Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013
|
|
- Ilona Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt
2 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain Perhepalvelut Vastuuhenkilö: perhepalvelujohtaja Mirva Salmela Sosiaalityö, vammaispalvelut, työ- ja päivätoiminta, päihdepalvelut, neuvolapalvelut Tavoitteet ja toimenpiteet v Sosiaalityö Selvitetään seudullinen sosiaalipäivystyksen järjestämistä omana toimintana. Lastensuojelusuunnitelman mukaisten painopisteiden toteuttaminen ja arviointi. Terävöitetään moniammatillista yhteistyötä lastensuojelun ja ennaltaehkäisevän työn välillä. Tarkemmat suunnitelmat maaliskuuhun 2013 mennessä. Ii-Simo yhteistyötä kehitetään edelleen, erityisosaamisen hyödyntäminen (esim. lastenvalvoja). Perhetyön ja lapsiperheiden palvelukokonaisuuden kokonaistarkastelu, resursointi ja tarpeiden kartoittaminen. Jälkihuoltopalveluiden selvittäminen. Seurataan tehostetusti lastensuojelun määräaikojen toteutumista. Tilanne Kommentit, jatkosuunnitelma Sosiaalipäivystys on hoidettu seudullisesti alkaen. Mukana ovat kaikki Oulunkaaren kunnat. Lastensuojelusuunnitelmien ja lastensuojelutarpeen selvitysten ym. kirjallisten dokumenttien laadun parantamisen työstäminen edennyt suunnitellusti. Moniammatillinen yhteistyö vielä alkuvaiheessa. Yhteistyö päivähoidon ja koulun kanssa parantunut kevään aikana (mm. yhteisiä palavereja). Yhteinen lastenvalvoja Iin ja Simon palvelualueilla. Perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun resursseja ja palvelujen tarvetta arvioitu yhdessä lastensuojelun, neuvolan ja kotipalvelun kanssa. Suunniteltu perhetyön koordinoinnin järjestämistä. Suunnittelutyö tältä osin jatkuu. Käytettävät ostopalvelut/paikat joissa nuoret jälkihuoltopalveluja käyttävät on kartoitettu ja kustannukset selvitetty. Jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten määrä tarkistettu. Lastensuojelun määräaikoja on seurattu tehostetusti. Toiminta käynnistynyt moitteettomasti. Vapaaehtoisia päivystäjiä saatu hyvin. Hyödynnetään kannettavaa tietokonetta päivystyskäytössä, esim. kirjaukset voidaan tehdä päivystysaikana ja tieto lapsista/perheistä (jos aikaisempi asiakkuus) heti käytettävissä. Jatketaan edelleen seudullista yhteistyötä toimivien käytäntöjen ja työskentelytapojen saamiseksi käytännön lastensuojelutyöhön lastensuojelulain edellyttämällä tavalla. Edellyttää jatkotyöskentelyä toimivien käytäntöjen saavuttamiseksi. Yhteistyötä neuvolan ja kuraattorien ja mielenterveyspalveluiden kanssa on tarpeen vielä lisätä ja terävöittää. Sovittu suunnittelu- / kehittämispalaveri syksylle. Lastenvalvojan vastaanotot Iin, Kuivaniemen ja Simon sosiaalitoimistoissa. Lastenvalvojan tehtävät vievät työpanosta Iin aikuissosiaalityöstä. Vaatii keskustelua resursseista. Perhetyön resurssit niukat. Tehostetulle perhetyölle olisi enemmän tarvetta. Nyt jouduttu turvautumaan ostopalveluihin vaativimmissa perheiden ongelmatilanteissa. Lisäresurssi jälkihuoltonuorten tukemiseen perhe- ja terveyspalveluihin. Sosiaaliohjaaja aloittaa lokakuussa Lastensuojeluilmoitusten määräajat ovat lain puitteissa. Lastensuojelutarpeen selvitykset eivät ole toteutuneet toivotulla tavalla. Syynä niukka sosiaalityöntekijä resurssi. Uudet vakanssit parantavat tilannetta huomattavasti. 2
3 Laaditaan esite perheille kohdennetuista palveluista. Sosiaalityön ja mielenterveyspalvelujen yhteistyön kehittäminen. Vammaispalvelut Käydään läpi voimassa olevat päätökset, jotka koskevat vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita, täsmennetään vpl:n kuljetuspalveluiden myöntämiskriteereitä. Kaarikodilla oppisopimusopiskelijan vakinaistaminen ohjaajaksi. Työ- ja päivätoiminta Kehitetään toimintoja asiakaslähtöisemmiksi, laaditaan yksilölliset asiakassuunnitelmat. Henkilöstön yhteistyön kehittäminen ja yhteis-käyttö työ- ja päivätoiminnan asumispalveluiden kesken. Avo- ja tuetun työtoiminnan kehittäminen. Avotyöpaikkojen muuttaminen asteittain tuetuiksi työpaikoiksi. Uusien työpaikkojen löytäminen. Yhteistyön kehittäminen Simon ja Kuivaniemen toimintakeskusten kanssa. Päihdepalvelut Päihdetyöntekijän vakanssi; lisätään kuntalaisille päihdehuollon avohuollon palveluita. Päihdetyöntekijän tukipalvelun tarjoaminen nuorten työllistämisessä. Sosiaalisen isännöinnin kehittäminen, asumisen turvaaminen ja häätöjen estäminen. Neuvolapalvelut Vanhemmuuden vahvistamisen teemavuosi: Vanhemmuuden vahvistaminen ja perhekeskusmaisen työotteen käyttö. Vakiinnutetaan vanhempainkoulujen toiminta. Esitteen laatiminen aloitettu. Yhteistyö toimii osittain. Vammaispalveluluiden kuljetuspäätökset on tarkistettu. Opiskelija vakinaistettu ohjaajaksi vuoden alussa. Asiakkaiden henkilökohtaiset toiminta- ja ohjaussuunnitelmat on valmiina. Säännölliset yhteiset tiimipalaverit toimivat. Työ- ja päivätoiminnan henkilöstö käy säännöllisesti aamuisin asumispalveluiden yksiköissä ohjaamassa asukkaitta aamutoimissa ja toimintoihin lähdössä. Avotyöpaikat ovat lisääntyneet. Tuetuntyön paikkoja ei ole saatu lisättyä koska palkkatukijärjestelmä ei vieläkään toimi valtakunnallisesti. On järjestetty erilaisia yhteisiä teemapäiviä Iissä ja Simossa, joihin molempien yksiköiden asiakkaat ja henkilöstö on osallistunut. Yhteinen kokkipiiri jatkaa Kuivaniemellä. Kokoaikainen päihdetyöntekijä aloittanut. Päihdeasiakkaiden määrä huomattava. Päihdeasiakkaista suurimmalla osalla huume- /sekakäyttöproblematiikkaa. Päihderyhmät nuorille. Asiaa valmisteltu ja työ jatkuu. Vahvistettu verkostomaisella yhteistyöllä muiden ammattilaisten kanssa vanhempien positiivista kiintymyssuhdetta lapsiin mm. raskausajan perhevalmennusten ja vauvakotikäyntien avulla. Tuettu neuvola- ja kouluikäisten lasten ja nuorten vanhempia antamalla kasvatusvinkkejä Vaatii jatkotyöskentelyä. Tavoitteena toimiva asiantuntijoiden yhteistyö ja konsultatiivinen tuki sekä mahdollisuus työparityöskentelyyn. Nykyisin ollut haastavaa saada työparia kotikäynnille. Seudulliset myöntämiskriteerit työn alla. Toiminta- ja ohjaussuunnitelmat ovat vietynä ProConsonaohjelmistoon. Yhteistyön kehittämistä jatketaan edelleen. Tuetuntyön paikkojen etsimistä jatketaan. Laajennetaan verkostotyötä työvoimahallinnon, eri järjestöjen ja työnantajien kanssa. Erilaiset palkkatukijärjestelmät eivät vielä toimi. Tämä hankaloittaa osaltaan tuetuntyön etenemistä. Yhteisiä tapahtumia järjestetään jatkossakin. Yhteisiä toimintoja järjestetään tarpeen mukaan asiakastarpeista lähtien. Iistä käyvät Simossa avotyönohjaajat tekemässä ohjaustyötä. Päihdelaitoskuntoutuksen tarvetta edelleen, joskin vähentynyt. Päihderyhmien vetäminen aloitettu elokuussa 2013 monitoimitila Pätkiksessä. Kuntouttavan työtoiminnan ryhmä aloittanut elokuussa -13. Yhteistyö isännöinnin, sosiaalitoimen, asumisen ja kotihoidon kanssa ei ole edennyt. Valmisteltu hankesuunnitelmaa, jossa etsitään keinoja puuttua lasten, nuorten ja lapsiperheiden ongelmiin mahdollisimman varhain. 3
4 Otetaan käyttöön raskausajan moniammatilliset kotikäynnit. Neuvolapalveluissa on valtakunnallisten suositusten mukainen resurssi. Tilannetta seurataan. Uusiin toimitiloihin muutto v ja -materiaalia mm. vastaanotolla, vanhempainilloissa sekä lisätty sähköisen asioinnin mahdollisuutta Omahoidossa. Vanhempainkoulu on toteutettu yhteistyössä varhaiskasvatuspalveluiden ja perhetyön kanssa. Ei ole toteutunut toimintamallina, mutta tehdään tarvittaessa tukea tarvitseviin perheisiin. Terveydenhoitajaresurssi on nostettu alkaen 40 % (osa-aikaisen th:n kokoaikaistaminen). Lisäksi palkkatuella yksi kokoaikainen terveydenhoitaja 6 kk. Neuvola muuttanut Kirkkotie 7:ään Seudullinen selvitys toimintamallista tehty Tukeva 3 -hankkeessa. Tavoitteena on ottaa toimintamalli käyttöönotto 1. lasta odottaviin perheisiin v alussa. Huomioitavaa: raskausaikana tehdään kotikäyntejä erityistä tukea tarvitseviin ns. huoliperheisiin tarvittaessa. Resurssitarve on huomioitu kuntaneuvotteluissa. Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Tuula Saukkonen Vastaanotto, kuntoutus, mielenterveystyö, osastohoito, suun terveydenhuolto, työterveyshuolto Tavoitteet ja toimenpiteet v Tilanne Vastaanotto Joustava, asiakaslähtöinen ja oikeaaikainen palvelu lääkärien ja hoitajien vastaanotolla. Hyvä vastaanotto -toimintamallin mukaisesti. Painohallintaryhmiä yhteistyössä erikoissairaanhoidon perusterveydenhuollon yksikön kanssa (sieltä ravitsemusterapeutti Leea Järvi etänä), vastaanotolta sairaanhoitaja ja Iiinstituutista liikuntaosuus Hyvin toimiva puhelinpalvelu. Sähköisten Omahoito-palveluiden vakiinnuttaminen. Jono kiireettömiin lääkärinaikoihin on purettu ja 3. vapaa aika lääkärille päivän sisällä. Hoitajien toteuttamia vuosikontrolleja, hoidontarpeen arviointia, puhelinpalvelua ja akuuttihoitoa kehitetty. Painohallintaryhmiä edelleen moniammattillisesti useita. Vuoden alusta on avattu erillinen laboratoriopuhelin (päivittäin klo 13 jälkeen tutkimustulos vastauksien tiedusteluun). Tällä on pystytty parantamaan ns. ajanvaraus- ja terveysneuvontanumeroon yhteydensaantia. Hoitajien työpanosta on kohdennettu puhelinneuvontaan ruuhkahuippuina (klo ). Kaikkiin takaisinsoittopyyntöihin vastataan joka päivä. Omahoidon käyttäjämäärä on lisääntynyt ja päivittäin tulee useita kysymyksiä. Kysymyksiin on pystytty vastaamaan sovitussa ajassa. Palaute on myönteistä. Kommentit, jatkosuunnitelma Lääkäreitä on riittävästi ja kaikki 9 sairaanhoitajan tointa täytetty. Jatkossa kasvanut väestömäärä tarvinnee 8. lääkärinviran perustamisen. Painonhallintaryhmät jatkavat syksyllä sekä uusina että jatkoryhminä. Raportointia seurataan päivittäin ja pyritään vastaamaan puhelinkysyntään. Pyritään ohjaamaan väestöä käyttämään enemmän takaisinsoittomahdollisuutta, jossa on korkea palvelutaso. Omahoitoa esitellään aktiivisesti asiakkaille yhtenä asiointivaihtoehtona ei kiireellisissä asioissa. Reseptien uusinta suosittua omahoidon kautta
5 Optimaalisen henkilöstörakenteen saavuttaminen. Lääkäreiden pysyvyyden parantaminen ja työkuormituksen vähentäminen. Kuntoutus Toimintaterapeutin työn vakiinnuttaminen osana lapsiperheiden tukemista. Fysioterapeutin tuki- ja liikuntaelinvaivojen akuuttivastaanottotoiminnan kehittäminen. Mielenterveystyö Avohoitopainotteisuutta kehitetään edelleen lääketieteellisin ja hoidollisin perustein. Psykologien pysyvyyden varmistaminen. Osastohoito Nykyisen toimitilan puitteissa käytettävissä olevien hoitopaikkojen määrän optimointi 24 potilaspaikkaan (aiemmin 20 paikkaa). Lääkäriresurssi vakiintumassa ja sairaanhoitajien toimen täytetty. Lääkärien rekrytointi on ollut onnistunutta. Ammattikunnan välinen tuutorointi onnistuu hyvin. Iillä on hyvä maine kehittyvänä työyhteisönä. Uuden toimintaterapeutin verkostosuhteet on luotu ja toimintamallit ovat vakiintumassa. Yksi fysioterapeutti käynyt lisäkoulutuksen selän kuntoutuksesta ja kehittämistä jatketaan. Mahdollisuus päästä psykiatrin vastaanotolle kestää usein 2-3 kk. Tarve erikoislääkärin lausunnoille kasvanut. Potilaiden jatkohoitoa sairaalahoidon jälkeen suunniteltu osin seudullisesti, missä psykiatri myös mukana tavoitteena tarpeenmukaiset mahdollisimman kevyet ja kuntouttavat palvelut arjen tukena. Myös psykiatristen sairaanhoitajien palveluihin on ajoittain joutunut jonottamaan. Kriisitoiminnan kehittäminen aloitettu. Psykologiresurssit ja psykologien työnjako vakiintumassa. Painopiste lasten ja perheiden palveluissa. Jonotilanne on saatu purettua ja yhteisiä toimintamalleja yhteisyökäytänteitä mm. neuvolan ja koulujen kanssa kehitetään. Yhden psykologin työpanoksesta osa menee Iin työterveyspalveluihin. Osaston käyttöaste on 99 %. Hoitopäiviä on kertynyt 5688, joista 790 päivää on syntynyt siitä, että osastolla on hoidettu jatkohoitopaikkaa odottavia kuntalaisia. Lyhytaikaisen hoidon päiviä on elokuun loppuun mennessä ostettu 428, pääasiassa Simosta ja Utajärveltä. Lisäksi pitkät, kuukausia kestävät kuntoutus- ja saattohoitojaksot ovat sitoneet hoitopaikkoja. Lääkäritilanne näyttää loppuvuonna hyvältä. Lisävirkaa asukaslukuun nähden tulisi lähitulevaisuudessa harkita. Riittävällä resurssilla voidaan turvata kroonisten sairauksien hoitopolku sekä tehostaa akuuttihoitoa. Lääkäreiden rekrytointiin ja pysyvyyteen täytyy tehdä jatkuvaa työtä. Edelleen jonoa ja olemassa olevan resurssin (0,6) kohdentamisessa edelleen kehitettävää. Jatketaan toimintamallin kehittämistä. Kehittämistä on mm. tehtävänsiirtoihin liittyvien korvausten sopimisessa. Kriisitoiminnan kehittämistä jatketaan. Tarpeen tulleen hoitojonoa puretaan hoidon tarpeen arviointiin perustuen. Toimintojen edelleen kehittämistä jatketaan ja hyviä toimintamalleja juurrutetaan. Optimaalinen käyttöaste on n. 90 %, jolloin osastolla olisi hyvät mahdollisuudet ottaa vastaan potilaita, jotka tarvitsevat lyhytaikaista osastohoitoa. Kevättalven aikana usea jatkohoitopaikkaa odottava sai paikan vanhuspalveluiden hoitoyksiköistä, jolloin tarve ostaa lyhytaikaista osastohoitoa on kevään ja kesän aikana ollut vähäisempää. Yhtenä kehittämishaasteena on toiminnan järjestäminen siten, että tukipalveluita pystyttäi- 5
6 Osaston tilojen kohentaminen vastaamaan paremmin nykyisen toiminnan tarvetta. Suun terveydenhuolto Toiminta on turvattu tasolle, jossa pysytään hoitotakuun rajoissa myös vuona Ammattien välisen työnjaon kehittäminen resurssien käytön optimoimiseksi. Järjestämissopimuksessa remontti on päätetty toteuttaa vuonna Kunnan haastavan taloudellisen tilanteen vuoksi remontti ei toteudu suunnitellusti. Palvelut on pystytty tuottamaan hoitotakuun rajoissa. Oikojan siirtyminen Iihin on tuonut lisäpaineita työnjakoon. siin aiempaa enemmän teettämään muulla kuin hoitohenkilökunnalla. Osa muutostöistä on tehty. Toteutumattomat muutostyöt tulisi aloittaa. Hoitotakuussa pysyminen on haasteellista ja tuleekin harkita lisäresurssina uutta suuhygienistin tointa. Ammattien välisen työnjaon kehittämisessä tuleekin harkita lisäresurssina uutta suuhygienistin tointa Uusiin toimitiloihin muutto v Uudet tilat suunnitteilla. Muutto todennäköisesti viivästyy. Työterveyshuolto Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisten laaja-alaisten palvelujen tarjoaminen toimintasuunnitelman mukaisesti. Työterveyshuollon tilojen siirtyminen terveysasemalle. Työterveyshuollon toiminnan harmonisointi ja kehittäminen. Lääkäri- ja hoitajaresurssit hyvät ja aikoja on nyt riittävästi myös työpaikkatoiminnoille Muutto toteutunut. Resurssitilanteen hyvä ja mahdollistaa työterveyshuollon kehittämisen ja kouluttautumisen. Tavoitteena työhyvinvoinnin kehittäminen ja sairauspoissaolojen hallinta yhteistyössä kunnan kanssa. Jatketaan edelleen kehittämistä. Vanhuspalvelut Vastuuhenkilö: palvelujohtaja Kyllikki Syrjäpalo Kotihoito, asumispalvelut, hoivahoito Tavoitteet ja toimenpiteet v Kotihoito Lapsiperheiden kotipalvelun vahvistaminen palvelusetelillä. Omaishoidon tuen määräraha on tarkoituksenmukainen. Omaishoitajien vapaapäivien järjestelyt ja palveluohjaus toimivat hyvin. Kuivaniemen hoiva/palveluasunnoille pyritään järjestämään yksi vuorohoitopaikka. Tilanne Perheitä palvelun piirissä on 20. Apua on annettu yhteensä 1124 tuntia. Palvelua on annettu pääasiallisesti akuuttiin tarpeeseen ostopalveluna yrittäjien kautta. Omaishoitajia on 77. Määrä kasvaa tasaisesti noin 4-5 hoitajaa/vuosi. Vapaapäiviä on annettu joko vuorohoitona Iissä tai Simossa sekä palvelusetelinä tai omaisten toimesta. Kommentit, jatkosuunnitelma Kasvava tarve ja avun tarpeet pitempiaikaisia, moniammatillista toimintaa vaativia. Perheiden palvelutarpeen koordinointi ja avun myöntäminen sekä käytännön toteuttaminen on nyt hajanaista. Yhteistyötä on tiivistetty ennaltaehkäisevän sosiaalitoimen kanssa. Palveluohjauksen tarve on kasvanut. Kuivaniemellä ei ole vuorohoitopaikkaa, mutta hätäsijoitusmahdollisuus on sekä Iissä että Simossa
7 Iin kotihoidon toimivuuden ja resurssien turvaaminen. Kuivaniemen ja Simon kotihoidon yhteistyön kehittäminen. Kotihoidon prosessien, johtamisosaamisen ja monialaisen yhteistyön kehittäminen. Selvitetään sähköisten palvelujen mahdollisuutta. Sotiemme veteraanien kotihoidon avopalveluiden ylläpitäminen. Kuntouttavan päivätoiminnan laajentaminen ja kehittäminen yhteistyössä Simon kanssa. Yhteistyömuotojen rakentaminen päivähoidon palvelujen kanssa. Asumispalvelut Hoito- ja palveluketju toimii hyvin ja paikkalukumäärä on riittävä palvelutarpeisiin nähden. Tilannetta seurataan kuntaneuvotteluissa. Asumispalvelupaikkoja Iissä 23 ja Kuivaniemellä 14. Asumispalvelun asiakkaiden virikkeellisyydestä ja ulkoilusta huolehtiminen. Asumispalvelun lisäpaikan ostot vain kiireellisessä tarpeessa. Säännöllisessä kotihoidossa asiakkaita on 169 ja kotisairaanhoidossa 153. Yhteensä asiakkaita palveluiden piirissä on 447. Asiakkaiden hoitoisuus ja vaativat hoitotoimet ovat kasvaneet (esim. haavahoidot, saattohoito, iv-hoidot kotona). Kahden avustettavia hoidetaan kotiin. Henkilöstöä ja sijaisia on käytössä yli kuntarajojen. Hyve-hankkeessa johtamisosaamisen kehittäminen. Veteraanien kotiin annettavia palveluita käytetty mm. maksuttomaan turvapalveluun, siivouspalveluihin, kuljetuspalveluihin ja muuhun piha- tai lumitöihin tarkoitettuun apuun tarpeen mukaan. Simosta käy asiakkaita Seniorituvan päivätoiminnassa. Päivätoimintojen asiakkaita on yht. 158, joista yli 75- vuotaiaina on 139. Asumispalveluiden paikkaluku Iissä 24. Kuivaniemellä paikkaluku 14. Kuivaniemellä ja Iissä alkaen ollut käytössä väliaikainen hoitopaikka sosiaalisin syin tarvitsevalle 1-3 päivän tarpeeseen. Kuivaniemen palveluasunnoilla viriketoimintaa kehitetään edelleen. Viriketoiminnan kehittämiseen ja organisoimiseen on nimetty vastuuhenkilöt. Ulkoilu kesäaikaan säännöllistä Kuivaniemellä. Kuivaniemellä vapaaehtoistyöntekijä käynyt tarjoamassa viriketoimintaa säännöllisesti. Kolme asukasta osallistuu viikoittain Seniorituvan toimintaan. Yksi asukas osallistuu viikoittain mielenterveystyön päivätoimintaan. Iissä on viriketoimintaa viikoittain lähes jokaiselle päivälle. Kesällä asukkaat ovat ulkoilleet. Ostopalvelupaikkoja 9. Yksi paikka on vähennetty edellisvuodesta. Ilta- ja viikonloppuvuoroissa on ajoittain lisähenkilön tarve. Ylityökertymiä on purettu. Palkkatuella palkattuja on sekä Iissä että Kuivaniemen tiimissä lisäapuna. Silti panostettu työhyvinvointiin ja asiakastyön laatuun esim. tietotekniikan tehokkaammalla käytöllä. Syrjäisten kylien palveluiden järjestäminen yhteistyössä yli kuntarajojen. Osaamistarpeiden kartoitus ja koulutussuunnitelma. Palveluista tiedotettu ja tarjottu kattavasti ja tehostetusti. Iin ja Kuivaniemen toimintamallin levittäminen Simoon. Yhteistyö päivätoimintojen henkilöstön kesken. SAS-toiminta takaa toimivan hoito- ja palveluketjun. Iin asumispalveluissa pystytään edelleen toimimaan muuttuvissa tilanteissa ja vastaamaan eri palvelutarpeisiin. Sosiaalisin syin hoitopaikkaa tarvitsevia ollut muutamia kuukausittain. Jatketaan asiakkaiden virikeja ulkoilutoimintaan panostamista. Pyritään lisäämään yhteistyötä omaisten ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Lisätään mahdollisuuksien mukaan ulkoilutuokioita aamu- ja iltavuorojen vaihteessa, jolloin henkilöstöä on eniten paikalla yksiköissä. Tarkastellaan kuntouttavan työtoiminnan mahdollisuudet osoittaa työntekijä asiakkaiden ulkoilutukseen. Seurataan asiakasmääriä ja vuodeosaston tilannetta. Mahdollisesta ostopalvelun lisäämisestä sovitaan järjestämiskeskuksen kanssa. 7
8 Iissä vuorohoito järjestetään asumispalveluissa kahdella asiakaspaikalla. Vuorohoitoa ostetaan tarvittaessa Simosta. Hoivahoito Hoito- ja palveluketju toimii hyvin ja paikkalukumäärä on riittävä palvelutarpeisiin nähden. Tilannetta seurataan kuntaneuvotteluissa. Nykyiset hoivahoidon paikat Iissä 13 ja Kuivaniemellä 22. Kuivaniemen hoivaosaston tai palveluasuntojen yksi asiakaspaikka muutetaan mahdollisuuksien mukaan vuorohoitopaikaksi. Hoiva- ja vuorohoidon asiakkaiden virikkeellisyydestä, liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen. Käytössä on kaksi vuorohoitopaikkaa. Kevään ja kesän aikana paikkamäärä ollut riittävä. Vuorohoitoa käytetty Simossa 2 paikkaa säännöllisen vuorohoidon tarpeeseen ja lisäksi tilapäiseen tarpeeseen satunnaisia jaksoja. Kuivaniemen hoivaosastolla on ollut huhti-toukokuussa sosiaalisilla syillä sijoitettuna asiakas ylipaikalla kahteen otteeseen 3-5 vuorokautta kerrallaan. Heinäkuussa Kuivaniemellä ollut yksi asiakas sosiaalisilla syillä 1-3 vuorokautta. Iissä 12 hoivapaikkaa (1 hoivapaikka muutettu keväällä tehostetun asumispalvelun paikaksi). Vuorohoitopaikalle ei ole ollut tarvetta Kuivaniemessä. Kuivaniemen hoivaosastolla viriketoimintaa kehitetään edelleen. Viriketoiminnan kehittämiseen ja organisoimiseen nimetty vastuuhenkilöt. Yksi asukas osallistunut Seniorituvan toimintaan viikoittain. Iissä on entiseen tapaan viriketoimintaa viikoittain, asukkaiden ulkoilu ollut kesäaikaan säännöllistä. Ostetaan jatkossakin mahdollisuuksien mukaan vuorohoitoa Simosta. Hoito-osastolla ollut odottajia hoivaosastoille ja palveluasumiseen muutama. On saatu sijoitettua odottajat oikeisiin hoitopaikkoihin uuden vanhuspalvelulain määräämissä aikapuitteissa. Arvioidaan tarve jatkossa tilannekohtaisesti. Kehitetään edelleen virike- ja ulkoilutoimintaa omaisten ja eri toimijoiden kanssa. Tarkastellaan myös kuntouttavan työtoiminnan mahdollisuudet osoittaa työntekijä ulkoilutukseen. Liitteet: 1. Taloustiedote 8/ Maisema-raportti 8/2013 8
Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2013 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen
Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...
Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Simon kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...
Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...
Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen touko-elokuu 2013 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen
Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Järjestämissopimuksen toteutuminen syys-joulukuu 2013 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2013 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen
Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen
Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi Palvelutuotantolautakunta 12.3.2014 Anu Vuorinen Vuotuinen toiminnan arviointi Oulunkaarella 1. Tilinpäätöskirja liitteineen 2. Liikennevaloraportit 3. Värikorit
Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016
Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016 Perhepalvelut: seudullinen katsaus Toimii hyvin, tavoitteisiin päästy Toimeentulotuen Kela-siirtoon valmistauduttu
Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Vaalan kunta Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut... 3 1.2 Terveyspalvelut... 4
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen
Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, huhti-kesäkuu 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...
Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Pudasjärven kaupunki Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen
ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström
ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4
TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT
MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen
Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: tammi-huhtikuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Käyttösuunnitelma vuodelle 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Vaalan kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä 1 Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset
Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, touko-elokuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset
HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016
Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015
Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594
Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito
Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -
Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-maaliskuu 2012 Iin kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Järjestämissopimusten toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut...
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP
Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14
OSAVUOSIKATSAUS
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus
Johdon ja esimiesten raportointi
Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle
Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen
Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen Perhepalvelut Nimike: perhepalvelujen palveluesimies, virka Tehtävät: Perhepalvelujen palveluesimies
Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, heinä-joulukuu 2012 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2014 Vaalan kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO
LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto
JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /
Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi 2013-2015
Perusterveyden-huolto Palvelukuvaus Palvelujen sisältö, resurssit ja kehittämistarve Vastaanottotoiminta Neuvolatoiminta Lääkärien ja hoitajien vastaanottopalvelut: kiireetön ja puolikiireellinen hoito
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 2.5.217] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Maaliskuu 217 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan
Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, tammi-huhtikuu 2015 Simon kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Käyttösuunnitelma / Ii
Käyttösuunnitelma / Ii Järjestämissopimuksen toimenpiteet palvelualoittain Perhepalvelut Neuvolapalvelut: Oulunkaaren perhekeskustoimintamallin käyttöönotto: Moniammatillisten perhekeskustyöryhmien toiminta
2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)
KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI
Yhtymähallitus 22.5.2012 63 Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/35 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun yhteenveto löytyy maaliskuun osavuosikatsauksesta. KUUKAUSIRAPORTTI
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14
Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut
Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset
TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu
JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10
Palvelutuotannon raportointi: heinä-joulukuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: heinä-joulukuu 2012 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)
Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen
2014 Toimintakertomus
sosiaalilautakunta 29.1.2015 1 2014 Toimintakertomus 2.6 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä
Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013
Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen
Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi, syys-joulukuu 2014 Utajärven kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019
Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019 Ikäihmisen palvelukokonaisuus Omaehtoinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, toimintakyvyn ylläpitäminen Vapaaehtoiset arjen tukena, päivätoiminnan eri muodot
Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen
Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilauksen toteutuminen Osavuosikatsaus 03/2014 Keskeiset huomiot Yksityiskohtaiset tilaustaulukon toteumat raportoitu kaupunginhallitukselle, löydettävissä kaupungin nettisivuilta
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)
RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1
Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,
Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen
Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta
Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)
SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453
Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen
2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)
POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291
Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: syys-joulukuu 2014 Iin kunta Väritunnisteet: Etenee Viivästynyt Ei etene, suunnitellusti keskeytynyt Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain
Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta
Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston
EP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
Käyttösuunnitelma vuodelle 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Utajärven kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio ja johto... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset
KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue
KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen
SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito
SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset
Ikäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu
SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu
Käyttösuunnitelma / Vaala
Käyttösuunnitelma / Vaala Järjestämissopimuksen toimenpiteet palvelualoittain Perhepalvelut Neuvolapalvelut: Oulunkaaren perhekeskustoimintamallin käyttöönotto: Moniammatillisten perhekeskustyöryhmien
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden
Yhteistyöryhmä
Yhteistyöryhmä 17.11.201 1. Perusterveydenhuolto 2. Aikuissosiaalipalvelut 3. Palveluasuminen 4. Kotihoito. Hyvinvointineuvola & kouluasiat 6. Muut asiat Happy or not Pyhtää elokuu ja lokakuu 201 Potilasjono
Käyttösuunnitelma vuodelle 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 Iin kunta Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Oulunkaaren palvelutuotanto-organisaatio... 3 2 Muutokset resursseissa... 3 2.1 Muutokset henkilöstöresursseissa...
Palvelutuotannon raportointi: huhti-kesäkuu 2012
Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotannon raportointi: huhti-kesäkuu 2012 Iin kunta Sisältö 1 Järjestämissopimuksen toteutuminen palvelualoittain... 3 1.1 Perhepalvelut... 3 1.2 Terveyspalvelut... 4 1.3
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %
KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75
Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön
SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2018 Sisällys 1 Nettokustannukset... 2 2 Suoritteet... 6 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 11 4.1 Masku... 11 4.2
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 29.4.214] KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/24 Maaliskuu 214 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Palvelulinjoittain talousarvio on toteutunut siten, että molempien jäsenkuntien
Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika