Kyselyyn vastanneet laitoksittain

Samankaltaiset tiedostot
Kirkkohistorian laitoksen henkilökunnan ja tutkijoiden vastuualueet listassa on lueteltu olennaisimmat vastuualueet

Kirkkohistorian laitoksen henkilökunnan ja tutkijoiden vastuualueet listassa on lueteltu olennaisimmat vastuualueet

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain

Kyselyyn vastanneita yhteensä n = 1217

Nelli Tiedonhakuportaali Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun elektronisiin aineistoihin. Onnistuneita hetkiä Nellin parissa!

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely ammattikorkeakouluille 2007

Saapuneet lehdet ja numerot

Yliopistojen kysely 2010

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA

Hops-ohjaus ja integratiivinen pedagogiikka

Uskontolähteitä, viimeisin: Kari Enqvist Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat WSOY 2009

Teologisen tiedekunnan aine- ja syventäviin opintoihin liittyvä opetus

Jyväskylän yliopiston kirjasto

Asiakaskyselyn tuloksia

NELLI Kansallinen tiedonhakujärjestelmä

Kansallisen elektronisen kirjaston. käyttäjäkysely ammattikorkeakouluille

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert

ASIAKASKYSELY TERKON VERKKOPALVELUISTA 2006

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana

CADDIES asukaskyselyn tulokset

Aineistojen hyöty-kustannus-suhde : Kokoelmapolitiikan priorisoinnit

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

UNIVERSITY OF VAASA. Faculty of Philosophy. English Studies. First name Last name. Main Title. Subtitle

Kirkkohistorian laitoksen henkilökunnan ja tutkijoiden vastuualueet tässä on luetteloitu olennaisimmat vastuualueet

JOHDANTO: NELLI KANSALLINEN TIEDONHAKUPORTAALI

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Oppi, kieli ja kokemus. Ajankohtainen keskustelu opin asemasta kirkossa ja hengellisessä elämässä.

Kansallisen elektronisen kirjaston käyttäjäkysely yleisten kirjastojen asiakkaille 2007

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Web of ScienceTM Core Collection (1987-present)

RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely

1. Vastaajan sukupuoli:

Kenelle tutkimusetiikan koulutus kuuluu? Heidi Hyytinen ja Iina Kohonen TENK

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

LAPIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJOJEN LÄHDEANALYYSI. Pauliina Aittala, Tapani Takalo

Faculty of Economics and Administration

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston

LEHDET 2016 ERIKOISKOKOELMAT

LEHDET 2015 ERIKOISKOKOELMAT

IUSTITIA 4 Suomen teologisen instituutin aikakauskirja. Sovitus

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Tarvekyselyraportti: Suomenkieliset palvelut Karlskogan kunnassa

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto

ProQuest Dissertations & Thesis: The Humanities and Social Sciences Collection

Tieteellisten lehtien avoimuuspolitiikat

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Monihaku ja sähköiset aineistot tutuksi. Jyväskylän kaupunginkirjaston tiedonhaun koulutus

YTM. Politiikkatieteet

Kirjastoinfo TuKKK Pori Porin tiedekirjasto

EKSEGETIIKAN OPETUSESITE kevät 2013

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

Nuorten mediankäyttötapoja

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kokemuksia eettisen tapauskeskustelun käytöstä Tampereella

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

2. Ykseys (ekumeenisen) teologian kysymyksenä

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

TEOLOGIAN PERUSTEOKSIA

RSS-uutissyötteet ja Alert-palvelut

KYSELYLOMAKE: FSD2868 ELEKTRONISTEN AINEISTOJEN KÄYTTÄJÄKYSELY 2007: YLI- OPISTOKIRJASTOT

Rinnakkaistallennus ja -kysely Tampereen yliopistossa Tanja Heikkilä Tampereen yliopiston kirjasto

Nelli kaukopalvelutyössä

Tilitoimistokysely 2013

Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa?

MONIVAIHEINEN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI. Aija Kettunen Eriarvoistumisen pysäyttäminen Pieksämäki,

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014

9.1 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT PÄÄAINELAITOS YLIOPISTO-OPINNOT JA MUU KOULUTUS TYÖHISTORIA... 51

Museoviraston kirjaston. lainattavat e-kirjat

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Opiskelijavalinnat 2010 Helsingin yliopisto valtiotieteellinen tiedekunta. Outi Sirniö ja Elina Tuusa

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Case työpaja: Botnia. TM21 Sidosryhmät ja moraalinen vastuu Pia Lotila

Finna on hakupalvelujen kokonaisuus, johon kuuluu tällä hetkellä seuraavantyyppisiä sivustoja:

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

Elena Svahn

AS Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

Transkriptio:

Teologisen Teologisen tiedekunnan kirjaston ulkomaisten ostolehtien käyttökysely 2008 17.11.2008 Pirjo Rouvinen ja Ritva Hagelin 1. Yleistä Teologisen tiedekunnan kirjasto järjesti 16.9. 30.9.2008 ulkomaisten ostolehtien käyttökyselyn, joka toteutettiin e-lomakkeella. Tavoitteena oli hyödyntää tuloksia lehtikokoelman kehittämisessä tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden tarpeisiin hankintabudjetin puitteissa. Kysely on osa TM Pirjo Rouvisen kirjasto- ja tietopalvelualan erikoistumisopintojen lopputyötä. Lehtikyselyyn sisältyi tiedot kaikista ulkomaisista ostolehdistä (yhteensä 151 kpl), jotka sisältyivät vuoden 2008 tilauskantaan. Lehdet oli jaoteltu karkeasti tiedekunnan laitosten mukaan: eksegetiikka (28 kpl), kirkkohistoria (6 kpl), käytännöllinen teologia (29 kpl), systemaattinen teologia (32 kpl), uskontotiede (17 kpl) sekä yleisteologiset lehdet (39 kpl). Lehtikyselystä tiedotettiin tiedekunnan, jatko-opiskelijoiden ja TYT:n sähköpostilistoilla, kirjaston www-sivuilla, Alma-uutisissa sekä kirjaston tiloissa. Kyselystä muistutettiin noin viikon kuluttua vielä uudestaan tiedekunnan Alma-uutisissa. 2. Vastaajien taustatiedot Kyselyyn vastanneet laitoksittain yhteensä eksegetiikka kirkkohistoria systemaattinen teologia käytännöllinen teologia uskontotiede ei vielä pääainetta muu hlö % tutkija /opettaja 11 6 7 3 0 0 27 31 jatkoopiskelija 5 3 11 5 5 0 29 33 opiskelija* 11 2 6 4 1 2 26 30 muu 5 5 6 yhteensä 27 11 24 12 7 2 87 100 * opiskelijat pääasiassa (84%) vähintään neljä vuotta opiskelleita Kyselyyn vastanneet laitoksittain 12 10 8 6 4 2 0 tutkija/opettaja jatko-opiskelija opiskelija muut eksegetiikan laitos kirkkohistorian laitos systemaattisen teologian laitos käytännöllisen teologian laitos uskontotieteen laitos en ole valinnut vielä pääainetta muu

3. Lehtien käyttötavoista painettu vs. elektroninen lukisin lehtiä mieluiten elektronisena lukisin lehtiä mieluiten painettuna luen lehtiä pääasiassa elektronisena tutkija/opettaja jatko-opiskelija opiskelija luen lehtiä pääasiassa painettuna 0 10 20 30 40 50 60 Miten lehtiartikkelit saadaan käyttöön? 25 20 15 10 5 tutkija/opettaja jatko-opiskelija opiskelija 0 teologisen tiedekunnan akirjaston lehtihyllystä kirjaston koneelta elektronisesti omalta työkoneelta elektronisesti omalta kotikoneelta elektronisesti muun kirjaston lehtihyllystä jotenkin muuten Vastaaja on halutessaan voinut valita useamman vaihtoehdon 30 25 20 15 10 5 Mistä saadaan tieto uusimmista lehtiartikkeleista? tutkija/opettaja jatko-opiskelija opiskelija 0 kirjastosta verkosta kollegoilta RSSsyötteenä jotenkin muuten

Keskustakampuksen kirjastojen yhdistymisen vaikutukset jakoivat vastaajat kahteen leiriin. Suurin osa oli sitä mieltä, että muutto suurempaan yksikköön helpottaa tai ei vaikuta mitenkään lehtien käyttöön. Voi olla hyvä vain. Kun vietän välillä vaikka iltapäivän selaillen tiedelehtiä, voin saman tien katsella sekä teologisia että muita. Elektronisia lehtiä en juuri viitsi selailla, kirjoittaa eräs tutkija. Monet olivat sitä mieltä, että muutto lisää elektronisten lehtien tarvetta ja käyttöä. Toiset näkivät muuton vähentävän lehtien seurantaa, koska enää ei tule pistäydyttyä kurkkaamaan uusimpia numeroita niin usein. 4. Käyttömäärät Kyselyn lehdet löysivät varsin hyvin lukijansa: kolmea lehteä ei merkinnyt lukevansa kukaan. Jokaisen tutkimusalan kohdalla käyttömäärä laski tasaisesti suosituimmasta vähiten luettuun. Seuraavana on kuusi taulukkoa lehtien käyttömääristä: yleisteologiset, eksegetiikan, kirkkohistorian, systemaattisen teologian, käytännöllisen teologian ja uskontotieteen lehdet. Taulukoista ilmenee, mitä lehtiä käyttäjät ovat merkinneet lukevansa painettuna ja elektronisena säännöllisesti ja satunnaisesti. Niiden lehtien, jotka ovat saatavissa vain painetussa muodossa, etumerkkinä on (p). Teologisen tiedekunnan kirjaston ulkomaisten ostolehtien käyttökysely 16.-30.9.2008 Kirkkohistoriallisten lehtien käyttömäärät Church history (p) Historisk tidskrift Theologische Literaturzeitung (p) Zeitschrift für Kirchengeschichte Kirchliche Zeitgeschichte KZG (p) Zeitschrift für neuere Theologiegeschichte 0 5 10 15 20 25 30 p = hankittu vain painettuna painettu, säännöllinen elektroninen, säännöllinen painettu, satunnainen elektroninen, satunnainen

Yleisteologisten lehtien käyttömäärät Journal of the American Academy of Religion Theological studies (p) Harvard theological review Journal of religion European journal of theology Zeitschrift für Theologie und Kirche (p) Theologische Zeitschrift Theologische Rundschau (p) Svensk teologisk kvartalskrift Modern theology Ephemerides theologicae Lovanienses (p) Svenska kyrkans tidning (p) Norsk teologisk tidsskrift (p)theology Expository times Anglican theological review First things: a monthly journal (p) Dansk teologisk tidsskrift International journal for the study of the Christian church (p) Svensk kyrkotidning (p) Church of England newspaper (p) Theologische Revue (p) Tablet Louvain studies: a quarterly (p) Literature & theology Revue theologique de Louvain (p) Herder-Korrespondenz (p) Theologie der Gegenwart (p) Religion & literature (p) Tidsskrift for teologi og kirke (p) Theologische Quartalschrift (p) Trierer theologische Zeitschrift (p) Studies in religion: a Canadian journal Irish theological quarterly Asia journal of theology (p) Communio viatorum (p) Ung teologi (p) Tijdschrift voor theologie AFER African ecclesial review 0 5 10 15 20 25 30 35 40 painettu, säännöllinen painettu, satunnainen elektroninen, säännöllinen elektroninen, satunnainen

Eksegeettisten lehtien käyttömäärät Journal of Biblical literature Journal for the study of the Old Testament Novum Testamentum Journal for the study of the New Testament Dead Sea discover Vetus Testamentum Journal for the study of Judaism... Biblical interpretation: a journal of contemporary approaches SJOT Scandinavian journal of the Old Testament Catholic biblical quarterly Interpretation: a journal of bible and theology (p) Biblical archaeology review (p) Revue biblique (p) Zeitschrift für die alttestamentliche Wissenschaft (p) Biblische Zeitschrift (p)new Testament studies (p) Biblische Notizen: Beiträge zur exegetischen Diskussion (p) Zeitschrift für Neues Testament (p)zeitschrift für die neutestamentliche Wissenschaft (p) Journal of semitic studies (p) Revue de Qumran (p) Biblical theology bulletin (p) Israel exploration journal (p) Bulletin of the International organization for Septuagint... (p)zeitschrift für altorientalische und biblische Rechtsgeschichte (p) The Journal of higher criticism (p) Forum (Foundations and facets forum) (p) Cristianesimo nella storia 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 painettu, säännöllinen elektroninen, säännöllinen painettu, satunnainen elektroninen, satunnainen

Systemaattisen teologian lehtien käyttömäärät Studia theologica: Scandinavian journal of theology International Journal of Systematic Theology Lutheran quarterly LQ Kerygma und Dogma: Zeitschrif.. Journal of religious ethics (p) Concilium (p) Neue Zeitschrift für systematische Theologie International review of mission Feminist theology Journal of medical ethics (p) Theologie und Philosophie (p) Luther International bulletin of missionary research (p) Faith and philosophy Christian bioethics non-ecumenical studies... Mission studies (p) Environmental ethics (p) Theologie und Glaube (p) Scottish journal of theology (p) Forum katholische Theologie Calvin theological journal (p) Zeitschrift für evangelische Ethik (p) Zeitschrift für Mission (p) Svensk missionstidskrift Studies in world christianity (p) Missionalia Mennonite quarterly review (p) Africa theological journal (p) Revue de theologie et de philosophie (p) Process studies (p) Pro dialogo (p) Compostellanum 0 5 10 15 20 25 painettu, säännöllinen elektroninen, säännöllinen painettu, satunnainen elektroninen, satunnainen

Käytännöllisen teologian lehtien käyttömäärät Religion, state & society Journal of pastoral care & counseling International journal of practical theology International journal for the psychology of religion Journal of empirical theology British journal of religious education Sociology of religion a quarterly review Journal of church and state Worship Religious education European journal for church and state research (p) Praktische Theologie (p) Musik und Gottesdienst International journal of children's spirituality (p) Pilgrim: en tidskrift för andlig vägledning Omega journal of death and dying Hymn (p) Studia liturgica (p)kritisk forum for praktisk teologi (p) Tidsskrift for sjelesorg (p) Kunst und Kirche Implicit religion Homiletic (p) Prismet (p) Panorama: international journal of comparative religious... (p) Diakonia Internationale für die Praxis der Kirche (p)bulletin de litterature eccle siastique (p) Religionspädagogische Beiträge (p) Communicatio socialis p = hankittu vain painettuna 0 2 4 6 8 10 12 14 16 painettu, säännöllinen painettu, satunnainen elektroninen, säännöllinen elektroninen, satunnainen

Uskontotieteellisten lehtien käyttömäärät Numen: international review for the history of religions Journal for the scientific study of religion (p) History of religions Journal of contemporary religion Method & theory in the study of religion (p)science of religion Zeitschrift für Religions- und Geistesgeschichte Studies in interreligious dialogue (p) Review of religions (e) Journal of religion in Europe Journal of religion in Africa Japanese journal of religious studies (p)dialogue new series Buddhist studies review (p) Archives de sciences sociales des religions (p) Nye dialog Journal of the Pali Text Society 0 2 4 6 8 10 12 14 painettu, säännöllinen painettu, satunnainen elektroninen, säännöllinen elektroninen, satunnainen

5. Karsintaa ja hankintoja Tavoitteena on, että kirjaston lehtikokoelma olisi mahdollisimman kattava. Lehdet ovat kuitenkin kallis menoerä, eikä ole mahdollista tilata lehtiä vain siltä varalta, että joku ehkä joskus sattuu lehteä tarvitsemaan. Kyselyn pohjalta laadin listan vähiten luetuista lehdistä ja näiden lehtien kohtaloa käsiteltiin kirjastoneuvottelukunnassa. Lopulta kolmentoista lehden tilaus päätettiin lopettaa muutama näistä on edelleen saatavissa verkossa ajantasaisena tai viiveellä. Hankintaehdotuksia saatiin noin kolmekymmentä, joista lähes kolmasosa on jo saatavilla jostakin muusta Helsingin yliopiston kirjastosta tai elektronisesti. Hankintaehdotuksista päätettiin toteuttaa yksi toive. Kirjastoneuvottelukunnassa pidettiin tärkeänä, että hankinnoissa keskitytään oman tieteenalan keskeisiin lehtiin. Joistakin ehdotuksista todettiin, että kokoelmissa on jo samantyyppisiä lehtiä. Kirjaston lehtikokoelma sai hyvää palautetta. Monet toivoivat, ettei kokoelmaa supistettaisi. Jotkut kirjoittivat huomanneensa vasta kyselyn myötä, kuinka paljon lehtiä oli tarjolla. Eräs jatko-opiskelija kirjoittaa: Huomaan, etten ole ymmärtänyt hyödyntää laajaa aikakauskirjavalikoimaa siinä määrin kuin olisi ehkä hyödyllistä. Kyselyn kautta välittyi hyvin informaatiota siitä, kuinka laaja lehtivalikoima on. Joukossa on sellaisia(kin) lehtiä, joihin olisi tarpeen tutustua. Siksi kyselyssä olisi voinut olla valittavana kohta 'en ole koskaan käyttänyt/tutustunut, mutta olen kiinnostunut lukemaan/tutustumaan kyseiseen lehteen. Monet kiittelivät kyselyn informatiivisuudesta ja toivoivat, että kirjaston lehtikokoelmasta tiedotettaisiin paremmin. Tiedekunnan omissa (pakollisissa) tiedonhaku- kirjasto- ym. atk-koulutuksessa pitäisi enemmän mainostaa kirjaston lehtivalikoimaa. Moniin vuosiin en edes tajunnut sen olemassaoloa. Myös artikkelien hakua tietojärjestelmästä voisi opettaa ehkä enemmän, kirjoittaa kyselyyn vastannut opiskelija. Kyselyn perusteella kirjaston lehtivalikoima on koottu varsin hyvin. Kyselyn avulla saatiin suuntaaantavia vinkkejä lehtien karsintaan. Näyttäisi siltä, että mitään todella tärkeää julkaisua ei kokoelmista puutu, koska yksikään hankintaehdotus ei saanut taakseen useita ehdottajia. Monet kiittelivät kyselyn informatiivisuutta, kuten esimerkiksi tutkija, joka kirjoittaa: Listassa oli useita sellaisia lehtiä, joihin minunkin kannattanee tutustua, mutta joita en ole tullut aiemmin huomanneeksi. Kiitos siis kyselystä! Saatu palaute antoi kirjastolle aihetta miettiä, miten erityisesti elektronisista aineistoista voitaisiin tiedottaa paremmin.