Aineeton pääoma ja luovuus: Kuusiokuntien kilpailukyky Esitys 17.9.2007 Hannu Piekkola Vaasan yliopisto Kansantaloustieteen laitos Knowledge and Innovation Subsidies as Engines for Growth The Competitiveness of Finnish Regions julkaistu Etla B-sarja 216 ja Työministeriön työpoliittinen tutkimus (no 294), internet www.etla.fi Rahoittajat: Tekesin ja KTM yhteinen Proact ohjelma: Seutukuntien kilpailukyvyn tukeminen, Osaamispääoma kasvun lähteenä Työministeriö: Osaamispääoma alueilla: tuottavuuden ja työllisyyden kasvu 1
http://www.kuudestaan.net/kuusiokunnat.htm Kuusiokunnat 30 000 asukkaan seutukunta Etelä- Pohjanmaan kaakkoiskulmassa. Seutukuntaan kuuluvat Alavuden kaupunki, Kuortaneen, Lehtimäen, Soinin ja Töysän kunnat, sekä Ähtärin kaupunki. Väestö Väestökehitys ja väestön ikärakenteen kehittyminen Kuusiokuntien alueella huolestuttava. Väki on vähentynyt ja huomioitavaa on myös nuoren aikuisväestön (20 35 v) vähäinen osuus. Jalostuksen osuus työpaikoista neljännes. Alueelle tyypillisiä toimialoja ovat mekaaninen puunjalostus ja siihen liittyvä rakentamisen klusteri. Metalliteollisuudelle on tyypillistä kirkkaan metallin ympärille keskittyvä toiminta ja osaaminen. 2
World Economic Forum 2005 June 3
World Economic Forum 2005 June 4
Competitiveness Trends, IMD 2005
Osaamispääoma: yrityksen vai työtekijöiden? Innovointi Työn organisointi Yrityksen aineeton pääoma Koneiden ja laitteiden hyödyntäminen Yrityksen Osaaminen Tuottavuuden kärki Työntekijän Osaaminen Koulutus Työkokemus Ammatillinen osaaminen Ei-suoraan havaittavissa oleva osaaminen 6 ABOWD ET AL. Econometrica (1999) LINKITTY TYÖNTEKIJÄ- JA YRITYSAINEISTO HANDBOOK OF ECONOMIC GROWTH (2005) ACEMOGLU, AGHION Journal of EEA (2006) Investoinnit Innovointi ROMER JPE (1990) GROSSMAN AND HELPMAN J.Econ.Persp. (1994) KRUGMAN AND VENABLES QJE (1995) Kasvun kiinnikurominen
Competitiveness Trends, IMD 2005
Lohja Espoo 6 % Kemi-Tornio Oulu Etelä-Pohjanmaa 5 % 4 % 3 % 2 % Sydösterbotten Imatra Joensuu Forssa Pietarsaari Äänekoski Kokkola Lappeenranta Seinäjoki pohjo Tampere Pohjois-Satakunta Suupohja Seinäjoki etelä Pori Ylä-Savo Kaustinen Jyväskylä Savonlinna Rauma Tammisaari Vaasa Härmänmaa Kouvola Hki kehyskunnat Lahti Turku Turunmaa Raahe Loviisa Kuopio Varkaus Porvoo Maarianhamina Helsinki Kotka-Hamina 1 % Hämeenlinna 0 % Riihimäki 10000 12000 14000 16000 18000 20000 22000 24000 26000 28000 30000 32000
Entrepreneurial Capital Innovations Organisation of work Intangible capital Efficient use of physical capital Catching up leading firm Innovations Human Capital of Individuals Education Work experience Occupational capabilities Unobserved human capital
Estimation of Human Capital OLS Employee data 1996-2002, 260 000 annual obs ijt J j j yi = it xi + it wi + j it Di + ijt j = 1 ln( y )- µ β ( x µ ) γ ( w µ ) ψ ( D - µ ) e y hourly wages x time varying: work experience w time varying firm-level variables: occupation, R&D-work, performance-related pay as deviations from means µ Abowd (1999), Two-step method by Andrews, Schank and Upward (2004) 1. Stage: use only employees with job switches 285,000 obs Firm effect, 1421 firms (out of 2,359 firms) ψˆj ( i, t ) 2. Stage: use all employees in firms where firm effect estimated Include estimated firm effect, 1421 firms 2.09 million obs (originally 2.17 million obs) Calculate person-effect θ = µ ˆ βµ ˆ γµ µ ψ i yi xi wi i 10
y tuntipalkka x työkokemus, ammatti w yritys J : T&K työ, tulospalkkaus Osaamispääoman estimointi Elinkeinoelämän keskusliitto teollisuuden työntekijä- yritysaineisto 1996-2002, vuosittain 260 000 työntekijää OLS ijt J j j yi = it xi + it wi + j it Di + ijt j = 1 Ajassa vaihtuvia, suhteessa ln( y )- µ β ( x µ ) γ ( w µ ) ψ ( D - µ ) e yksilön i keskiarvoon µ, µ, µ, µ yi xi wi Di Kaksivaiheinen analyysi Andrews, Schank and Upward (2004) 1. vaihe: vain työntekijät jotka vaihtavat yritystä 285,000 obs Yritysvaikutus (firm effect), 1421 yritystä (2,359 kaikki) ψˆj ( i, t ) 2. vaihe: kaikki yritykset joissa jokin työntekijä vaihtunut Yritysvaikutus 1. vaiheesta, 1421 yritystä 2.09 milj. Havaintoa Arvioidaan työntekijävaikutus (person effect) θ = µ ˆ βµ ˆ γµ µ i yi xi wi ψ i palkka vähennettynä selitetty osaaminen, tästä koulutuksen tuotto ja ei suoraan havaittava osaamispääoma 11
Education Human Capital Explain Person Effect (human capital) by 5 education degrees in technical and non-technical fields 90 % 80 % 70 % Returns to Higher Level University Education 50% higher than Lower Level University Education, Returns to Lower Level University Education 100% Higher than in Lower Tertiary Non-Technical Education 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Basic Vocational Nontechnical Vocational, Technical Lower Tertiary, Nontechnical Lower Tertiary Degree, Technical University Degree, Non-technical Share of Workers in Highest Quartile in Unobserved Human Capital % University Degree, Technical Share of Workers in Highest Quartile in Experience-Based Human Capital % Occupational Human Capital per All Workers Higher University Degree, Nontechnical Higher University Degree, Technical Educational Human Capital of University and Lower Tertiary Non-Technical Workers per All Workers Educational Human Capital = share of high educated using as weights the returns to education (indic. by solid line) 12
Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Itä-Lappi Itä-Lappi Torniolaakso Rovaniemi Torniolaakso Rovaniemi Educational Human Capital 100 to 126.1 (14) 89 to 100 (18) 85.7 to 89 (18) 82.9 to 85.7 (16) 61.2 to 82.9 (18) Koulutuspääoma Koulutuspääomaintensiivinen teollisuus: suur-helsinki, Vaasa, Tampere, Jyväskylä, Kuopio Varkaus Mariehamns stad Ålands skärgård Kemi-Tornio Raahe Oulu Siikalatva Oulunkaari Kajaani Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Ylä-Savo Koillismaa Kehys-Kainuu Pielisen Karjala Järviseutu VaasaHärmänmaa Koillis-Savo Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Pohjoiset seinänaapurit Kuopio Sisä-Savo Äänekoski Suupohja E seinä Kuusiokunnat Sydöster. Varkaus Keuruu Jyväskylä Pieksämäki Savonlinna K-Karjala P.-Satakunta Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Kärkikunnat Pori Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Länsi-Saimaa Lappeenranta Vakka-Suomi Loimaa Forssa Kouvola Riihimäki Kotka-Hamina Turku Salo Pk-kehys Porvoo Loviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi Higher Educated Share 99.79 to 104.73 (17) 99.55 to 99.79 (18) 99.46 to 99.55 (14) 99.38 to 99.46 (17) 99.26 to 99.38 (18) Korkeakoulutus/väestö Mariehamns stad Ålands skärgård Korkeakoulutettu väestö: suur-helsinki, Tampereen suunta, Jyväskylä, Vaasa, Oulu (vastaa tuottavuusjakaumaa + Kotka-Hamina, Imatra ja Lappeenranta) Kemi-Tornio Raahe Oulu Siikalatva Oulunkaari Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Kajaani Ylä-Savo Koillismaa Kehys-Kainuu Pielisen Karjala Järviseutu Koillis-Savo VaasaHärmänmaa Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Kuopio Pohjoiset seinänaapurit Sisä-Savo Kuusiokunnat Äänekoski Suupohja E seinä Sydöster. Varkaus Keuruu JyväskyläPieksämäki P.-Satakunta Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa Savonlinna K-Karjala Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Kärkikunnat Pori Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Länsi-Saimaa Lappeenranta Vakka-Suomi Loimaa Forssa Kouvola Riihimäki Kotka-Hamina Turku Salo Pk-kehys Porvoo Loviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi Koulutuspääoma, teollisuus Korkeakoulutus/väestö 13
Pohjois-Lappi Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Tunturi-Lappi T&K työssä olevien toimihenkilöiden osuus White-Collar Share of R&D Workers T&K työnt. lkm / Toimihenkilö lkm 100 to 102.45 (12) 99.99 to 100 (5) 99.98 to 99.99 (22) 99.97 to 99.98 (25) 99.9 to 99.97 (20) Mariehamns stad Ålands skärgård Torniolaakso Rovaniemi Kemi-Tornio Raahe Oulu Siikalatva Oulunkaari Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Kajaani Ylä-Savo Itä-Lappi Koillismaa Kehys-Kainuu Pielisen Karjala Järviseutu Koillis-Savo VaasaHärmänmaa Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Kuopio Pohjoiset seinänaapurit Sisä-Savo Kuusiokunnat Äänekoski Suupohja E seinä Sydöster. Varkaus Keuruu Jyväskylä Pieksämäki P.-Satakunta Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa Savonlinna K-Karjala Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Kärkikunnat Pori Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Länsi-Saimaa Lappeenranta Vakka-Suomi Loimaa Forssa Kouvola Riihimäki Kotka-Hamina Turku Salo Pk-kehys Porvoo Loviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi Tekesin T&K tuet liikevaihdosta Average Tekes R&D funding per Sales 0.005 to 0.03 (15) -0.001 to 0.005 (18) -0.001 to 0.001 (10) -0.004 to -0.001 (28) -3.19 to -0.004 (13) Julkinen T&K rahoitus / Liikevaihto Mariehamns stad Ålands skärgård Torniolaakso Kemi-Tornio Raahe Ylivieska Rovaniemi Oulu Siikalatva Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Oulukaari Ylä-Savo Itä-Lappi Kajaani Koillismaa Kehys-Kainuu Pielisen Karjala Järviseutu Koillis-Savo Vaasa Härmänmaa Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Kuopio Pohjoiset seinänaapurit Sisä-Savo Kuusiokunnat Äänekoski Suupohja E seinä Sydöster. Varkaus Keuruu Jyväskylä Pieksämäki Savonlinna K-Karjala P.-Satakunta Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa Jämsä Joutsan Juva Mikkeli Kärkikunnat Pori Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Länsi-Saimaa Lappeenranta Vakka-Suomi Kouvola Loimaa Forssa Riihimäki Turku Kotka-Hamina Pk-kehys Salo PorvooLoviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi T&K työ ja Tekesin T&K tuet 14
Firm-Level Productivity Growth dtfp (OLS) Basic No Firm Weights Far from Frontier Close to Frontier IT Industry Constant -1.231** -1.175*** -1.079*** -1.479*** -1.094** -0.569 [2.3] [2.6] [14.1] [5.1] [2.5] [0.6] Catching-Up Leading Firm 0.158** 0.159** 0.198*** 0.182*** 0.174* -0.059 [2.0] [2.0] [22.2] [5.5] [1.8] [0.6] Catching-Up, Education H.C. Agglomeration 0.202*** 0.138* -0.207 0.408** 21.828*** [2.7] [1.7] [1.1] [2.2] [3.0] Catching-Up, Region TFP -0.018 0.004-0.01-0.035-0.335*** [1.6] [0.9] [1.2] [1.2] [2.8] Education Human Capital 0.887** 0.37 0.125 0.561 0.51 1.508 [2.1] [0.9] [0.8] [1.0] [1.0] [0.4] Education H.C., Occupation H.C.*10 0.732* 0.350** 0.577 0.906* -0.895 [1.9] [2.6] [1.5] [1.8] [0.4] Education H.C., R&D Work*1000-0.125-0.088*** 0.012-0.13 1.215** [1.4] [3.3] [0.1] [1.3] [2.2] Education H.C. Agglomeration -0.563*** -0.937*** -0.517 1.311-1.220*** -84.516*** [2.9] [2.9] [1.3] [1.2] [2.8] [3.0] Workers Above 75% for Unobserved H.C. -0.014 0.019-0.013 0.372*** -0.146 0.364 [0.1] [0.2] [0.3] [3.1] [0.8] [0.5] Workers Above 75% for Experience H.C. 0.211 0.267-0.015 0.007 0.333-1.284 [0.9] [1.2] [0.2] [0.0] [1.1] [1.2] Firm Effect -0.005 0.021 0.037 0.242*** -0.091-0.674 [0.1] [0.3] [1.2] [2.9] [0.7] [1.0] Occupation Human Capital 0.872** 0.001 0.710*** 0.835-0.116 1.72 [2.3] [0.0] [3.9] [1.4] [0.2] [0.4] Observations 6557 6557 6557 3168 3389 539 R-squared 0.163 0.17 0.11 0.143 0.206 0.689
Yritysten tuottavuuden kasvu ja osaamispääoma Koulutuspääoma ei yksin selitä kasvua Koulutusintensiivisissä yrityksissä ei aina ammatillista osaamista Koulutetun työvoiman saatavuudella ei suoraa yhteyttä innovatiiviseen kasvuun 2. T&K työssä olevien osuus pk-yrityksissä myös T&K tuet Toimialan tuottavuuskuilun kiinnikurominen Huippuyritys Koulutuspääoma Alhaisen tuottavuuden yritys Koulutuspääoma vähäinen tekijä tuottavuuskuilun kiinnikuromiselle Muu osaaminen (unobserved h.c.), aineeton pääoma (firm effect) 16
Monte Carlo simulation: productivity growth (stand.dev. 0.55).4 TFP growth.2 0 -.2 -.4 0.1.2.3.4.5 Education Human Capital Confidence p5/p95 Confidence p5/p95 Interaction No Interaction Change from 1st percentile to 99th percentile 17
Monte Carlo simulation: productivity growth (stand.dev. 0.55).5 0 TFP growth -.5-1 -1.5 0.2.4.6 Catching Up Confidence p5/p95 Confidence p5/p95 Interaction No Interaction Change from 1st percentile to 99th percentile 18
Muun osaamisen selittämä tuottavuuden kasvu Keuruu 29 Pori 28 Forssa 27 Lahti 26 Koillismaa 25 Riihimäki 24 Äänekoski 23 Kuopio 22 Imatra 21 Raahe 20 Luoteis-Pirkanmaa 19 Oulu 18 Rauma 17 Lohja 16 Vantaa 15 Jämsä 14 Kemi-Tornio 13 Tampere 12 Kouvola 11 Mikkeli 10 Turunmaa 9 Helsinki area neighbours 8 Kotka-Hamina 7 Seinäjoki pohjo 6 Vaasa 5 Lappeenranta 4 Helsinki 3 Espoo 2 Sydösterbotten 1-20 % -15 % -10 % -5 % 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % Osaamispääoman selittämä tuottavuuden kasvu Selittämätön tuottavuuden kasvu 19
Kokonaistuottavuuden kasvu Muun osaamisen selittämä tuottavuuden kasvu Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Torniolaakso Rovaniemi Itä-Lappi Torniolaakso Rovaniemi Itä-Lappi TFP Growth 0.019 to 0.267 (19) 0.01 to 0.019 (11) -0.009 to 0.01 (20) -0.069 to -0.009 (17) -0.177 to -0.069 (17) Mariehamns stad Ålands skärgård Kemi-Tornio Raahe Oulu Siikalatva Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Oulunkaari Kajaani Ylä-Savo Koillismaa Kehys-Kainuu Pielisen Karjala Järviseutu Koillis-Savo VaasaHärmänmaa Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Pohjoiset seinänaapurit Kuopio Kuusiokunnat Sisä-Savo Äänekoski Suupohja E seinä Sydöster. Keuruu Varkaus JyväskyläPieksämäki Savonlinna K-Karjala Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa P.-Satakunta Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Kärkikunnat Pori Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Vakka-Suomi Loimaa Forssa Länsi-Saimaa Lappeenranta Kouvola Riihimäki Turku Salo Kotka-Hamina Pk-kehys Porvoo Loviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi Knowledge Capital Driven TFP Growth 0.002 to 0.493 (16) -0.015 to 0.002 (18) -0.034 to -0.015 (17) -0.058 to -0.034 (15) -0.121 to -0.058 (18) Mariehamns stad Ålands skärgård Kemi-Tornio Raahe Oulu Siikalatva Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Oulunkaari Kajaani Ylä-Savo Koillismaa Kehys-Kainuu Pielisen Karjala Järviseutu Koillis-Savo VaasaHärmänmaa Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Pohjoiset seinänaapurit Kuopio Kuusiokunnat Sisä-Savo Äänekoski Suupohja E seinä Sydöster. Varkaus Keuruu Jyväskylä Pieksämäki Savonlinna K-Karjala Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa P.-Satakunta Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Kärkikunnat Pori Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Vakka-Suomi Loimaa Forssa Länsi-Saimaa Lappeenranta Kouvola Riihimäki Turku Salo Kotka-Hamina Pk-kehys Porvoo Loviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi
Osaamispääoman selittämä kasvu Selittämätön kasvu Sydösterbotten västkust 27.7%, Espoo 11.4%, Helsinki 5.9%, Lappenranta 3.4%, Lohja 1.2%, Helsingin seudun ympäristö 1.1% Toimialan huippuyrityksistä suuri osa toimii (myös) suur- Helsingin alueella Koulutuspääoman ohella muu osaaminen, innovointi Palvelujen tuottavuuden nousu Korreloi tuottavuuden tason kanssa 0.8 (total TFP growth 0.4) Nokia seudut Korkea kasvu isot kaupungit: Espoo, Helsinki, and Oulu IT-yritys voi pärjätä myös asutuskeskuksen ulkopuolella (40% toiminnasta suur-helsingin alueella) Ulkoisvaikutukset Jyväskylä, Salo tuottavuuden kasvu keskimääräistä 21
Kilpailukyky ja osaaminen 78 seutukunnassa OLS Selitettävä: osaamismittari Selittäjät: yrityksen seutukunta indikaattori(t), toimiala, toimialan ja vuosien interaktio Seutukuntien indikaattoreista osaaminen seutukunnassa toimialan sisällä yrityksen suuruusluokalla painotettu työntekijöiden huippuosaaminen, painottamaton huippuosaaminen (pienillä ja suurilla yrityksillä sama paino) (Huippu) osaaminen seutukunnassa 1. Työntekijöiden osaamispääoma: koulutuspääoma, työkokemus, ei-suoraan havaittavissa oleva 2. Koulutuspääoma (Huippu) osaaminen seutukunnan yrityksissä painottamaton 3. Työntekijöiden osaamispääoma 4. Onko yrityksessä sekä koulutettua väkeä että ammatillista osaamista 5. Onko yrityksissä sekä nuorta että kokenutta työvoimaa 6. T&K työtä tekevien osuus 7.-11. Alueen huippuosaaminen 12.-15. Innovatiivisuus 16.-18. Osaamisen kasautuminen 19.-20. Saavutettavuus 22
Kilpailukyvyn mittaaminen 1. Kilpailukykyindeksi: keskiarvo 6 osaamistekijää ja 14 kilpailutekijää vrt. Huovari, J., A. Kangasharju, et al. (2001). Alueiden kilpailukyky PTT No. 176. 2. Kasvukilpailukykyindeksi: kilpailukyvyn osatekijöitä painotetaan kasvuvaikutuksilla 1997-2002 (normeerattu) OLS Y& 0 + iindi + β β ε Y& Selitettävä : BKT per capita kasvu, kokonaistuottavuuden kasvu, työllisyyden kasvu 1997-2002 Selittäjä Ind i : kilpailukyvyn 6 päätekijää 23
Seutukuntien kasvukilpailukyky 2002 Selitetään kolmenlaista kasvua: BKT:n kasvu, kokonaistuottavuuden kasvu ja työllisyyden kasvu 1997-2002 Kertoimien antamat painot Kertoimien antamat painot Huippuosaaminen: Työntekijä -0.377 Innovatiivisuus 0.301 Osaamispääoma Tutkimus- ja kehitysmenot Koulutuspääoma Patentit Huippuosaaminen: Yritys 0.502 Innovatiiviset toimipaikat Osaamispääoma Huippu- ja korkeateknologian arvonlisä % Osaamis- ja ammatillisen pääoma interaktio Keskittyminen -0.127 Työkokemus: nuoret ja kokeneet interaktio Väestön keskittyminen T&K työtä tekevien osuus Työikäisen väestön15-64 ulkoisvaikutus Huippuosaaminen: Alue 0.244 Innovatiivisten yritysten yhteistyö Työikäinen väestö (15-64) Saavutettavuus 0.075 Osallistumisaste Lentokentän läheisyys Opiskelijoiden määrä Teollisuuden ulkomaanyhteydet Tekniikan opiskelijoiden määrä Korkea-asteen tutkinnot 24
Seutukuntien kilpailukyky 2002 20 osatekijän korrelaatio BKT per capita ja kokonaistuottavuuden kasvulle 1997-2002 BKT kasvu Tuottavuus kasvu BKT kasvu Tuottavuus kasvu Kilpailukykyindeksi 0.38 0.51 Huippuosaaminen: Työntekijä -0.07 0.39 Innovatiivisuus 0.36 0.30 Osaamispääoma 0.03 0.21 Tutkimus- ja kehitysmenot 0.78 0.30 Koulutuspääoma -0.15 0.44 Patentit 0.19 0.37 Huippuosaaminen: Yritys 0.18 0.21 Innovatiiviset toimipaikat 0.00 0.10 Osaamispääoma 0.12 0.01 Huippu- ja korkeateknologian arvonlisä 0.30 0.07 Osaamis- ja ammatillisen pääoma interaktio 0.03 0.18 Keskittyminen 0.21 0.43 Työkokemus: nuoret ja kokeneet interaktio 0.15 0.30 Väestön keskittyminen 0.32 0.35 T&K työtä tekevien osuus 0.12-0.10 Työikäisen väestön15-64 kasautuminen 0.29 0.55 Huippuosaaminen: Alue 0.39 0.50 Innovatiivisten yritysten yhteistyö 0.26 0.01 Työikäinen väestö (15-64) 0.27 0.38 Saavutettavuus 0.26 0.54 Osallistumisaste 0.30 0.30 Lentokentän läheisyys 0.29 0.50 Opiskelijoiden määrä 0.05 0.11 Teollisuuden ulkomaanyhteydet 0.07 0.27 Tekniikan opiskelijoiden määrä 0.39 0.37 Korkea-asteen tutkinnot 0.14 0.28 Korrelaatiossa 75 seutukuntaa. Joutsa, Parikkala, Ålands landbygd, Ålands skärgård ja Mariehamns stad eivät mukana. 25
Kasvukilpailukyky Kilpailukyky T&K työssä olevien toimihenkilöiden osuus Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Tunturi-Lappi Pohjois-Lappi Itä-Lappi Itä-Lappi Competitiveness Hedonic Major Indexes 113 to 134.5 (17) 102.6 to 113 (17) 97.2 to 102.6 (14) 92.2 to 97.2 (18) 83 to 92.2 (18) T&K työ / toimihenkilö Mariehamns stad Ålands skärgård Siikalatva Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Jakobstadsregioni Kausti Torniolaakso Rovaniemi Kemi-Tornio Raahe Oulu Oulunkaari Koillismaa Kehys-Kainuu Kajaani Ylä-Savo Pielisen Karjala Järviseutu Härmänmaa Koillis-Savo Kyrönmaa Vaasa Saarijärvi-Viitasaari Pohjoiset seinänaapurit Kuopio Sisä-Savo Outokumpu Äänekoski Joensuu Ilomantsi Suupohja E seinä Kuusiokunnat Sydöster. Keuruu Varkaus Jyväskylä Pieksämäki P.-Satakunta Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa Savonlinna K-Karjala Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Pori Kärkikunnat Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Länsi-Saimaa Lappeenranta Vakka-Suomi Loimaa Forssa Kouvola Riihimäki Turku Kotka-Hamina Salo Pk-kehys Lohja Porvoo Loviisa Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Competitiveness Average 96 to 114 (18) 94 to 96 (18) 93 to 94 (6) 89 to 93 (22) 0 to 89 (20) T&K tuki / Liikevaihto Mariehamns stad Ålands skärgård Torniolaakso Rovaniemi Kemi-Tornio Raahe Oulu Oulunkaari Siikalatva Ylivieska Kokkola Nivala-Haapajärvi Kajaani Koillismaa Kehys-Kainuu Jakobstadsregioni Kausti Ylä-Savo Pielisen Karjala Järviseutu Koillis-Savo Vaasa Härmänmaa Kyrönmaa Saarijärvi-Viitasaari Pohjoiset seinänaapurit Kuopio Sisä-Savo Äänekoski Suupohja E seinä Kuusiokunnat Sydöster. Keuruu Varkaus Jyväskylä Pieksämäki P.-Satakunta Lu.-Pirk Ylä-Pirkanmaa Savonlinna K-Karjala Jämsä Joutsa Juva Mikkeli Pori Kärkikunnat Lo.-Pirkanmaa Tre K.-Pirkanmaa Heinola Imatra Rauma Etelä-Pirkanmaa Hämeenlinna Lahti Länsi-Saimaa Lappeenranta Vakka-Suomi Loimaa Forssa Kouvola Riihimäki Turku Kotka-Hamina Salo Pk-kehys Porvoo Loviisa Lohja Vantaa Turunmaa Helsinki Tammisaari Outokumpu Joensuu Ilomantsi
Seutukuntien kilpailukyky ja kasvukilpailukyky 2002 (keskiarvo = 100) 135 130 125 120 115 110 105 100 95 90 85 80 Kärkikunnat 69 72 Kaustinen 68 41 Kyrönmaa 67 64 Saarijärvi-Viitasaari 66 62 Kuusiokunnat 65 65 Siikalatva 64 44 Pielisen Karjala 56 69 Suupohja 55 34 Keski-Karjala 54 63 Eteläiset seinänaapurit 53 46 Sydösterbottis kustr. 50 77 Härmänmaa 45 53 Mikkeli 40 29 Järviseutu 39 45 Kemi-Tornio 33 32 Raahe 28 9 Kokkola 27 7 Äänekoski 26 12 Rovaniemi 25 13 Pori 24 25 Kotka-Hamina 23 55 Pietarsaari 22 19 Pohjoiset seinänaapurit 21 27 Joensuu 13 6 Kuopio 12 14 Jämsä 11 49 Salo 10 2 Turunmaa 9 24 Varkaus 8 73 Porvoo 7 21 Jyväskylä 6 10 Turku 5 5 Vaasa 4 4 Oulu 3 1 Tampere 2 3 Helsinki 1 8 Kilpailukykyindeksi järjestys Kasvukilpailukykyindeksi järjestys Torniolaakso 76 74 Kehys-Kainuu 77 75
Liikevaihdon kasvu 2002-2004 % 1.50 1.45 1.40 1.35 1.30 1.25 1.20 1.15 1.10 1.05 1.00 0.95 0.90 0.85 0.80 0.75 0.70 0.65 0.60 0.55 0.50 Savonlinna Oulukaari Kuusiokunnat Kaustinen Loimaa Lahti Ylä-Savo Hämeenlinna Ylivieska Pohjois-Satakunta Mikkeli Rauma Siikalatva Kajaani Suupohja Saarijärvi-Viitasaari Etelä-Pirkanmaa Sisä-Savo Härmänmaa Varkaus Kärkikunnat Pohjois-Lappi Kuopio Pohjoiset seinänaapurit Riihimäki Heinola Jyväskylä Äänekoski Rovaniemi Imatra Helsinki Turku Vaasa Raahe Joensuu Järviseutu Kokkola Tampere 82 84 86 88 90 92 94 96 98 100 102 104 106 108 110 112 114 116 118 120 122 124 126 128 130 132 134 Kasvukilpailukyky 2002 Oulu Salo
Suurten kaupunkien kilpailukykytekijöitä Huippuosaaminen: työntekijät 120 Saavutettavuus 115 Huippuosaaminen: yritykset Keskittyminen 110 105 100 95 90 Työn organisointi Helsingin alueen etuina Huippuosaaminen Osaamisen keskittyminen Saavutettavuus T&K-menot Seudun osaamispääoma Muut kaupungit Huipputeknologian osuus Työikäinen väestö Innovatiivisten yritysten osuus Osaamispääoma Innovatiivisuus Suur-Helsinki 1, 8 Oulu 3, 1 Tampere 2, 3 Turku 5, 5 Ensimmäinen numero: kilpailukykyindeksin mukainen järjestys, toinen numero kasvukilpailukykyindeksin mukainen järjestys Helsingin alue on kaikilla kilpailukykymittareilla mitattuna 12 % 13.5 % kilpailukykyisempi kuin muut alueet 29
Menestyviä seutukuntia: länsi Keskittyminen Saavutettavuus T&K-menot Huippuosaaminen: työntekijät 115 110 105 100 95 90 85 80 75 Huippuosaaminen: yritykset Työn organisointi Seudun osaamispääoma Lännessä innovatiivisuus Työikäinen väestö asutuskeskuksissa Vaasa Salo Kilpailukyvyn huippua Alueella osaamista: Osallistumisaste Korkea-asteen tutkinnot Innovatiivisten yritysten osuus Huipputeknologian osuus Innovatiivisuus Työikäinen väestö Vaasa 4, 4 Salo 10, 2 Etelä-Pirkanmaa 14, 36 Rauma 17, 15
Saavutettavuus Huippuosaaminen: työntekijät 100 95 90 Kuusiokunnat Huippuosaaminen: yritykset Miinusta: Väestön ikärakenne epäedullinen Kulkuyhteydet Keskittyminen T&K-menot 85 80 75 Työn organisointi Seudun osaamispääoma Plussaa T&K satsaavia yrityksiä löytyy Innovoivaksi itseään luokittelevia luokittelevia yrityksiä voisi olla lisää Huipputeknologian osuus Työikäinen väestö Innovatiivisuus Järviseutu Härmänmaa 45 53 Kuusiokunnat 65 65
Menestyviä seutukuntia: itä Insinöörityö, tutkimus- ja Keskittyminen Saavutettavuus Huippuosaaminen: työntekijät 120 115 110 105 100 95 90 85 80 Huippuosaaminen: yritykset Työn organisointi kehitysinvestoinnit, alihankinta Kuopio ja Varkaus Pohjois-Savossa kasvua Varkaudessa osaamista, kasvu ei vielä ripeätä Jyväskylä Huippuosaamista T&K-menot Seudun osaamispääoma Nuorta työvoimaa Innovatiivisia yrityksiä Huipputeknologian osuus Työikäinen väestö Innovatiivisuus Jyväskylä 6, 10 Joensuu 13, 6 Varkaus 8, 73 Kuopio 12, 14
Seutukuntatasolla Aineeton pääoma ja kasvu Innovaatiot + Osaaminen = Kasvu T&K investoinnit, patentit, koulutus TOISIAAN TÄYDENTÄVIÄ It yrityksissä runsaasti kaikkia tuotantotekijöitä: eri prosessi T&K toiminta ei sidoksissa alueen muiden yritysten panostuksiin, yhteydet GLOBAALEJA! Selvitettävää luovuuden arvioinnille Seutukuntien toimialarakenne Lokalisaatio versus urbanisoitumisedut Ikääntyminen ja tuottavuus Palveluyhteiskunnan mahdollisuudet 33
T&K toiminnan tukeminen Tekes tähtää innovatiivisten yritysten tukemiseen Lisää pienten ja keskisuurten yritysten tuottavuuden kasvua Suurissa yrityksissä tuottavuusvaikutukset vähäisiä Pidempiaikaiset projektit Edellyttää yhteistyötä pienten yritysten kanssa Tuen saannin suunnittelulla ei välittömiä tuottavuusvaikutuksia Ei samaa merkitystä yrityksen tunnettuvuudelle Tuilla ei aina heti yhteyttä yritysten työllisyyden kasvuun!!! 34