Raision kaupungin kannalta merkittävät yhteisöt 1. Perustehtävä 2. Tavoitteet 2013 3. Tavoitteiden toteutumat 31.12.2013 4. Ehdotus tavoitteiksi 2014 Konsernihallinto 5.3.2014
RAISION KAUPUNKI 1 Yhteisö Yhdyshenkilö Kaupungin edustajat Tytäryhteisöt Yhteisön perustehtävä Tavoitteet 2013 Toteutuma 31.12.2013 Ehdotus tavoitteiksi 2014 Raision Vuokraasunnot Oy (100 %) Kiinteistöpäällikkö Kalevi Laitinen Leevi Heinonen ( Jan Stenlund) Hallitus: Ari Leinonen (Elisa Vuorinen), Risto Rihko (Satu Toimio), Raimo Sulonen (Janne Muikkula) Kj nimeää hallitukseen viranhaltijaedustajan, jolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Yhtiön toimialana on hankkia ja omistaa asumiskäyttöön varattuja kiinteistöjä ja asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavia asunto-osakeyhtiöitten osakkeita sekä antaa vuokralle asuinhuoneistoja noudattaen Raision kaupungin vahvistamia asukasvalintaperusteita. Yksinomaan asumiskäyttöön varattujen kiinteistöjen ja asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden lisäksi yhtiö voi omistaa muuta toimintansa kannalta välttämätöntä omaisuutta. Yhtiö ei jaa osinkoa. 1. Jermuntien asuntojen vuokrasopimukset irtisanotaan kevään aikana päättymään vuoden 2013 lopussa. 2. Kaupungin kanssa sovitaan rakennusten lunastushinta. 3. Ylhäisten alueen käytöstä päätetään kuluvan vuoden aikana. Raision kaupunginhallitus antaa konserniohjeen koskien yhtiön tavoitetta rakennuttaa uuden rakennusoikeuden mukaiset kaksi kerrostaloa. Kaupungin viranhaltijalle esitetään puhe- ja läsnäolooikeutta yhtiön hallituksen kokouksissa. 4. Asukasvalinnoissa noudatetaan edelleen tarkasti aikaisempia periaatteita. Kaupungin käyttöön vuokrattujen tukiasuntojen määrä on kasvanut ja oli 77 kpl vuoden lopussa. Tukiasuntojen määrän kasvua hidastetaan yhteistyössä kaupungin kanssa. 5. Talouden tasapainotus jatkuu edelleen. Selvitetään lainojen korkosuojaustarve ja mahdollisuudet Jermuntie on tyhjentynyt suunnitelmien mukaan. Jäljellä on yksi asukas 31.12.2013. Lunastushinnasta ja maksutavasta on sovittu. Ylhäisten aluetta koskeva päätös on vielä tarkan aikataulun ja uuden rakentamisen osalta tekemättä. Kaupunginjohtaja on osallistunut yhtiön hallituksen kokouksiin. Asukasvalinnoissa on noudatettu edelleen aikaisempia valintaperiaatteita. Kaupungin kanssa yhteistyössä on tukiasuntojen määrän kasvua pyritty hidastamaan. Tukiasuntotarve on jatkunut suurena ja tukiasuntoja on vuodenvaihteessa 89 kpl. Yhtiö konvertoi vuoden aikana kaikki loput valtiokonttorilainat (n. 11 M ) halvempikorkoisiksi lainoiksi. 1. Ylhäisten alueen käytöstä ja aikatauluista päätetään kuluvan vuoden aikana. Raision kaupunginhallitus antaa konserniohjeen koskien yhtiön tavoitetta erillisestä valmistelusta. 2. Asukasvalinnoissa noudatetaan edelleen tarkasti aikaisempia periaatteita. Kaupungin käyttöön vuokrattujen tukiasuntojen määrä on kasvanut. Tukiasuntojen kokonaismäärää on vähennettävä yhteistyössä Ra- Vu:n ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa. 3. Yhtiön rahoituksellinen asema, tulevien vuosien korjaustarpeiden toteutus, asuntokannan kokonaisuus ja rahoitus selvitetään yhteistyössä yhtiön kans-
RAISION KAUPUNKI 2 sa. 4. Yhtiö toteuttaa kokonaisuutena kaupungin asuntopoliittista linjaa. 5. Vuonna 2013 aloitettu Leijunkatu 2-4 osittaiset peruskorjaukset saatetaan loppuun. 6. Yhtiön kiinteistökannan pitkän tähtäyksen korjaussuunnitelmia tarkennetaan edelleen. 7. Tasalankatu 13-15 (As Oy Kuulaharjat) mahdollinen muutos vanhusten palveluasumiseen sekä peruskorjaustapa selvitetään ja korottaminen yhdellä kerroksella pyritään rakennustöiden osalta aloittamaan syksyllä 2014.
RAISION KAUPUNKI 3 Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähalli (50%) Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta Jarmo Rosama (Heikki Arikka) Hallitus: pj Heli Lähteenmäki, Jan Stenlund, Juhani Hietala (Aarre Lehtonen) Jäähalliyhtiö tuottaa jäähallipalveluja ylläpitämällä kahta jäähallia Kerttulan Liikuntakeskuksessa. Osakkaina yhtiössä ovat Raision kaupunki (50 %) ja Raision Nuorisokiekko ry ja Skating Team Raisio ry. 1. Toiminnan tavoitteena on tuottaa jäähallipalveluja kohtuullisin kustannuksin. 2. Kaupungin osuus nettokustannuksena vastaa yhden jäähallin vuotuisia ylläpitokustannuksia. 3. Raision kaupungin Liikuntapalvelut tuottavat osakassopimuksen mukaisesti hallien toiminnan edellyttämät jäähallin hoitopalvelut eli huoltohenkilöstö, hoitokalusto ja jääalueen energiakulut. 4. Osakassopimuksen mukaan kaupungin käytettävissä oleva jääaika on hallikaudella viikoittain arkipäivien päivätunnit sekä viikonloppuisin avointa yleisöluisteluaikaa 6 h. Yhteensä hallikaudella 86 h / viikko. 5. Muu jääaika eli illat ja viikonloput ovat seurojen käytössä ja vapaassa ulosmyynnissä. Toteutunut sopimuksen mukaan. Kokonaiskustannukset 2013 toteutuma-arvio n. 90 % talousarviosta. Toteutunut sopimuksen mukaan. Toteutunut sopimuksen mukaan. Toteutunut sopimuksen mukaan. 1. Kustannukset toteutuvat vuoden 2013 tasolla. 2. Palvelu tuotetaan sopimuksen mukaan. Investointisuunnitelmassa on jäänhoitokoneen uudistaminen. 3. Sopimuksen mukaan. 4. Sopimuksen mukaan. 6. Kesäaikaisesta toiminnasta halliyhtiön hallitus päättää vuosittain tarpeen mukaan Kesäjäät 2013 toukokesäkuussa yksi halli käytössä. Heinäkuussa molemmat hallit kiinni. Elokuussa molemmat hallit käytössä. 5. Neuvotellaan halliyhtiön kanssa erikseen.
RAISION KAUPUNKI 4 Säätiöt Yhteisö Yhdyshenkilö Kaupungin edustajat Yhteisön perustehtävä Tavoitteet 2013 Toteutuma 31.12.2013 Ehdotus tavoitteiksi 2014 Raision Palvelutalosäätiö (23,5 %) Kiinteistöpäällikkö Kalevi Laitinen Hallitusedustajat: Risto Nikkonen ja Veli Jalonen x) Kj nimeää hallituksen kokouksiin asiantuntijaedustajan, jolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus. x) Muut hallituksen jäsenet: Heikki Arikka, Aarre Lehtonen ja Eero Vainio Säätiön tarkoituksena on tukea vanhuksille ja vammaisille soveltuvien asuntojen ja sanotunlaisten henkilöiden avohuoltoon käytettävien hoito-, kuntoutus- ja muiden palvelutilojen hankkimista Raision kaupunkiin. Säätiö omistaa jäljempänä luetellut kiinteistöt ja huolehtii niiden isännöinnistä, kunnossapidosta, kiinteistönhoidosta, siivouksesta, peruskorjauksista sekä kirjanpitoon ym. hallinnointiin liittyvistä tehtävistä: Raision Kerttulassa, korttelissa 3 kaupungin vuokratonteilla 3002-6 L1 ja 3002-2 L1 sijaitseva palvelutalokiinteistö. Kiinteistössä on asunto-osa 1.410 m², hoivayksikkö 1.140 m² sekä muita tiloja 1.210 m². Säätiö omistaa kokonaan Asunto Oy Raision Keskuspuiston (kiinteistötunnus 680-3-3068-1) ja Asunto Oy Raision Puistorinteen (kiinteistötunnus 680-3-3059-1) osakekannat. Näiden yhtiöiden asuinpinta-ala on yhteensä 2.762 m² ja huoneistoja niissä on yhteensä 65 kappaletta. 1. Raision palvelutalosäätiö sekä Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus tekevät jatkossakin yhteistyötä etsien toiminnallisesti ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja. 2. Säätiön ja säätiön osakkaana olevien yhdistysten rooleista käydään selkiinnyttävää keskustelua. 3. Kaupunki valmistelee sosiaalija terveyspalvelukeskuksen valmisteleman tarvearvion pohjalta kannanottoa säätiön esittämään lisärakentamiseen ( Hulvelan kääntö - työniminen kaava mahdollistaa alustavan tiedon mukaan yhden viisikerroksisen lisärakennuksen, yhteensä noin 2.500 m². ) 4. Toteutetaan paloilmoitinlaitteiston uusiminen muissa tiloissa. Vuokrasopimusten sekä eri tiloihin kohdistetun vuokralaskutuksen päivitys on aloitettu. Hulvelan päätteen kaavoitus on käynnistetty. Päätöstä lisärakentamisesta ei ole toistaiseksi tehty. Kaava-asia on edennyt luonnosvaiheeseen. Paloilmoitinlaitteiston uusiminen muissa tiloissa on aloitettu. 1. Vuokrasopimusten sekä eri tiloihin kohdistetun vuokralaskutuksen päivitys saatetaan valmiiksi. 2. Raision palvelutalosäätiö sekä Raision kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus tekevät jatkossakin yhteistyötä etsien toiminnallisesti ja taloudellisesti kestäviä ratkaisuja. 3. Vanhustenhoidon asumistarpeen kokonaisuus selvitetään. Selvityksen perusteella määritetään tarve mahdolliselle uudistuotannolle ja sen ajankohdalle. 4. Saatetaan valmiiksi paloilmoitinlaitteiston uusiminen kaikilta osilta. 5. Turvallisuusselvitys päivitetään. 6. Toteutetaan Kanervakodin piha-alueen kunnostus. Asunto Oy Raision Keskushovista säätiö omistaa kolme huoneistoa, yhteensä 132 m².
RAISION KAUPUNKI 5 Sosiaalipalvelu-säätiö Raina (37,45 %) Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Hallitus: Timo Konttinen (Seppo Kalliotie), Ilkka Suominen (Mika Peltokorpi) ja Timo Metsä- Tokila (Seija Lehti) Järjestää sosiaalisena palveluna suojatyötä ja työtoimintaa vajaakykyisten henkilöiden kuntouttamiseksi sekä työllistää nuoria, pitkäaikaistyöttömiä ja muita vaikeasti työllistettäviä henkilöitä ja kehittää tähän liittyvää muuta toimintaa. 1. Kehitysvammaisten työtoiminnan osalta säätiön palveluja käytetään täydentämässä omaa toimintaa. 2. Rainan toimintaa kehitetään yhteistyössä kuntien kanssa. Palvelua on pääosin hyvää ja korkealaatuista, mutta kallista. Kulurakenne pitää ottaa esille säätiön kanssa käytävissä neuvotteluissa. Talous pidetään vakaana. 3. Raision toimipisteen uutta, hyvää toimintaa tulee markkinoida, että se olisi mahdollisimman tehokkaasti käytössä. Näin asiakaskohtaisia kustannuksia on mahdollista saada alemmas. 1. Kehitysvammaisten työtoimintaa on ostettu 7 asiakkaalle, aikuissosiaalityön toimintakykyä ylläpitävää palvelua 20 asiakkaalle ja kuntouttavaa työtoimintaa 11 asiakkaalle. 2. Rainan kanssa on pidetty asiasta palaveri. Jatkossa on tarkoitus pitää säännöllisiä yhteistyötapaamisia. 3. Raision toimipisteen markkinointia on lisätty 1. Toiminnan asiakasmäärät ja kulut tarkoitus pitää nykytasolla. 2. Raina on siirtymässä päiväkohtaiseen hinnoitteluun kaikkien asiakkaiden kanssa. Seurataan aktiivisesti prosessin etenemistä. 3. Raision toimipisteen käytön lisääminen. Seuraava yhteistyöpalaveri pidetään Raision toimipisteessä.
RAISION KAUPUNKI 6 Yhteisö Yhdyshenkilö Kaupungin edustajat Osakkuusyhteisöt Yhteisön perustehtävä Tavoitteet 2013 Toteutuma 31.12.2013 Ehdotus tavoitteiksi 2014 Kuntamaisema Oy (17 %) Kaupunginjohtaja Ari Korhohonen/talousjoht aja Heli Lähteenmäki Heli Lähteenmäki (Jarmo Rosama) Hallitus: Heikki Arikka (Hannele Lehto- Laurila) Yhtiön tarkoituksena on levittää ns. Maisema-mallia Suomen kuntakenttään ensi vaiheessa sosiaali- ja terveyssektorilla sekä myöhemmin muillakin toimialoilla. Omassa toiminnassaan yhtiö hyödyntää alun perin Raision kaupungilla kehitettyä mallia talouden ja toimintojen läpinäkyvyyden parantamiseksi ja ohjaamisen tehostamiseksi. 1. Uudistettu, selainpohjainen käyttöliittymä Maisematyökaluun otetaan käyttöön alkuvuonna 2013. Se toivottavasti helpottaa ohjelmiston käytettävyyttä. Raisio on esittänyt kehitystoiveita mm. hoito- ja hoivapalvelujen sekä vastaanottopalvelujen taulukointiin, ja ne toivottavasti muutoksen myötä toteutuvat. 2. Raision kaupunki edellyttää, että yhtiö kattaa menonsa omilla tuloillaan ja että toiminta on liiketaloudellisesti kannattavaa. Mikäli yhtiö tuottaa voittoa, myös Raision tulee saada osinkotuloja. 3. Sitran toimintatapa on irtautua kehitysyrityksistä 3-5 vuoden sisällä niiden perustamisesta eli seuraavan kahden vuoden sisällä. Tämä aiheuttaa joka tapauksessa muutoksia omistajuudessa. Erilaisia vaihtoehtoja käsitellään niiden eteen tullessa konsernijaostossa ja/tai kaupunginhallituksessa. Uusi selainpohjainen käyttöliittymä on käytössä jo monella muulla asiakkaalla, muttei Raisiossa. Raisiossa sen käyttöön siirrytään 03/2014 toteutuman laadinnan yhteydessä. Tämä siksi, että on haluttu varmistaa uuden työvälineen toimivuus ja tehtiin koko vuoden 2013 raportointi vielä tutulla välineellä. Yhtiö on tehnyt positiivista tulosta vuodesta toiseen. Kovaa kasvua ei vuonna 2013 tapahtunut johtuen kuntien tiukasta taloudellisesta tilanteesta ja odottavasta tunnelmasta. Ennakkotietojen perusteella yhtiö tekee positiivisen tuloksen vuodelta 2013. Yhtiökokous on maaliskuussa. Mahdollisia omistusjärjestelyjä käsiteltiin konsernijaostossa 25.11.2013 ( 236), ja asetettiin tavoitteet mahdollisiin omistusjärjestelyihin 1. Selainpohjaisen Maisemajärjestelmän käyttöönotto. 2. Yhtiön toiminta tuottaa positiivisen tuloksen, eli yhtiö kattaa tuloillaan menonsa. 3. Mahdollisia omistusjärjestelyjä käsitellään kaupunginhallituksessa ja konsernijaostossa tarvittaessa erillisestä valmistelusta.
RAISION KAUPUNKI 7 Yhteisö Yhdyshenkilö Kaupungin edustajat Kuntayhtymät Yhteisön perustehtävä Tavoitteet 2013 Toteutuma 31.12.2013 Ehdotus tavoitteiksi 2014 Varsinais-Suomen Liitto (5,42 %) Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen Maakuntavaltuusto Erkki Haavisto (Kalle Myllymäki) Hannele Lehto- Laurila (Sirpa Ek) Eija Nurmi (Aarre Lehtonen) Raimo Sulonen (Vesa Parantainen) Elisa Vuorinen (Pipsa Allén) Maakuntahallitus Varajäsen Eija Nurmi Tarkastuslautakunta Elisa Vuorinen, vpj. Liitto on lakisääteinen kuntayhtymä. Liitto toimii aluekehitysviranomaisena sekä suunnittelu- ja edunvalvontaorganisaationa. Liitto sovittaa yhteen eri viranomaistahojen toimenpiteitä, vastaa maakuntatasoisesta maankäytön suunnittelusta, laatii 20 vuoden ajanjaksolle maakuntasuunnitelman ja valtuustokausittain tarkistettavan maakuntaohjelman. Liitto myös myöntää maakunnan kehittämisrahaa em. ohjelmia tukeviin hankkeisiin sekä pitää tiivistä yhteyttä maakunnasta kotoisin oleviin kansanedustajiin. Hallitusohjelman linjausten mukaisesti maakunnan liitto osallistuu alueensa valtion virastojen strategiseen suunnitteluun. Tavoitteena on saada kunkin maakunnan kansanvaltainen tahto ohjaamaan ja tarkentamaa valtion keskushallinnon virastoilleen antamia yleislinjauksia alueitten parhaaksi. Liitto myös hallinnoi maakunnassa toteutettavia EU-ohjelmia. Liitolla on edunvalvontatoimisto Brysselissä yhdessä Turun kaupungin ja 1. Varsinais-Suomen liitto huolehtii edunvalvonnasta erityisesti tieliikennehankkeissa (VT8) ja edistää toimia, joilla Turun telakan toiminta turvataan. 2. Varsinais-Suomen liiton tulee aktiivisesti edistää Varsinais- Suomen elinkeinopoliittisten edellytysten luomista. 3. Liiton tulee edetä maakuntakaavan laadinnassa siten, että kaava saataisiin päätökseen viimeistään vuoden 2015 aikana. 4. Kaupan palveluverkkoselvitys aloitetaan Valtatie 8:n perusparannusurakka käynnistettiin. Uudistaminen koskee osaa Raisio Nousiainen-moottoritietä, Luvian ja Porin välisen osuuden parantamista sekä liikenneturvallisuuden parantamista Nousiaisten ja Luvian välillä. Maakuntastrategian valmistelussa tarkasteltiin maakunnan elinkeinopoliittisten edellytysten vahvistamista Kaavaluonnoksen valmisteluaikataulu tähtää luonnoksen nähtäville asettamiseen syksyllä 2014. Kaupan palveluverkkoselvitys valmistui taustatiedoksi mm. kaupan mitoitusta ja sijoittumista tarkastelevalle vaihemaakuntakaavalle. 1. Varsinais-Suomen liitto huolehtii edunvalvonnasta erityisesti tieliikennehankkeissa (VT8) ja edistää toimia, joilla Turun telakan toiminta turvataan. 2. Kaavaehdotus valmistuu vuonna 2015, jolloin tilaa vievää kauppaa koskeva siirtymäaikasäännös päättyy.
RAISION KAUPUNKI 8 Turun korkeakoulujen kanssa. Lisäksi liitto on Itämeren alueen Central Baltic -ohjelman hallinnointi- ja maksuviranomainen. Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä (20,68 %) Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru Valtuusto: Seija Sorsavirta Hallitus: Seija Sorsavirta Tarkastuslautakunta: Hanna Paatos vpj. Sijaishuoltopalvelujen ja avohuollon tukipalvelujen, esim. perhekuntoutus tarjoaminen lähinnä jäsenkuntien lastensuojelutarpeisiin. Jatketaan aiempaa tiiviimpiä keskusteluja asettamalla yhteistyölle ns. innovaatiopakotteita strategisten tavoitteiden konkretisoimiseksi, mm: - sijaishuollon laitospainotteisuuden vähentäminen lisäämällä perhehoidon toimintaedellytyksiä - sijaishuollon laitoshoidon palvelujen turvaaminen lähellä kasvuympäristöä - erityyppisten (mm. kriisihoito, kotiuttamisen tukitoimet) palvelujen kokeileminen osana sijaishuoltoa. Tiiviimpi yhteistyön suunnittelu toteutunut asiakasprosessien kehittämisen ja uuden perussopimuksen myötä asetettavan neuvottelukunnan muodostumisen kautta. Sijaishuollon laitospainoitteisuutta on pystytty selkeästi vähentämään kaupungin oman toiminnan tehostamisella. Tulevaisuudessa on mahdollista neuvotella ky:n laitoshoidon palvelujen saamisesta Raision alueelta vähäisessä määrin. Kokeilutoimintaa ky:n toteuttamana ei ole ollut. Vuoden 2013 tavoitteiden konkretisoituminen. Raision-Naantalin vesilaitoskuntayhtymä (50 %) Tekninen johtaja Antti Korte Veijo Mikola (Jari Salonen) Vesilaitos välittää TSV:n toimittamaa vettä Raision ja Naantalin tarvitseman talousveden ja yllä pitää verkostoa. Yhtiön toiminta loppuu, kun Turun Seudun Vesi Oy aloittaa toimintansa. Kuntayhtymä välittää TSV Oy:n toimittamaa vettä Raisiolle ja Naantalille. Yhtymän hallinnolliset tehtävät hoitaa Raision tekninen keskus. Kuntayhtymä välittää TSV Oy:n toimittamaa vettä Raisiolle ja Naantalille. Yhtymän hallinnolliset tehtävät hoitaa Raision tekninen keskus Omaisuuden siirrot ovat toteutuneet. Kuntayhtymä välittää TSV Oy:n toimittamaa vettä Raisiolle ja Naantalille. Yhtymän hallinnolliset tehtävät hoitaa Raision tekninen keskus Hallitusedustaja Hannele Lehto- Laurila (Marja-Riitta Pulkkinen)
RAISION KAUPUNKI 9 Raision seudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä / Raseko (47,13 %) Sivistysjohtaja Matti Sivonen Yhtymävaltuuston jäsenet 2013-2016 Oili Niittynen (Eija Nurmi) Marja Kannisto (Marianne Salo) Seija Sorsavirta (Karoliina Harju) Yhtymähallituksen jäsenet Ari Leinonen, puheenjohtaja (Pipsa Allen) Sirpa Hagsberg, 1. varapuheenjohtaja, Naantali (Hannele Vienonen, Raisio) Hannele Alanen (Vesa Parantainen) Sirke Peltokorpi (Raimo Perälahti) Tarkastuslautakunta 2013 2016 Seija Sorsavirta vpj. Aarre Lehtonen Toisen asteen ammatillinen koulutus. 1. Tavoitteena on saada lisää koulutuspaikkoja alueen tarpeita vastaavasti. 2. Eroprosentti vuonna 2013 on alle 4 %. 3. Koulutuskuntayhtymä kattaa kaikki kustannuksensa omalla rahoituksellaan. Peruspääoman tuotto maksetaan osakaskunnille vuodelta 2012 vuonna 2013. 4. Tulosrahoitusvertailussa kuntayhtymä on omassa ryhmässään valtakunnallisesti kahden parhaan yksikön joukossa. 5. Tavoitteena on käynnistää uusia koulutusaloja, jotka vastaavat alueen työvoimatarpeita. 6. Nuorisotakuuseen liittyen oppisopimuskoulutuksen määrää tulisi lisätä. 7. Kaksoistutkinnon suorittajien määrä on Raisiossa yli 50. Lisäpaikkoja saatu yhteensä 30, vuonna 2014 viisi paikkaa, vuonna 2015 10 paikkaa ja vuonna 2016 15 paikkaa. 6 % Toteutunut. Vuonna 2014 neljäs sija. Vuonna 2014 on alkanut kiinteistötekniikan koulutuslinja. Perustutkintopaikkoja on lisätty. Laskentapäivänä 20.9. kaksoistutkinnon suorittajia 67. 1. Raseko on monialainen ja vahva koulutuksen järjestäjä, koulutuspaikat säilyvät kaikissa koulutusmuodoissa. 2. Tuloksellisuusvertailussa Raseko sijoittuu oman ryhmänsä parhaimpaan kolmannekseen. 3. Normaalit käyttömenot katetaan valtion maksamalla opiskelijakohtaisella yksikköhinnalla, työtoiminnan tuotolla sekä aikuiskoulutuksen osalta myös koulutuksesta perittävillä maksuilla. 4. Opiskelijapaikkojen täyttöaste 100 %. 5. Hakijoista 55 % omistajakuntien 16-vuotiaista ammatilliseen peruskoulutukseen. 6. Läpäisyaste 78 %. 7. Keskeyttämisprosentti enintään 5 %. 8. Työllistyminen 70 % valmistumisen jälkeen. 9. Lähiopetuksen määrä min 30 h/vko.
RAISION KAUPUNKI 10 V-S sairaanhoitopiirin ky (5,70 %) Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Liittovaltuuston edustajat: Reija Pitkänen (Eeva Savola), Suvi Heiniola (Janne Mäki- Imppula) ja Leena Rihko (Aarre Lehtonen) Lainsäädännöllä sairaanhoitopiirille säädettyjen palveluiden ja muiden sairaanhoitopiirille laissa annettujen tehtävien hoitaminen. 1. Erikoissairaanhoidon kustannuksia pyritään edelleen hillitsemään ja toimintoja tehostamaan. Toimintojen päällekkäisyyttä vähennetään edelleen ja yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa lisätään. 2. Raisio on aktiivinen vaikuttaja SOTE-rakenneuudistusta valmisteltaessa. 3. TYKS Raision sairaalan tyhjiksi jäävät tilat pyritään saamaan järkevään käyttöön. Erikoissairaanhoidon menot ovat edelleen kasvaneet naapurikuntia nopeammin. Yhteistyötä on lisätty ja osallistuttu aktiivisesti kuntayhtymän kokouksiin ja neuvottelutilaisuuksiin Raisio on ollut aktiivisesti mukana Sote-uudistuksessa Tilojen tyhjentyminen siirtyy vuoteen 2015. 1. Erikoissairaanhoidon kustannuksia pyritään edelleen hillitsemään ja toimintoja tehostamaan. Toimintojen päällekkäisyyttä vähennetään edelleen ja yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa lisätään. Ensihoidon järjestelyissä on vältettävä päällekkäisyyksien syntyminen aluepelastuslaitoksen organisaation kanssa. 2. TYKS Raision sairaalan tyhjiksi jäävät tilat pyritään saamaan järkevään käyttöön V-S erityishuoltopiiri (3,52 %) Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Valtuusto: Seppo Kalliotie, Ilse Leppäranta, Sakari Suominen Hallitus: Pipsa Allén vpj. Leena Rihko Vaativan tason erityishuollosta vastaaminen. Kehitysvammahuollon osalta toiminnan tavoitteet ovat entisellään: erityishuoltopiiriltä ostetaan vain perustehtävän mukaista erittäin vaativaa laitos-hoitoa. Muu kehitysvamma-huolto tuotetaan itse Kehitysvammahuoltoa on ostettu kolmelle asiakkaalle erityishuoltopiiriltä. Kehitysvammahuollon osalta toiminnan tavoitteet ovat entisellään: erityishuoltopiiriltä ostetaan vain perustehtävän mukaista erittäin vaativaa laitoshoitoa. Muu kehitysvammahuolto tuotetaan itse.
RAISION KAUPUNKI 11 Yhteisö Yhdyshenkilö Kaupungin edustajat Muut jäsenyhteisöt Yhteisön perustehtävä Tavoitteet 2013 Toteutuma 31.12.2013 Ehdotus tavoitteiksi 2014 Turun seudun jätehuolto Oy (19,14 %) Tekninen johtaja Antti Korte Antti Korte (Aarre Lehtonen) Hallitus: Jonni Moislahti (Lassi Lehtinen), Jarmo Rosama (Sirpa Ek) Neljäntoista kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. Järjestää seudun asukkaille ja julkisille toiminnoille jätteiden keräys- ja vastaanottopalveluja ja toimittaa jätteet hyötykäyttöön ja tarvittavaan käsittelyyn. Jäteneuvonta opastaa jätteiden vähentämisessä ja lajittelussa. TSJ Yrityspalvelut tarjoaa jätehuollon kokonaispalveluja seudun elinkeinoelämälle. 1. Raisio on antanut yhtiön tehtäväksi jätteen hyödyntämisen ja käsittelyn. Yhtiö hoitaa Raision puolesta myös käytännössä kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen, kotitalouksien ja maatalouden ongelmajätekeräyksen sekä hyötyjätekeräyksen. 2. Raision kaupunki edellyttää, että yhtiön kuntalaisilta perimät jätemaksut pysyvät kohtuullisina. 3. Raisio pitää Palovuorta potentiaalisena sijaintipaikkana uudelle jätteenpolttolaitokselle. Arvio parhaasta sijaintipaikasta tulee tehdä YVAselvitysten valmistuttua. 1. toteutunut 2. toteutunut 3. toteutunut 1. Raisio on antanut yhtiön tehtäväksi jätteen hyödyntämisen ja käsittelyn. Yhtiö hoitaa Raision puolesta myös käytännössä kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen, kotitalouksien ja maatalouden ongelmajätekeräyksen sekä hyötyjätekeräyksen 2. Raision kaupunki edellyttää, että yhtiön kuntalaisilta perimät jätemaksut pysyvät kohtuullisina. 3. Raisio pitää Palovuorta potentiaalisena sijaintipaikkana uudelle jätteenpolttolaitokselle. Arvio parhaasta sijaintipaikasta tulee tehdä YVA-selvitysten valmistuttua 4. Fuusion valmistelua Rouskis Oy:n kanssa jatketaan ja asiasta päätetään. 5. Raisio voi vähentää omistusosuuttaan yhtiössä.
RAISION KAUPUNKI 12 Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta Tekninen johtaja Antti Korte Lautakunnan jäsen Paavo Kinnunen (Terttu Perälahti) Turun Seudun Jätehuollon 14 omistajakuntaa perustivat keväällä 2012 yhteisen jätehuoltolautakunnan hoitamaan lakisääteisiä viranomaistehtäviä. Toukokuun alussa voimaan tullut jätelaki edellytti toimielimen perustamista alueilla, joissa kunnilla on yhteinen jätehuollon tehtäviä hoitava yhtiö, kuten TSJ on. Lautakunta hyväksyy jätetaksan, kokoaa ja hyväksyy jätehuoltomääräykset sekä määrittelee jätehuollon palvelutason. Jätehuoltolautakunta huolehtii toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla viranomaistehtävistään Jätehuoltolautakunta huolehtii toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla viranomaistehtävistään Jätehuoltolautakunta huolehtii toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla viranomaistehtävistään Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Tekninen johtaja Antti Korte Lautakunnan jäsen Janne Laulumaa (Jarmo Rosama) Turun seudun joukkoliikenteen viranomaistoiminta käynnistyi 1.12.2012 Liedon, Kaarinan, Naantalin, Raision, Ruskon ja Turun välisenä yhteistyönä. Uudelle viranomaiselle on siirtynyt liikennöintisopimuksia, joissa aiempia sopimusosapuolia olivat liikenteenharjoittajat ja Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus). Tavoitteena on toteuttaa kuntarajat ylittävää yhteistyötä joukkoliikenteen järjestämisessä sekä kehittää ja koordinoida seudullista joukkoliikennettä siten, että joukkoliikenteen palvelutaso paranee ja palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti ja edullisesti. 1. Joukkoliikennelautakunta huolehtii toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla viranomaistehtävistään. Joukkoliikenteen järjestämisessä ja kehittämisessä huomioidaan asianmukaisella tavalla myös Raision tarpeet. 2. Lautakunta kilpailuttaa joukkoliikenteen siten, että seudullinen joukkoliikenne voi käynnistyä 1.7.2014 alkaen. Joukkoliikennelautakunta huolehtii toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla viranomaistehtävistään. Joukkoliikenteen järjestämisessä ja kehittämisessä huomioidaan asianmukaisella tavalla myös Raision tarpeet. Toteutunut Joukkoliikennelautakunta huolehtii toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla viranomaistehtävistään. Joukkoliikenteen järjestämisessä ja kehittämisessä huomioidaan asianmukaisella tavalla myös Raision tarpeet.
RAISION KAUPUNKI 13 Turun Seudun Kaukolämpö Oy (TSK) (4,25%) Tekninen johtaja Antti Korte Antti Korte (Eero Vainio) TSK vastaa kaukolämmön siirrosta Turun seudulla. Sen osakkaina ovat Turku Energia, Kaarinan, Naantalin ja Raision kaupungit sekä Fortum Power and Heat Oy. Yhtiö on perustettu vuonna 1979 ja sen omistuksessa on ensimmäinen seutukunnallinen lämmönsiirtojärjestelmä Suomessa. TSK:n siirtämä lämpömäärä vuonna 2009 oli 1 520 000 MWh. Yhtiö toimittaa Turku Energialle TSME:n tuottamaa kaukolämpöä tehokkaasti ja taloudellisesti. Yhtiö toimittaa Turku Energialle TSME:n tuottamaa kaukolämpöä tehokkaasti ja taloudellisesti Yhtiö toimittaa Turku Energialle TSME:n tuottamaa kaukolämpöä tehokkaasti ja taloudellisesti Hallitus: Raimo Kumpula (Arto Jokinen) Turun Seudun energiatuotanto Oy (5 %) Tekninen johtaja Antti Korte Antti Korte (Raimo Kumpula) Yhtiöön kuuluvat Raision kaupungin lisäksi Turku Energia, Fortum sekä Kaarinan ja Naantalin kaupungit. Kaikki osakaskunnat ovat mukana tuotantoyhtiössä kaukolämmön ja peruskaukolämmön kulutuksiensa mukaisilla osuuksilla. Yhtiö voi energian tuotannossa maakaasun ohella hyödyntää myös jäte- ja kierrätysmateriaalia. 1. Yhtiö huolehtii osakassopimukseen sisältyvien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. 2. Kaukolämmön hinta pysyy kilpailukykyisenä. Yhtiö huolehtii osakassopimukseen sisältyvien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Kaukolämmön hinta pysyy kilpailukykyisenä. 1. Yhtiö huolehtii osakassopimukseen sisältyvien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. 2. Kaukolämmön hinta pysyy kilpailukykyisenä. 3. Raisio edesauttaa uuden monipolttolaitoksen rakentamista Naantaliin. Hallitus: Heikki Laurila (Jari Salonen)
RAISION KAUPUNKI 14 Turun Seudun Vesi Oy (11,94 %) Tekninen johtaja Antti Korte Antti Korte (Vesa-Matti Eura) Hallitus: Veijo Mikola (Mika Koivisto) Turun Seudun Vesi Oy on Kaarinan, Liedon, Länsi-Turunmaan, Naantalin, Paimion, Raision ja Turun omistama osakeyhtiö, joka hankkii ja toimittaa vettä Turun seudulle. Tällä hetkellä yhtiö toimittaa pohjavettä Virttaankankaalta ja Oripäänkankaalta Kaarinan ja Paimion kaupunkeihin sekä Liedon kuntaan. Turun Seudun Vesi Oy omistaa, suunnittelee ja rakennuttaa vedenhankinta-, vedenpuhdistus- ja vedenjakelulaitoksia. Turun seudun tekopohjavesihanke on yhtiön toteuttama ratkaisu Turun seudun vesihuollon turvaamiseksi. 1. Raisio edellyttää, että kuntalaiset saavat talousveden vaatimukset täyttävää vettä tehokkaasti ja taloudellisesti toimitettuna ja että veden jakeluvarmuus on turvattu. 2. Edellytykset seudullisen vesihuoltoyhtiön perustamisesta tulee selvittää sovitussa aikataulussa. Raisio edellyttää, että kuntalaiset saavat talousveden vaatimukset täyttävää vettä tehokkaasti ja taloudellisesti toimitettuna ja että veden jakeluvarmuus on turvattu. Tavoite on toteutunut osittain. Taloudellisuus kärsii suurista pääomakuluista. Selvitys etenee sovitussa aikataulussa. 1. Veden jakeluvarmuuden varmistaminen yhdessä muiden osakkaiden kanssa. 2. Raision tavoitteena on yhteisen vesihuoltoyhtiön perustaminen Turun seudun puhdistamo Oy (9,80 %) Kaupungin insinööri Vesa-Matti Eura Antti Korte (Juhani Hietala) Turun seudun puhdistamo Oy on kymmenen kunnan omistama jätevedenpuhdistuksen palveluntuottaja. Yhtiön tehtävänä on rakennuttaa Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo (kalliopuhdistamo) ja sen vaatimat siirtolinjat sekä huolehtia laitoksen käytöstä ja ylläpidosta. Laitoksessa tullaan käsittelemään noin 280 000 asukkaan jätevedet (mitoitusvuosi 2030). 1. Yhtiö puhdistaa Raision kaupungin alueelta tulevat jätevedet ympäristölupaehtojen mukaisesti. Yhtiön toiminta on tehokasta ja taloudellista. 2. Edellytykset seudullisen vesihuoltoyhtiön perustamisesta tulee selvittää sovitussa aikataulussa Yhtiö puhdistaa Raision kaupungin alueelta tulevat jätevedet ympäristölupaehtojen mukaisesti. Yhtiön toiminta on tehokasta ja taloudellista. Edellytykset seudullisen vesihuoltoyhtiön perustamisesta tulee selvittää sovitussa aikataulussa Raision tavoitteena on yhteisen vesihuoltoyhtiön perustaminen Hallitus: Jan Stenlund
RAISION KAUPUNKI 15 (Leena Rihko) Turun Seudun Kehittämiskeskus (7,82 %) Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen Hallitus: Kaupungin johtaja Ari Korhonen Kehittämiskeskus edistää seudullista yhteistyötä ja parantaa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Kehittämiskeskus keskittyy osaavan työvoiman, yritysten ja investointien houkutteluun, yrittäjyyden edistämiseen sekä luovien toimialojen kehittämiseen. Turun Seudun Kehittämiskeskus tekee kansainvälistä yhteistyötä erityisesti Itämeren alueella sekä auttaa yrityksiä kansainvälistymisessä. Kehittämiskeskus onnistuu houkuttelemaan seudulle uusia investointeja, yrityksiä ja osaajia sekä kehittämään luovia toimialoja. Turun Seudun Kehittämiskeskuksen ja Yrityspalvelukeskus Potkurin sulauttamista on selvitetty. Potkurin neuvontapalveluja käyttäneet raisiolaiset: - ensineuvontakäynnit 92, neuvontakäynnit yhteensä 63 - perustetut yritykset 52 Yritystilastoa Raisiosta: Lopettaneet Aloittaneet 2005 132 101 2006 155 100 2007 160 99 2008 154 125 2009 161 119 2010 148 95 2011 169 110 2012 148 113 2013 3/4 24. 1. Monipuolisten yrityspalvelujen, ml. henkilökohtaiset neuvontapalvelut, tarjonta tulee varmistaa valmisteltaessa Turun Seudun Kehittämiskeskuksen ja Yrityspalvelukeskus Potkurin sulauttamista. 2. Kehittämiskeskus onnistuu houkuttelemaan seudulle uusia investointeja, yrityksiä ja osaajia. Vasso OY (3,66 %) Sosiaalityön johtaja Arja Iho Ve- Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus on perustettu 2003. Osakkaina kuntaliitosten jälkeen 31 tahoa, joista 22 maakunnan suurinta kuntaa. Edistää sosiaalialan perus- ja erityistason osaamista laadukkaiden hyvinvointipalveluiden kehittämi- 1. Vasso jatkaa kuntien tarpeista lähtevän hyvinvointitiedon tuottamista ja kokoamista. 2. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrakenteita ollaan uudistamassa ja yhdis- Vasso on tuottanut sähköisen hyvinvointikertomuksen muodossa kuntakohtaista hyvinvointitietoa, joka on perustana palvelujen kehittämiselle. Tavoite on toteutunut. Vasso toimii muiden osaamiskeskusten rinnalla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa ja yhdistämisessä.. Yh- 1. Sähköisen hyvinvointikertomuksen kehittäminen ja sen tuottaman tiedon päivittäminen ja hyödyntäminen palveluja suunniteltaessa. 2. Aikuissosiaalityön hanke, jossa Raisio on hallinnoijana 20 V-S kunnalle, työ alkoi
RAISION KAUPUNKI 16 sa Parantainen sessä yhteistyössä kuntien, alueen oppilaitosten (TY, ÅA ja Turun AMK) sekä järjestökentän kanssa. Toimintamuotoina ovat asiantuntijatyöryhmät, konsultaatio, hyvinvointitiedon keruu ja tuotto, hanketyö, työelämän tarpeiden huomioiminen ammatillisen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisessä. tämässä. 3. Raision ja Rusko irtisanoivat sosiaaliasiamiessopimuksen Merikratos oy:n kanssa päättymään 1. 3. 2013 lukien ja tekevät sopimuksen Vasson kanssa sosiaaliasiamiestoiminnasta. teistyössä Vasson kanssa 20 V-S:n kuntaa aloitti aikuissosiaalityön kehittämishankkeen, jossa tiivistetään sos. ja terv.toimen yhteistyötä ja kehitetään palvelua yhdessä asiakkaiden kanssa. Työ jatkuu. Raisio ja Rusko hankkivat sosiaaliasiamiespalvelut Vassolta 1.3.2014 alkaen. Tavoite on toteutunut 1.11.2013 ja se jatkuu. Vasso sai rahoituksen em. hankkeiden arviointitutkimusta varten ja Raisio on siinä mukana. 3. Sosiaaliasiamiespalveluiden osto jatkuu. 4. Vasso järjestää teemaseminaareja alueen kunnille sosiaalihuollon eri toimintaalueilta. Varsinais- Suomen aluepelastuslaitos (5,26 % väestöosuus) Tekninen johtaja Antti Korte Lautakunta Helena Sukari (Tuula Muukkonen, varahenkikö) Aluepelastuslaitos vastaa pelastustoiminnasta 28 kunnan alueella. 24h- valmiudessa olevia paloasemia alueella on yksitoista ja 8h-valmiudessa olevia paloasemia kolme. Pelastuslaitos hoitaa myös sairaankuljetusta kuuden terveyskeskus- kuntayhtymän alueella: Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Paraisilla, Naantalissa sekä Uudessakaupungissa. 24h hälytettävissä olevia sairaankuljetusyksiköitä on aluepelastuslaitoksella yhteensä 14, sekä lisäksi yksi lääkintäesimiehen yksikkö. 1. Aluepelastuslaitos huolehtii palo- ja pelastustoiminnasta tehokkaasti ja taloudellisesti. 2. Yksikkö avustaa kaupunkia myös valmiussuunnitelmien tekemisessä. Tavoitteet 1 ja 2 ovat toteutuneet. 1. Aluepelastuslaitos huolehtii palo- ja pelastustoiminnasta tehokkaasti ja taloudellisesti. 2. Yksikkö avustaa kaupunkia myös valmiussuunnitelmien tekemisessä. 3. Uuden paloaseman kaavoitus Kuninkojan alueelle käynnistetään.
RAISION KAUPUNKI 17 Aluepelastuslaitoksen perustehtäviin kuuluvat ihmisten, omaisuuden, eläimien ja ympäristön pelastaminen ja suojaaminen sekä onnettomuuksien ennaltaehkäisy ja turvallisuuskulttuurin edistäminen. Raision- Naantalin Fountain House Ry (12,5 %) Mielenterveyskuntoutujien itsenäisen selviytymisen ja elämänhallinnan tukeminen. Yhteistyötä jatketaan Raision- Naantalin Fountain House ry:n kanssa kuten tähänkin asti. Yhteistyötä on jatkettu. Yhteistyötä jatketaan Raision-Naantalin Fountain House ry:n kanssa kuten tähänkin asti. Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg Vuosikokousedustaja Kimmo Nurmi (Pipsa Allén) Hallitus: Risto Nikkonen (Arja Lavila), Jarkko Palm (Janne Mäki- Imppula)
RAISION KAUPUNKI 18 Taustatietoja seuraavista jäsenyhteisöistä, joille Raision kaupunki ei ole asettanut toimintaa ja taloutta ohjaavia tavoitteita: - Eero Rantasen säätiön ja Eero Rantasen taidekokoelmien ystävät ry:n taidekokoelmat (lähes 4000 teosta) toimivat Raision kaupungin taidemuseotoiminnan perustana. Raision kaupungin äänivaltaosuus Eero Rantasen säätiössä on 60 %. - Kuntien Tiera Oy, joka tarjoaa omistajilleen tietohallinnon sovellus- ja infrastruktuuripalveluja ja koordinoi kuntasektorin ICTkehityshankkeita. Yhtiössä on 250 kuntatoimijaa, väestöpeitto 53 %. - Kunnan Taitoa Oy on kunta-alan suurin valtakunnallinen talous- ja henkilöstöhallinnon toimija, joka toimii koko maassa. Se tuottaa ja kehittää kuntien johtamisen tukipalveluja omistajinaan toimiville kunnille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille osakeyhtiöille. - Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy: Yhtiön tarkoituksena on asumisoikeusasuntojen omistaminen, ylläpito ja tuottaminen sekä asumisoikeuksien luovuttaminen käyttäjille Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Liedossa. Edellä mainittujen lisäksi osakkaina ovat YH Asumisoikeus Länsi Oy ja Sato Rakennuttajat Oy. Raision osuus on 10 %. Yhtiö toimii yleishyödyllisenä yhtiönä tavoittelematta liiketaloudellista voittoa.