Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt
Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilöt: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet v. 2013 Sosiaalityö Lastensuojelusuunnitelman mukaisten painopisteiden toteuttaminen ja arviointi. Lastensuojelun laitossijoitusten kustannusten realistinen taso (hallinto-oikeuden päätös huomioiden). Selvitetään seudullisen sosiaalipäivystyksen järjestämistä omana toimintana / oman henkilöstön voimin. Terävöitetään moniammatillista yhteistyötä lastensuojelun ja ennaltaehkäisevän työn välillä. Painopiste ennaltaehkäisevään työhön, jolla estetään lastensuojeluasiakkuuden syntyminen. Tarkemmat suunnitelmat maaliskuuhun 2013 mennessä. Kuntouttavan työtoiminnan toteuttamisen tehostaminen; aktivointisuunnitelmat ja yhteistyö. Seurataan tehostetusti lastensuojelun määräaikojen toteutumista. Laaditaan esite perheille kohdennetuista palveluista. Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Lastensuojelun asiakkaiden suunnitelmia on päivitetty ja pitkäaikaisten asiakkaiden palvelutarpeita on tarkistettu. Laitossijoituskustannukset on saatu realistiselle tasolle. Sosiaalipäivystys toteutetaan omana toimintana. Muksuparkki vakiintunut, vanhempainkoulu toteutettu keväällä 2013, ennaltaehkäisevät kotikäynnit vakiintuneet, koulukuraattorityöhön saatu lisäpanosta, kunnan kanssa tehtävä ennaltaehkäisevä työskentely mm. Hytetyö sekä nuorten palvelu- ja ohjausverkosto. Toteutunut yhdessä kunnan työllistämisestä vastaavien työntekijöiden Kuntouttavan työtoiminnan malleja kehitetty Virta-hankkeessa. Määräajat ovat toteutuneet kohtuullisesti. Lapsiperheiden kotipalveluesite on uudistettu. Utajärven lapsiperheiden palveluista kertova Facebook-sivusto on avattu. Lastensuojelua koskeva esite otettu käyttöön. Lastensuojelun suunnitelmien ja määräaikojen läpikäyminen asiakastiimeissä. Kehitetään parityöskentelyä lastensuojelutarpeen selvittämisprosessissa. Sosiaalipäivystykseen osallistuvien työntekijöiden kouluttaminen. Ennaltaehkäisevää päihdetyötä suunnittelu yhdessä koulun 9/2013 päihde-bussi koululla, koulukuraattorityöhön lisäpanostusta 8/2013 alkaen. Työllistämissuunnitelma laaditaan yhteistyössä kunnan työllisyystoimikunnan kanssa ja kuntouttavan työtoiminnan toimintamallia tehostetaan. Määräaikoja seurataan kuukausittain lastensuojelutiimissä Vahvistetaan perhetyötä. Perhetyötä on vahvistettu 40% työpanoksella. Vammaispalvelut Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Käydään läpi voimassa olevat päätökset, jotka koskevat vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita, vpl:n kuljetuspalveluiden kriteerien täsmentäminen. Siirankamarin ja Sympaatin toimitilojen yhdistäminen. Tilat remontoidaan asianmukaiseen käyttöön. Lisätään kehitysvammaisten tukiasumista normaalissa asuntokannassa. Päätökset käyty läpi 8/2013. Remontti etenee pienellä viiveellä (teknisen toimen haasteet). Tukiasumiseen on siirtynyt asiakkaita. Remontin ensimmäinen osa on valmistunut, toista puolta remontoidaan ja pitäisi olla valmiina helmikuun lopussa 2014. Kuljetuspalveluiden käytänteiden läpikäyminen yhdessä vanhuspalveluiden kanssa sekä osana kuntaneuvottelua. Yhdistämiseen liittyen pidetään suunnittelupalavereja. Useammille tukiasunnoille asumisyksiköiden läheisyydessä olisi tarvetta jatkossa. Selvitellään tilannetta. 2
Työ- ja päivätoiminta Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Kehitetään toimintoja asiakaslähtöisemmiksi, laaditaan yksilölliset asiakassuunnitelmat. Asiakkaiden henkilökohtaiset toiminta- ja ohjaussuunnitelmat on tehty. Toiminta- ja ohjaussuunnitelmat on viety ProConsonaohjelmistoon. Henkilöstön yhteistyön kehittäminen ja yhteiskäyttö työ- ja päivätoiminnan sekä asumispalveluiden kesken. Avo- ja tuetuntyötoiminnan kehittäminen. Avotyöpaikkojen muuttaminen asteittain tuetuiksi työpaikoiksi. Uusien työpaikkojen löytäminen. Työ- ja päivätoimintojen henkilöstö käy säännöllisesti asumispalveluissa aamuisin laittamassa asiakkaita lähtövalmiiksi työ- ja päivätoimintoihin. Avotyöpaikat ovat lisääntyneet. Tuetuntyönpaikkoja ei ole saatu, koska työvoimatoimisto ei myönnä palkkatukea. Toimintaa ja kehittämistä jatketaan edelleen. Tavoitteena saada asumispalveluiden henkilöstöä tarvittaessa työ- ja päivätoimintapalveluihin. Jatketaan tuetuntyöpaikkojen etsimistä. Laajennetaan verkostotyötä työvoimahallinnon ja eri järjestöjen Erilaiset palkkatukijärjestelmät eivät toimi vielä. Tämä hankaloittaa tuetuntyön eteenpäin menemistä. Päihdepalvelut Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Sosiaalisen isännöinnin kehittäminen, asumisen turvaaminen ja häätöjen estäminen. Laadittu prosessikaavio päihdeongelmaisten hoidon ohjauksesta ja hoitojatkumoiden vastuista Erityisryhmien asumispalveluita kartoittava työryhmä perustetaan. yhdessä Oulunkaaren palvelualojen Neuvolapalvelut Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Vanhemmuuden vahvistamisen teemavuosi: Vanhemmuuden vahvistaminen ja perhekeskusmaisen työotteen käyttö. Järjestetään vanhempainkoulu. Juurrutetaan raskausajan moniammatilliset kotikäynnit. Yhdistetään neuvolapalvelujen resursseja. Vahvistettu verkostomaisella yhteistyöllä muiden ammattilaisten kanssa vanhempien positiivista kiintymyssuhdetta lapsiin perusneuvolatyön rinnalla mm. raskausajan perhevalmennusten, raskausajan ja sen jälkeisten vauvakotikäyntien avulla. Tuettu neuvola- ja kouluikäisten lasten ja nuorten vanhempia antamalla kasvatusvinkkejä ja -materiaalia mm. neuvolakäynneillä, vanhempainilloissa sekä lisätty sähköisen asioinnin mahdollisuuksia Omahoidossa. Toteutettu vanhempainkoulu yhteistyössä varhaiskasvatuspalvelujen Käynnistetty 4kk ikäisten lasten neuvolatarkastuksissa yhteistyö mielenterveyspalvelujen kanssa (psykiatrinen sairaanhoitaja osallistuu käynnille). Vanhempainkoulu toteutettu yhteistyössä varhaiskasvatuspalvelujen Raskausajan kotikäynnit vakiintuneet yhteistyössä perhetyön Äitiys- ja lastenneuvolatyö yhdistetty yhdelle terveydenhoitajalle 1.1.2013 alkaen (100 % työpanos). Valmisteltu hankehakemusta, jossa etsitään keinoja puuttua lasten, nuorten ja lapsiperheiden ongelmiin mahdollisimman varhain. Saatu myönteinen rahoituspäätös hankkeelle 1/2014 ja hanke käynnistyy 2/2014. Hankkeen painopiste perhetyön ja lastensuojelun kehittämisessä. Toimintamallista tiedottamista lisätään muille palvelualoille. Toimintamalli on aktiivinen osa neuvola- ja perhetyötä. 3
Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Tuula Saukkonen Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto Tavoitteet ja toimenpiteet v. 2013 Vastaanotto Joustava, asiakaslähtöinen ja oikea-aikainen palvelu lääkärien ja hoitajien vastaanotolla. Hyvä vastaanotto toimintamallin mukaisesti. Hyvin toimiva puhelinpalvelu. Sähköisten omahoitopalveluiden vakiinnuttaminen. Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Hoitotakuu toteutuu. Hyvä vastaanotto -toimintamallin mukaisilla hoitajien vastaanotoilla tehostettu pitkäaikaissairauksia sairastavien asiakkaiden hoitoa. Painonhallintaryhmien toiminta on vakiintumassa. Hoidon tarpeen arviota on kehitetty. Ajoittain ruuhkaa puhelinpalvelussa. Kaikkiin jätettyihin takaisinsoittopyyntöihin soitetaan takaisin päivän aikana. Omahoidossa rekisteröityjä käyttäjiä 31.12.2013 mennessä 370 hlöä (tavoite vuoden 2013 loppuun mennessä 423). Asiakkaiden lähettämiä yhteydenottoja 31.12.2013 mennessä 392 kpl. Sähköiseen reseptiin siirtyminen sujunut hyvin, käyttöaste Ut- Va:ssa 94,9 %. Asiakaspalvelua on kehitetty laaja-alaisesti huomioiden yksilölliset asiakastarpeet. Lääkärin ns. normaalin vastaanottoajan odotusaika on 1-2 viikkoa. Tehostetaan pitkäaikaissairauksia sairastavien asiakkaiden (mm. sydän, diabetes, astma, reuma, verenohennus) hoitoa edelleen. Aloitetaan nuorten miesten (kutsuntaikäiset) painonhallintaryhmä. Tehdään aktiivisesti terveydenedistämistyötä, kehitetään hyvää toiminta- ja hoitomallia esim. alkoholin liikakäytön ja tupakoinnin ehkäisyyn käyttäen hyväksi AUDIT-toimintamallia, johon on hankittu koultustusta. Hoidontarpeen arvio kehitystyö jatkuu. Vastaanoton henkilöstön (lääkärit, sh, lh) sisäisen työnjaon kehittämistä jatketaan. Hoitotyön kirjaamisen kehittäminen. Valmistaudutaan earkistoon liittymiseen, joka sisältää mm. hoitotyön kirjaamisen kehittämisen. Tehostetaan edelleen asiakasohjausta (mm. soittopyynnön jättömahdollisuus). Jatketaan edelleen palveluohjausta käyttöasteen lisäämiseksi. Asiakaspalvelun kehittäminen. Asiakaspalautejärjestelmien kehittäminen tulevaisuudessa on tärkeä tavoite. Kuntoutus Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Fysioterapeutin tuki- ja liikuntaelinvaivojen akuuttivastaanottotoiminnan kehittäminen. Akuuttivastaanottojen toimintamalli on kehitetty ja toiminta on käynnistynyt. Tiivis yhteistyö vastaanoton kanssa akuuttivastaanottojen vaikuttavuuden seurannassa ja toiminnan kehittämisessä. 4
Mielenterveystyö Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Avohoitopainotteisuutta kehitetään Mielenterveystyössä painopisteenä Kehittämistyö jatkuu. edelleen lääketieteellisin ja hoidollisin perustein. on avohoito, jonka tukena hoitoneuvottelukäytänteitä psykiatrian klinikan kanssa on tehostettu. Avohoidon tukena mielenterveystyöntekijöiden ja asiakkaan välisen viestinnän kokeilu Omahoito-palvelussa on aloitettu. Psykologin osaamista ja työpanosta hyödynnetään osin seudullisesti. Osastohoito Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Osastopaikkojen käytetään lyhytaikaiseen kuntouttavaan hoitoon. Kaikki erikoissairaanhoidosta tarjottavat potilaat otetaan välittömästi jatkohoitoon. Hoitopäiviä myydään myös Oulunkaaren ulkopuolisille kunnille. Osasto on toiminut lyhytaikaisen kuntouttavan toiminnan yksikkönä, joten käyttö on ollut aiempia vuosia vastaavaa. Samoin kaikki erikoissairaanhoidosta tarjotut utajärveläiset potilaat on pystytty ottamaan oman kuntaan hoitoon. Ulkopaikkakuntalaisille on myyty 1037 hoitopäivää, joista oulunkaarelaisia on ollut 563. Suun terveydenhuolto Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Toiminta on turvattu tasolle, jossa pysytään hoitotakuun rajoissa myös vuona 2013. Ammattien välisen työnjaon kehittäminen resurssien käytön optimoimiseksi. Palvelu tuotettu hoitotakuun rajoissa. Kehittäminen mennyt eteenpäin ja resurssien käytön optimointi toteutuu. Työterveyshuolto Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Työterveyshuollon toiminnan harmonisointi ja kehittäminen. Toiminnan harmonisointi ja kehittäminen on edennyt. Toimintaa jatketaan pitkäjänteisesti edelleen. 5
Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Tavoitteet ja toimenpiteet v. 2013 Kotihoito Omaishoidon tuen määräraha on tarkoituksenmukainen. Omaishoitajien vapaapäivien järjestelyt ja palveluohjaus toimivat hyvin. On selvitetty palvelusetelikäytännön käyttöön ottamisen hyödyt ja haitat. Kotihoidon asiakkaiden lääkkeenjakelu apteekkipalveluna on käytössä ja vakiintuu osaksi palvelutoimintaa. Ikäihmisten hyvinvointia edistävät kotikäynnit. Kotihoidon prosessien, johtamisosaamisen ja monialaisen yhteistyön kehittäminen. Selvitetään sähköisten palvelujen mahdollisuutta. Sotaveteraanien kotihoidon avopalveluiden ylläpitäminen. Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Kaikille omaishoidontuen myöntämiskriteerit täyttäville hakijoille on voitu myöntää omaishoidon tuki ja lakisääteiset vapaapäivät. Palvelusetelikäytäntö on vielä selvittelyvaiheessa. Kotihoidon säännöllisten asiakkaiden lääkkeenjakelu tapahtuu osittain (14) apteekkipalveluna. Hyvinvointia edistävien kotikäyntien asiakkaat on kartoitettu ja lomakkeisto on valmiina. Kotikäynnit aloitettu. Hyve-hanke etenee suunnitellusti. Esimiesten osaamiskartoitus tehty. Johtoryhmissä työstetään toimintamallien yhtenäistämistä ja kehittämistä. ITTS-hanke loppunut, kuvapuhelintoiminta vakiintunutta käytäntöä. Sotaveteraaneille on myönnetty kotihoidon avopalveluja Valtiokonttorin ohjeiden mukaisesti. 2,5 hoitajaa toimii yöpartiossa ja resurssi on riittävä. Kaikille omaishoidon tuen myöntämisen kriteerit täyttäville hakijoille voidaan myöntää omaishoidon tuki. Arvioidaan palveluseteliasiaa kuntaneuvotteluissa. Sosiaali- ja terveysministeriöstä on tullut ohjeet apteekin palveluna järjestettävästä annosjakelusta. Noudatetaan annettua ohjeistusta. Hyvinvointia edistäviä kotikäyntejä jatketaan. Hyve-hankkeen tiimoilta kehitystyö jatkuu v 2014 Kohdennettu määräraha jaettu sotaveteraanien kotona asumista tukevaan toimintaan. Ei lisäystarvetta toistaiseksi. Yöpartiotoiminnan resurssit ovat riittävät. Asumispalvelut Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Hoito- ja palveluketju toimii hyvin Jonoa asumispalveluihin ei ole Paikkamäärä on ollut riittävä. ja paikkalukumäärä on riittävä muodostunut, palveluketju toimii palvelutarpeisiin nähden. Tilannetta hyvin. seurataan kuntaneuvotte- luissa. Asumispalveluiden asiakkaiden virikkeellisyydestä, liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen. Ryhmäkotialueelle yhden uuden lähihoitajan lisävakanssin tarve. Asiakkaiden viriketoiminta ja ulkoilu toimii hyvin. Vapaaehtoistyötä tekevät mm. lukion oppilaat ja eläkeläisjärjestöt. Asiakkaiden hoidettavuus on lisääntynyt. Lisäresurssin tarpeen arvioiminen ajankohtaista hoitajamitoitukseen asumispalveluissa. Ylläpidetään edelleen virikeliikunta ja ulkoilutoimintaa. Käsitellään kuntaneuvotteluissa. Hoivahoito Tilanne 31.12.2013 Kommentit, jatkosuunnitelma 1-4 5-8 9-12 Laitoshoidon hoito- ja palveluketju on toimii hyvin ja paikkalukumäärä on riittävä palvelutarpeisiin nähden. Tilannetta seurataan kuntaneuvotteluissa. Paikkamäärä on riittänyt. Tällä hetkellä 15 paikasta 14 paikkaa käytössä. Ei yhtään hoivahoitoon odottavaa. Laitoshoidon asiakkaiden virikkeellisyydestä, liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen. Osastolle nimetään virikevastaavat. Potilaiden ulkoiluttamiseen ei ole ollut työntekijäresursseja. Kehitetään virike- ja ulkoilutoimintaa kolmannen sektorin sekä muiden toimijoiden 6