4. SYÖPÄTAUTIEN ILMAANTUVUUS



Samankaltaiset tiedostot
3. KUOLLEISUUS JA ELINAIKA

Syöpä ja eriarvoisuus

5. TYÖKYVYTTÖMYYS. 5.1 Johdanto. Simo Näyhä Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos Oulun aluetyöterveyslaitos

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Syövän ilmaantuvuus, syöpäpotilaiden ennuste ja syöpäkuolleisuus

Oppimistavoitteet. Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus. Syöpien esiintyvyys. Suomen syöpärekisteri. Lisäksi

HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI Lapin ELY, Ramboll Finland Oy

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain

PYLL-seminaari

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Paikallisten ympäristötekijöiden terveysvaikutusten

Syöpä Esipuhe 2. 2 Syöpätilanne Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4. 4 Potilaiden elossaolo 13

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1)

13. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Hirvikolariseuranta. Lappi Lapin ELY, Ramboll Finland Oy

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Syöpä Esipuhe 2. 2 Syöpätilanne Ilmaantuvuus ja kuolleisuus 4

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina

Turun AMK:n opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitaja Marraskuu 2011 Eevi Sippola ja Sonja Storm

TILASTOKATSAUS 4:2017

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

LUOTTAMUSELINTEN PUHEENJOHTAJUUDET SUKUPUOLEN MUKAAN LAPISSA

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Syöpä Suomessa 2006 EERO PUKKALA RISTO SANKILA MATTI RAUTALAHTI

Katja Aktan-Collan Alkoholi ja syöpä

Kuolemansyytilaston 54-luokkaisen aikasarjaluokituksen ja käytettyjen tautiluokitusten välinen avain

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Keski-ikä oli 38,5 vuotta.

Syöpä 2015 Syöpäjärjestöjen julkaisuja 2006

TILASTOKATSAUS 8:2016

Selvitys syöpäriskiepäilystä Sulkavan kunnassa

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

TILASTOKATSAUS 3:2019

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 4/2016

Miten geenitestin tulos muuttaa syövän hoitoa?

TILASTOKATSAUS 5:2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017

PYLL-seminaari Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

Aikuiskoulutustutkimus2006

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2018

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

TILASTOKATSAUS 16:2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

SIDONNAISUUDET - PÄÄTOIMI: YLILÄÄKÄRI, KELA, KESKINEN VAKUUTUSPIIRI, KESKINEN ASIANTUNTIJALÄÄKÄRIKESKUS (TAYS- ALUE) - SIVUTOIMET:

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2016

LAPIN KUNTIEN PALVELUTUOTANNON NETTOKUSTANNUKSIA VUODELTA 2006 euroa / asukas

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena

Lapin metsävaratietoa, Valtakunnan Metsien Inventointi Lapissa

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2017

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Mikko Vienonen, Ilkka Vohlonen, Virpi Pitkänen Yhteenveto/ PYLL-analyysi/ Etelä-Savon kunnat

Tilastokatsaus 9:2014

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornioseudun kehitykseen 7/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 1/2016

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa

TILASTOKATSAUS 15:2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2016

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Lapin työllisyyskatsaus marraskuu 2015

TILASTOKATSAUS 7:2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2016

TILASTOKATSAUS 5:2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2016

-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Sosiaali- ja terveysmenojen ennakoitu kehitys Suomessa

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

r = n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/2017

Lapin työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Transkriptio:

4. SYÖPÄTAUTIEN ILMAANTUVUUS Simo Näyhä, ja Eero Pukkala 3 Oulun yliopiston kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos Oulun aluetyöterveyslaitos 3 Suomen Syöpärekisteri 4. Johdanto Lapin miehillä esiintyy syöpää suunnilleen yhtä paljon kuin suomalaisilla miehillä yleensä mutta Lapin naisilla on syöpää suhteellisen vähän (Pukkala ym. 03). Naisten syövän vähäisyys Lapissa selittyy pääosin rintasyövän suhteellisen pienellä ilmaantuvuudella muuhun Suomeen verrattuna. Pohjoisimmassa Lapissa syövän esiintyvyyttä vähentää saamelaisväestön pieni syöpäilmaantuvuus (Soininen ym. 0). Tässä luvussa tarkastellaan syövän ilmaantuvuuslukuja Lapissa vuosina 96 00. Ne antavat syövän esiintyvyydestä luotettavamman ja monipuolisemman kuvan kuin kuolleisuusluvut (luku 3) erityisesti niissä tapauksissa, joissa hoidolla voidaan vaikuttaa ennusteeseen. Tässä käsiteltävät tiedot perustuvat Suomen Syöpärekisterissä muodostettuihin taulukoihin. Kunakin - vuotisperiodina ilmoitettujen uusien syöpätapausten lukumäärä laskettiin sukupuolittain, -vuotisikäryhmittäin ja kunnittain. Tapausten määrät suhteutettiin samalla tavalla luokiteltuun väestöön. Ilmaantuvuusluvut ikävakioitiin painottamalla ikäryhmittäiset ilmaantuvuudet vakioväestön (Suomen väestö vuonna 980, miehet ja naiset yhdistettynä) vastaavien ikäryhmien osuuksilla. Ikävakiointi korjaa alueiden ikärakenne- eroista ja ajan myötä tapahtuvasta väestön vanhenemisesta johtuvat vaikutukset. Tässä vakioidut ilmaantuvuusluvut eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia sellaisten vakioitujen lukujen kanssa, jotka on muodostettu käyttäen jotain muuta vakioväestöä. Vakioidut luvut ilmoitettiin 0 000 asukasta kohti sekä vertailuindekseinä, joissa koko Suomen ilmaantuvuutta merkittiin 0:lla. Luvuille laskettiin myös 9 %:n luottamusvälit (Clayton ja Hills 993). Maan keskitasosta merkitsevästi poikkeaviksi katsottiin luvut, joiden luottamusväli oli kokonaisuudessaan valtakunnantason ylä- tai alapuolella. 4. Syöpätautien ilmaantuvuus Lapissa 4.. Yleiskuva Vuosina 96 00 Lapin läänissä todettiin vajaat 800 uutta syöpätapausta (Taulukko 4.), joista 9609 ( %) miehillä ja 8889 (48 %) naisilla. 960-luvun alusta 990-luvun loppuun vuosittainen tapausten määrä lisääntyi 33:stä 674:ään eli -kertaiseksi, kun samana aikana Lapin väkiluku väheni %. Joidenkin syöpien tapausmäärä on lisääntynyt moninkertaiseksi (esim. eturauhassyöpä ja paksusuolisyöpä). Vain mahasyöpä- ja kohdunkaulasyöpätapaukset ovat selvästi vähentyneet, samoin keuhkosyöpä

Taulukko 4. Uusien syöpätapausten lukumäärä syöpätyypeittäin Lapin läänissä vuosina 96 00. Miehet ja naiset yhdistettynä. Syöpätyyppi Tapauksia keskimäärin vuodessa Kokonaismäärä 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Rintasyöpä, 36, 8,6 8,9 07 Eturauhassyöpä 3,, 6,0 93, 499 Keuhkosyöpä 66,0 88, 9, 87, 990 Paksusuolisyöpä 7, 4,3,6 3,0 73 Mahasyöpä 8,6 46,0 4,9 34, 68 Munuaissyöpä 6,8,3,3 3,8 8 Haimasyöpä 3, 9,3,6 4, 730 Peräsuolisyöpä 8,4,9 9, 4,0 8 Munasarjasyöpä,7,0,8 7, 446 Virtsarakon syöpä 7,7 3,6,8 7,7 64 Ihomelanooma 3,0,4,4 3,9 3 Kohdun runko-osan syöpä 4,3,6 4, 7,3 463 Kohdunkaulan syöpä,8 9,3 6,6 4,4 33 Kilpirauhassyöpä,4 6,8,4 6, 38 Kaikki syöpätyypit 33,4 43,6 7,9 673,9 849 Sisältää virtsaputken ja - johtimen syövät 970-luvulta lähtien. Lukumäärien kasvuun vaikuttaa suuresti väestön ikääntyminen, onhan syöpä tyypillisesti vanhojen tauti. Koko tarkasteluaikana 6 % Lapissa todetuista syöpätapauksista oli keuhkosyöpiä, % rintasyöpiä, 9 % mahasyöpiä ja 8 % eturauhassyöpiä. Osuudet olivat suunnilleen samat kuin koko maassa. Eri syöpien osuudet vaihtelivat kuitenkin sukupuolittain ja muuttuivat ajan myötä. 960-luvulla Lapin miesten yleisin syöpätyyppi oli keuhkosyöpä (30 % kaikista tapauksista), mutta 990- luvulle tultaessa se oli enää toiseksi yleisin (osuus 9 %). Samana aikana Lapin miesten yleisimmäksi syöpämuodoksi on tullut eturauhassyöpä (7 % 6 %). Lapin naisten yleisin syöpä on koko tarkasteluajan ollut rintasyöpä, jonka osuus kaikista naisten syövistä on kasvanut %:sta 960-luvulla 7 %:iin 990-luvulla.

MIEHET NAISET 00 00 0 0 300 300 0 0 Kuvio 4. Syövän ikävakioitu kokonaisilmaantuvuus Lapin läänissä (o o) ja koko Suomessa (- - -) -vuotisjaksoittain vuosina 96 00. 4.. Syövän kokonaisilmaantuvuus Miesten syövän ikävakioitu ilmaantuvuus on Suomessa lisääntynyt hitaasti 960- luvulta alkaen (Kuvio 4.). Lapissa ilmaantuvuus on eri vuosina vaihdellut maan keskitason kumminkin puolin. Naisten syövän kokonaisilmaantuvuus Suomessa tarkastelujakson lisääntynyt kolmanneksella (Kuvio 4.). Lapin naisillakin ilmaantuvuus on lisääntynyt mutta pysynyt maan keskitasoa pienempänä. 990-luvulla Lapin naisten syöpäilmaantuvuus on kääntynyt laskuun. 4..3 Ilmaantuvuus syöpätyypeittäin Eri syöpätyyppien ilmaantuvuusluvut ovat muuttuneet 960-alusta 990-luvun alkuun hyvin eri tavoilla. Kuvioissa 4. 4.4 on esitetty tärkeimpien syöpätyyppien ikävakioidut ilmaantuvuusluvut -vuotisjaksoittain ja Taulukoissa 4. 4.3 on verrattu Lapin syöpäilmaantuvuutta koko maan vastaaviin lukuihin käyttäen ikävakioitua vertailuindeksiä. Eturauhassyöpä Eturauhassyöpä on lisääntynyt Lapissa 960-luvun alusta 990-luvun loppuun noin -kertaisesti, ja ilmaantuvuus on pysytellyt maan keskitason tuntumassa.

ETURAUHASSYÖPÄ KEUHKOSYÖPÄ MAHASYÖPÄ 0 0 0 0 0 30 0 0 30 0 0 30 PAKSUSUOLISYÖPÄ PERÄSUOLISYÖPÄ HAIMASYÖPÄ MUNUAISSYÖPÄ VIRTSARAKON SYÖPÄ KILPIRAUHASSYÖPÄ 3 0. Kuvio 4. Syövän ikävakioitu ilmaantuvuus syöpätyypeittäin miehillä Lapin läänissä (o o) ja koko Suomessa (- - -) -vuotisjaksoittain vuosina 96 00. Rintasyöpä Rintasyövän ilmaantuvuus Lapin naisilla on ollut johdonmukaisesti 30 % maan keskitasoa pienempää, joskin tauti on myös Lapissa lisääntynyt samalla tavoin kuin koko Suomessakin eli 960- luvun alusta 990-loppuun noin,- kertaiseksi. Keuhkosyöpä Suomen miehillä keuhkosyöpä lisääntyi 970-luvun puoliväliin saakka ja alkoi sen jälkeen vähetä. Lapissa miesten keuhkosyöpä lisääntyi vuotta pitempään kuin koko maassa ja oli 980- luvulla 4 % maan keskitasoa yleisempi. Sen jälkeen tauti väheni Lapissa nopeasti

RINTASYÖPÄ MAHASYÖPÄ KEUHKOSYÖPÄ 0 0 0 0 0 0 PAKSUSUOLISYÖPÄ PERÄSUOLISYÖPÄ HAIMASYÖPÄ 0 0 0 0 0 0 MUNUAISSYÖPÄ VIRTSARAKON SYÖPÄ KILPIRAUHASSYÖPÄ Kuvio 4.3 Syövän ikävakioitu ilmaantuvuus syöpätyypeittäin naisilla Lapin läänissä (o o) ja koko Suomessa (- - -) -vuotisjaksoittain vuosina 96 00. ja on 990-luvulla lähestynyt maan keskitasoa. Naisilla keuhkosyövän ilmaantuvuus on lisääntynyt 960-luvun alusta 990- luvun loppuun -kertaiseksi. Lapissa kehitys on kulkenut samaan tapaan, mutta tauti on ollut viidenneksen maan keskitasoa yleisempi. Viimeisenä - vuotisjaksona ilmaantuvuus näyttää kuitenkin vähentyneen Lapissa. Paksu- ja peräsuolisyöpä Paksusuolisyöpä on vuoden kuluessa lisääntynyt noin -kertaisesti. Melkein samansuuruinen lisäys nähdään myös miesten peräsuolisyövässä, mutta naisilla lisäys on vähäinen. Lapissa suolistosyöpä

KOHDUNKAULAN SYÖPÄ KOHDUNRUNGON SYÖPÄ MUNASARJASYÖPÄ Kuvio 4.4 Gynekologisten syöpien ikävakioitu ilmaantuvuus Lapin läänissä (o o) ja koko Suomessa (- - -) -vuotisjaksoittain vuosina 96 00. on ollut selvästi maan keskitasoa harvinaisempi, mutta tauti on lisääntynyt Lapissa suhteellisen nopeasti ja ero on kaventumaan päin. Mahasyöpä Mahasyövän ilmaantuvuus on vähentynyt kaikkialla 960-luvulta lähtien noin 7 % sekä miehillä että naisilla. Lapin miehillä mahasyöpä on pysynyt / maan keskitasoa yleisempänä, kun taas Lapin naisilla eroa ei ole. Haimasyöpä Miesten haimasyövän ilmaantuvuus Suomessa pysyi samana ja naisten lisääntyi hiukan 980-luvulle saakka, mutta 990-luvulla ilmaantuvuus on hiukan laskenut. Lapissa haimasyöpä on seurannut maan yleistä ilmaantuvuuskehitystä; tosin Kuvio 4. viittaa ilmaantuvuuden kasvuun 990-luvulla. Virtsaelinten syöpä Sekä munuais- että virtsarakon syövän ilmaantuvuus on lisääntynyt 990-luvun alkuun saakka, mutta viime aikoina kehitys on tasaantunut. Lapissa varsinkin munuaissyövän ilmaantuvuus näyttäisi kääntyneen laskuun. Kilpirauhassyöpä Kilpirauhassyöpä on vuoden aikana lisääntynyt miehillä -kertaisesti ja naisilla 3-kertaisesti. Lapin miehillä kilpirauhassyövän ilmaantuvuuskehitys on ollut samankaltainen kuin koko maassa. Lapin naisilla ilmaantuvuuskäyrä on 970-luvulta alkaen kohonnut selvästi maan keskitason yläpuolelle. Gynekologiset syövät Kohdunkaulan syöpä vähentyi 960-luvun alkupuolelta maanlaajuisten Papaseulontojen alettua 990-luvun alkupuolelle 74 % mutta lisääntyi hiukan sen jälkeen. Lapissa ilmaantuvuus väheni samaan tapaan kuin koko maassakin mutta ei näytä lisääntyneen 990-luvun loppupuoliskolla. Kohdunrungon syöpä on lisääntynyt Suomessa tarkastelujakson aikana - kertaisesti ja Lapissa hiukan enemmänkin. Lapissa ilmaantuvuus on silti yhä maan keskitasoa pienempää.

Taulukko 4. Syöpätautien ilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi Lapin läänissä vuosina 96 00 (Suomi = 0). Syöpätyypit vuosien 99 00 yleisyyden mukaisessa järjestyksessä. Miehet. Syöpätyyppi 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Eturauhassyöpä 9 8 30 3 6 Keuhkosyöpä 99 8 4 7 6 Mahasyöpä Virtsarakko ym. 9 94 97 99 Paksusuolisyöpä 66 73 73 84 7 Munuainen 77 70 9 88 Peräsuolisyöpä 7 79 89 89 84 Haimasyöpä 4 90 93 Ihomelanooma 66 9 73 68 66 Kilpirauhassyöpä 8 83 7 83 Kaikki syövät 99 99 6 98 0 Maan keskiarvosta merkitsevästi poikkeavat luvut vahvennettu Taulukko 4.3 Syöpätautien ilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi Lapin läänissä vuosina 96 00 (Suomi = 0). Syöpätyypit vuosien 99 00 yleisyyden mukaisessa järjestyksessä. Naiset. Syöpätyyppi 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Rintasyöpä 68 77 79 77 78 Paksusuolisyöpä 3 69 7 90 76 Kohdun runko-osa 8 86 7 78 Munasarjasyöpä 6 94 86 89 Keuhkosyöpä 8 Mahasyöpä 7 9 98 97 Peräsuolisyöpä 66 7 8 8 80 Haimasyöpä 98 7 94 Munuainen 0 93 Ihomelanooma 6 66 8 66 73 Kilpirauhassyöpä 7 34 49 6 Virtsarakko ym. 0 9 Kohdunkaulasyöpä 97 6 7 79 99 Kaikki syövät 8 9 9 86 89 Maan keskiarvosta merkitsevästi poikkeavat luvut vahvennettu

Kuvio 4. Syövän kokonaisilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi Lapin läänin kunnissa vuosina 96 00 (kvartiilit) (Suomi = 0). Munasarjasyöpä on lisääntynyt Suomessa tarkastelujakson aikana 4 %. Lapissa ilmaantuvuus oli aikaisemmin maan keskitasoa pienempi, mutta ero on myöhemmin hävinnyt. 4..4 Kunnittaiset erot Syövän kokonaisilmaantuvuus Lapin läänissä ei noudata mitään maantieteellisesti selväpiirteistä mallia (Kuvio 4.). Sellaista ei todettu myöskään missään syöpätyypissä erikseen. Taulukoissa 4.4 4. on verrattu syöpien ilmaantuvuutta Lapin neljässä kaupungissa. Vertailussa on lisäksi mukana maaseutu, kaikki kunnat yhdistettynä. Miehet Miesten syövän kokonaisilmaantuvuus on ollut johdonmukaisesti maan keskitasoa suurempaa vain Kemin kaupungissa. Tarkastelujakson alkupuolella ilmaantuvuusluvut olivat ajoittain suuret myös Kemijärvellä ja Rovaniemellä, mutta 990-luvulla nämä kaupungit ovat maan keskitasoa. Tornion kaupungissa ja maaseudulla ilmaantuvuus on ollut hiukan maan keskitasoa pienempää. Miesten syövän yleisyys Kemissä johtuu suurelta osin eturauhassyövästä, joka on lisääntynyt Kemissä vielä nopeammin kuin maassa keskimäärin. Eturauhassyöpä on poikkeavan yleinen myös Torniossa. Muista syöpämuodoista ainoastaan virtsarakon syöpä on Kemissä poikkeavan yleinen. Tarkastelujakson alkupuolella havaittiin suhteellisen korkeita mahasyövän ilmaantuvuuslukuja Kemijärvellä, Inarissa ja Kittilässä. 990-luvulla tapausmäärät olivat pienemmät eikä poikkeavia lukuja havaittu missään Lapin kunnassa. Paksu- ja peräsuolen syöpien ilmaantuvuus ei ollut selvästi kohonnut missään Lapin kunnassa. Erityisesti maaseudulla luvut olivat matalat.

Taulukko 4.4 Syöpätautien ilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi (suluissa 9 % luottamusväli) Lapin läänin kaupungeissa ja maaseudulla vuosina 96 00 (Suomi = 0). Miehet. 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Kaikki syövät Kemi (7-) 7 (4-4) 8 (7-9) 6 (6-6) 8 (-) Kemijärvi 3 (4-44) 96 (8-3) 6 (-43) (9-9) 9 (-7) Rovaniemi 34 (-63) (0-3) 8 (98-9) 0 (9-9) (99-) Tornio 90 (77-4) 94 (8-7) 99 (88-) 98 (89-9) 9 (89-) Maaseutu 90 (8-96) 93 (88-98) (97-7) 93 (89-98) 9 (9-97) Eturauhassyöpä Kemi (63-97) 94 (6-3) 64 (33-) 7 (34-83) 38 (-7) Kemijärvi (67-4) (76-7) 8 (93-76) 96 (73-7) 3 (84-6) Rovaniemi 34 (69-8) 99 (6-7) (9-6) 99 (8-9) 7 (9-4) Tornio 3 (7-3) (68-0) 46 (4-87) 39 (6-67) (4-4) Maaseutu 90 (7-) 7 (9-8) (8-36) 3 (94-3) 97 (90-4) Mahasyöpä Kemi 6 (89-79) 6 (87-8) 36 (98-89) (84-7) (96-38) Kemijärvi 64 (6-33) 88 (-) (78-0) 3 (8-8) 7 (9-49) Rovaniemi (63-3) 8 (36-93) 7 (8-69) (86-73) 88 (7-9) Tornio 8 (76-3) 86 (7-3) 8 (4-33) 94 (9-48) 93 (7-) Maaseutu 4 (0-30) 7 (0-3) 4 (6-46) 3 (94-36) 8 (9-8) Paksusuolisyöpä Kemi 3 (3-3) 98 (6-7) 3 (9-99) (67-0) 3 (78-36) Kemijärvi 3 (8-34) 6 (3-86) 78 (37-68) 7 (39-46) 64 (39-) Rovaniemi 4 (3-0) 6 (49-9) 8 (76-8) 33 (9-87) (87-3) Tornio 4 (3-7) 9 (46-94) 70 (36-36) 66 (38-) 63 (4-94) Maaseutu 69 (4-4) 9 (-8) 48 (34-67) 73 (8-9) 64 (4-76) Virtsarakkosyöpä Kemi 6 (8-33) (7-3) 96 (6-48) 44 (4-99) 8 (-6) Kemijärvi 3 (0-304) (6-9) 4 (66-99) 3 (69-8) 3 (8-8) Rovaniemi (6-30) 48 (77-86) 9 (8-4) 3 (7-47) 9 (84-43) Tornio 77 (3-88) 9 (60-) 67 (37-) 8 (3-3) 90 (66-3) Maaseutu 73 (0-6) 76 (7-) (83-4) 94 (78-4) 90 (80-3)

Taulukko 4. Syöpätautien ilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi (suluissa 9 % luottamusväli) Lapin läänin kaupungeissa ja maaseudulla vuosina 96 00 (Suomi = 0). Naiset. 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Kaikki syövät Kemi 94 (83-8) 8 (97-) 9 (99-9) 4 (96-4) (0-) Kemijärvi 74 (8-9) 90 (76-8) 84 (7-98) 78 (67-9) 8 (7-88) Rovaniemi 9 (93-8) 9 (97-3) (93-) 94 (87-) 4 (99-9) Tornio 9 (80-) 8 (7-9) 93 (83-) 78 (69-87) 8 (80-9) Maaseutu 76 (70-8) 83 (78-89) 8 (78-87) 8 (77-8) 8 (79-83) Rintasyöpä Kemi 88 (6-9) 9 (7-7) (84-) 94 (79-) 94 (8-4) Kemijärvi 87 (-48) 89 (6-8) (3-76) 68 (-90) 7 (60-8) Rovaniemi (78-4) 0 (79-8) 96 (80-) 93 (8-8) 3 (93-3) Tornio 6 (4-4) 76 (-6) 76 (9-98) 66 (3-8) 73 (63-84) Maaseutu (4-63) 64 (4-7) 7 (63-80) 69 (63-77) 67 (63-7) Mahasyöpä Kemi 7 (0-3) (87-7) 3 (78-63) (78-8) 3 (86-) Kemijärvi 6 (7-) 9 (48-69) 8 (68-4) 7 (3-64) 96 (7-9) Rovaniemi 84 (49-46) 7 (87-8) 7 (8-68) 94 (6-4) 94 (77-) Tornio 66 (8-36) 3 (89-97) 84 (-38) 76 (4-39) (90-38) Maaseutu 97 (80-7) 94 (76-6) 83 (66-) (79-9) 93 (84-4) Paksusuolisyöpä Kemi 64 (3-3) 96 (60-3) 7 (48-6) 34 (99-83) 0 (8-3) Kemijärvi - 80 (38-67) 79 (4-) 36 (-86) (36-8) Rovaniemi 7 (4-68) 93 (3-6) 94 (63-) (77-44) 9 (76-9) Tornio 4 (49-8) 6 (6-83) 64 (36-3) 90 (8-4) 84 (64-) Maaseutu (33-79) 48 (33-68) 67 (-86) 79 (64-98) 6 (6-74) Virtsarakkosyöpä Kemi 8 (-39) 7 (60-68) 63 (9-89) 4 (8-) 43 (-0) Kemijärvi 6 (83-8) 9 (3-369) (46-36) 4 (46-8) 37 (8-3) Rovaniemi 90 (-799) 8 (9-34) (7-3) 78 (-3) (7-66) Tornio 37 (34-) 9 (-38) 8 (9-34) 60 (-63) (63-64) Maaseutu 80 (37-70) 3 (79-9) 79 (0-4) 4 (73-48) 97 (78-)

Taulukko 4.6 Keuhkosyövän ilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi (suluissa 9 % luottamusväli) Lapin läänin kaupungeissa ja eräissä maaseutukunnissa vuosina 96 00 (Suomi = 0). Miehet. Kaupungit 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Kemi 30 (6-60) 48 (-76) 8 (88-3) 3 (9-38) 7 (-4) Kemijärvi 9 (69-3) 7 (8-) (-9) (9-8) 8 (-36) Rovaniemi 36 (3-78) 7 (86-33) (9-36) (86-9) 9 (97-) Tornio 88 (67-6) 74 (6-97) 80 (6-3) 77 (8-) 77 (67-90) Maaseutu Kittilä 3 (69-) 4 (79-6) 3 (9-93) 94 (60-48) (9-37) Kolari 8 (49-3) 83 (0-36) 44 (97-) 7 (7-88) 9 (86-39) Rovan.mlk 97 (7-6) 7 (86-33) 3 (8-69) (8-34) 9 (97-) Sodankylä 84 (8-) 8 (87-60) (90-64) (80-6) 3 (87-3) Pelkosenniemi 44 (8-6) 4 (78-7) 8 (37-94) 4 (73-80) 8 (9-8) Posio 6 (3-8) (99-98) 48 (-) 0 (-) (99-) Kaikki maaseutukunnat 90 (80-0) (9-) 8 (8-30) 8 (97-9) 4 (98-9) Taulukko 4.7 Keuhkosyövän ilmaantuvuuden ikävakioitu vertailuindeksi (suluissa 9 % luottamusväli) Lapin läänin kaupungeissa ja eräissä maaseutukunnissa vuosina 96 00 (Suomi = 0). Naiset. Kaupungit 96 970 97 980 98 990 99 00 96 00 Kemi (47-6) 30 (7-336) 3 (8-88) 7 (-) (6-9) Kemijärvi (3-37) 89 (33-38) 96 (46-3) 76 (38-49) 9 (60-38) Rovaniemi (-47) 36 (77-) 9 (-3) 38 (99-9) 7 (7-94) Tornio 3 (4-37) 38 (-7) 0 (93-4) 8 (-) 3 (7-39) Maaseutu Kittilä 0 (7-34) 0 (6-) (0-96) 89 (-3) 74 (-6) Kolari 8 (-606) - 7 (86-497) 4 (-48) 74 (3-9) Rovan.mlk 38 (7-48) (60-46) (6-) (0-39) 48 (-96) Sodankylä 44 (6-3) 34 (0-363) 4 (39-433) 48 (79-76) 6 (3-4) Pelkosenniemi 7 (-3) - 8 (-768) 3 (6-9) (39-8) Posio - 30 (4-4) 8 (6-7) 3 (38-74) 9 (49-70) Kaikki maa- 9 (73-63) 97 (70-33) 6 (83-36) 7 (9-44) 9 (96-) seutukunnat

Taulukossa 4.6 on tarkasteltu erikseen keuhkosyövän ilmaantuvuutta Lapin kaupungeissa ja eräissä maaseutukunnissa. Kemissä ilmaantuvuus oli korkea 960- ja 970-luvuilla, mutta ero koko maahan verrattuna on myöhemmin pienentynyt. 980- ja 990-luvuilla miesten keuhkosyöpää on esiintynyt poikkeavan paljon vain Kemijärven kaupungissa sekä Posiolla ja Rovaniemen maalaiskunnassa. Naiset Naisten syövän kokonaisilmaantuvuus oli Lapin kaupungeissa matala tai valtakunnan keskitasoa, lukuun ottamatta Kemiä, jossa ilmaantuvuus saattoi olla hiukan kohonnut. Myös tärkeimpien syöpätyyppien ilmaantuvuus erikseen oli yleensä matala joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Naisten virtsarakkosyövän ilmaantuvuus on ajoittain ollut poikkeuksellisen suurta Lapin kaupungeissa. Keuhkosyövän ilmaantuvuudessa havaittiin naisilla selkeitä kuntien välisiä eroja (Taulukko 4.7). Sekä Kemin että Rovaniemen naisilla keuhkosyöpä oli, kertaa tavallisempi kuin Suomen naisilla yleensä. Vielä tätä korkeammat ilmaantuvuusluvut todettiin lähes kaikissa Keski-Lapin maaseutukunnissa: Kittilässä, Kolarissa, Rovaniemen maalaiskunnassa ja Sodankylässä. Muualla maaseudulla ilmaantuvuus oli matala tai valtakunnan keskitasoa. 4.3 Päätelmät Suomessa miesten ikävakioitu syöpäsairastuvuus lisääntyi hitaasti 970-luvulle saakka mutta on sen jälkeen pysynyt lähes ennallaan. Naisten syöpä on jatkuvasti lisääntynyt. Lapin miehillä syöpää on esiintynyt suunnilleen yhtä paljon kuin Suomessa keskimäärin ja naisilla / sitä vähemmän. Miehillä syövän kokonaisilmaantuvuuteen vaikuttavat eniten eturauhassyöpä, joka on 960-luvulta alkaen lisääntynyt yli -kertaisesti, ja keuhkosyöpä, joka on Lapissa vähentynyt puoleen 970-luvun tasosta. Naisilla syöpäsairastuvuuteen vaikuttaa eniten rintasyöpä, jonka ilmaantuvuus on 960-luvulta lähtien lisääntynyt,-kertaiseksi. Eturauhassyöpä, naisilla rintasyöpä ja kummallakin sukupuolella paksusuoli- ja peräsuolisyöpä lisääntyvät Lapissa suunnilleen samoin kuin koko maassa. Ne kuuluvat ns. elintasosyöpiin, joiden syyt ja ehkäisyn mahdollisuudet ovat puutteellisesti tunnetut. Miesten keuhkosyövän väheneminen Suomessa 970-luvulta alkaen sopii yhteen havaitun tupakoinnin vähenemisen kanssa. Naisten lisääntynyt tupakointi on kuvastunut keuhkosyövän jatkuvana lisääntymisenä. Keuhkosyövän ilmaantuvuusluvut viittaavat siihen, että Lapin miehet olisivat aikaisemmin tupakoineet poikkeuksellisen runsaasti. Tupakoinnin vähenemisen tulisi kuvastua myös eräiden muiden syöpien vähenemisenä. Näitä ovat esimerkiksi munuaissyöpä ja virtsarakon syöpä, joissa tupakoinnilla on osuutensa ja jotka ovat viime aikoina hiukan vähentyneet. Tupakointi voi selittää myös keuhkosyövän ilmaantuvuuden kunnittaisia eroja. Esim. Kemissä tupakointi on ollut yleistä sekä miehillä että naisilla (Raatikka ym. 0). Poronhoitajien terveystutkimuksen tiedot viittaavat siihen, että ainakin 980-luvulla miesten tupakointi olisi ollut erityisen yleistä Keski-Lapin kunnissa (Näyhä ym. 993). Keuhkosyövän kasautuminen Kittilän-

Sodankylän alueelle viittaa myös naisten tupakoinnin yleisyyteen tällä alueella. Nyt tehdyt vertailut joka tapauksessa osoittavat, että myös kunnittaisten syövän ilmaantuvuuslukujen vertailu on useissa tapauksissa mahdollista ja voi antaa aihetta tarkempiin paikallisiin tutkimuksiin. Ravintotekijöillä on merkitystä erityisesti ruoansulatuskananavan syövissä. Niiden merkitystä Lapissa ei voi arvioida mm. siksi, että ravintotiedot aikaisemmilta vuosikymmeniltä puuttuvat. Rinta-, munasarja- ja kohdun runko-osan syövissä tärkeitä ovat lisääntymiskäyttäytymiseen liittyvät tekijät. Esimerkiksi suuri lapsiluku ja varhainen ensisynnytys suojaavat rintasyövältä. Näiden tekijöiden merkitys Lapin syöpäsairastavuuden kannalta on ilmeinen (esim. Hinkula ym. 0). Kohdunkaulansyövän vähenemisessä ratkaiseva osuus on ollut seulontatutkimuksilla. Työperäisten syiden arvioidaan aiheuttavan noin 4 % kaikista syöpätapauksista (Sorsa ym. 99), mikä Lapissa merkitsee arviolta uutta tapausta vuosittain. Työperäisten syöpätapausten laskennallinen määrä on pieni, mutta tapaukset ovat ehkäistävissä. Siksi myös myös työperäisten syöpäriskien nykyistä perusteellisempi arviointi Lapissa on tarpeen. Kirjallisuus Clayton D, Hills M. Statistical Models in Epidemiology. Oxford: Oxford University Press, 993 Hinkula M, Pukkala E, Kyyrönen P, Kauppila A. Grand multiparity and the risk of breast cancer: populationbased study in Finland. Cancer Causes Control 0; : 49-00. Näyhä S, Hirvonen L, Hassi J. Tupakointi Ss. 64 kirjassa: Näyhä S, Hassi J (toim). Poronhoitajien elintavat, työ ja terveys Kansaneläkelaitoksen julkaisuja, ML: 7, 993. Pukkala E, Sankila E, Rautalahti M. Syöpä Suomessa 03. Suomen Syöpäyhdistyksen julkaisu 64, Helsinki 03. Raatikka VP, Remes J, Lahti S, Kärkkäinen S. Työikäisten elintavat ja terveydentila. Ss. 33 kirjassa: Näyhä S, Hassi J (toim.) Kemin terveyskatsaus. Oulun aluetyöterveyslaitos, Raportti. Oulu 0. Soininen L, Järvinen S, Pukkala E. Cancer incidence among Sami in Northern Finland, 979-998. Int J Cancer 0; 0: 34-6. Sorsa M, Anttila A, Hemminki K, Vainio H (toim.) Työperäinen syöpä Suomessa, syyt ja torjunta. Työterveyslaitos. Helsinki, 99.