YLIVIESKA.NYT. 2014 Uudet tuulet, vahvat juuret Ylivieskan kasvatit maailmalla s. 4-7 Kokki luottaa lähiruokaan s. 8 Kaupunginarkkitehdin visiot s. 24
SISÄLTÖ 4 6 8 9 10 12 13 14 15 16 18 18 20 22 23 24 26 27 Tarina kuljettaa yli rajojen Suurella näyttämöllä Hyvää lähiruokahalua! Kylmä maito & kuuma uuni Hyvän mielen löytöjä Tasamaalta kohti Sotshia Koukussa kiekkoihin Tähtihetkiä neljällä kaviolla Pelin paikka Maailmankylä lakeuden laidalla Kansainvälisyyttä nuorten arjessa Maailmaa parantamassa Etujoukoissa Kauppakaupunki online Tasamaalla tuulee Onnistunut kapulanvaihto Katse huomisen Ylivieskaan 4 8 14 16 6 10 12 YLIVIESKA.NYT. Ylivieskan kaupungin sidosryhmälehti 2014 Julkaisija: Ylivieskan kaupunki Kyöstintie 4 84100 Ylivieska www.ylivieska.fi www.facebook.com/ylivieska Kaupungin tulevaisuus on ihmisissä. Ylivieskan väkiluku on viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvanut lähes 1 600:lla. Tällä vauhdilla 15 000 asukkaan rajapyykki saavutetaan jo tänä vuonna. Voisiko kaupungin vetovoimalle parempaa mittaria löytyäkään? Kasvu ei kuitenkaan ole tapahtunut itsestään eikä ilmaiseksi. Elinkeinoelämä on uskonut itseensä ja tulevaisuuteen tekemällä isojakin päätöksiä. Nämä ratkaisut ovat olleet onnistuneita: kaupungissa on työpaikkoja enemmän kuin tekijöitä. Ylivieskaan ajaakin päivittäin lähes 2000 ihmistä työhön ympäristökunnista. Kaupungin tehtävänä on huolehtia kasvun perustasta: kaavoituksesta, riittävästä tonttitarjonnasta, katuverkostosta - eli yksinkertaisesti siitä, että kykenemme jatkossakin luomaan edellytykset uusien työpaikkojen synnylle. Positiivisen kasvun rinnalla meidän pitää kyetä tarjoamaan nykyisille ja uusille kuntalaisille laadukkaat palvelut. Keskeinen tehtävä on huolehtia sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä koulutuspalveluiden saatavuudesta jatkossakin. Siinä tehtävässä onnistuaksemme tarvitsemme nykyistä leveämmät hartiat. Niitä hartioita olemme nyt rakentamassa. Parempi tulevaisuus yhdessä! Palaute: Terho Ojanperä Rakentaja näköalapaikalla 24 26 kirjaamo@ylivieska.fi kaupunginjohtaja 2 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 3 Päätoimittaja: Keijo Pesonen Tuotanto, ulkoasu ja taitto: Statiivi Oy Toimituskunta: Päivi Jaakola Terho Ojanperä Keijo Pesonen Marita Öljymäki-Maarala Asko Männistö Mari Männistö Toimittaja: Hanna Perkkiö Valokuvat: Tuomas Nevalainen Davide Pavone Virve Arvola Hanna Perkkiö Trelin Oy Tapani Uusikylä Erkki Lämsä Suomen Paraolympiakomitea Studio Raija Raudaskylän kristillinen opisto Centria ammattikorkeakoulu Imagokuva/Vesa Kippola Suomen Tuulivoimayhdistys ry Painosmäärä: 25 000 Painopaikka: Lönnberg, Ylivieska Ylivieska katsoo tulevaan Kuva: Tuomas Nevalainen
Täällä olen nuorenakin saanut olla juuri sellainen kuin olen, Hannu Rajaniemi toteaa samalla kun Savisillalle pohjoisesta puhaltava viima pakottaa vetämään pipoa tiukemmin korville. Ylivieska on yhä kotisatama toistakymmentä vuotta ulkomailla asuneelle kirjailijalle ja tiedemiehelle. Synnyinkaupunkinsa kaduilla hän saa kulkea aivan rauhassa tullessaan pari kertaa vuodessa tapaamaan vanhempiaan. Olkoonkin että Rajaniemi on omassa lajissaan yksi tunnetuimmista suomalaisista, ja olkoonkin että hänellä on faneja eri puolilla maailmaa. Rajaniemen laji on scifi eli science fiction, tieteiskirjallisuus. Hän tuli neljä vuotta sitten tunnetuksi esikoiskirjailijana, jonka kanssa brittiläinen kustantamo solmi sopimuksen kokonaisesta trilogiasta yhden ainokaisen luvun perusteella. Tämän tarinan koukkuihin kuuluu myös se että kirjat syntyvät englanniksi - Rajaniemi innostui toden teolla kirjoittamisesta juuri Britannian-vuosinaan. Tieteiskirjallisuus kulkee sivussa valtavirrasta. Sillä on oma koodikielensä, joka ei aina helposti aukea. Rajaniemen mielestä kaikkea ei silti tarvitse ymmärtääkään: Itse olen yrittänyt rakentaa teokseni siten, että tarina itsessäänkin kuljettaa lukijaa. Kannatan myös sitä ajatusta, että kirjallisuudessa tai ylipäätään viihteessäkään kaiken ei tarvitse olla valmiiksi pureskeltua. Rajaniemi jättäytyi toissa vuonna sivuun edellisestä yrityksestään ja on sen jälkeen kirjoittanut lähes päätoimisesti. Lisää tarinoita on luvassa: kustantaja on tarjonnut sopimuksen kolmesta uudesta itsenäisestä teoksesta. Tällä kertaa aiheena on vaihtoehtoinen menneisyys, yksi scifin alalajeista. Sanotaan että kirjallisuus kuvaa jollain lailla ympäröivää maailmaa. Joskus tulee mieleen, millä muulla tavoin nykymaailmaa voi edes kuvata kuin scifin avulla. Tämä toteamus saattaa peilata hiukan kirjailijan omaakin elämää, jossa uudet tuulet puhaltavat jälleen. Nyt suuntana on Kalifornian Piilaakso, johon Rajaniemi tutustui jo viime vuonna. Silloin paikkana oli Singularity University, tiedemaailmassa arvostettu yksityinen tutkimuslaitos, jossa tutkitaan nopeasti kehittyviä teknologioita ja niiden merkitystä globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Kymmenviikkoiselle kurssille valitaan vuosittain tuhansien hakijoiden joukosta 80 osallistujaa. Kurssin innoittamana Rajaniemi kumppaneineen perusti viime vuonna bioteknologia-alan yrityksen, jonka toimipaikka on Piilaaksossa. Yritys kehittää parhaillaan ohjelmistoa, joka hyödyntää DNA-tutkimusta ja nanoteknologiaa. Sen tarina on kuitenkin vielä alkuvaiheessa. Koko bioteknologia-ala on nyt jännittävässä vaiheessa. DNA-koodin lukeminen ja uuden DNA:n syntetisointi tuovat mukanaan isoja mahdollisuuksia etenkin lääketieteessä. Niin tiedemiehen kuin kirjailijankin ura on jatkuvaa uusien polkujen etsimistä. Yksi esimerkki siitä on Rajaniemen taannoin kehittämä laite, joka yhdistää aivojen sähkökäyrän mittausta ja kirjallista tarinaa. Samalla kun lukeminen etenee, laite muuttaa tarinan kulkua lukijan aivotoiminnan aktiivisuuden perusteella. Lopulta ei ole enää varmaa, missä menee raja: lukeeko ihminen tarinaa vai tarina ihmistä. Hannu Rajaniemen tieteistrilogia on edennyt kolmanteen osaan: The Causal Angel ilmestyy keväällä Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomennos Kausaalienkeli on vuorossa syksyllä. Työn alla on kuitenkin jo aivan uusi teossarja. Joskus tulee mieleen, millä muulla tavoin nykymaailmaa voi edes kuvata kuin scifin avulla. Tarina kuljettaa yli rajojen Hannu Rajaniemi on tottunut kulkemaan omia polkujaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on väitellyt tohtoriksi Skotlannissa, perustanut kaksi yritystä ja kirjoittanut kolme romaania. Rajaniemen juuret ovat Ylivieskassa, jossa kirjastoauto parkkeerasi säännöllisesti Rannan koulun pihaan ja toi pienen pojan ulottuville kokonaisen maailman. Kuva: Tuomas Nevalainen 4 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 5 fakta Hannu Rajaniemi syntynyt 1978 Ylivieskassa matemaattisen fysiikan tohtori, kirjailija, yrittäjä opiskellut Oulun ja Cambridgen yliopistoissa, väitellyt tohtoriksi Edinburghin yliopistosta oli 28-vuotiaana perustamassa ThinkTank Maths Limited -konsultointiyritystä Skotlannissa nykyinen yritys on vuonna 2013 perustettu Helix Nanotechnologies, joka toimii Piilaaksossa esikoisteos Kvanttivaras sai vuonna 2012 tieteiskirjallisuuden Tähtivaeltaja-palkinnon Teokset: The Quantum Thief (Kvanttivaras) 2010 The Fractal Prince (Fraktaaliruhtinas) 2012 The Causal Angel (Kausaalienkeli) julkaistaan 2014
Minulle oli ihan selvää että lähtisin maailmalle. Halusin oppia kieliä ja nähdä miten muualla eletään. Ulkomailla asuessani olen oppinut mitä itse haluan elämältä, ja senkin että Suomi on minulle hyvä paikka. Enää en kaipaa muualle asumaan. Menestyksen mitta Suurella näyttämöllä Minttu Mustakallio on kulkenut pitkän tien pikkukaupungista maailmalle ja edelleen yhdeksi Suomen tunnetuimmista näyttelijöistä. Vaikka työpaikkana ovat maan isoimmat näyttämöt, Pohjanmaalta löytyy yhä paikka jonne palata. Kuvat: Davide Pavone Kansallisteatterin suuri näyttämö on yksi Minttu Mustakallion työpaikoista. Vapaana näyttelijänä hän tekee mielellään niin teatterin klassikoita kuin koko kansan tv-viihdettä. Talvinen iltapäivä 1980-luvulla, alakoulun piha. Välitunti on loppumassa, kello soi. Pieni joukko oppilaita viivyttelee pihalla. Yksi lausuu vuorosanoja, muut nauravat. Lopulta kaikki katoavat juosten sisälle. Minttu Mustakallio olisi luultavasti päätynyt nykyiselle uralleen, vaikka lapsuuden kotipaikkakunta olisi ollut Ylivieskan sijasta mikä tahansa muu. Sen verran kova oli näyttelemisen palo jo alakouluikäisenä. Ylivieskassa sain toteuttaa itseäni jo aivan pienestä asti. Kiitos siitä ala-asteen opettajilleni, jotka olivat todella ymmärtäväisiä ja antoivat meidän tehdä omia esityksiä. Aika ahkerasti niitä tehtiinkin. Sittemmin Mustakallion kasvot ovat tulleet tutuiksi paljon suuremmalle yleisölle. Kuluvana vuonna Mustakallio nähdään muun muassa tv-sarjassa Klikkaa mua ja uusimmassa Risto Räppääjä -elokuvassa. Keväällä ohjelmassa on uuden tv-elokuvan kuvaukset, ja loppuvuodesta Mustakallio nähdään Kansallisteatterissa ensiiltaan tulevassa Dream Team -näytelmässä. Päivärinnan koulun pihalta on pitkä matka maan isoimmille näyttämöille. Mustakallio tunnetaan kuitenkin ihmisenä, jolle juuret ovat yhä tärkeät. Haastatteluissa hän tuo usein esille lapsuutensa Ylivieskassa ja sukunsa Raahessa. Molemmat paikkakunnat ovat säilyneet näyttelijän kartalla. Tuntuu hyvältä että on paikka jonne aina voi palata. Ylivieska on juuri sellainen, pysähdyspaikka. Siellä tulee aina turvallinen olo, ja elämä hidastuu hetkeksi terveellä tavalla. Näyttelijän lapsuus pikkukaupungissa oli huoletonta aikaa. Se oli pyöräilyä ympäri kaupunkia, kokonaisia iltapäiviä uimahallissa, urheilukerhoja ja soittotunteja. Ja tietysti näytelmiä - ensin koulun äidinkielentunneilla, sitten myös YTYteatterin nuorten ryhmässä. Yläkouluiässä Mustakallio muutti äitinsä kanssa Turkuun ja pari vuotta myöhemmin Tampereelle. Myöhemmin tie vei vieläkin kauemmas. Lukion jälkeisinä vuosina Mustakallio asui ja työskenteli useaankin otteeseen Ranskassa ja Espanjassa. Näyttelijän uraa ei tuotu Mustakalliolle hopeatarjottimella. Teatterikorkeakouluun hän pääsi vasta viidennellä yrittämällä. Siinä välissä kokemusta kertyi muun muassa Ylioppilasteatterin näyttämöllä. Opiskeluvuosille ajoittuu yksi näyttelijän uran merkkipaaluista, Ugrilampaat-sketsisarja, jossa ei säästelty pohjoispohjalaista murretta. Sarjasta jäi Mustakalliolle pysyvästi komediennen maine. Toinen tärkeä työ näyttelijälle oli Nukkekoti vuonna 2002 Kansallisteatterissa. Noran rooli oli iso ja vaativa, mutta toi Mustakallion taidot lopullisesti teatteriyleisön tietoisuuteen. Tähän mennessä yhtenä mieluisimmista töistä Mustakallio mainitsee myös Varastoelokuvan. Siinä kaikki oli kohdallaan. Oli herkullinen rooli ja käsikirjoitus, hyvä työryhmä sekä upea, viisas ohjaaja Taru Mäkelä Onnistuneet roolityöt ovat tuoneet Mustakalliolle arvostusta, palkintoja ja julkisuutta - kaikkea sitä mitä jotkut kutsuvat menestykseksi. Se ei kuitenkaan hänelle ole näyttelemisen tarkoitus, eikä menestyksen mittana ole ainakaan naistenlehdissä näkyminen. Tärkeintä on saada tehdä sitä mitä on opiskellut ja mistä pitää. Itselläni on vieläpä ollut onni saada tehdä monipuolisesti teatteria ja kuvauksia. Vaikka vapaa näyttelijä ei aina voi valita kaikkia roolejaan, yritän työssäni pysyä itselleni rehellisenä. Tärkeintä on sisäinen tasapaino, se että elämän sielullinen perusta on kunnossa. fakta Minttu Mustakallio syntynyt 1973 Ylivieskassa näyttelijä valmistui 2000 Teatterikorkeakoulusta Kansallisteatterin vierailijana vuodesta 2002 esiintynyt mm. tv-sarjoissa Vedetään hatusta, Klikkaa mua, Hymy pyllyyn, Ylikävely, Runeberginkatu, Pesärikko, Ugrilampaat Elokuvia: Risto Räppääjä ja Liukas Lennart (2014), Varasto (2011), Jos rakastat (2010), Sooloilua (2007), Ganes (2007), Miehen työ (2007), Saippuaprinssi (2006), Lapsia ja aikuisia (2004), Tie naisen sydämeen (1996) Jussi-palkinto parhaasta naissivuosasta (Lapsia ja aikuisia) vuonna 2005, Venlapalkinto vuonna 2012 parhaan esiintyjän yleisöäänestyksestä 6 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 7
Jari Ruonakosken ravintoloissa lähiruoka ja sesongin raaka-aineet muuttuvat gourmet-annoksiksi. Kotioloissa yksinkertaisen perusruoan ystävä nimeää omaksi lempiruokalajikseen isän tekemän läskikastikkeen. Ylivieskan Marttojen puheenjohtaja Aija Uusitalo kannustaa ihmisiä tarttumaan jauhopussiin. Yhdessä leipominen on yksi tapa rakentaa hyvää arkea. Rieskan leivonnasta se alkoi. Parivuotiaana Jari Ruonakoski oli leipomisapuna sukulaisissa ja ilmoitti ryhtyvänsä isona kokiksi. Nykyään Pikkuveli-ravintoloiden toimitusjohtaja on alueen virallinen Mister Lähiruoka, jolle pientuottajat tarjoavat tuotteitaan - ja joka mielellään kulkee välillä vastavirtaan. Hyvää lähiruokahalua! Ylivieskan sijainti risteyspaikassa keskellä elävää maaseutua antaa Jari Ruonakosken mielestä sille hyvät mahdollisuudet kehittyä lähiruoan keskukseksi. Leipää, munia, jauhoja, possua, perunaa, juureksia, vihanneksia, rypsiöljyä, hunajaa, hän luettelee lähialueelta löytyviä tuotteita. Ihan kaikkea ei sentään täältäkään saa: poronliha meille tulee Jarmolta Yli-Iistä. Lähialueen pientuottajia suosiva ravintoloitsija tuntee Jarmon lisäksi muutkin tuottajansa nimeltä, ja jopa kasvoilta. Siinä on Ruonakosken mukaan lähiruoan vahvuus. Asiointi on henkilökohtaista, ja tuottajilla on valmius reagoida palautteeseen ja kysyntään. Lähituottajilla on sydän mukana ja he vastaavat laadusta omalla nimellään. Valinta ujuttaa asiakkaiden lautasille lähiruokaa perustuukin käytännön syihin, mutta mukana on myös ekologinen näkökulma: lähellä tuotettu ei tarvitse pitkiä kuljetuksia. Makujen kanssa työskentelevälle vähäisimpiä perusteita eivät myöskään ole tuoreus, puhtaus ja laatu. Oululaissyntyinen Ruonakoski on havainnut, että Ylivieskan seudun pientuottajilla on valtava halu ja into kehittää tuotteitaan. Myös asukkaiden kiinnostus lähiruokaa kohtaan on kasvanut. Silti iso askel on ottamatta siinä, että esimerkiksi keskuskeittiöt hyödyntäisivät enemmän oman alueen tarjontaa. Kauppojen hyllyt taas ovat jo avautuneet lähiruoalle - ihmisillä on siis valinnanvaraa. Ruonakoski muistuttaa, että pienilläkin valinnoilla on merkitystä. Lähituottajan porkkanapussi voi maksaa euron enemmän, mutta samalla se kuitenkin vaikuttaa suoraan oman alueen työllisyyteen. Ruonakosken aktiivisuus lähiruoan puolestapuhujana huomioitiin viime vuonna kutsulla Seudun pientuottajilla on valtava halu ja into kehittää tuotteitaan. Tampere-taloon. Vaikka julkisuuttakin on tullut, työ on silti suurimmaksi osaksi ollut vaikuttamista kulissien takana: luennoimista ja hankkeisiin osallistumista. Halu tehdä asiat uudella tavalla saa myös jatkamaan. Tarvitaan uskoa omaan aatteeseen ja ripaus luovaa hulluutta. Vastavirtaan tässä saa kulkea, mutta se on sitäkin hauskempaa. Uudelle ei kannata aina sanoa ei. Kokkina olen yrittänyt ujuttaa asiakkaiden lautasille aivan uusiakin makuelämyksiä, ja usein yritys on myös palkittu. Kylmä maito kuuma uuni & Maitorieska on periylivieskalainen perinneruoka, mutta sen resepti ei suinkaan ole jäänyt kotiseutuarkistoon pölyttymään. Sitä katetaan yhä pitopöytään ja viedään tuliaisiksi etelänserkuille. Mutta kuka tietää, mitä tapahtuu kun leipä näkätään ja ruusataan? Rieskan leipominen sujuu keneltä tahansa, sanoo ylivieskalainen Aija Uusitalo. Ja pakkohan se on uskoa, kun sanojana on Marttojen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Kylmään maitoon sekoitetaan ohrajauhot ja ripaus suolaa. Taikinasta leikataan palloja, jotka kaulitaan reilun puolen sentin paksuisiksi leiviksi ja pistellään haarukalla. Loput työt tekee 300-asteinen uuni. Yksinkertaista ja edullista. Hyvää tulee vähillä aineksilla, Uusitalo toteaa. Leivontailtaan kokoontuneet Ylivieskan Martat toteavat, että moni on ruokittu rieskalla lapsuudesta saakka. Ainahan sitä leivottiin. Kekkerit kuin kekkerit, rieskaa oli tarjolla. Maitorieska kuuluu yhä olennaisesti pohjalaiseen kattaukseen. Ja kuten elävän perinteen kuuluukin, se muuntuu jokaisen leipojan käsissä hieman erilaiseksi. Yksi käyttää lisänä hiivaa, toinen veh- 8 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 9 Kuvat: Tuomas Nevalainen
näjauhoja. Joku kaulii rieskan paksummaksi, toinen taas aivan ohueksi. Martat vakuuttavat, että sähköuunissa tulee ihan kelpo rieskaa. Leivinuunin omistajilla taas on omat niksinsä. Rieskat paistetaan aina ensimmäisenä, kun uuni on oikein kuuma. Niillä tasataan uunin lämpö muita leipomuksia varten. Ylivieskalainen rieska on nyrkkirieskaa, eli siinä ei yleensä käytetä kohotusaineita. Jotta leipä ei kupruilisi uunissa, sen pinta näkätään, eli siihen pistellään reikiä vaikkapa haarukalla. Jotkut saattavat puhua myös ruusaamisesta eli koristelusta, mutta samasta asiasta on kyse siinäkin. Rieska taipuu vaikka tortillaksi Rieskan uusi kaupallinen tuleminen - niinkin voi kuvata Pohjanmaan Leipomo Oy:n perustamista Ylivieskaan vuonna 2009. Lähileivälle oli paikkakunnalla tilausta, ja rieskoille laajemminkin. Toimitusjohtaja Jarmo Matikaisen mukaan alusta asti oli selvää, että alueen leipäperinne näkyy tuotevalikoimassa. Nykyisin leivomme kaikista ruokaleivistä kappalemääräisesti eniten juuri rieskoja. Pohjanmaan leipomon rieskoja löytyy nykyisin kaupoista Ylivieskalainen maitorieska 1 litra maitoa 1½ tl suolaa ohrajauhoja Sekoita kylmään maitoon suola ja ohrajauhoja niin, että taikina on helposti leivottavaa. Taikinasta leivotaan ½-1 cm:n paksuisia leipiä, jotka pistellään ja paistetaan heti kuumassa uunissa noin 5 min. Rieska on paistunut, kun pinnassa on tummia kohoumia. Kirjasta Ylivieskalaista ruokaperinnettä, koonnut ja tallentanut Hanna Liisa Mattila 2011 Taloon leviävä vastapaistetun leivän tuoksu on kuin ääneen lausumaton kutsu. Ja sitä kutsua on syytä totella, sillä rieska on parasta paistamispäivänä. Uunituoreen rieskan ainoa oikea päällys on paksu kerros voita. Muuta lisuketta ei tarvitakaan - vain lasiin kylmää maitoa. sadan kilometrin säteeltä. Maitorieskan kysyntä taas keskittyy Ylivieskaan. Se on tämän alueen oma kansallisleipä. Eri ruokakulttuurit ovat nykyään yhtä lähellä kuin lähin marketti. Rieskakin taipuu cross-kitchen -henkeen vaikka tortillaksi tai pizzapohjaksi. Matikainen on silti huomannut, että paikalliset perinteet pitävät yhä pintansa. Erityisesti juhlapyhien alla rieskan menekki kasvaa. Hyvän mielen Kirpputorit elävät uutta nousukautta. Perinteisten itsepalvelukirpputorien rinnalle ovat tulleet siivouspäivät ja nettikirpparit. Syynä ei ole vain halpojen hintojen metsästys, vaan esineitä kierrättämällä voi luoda myös persoonallista ja kaunista sisustusta. Kirpputorikierros Ylivieskassa opettaa, että kippo ei aina ole pelkkä kippo ja että laivan voi lastata vaikka pikkuleivillä. Virven 5 vinkkiä 1 2 3 4 5 Etsi sellaista mikä tuottaa iloa itselle. Muihin ei tarvitse tehdä vaikutusta. Valmiiksi mietitty värimaailma helpottaa kiertelemistä. Lähisävyt ja vastavärit toimivat aina. Vastakohdat tuovat eloa sisustukseen. Vanhat esineet sopivat moderniin ympäristöön, ja päinvastoin. Keräile ja yhdistele esineitä sarjoiksi. Älä juutu esineen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Anna mielikuvituksen lentää! löytöjä Kuva: Virve Arvola Visualisti Virve Arvola on kirpputorien suurkuluttaja. Niitä kierrellessään hän rentoutuu ja poimii ideoita työhönsä. Arvolan mielestä kauppakaupunki on ehdottomasti myös kirpputorikaupunki. Ylivieskassa on edistynyt kirppiskulttuuri. Kokoisekseen kaupungiksi täällä on paljon kirpputoreja, ja niistä löytyy suhteellisen hyväkuntoista tavaraa. Se houkuttelee kävijöitä muualtakin. Yllätyksellisyys on Arvolan mielestä kirpputorilla käynnin suola. Itse saatan innostua mistä tahansa, hän sanoo silmäillessään Kirppis-Paratiisin hyllyjä ja nappaa malliksi vanhan puisen shakkinappularasian. Tästä saisi hienon lahjapaketin! Kirpputorin tavarapaljoudessa Arvola ei jää tutkimaan läpikotaisin joka pöytää, eikä liioin kääntele kippoja nähdäkseen valmistajan merkin. En metsästä iittaloita vaan katselen yhteensopivia muotoja ja sävyjä. Sellaiset sattuvat kyllä silmään muiden joukosta. Wanhan Tavaratalosta matkaan tarttuu tällä kertaa vedenvihreä lasipullo. Vieressä snapsilasit saavat jäädä hyllyyn, vaikka niistä olisi Arvolan mielestä saanutkin mainiot tuikkulyhyt. Laseja en yleensäkään etsi vain laseiksi vaan keksin niille uusia käyttötarkoituksia. Matka jatkuu keskustaan, jossa odottavat Juurakon kirppis ja Kirppis Ruusunen. Jälkimmäisestä löytyy laatikollinen leluja - traktoreita ja kuormureita, joille Arvola keksii heti käyttöä: Näistähän saisi hyvän kattauksen lasten synttäreille. Peräkärry täyteen pikkuleipiä! Tässä onkin yksi visualistin ohjeista kirpputorien kiertäjälle: kuvittele esine uuteen ympäristöön ja uuteen käyttötarkoitukseen. Kirpputorikierros todistaa, että yhden romu todellakin on toisen aarre. Sisustamisen ammattilaisella on toinenkin perustelu sille, Virve Arvola suunnittelee työkseen myymälöissä tuotteiden esillepanoa ja visuaalista markkinointia. Visualistin palveluja tarjoaa myös hänen oma yrityksensä Skissi. Visuaalisesti hyvä tila, oli se sitten liiketila tai vaikka vanhainkoti, viestii myös välittämistä tilan käyttäjistä. miksi kippojen ja kankaiden hypistely viehättää niin monia: Pienilläkin asioilla voi tuottaa iloa ja oivalluksia. Merkityksellistä on kaikki se mitä näemme ympärillämme joka päivä. 10 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 11 fakta Kirpputoreja Ylivieskassa Citykirppis - Wanhan Tavaratalo Kiskotie 5, 0440 424 701 (800 m 2 ) Juurakon kirppis Juurikoskenkatu 4, 044 033 8899 (500 m 2 ) Kierrätys Shop / Sytyke-Centre Varastotie 5, 044 091 0704 (270 m 2 ) KirppisParatiisi Ruutihaantie 10, 0400 386 977 (600 m 2 ) Kirppis Ruusunen Valtakatu 13, 040 595 7281 (1000 m 2 ) Realisointipiste Savelantie 1, 08 425 052 (300 m 2 ) Facebook-ryhmä: Ylivieskan Myydään/Ostetaan/Lahjoitetaan/Vaihdetaan
fakta Maija Järvelä Syntynyt 1984 Raahessa Asuinpaikka: Ylivieska Koulutus: sisustusalan artesaani ja insinööri AMK Laji: Maasto- ja ampumahiihto Luokka: Liikuntavammaiset pystyhiihtäjät (LW 2-9) Valmentaja: Tanja Savolainen Saavutuksia: - 2013 MM-pronssi - 2011 MM-pronssi ampumahiihdon 7,5 ja 12,5 km sekä maastohiihdon sprintissä - 2011maailmancupin kokonaiskilpailun voitto ampumahiihdossa - 2010 Paralympiahopea, ampumahiihdon takaa-ajo - 2006 Paralympialaisten 5. ampumahiihdon 7,5 kilometrillä Vammaisurheilulla on annettavaan paitsi huikeita urheilijatarinoita myös rohkaisevia esimerkkejä. Maija Järvelä on tälle kaudelle laittanut kaiken yhden kortin varaan: valinta paralympiajoukkueeseen varmistui jo syksyllä. Loppuvuotta tosin varjosti nilkkavamma, joka viivytti ladulle pääsyä. Sotshiin hän suuntaa silti luottavaisena. Takana on hyvä kesäharjoituskausi, nilkka kuntoutumassa ja into ladulle kova. Järvelän tie huippu-urheilijaksi ei ole mikään tyypillinen tarina. Nuorempana hän ei edes erityisemmin pitänyt hiihtämisestä. Lähdin ladulle pikkusiskon houkuttelemana. Aluksi yritin hiihtää kahdella kädellä niin kuin muutkin, mutta se ei tuntunut mukavalta. Vasemman käden liikuttamista vaikeutti synnynnäinen hermovaurio. Fysioterapeutin kehotuksesta Järvelä kokeili yhdellä kädellä hiihtämistä ja innostui lajista uudelleen. Ensimmäisiin vammaisurheilukisoihinsa hän osallistui kymmenisen vuotta sitten. Ja sen jälkeen meno olikin yhtä rytinää. Kun pääsin omien joukkoon, huomasin etten niin huono olekaan. Järvelä napattiin suoraan B-maajoukkueeseen. Myös ammunta tuli pian mukaan kuvioon: Järvelä kokeili kerran ja innostui heti. Ampumahiihdossa alkoi tulla menestystä: Torinossa viides sija, Vancouverissa hopea- Tasamaalta kohti Sotshia Vaikka tasamaalta olen kotoisin, niin mikään tasamaan hiihtäjä en ole. Ampumahiihtäjä Maija Järvelä ei ylämäkiä säikähdä, ja hyvä niin. Nousuja on nimittäin luvassa Sotshin laduilla maaliskuussa. Maija Järvelälle Sotshin paralympialaiset ovat tähänastisen uran huipentuma. Sinne mennään täysillä. Kuva: Suomen Paraolympiakomitea mitali, sen jälkeen useita MM-pronsseja ja maailmancupin kokonaisvoitto. Vaikka välissä on ollut vaikeitakin kausia, Järvelä kertoo olevansa nyt vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin Vancouverissa - silti mitali on entistä tiukemmassa. Viime vuoden MM-pronssi vaati enemmän kuin yksikään aiempi arvokisamitali. Neljän vuoden aikana lajin taso on noussut paljon. Kärki oli ennen kapea, mutta nyt on ainakin viisitoista urheilijaa kamppailemassa kärkisijoista. Ammattina urheilija Maija Järvelän kilpailuluokka on liikuntavammaisten pystyhiihto, jossa hän on ainoa kilpatason suomalaisnainen tällä hetkellä. Hän on myös päätoiminen urheilija - yksi harvoista talvilajien täyden urheilija-apurahan saaneista. Harjoittelussa Järvelä luottaa monipuolisuuteen. Mieluummin kuin kuluttaa asfalttia rullasuksilla, hän lähteekin pyöräilemään tai maastolenkille. Treenikaverin virkaa hoitaa puoliso Jari Järvelä, ja pohjakunnon luomiseen kotipaikkakunnan maastot käyvät mainiosti. Huhmarin sauvarinne on kyllä tullut tutuksi. Uransa aikana Järvelä on huomannut, että vammaisurheilijoilta vaaditaan huipulla pysymiseen yhtä kovaa työtä kuin vammattomilta. Myös suuren yleisön arvostus on kasvanut näkyvyyden myötä. Matkaa on silti vielä siihen, että kaikki urheilumuodot olisivat tasavertaisia myös tukijoiden silmissä. Järvelä itse uskoo, että vammaisurheilulla on paljon annettavaa: ei vain huikeita urheilijatarinoita vaan myös rohkaisevia esimerkkejä. Sen hän on itsekin saanut havaita toimiessaan Oulun lastenklinikan kummina. Mieleen on jäänyt eräs pieni jalkapotilas, joka innostui valtavasti nähdessään televisiosta pujottelua yhdellä jalalla. Sen avulla hän sai taas uutta puhtia elämään. Maija Järvelä on kotiutunut täysin Ylivieskaan, jonne hän muutti Raahesta kymmenen vuotta sitten opiskelujen perässä. Puutekniikan insinööri on viime vuodet keskittynyt täyspäiväisesti urheiluun. Kun Raudaskylän frisbeegolf-rata valmistui vuonna 2009, Niko Rättyä oli kylän kossien kanssa ensimmäisinä nakkelemassa kiekkoja opistonmäen pusikoihin. Laji vei mukanaan, ja neljä vuotta myöhemmin sama poika palasi kilpailureissulta kotiin Suomen mestarina. Ykköstila tuli Rättyälle 16-vuotiaiden sarjassa, mutta samalla tuloksella olisi voitto irronnut myös pari vuotta vanhempien joukossa. Loppuvuodesta nuori lupaus pokkasikin Suomen frisbeegolfliitolta vuoden juniorin palkinnon. Tavoitteet ovat kuitenkin yhä korkeammalla. Mukavaa tässä touhussa on juuri se että voi aina tavoitella parempaa tulosta. Siksi tämä on niin koukuttava laji, Rättyä toteaa. Suurin osa frisbeegolfin harrastajista on liikkeellä muuten kuin kilpailumielessä. Sosiaalinen laji houkuttelee viettämään yhteistä aikaa ja pitämään hauskaa, ja Rättyä uskoo sen olevan yksi suosion syistä. Kynnys lajin kokeilemiseen on matala. Kiekkoja saa muutamalla kympillä, ja alkuun pääsee jo yhdellä tai kahdella kiekolla. Ylivieskan liikuntapuistoon valmistui muutama vuosi sitten täysimittainen eli 18-väyläinen rata. Kun mukaan lasketaan Raudaskylän ja naapurikuntien radat, on lähiseudun heittopaikoissa jo valinnanvaraa. Koukussa kiekkoihin Frisbeegolf tuli ja valloitti. Nopeasti suosiota kasvattanut laji on kerännyt paljon harrastajia myös Ylivieskan seudulla. Uusien ratojen myötä frisbeegolfin pariin on tullut viime vuosina paljon uusia harrastajia myös Ylivieskassa. Lajille perustettiin muutama vuosi sitten oma erikoisseura, Ylivieskan Frisbeekarhut, joka järjestää säännöllisesti kilpailuja ja lajin tutustumistilaisuuksia. Draiveri: Teräväreunainen frisbee. Lentää 12 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 13 Kuva: Tuomas Nevalainen Suunta huipulle. Niko Rättyä treenaa frisbeegolfia, koska se on hauskaa - ja koska aina voi tulla vähän paremmaksi. nopeimmin. Draivi: Tiiltä suoritettu avausheitto. Holari: Hole-in-One! Lähestymiskiekko: Mid range - kiekko joka on profiililtaan draiverin ja putterin välistä. Mando: Pakollinen kiertosuunta. OB-alue: Pelialueen ulkopuolinen alue (engl. out of bounds). Par: Väylän tai koko kentän ihannetulos. Putteri: Paksureunainen kiekko. Hitaampi kuin draiveri ja mid range -kiekko. Putti: Läheltä koria suoritettu heitto koria kohti. Tii: avausheiton suorituspaikka. Lähde: frisbeeliitto.fi Frisbeegolf -sanastoa
Tähtihetkiä neljällä kaviolla Aitauksia vieri vieressä, tienvarret kengänjäljillä kuvioidut: Niemelänkylällä yksi eläin on selvästikin ylitse muiden. Yhdelle se on kilpakumppani, toiselle terapiapakkaus, monelle elämänmittainen rakkaus. Ylivieskalainen Sari Hietasaari muistaa yhä, kuinka hän joskus polki pyörällä 30 kilometriä päivässä tallin ja kodin väliä, kelillä kuin kelillä. Käytännössä asuttiin tallilla ja elettiin hevosten porkkanoilla. Nyt aikuisiällä hevoset ovat yhtä rakkaita kuin ennenkin. Matka tallille kuitenkin taittuu autolla, yhdessä omien tytärten kanssa. Hietasaari on yksi niistä monista, joilla nuoruuden harrastus on saanut jälkikasvun myötä uuden kipinän. Tämä on sitä peräänkuulutettua yhteistä aikaa, ja itselle suoranaista terapiaa. Tallilla päänsärkykin katoaa, kun hevosten kanssa ei tarvitse miettiä työasioita, Hietasaari toteaa. Hietasaaret käyvät tallilla joka päivä. Siihen on hyvä syy: oma hevonen. Se on hoidettava, satoi tai paistoi, väsytti tai ei. Yksi innokkaimmista hoitajista on Hietasaaren vanhempi tytär Jonna, joka tosin ei itse kovin usein hevosen selkään pääse kipuamaan. Vammaisratsastukseen sopivaa hevosta kun ei juuri nyt ole saatavilla. Sen sijaan hän vakuuttaa viihtyvänsä nelijalkaisten kanssa ihan muutenkin. Jonna ei pelkää, vaikka talon kokoisia hevosia olisi ympärillä, äiti nauraa. Perheen kuopus Jenna on käynyt talleilla pienestä saakka. Sellainen menninkäinen se oli, kun ensimmäistä kertaa laitettiin hevosen selkään, Sari Hietasaari muistelee. Nykyisin kuudesluokkalainen Jenna on perheen ratsumestari. Este- ja koulukilpailujakin on kierretty jo parin vuoden ajan, tosin viime kesänä ratsun jalkavaivat pakottivat pitämään hieman taukoa. Nyt jalkapotilas on päässyt kevyempiin hommiin, ja sen tilalle on saapunut Virosta ruunaherra Maur. Utelias ja hyväluontoinen, herkkä ja energinen, mutta tottelevainen, Jenna Hietasaari kuvailee uutta perheenjäsentä. Maur asustaa yhdessä kahdeksan muun hevosen kanssa AR-tallilla raviradan kupeessa. Paikka on Hietasaarten mukaan ihanteellinen, jos haluaa treenata aktiivisesti. Niemelänkylän takamailla riittää maastoja ja metsäteitä. Tallin vieressä taas on maneesi, jota ilman talviharjoittelu olisi mahdotonta. Ratsastusharrastus on Ylivieskassa vilkasta, joten yksin ei tarvitse harjoitella. Oma valmentaja käy viikoittain, ja Jokilaaksojen Ratsastajat järjestää usein myös yhteisiä valmennuksia. Jenna Hietasaari on joukon nuorimpia, mutta ikäero ei hänen mukaansa haittaa. Nuori on ratsukin, viisivuotias vasta. Eteenpäin mennään sen ehdoilla. Pelin paikka Kuva: Studio Raija Kuvat: Tuomas Nevalainen Jonna, Jenna ja Sari Hietasaari viettävät kaiken vapaa-ajan tallilla. Kolmikon yhteinen silmäterä on viisivuotias Eestin ratsuponi Maur. Jenna Hietasaari ja Maur tähtäävät yhdessä kilpakentille. Kuka ylivieskalainen nuori juoksijalupaus on noussut lajissaan valtakunnalliseen kuuluisuuteen? Oikea vastaus löytyy tällä kertaa nelijalkaisten joukosta: kuusivuotias suomenhevosruuna Siirin Älli on ravannut viime vuosina omassa ikäluokassaan voitosta voittoon. Ruunan kotirata Keskinen on koko alueen ravielämän keskus ja samalla yksi Suomen 19 maakunnallisesta raviradasta. Ylivieskan kokoluokkaa olevista paikkakunnista vain Kaustisella on maakunnalliseksi luokiteltu ravirata - loput sijaitsevat suurissa kaupungeissa. Suotta ei rata ole asemaansa saanut, sijaitseehan se keskellä vilkasta hevosharrastusaluetta. Raviurheilu on yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista. Keskisen ravitkin ovat seudun isoimpia urheilutapahtumia katsojamäärillä mitattuna. Vuosittain ne keräävät pelkästään paikan päälle pelaamaan ja jännittämään noin 15 000 katsojaa. Vuoden aikana Keskisellä on 12 valtakunnallista ravipäivää. Päätapahtuma on kesäkuinen lämminveristen Malja-ajo. www.keskisenravit.net 14 Ylivieska. Nyt. Ylivieska. Nyt. 15