VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1
Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke - Lomalaidun ry Hankkeen tavoitteena oli yhdistää kylien kehittämisen ja matkailun kehittämisen osaaminen tuottoisaksi liiketoiminnaksi ja valittujen pilottikylien kehittämistoiminnan valtakunnallinen koordinoiminen sekä tiedon ja toimintatapojen levittäminen ja käytäntöön soveltaminen
Kylämatkailuhanke - Lomalaidun ry Valittiin mukaan pilottikyliä eri puolilta Suomea Kylien valinnan perusteina pidettiin, että kylissä oli jo aktiivista matkailuyrittäjyyttä ja matkailulliset peruspalvelut, pitkäjänteistä kylän kehittämistä, eri alojen osaajien olemassa oleva rinki ja tahtotila tehdä yhdessä asioita Kehittämisen painopisteiksi valittiin: 1) kylämatkailun toimintamallin kehittäminen 2) tuotekehitys ja markkinakanavien selvittäminen 3) tiedonvälitys ja osaamisen lisääminen
Kylämatkailuhanke - Lomalaidun ry Valtakunnallinen hanke on pääasiallisesti toiminut kylämatkailun kehittämisen moottorina, suunnan näyttäjänä ja kylien verkostona, jossa hyviä käytäntöjä vaihdettiin ja yhteistä osaamista lisättiin. Toimenpiteiden alueellisesta toteutumisesta ovat vastanneet kyläkoordinaattorit ja kylien paikalliset kehittämishankkeet.
Outdoors Finland aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi Outdoors Finland-hanke keskittyy eri puolilla Suomea tapahtuvan, alueellisen kehittämistyön koordinointiin. Alueelliset hankkeet vastaavat yksityiskohtaisempiin, tietyn alueen tarpeisiin. Teemoina ovat vaellus ja sauvakävely, pyöräily, melonta, kalastus, hevosmatkailu ja luonnonkatselu ja kuvaus. Kullekin teemalle on laadittu valtakunnallinen kehittämisstrategia, jonka kehittämistoimenpiteitä hanke toteuttaa ja koordinoi.
Outdoors Finland aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi Hankkeen toimenpiteet - tuotekriteerien määrittely - kehittämistyökalujen hyväksikäytön edistäminen ja tuotekehitystyön koordinointi - infrastruktuurin ja palveluvarustuksen ohjeistus - tutkimustuloksista ja parhaista käytänteistä tiedottaminen - seminaarien ja muiden teematapahtumien toteuttaminen - jakelukanavaselvitys - verkostojen markkinointi- ja myyntityön edistäminen - seurantamittariston luominen.
Miten koordinaatiossa on onnistuttu poimintoja arviointiraportista Outdoors Finland Koordinaatiota on toteutettu resursseihin nähden hyvin ja on tehty oikeita asioita Koordinaatio on koettu haavoittuvaiseksi Koordinaatiossa mukana olevat hankkeet ovat hyödyntäneet koordinaation toimenpiteitä aktiivisesti Kansallisesta koordinaatiosta on koettu olleen erittäin paljon hyötyä Kaikkein hyödyllisimmäksi koettiin tuotesuositukset ja tutkimukset Kansallinen koordinaatio on keskeinen taustatuki alueellisten hankkeiden uskottavuuden kannalta Kylämatkailu Valtakunnallinen toiminta on pääasiassa vastannut kyläkoordinaattoreiden odotuksia Kylien matkailullisten valmiuksien kehittämiseen liittyy haasteita, joihin valtakunnallisen koordinaation on vaikea löytää ratkaisuja - osa kylistä ei ole aktivoitunut toimintaan - vaikuttava toiminta nähdään yrityslähtöisenä - kaikissa kylissä kehittämistyötä ei ole hankkeistettu - heikentänyt mahdollisuuksia osallistua toimintaan Keskeisimpänä kehittämistuloksena nähtiin kylän matkailullisten vahvuuksien tunnistaminen Onnistuneimmiksi koordinaation toimenpiteiksi nostettiin viestintä ja koulutukset Tuotekehityksen tukemiseen tehdyt panostukset ovat olleet tärkeitä Valtakunnallinen hanke on tuonut rohkeutta ja ideoita toimintaan