vientihinta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta 1 LIITE 17 LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen

Suomeen tuotiin heinäkuussa puuta 1,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli kesäkuun tapaan uusi kuukausikohtainen A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa heinäkuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 13.1.26 841 Tammi heinäkuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu Puun tuontimäärä kutistui edelleen marraskuussa. Puu. Metsäteollisuustuotteet 8.2. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden ulkomaankauppa marraskuu 26 Toimittaja: Jukka Torvelainen 8.2.27 82 Puun tuontimäärä kutistui

Lisätiedot

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat 1995 84/1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat 1995 84/1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011 SUOMEN VOIMASSA OLEVAT, ALLEKIRJOITETUT, PARAFOIDUT JA NEUVOTELTAVANA OLEVAT TULOVEROSOPIMUKSET (MUKAAN LUKIEN SÄÄSTÖJEN TUOTTAMIA KOR- KOTULOJA KOSKEVAT SOPIMUKSET), TILANNE 23.3.2016 Valtio Sopimuksen

Lisätiedot

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta 1 LIITE 17 LIITE 17 MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän omalla tai hallinnassaan

Lisätiedot

00 valintana ULKOMAANPUHELUT HINNASTO alkaen Ulkomaanpuheluihin lisätään liittymäkohtainen mpm tai pvm. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%

00 valintana ULKOMAANPUHELUT HINNASTO alkaen Ulkomaanpuheluihin lisätään liittymäkohtainen mpm tai pvm. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24% 00 valintana ULKOMAANPUHELUT HINNASTO alkaen 1.5.2019 Ulkomaanpuheluihin lisätään liittymäkohtainen mpm tai pvm. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24% Maa Country Maakoodi Kiinteä /min Mobiili /min Afganistan

Lisätiedot

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita N:o 667 1863 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita, kuitenkin lukuun ottamatta kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

Kansalaisten kuuleminen EU:n tulevaisuudesta

Kansalaisten kuuleminen EU:n tulevaisuudesta Kansalaisten kuuleminen EU:n tulevaisuudesta Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Osallistumalla tähän kuulemiseen voitte ilmaista EU:n tulevaisuutta koskevat huolenaiheenne, toiveenne ja odotuksenne.

Lisätiedot

Ulkomaanpuheluhinnasto, hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%, kokonaishinta, johon ei lisätä paikallisverkkomaksua

Ulkomaanpuheluhinnasto, hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%, kokonaishinta, johon ei lisätä paikallisverkkomaksua Kohde Destination Maakoodi Kiinteä /min Mobiili /min Afganistan Afghanistan 93 0,662 0,662 Alankomaat Netherlands 31 0,230 0,230 Alankomaiden Antillit Netherlands Antilles 599 0,561 0,754 Albania Albania

Lisätiedot

Ulkomaanpuheluhinnasto, hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%, kokonaishinta, johon ei lisätä paikallisverkkomaksua

Ulkomaanpuheluhinnasto, hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%, kokonaishinta, johon ei lisätä paikallisverkkomaksua Kohde Destination Maakoodi Kiinteä /min Mobiili /min Afganistan Afghanistan 93 0,662 0,662 Alankomaat Netherlands 31 0,230 0,230 Alankomaiden Antillit Netherlands Antilles 599 0,561 0,754 Albania Albania

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI 9. 10.12.2015 VAASA PÄIVI CASTRÉN WÄRTSILÄ OYJ / 18 KOKO ELINKAAREN KATTAVIA VOIMARATKAISUJA Kansainvälisesti johtava kestävien

Lisätiedot

KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta

KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS. 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta KT Yleiskirjeen 20/2008 liite 1 (1) KVTES liite 16 Matkakustannusten korvaukset YLEISET MÄÄRÄYKSET MATKUSTAMISKUSTANNUSTEN KORVAUS 5 Kilometrikorvaus virka- ja virantoimitusmatkasta Viranhaltijan/työntekijän

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Ulkomaanpuheluhinnasto - Puhelut LPOnetin liittymistä

Ulkomaanpuheluhinnasto - Puhelut LPOnetin liittymistä Ulkomaanpuheluhinnasto - Puhelut LPOnetin liittymistä Ulkomaantunnus 00. Hinnat sis. alv 24 %. kokonaishinta, Voimassa 1.5.2019 johon alkaen. ei lisätä paikallisverkkomaksua Kohde Destination Maakoodi

Lisätiedot

KUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2012

KUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2012 KUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2012 PÄIVÄRAHAT Osapäiväraha, jos matka kestää yli 6 tuntia tai jos viimeinen matkavuorokausi ylittyy väh. 2 tunnilla Kokopäiväraha, jos matka kestää yli 10 tuntia tai jos viimeinen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Kotisopimusasiakkaiden ulkomaanpuheluhinnat alkaen Pris på utlandssamtal för hemavtalskunder från och med

Kotisopimusasiakkaiden ulkomaanpuheluhinnat alkaen Pris på utlandssamtal för hemavtalskunder från och med Kotisopimusasiakkaiden ulkomaanpuheluhinnat 1.5.2019 alkaen Pris på utlandssamtal för hemavtalskunder från och med 1.5.2019 Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Hintoihin lisätään paikallisverkkomaksu.

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

Sähköjärjestelmia periaatteessa on ainoastaan kahta tyyppiä koko maailmassa:

Sähköjärjestelmia periaatteessa on ainoastaan kahta tyyppiä koko maailmassa: MATKAILIJAN SÄHKÖOPAS YLEISTÄ Jos haluat käyttää sähkölaitteita ulkomailla, on syytä tietää, minkälainen pistokytkinjärjestelmä ja verkkovirran jännite (V) on käytössä maassa, jonne aiot matkustaa ja minkä

Lisätiedot