Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella
Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamalli, Ikäneuvo on osa STM:n Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) - kärkihanketta toteuttaa yhteisen, alueellisen asiakas-/palveluohjaus -toimintamallin, KAAPO STM myöntänyt rahoitusta 2,34 M Ikäneuvon järjestämisvastuu kirjattu hankejulistuksessa maakunnalle (järjestäjälle) Hankkeeseen osallistuvat: Akaan, Urjalan, Hämeenkyrön, Ikaalisen, Kangasalan, Pälkäneen, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden, Sastamalan, Punkalaitumen, Valkeakosken, Virtojen, Ruoveden, Ylöjärven, Tampereen ja Oriveden kunnat ja kaupungit sekä Pirkanmaan Senioripalvelut Oy, Tampereen Kaupunkilähetys ry ja Luona Hoiva Oy Hanke toteutetaan marraskuussa 2016 lokakuussa 2018
Hankkeen organisointi Ohjausryhmä Puheenjohtaja: Anniina Tirronen Tampereelta (hankehallinnoija) Muutosagentti ja projektipäällikkö Jäsenet: hankekuntien ja hankekumppanien edustajat Muina kutsuttuina: Projektikoordinaattorit ja asiantuntijatuen edustajat Hankkeen projektiryhmä: Projektipäällikkö (pj) Muutosagentti ja projektikoordinaattorit Muut jäsenet: työryhmien puheenjohtajat ja asiantuntijat Työryhmä 1: Maakunnallinen neuvonnan ja asiakasohjauksen toimintamallin rakentaminen Puheenjohtaja (Tampere): Eeva Päivärinta Nimetty koordinaattori: Tarja Laine Työryhmä 2: Kriteerit ja osaaminen Puheenjohtaja (Sotesi): Mari Ollinpoika Nimetty koordinaattori: Eija Mäkipää Työryhmä 3: Kotona asumisen tuen ja kuntouttamisen kehittäminen Puheenjohtaja (Kangasala): Mia Kannisto Nimetty koordinaattori: Pirjo Saloranta
Ikäneuvon lähtökohdat ja tavoitteet Iäkkäiden palvelujärjestelmä on pirstaleinen, sen rakenne ei ole uudistunut kansallisten tavoitteiden mukaiseksi, hyvät käytännöt ovat levinneet hitaasti ja alueelliset erot pysyneet suurina. Neuvonnan ja asiakasohjauksen oikea-aikaisuus lisää kustannusten hallintaa Asiakasohjaus integroi palveluketjut eheiksi hoitopoluiksi Sote-uudistus: 1.1.2019 alkaen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy kunnilta maakunnille. Ikäneuvossa luodaan ehdotus maakunnalliseksi neuvonnan ja asiakasohjauksen malliksi (KAAPO), maakunta päättää KAAPO:sta keväällä 2018 ja käynnistää toiminnan 1/2019 4
Palvelujen integraatio asiakkaan näkökulmasta: neuvonta, ohjaus ja asiakasohjaus keskiössä Lähitori toimintaympäristönä Asiakkaan yksilöllisistä tarpeista kustannusten hallintaan Viestintä: Vapaa-aika Yleinen ohjaus, kirjastot, harrastukset, ikäpisteet Ei julkisesti järjestettyjä palveluja, matala kynnys, kaikenikäiset asiakkaat Neuvonta ja ohjaus: Asiakkaan ohjaus ja palvelutarpeen arviointi Palveluvalikko sis. yksityisen ja julkisen tarjoamat vaikuttavat palvelut portinvartija kustannusten hillintään esim. ikäihmisten palvelut Ylisukupolvinen toiminta Asiakasohjaus: Asiakasohjaus ja omaishoidon tuki, monialainen geriatrinen arviointi, Palvelujen kriteerit Asiakassuunnitelman seuranta: kustannusten hallinta = palvelujen oikea-aikaisuuden varmistus Hyvinvointikeskus, verkostot Lähitorit ja Terveyskioskit Asiakassuunnitelma, sis. pahosu Palvelupäätös Palvelujen integraatio asiakastarpeisiin kanssa kulkija, vastuutyöntekijyys 18.5.2017 5
Ikäneuvon mallia sekä suunnitellaan että kehitetään käytännön kokeilujen kautta kuntien yhteistyönä Päätavoitteena on kehittää Pirkanmaan yhteinen asiakaslähtöinen neuvonnan ja asiakasohjauksen toiminta Ikäneuvo, jonka avulla asiakkaiden tietotarpeet ja arjessa selviytyminen toteutuvat 7
Työryhmien tavoitteet ja kokeilut Työryhmä 1 Työryhmä 2 Työryhmä 3 Työryhmän tavoitteet Yhteinen maakunnallinen neuvontaja asiakasohjaustoiminta on luotu Lähitorit ja palveluvalikko käytössä Toiminnan ohjaus, seuranta ja mittarointi maakuntatasolla Tarvittava osaaminen neuvontaa ja asiakasohjausta varten on kartoitettu ja määritelty Pirkanmaalla on yhtenäiset kriteerit käytössä Yhtenäiset työkalut tuen tarpeen arviointiin sekä erilaisten interventioiden seurantaan ja arviointiin Omaishoitoperheelle on kehitetty maakunnallinen tukimalli Työryhmän kokeilut Yhteisen neuvonnan kehittäminen ja käyttöönotto ml. palveluvalikko ja lähitorit Yhteisen asiakasohjaustoiminnan kehittäminen ja käyttöönotto Työntekijöiden osaamistarpeiden ja osaamisen varmistaminen osana työryhmä 1:n kokeiluja Maakunnallisten kriteerien kokeileminen osana työryhmä 1:n asiakas-ohjauskokeilua (sovittavat palvelut) Omaishoitoperheiden ja omaishoitajien tukimallin kokeilut Kotona asumista tukevat kuntoutusinterventiot, joiden ytimessä tavoitteellinen kuntoutussuunnitelma ja yhdenmukainen kuntoutustarpeen arviointi
Kiitos stm.fi #IKIOMAT stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito pirkanmaa.fi/pirkanmaa2019/muutosagentit/ikaneuvo-hanke-pirkanmaalla/ projektipäällikkö: Essi Mäki-Hallila, puh. 040 806 3192, essi.maki-hallila@tampere.fi Pirkanmaan muutosagentti: Mari Patronen, mari.patronen@pirkanmaa.fi koordinaattorit: Pirjo Saloranta pirjo.saloranta@kangasala.fi, Eija Mäkipää eija.makipaa@hameenkyro.fi ja Tarja Laine tarja.laine@valkeakoski.fi 9