Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta.

Samankaltaiset tiedostot
VALTUUSTON KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO. Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

VALTUUSTON KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO. 1 Kokouksen avaaminen. 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon hyväksyminen

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Omavelkaisen takauksen myöntäminen Oy Apotti Ab:lle 788/00.04.

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION SITOVIEN TAVOITTEIDEN MUUTTAMISESTA

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

VALTUUSTO

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8 A-rakennus, kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25

Maanantaina klo 9.30 alkaen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n tilat Osoitteessa Eteläesplanadi 14, 6. krs.

HALLITUS

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto Sivu 1 / 1

Valmistelun lähtökohtia. Talousarvion 2017 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.

Y h t y m ä v a l t u u s t o

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 09/2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

PERUSTETTUJEN TASEYKSIKÖIDEN JA HUS-RÖNTGEN LIIKELAITOKSEN AVAAVAT TASEET SEKÄ TA 2012 MUUTOKSET

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 20/ (53) SAIRAANHOITOPIIRI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ Keskustie 5, NURMIJÄRVI

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS koulutusjohtaja Jari Kettunen, ,

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10.

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

5 2 kpl KIINTEISTÖ OY NEULASEN PERUSTAMISSOPIMUS JA YHTIÖJÄRJESTYS

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark ja päätösvaltaiseksi.

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

LÄNSIMETRO OY Hallitus KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kunnanvirasto VARAJÄSEN: JÄSEN:

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2019 Tarkastuslautakunta

Talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto Sivu 1 / 1

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

JOENSUUN KODIT. Hakernus euroa (17,8%) euroa (77,2%)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kokouspaikka Halikon perhetukikeskus, Juustomestarintie 11

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

RAHOITUSOSA

Talousarvion 2015 yksityiskohtainen erittely. resursseja jonkin verran uudella tavalla. 2. Kustannustason muutosten määrittely

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Esko Kangas kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Lainatarjouspyyntö. Iisalmen kaupunki Taloustoimi (3)

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJANOTE 1 SAIRAANHOITOPIIRI ESITYS VUODEN 2010 TALOUSARVIOKSI JA TALOUSSUUNNITELMAKSI

ESITYS HUS-KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 TALOUSARVION MUUTTAMISESTA

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Tarkastuslautakunta 2/2019

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 2/2009

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 2/2016

Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 13:00-15:40. Kunnanvirasto, 1. kerroksen neuvotteluhuone

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

63 Linja-autojen korjaus- ja huoltosopimus Johtokunnan kokousten pitäminen ja kokouskutsun lähettäminen

Mahdollisuus ruokailuun ruokasalissa. Erityishuoltopiirin johtajan toimintakatsaus johtaja Seija Aaltonen, juhlasali

Transkriptio:

HALLITUS 177 14.12.2016 VALTUUSTON PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO HALL 177 HUS/2403/2016 Hallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 :n 2 kohdan mukaan vastata valtuuston päätösten täytäntöönpanosta. Kuntalain 143 :n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon. Valtuuston 14.12.2016 pidetyn kokouksen päätökset tulevat lainvoimaisiksi 31.1.2017, mikäli niihin ei haeta muutosta. Valtuuston asialistalla olevat asiat 1-6 ja 13 ovat luonteeltaan valtuuston järjestäytymiseen tai tiedottamiseen liittyviä asioita, eivätkä ne vaadi erillistä täytäntöönpanoa. Ehdotus valtuuston päätösten täytäntöönpanosta annetaan valtuuston kokouksen jälkeen hallituksen kokouksessa. Talousarvion täytäntöönpanoon liittyen hallitukselle tullaan esittämään seuraavien delegointien vahvistamista tilikaudeksi 2017: Toimitusjohtajalle esitetään oikeutta ottaa pitkäaikaista lainaa enintään 70 000 000 euroa vuonna 2017, päättää lainojen ennenaikaisesta takaisinmaksamisesta, myöntää Uudenmaan Sairaalapesula Oy:lle enintään 1 500 000 euroa pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntää HUS-Kiinteistöt Oy:lle enintään 2 500 000 euroa pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntää liikelaitoksille enintään niiden talousarviossa esitetyn mukaisesti pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, päättää tytäryhtiöille ja liikelaitoksille myönnettävien antolainojen lainaehdoista ja niiden muutoksista sekä hyväksymään ja allekirjoittamaan edellä mainittujen osapuolien kanssa tehtävät velkakirjamuotoiset lainasopimukset Talousjohtajalle esitetään oikeutta ottaa vuonna 2017 HUS-kuntayhtymän maksuvalmiuden turvaamiseksi lyhytaikaista luottoa enintään yhden vuoden takaisinmaksuajalla rahoituslaitosten edullisimpia ehtoja noudattaen siten, että maksuvalmiuslainan kokonaismäärä kerrallaan on enintään 67 200 000 euroa. Päätösesitys Annetaan kokouksessa.

Asian käsittely Todettiin valtuuston kokouksessa 14.12.2016 käsitellyt asiat ja valtuuston tekemät päätökset: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon hyväksyminen 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Pöytäkirjan tarkastaminen 5 Ääntenlaskijoiden valinta 6 Infoasiat 7 Esitys Siltasairaalan investoinnista Päätös: Valtuusto päätti hyväksyä Siltasairaalan investoinnin enimmäiskustannuksiksi 280 milj. euroa. Hankkeen kustannuksissa voidaan ottaa ilman valtuuston erillistä käsittelyä huomioon rakentamisen tarjoushintaindeksin 9/2016 jälkeinen muutos. 8 HUSLAB- ja HUS-Kuvantaminen liikelaitosten yhdistäminen HYKSiin Päätös: Valtuusto päätti 1.1.2017 lukien 1. lakkauttaa HUSLAB ja HUS-Kuvantaminen -liikelaitokset ja siirtää kyseisten liikelaitosten toiminnot Hyks-tulosalueelle tulosyksiköiksi, 2. muuttaa hallintosääntöä ja diagnostisten palveluiden liikelaitosten johtosääntöä edellä perustelutekstissä kuvatulla tavalla, 3. että purettavien yksiköiden osalta 31.12.2016 tase yhdistellään emon (kanta-hus) taseeseen erä erältä, 4. että HUS-Kuvantaminen liikelaitoksen 10 908 304,08 euron peruspääoma puretaan, 5. että HUS-Kuvantaminen liikelaitoksella ollut 464 285,77 euron sisäinen laina peruutetaan ja vuodelle 2016 kohdistuvat korot peritään ja 6. että HUSLAB liikelaitoksen 6 661 611,61 euron peruspääoma puretaan. 9 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy HUS-Asunnot - nimiselle yhtiölle Päätös: Valtuusto päätti 1. myöntää enintään 13.500.000,00 euron omavelkaisen takauksen Kiinteistö Oy HUS-Asunnot - nimisen yhtiön enintään 13.500.000,00 euron lainalle, joka on Kuntarahoitus Oyj:n tarjoukseen perustuva korkotukilaina, jonka laina-aika on enintään 41 vuotta,

2. pidättää oikeuden vaatia vastavakuuksia siinä tilanteessa, että yhtiön omistuspohja muuttuu siten, että yli puolet sen osakkeista siirtyy uudelle omistajalle, tai sen toiminnan tarkoitus käynnissä olevan palvelurakenneuudistuksen seurauksena muuttuu, 3. että kohdassa 2 mainituissa olosuhteissa voidaan Kiinteistö Oy HUS-Asunnoille myönnettävästä omavelkaisesta takauksesta periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio, joka lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä, 4. että päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että Kiinteistö Oy HUS-Asunnot on saanut ARAlta lopullisen päätöksen, jossa Kuntarahoituksen lainatarjous on hyväksytty kohteen korkotukilainaksi, 5. valtuuttaa toimitusjohtajan ja talousjohtajan yhdessä allekirjoittamaan lainatakaussopimukset ja 6. tarkastaa pöytäkirjan tämän asia osalta kokouksessa. 10 Kiinteistöosakeyhtiö Hyvinkään Sairaalanmäelle myönnetyn takauksen tarkentaminen Päätös: Valtuusto päätti, että valtuuston myöntämää (VALT 16.12.2015 41) lainatakausta tarkennetaan koskemaan myös kyseisen lainan suojaamiseksi otettuja koronvaihtosopimuksia. 11 Esitys HUS-kuntayhtymän vuoden 2016 talousarvion sitovien tavoitteiden muuttamisesta Päätös: Valtuusto päätti muuttaa päätöstään 16.12.2015 44 ja päätöstään 15.6.2016 12 ja vahvistaa HUS-kuntayhtymän sitovat nettokulut 18,5 miljoonaa euroa talousarviota suurempina, jolloin talousarvion 2016 tuloslaskelmaosassa kuntayhtymän sitovien nettokulujen määrä on 1 527,3 miljoonaa euroa. tulosalueiden investointien määräksi vuonna 2016 enintään 121,0 milj. euroa, kuntayhtymän pitkäaikaisten lainojen muutoksiksi nettomääräisinä enintään -10,2 milj. euroa sekä antolainauksen muutoksiksi enintään 0,4 milj. euroa. 12 Esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi 2017-2019 Päätös: Valtuusto päätti a) hyväksyä esityslistan liitteenä 3 olevan esityksen kuntayhtymän talousarvioksi 2017 ja taloussuunnitelmaksi 2017-2019 sekä vahvistaa vuoden 2017 toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet talousarvioasiakirjassa luvussa 2 esitetyn mukaisesti, talousarvioasiakirjan liitteessä 2 esitetyt hoitopalvelujen tuotteistuksen ja hinnoittelun periaatteet 2017-2018, talousarvioasiakirjan liitteenä 11 olevan poistosuunnitelman noudatettavaksi 1.1.2017 alkaen;

b) vahvistaa HUS-kuntayhtymän sitovat tavoitteet vuodelle 2017 alla esitetyn mukaisesti tilikauden tulostavoite 910 000 euroa alijäämäinen, sitovat nettokulut enintään 1 532 845 000 euroa, tulosalueiden investoinnit enintään 165 000 000 euroa, pitkäaikaisten lainojen muutokset nettomääräisinä enintään 57 762 000 euroa, antolainauksen muutokset nettomääräisinä enintään -1 959 000 euroa; c) vahvistaa HUS-kuntayhtymän talousarvioasiakirjan luvussa 3 liikelaitoksille asetetut sitovat tavoitteet; d) vahvistaa tytäryhtiöiden tavoitteet vuodelle 2017 HUS-Kiinteistöt Oy:n ja Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n tuottavuustavoitteeksi 1,8 % ja tulostavoitteeksi nollatuloksen, HYKSin Oy:n pääoman tuottotavoitteeksi 7 % sekä tulostavoitteeksi vähintään nollatuloksen; e) hyväksyä Jorvin sairaala lyhythoitoisen kirurgian leikkausyksikön investoinnin enimmäiskustannuksiksi 12,0 milj. euroa. Hankkeen kustannuksissa voidaan ottaa ilman valtuuston erillistä käsittelyä huomioon rakentamisen tarjoushintaindeksin 6/2016 jälkeinen muutos. f) rahoitusosassa että liikelaitosten rahoitustilannetta seurataan HUS-kuntayhtymässä clearingtilien kautta. Clearingtilin päivittäiselle saldolle lasketaan hyvityskorkoa kuukausittain jälkikäteen yhden viikon Euribor-koron mukaisena. Clearingtilillä voi olla lyhytaikaisesti myös velkasaldoa, jolloin veloituskorko on Euribor 1 kk + 0,50 % p.a. Veloituskorko-% ei voi olla negatiivinen, että liikelaitosten investointeihinsa tarvitsema pitkäaikainen lainarahoitus järjestetään HUS-kuntayhtymän sisäisenä antolainana liikelaitoksille ja lainalle maksetaan lainannostoajankohtana erikseen määriteltävää korkoa, vahvistaa peruspääoman koroksi 3 % vuodelle 2017, ja että peruspääomalle maksettava 3 %:n korko hyvitetään jäsenkuntien syyskuun ennakkolaskutuksen yhteydessä talousarvioasiakirjan liitteen 12 mukaisesti, myöntää hallitukselle oikeuden ottaa pitkäaikaista lainaa enintään 70 000 000 euroa vuonna 2017, myöntää hallitukselle oikeuden päättää lainojen ennenaikaisesta takaisinmaksamisesta, myöntää hallitukselle oikeuden antaa Uudenmaan Sairaalapesula Oy:lle enintään 1 500 000 euroa pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntää hallitukselle oikeuden antaa HUS-Kiinteistöt Oy:lle enintään 2 500 000 euroa pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntää hallitukselle oikeuden antaa liikelaitoksille enintään niiden talousarviossa esitetyn mukaisesti pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntää hallitukselle oikeuden ottaa vuonna 2017 HUS-kuntayhtymän maksuvalmiuden turvaamiseksi lyhytaikaista luottoa enintään yhden vuoden takaisinmaksuajalla rahoituslaitosten edullisimpia ehtoja noudattaen siten, että maksuvalmiuslainan kokonaismäärä kerrallaan on enintään 67 200 000 euroa;

Kokouksessa annettu päätösesitys g) lisäksi valtuusto päätti hyväksyä jäsenkunnilta ja muilta sairaanhoitopiireiltä perittävän myrkytystietokeskuksen toiminnasta aiheutuvat kustannukset laskutetaan asukasluvun suhteessa talousarvioasiakirjan liitteen 3 mukaisesti siten, että maksu erääntyy maksettavaksi 15.6.2017, että lääkäri- ja pelastushelikopteritoimintaan liittyvästä lääkinnällisestä toiminnasta aiheutuvat kustannukset laskutetaan Helsinkiä lukuun ottamatta jäsenkunnilta asukasluvun suhteessa talousarvioasiakirjan liitteen 6 mukaisesti siten, että maksu erääntyy maksettavaksi 15.6.2017, ja että Helsinkiin ja muiden sairaanhoitopiirien alueille suuntautuneista hälytyksistä veloitetaan hälytyskohtainen maksu, että HUS veloittaa jäsenkunnilta talousarvioasiakirjan liitteen 7 mukaiset asukasluvun suhteessa katettavat hammaslääkäreiden erikoistumis- ja perusopetuskulut 0,62 euroa/asukas siten, että maksu erääntyy maksettavaksi 15.6.2017, että HUS veloittaa talousarvioasiakirjan liitteen 5 mukaiset järjestämisalueen ensihoitotoiminnan budjetoidut kustannukset järjestämisalueen kunnilta kuukausittain tasaerinä. Toteutunut laskutus tasataan toteutuneita kustannuksia vastaavaksi viimeistään tilinpäätöksen yhteydessä, hyväksyä asukasluvun perusteella perittäväksi jäsenkunnilta kalliin hoidon tasausmaksua 28 euroa asukasta kohden talousarvioasiakirjan liitteen 8 mukaisesti siten, että ennakko erääntyy maksettavaksi 5.1.2017, hyväksyä asukasluvun perusteella perittäväksi jäsenkunnilta potilasvakuutusmaksut 7,24 euroa asukasta kohden talousarvioasiakirjan liitteen 4 mukaisesti siten, että maksu erääntyy maksettavaksi 15.6.2017. Toteutunut laskutus tasataan toteutuneita kustannuksia vastaavaksi viimeistään tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä. 13 Ilmoitusasiat Päätös: Ylimääräinen valtuuston kokous pidetään 8.2.2017 klo 9.00, hotelli Kalastajatorppa 14 Aloite koskien lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja Päätös: Valtuusto päätti lähettää aloitteen hallituksen valmisteltavaksi. Hallitus päättää että HUS-kuntayhtymän valtuuston 14.12.2016 kokouksen päätökset toimitetaan tiedoksi HUS-kuntayhtymän jäsenkunnille ja Helsingin yliopistolle; ja että HUS-kuntayhtymän valtuuston 14.12.2016 pitämän kokouksen edellä mainitut päätökset saadaan panna täytäntöön seuraavasti:

1-6 Ei toimenpiteitä 7 Ote tiedoksi investointijohtaja ja projektijohtaja, hankkeen valmistelua jatketaan valtuuston päätöksen perusteluosassa kuvatun mukaisesti 8 Ote tiedoksi ja toimeenpanoa varten HUSLAB ja HUS-Kuvantaminen toimitusjohtajat, talousjohtaja ja HUS-Servis, muutokset hallintosääntöön viedään intranetiin ja internetiin 9 Ote tiedoksi Kiinteistö Oy HUS-Asunnot ja Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ARA ja lainatakaussopimusten allekirjoittaminen valtuuston päätöksessä kuvattujen edellytysten täyttyessä 10 Ote tiedoksi Kiinteistö Oy Hyvinkään Sairaalanmäki ja lainatakaussopimusten allekirjoittaminen valtuuston päätöksessä ja aiemmassa päätöksessä (16.12.2015 41) kuvattujen edellytysten täyttyessä. 11 Ote sairaanhoitoalueet ja muut tulosalueet ja liikelaitokset 12 Hallitus päättää oikeuttaa toimitusjohtajan ottamaan pitkäaikaista lainaa enintään 70 000 000 euroa vuonna 2017, päättämään lainojen ennenaikaisesta takaisinmaksamisesta, myöntämään Uudenmaan Sairaalapesula Oy:lle enintään 1 500 000 euroa pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntämään HUS-Kiinteistöt Oy:lle enintään 2 500 000 euroa pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, myöntämään liikelaitoksille enintään niiden talousarviossa esitetyn mukaisesti pitkäaikaista lainaa vuonna 2017, päättämään tytäryhtiöille ja liikelaitoksille myönnettävien antolainojen lainaehdoista ja niiden muutoksista sekä hyväksymään ja allekirjoittamaan edellä mainittujen osapuolien kanssa tehtävät velkakirjamuotoiset lainasopimukset. Lisäksi hallitus päättää oikeuttaa talousjohtajan ottamaan vuonna 2017 HUS-kuntayhtymän maksuvalmiuden turvaamiseksi lyhytaikaista luottoa enintään yhden vuoden takaisinmaksuajalla rahoituslaitosten edullisimpia ehtoja noudattaen siten, että maksuvalmiuslainan kokonaismäärä kerrallaan on enintään 67 200 000 euroa. Vuosien 2017-2020 investointiohjelman vahvistamista, vuoden 2017 tulosaluekohtaisten käyttösuunnitelmienvahvistamista ja vuoden 2017 palveluhinnaston hyväksymistä koskevat esitykset ovat esityslistan erillisasioina. 13 Merkitään tiedoksi. Ilmoitus valtuuston jäsenille, hallituksen jäsenille, jäsenkunnille ja Helsingin yliopistolle

14 Merkitään tiedoksi. Aloite lähetetään valmisteltavaksi Hyks Psykiatrian toimialajohtaja Matti Holille ja Hyks Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjälle, joiden tulee antaa yhteinen lausuntonsa aloitteen johdosta suoritettavista toimenpiteistä 28.2.2017 mennessä. Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. Lisätietoja Lauri Tanner, p. (09) 471 71204