Valtion ja Turun kaupunkiseudun välinen kasvusopimus 2013-2015



Samankaltaiset tiedostot
Valtion ja Turun kaupunkiseudun välinen kasvusopimus

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

MAL-verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto Vaasa

Sopimukset tukemaan uudistuvia kaupunkiseutuja. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Kasvusopimusten ja INKAohjelman valmistelutilanne

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu. Sopimuksen valmisteluun on lisäksi osallistunut Imatran kaupunki.

Tulossuunnittelu Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

VALTION JA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN VÄLINEN KASVUSOPIMUS

MAL verkosto ja kaupunkipolitiikka. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ ja elinkeinoministeriö / Alueosasto

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Sopimusmenettelyt. Erityisasiantuntija Olli T. Alho Työ- ja elinkeinoministeriö / Alueosasto

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Biotalous-INKA

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Löydämme tiet huomiseen

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Elinkeino-ohjelman painoalat

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat Fiksu kaupunki Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

Älykkäitä tekoja Suomelle

Edelläkävijyydestä kestävää kasvua Kaupunkipoliittinen ohjelma. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Julkistamistilaisuus 6.11.

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti

Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva

6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma

Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Turku. Kuuden suurimman kaupungin hallitus ohjelma tavoitteet

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille. Tekes

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

VALTION JA JOENSUUN KAUPUNKISEUDUN VÄLINEN KASVUSOPIMUS Maakunnan liitto: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Innovaatiokeskittymät

Valtion ja Joensuun kaupungin välinen kasvusopimus

Valtion ja Lappeenranta-Imatran kaupunkiseudun välinen kasvusopimus

6Aika-strategian esittely

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Luovan talouden kehittämishaasteet

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Hämeen liiton rahoitus

Maakuntahallitus

Näkemyksiä maankäytön ja liikenteen vuorovaikutuksen kehittämiseksi Oulun seudulla. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö

PORIN KAUPUNKISEUDUN SOPIMUKSELLISET MENETTELYT ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN OSANA. Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Laura Ahonen

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto

Transkriptio:

Valtion ja Turun kaupunkiseudun välinen kasvusopimus 2013-2015 1. Sopijaosapuolet Valtio: työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, Varsinais-Suomen ELY-keskus. Turun kaupunki, Turun Seudun Kehittämiskeskus, Varsinais-Suomen liitto, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu 2. Taustaa Perusteet: Jyrki Kataisen hallitusohjelma, tavoitepäätös, kaupunkipolitiikan toimenpideohjelma Lainsäädännöllinen perusta: laki alueiden kehittämisestä, 28 (yhteistyösopimus) Hakuprosessi, neuvottelut ja arviointi Halken puolto: Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä päätti puoltaa valtion ja Turun kaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen hyväksymistä. 3. Tavoitteet Kasvusopimuksen tavoitteena on Turun kaupunkiseudun kilpailukyvyn vahvistaminen, yhdyskuntarakenteen kestävä kehittäminen sekä sosiaalisen eheyden vahvistaminen yhteistyössä valtion, seudun kuntien ja muiden toimijoiden kesken. Kasvusopimukseen kytkeytyen valtio ja kaupunkiseudun kunnat toteuttavat yhteistyössä Innovatiiviset kaupungit -ohjelmaa (INKA) sekä kestävän kaupunkikehityksen ITI -ohjelmaa. Turku on INKA -ohjelmassa kumppanina Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus - kokonaisuudessa sekä Tulevaisuuden terveys -kokonaisuudessa. Kestävän kaupunkikehityksen ITI -ohjelmaa (Avoimet ja ketterät kaupungit) toteutetaan valtion ja kuuden suurimman kaupungin yhteistyössä. Helsinki toimii ohjelman koordinaattorina. 4. Strategiset painopisteet Sopimusosapuolet edistävät seuraavien strategisten painopisteiden toteuttamista: 1. Rohkeasti kehittyvä Turun kaupunkiseutu Pohjoisen kasvukäytävällä 2. Korkeakoulu- ja opiskelukaupunki Turku osaamisen ja luovuuden vahva liitto 3. Elinvoimaa kilpailukyvyllä ja hyvinvoinnilla uuden kasvun lähteet 1

Toimenpiteet Sopimusosapuolet ovat sopineet seuraavien toimenpiteiden toteuttamisesta: 1. Rohkeasti kehittyvä Turun kaupunkiseutu Pohjoisen kasvukäytävällä Pohjoisen kasvukäytävän potentiaali Euroopan keskeisenä väylänä edellyttää logististen yhteyksien ja liikkumisen edellytysten parantamista, kaupunkirakenteiden uudistamista ja kuntien toiminnan ja palvelutuotannon voimakasta kehittämistä yhtenäisen strategian pohjalta yhteistyössä valtion kanssa. Yritysten liiketoiminnan ja viennin sekä invest in -toiminnan edistäminen ovat prosessin keskeisiä tavoitteita. Tutkimustyö on keskeisessä asemassa, jotta merkittävä potentiaali käytävästä saadaan hyödynnettyä yritysten kasvun mahdollistajana. Yhteinen tavoite on varmistaa kansallisten elinkeino- ja innovaatiopolitiikan painoalojen (meri, bio, elintarvike, matkailu, logistiikka) sekä kaupunkiseudun osaamisrakenteiden ja - toimijoiden kytkeytyminen vahvemmin kasvukäytävälle. Venäjän kasvavien mahdollisuuksien hyödyntäminen koko maassa edellyttää kasvukäytävän hyödyntämistä niin osaajien liikkumisessa kuin logistiikassa. 1.1. Laaditaan Pohjoisen kasvukäytävän yhteinen strategia ja teemoittainen toteuttamisohjelma yhteistyössä kasvukäytävähankkeen valtio- ja kaupunkiosapuolten kanssa Kehitetään liikenteen ja logistiikan älyratkaisuja Pohjoisella kasvukäytävällä osallistumalla FITSRUS-hankkeen jatkotyöhön. Hankkeeseen yhdistetään niin yritysten tarpeita kuin korkeatasoista tieteellistä osaamista. Hanke koostuu yritysten liiketoiminnan kehittämisestä ja liikenteen älykkäästä parantamisesta. Turun seudun erityisenä intressinä on vahvistaa meri ja bio/life science toimialojen yritysten osallistumista sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten roolia kasvukäytävähankkeissa. Pohjoisesta kasvukäytävästä luodaan alusta, jolla yritykset voivat kokeilla niin digitaalisia kuin ympäristöön vaikuttavia innovaatioita, ja samalla ne luovat itselleen ja yhteistyöverkostoille edelläkävijämarkkinoita globaalisti. Samalla kehitetään kasvukäytävää Suomelle keskeisenä kansainvälisenä investointikohteena. Vastuutahot: TEM, LVM, Turun kaupunkiseutu, muut kasvukäytäväkaupungit 1.2. Kaupunkiseutu ja valtio kehittävät yhteisesti Turun kaupunkiseutua vetovoimaisena solmukohtana uudistuvan ja kestävän kaupunkirakenteen sekä älykkään kaupungin lähtökohdista Vahvistetaan Turun seudun logistiikkakeskittymää. Sopimusosapuolet kehittävät uudistuvien elinkeinoalueiden ja kasvukäytävään liittyviä liikenteellisiä ratkaisuja kuten matkakeskusta ja niihin luontevasti liitettävissä olevaa elinkeinotoimintaa sekä palveluita. Kaikessa liikkumisen kehittämisessä lähdetään uuden liikennepolitiikan hengessä. Muodostetaan B 2 (Brownfield Boomerang) -konsepti, jossa teollisuudelta, varastoinnilta ja liikenteeltä vapautuvien joutoalueiden käyttö suunnataan innovatiivisen ja monimuotoisen elinkeinotoiminnan, kaupunkikulttuurin ja asumisen sydämeksi. Laajennetaan Turku-Helsinki kasvukäytävän varrella sijaitsevan Turku Science Park -alueen konseptia liittämällä siihen Itäharjun kolmion, ratapihan alueen, Logomon, Linnakaupungin ja uudistuvan jokisuun kehityspotentiaalit. Lähtökohtana 2

on yhdistää alusta asti uudella tavalla fyysisen ympäristön suunnittelu ja älykkään digitaalisen palvelutuotannon tulevaisuuden mahdollisuudet. Valtio tukee omilla toimenpiteillään mittakaavaltaan laajoja kansainvälistä referenssiarvoa omaavia kestävän ja älykkään kaupungin kehitysprojekteja Linnakaupunkiin, Skanssiin ja Turku Science Parkin alueelle. Kehityskokonaisuudet tukeutuvat Pohjoiseen kasvukäytävään, edistävät yhdyskuntarakenteen eheytymistä ja osaltaan luovat edellytyksiä seudullisiin joukkoliikennehankkeisiin kuten esim. raitiotiehen ja uuden teknologian runkobusseihin. Valtiotoimijoiden yhteistyötä tiivistetään perustamalla yhteistyöelin VM:n johdolla valtion toimenpiteiden koordinoimiseksi sekä kuntien kaavoituksen ja muun maankäytön suunnittelun vauhdittamiseksi. Tavoitteena on kehittää toimivia keinoja valtion omistamien valtiokäytöstä poistuneiden tai poistuvien alueiden, erityisesti asemanseutujen kehittämishankkeiden suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi sekä maankäyttöhyötyjen kohdentamiseksi. Valtion maiden kehittämisessä ja luovuttamisessa noudatetaan valtion kiinteistöstrategian mukaisia periaatteita. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää valtion sekä paikallisten toimijoiden samansuuntaisia tavoitteita ja toimenpiteitä. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, VARELY, VM, LVM, TEM, YM, korkeakoulut, TEKES 1.3. Rakennetaan uusi hyvinvointiekosysteemi palvelutuotannon kansalliseksi pilotiksi; painopisteinä innovatiiviset hankinnat ja työperäinen maahanmuutto Kuntien ja muiden toimijoiden kehittämiskapasiteettia vahvistetaan koulutuksen ja yhteiskehittämisen kautta. Tulevaisuuden rakentamisen työkaluina ovat asiakaslähtöisyyteen, ennakointitiedon hyödyntämiseen ja tiedolla johtamiseen liittyvä osaaminen, tutkimus ja menetelmät paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Julkisten hankintojen kautta tuodaan markkinoille uusia tuotteita, jotka päätyvät vientiin. Vahvistetaan kuntien hankintaosaamista ja uudistetaan hankintakäytäntöjä. Rakennetaan tutkimusta, tuotekehitystä ja liiketoimintaa yhdistävät kehittämisalustat julkisen sektorin laajan peruspalvelutuotannon yhteyteen. Näin syntyvän hyvinvointiekosysteemin vahvistumisella tähdätään palvelutuotannon taloudellisuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen ja tarkoituksenmukaisten palveluketjujen rakentamiseen. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, TEM, STM, TEKES 1.3.1. Turku edelläkävijäksi innovatiivisten ja esikaupallisten hankintojen kehittämisessä: painopisteenä kehitys- ja innovaatiotoiminta yritysten kanssa palvelusektorilla Kaupungit voivat rohkeiden päätösten myötä olla edelläkävijöitä: liiketoiminnan edistäjiä, innovaatioalustoja, kehityksen moottoreita ja toimintaympäristön aktiivisia muuttajia. Kehityksen ytimessä ovat edelläkävijämarkkinoiden luominen innovatiivisten hankintojen kautta, palveluiden ja tekniikan kehittäminen asukkaiden arjen helpottamiseksi, uudenlaiset oppimisratkaisut, cleantech-ratkaisujen 3

edistäminen hankinnoissa valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti sekä MAL - hankkeiden hyödyntäminen liiketoiminnan kehittämisessä. Turussa kehitetyssä innovatiivisten hankintojen toimintamallissa kytketään yhteen sote-palveluhankinnat sekä yritysten tuotekehitys ja innovaatiot. Näin kyetään samalla luomaan uutta kasvua ja referenssejä yritysten tuotteille. Pitkän tähtäimen tavoitteeksi on asetettu innovatiivisten hankintojen 5 %:n osuus kaupungin koko hankintavolyymistä. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, TEM, STM, TEKES, YM 1.3.2. Työperäisen maahanmuuton edistäminen Viranomaistoimijat sekä elinkeinoelämä sopivat alueellisista toimenpiteistä, joilla edistetään maahanmuuttajien osaamispääoman hyödyntämistä työmarkkinoilla. Valtion kanssa neuvotellaan rahoituksen suuntaamisesta vaikuttaviin kotouttamistoimenpiteisiin ja työllistymisen tukemiseen huomioiden maahanmuuton laaja kirjo. Kansainväliset opiskelijat sekä työperäiset maahanmuuttajat sitoutetaan Turun seudulle kehittämällä uusia toimintatapoja yhdistää yksilön sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi. Lisäksi elinkeinoelämän ja viranomaistoimijoiden sekä kolmannen sektorin monikulttuurisuusosaamista kasvatetaan koulutuksen ja asennekasvatuksen keinoin sekä luomalla monikulttuurisuutta vahvistavia rekrytointikäytänteitä. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, VARELY, TEM, STM, OKM 2. Korkeakoulu- ja opiskelukaupunki Turku osaamisen ja luovuuden vahva liitto 2.1. Turun kaupunkiseutu, korkeakouluyhteisö ja valtio kehittävät Suomen johtavan toimintamallin korkeakoulu- ja opiskelukaupungin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen: RSGT Turkulainen korkeakouluyhteisö muodostuu yli 40.000 opiskelijasta, tutkijasta ja asiantuntijasta. Kyseessä on kansallisesti ja alueellisesti valtava potentiaali osaamispohjaiselle uudistumiselle, jonka keskiössä ovat Turun urbaanit kampusalueet. Ensimmäistä kertaa Suomessa Turun kaupunki, kaupungissa toimivat korkeakoulut ja opiskelijajärjestöt valmistelevat strategista sopimuspohjaista yhteistyötä, jossa osapuolet sitoutuvat vahvistamaan Turun asemaa opiskelukaupunkina pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti yhteisin toimenpitein. Tavoitetta toteuttamaan on luotu kokonaisvaltainen toimintamalli, Ready, Study, Go Turku (RSGT). Se on kaupungin ja kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet yhteen tuova tiekartta, joka ohjaa toimenpiteitä koko opiskeluprosessin läpi työllistymiseen asti. Vetovoimaosiossa (Ready) suoritetaan yhteistä opiskelija- ja rekrytointimarkkinointia sekä kootaan julkiset palvelut tukemaan uusien opiskelijoiden, tutkijoiden ja akateemisten asiantuntijoiden asettautumista alueelle ja koko Suomeen. Keskeisenä painopisteenä on kansainvälisen liikkuvuuden edistäminen. Opiskelun ja tutkimuksen aikana (Study) toteutetaan kärkihankkeita, joilla kytketään osaamisresurssi uudella tavalla yritysten kasvun ja avoimen kaupungin kehittämiseen hyödyntäen kehitettäviä osallisuuden ja avoimen datan malleja. Valmistuneiden työllistyminen ja yrittäjyys -vaihe (Go) sisältää kaikki korkeakoulut kattavat yhteiset väylät opintojen loppuvaiheessa oleville työelämään tai yrittäjäksi. 4

Yrittäjyydelle muodostetaan näkyvä väylähanke ja siihen kytketään uudenlainen pre-seed -tyyppinen rahoitusmalli alkuvaiheen innovaatioille. Turun korkeakouluissa on luovilla aloilla erittäin merkittävä tutkija- ja opiskelijakunta, joista on tulevaisuudessa uudenlaisen yrittäjyyden luojiksi. Logomo toimii Turun seudulla valtakunnallisesti merkittävänä pilottiprosessina, jossa luovuuden ympärille kehitetään uudenlaisia liiketoimintamalleja yhdistelemällä eri alojen yritystoimintaa. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, korkeakoulut, opiskelijajärjestöt, OKM, TEM. 3. Elinvoimaa kilpailukyvyllä ja hyvinvoinnilla uuden kasvun lähteet 3.1. Kaupunkiseutu ja valtio käynnistävät Turku Seas 2020 meri- ja metalliteollisuuden alueellisen kilpailukykyohjelman toteutuksen rahoittamalla yhteisesti ohjelman koordinaation Turun kaupunkiseutu on suomalaisen meriteollisuuden tärkein keskittymä ja tämä koskee myös alan kilpailukyvyn pitkän tähtäimen kehittämistä. Suomalaisen meriteollisuuden tulevaisuus tehdään Turussa kansallisen tason verkostoyhteistyössä. Meriteollisuus 2020-työryhmän esitystä konkretisoivan Turku Seas 2020 kilpailukykyohjelman (2013) mukaisesti valtiovallan ja kaupunkiseudun yhteistyönä Turkuun yhdistetään Suomen johtava, kansainvälisen tason osaamis-, innovaatio- ja tuotantokeskittymä, joka varmistaa Suomen meriteollisuuden innovaatiokapasiteetin, teknisen edelläkävijyyden ja tuotannollisen kilpailukyvyn pitkälle tulevaisuuteen. Risteilijä- ja matkustajalaivatuotannon nykyisten vahvuusalojen rinnalla panostetaan tulevaisuuden suurta potentiaalia omaavien arktisten ja erikoisalusten ja offshore - teknologian osaamisen, uusien tuotteiden sekä tuotannon kehittämiseen. Merellinen energia- ja ympäristöteknologia Blue Cleantech nostetaan merellisen liiketoiminnan ja t&k:n tulevaisuuden kansalliseksi kärjeksi. Ohjelman puitteissa Turkuun rakennetaan kehitysympäristöt sekä meritekniikan huippututkimukselle ja T&K&I -toiminnalle (Meridiem), että tuotannolliselle toiminnalle (Blue Industry Park). Lisäksi haetaan ratkaisut maanomistukseen liittyviin kysymyksiin. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, TEM, Meridiem-konsortion korkeakoulut 3.2. Valtio ja kaupunkiseutu luovat edellytykset Turun yliopiston ja Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Vaasan sairaanhoitopiirien perustaman Auria Biopankin toiminnan menestyksekkäälle käynnistymiselle nopealla aikavälillä sekä bioalan liiketoiminnan kansainvälistymiselle Auria Biopankki toimii henkilökohtaisen terveydenhuollon veturina kehittäen hoidon laatua ja vaikuttavuutta, tukee tutkimustulosten siirtämistä sovelluksiin ja yritysten kilpailukykyä edistäen myös invest-in toimintaa. Biopankin toimintamallin kiinnostavuutta kuvaa keskusteluyhteys usean merkittävän kansainvälisen toimijan kanssa yhteistyön käynnistämiseksi. Bioalan regulaatio ja tuotevalidointiosaaminen on muodostumassa yhä tärkeämmäksi tekijäksi tuotteiden myyntilupia valmisteltaessa sekä kansainvälisten yritysten etsiessä kilpailukykyistä tuotekehitys- ja valmistuspaikkaa muuttuvassa regulatiivisessa ympäristössä. 5

Regulaatiovaatimusten kiristymisen uskotaan houkuttelevan valmistusta halpatuotannon maista takaisin niihin Euroopan keskuksiin, joissa osaaminen on korkeatasoista. Täsmämarkkinoidaan kansallisia kärkiosaamisia ja alan yrityskeskittymiä sekä viestinnän keinoin vahvistetaan Suomen terveysosaamiseen liittyvää brändiä kansainvälisesti. Valmennetaan yrityksiä kansainväliseen liiketoimintaan esim. tanskalaista Accelerace Life toimintamallia soveltamalla. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, Auria biopankki (Turun yliopisto sekä Varsinais- Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit), Turku Science Park Oy, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, STM, TEM, Tekes, Finnpro, THL 3.3. Turun seutu panostaa terveyttä edistävien ravitsemusinnovaatioiden sekä vastuullisen ruoantuotannon kehittämiseen Turku on edelläkävijä terveyttä edistävien yksilöllisten ravitsemisratkaisujen tuottajana. Alueella testataan uusia terveyttä edistäviä raaka-aineita ja niiden vaikutuksia sekä kehitetään räätälöityjä ruokatuotteita ja -ratkaisuja valituille kohderyhmille. Kehitystyössä huomioidaan potilasryhmien ravitsemustottumukset, makugeenitausta sekä sairauksien erityisvaatimukset yksilöllisten hoitopolkujen suunnittelussa ja arvioidaan ravitsemuksen avulla saatavia kustannussäästöjä. Elinkeinoelämän asiakaslähtöisyyttä vahvistetaan AISTILA -palvelukonseptilla, joka perustuu aistien hyödyntämiseen tuotteiden ominaisuuksien arvioinnissa ja kuluttajahyväksynnän määrittämisessä. Ruoantuotannon vastuullisuutta vahvistetaan alueen kilpailuetuna. Selvitetään metsien ja peltojen kokonaisvaltaista hyödyntämistä kasviproteiinin ja biopolttoaineiden tuotannon näkökulmasta. Panostetaan teollisuuden sivuvirtojen tehokkaampaan hyötykäyttöön ja ruoantuotannon ympäristövaikutusten vähentämiseen sekä tehdään työtä lähiruoan käytön lisäämiseksi niin teollisuuden, ammattikeittiöiden kuin kuluttajienkin parissa. Vastuutahot: Turun kaupunkiseutu, Turun yliopisto (FFF ja muut elintarvikekehityksen yksiköt), korkeakoulut, Turun Seudun Kehittämiskeskus, Turku Science Park Oy, Varsinais-Suomen liitto, STM, SYKE, THL 5. Toteutus ja seuranta Toimenpiteitä toteutetaan valtiontalouden ja kuntien kehysten ja talousarvioiden puitteissa. Kasvusopimuksissa sovitut tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat rakennerahastojen kansallista ja alueellista suuntaamista. Ministeriöt, ministeriöiden alaiset virastot sekä valtion aluehallinto edistävät kasvusopimuksessa esitettyjen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista omassa päätöksenteossaan sekä huomioivat ne kansallisten politiikkalinjausten valmistelussa. Turun kaupunkiseudun kunnat ottavat kasvusopimuksessa sovittujen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamisen huomioon strategioissa ja talousarvioissa, kaavoituksessa, omistajapolitiikassa ja konserniohjauksessa sekä muussa päätöksenteossa. 6

Varsinais-Suomen liitto huomioi kasvusopimuksessa esitetyt tavoitteet ja toimenpiteet maakuntaohjelman, -suunnitelman ja kaavan sekä niiden toteuttamissuunnitelmien laadinnassa. Alueella toimivat yliopistot ja korkeakoulut edistävät sopimuksen tavoitteita sekä Turun alueen kehittymistä. Aiesopimuksen toimeenpanoa seurataan kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän suurkaupunkijaostossa. Toimenpiteitä voidaan tarkistaa sopimuskauden kuluessa. Sopimus on voimassa vuoden 2015 loppuun saakka. Sopimus on tarkoitus uudistaa vuoden 2015 aikana. 6. Allekirjoitukset 7