ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2007

Samankaltaiset tiedostot
1. Tarkastuslautakunta Iin kunnanvaltuusto on valinnut toimikaudekseen tarkastuslautakunnan:

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät on ollut taloussihteeri Helena Sipolalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

keskiviikkona klo

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

Torstai klo

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Kunnanvirasto Kunnanhallituksen kokoushuone Lapinjärvi

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Varsinainen jäsen Toivo Sääskilahti Kirsi Saaranen Tuula Koskela Esa Karppinen Juha Kilpeläinen

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

Ruokolahden kunnan tilintarkastus

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx Tilintarkastajan tehtävät

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

/,; - RAUTAVAARAN KUNTA Poytakfrja 4/ Tarkastuslautakunta. KOKOUSAIKA Maanantai kb

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ LUKIEN

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut Toivo Sääskilahti ja varapuheenjohtajana

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakuntien koulutus Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Transkriptio:

IIN KUNTA 1(8) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2007 1. Tarkastuslautakunta Iin ja Kuivaniemen yhteisvaltuusto on valinnut 18.12.2006 102, toimikaudeksi 2007 2008 tarkastuslautakunnan: Varsinainen jäsen Mähönen Jouni Hytti Raimo Liedes Ritva Klaavuniemi Jaana Juusola Matti Henkilökohtainen varajäsen Kallio Salme Maalismaa Maila Alaraasakka Kari Pietarila Auli Koistinen Mika Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimii Jouni Mähönen ja varapuheenjohtajana Raimo Hytti. Tarkastuslautakunta on pitänyt vuoden 2007 aikana neljä kokousta, joista ensimmäinen oli 30.3.2007 järjestäytymiskokous ja 15.6.2007 Iin ja Kuivaniemen kuntien entisten tarkastuslautakuntien laatimien arviointikertomusten käsittely ja allekirjoituskokous. Syksystä 2007 tarkastuslautakunta on pitänyt yhteensä kuusi kokousta, joista 5.6.2008 pidetyssä kokouksessa laadittiin ja allekirjoitettiin vuoden 2007 arviointikertomus. 2. Tarkastuslautakunnan tehtävät Tarkastustoiminta käsittää kunnan hallinnon ja talouden valvonnan. Ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat valvontajärjestelmän. Ulkoisesta valvon nasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja. Sisäisen valvon nan järjestä mistä varten kunnanhallitus antaa sisäisen valvonnan ohjeet päätöksellään päävastuualueiden ja toimialojen noudatettavaksi. Tarkastuslautakunnan tehtävistä säädetään kuntalain 71 ja 75 :ssä sekä tar kastussäännön 4 :ssä. Keskeistä tarkastuslauta kunnan työssä on selvit tää, onko kuntaa johdettu valtuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti ja tulok sellisesti. Kuntalain muutos vuonna 2006 edellyttää, että jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä. (71 mom. 3) Lisäksi on huoleh dittava, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voima varat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintar kastus tavan mukaisesti.

IIN KUNTA 2(8) 3. Toimikauden tarkastussuunnitelma ja tilikauden työohjelma sekä tarkastuslautakunnan työskentelytapa Tarkastuslautakunta hyväksyi 30.3.2007 pidetyssä kokouksessaan toimikaudeksi tarkastussuunnitelman ja vuoden 2007 arviointia varten työohjelman. Tilintarkastajan ja lautakunnan toimintasuunnitelmat ovat tukeneet toisiaan. Kunnan tilintarkastusyhteisönä on ollut Oy Audiator Ab JHTT yhteisö ja yhtiön nimeämänä vastuullisena tilintarkastajana on toiminut Tuula Roininen JHTT. Tarkastuslautakunta totesi, että Jouni Mähönen on esteellinen teknisen lautakunnan ja vesilaitoksen johtokunnan arvioinnin yhteydessä sekä Matti Juusola on esteellinen Iin Vuokratalot Oy:n arvioinnin yhteydessä. Muiden varsinaisten jäsenten kohdalla ja muilta osin ei jääviyksiä todettu. Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan toimintasuunnitelmat ja niiden toteuttaminen ovat täyttäneet sekä kuntalain että kunnan hallinto- ja tarkastussääntöjen asettamat vaatimukset. Tarkastuslautakunta on arviointia varten seurannut luottamuselinten pöytäkirjoja sekä haastellut lautakuntien luottamushenkilöitä ja kunnan tulosalueiden johtajia. Vuoden 2007 tarkastuslautakunnan pääpainopisteenä on ollut uuden kunnan toiminnan päävastuualueiden organisoituminen ja kunnan talouden tasapainottaminen. 4. Tarkastuslautakunnan analyysi toiminnan toteutumisesta Vuoden 2007 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet perustuvat Iin ja Kuivaniemen kunnan vuonna 2006 tekemään kuntaliitossopimukseen. Uuden kunnan kehittämisen tavoitteet Strateginen yhdistyminen Kunnan vetovoimaisuuden turvaaminen Hallinnon ja johtamisen kehittämistavoitteet Palvelujen kehittämistavoitteet Talouden kehittämistavoitteet Uuden kunnan asema ja yhteistyötavoitteet Henkilöstön kehittämistavoitteet Kansalaiskunnalle on asetettu liittymissopimuksen tavoitteista: Kuntaliitossopimuksen tavoitteiden saavuttaminen Kansalaiskunnan asettamien tavoitteiden toteuttaminen palvelusopimuksilla Uuden johtamisjärjestelmän jalkauttaminen Tarkastuslautakunnan arviointi: Kuntaliitos on pääosiltaan onnistunut. Asetetuissa tavoitteissa on pystytty alkuvaiheessa turvaamaan Kuivaniemen alueen asukkaille peruspalvelut. Lisäksi investoinneilla ja tilajärjestelyissä palveluiden ulkoiset puitteet ovat parantuneet. Asiakaspalveluissa on kaivattu päivittäin toimivaa palvelupistettä. Hallitus selvittää, miten oleellinen päivittäinen palvelu on.

IIN KUNTA 3(8) Kunnan vetovoimaisuutta voidaan mitata asukasmäärän positiivisella muutoksella. Lisäys on tasolla, jossa kunnan peruspalvelut ja palvelurakenteen kehittäminen toimivat täydellä teholla. Liitossopimuksessa luvattiin palveluiden säilyttämistä ja tasapuolista kohdentamista kaikkialla uudessa kunnassa. Mm päivähoitopalveluita on jouduttu väen kasvaessa investointisuunnitelmien ulkopuolelta toteuttamaan. Kasvu ohittaa muut tärkeät investointisuunnitelmat. Henkilöstö 31.12 Erityisesti palveluiden kehittämisessä tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan on onnistuttu perhe-, terveys- ja vanhuspalveluissa sekä sivistyspalveluissa. Palveluihin on määritelty toimivat vastuualueet. Henkilöstön määrän vähennys näkyy kunnan tuloslaskelmassa. Toimintakertomuksessa henkilöstö on raportoitu vakansseina. Vuonna 2006 yhteiset palkkamenot olivat 17,2 miljoonaa euroa ja vuonna 2007 17,1 miljoonaa euroa. Henkilöstö sijoitettiin uudessa kunnassa tehtäviin hakumenettelyllä. Vain kunnanjohtajien tehtävät määriteltiin kuntaliitossopimuksessa. Henkilöstölle taattiin palvelussuhde kolmeksi vuodeksi. Yhdentymisajankohdasta johtuen henkilöstön irtisanomissuoja ei ole nykyisen voimassa olevan lainsäädännön mukainen. Henkilöstössä on tapahtunut huomattavasti muutoksia ja tehdyn tilaston mukaan ratkaisematta on kahdeksan henkilön palvelussuhteen kohtalo, lisäksi määräaikaisessa tehtävässä ja vuorotteluvapaalla

IIN KUNTA 4(8) henkilöitä on seitsemän. Kuntaliitossopimuksessa ja vuoden 2007 talousarviossa on asetettu yhdeksi tavoitteeksi uuden johtamisjärjestelmän jalkauttaminen. Vuoden 2007 aikana henkilöstössä on ollut muutoksia ja kaikilta osin jalkauttaminen ei ole onnistunut. Muutosvaiheessa kunnan johdon tulisi olla hyvin tiiviisti oman kunnan toiminnassa. Kasvava kunta edellyttää valtuuston resurssointia kunnan johtoon. Kunnan talouden kehitys Tilinpäätöksessä kunnan laskelmat palvelualueilla on esitetty ulkoisilla tiedoilla talousarvion mukaisesti. Näin mm sosiaali- ja terveyspalveluiden ja koulutoimen toteutumisista puuttuu tukipalvelukeskuksen tuottamat palvelut. Sisäisin kustannuksin toteutumat olisivat olleet:

IIN KUNTA 5(8) Tilinpäätöksen tiedot oikaistaan tilastonkeskuksen tietoihin. Palvelukeskuksen kustannukset sisältyvät nyt vain teknisten palveluiden ulkoisiin menoihin. Tilinpäätöksessä tuloslaskelmat ja taseet esitetään ulkoisina tietoina. Verotulojen ja valtionosuuksien kehitys Vuoden 2007 tuloissa Iin kunnan asukasmäärän kasvu näkyy myös verotulojen kasvuna. Tulojen nousu vaikuttaa vuonna 2009 verotulojen tasaukseen pienentävänä tekijänä.

IIN KUNTA 6(8) Kunnan tilinpäätöksessä on 2 miljoonaa euroa yhdentymisavustusta. Toiminnan tuloksesta johtuen tästä määrästä siirtyi aikaisempien vuosien alijäämän kattamiseen 822 122,06 euroa. Tulevina vuosina yhdentymisavusta tulee käyttää alijäämien kattamiseen liitossopimuksen mukaan 1,6 miljoonaa euroa. Muihin kuntiin verrattuna kunnan toimintakate on heikko. Toimintakulujen pienentäminen ja toimintatuottojen lisääminen tulee mietittäväksi seuraavien palvelusopimusten hyväksymisen yhteydessä. Taloudellinen kehitys on lisännyt viime aikoina korkomenoja ja niiden kattamiseen on varattava entistä enemmän tuloja. Vuonna 2007 korkoja maksettiin 110 000 euroa enemmän kuin vanhat kunnat yhteensä edellisenä vuonna. Prosenttiyksikön muutos nykyiseen lainakantaan vaikuttaa 230 000 euroa. Hyvä olisi, että lainojen nettomäärää pystyttäisiin vähentämään. Investointiohjelma luo paineita lainojen lisäämiseen. Muuttajien ikärakenne edellyttää palveluille puitteiden rakentamista.

IIN KUNTA 7(8) Kunnan lakisääteisten palveluiden nettomenojen osuus vero- ja valtionosuustuloista on vuonna 2007 pienentynyt. Tuloista jää hallintoon, teknisiin palveluihin, koronmaksuihin ja lainanlyhennyksiin 16 %. Näillä suhdeluvuilla kunta sai 822 000 ylijäämän, jolla on hoidettava kunnan investoinneista aiheutuneet lainavastuut. Mukana on myös kunnan liitosavustus, joka loppuu aikanaan. Peruspalveluiden kustannukset ja valtionosuudet. Kunnan peruspalvelut on järjestetty hyväksytyn strategian mukaisesti. Palvelut tuotetaan kokonaisuuksina, joilla on omat johtajat. Kunnan valtionosuuden perusteet ovat parantuneet edellisestä vuodesta 1,3 miljoonalla eurolla. Saadut valtionosuudet ovat lisääntyneet 400 000 eurolla. Omista tuloista kunnan on rahoitettava toimialan kustannuksia 1 772 eurolla asukasta kohden. Sivistyspalveluiden valtionosuuksien laskennallisten ja toteutuneiden kustannusten vertailu Laskennallisten ja toteutuneiden kustannusten erotus oli vuonna 2007 noin 520 000. Lukiotoimintaan kunta sai valtionosuutta yli 700 000 euroa.

IIN KUNTA 8(8) 5. Tilintarkastuskertomus Tilintarkastaja on kertomuksessaan kiinnittänyt huomiota sisäisen valvonnan järjestämiseen ja konsernivalvonnan kehittämiseen. Hallituksen tulee saattaa asiat kuntoon. Vuoden 2008 tilinpäätöksessä edellytetään selostusta sisäisestä valvonnasta. Lisäksi valtuuston tulee määritellä tytäryhteisöille toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Tilinpäätös on esitetty ulkoisin tiedoin. Tiedot eivät täysin kuvaa toimintaa, koska palvelukeskukseen sisältyy peruspalveluiden ja koulutoimen kiinteistökustannukset ja ruokahuollon menot. Tilintarkastaja esittää hallitukselle ja johtaville viranhaltijoille tili ja vastuuvapautta. Tarkastuslautakunta yhtyy esitykseen. 6. Yhteenveto Kunnan olisi laadittava tasapainossa oleva tai ylijäämäinen taloussuunnitelma enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena. Lisäksi kunnalla on velvollisuus laatia yksilöity toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi, jos taseen alijäämää ei saada katetuksi taloussuunnitelmassa. Valtuusto päättää toimenpideohjelman kestosta ja kunnanhallituksen tulee toimintakertomuksessa antaa selvitys tasapainotuksen toteutumisesta. Tarkastuslautakunnan on arvioitava arviointikertomuksessa tasapainotuksen toteutumista sekä toimenpiteiden riittävyyttä ja realistisuutta. Kunnanvaltuusto on joulukuussa 2007 hyväksynyt palvelusopimuksen vuodelle 2008 ja taloussuunnitelman vuosille 2009 2011. Kunnan alijäämä on yli 3,9 miljoonaa euroa. Tavoitteena suunnitelmassa on, että alijäämä olisi katettu 2011 loppuun mennessä. Hallitus allekirjoitetussa tilinpäätöksessä ei ole ottanut voimassa olevaan päätökseen kantaa ja tulee tekemään valtuustolle esityksen, mikä perustuu joulukuun 2007 päätökseen. Asiakirjoissa ei ilmene, mitä toimenpiteitä tullaan tekemään. Tarkastuslautakunnan mielestä ulkoiset tekijät ovat muuttuneet niin, että toimenpidelista olisi tullut laatia. Erityisesti palkkaratkaisut syksyllä 2007, korkojen nousu ja energiakustannusten lähes hallitsematon nousu tuskin sisältyy suunnitelmiin. Ii kesäkuun 5. päivänä 2008 Jouni Mähönen puheenjohtaja Raimo Hytti varapuheenjohtaja Ritva Liedes jäsen Jaana Klaavuniemi jäsen Matti Juusola jäsen