SANGEN MONET MERKITYKSET Sangen-sanan syntaktis-semanttista tarkastelua vanhasta kirjasuomesta varhaisnykysuomeen

SANGEN MONET MERKITYKSET Sangen-sanan syntaktis-semanttista tarkastelua vanhasta kirjasuomesta varhaisnykysuomeen Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Suomen kieli Pro gradu -tutkielma Suvi Halme Helmikuu 2017

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tietekunta Osasto Humanistinen osasto Tekijät Author Suvi Halme Työn nimi Title Sangen monet merkitykset. Sangen-sanan syntaktis-semanttista tarkastelua vanhasta kirjasuomesta varhaisnykysuomeen Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Suomen kieli Tiivistelmä Abstract Pro gradu -tutkielma Sivuainetutkielma Kandidaatintutkielma Aineopintojen tutkielma x 18.2.2017 74 sivua + 1 liite Tässä tutkielmassa tarkastellaan sangen-sanan syntaktis-semanttista kehitystä vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kauden loppupuolelle (1540 1870-luku). Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia sanoja sangen-sana määrittää ja millaisia merkityksiä se kontekstissaan saa. Nykysuomessa sangen-sanan merkityksiä ovat hyvin, kovin ja erittäin. Pääasiassa tutkimuksessa keskitytään sangen-sanan syntaktisten ja semanttisten piirteiden laadulliseen tarkasteluun, mutta tutkielmassa kiinnitetään huomiota myös siihen, millaisessa määrällisessä suhteessa sangen-sanan määrittämien sanojen sanaluokat ovat toisiinsa ja mitkä ovat yleisimpiä yksittäisiä sangen-sanan määrittämiä sanoja. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 1410 esiintymästä, jotka on kerätty Kotimaisten kielten keskuksen Vanhan kirjasuomen korpuksesta ja Kielipankin Kansalliskirjaston lehtikokoelmassa olevista suomalaisista sanoma- ja aikakauslehdistä, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1820 1870. Vanhan kirjasuomen kaudelta on kaikkiaan 810 esiintymää ja varhaisnykysuomen kaudelta 600. Tutkimusaineistoa tarkastellaan Ison suomen kieliopin ja sanakirjojen avulla. Teoriataustana käytetään kieliopillistumisesta ja intensiteettisanoista tehtyjä tutkimuksia. Aineiston analyysissa selvisi, että sangen-sana määrittää vanhassa kirjasuomessa nykykielestä poiketen adjektiivien, adverbien ja pronominien lisäksi verbejä. Niitä on 11 prosenttia kaikista sangen-sanan määrittämistä sanoista. Varhaisnykysuomen kaudella sangen-sanan esiintymistä verbiä määrittäviä on enää noin 1 prosentti. Verbejä määrittävä sangen-sana on useimmiten paljoutta ilmaiseva kvanttoriadverbi, joka saa merkityksen paljon. Määrittäessään verbin partisiippimuotoja sangen on täyteyden asteen adverbina täysin, mutta määrittäessään adjektiivistuneita partisiippeja, joita 1800-luvun aineistossa on runsaasti, sangen saa nyky-yleiskielessä tutut merkityksensä hyvin, kovin, erittäin. Tutkimustuloksista voi päätellä, että sangen-sanan merkityksessä on tapahtunut muutos vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa. Muutosta on tapahtunut myös siinä, että se ei enää ole yhtä usein verbin määritteenä kuin aiemmin. Yleisin yksittäinen sangen-sanan määrittämä sana on suuri-adjektiivi (9,4 % kaikista esiintymistä) sekä vanhassa kirjasuomessa että varhaisnykysuomessa. Muita yleisiä sangen-sanan määrittämiä sanoja koko aineistossa ovat paljon-adverbi (6,2 % kaikista esiintymistä), suuresti-adverbi (4,6 % kaikista esiintymistä) ja hyvä-adjektiivi (3,2 % kaikista esiintymistä). Avainsanat Keywords Vanha kirjasuomi, varhaisnykysuomi, intensiteettipartikkeli, kvanttoriadverbi, syntaksi, semantiikka

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Philosophical Faculty Osasto School of Humanities Tekijät Author Suvi Halme Työn nimi Title Rather many meanings. A syntactic-semantic study of the word sangen ( very, extremely ) from the Old Literary Finnish to the 19 th century Finnish Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Finnish language Tiivistelmä Abstract Pro gradu -tutkielma Sivuainetutkielma Kandidaatintutkielma Aineopintojen tutkielma x 18.2.2017 74 pages + 1 appendice The aim of this thesis is to study the syntactic-semantic change of the Finnish intensity adverb sangen in written Finnish from the 1540s to the 1870s. The purpose of this study is to explain what kind of words sangen modifies and what meanings it receives in each context. In contemporary Finnish, the word means very or extremely. Mostly qualitative methods are used in this study to examine the syntactic and semantic features of sangen but, in the last analysis chapter, also quantitative methods are applied to show which words sangen modifies most frequently and which word classes these words represent most often. The data of the thesis consist of 1,410 occurences collected from the Old Literary Finnish corpora of the Institute for the Languages of Finland and from the Finnish Sub-corpus of the Newspaper and Periodical Corpus of the National Library of Finland. The latter is available in the Language Bank of Finland (Kielipankki). The data include 810 occurences of Old Litetary Finnish (from the years 1540 1810) and 600 occurences of the 19 th century written Finnish (from the years 1820 1870). Finnish dictionaries and The Comprehensive Grammar of Finnish (Iso suomen kielioppi) are used in the data analysis. The study is based on studies of grammaticalization and studies of intensity words. The results show that, unlike in contemporary Finnish, in Old Literary Finnish the word sangen modifies not just adjectives, adverbs, and pronouns but also verbs. Eleven percent of all the words that sangen modifies during that time are verbs. However, the proportion of verbs remarkably decreases and is only one percent in 19 th century written Finnish. When modifying a verb, sangen is a quantifier that usually carries the meanig of a lot. When modifying participles, sangen means completely, but when the modified participle is adjectivized which occurs rather often in the 19 th centuty data sangen has the meaning of very or extremely, which are also the main meanings of the word in contemporary Finnish. In the whole data, as well as in both of the examined time periods, the most frequent word sangen modifies is the adjective suuri great, big (9.4% of all occurences). Other words frequently modified by sangen are the adverb paljon a lot (6.2% of all occurences), the adverb suuresti greatly (4.6% of all occurences) and the adjective hyvä good (3.2% of all occurences). Avainsanat Keywords Old Literary Finnish, 19th century Finnish, intensity word, quantifier, syntax, semantics

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 1.1 Tutkimusaiheen taustaa 1 1.2 Tutkimuksen tavoitteet 2 1.3 Tutkielmassa esiintyvät käsitteet 3 1.4 Sangen sanakirjoissa 5 2 AIEMPAA TUTKIMUSTA 10 2.1 Partisiippien kieliopillistuminen 10 2.2 Partikkelien kieliopillistuminen 13 2.3 Tutkimuksia intensiteettisanoista 14 3 AINEISTO JA MENETELMÄT 18 3.1 Tutkimusaineisto ja sen kerääminen 18 3.2 Tutkimusmenetelmät 21 4 SANGEN VERBIEN MÄÄRITTEENÄ 23 4.1 Verbien infiniittimuodot 23 4.2 Partisiipit vanhan kirjasuomen tutkimuksessa 24 4.3 Sangen yksinkertaisten finiittisten verbimuotojen määritteenä 26 4.4 Sangen partisiipin sisältävien verbirakenteiden määritteenä 29 4.5 Sangen infinitiivin tai konnegatiivin sisältävien verbirakenteiden määritteenä 32 4.6 Yhteenvetoa verbejä määrittävästä sangen-sanasta 35 5 SANGEN NOMINIEN JA ADVERBIEN MÄÄRITTEENÄ 37 5.1 Sangen adjektiivien määritteenä 37 5.1.1 Sangen adjektiivistuneiden partisiippien määritteenä 38 5.1.2 Sangen muiden adjektiivien määritteenä 41 5.2 Sangen adverbien määritteenä 45 5.2.1 Sangen sti-adverbien määritteenä 46 5.2.2 Sangen muiden kuin sti-loppuisten adverbien määritteenä 49 5.3 Sangen pronominien määritteenä 52 5.4 Sangen substantiivien määritteenä 55 5.5 Yhteenvetoa nomineja ja adverbeja määrittävästä sangen-sanasta 57

6 TUTKIMUSAINEISTON MÄÄRÄLLISTÄ TARKASTELUA 59 6.1 Analyysin taustaa 59 6.2 Yleisimmät sangen-sanan määrittämät sanat tutkimusaineistossa 60 6.3 Sangen-sanan määrittämien sanaesiintymien sanaluokat suhteutettuna toisiinsa 65 6.4 Yhteenvetoa sangen-sanan määrittämistä sanoista 67 7 LOPUKSI 69 LÄHTEET 72 Liite

1. JOHDANTO 1.1 Tutkimusaiheen taustaa Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen sangen-sanan syntaktis-semanttista kehitystä vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle. Tutkielman aihe juontaa juurensa kandidaatintutkielmastani (Halme 2015), jossa tarkastelin nominatiivimuotoisten iso- ja suuri-adjektiivien kanssa esiintyviä intensiteettimääritteinä käytettyjä sanoja varhaisnykysuomessa. Tutkimusaineisto koostui 1820 1870-luvuilla julkaistuista suomenkielisistä sanomalehdistä. Yleisimmäksi yksittäiseksi intensiteettimääritteeksi nousi sangen-partikkeli. (Halme 2015: 32.) Halusin jatkaa intensiteettimääritteiden tarkastelua myös pro gradu -tutkielmassa ja laajentaa aineiston käsittämään varhaisnykysuomen lisäksi myös vanhan kirjasuomen kauden. Vanhan kirjasuomen kausi sijoittuu ajanjaksolle, joka alkaa 1540-luvulta ja päättyy 1810-luvulle, josta varhaisnykysuomen kauden puolestaan lasketaan alkavan (Häkkinen 1994: 11 12). Ennen kuin valitsin varsinaisen tutkimusaiheeni, tein Kielipankin vanhan kirjasuomen korpukseen hakuja käyttäen varhaisnykysuomen kauden kirjakielessä yleisimmiksi osoittautuneita intensiteettimääritteitä, kuten aivan, hyvin, kovin, liian ja sangen (Halme 2015: 32). Esimerkiksi hyvin- ja sangen-intensiteettipartikkeleilla tuli paljon osumia sekä varhaisnykysuomen että vanhan kirjasuomen aineistosta. Tarkoitukseni olikin aluksi tarkastella niitä molempia, mutta aihe oli rajattava, ja päädyin valitsemaan sangen-intensiteettipartikkelin, koska se oli kiinnittänyt huomioni jo kandidaatintutkielmaa tehdessäni. Vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa käytettyjä intensiteettimääritteitä ei ole aikaisemmin juuri tutkittu, mutta esimerkiksi Hanna Lappalainen (2004) on osana väitöskirjatutkimustaan tarkastellut intensiteettisanojen käyttöä pääkaupunkiseudun puhekielessä. Marjatta Palander (2005) on tarkastellut seuruututkimuksessaan savolaismurteissa käytettyjä intensiteettiadverbeja. Jarmo H. Jantunen (2004) puolestaan on tutkinut leksikaalistuneiden vahventajien (esim. hyvin, oikein) käyttöä kaunokirjallisuudessa. Esittelen tarkemmin intensiteettimääritteitä koskevaa tutkimusta ja kieliopillistumistutkimuksia tutkielman luvussa 2. 1

1.2 Tutkimuksen tavoitteet Tutkimukseni tavoitteena on sangen-intensiteettipartikkelin syntaktis-semanttisen kehityksen tarkastelu. Alustavan aineistokatsauksen perusteella nimittäin näyttää siltä, että vanhassa kirjasuomessa sangen-sanaa ei ole käytetty vain adjektiivin ja adverbin intensiteettimääritteenä (1), vaan myös verbin määritteenä (2): (1) Wimein / ombi sangen coctolinen ia oikein / ettei ioopunut Tompeli olisi se Pappi / eike mw Tyly sallitaisi ia sodhaisi Castamahan / Jollei ylimeinen Häte ia packo watisi. (kk1549-005.) (2) Herra / äle sangen wihastu / ja ijexi aijattele Synnin pälle / Catzo sis sen pälle / ette me caiki sinun Canssas olema. (rk1544-173.) Esimerkissä 1, joka on Mikael Agricolan Käsikiria-teoksesta sangen määrittää edussanaansa kohtuullinen-adjektiivia, ja yhdessä ne muodostavat kuvailevan adjektiivilausekkeen (VISK 439). Toinen esimerkki on peräisin Agricolan rukouskirjasta, ja siinä sangen määrittää yksikön 2. persoonan kielteistä imperatiivia älä wihastu. Sangen voi saada esimerkissä joko merkityksen paljon tai kokonaan. Nykykirjakieltä edustavassa Kielitoimiston sanakirjassa sangenpartikkelille annetaan merkityksiä hyvin, kovin, erittäin. Varhaisnykysuomen aineistossa sangen-intensiteettipartikkelia puolestaan näkyy alustavan aineistokatsauksen perusteella käytettävän lähes pelkästään nykykielisesti adjektiivin tai adverbin määritteenä: (3) Niitä on monellaisia eri esineitä, niinkuin koria, matkalaukkuja y. m. ja ne osoittawat kaikki sangen miellyttäwää kauneuden aistia. (Hämäläinen no. 36 09.09.1875.) Esimerkin 3 miellyttävä-adjektiivi on muodostettu miellyttää-verbin VA-partisiippimuodosta. Esimerkki edustaa tyypillistä sangen-sanan varhaisnykykielistä käyttötapaa, sillä aineistossa on paljon esiintymiä, jossa sangen esiintyy yhdessä joko jo adjektiivistuneen tai adjektiivin piirteitä saavan verbin partisiippimuodon kanssa. Partisiippien adjektiivistumista on tutkinut ainakin Helinä Koivisto (1987). Esittelen adjektiivien ja partisiippien eroja tarkemmin myöhemmin tässä tutkielmassa. Tutkimuskysymykset muodostuvat aikaisemmin esiin tuomieni aineistoesimerkkien perusteella. Ne ovat seuraavat: I. Millaisia sanoja sangen-sana määrittää? Mitä sangen-sanan määrittämistä sanoista voidaan sanoa kvantitatiivisen tarkastelun perusteella? II. Mitä merkityksiä sangen saa lausekontekstissaan? Ovatko merkitykset muuttuneet vanhan kirjasuomen kaudelta varhaisnykysuomen kaudelle tultaessa? III. Miten sangen-sanasta on tullut nykykielessä käytettävä intensiteettipartikkeli? 2

Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kohdalla tarkastelen sangen-sanan käyttöä syntaktisesta näkökulmasta. Tutkin, minkä sanaluokan edustajia (adjektiivit, adverbit, substantiivit ja verbit) sangen määrittää ja mitä yhtäläisyyksiä ja eroja määritettävillä sanoilla on. Muutamissa kohdissa kiinnitän huomiota myös sangen-sanan ja sen määrittämän sanan keskinäiseen järjestykseen, mutta tutkimuksen painopiste on nimenomaan sanaluokkien tarkastelussa. Ensimmäistä kysymystä seuraava jatkokysymys puolestaan edellyttää kvantitatiivisten menetelmien käyttöä, sillä teen aineistosta joitakin yhteenvetoja. Otan selvää siitä, mikä on yleisin sangen-sanan määrittämä sana ja missä määrällisessä suhteessa määritteenä olevien sanojen sanaluokat ovat toisiinsa. Toinen tutkimuskysymys liittyy sangen-sanan semantiikan tarkasteluun. Tutkin, millaisia merkityksiä se kontekstissaan saa ja vertailen mahdollisia merkityksissä tapahtuneita muutoksia vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen kauden aineiston sekä sanakirjan tietojen avulla. Muotoa ja merkitystä ei voi täysin erottaa toisistaan, joten olen päätynyt tarkastelemaan syntaksia ja semantiikkaa samanaikaisesti. Paikoin käytän lisäksi morfologian käsitteitä. Kolmas kysymys kätkee sisälleen ensimmäisen ja toisen kysymyksen, sillä syntaktisten ja semanttisten huomioiden avulla pyrin vastaamaan siihen, miten ja missä vaiheessa sangensanasta on tullut nykysuomessa lähes yksinomaan adjektiivien ja adverbien intensiteettimääritteenä esiintyvä intensiteettipartikkeli (VISK 665). Vanhan kirjasuomen aineiston perusteella sangen-sanaa on nimittäin käytetty myös verbin määritteenä (ks. luku 1.2 esim. 2). Selvitän, miten syntaktis-semanttinen kehitys on edennyt niin, että sangen-sanan käyttö verbin määritteenä ja sen myötä saamat merkitykset ovat hävinneet. Kolmas tutkimuskysymys kulkee työssäni koko ajan taustalla, mutta lopullisesti vastaan kysymykseen tutkielman viimeisessä luvussa (7), jossa esitän kokoavia huomioita analyysini tuloksista. 1.3 Tutkielmassa esiintyvät käsitteet Ison suomen kieliopin mukaan intensiteettimääritteitä ovat esimerkiksi intensiteettipartikkelit (erittäin, melko, sangen, varsin), adjektiivien ja voimasanojen genetiivimuodot (ihanan, kauhean, hemmetin) sekä eräät sellaiset sanat, joita ei voi luokitella yllä mainitsemiini luokkiin (tosi, sika, todella) (VISK, määritelmät). Intensiteettiä ilmaisevat lisäksi erilaiset astemääritteet, kuten paljouden adverbit (kovasti innoissaan) ja demonstratiiviset adverbit (niin suuri) (mt. 675). Edellä mainitsemaani paljouden adverbia ja demonstratiivista adverbia voidaan nimittää intensiteettiadverbeiksi silloin, kun ne ovat intensiteettimääritteen tehtävissä (mt 664). 3

Intensiteettimääritteet ilmaisevat, missä määrin jokin ominaisuus pätee (sangen hieno). Tyypillisesti intensiteettimääritteitä saavat adjektiivit ja adverbit sekä jotkin pronominit. Adjektiivit ja osa adverbeista ovat komparoituvia, mikä erottaa niitä taipumattomista partikkeleista. Adverbeja voidaan rinnastaa toisiinsa, mutta partikkeleita ei. (VISK 646, 666, 792.) Isossa suomen kieliopissa partikkelit ja adverbit esitetään aiemmista suomen kieliopeista poiketen erillisinä sanaluokkinaan eikä siten, että adverbit ovat partikkelien alaryhmä. Nykyään partikkelit käsitetään pienemmäksi ja rajatummaksi taipumattomien sanojen joukoksi kuin aikaisemmin. (Heinonen 2006.) Erik Ahlman (1933) määrittelee adverbit syntaktisten ominaisuuksiensa perusteella partikkeleiksi. Samalla hän kuitenkin miettii sitä, mihin sijoittaisi pre- ja postpositiot (esim. ympärillä, lähellä), jotka nykyään mielletään adverbeiksi, ja konjunktiot, joita Isossa suomen kieliopissa pidetään partikkeleina (VISK 792). Adverbien luokan rajanvetoa vaikeuttavat myös taipumattomat adjektiivit (mm. aika, eri, koko, melko, pikku), jotka eivät taivu adjektiiveille tyypilliseen tapaan. Lisäksi niitä ei voi komparoida eli asettaa vertailuasteeseen toistensa kanssa (pikku, *pikumpi, *pikuin). Joitakin näistä taipumattomista adjektiiveista käytetään myös intensiteettisanoina (melko hieno). Ahlman (1933: 140 142.) Nykypuhekielessä näiden taipumattomien adjektiivien käyttöä intensiteettisanoina muistuttaa nominatiivissa olevan ihme-substantiivin käyttäminen vahvistussanana (ihme juttu, ihme tyyppi) (VISK 586). Nimitän tutkielmassa tarkastelemaani sangen-sanaa tässä vaiheessa vain sangen-sanaksi, mutta muutoin käytän Ison suomen kieliopin käsitteitä. Isossa suomen kieliopissa sangen-sana luokitellaan intensiteettipartikkeliksi taipumattomuutensa vuoksi ( 853). Ei ole selvää, voiko verbejä määrittävästä sangen-sanasta käyttää nimitystä intensiteettipartikkeli, sillä intensiteettipartikkelit luokitellaan adverbeja ja adjektiiveja määrittäviksi sanoiksi, jotka eivät voi saada omia määritteitä (*erittäin sangen). Palaan sangen-sanan nimityskysymykseen tutkielmani luvussa 7, jossa kokoan yhteen aineistonanalyysin tuloksia. Useimmat partikkeleista voivat sijoittua syntaktisesti mihin hyvänsä lauseen kohtaan. Isossa suomen kieliopissa niitä kutsutaankin liitynnäisiksi määritteiden sijaan, ja ne vaikuttavat osaltaan lauseen kokonaistulkintaan. Intensiteettipartikkelit sijoitetaan adverbien ja partikkelien välimaastoon, koska niillä on piirteitä kummastakin sanaluokkaryhmästä. Intensiteettiadverbeihin niitä yhdistää se, että ne määrittävät yleensä adverbeja ja adjektiiveja, mikä rajoittaa niiden sijoittumista lauseessa. Toisaalta ne ovat kuitenkin partikkelien tavoin taipumattomia. (VISK 794, 853.) Adverbeja voidaan luokitella eri tavoin. Esimerkiksi Erik Ahlman (1933) on jakanut adverbit kolmeen ryhmään, joita ovat materiaaliset adverbit, intensiteettiadverbit ja modaaliset adverbit. Hänen mukaansa materiaaliset adverbit ilmaisevat muun muassa aikaa, paikkaa, tilaa 4

ja tekemisen tapaa (hengissä, hienosti, kotona, nyt). Intensiteettiadverbit puolestaan kuvaavat erilaisia ominaisuuden asteita (erittäin, hyvin, ihmeellisen, sangen). Modaaliset adverbit ovat kannanottoa ja suhtautumista ilmaisevia sanoja (valitettavasti, kai). (1933: 142 143.) Edellä mainitsemani Ahlmanin kolmijako tulee esille myös Auli Hakulisen ja Fred Karlssonin Nykysuomen lauseoppia -teoksessa. Materiaalisia adverbeja nimitetään teoksessa adverbiaalisiksi adverbeiksi, koska ne muodostavat itsenäisiä adverbilausekkeita (hyvin kaukana, yksin kotona). Adverbiaalit ovat joko koko lausetta (Kissa venyttelee sohvalla) tai verbiä (laulaa hyvin) määrittäviä adverbeja. Ad-adjektiiveja puolestaan ovat adjektiiveja, kvanttoreita ja toisia adverbeja määrittävät adverbit (Hyttysiä oli metsässä erittäin paljon). Jotkut adverbeista, kuten hyvin, vaikuttavat kuuluvan molempiin ryhmiin, koska niitä voidaan käyttää sekä adverbiaalina että ad-adjektiivina. (Mt. 83 84.) Varsinainen tutkimuskohteeni sangen-sana on alustavan aineistokatsauksen perusteella osoittanut merkkejä molempiin mainitsemiini ryhmiin kuulumisesta. (Ks. luku 1.2.) 1.4 Sangen sanakirjoissa Kielitoimiston sanakirjassa sangen-sanan kuvataan esiintyvän yleensä kirjallissävyisissä yhteyksissä ja saavan merkityksiä hyvin, kovin, erittäin. Nykysuomen sanakirjassa sangen-sanaa nimitetään adverbiksi, joka määrittää myönteisissä yhteyksissä positiivissa olevia adjektiiveja, partisiippeja ja adverbeja. Merkitykseltään se on lievästi vahvistava (painollisena) tai moderatiivinen (painottomana). Sanakirjassa tuodaan esille myös mahdollinen käyttötapa verbin määritteenä, mutta sen mainitaan kuitenkin olevan hyvin harvinainen. Seuraavassa on joitakin Nykysuomen sanakirjan esimerkkejä: (a) Sangen kiintoisa tilaisuus (b) Tilanne oli sangen toivoton (c) Sangen on, sangen on sydäntäni / kiusannut Herra Taivaan. Ensimmäinen esimerkki (a) kuvaa sangen-sanan moderatiivista käyttöä, jolloin se saa merkityksiä varsin ja hyvin. Toisessa esimerkissä sangen puolestaan on adjektiivin merkitystä vahvistava intensiteettiadverbi, joka voi saada merkitykset aivan, hyvin, ja täysin. Esimerkkilauseessa c sangen-sana saa merkityksen paljon, joten sitä voisi kutsua tässä yhteydessä partikkelin sijaan verbin intensiteettiä kuvaavaksi kvanttoriadverbiksi (VISK 657). Esimerkkilause on Elina Vaaran kaunokirjallisesta teoksesta. Taustaltaan Elina Vaara on länsimur- 5

teiden alueelta (Biografiakeskuksen verkkosivut). Nimestään huolimatta Nykysuomen sanakirja edustaa jo osittain vanhentunutta kieltä, sillä ilmestymisvuosistaan (1951 1961) huolimatta sanakirjan aineisto on kerätty pitkälti 1900-luvun alkuvuosien kielestä. Lisäksi sanakirjassa on aineistoa suomen murteista ja vanhasta kirjakielestä. (Kotuksen verkkosivut 29.6.2016.) Näin ollen sitä voi käyttää varhaisnykysuomen aineiston vertailukohtana, sillä sen esimerkit muistuttavat ortografiaa lukuun ottamatta monin paikoin vielä varhaisnykysuomea. Vanhan kirjasuomen sanakirja on vielä kesken. Paperisena versiona siitä on ilmestynyt kaksi osaa, jotka käsittävät aakkosvälin A K. Verkossa puolestaan on aakkosväli L O. Vaikka sanakirjaa ei olekaan tehty vielä s-kirjaimeen asti, Vanhan kirjasuomen sanakirjan verkkoversio tarjoaa mahdollisuuden tehdä hakuja varsinaisten hakusanojen lisäksi niiden ympärillä olevaan kontekstiin. Tällä perusteella löysin sangen-hakusanaa käyttämällä verkossa olevasta aakkosvälistä (L O) yhteensä 305 esiintymää. Seuraavassa on kaksi esimerkkiä sanan käytöstä Vanhan kirjasuomen sanakirjassa: (d) meri pitä sangen pauhaman ia iylisemän (Sor 1621 36 s.v. jylistä.) (e) Täsä taitawat coetelemattomat Opettajat usein sangen suuresti erehtyä. (Sand 1770 58 s.v. koettelematon.) Ensimmäinen esimerkki on 1620-luvulta Turun piispa Ericus Erici Sorolaisen tekemästä uskonnollisesta julkaisusta, ja siinä sangen määrittää pitää-verbiä, joka saa tässä yhteydessä futuurisen merkityksen (Forsman Svensson 1992: 54). Sangen-sanan saama merkitys esimerkkilauseessa on paljon. Esimerkissä e oleva sangen määrittää suuresti-adverbia saaden merkityksen hyvin. Esimerkki on peräisin Olof Sandbergin suomentamasta saksalaisen Johann Philipp Freseniuksen Omantunnon kysymykset -teoksesta. Suomen murteiden sanakirjan painetut osat kattavat vain aakkosvälin a kurvottaa, joten niistä en etsinyt esimerkkejä sangen-sanasta, mutta verkossa oleviin sana-artikkeleihin aakkosvälillä huka lasiäijä pystyy tekemään tarkennetun haun, jossa sanaa haetaan pelkän sanakirjaartikkelin sanan sijaan myös hakusanoja ympäröivästä kontekstista. Koko aineistosta löytyi vain kaksi esimerkkiä sangen-sanan käytöstä, mutta seuraavat esimerkit eivät sanakirjan mukaan edusta aitoa murretta, koska ne on esitetään sanakirjassa lainausmerkeissä: (f) Laivan rakentajilla oli kourakairit mutta sangen monta kokoa. Himanka (S.v. kourakairi.) (g) Kujupilla kustavilainen tarkoittaa sangen kapeaa poukamaa. Kujuppi, pitkänomainen syvennys maanpinnassa t. rakennusten välinen kuja. Kustavi (S.v. kujuppi.) Ensimmäinen esimerkki (f) Himangan kunnasta, jossa puhutaan keskipohjalaisia murteita. Siinä sangen määrittää moni-pronominin partitiivimuotoa monta ja saa merkityksen hyvin. Esimerkissä g oleva kapea-adjektiivia määrittävä sangen-sana puolestaan on sana-artikkelin 6

tiedon lähettäjän käyttämä sana eikä kustavilaisten. Tekijä jää tässä tuntemattomaksi. Joka tapauksessa Kustavi sijaitsee myös länsimurteiden puhuma-alueella, tarkemmin määriteltynä lounaismurteiden alueella. Suomen murteiden sana-arkistosta saamieni tietojen mukaan arkistossa on ylipäänsä hyvin vähän tietoja sangen-sanasta, joten en käynyt katsomassa arkiston sanalippuja. Kaisa Häkkisen (2011) Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa sangen-sanan kuvataan olevan merkitystä vahvistava adverbi, joka on mahdollisesti yksikön instruktiivimuoto sakeaa tai tiheää merkitsevästä sankka-sanasta. Sankea puolestaan on Häkkisen mukaan sankka-sanasta muodostettu johdos. Lisäksi sanakirjassa on viittaus karjalan sankie-, lyydin saŋgei-, vepsän saŋged- ja liivin saŋgdõ-sanoihin, jotka ovat sankea-adjektiivin lähisukukielisiä vastineita. (Häkkinen 2011.) Tarkistin vielä, mitä Karjalan kielen sanakirjassa sanotaan sankie- tai sangie-sanoista (edellinen on varsinaiskarjalaa ja jälkimmäinen livvinkarjalaa), jotka ovat samaa sanaperhettä sangen-sanan kanssa. Sankie- ja sangie-sanojen kuvataan käyttöyhteydestä riippuen tarkoittavan paksu, tuuhea, tiheä, karkea, sakea, lihava. Lisäksi sitä voidaan käyttää adverbiaalisesti, kuten alla olevassa esimerkissä: (h) sangieh on lunda. Suoj. (Karjalan kielen sanakirja s.v. sankie.) Esimerkin h sangieh-sana on Karjalan kielen sanakirjassa illatiivimuotoon taipuneena sakeaan. Sen voidaan tulkita tarkoittavan, että lunta on paksulti, mikä puolestaan tarkoittaa, että lunta on määrällisesti paljon. En löytänyt sanakirjan hakulomakkeiden (haku esimerkeistä ja artikkelihaku) avulla esimerkkiä, jossa sangie-sanaa olisi käytetty adjektiivin tai adverbin määritteenä. Tein sangie-sanan lisäksi hakuja kaikista sanakirjan esimerkeistä myös sanoilla sangei ja sangen, mutta sangei on miltei kaikissa esiintymissä substantiivin määriteenä merkityksessä paksu, ja sangen-sanaa puolestaan käytetään vain sanakirjan merkityksenselityksissä: (i) vai aiga sangei kagl(u) on sinul. Salmi (Karjalan kielen sanakirja s.v. kakla.) (j) julgi hyvä, paha, prostoi, ts oma, tuhmu, viizaz. Säämäj (Karjalan kielen sanakirja s.v. julki.) Esimerkissä i sangei-sana on kaula-adjektiivin määritteenä ja saa merkityksen paksu. Esimerkki on peräisin Salmista Raja-Karjalan puhuma-alueelta. Myös seuraava Säämäjärven aineiston esimerkki (j) edustaa Raja-Karjalaa. Sangen ei esiinny varsinaisessa esimerkkilauseessa, mutta julgi-sanalle annetaan merkityksenselityksessä merkitykset sangen ja kovin. Christfrid Gananderin 1700-luvulla kirjoittamassa ja vasta 1937 1940 julkaistussa Nytt finskt lexicon -sanakirjassa sangen-sanaa kuvataan adverbiksi, joka saa merkityksiä mycket, 7

ganska ja valde (sm. paljon, aika ja vallan ). Gananderin sanakirjassa on esimerkkejä sangen-adverbin käytöstä suomen kielessä. Seuraavassa on joitakin niistä: (k) sangen ijällinen (l) sangen katala on riippua sijnä (m) jotk ennen rjemastuit sangen Esimerkit ovat vanhan kirjasuomen kaudelta ja voisivat hyvin esiintyä myös omassa aineistossani. Esimerkeissä k ja l sangen esiintyy adjektiivin määritteenä vahvistamassa adjektiivin merkitystä. Sangen saa kummassakin esimerkissä merkityksen hyvin. Esimerkissä m sangen puolestaan määrittää riemastua-verbiä ja saa merkityksen paljon. Esimerkki muistuttaa hyvin paljon omassa vanhan kirjasuomen aineistossani olevia esimerkkejä. Ganander esittää sanakirjassaan teorian, jonka mukaan sangen-sana pohjautuisi saamen kielen sanaan saggai. Gananderin sanakirjaan on olemassa myös erillinen hakemisto (1997), jossa on tietoa siitä, missä kaikissa sanakirjan esimerkeissä jokin tietty hakusana esiintyy varsinaisen sana-artikkelin lisäksi. Kävin läpi kaikki esiintymät, joissa sangen-sana Gananderin sanakirjassa esiintyy. Esiintymiä on kaikkiaan 27, joista yhdessä sangen on varsinaisena hakusanana. Myös Elias Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisessa sanakirjassa on artikkeli sangen-sanasta. Lönnrot arvelee sanan olevan peräisin sankea-sanan superlatiivimuodosta sankein. Sangen-adverbi saa Lönnrotin mukaan merkityksiä aika, erittäin ja suuresti, suuressa määrin ( ganska, mäkta, högligen ). Olen käyttänyt merkitysten kääntämisessä apuna verkossa olevaa MOT ruotsi suomi -sanakirjaa. Seuraavassa on Lönnrotin sanakirjan esimerkkejä sangensanan käytöstä: (n) sangen hywä (o) sangen lähelle Sanakirjan esimerkit muistuttavat monin tavoin aikaisemmin esittämiäni esimerkkejä. Esimerkissä n sangen ( varsin, vallan ) määrittää hyvä-adjektiivia ja vahvistaa sen merkitystä. Seuraavassa esimerkissä (o) se puolestaan määrittää lähelle-adverbia ja saa merkityksen hyvin. Lönnrotin Suomalais-Ruotsalaisen sanakirjan ja Häkkisen Nykysuomen etymologisen sanakirjan perusteella voidaan päätellä, että sangen on peräisin sankka-sanasta. Christfrid Gananderin esittämä arvio siitä, että sangen-sanan kantana olisi saamen kielen saggai-sana ei ole kuitenkaan harhaanjohtava, sillä Häkkinen (2011) kuvailee sâggâ-sanan tarkoittavan kovin, sangen. Agricolan aineistossa esiintyvät sangen-sanat, Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineiston esiintymät ja sangen-sanan lähisukukieliset vastineet antavat olettaa, että kyseessä melko vanha 8

sana, jota on käytetty paljon ainakin suomen kirjakielessä. Mielenkiintoista kuitenkin on se, että sangen-sanaa ei Suomen murteiden sanakirjan ja Suomen murteiden sana-arkiston mukaan ole käytetty murteissa juuri lainkaan. Aiemmin esille tuomani yksittäinen esimerkki on länsimurteiden alueelta, kuten lounaismurteisiin pitkälti pohjautuva Agricolan aineisto kokonaisuudessaan ja turkulaisen Sorolaisen esimerkkikin ovat. 9

2 AIEMPAA TUTKIMUSTA Esittelen luvussa 2.1 kahta partisiippien kieliopillistumista käsittelevää tutkimusta, jotka liittyvät tutkimusaiheeseeni. Lea Laitisen ja Tapani Lehtisen (1997: 6) mukaan kieliopillistuminen käsittää prosessit joissa kieleen syntyy kieliopillisia aineksia vähemmän kieliopillisista aineksista. Ensimmäisessä luvussa (ks. 1.2. esim. 3) annoin esimerkin tapauksesta, jossa sangen määrittää miellyttävä-adjektiivia, joka on alun perin ollut miellyttää-verbin partisiippimuoto, mutta adjektiivistunut eli leksikaalistunut sittemmin pelkästään adjektiivikäyttöön. Vastaavia tapauksia on tutkimusaineistossani paljon, joten partisiippien ja adjektiivien välisen suhteen lähempi tarkastelu on tarpeen. Toisessa alaluvussa (2.2) käsittelen partikkelien kieliopillistumista ja kolmannessa alaluvussa (2.3) puolestaan esittelen joitakin intensiteettimääritteitä koskevia tutkimuksia, joissa aihetta on tarkasteltu murteiden, puhekielen, nyky-yleiskielen ja englannin kielen näkökulmasta. 2.1 Partisiippien kieliopillistuminen Esittelen partisiipeista tehtyä kieliopillistumistutkimusta kahden suomen kielen julkaisun avulla, jotka liittyvät myös tässä tutkielmassa tarkastelemiini seikkoihin. Ensimmäinen on Helinä Koiviston partisiippien adjektiivistumista käsittelevä väitöskirja (1987). Koivisto tarkastelee väitöskirjassaan partisiippien ja adjektiivien välistä rajanvetoa, jota hän itse nimittää häilyväksi (mts. 4). Koivisto on tutkinut muun muassa sitä, milloin partisiippi voidaan tulkita verbimuodon sijaan adjektiiviksi ja sitä, miksi tietyistä verbeistä muodostetut partisiipit ovat useammin adjektiivin funktiossa kuin toiset (1987: 7 8). Tutkimuksen aineisto koostuu Nykysuomen sanakirjasta ja Nykysuomen sanakirjan arkistosta. Lisäksi Koivisto on käyttänyt aineslähteinä muun muassa 1970-luvulla julkaistua kaunokirjallisuutta, sanomalehtitekstejä, opinnäytetöitä, vanhan kirjasuomen aineistoa ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Muoto-opin arkiston murreaineistoa. Laajaa aineistoaan Koivisto perustelee siten, että kaunokirjallisuudessa esiintyvä adjektiivin funktiossa oleva partisiippi osoittaa adjektiivistamisen mahdollisuuden. Sen sijaan murteissa, vanhassa kirjasuomessa tai asiatyylisessä nykysuomessa esiintyvät adjektiivistuneet partisiipit tarkoittavat sitä, että partisiippi esiintynee adjektiivistuneena myös yleiskielessä. (Mts.11 12.) Saadakseen tietoa eri verbityyppejä edustavien partisiippien käyttäytymisestä Koivisto tarkastelee niitä kantaverbinsä valenssin ja semanttisten piirteiden kannalta. Vaikka valenssi 10

liitetään yleensä verbin ominaisuuksien kuvaamiseen, se voidaan laajentaa koskemaan myös muita sanaluokkia (Nikula 1976: 12). Koiviston mukaan on olemassa joko syntaktisesti pakollisia tai valinnaisia verbin määritteitä. Pakolliset määritteet mahdollistavat verbin ymmärrettävyyden, kun valinnaiset määritteet puolestaan mahdollistavat lisätiedon antamisen. (Koivisto 1987: 101 102.) Esimerkiksi verbi sataa ei vaadi välttämättä muita lauseenjäseniä muodostaakseen lauseen, mutta siihen voidaan liittää esimerkiksi paikan adverbiaali ja objekti: Ulkona sataa kauniita lumihiutaleita. Valenssin käsitteeseen liittyvät lisäksi transitiivisuuden ja intransitiivisuuden käsitteet, mikä tarkoittaa sitä, vaatiiko verbi valenssiinsa objektin (transitiivinen) vai ei (intransitiivinen) (VISK, määritteet). Transitiivisuuden perusteella verbejä voidaan jakaa erilaisiin verbityyppeihin, joita Koivisto käsittelee laajasti väitöskirjassaan. Loppuluvussa hän esittelee havainnointinsa tuloksia, joiden mukaan intransitiiviverbeistä on useimmiten adjektiivistunut aktiivin partisiippi, muutosverbeistä aktiivin 2. partisiippi. Transitiiviverbeistä voi Koiviston mukaan adjektiivistua myös passiivin 2. partisiippi. (Koivisto 1987: 428.) Koiviston mukaan intensiteettiadverbi voi määrittää partisiippia siinä missä adjektiiviakin. Hän listaa väitöskirjassaan yleisimpiä intensiteettiadverbeja, joita ovat muun muassa aivan, erittäin, hyvin, sangen ja varsin. Hän mainitsee lisäksi, että intensiteettipartikkeli ei voi määrittää absoluuttiseksi adjektiiviksi rinnastuvaa partisiippia, mikäli partisiippi ja sen pääsana muodostavat metaforistuneen syntagman. Esimerkkinä Koivisto mainitsee *ihan juoksevat asiat, mikä ei liikeverbin absoluuttisuuden ja metaforisen käytön vuoksi ole käypä, mutta ihan sekoilevia jätkiä sen sijaan on, koska kyseistä partisiippia pidetään hänen mukaansa relatiivisena adjektiivina. (Koivisto 1987: 39 40.) Esittelen tutkimusaineistoni vasta luvussa 3, mutta tässä yhteydessä mainittakoon, että tekemäni alustavan aineiston tarkastelun perusteella sangen vaikuttaa adjektiivien, adverbien ja substantiivien määrittämisen lisäksi esiintyvän nykykielisestä käytöstä poikkeavalla tavalla verbien kanssa. Esiintymiä on niin infiniittisistä partisiippimuodoista, finiittisistä verbimuodoista kuin niitä yhdistelevistä verbien liittomuodoistakin. Näin ollen Koiviston partisiippeja käsittelevä väitöskirja tarjoaa tähän työhön oivan teoriataustan, jota voin käyttää verbiesiintymien tarkastelemisessa. Toinen verbimuotoja käsittelevä kieliopillistumistutkimus on Heli Pekkarisen (2011) väitöskirja. Pekkarinen on tutkinut suomen kielen TAVA-partisiipin käyttöä ja kieliopillistumista. TAVA-partisiippi koostuu kahdesta kieliopillisesta tunnuksesta: passiivin (t)ta-tunnuksesta ja partisiipin tunnuksesta -va. Pekkarisen mukaan TAVA-partisiippeja muodostetaan yleensä transitiivisista eli objektin vaativista verbeistä (esim. syödä syötävä hedelmä). Partisiippi voi 11

kuitenkin liittyä myös elatiivi- tai illatiivitäydennystä vaativiin verbeihin, joista Pekkarinen antaa esimerkiksi ilmauksen kokouksessa keskusteltavat asiat. (Mts. 15.) Pekkarinen (mts. 21) sivuaa lyhyesti väitöskirjassaan myös partisiippien ja infinitiivien välisiä eroja. Ison suomen kieliopin ( 490) mukaan partisiippeja voidaan pitää taivutusmuotoina tai johdoksina. Infinitiivit puolestaan taipuvat lisäksi passiivissa ja niillä on oma tempusmorfologia (2011:21.). Esittelen partisiippien ja infinitiivien välisiä eroja lisää tutkielman luvussa 4. Pekkarisen tutkimuksen tavoitteena on kuvata TAVA-partisiipin erilaisia käyttöyhteyksiä ja merkityksiä. Merkityksiin liittyvät muun muassa TAVA-partisiipin saamat modaalisen mahdollisuuden ja välttämättömyyden merkitykset. (Pekkarinen 2011: 13.) Pekkarisen tutkimusaineisto koostuu pääosin murreaineistosta (Muoto-opin ja Lauseopin arkiston kokoelmat), mutta lisäksi siinä on Kielipankin Aamulehden korpuksesta koottuja esimerkkejä sekä vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen aineistoa. TAVA-partisiippia voidaan Pekkarisen mukaan käyttää nominaalisesti ja verbaalisesti. Nominaalisessa käytössä partisiippi on adjektiivin tai substantiivin tehtävissä, kuten esimerkissä n, jossa mentävä-partisiippi on leksikaalistunut adjektiiviksi. Tämä on Pekkarisen mukaan tyypillisintä TAVA-partisiipin käyttöä. (2011: 45, 48.) Nominaalista käyttöä on myös partisiipin käyttö predikatiivina. (p) Aidassa oli muutama tarkkaan tunnettu pienen pojan mentävä reikä. (Pekkarinen 2011: 48.) Predikatiivilauseessa partisiippi voi olla joko adjektiivin kaltainen (auto on ohjattava), jolloin entiteetin ominaisuuksia luonnehditaan, tai sillä voi olla substantiivin ominaisuuksia (auto on vaikea ohjattava).(pekkarinen 2011: 56.) Sekä adjektiivina että substantiivina toimivien predikatiivien eteen voisi lisätä vielä ominaisuuden astetta luonnehtivan intensiteettimääritteen (auto on sangen vaikea ohjattava). Pekkarisen mukaan TAVA-partisiippia voi käyttää myös verbaalisesti, osana predikaattia. Verbaalinen käyttö sijoittuu jatkumolle, jonka alussa ovat verbin täydennyksenä olevat partisiipit (saada tehtäväksi, olla tehtävissä) ja lopussa predikaatin osana olevat partisiipit, jotka verbin liittomuodoiksi (on tehtävä). Esimerkki olla tehtävissä edustaa Pekkarisen mukaan TAVA-partisiipin käyttöä mahdollisuusrakenteena. (2011: 131, 133.) Mahdollisuusrakenne on kieliopillistunut produktiiviseksi rakenteeksi näkö- ja ulottumisetäisyyttä ilmaisevista nähdäja saada-verbeistä (mts. 148 149). Tutkielmani kannalta hedelmällisintä Pekkarisen väitöskirjassa lienee osuus, jossa hän tarkastelee TAVA-partisiipin kirjakielistä historiaa. Pekkarisen mukaan vanhimmassa kirjasuomen aineistossa (Agricola) TAVA-partisiippeja on muodostettu vain joistakin verbeistä, minkä lisäksi kyseisiä muotoja esiintyy lähinnä kiteytyneissä fraaseissa. Pekkarinen ehdottaa, että 12

fraasit ovat käännösvastinesyntyisiä eli käännöslainoja latinankielisestä raamatunkäännöksestä Vulgatasta. Muut Agricolan kielen TAVA-partisiippiesiintymät ovat syömistä tai ruokaa merkitsevä syötävä ja nähdä-verbistä johdettu nähtävä. (Pekkarinen 2011: 101 104.) Vuoden 1642 Bibliassa on poistettu joitakin Agricolan ruotsin ja saksan kielestä lainaamia rakenteita, mutta Agricolan TAVA-partisiippikäännökset ovat Bibliassa edelleen: (q) Elickä jos se oli tiettäwä / että se härkä on ennen tottunut cuockiman / ja hänen Isändäns ei corjannut händä / nijn hänen pidä andaman härjän härjästä / ja se cuollut pitä hänen oleman. (Pekkarinen 2011: 107.) Esimerkin q oli tiedettävä voitaisiin nykykirjakielessä korvata ilmauksella oli tiedossa. Esimerkissä ei ole modaalista velvollisuuteen viittaavaa aspektia, vaan tiedettävä viittaa tässä yhteydessä siihen, että asia on tiedossa olevien asioiden joukossa eli tiedon ulottuvissa, kuten nähtävä- ja syötävä-partisiipitkin ovat näkökentän ja käden ulottuvissa. (Pekkarinen 2011: 101 104.) 2.2. Partikkelien kieliopillistuminen Taru-Maija Väisänen on tehnyt pro gradu -tutkielmansa (2014) nykysuomessa episteemisinä pidettyjen kai(t) ja kaiketi -partikkelien kieliopillistumis- ja merkityksenkehityksestä. Lisäksi Väisänen on tutkinut kai(t) tai kaiketi -partikkelin sisältäviä partikkeliketjuja (esim. kyllä kaiketi, totta kai). Tutkimuksen aineisto on kerätty Kotimaisten kielten keskuksen Kaino-aineistopalvelun Vanhan kirjasuomen ja Varhaisnykysuomen korpuksista. Lopullisessa tutkimusaineistossa on yhteensä 310 esimerkkiä vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen aikakausilta. Väisänen on koonnut aineistonsa käyttämällä eri hakusanoja, jotta aineiston edustavuus olisi mahdollisimman hyvä. Hakusanoissa on huomioitu aineiston sisältämät ortografiset erot (esim. kaiketi voi esiintyä myös muodossa caicketi tai caiketi). Väisäsen tutkielmassa tarkastellaan, miten nykysuomen episteemisiä partikkeleita kai(t) ja kaiketi on käytetty vanhassa kirjasuomessa ja varhaisnykysuomessa. Hän tutkii niiden merkitystä ja tehtävää sekä syntaktista asemaa. Lisäksi Väisänen kiinnittää huomionsa seikkoihin, jotka mahdollistavat partikkelien episteemisen tulkinnan ja tarkastelee sanojen kokemaa merkityksenmuutosta vanhasta kirjakielestä nykysuomeen ja kieliopillistumista episteemisiksi partikkeleiksi. (Väisänen 2014: 3.) Vanhassa kirjasuomessa kaiketi-sana esiintyy Väisäsen mukaan useimmiten joko verbin tai koko lauseen määritteenä. Esimerkkilauseessa r kaiketi määrittää poisvietellä-verbiä ja saa merkityksiä täysin, tyystin kokonaan, jotka ovat täyteyden asteen adverbeja. Lisäksi kaiketi- 13

sanaa on käytetty intensiteettimääritteenä. Seuraavassa esimerkissä (s) kaiketi on turha-adjektiivin etumääritteenä merkityksessä täysin. Väisäsen mukaan kaiketi ja kai(t) -partikkelien arvellaan olevan lähtöisin täyteyden asteen adverbista kaikki. (Väisänen 2014: 24 25.) (r) Sen teden panepi nyt HERRA Jumala sencaldaiset suitzet hene pälese ia wahualla cahleilla hene sitopi senpäle ettei hen sinu callista Sieluas caiketi poisswiettelisi. (Väisänen 2014: 26.) (s) Yxi sinulda puuttu. Sinulle on se caiketi turha, sillä sinä tahdot olla hurscas ja et tahdo luopua tawarastas minun tähteni etkä tahdo minun cansani jotain kärsiä. Sentähden on Mammona tosin sinun jumalas jongas parembana pidät cuin minun. (Väisänen 2014: 25.) Varhaisnykysuomen kaudelta nykysuomen kaudelle tultaessa kai(t) ja kaiketi ovat vakiintuneet episteemisiksi modaalipartikkeleiksi. Myös niiden syntaktinen asema on vakiintunut päälauseessa olevaan käyttöön. Vanhassa kirjasuomessa kyseiset partikkelit sen sijaan saattoivat esiintyä sekä pää- että sivulauseissa ja nykykielisestä käytöstä poiketen myös kysymyslauseissa. Vanhassa kirjasuomessa kai(t) ja kaiketi -partikkelien käyttö on lähes pelkästään ei-episteemistä, kun taas varhaisnykysuomenkaudella niitä käytetään miltei aina episteemisesti. (Väisänen 2014: 61 62.) Taru-Maija Väisänen on käyttänyt pro gradu -tutkielmassaan suurin piirtein samanlaista aineistoa kuin itsekin käytän omassa tutkielmassani. Aineiston lisäksi tutkimuskysymykset ovat osittain samankaltaisia, sillä niissä pyritään selvittämään sekä syntaktisia että semanttisia muutoksia, joita tarkasteltavissa sanoissa on tapahtunut. 2.3 Tutkimuksia intensiteettisanoista Esittelen vielä joitakin tutkimuksia, joissa intensiteettisanoja on tutkittu eri näkökulmista suomen kielessä ja englannin kielessä. Ensimmäinen tutkimus on Terttu Orpanan (1988) on väitöskirja adjektiiviadverbeista, kuten oikein ja nähtävästi, jotka ovat adjektiiveista tai partisiipeista muodostettuja adverbeja. Adjektiiviadverbien lisäksi hänen tutkimuksessaan ovat mukana intensiteettiadverbit, joista esimerkkinä mainittakoon hyvin ja jokseenkin, sekä materiaalisten adverbien tavan adverbit, kuten kauniisti. (Mts. 2 3.) Orpanan tutkimus on luonteeltaan syntaktis-semanttinen, ja hän keskittyy merkityksen lisäksi selvittämään muun muassa adjektiivien ja adverbien välistä sanaluokkajakoa (mts. 59). Orpana analysoi adjektiivien n-, in- ja sti-loppuisia muotoja sekä tutkii niiden produktiivisuuden ja leksikaalistumisen eroa. Orpanan tutkimuksen pohjalla on Erik Ahlmanin (1933) tekemä kolmijako, jossa adverbit jaetaan materiaalisiin, intensiteetti- ja modaalisiin adverbeihin. Aikaa, paikkaa ja tapaa ilmaisevat materiaaliset adverbit (suloisesti, huomenna) ovat tyypillisesti verbin määritteitä, mutta 14

ne voivat määrittää myös adjektiiveja ja adverbeja. Intensiteettiadverbit (erittäin, hyvin) määrittävät Ahlmanin mukaan pelkästään adjektiiveja ja adverbeja ja modaaliset adverbit (ainakin, ehkä) puolestaan voivat määrittää adjektiivien ja adverbien lisäksi substantiiveja ja verbejäkin. (Mts. 145 152.) Orpana on Ahlmanin (1933) tekemästä jaosta osittain samaa ja osittain eri mieltä. Orpanan mukaan monet adverbit tuntuvat esiintyvän vain verbien kanssa ja toiset, joita hän nimittää ad-ajektiiveiksi, puolestaan adjektiivien kanssa. Verbin määritteinä esiintyy usein sti-loppuisia adverbeja, jotka kuvastavat esimerkiksi tekemisen tapaa (Lapsi on kasvanut kovasti), mutta stiloppuiset adverbit voivat Orpanan mukaan määrittää myös adjektiiveja (loogisesti oikea johtopäätös). (Mts. 67 69.) Myös omassa kandidaatintutkielmassani esiintyi sti-loppuisia adverbeja adjektiivien kanssa (hirmuisesti suuri Wesi-Käärmet, melkosesti suuri Panko-seteli) (Halme 2015: 25). Orpanan tutkimustulokset osoittavat, että tiukkaa jakoa sanaluokkaryhmiin ja määrityssuhteisiin ei voi tehdä, koska adjektiiviadverbien tulkinta on vahvasti kontekstisidonnaista. (Orpana 2011: 193 194.) Hanna Lappalainen on väitöskirjassaan (2004) tutkinut pääkaupunkiseudun puhekieltä, ja osana hänen tutkimustaan on intensiteettimääritteiden käyttö puhekielessä. Lappalainen käyttää intensiteettimääritteistä ilmaisua intensiteettisanat, joihin hänen mukaansa sisältyvät sekä intensiteettiadverbit että -partikkelit. (Mts. 93.) Hän kertoo jättäneensä tutkimuksensa ulkopuolelle monikäytöksisen ja -tulkintaisen niin-sanan, koska se vääristäisi tuloksia (mts. 95). Lappalaisen (2004) mukaan intensiteettisanoja ei esiinny keskustelussa sellaisissa vuoroissa, jotka koostuvat pelkistä dialogipartikkeleista (esim. niin, joo, mm), ja joita naiset käyttävät miehiä enemmän. Tämä taas vaikuttaa intensiteettisanojen osuuteen kokonaissanemäärässä, mikä hänen mukaansa miehillä 1,6 prosenttia ja naisilla 1,4 prosenttia. Tutkimustulos kumoaa usein esitetyn väitteen, jonka mukaan naiset käyttäisivät enemmän intensiteettisanoja kuin miehet. Lappalainen on tutkinut intensiteettisanojen variaatiota arkikeskusteluissa, työpaikan kielenkäyttötilanteissa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa. Konteksti vaikuttaa siihen, kuinka puhekielisiä ja arkisia intensiteettisanoja keskustelijat käyttävät. (Mts. 94 95.) Arkikeskusteluaineiston mukaan yleisin pääkaupunkiseudun puhekielessä käytetty intensiteettisana näyttäisi olevan ihan (40 % kokonaissanemäärästä). Sen jälkeen tulevat aika (16 %), tosi (12 %), vähän (8 %) ja hirveen (3 %) sekä muut intensiteettisanat (yht. 21 %). Ihan ja aika ovat Lappalaisen mukaan todella monikäyttöisiä intensiteettimääritteitä, mikä johtuu siitä, että niillä on useita synonyymeja. (2004: 96 97.) Marjatta Palander taas on tarkastellut intensiteettimääritteitä savolaismurteista tekemässään seuruututkimuksessa (2005). Hän on seurannut kielenoppaansa puhekielen kehitystä vuosikymmenten ajan, ja tutkimuksessaan hän esittelee Pasin puhumasta murteesta havaitsemiaan 15

piirteitä ja niissä tapahtuneita muutoksia. Pasin lisäksi hän on haastatellut tämän perheenjäseniä, mikä tuo näkökulmaa nuorempien ja vanhempien kielenkäytön välisiin eroihin. Palander käyttää tutkimuksessaan kaikista intensiteettimääritteinä olevista sanoista nimitystä intensiteettisana (mts. 212). Palanderin tutkimustulosten mukaan kielenoppaana olleen Pasin käyttämien intensiteettimääritteiden osuus kokonaissanemäärästä vaihtelee murrenäytteittäin 0,79 1,63 % välillä. Palanderin mukaan tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että kaupunkikielessä etenkin pääkaupunkiseudulla käytetään enemmän intensifioivia määritteitä kuin maaseudun murteissa. Pasin murrenäytteestä laskettu suurin intensiteettimääritteiden esiintymismäärä on Palanderin mukaan vertailukelpoinen Lappalaisen (2004) pääkaupunkiseudun puhekielestä laskemaan miesten käyttämien intensiteettimääritteiden määrään. (Palander 2005: 212 213.) Palander on tarkastellut intensiteettimääritteitä myös Pasin perheenjäsenten kielestä ja yleisimpien intensiteettimääritteiden joukon muodostavat ihan, aika, hyvin, vähän ja paljon (2005: 214). Lappalaisen laskelmien mukaan ihan ja aika ovat suosituimpia myös pääkaupunkiseudun puhekielessä (2004: 96), mutta niitä seuraavat intensiteettimääritteet eroavat Pasin käyttämistä intensiteettimääritteistä. Vaikutteita pääkaupunkiseudun puhekielelle ja nykypuhekielelle tyypillisestä intensiteettimääritteiden runsaasta käytöstä Pasi on kuitenkin saanut, sillä Palanderin mukaan häneen on tarttunut intensiteettisanoilla tehostettu puhetyyli, mikä näkyy eräiden suosikkipartikkeleiden ja -fraasien toistumisena (2005: 213). Jarmo H. Jantunen on tarkastellut väitöskirjassaan (2004) intensiteettimääritteisiin kuuluvia leksikaalisia vahventajia kontekstuaalisesta näkökulmasta. Jantunen käyttää leksikaalisista vahventajista nimitystä astemäärite. Vahventajat eroavat muista intensiteettimääritteistä siten, että ilmaisevat jonkin ominaisuuden hyvin suurta astetta. (2004: 70 71.) Tutkimuksessaan Jantunen vertailee astemääritteitä keskenään ja pareittain yksi- ja monilähdekielisten käännössuomen korpusten sekä alkuperäissuomen korpuksen välillä. Tutkimus on luonteeltaan pääosin kvantitatiivinen, mutta Jantunen käyttää myös laadullisia menetelmiä ymmärtääkseen kvantitatiivisiin eroihin vaikuttavia tekijöitä (2004: 76). Tilastollisten menetelmien kuvaamisen yhteydessä Jantunen tuo esille myös kollokaatin käsitteen. Kollokaatteja hän kuvaa toistuviksi ja tyypillisiksi myötäesiintyjiksi eli sanoiksi, jotka usein esiintyvät yhdessä. (Jantunen 2004: 76 77.) Myös kollokaatteja Jantunen on tarkastellut tilastollisesti. Jantusen laskelmien mukaan viisi yleisintä alkuperäissuomen korpuksessa esiintyvää vahventajaa ovat hyvin, kovin, oikein, todella ja varsin (2004: 73). Alkuperäissuomen korpus sisältää 26 suoraan suomeksi kirjoitettua kaunokirjallista teosta (ilmestyneet 1995 2000), joita Jantunen vertailee vieraista kielistä suomennettuun kaunokirjallisuuteen, käännössuomeen (Jantunen 2004: 227). Alkuperäissuomen korpus edustaa kielellisesti nykysuomen yleiskieltä, 16

mutta Jantusen tekemän rajauksen vuoksi sitä ei voi suoraan verrata varhaisnykysuomen aineistoon. Esittelen Jantusen tutkimusta lisää tutkielman luvussa 6, jossa analysoin tutkimusaineistoa kvantitatiivisin metodein. Aikaisemmin esittelin suomen kielestä tehtyjä tutkimuksia, mutta intensiteettisanoja on toki tutkittu muistakin kielistä. Ronald Macaulay (2002) on kirjoittanut artikkelin, joka perustuu hänen sosiaalisia luokkia käsittelevään tutkimukseensa. Macaulay kertoo, että keskiluokkaan (middle-class) kuuluvat aikuiset puhujat käyttivät ly-päätteisiä adverbeja (esim. extremely, highly) yli kaksi kertaa useammin kuin työväenluokkaan (working-class) kuuluvat aikuiset puhujat. Vastaavat erot näkyvät myös nuorten parista kerätyssä aineistossa, vaikka nuoret käyttivätkin ly-päätteisiä adverbeja vähemmän kuin aikuiset. (Macaulay 2002: 398 402.) Macaulay on tutkinut myös muiden adverbien käyttöä, joka ilmenee luokkaeroina. Esimerkiksi keskiluokkaan kuuluvat käyttivät very-adverbia hyvin useammin kuin alempiin luokkiin kuuluvat. Toisaalta taas glasgowilaiset nuoret käyttivät intensifioijia pure ja dead, joita saman alueen aikuiset eivät käyttäneet ollenkaan. Myös adverbin quite melko, aivan käyttö vaihtelee sosiaaliluokasta riippuen riippuen: sen esiintyvyys oli keskiluokkaisilla lähes kaksi ja puoli kertaa yleisempää kuin alempiin sosiaaliluokkaan kuuluvilla. Nuorilla ja aikuisilla sen sijaan ei ollut merkittävää eroa kyseisen sanan käytössä. (2002: 404 405.) Huomionarvoista on se, että keskiluokkaan kuuluvat aikuiset käyttivät adjektiiveja enemmän (34,16 esiintymää tuhatta sanaa kohti) kuin työväenluokkaan kuuluvat aikuiset (24,74 esiintymää tuhatta sanaa kohti). Lisäksi keskiluokan käyttämät adjektiivit ovat Macaulayn (2002) mukaan luonnehtivampia ja kuvailevampia (impressive vaikuttava, hellish helvetillinen, chauvinistic sovinistinen ) kuin työväenluokan suosimat yksinkertaiset (good hyvä, bad paha, nice kiva ). (Mts. 411.) Artikkelinsa yhteenvedossa Macaulay kirjoittaa, että keskiluokkaiset puhujat sekä käyttävät työväenluokkaisia enemmän adverbeja ja adjektiiveja tehdäkseen mielipiteensä selväksi että pehmentävät mielipiteitään ja väitteitään samalla tavalla (mts. 415). 17