1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010. Hallintoelin on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Arvostellessaan opintosuoritusta on puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä oltava läsnä vähintään kolme. Todettiin.
2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja hyväksyminen Edellisen kokouksen pöytäkirja on kokouskutsun liitteenä. Kommentit ja korjauspyynnöt. Hyväksyttiin, korjataan virhe kohdassa 3 Ilmoitusasiat.
3 Ilmoitusasiat Tutkimustoimikunnan kokousajat syksyllä 2010. 1. Tutkimustoimikunnan kokoukset pidetään seuraavasti: 12.10.2010 klo 12.45 23.11.2010 klo 12.45 7.12.2010 klo 12.45 2. Edellisessä kokouksessa (kohta 7) päätettiin, että Ari Sutisen mahdollisuuksia toimia jatkoopiskelijoiden koulutuksen koordinoijana ja jatkokoulutettavien ohjaajana selvitetään. Sittemmin on ilmennyt, että Sutinen ei enää hoida jatkokoulutettavien koulutusta ja ohjausta. Johanna Sitomaniemi-San ja Pauliina Rautio ovat organisoineet jatkokoulutettavien infotilaisuuden Orientoituminen jatko-opintoihin (20. ja 27.9.2010). Tutkimusryhmät voivat linkittää järjestämänsä koulutuksen jatkokoulutuksen www-sivuille.
, puh. 553 3724 4 Esitarkastajien määrääminen KM Rauni Leinosen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle KM Rauni Leinonen on pyytänyt tiedekuntaa nimeämään esitarkastajat hänen väitöskirjaksi tarkoittamalleen tutkimukselle Kajaanin ammattikorkeakoulun terveys- ja liikunta-alan opiskelijoiden opiskeluorientaatiot ja opinnäytetyöprosessin vertaistilanteet asiantuntijuutta kehittämässä. Oulun yliopiston opetuksen johtosäännön 17 :n mukaisesti tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 16.2.2010 päättänyt delegoida väitöskirjojen esitarkastajien nimeämisen tutkimustoimikunnalle. Esitarkastajien esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) 28 :ssä määrätään. esitys Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle määrätään vähintään kaksi esitarkastajaa, joiden tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta antaa yhdessä tai erikseen perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan väittelyluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Tiedekuntaneuvosto päättää väittelyluvan myöntämisestä em. tarkastajien lausunnon perusteella. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan tutkimus käsitellään jatkotutkimusseminaarissa ennen varsinaista tarkastusta. Leinosen tutkimus on käsitelty seminaarissa 17.5.2010. Nimetään esitarkastajat työn ohjaajan, emeritusprofessori Juhani Suortin tekemän esityksen perusteella.
Esitarkastajiksi tiedustellaan professori Juha Hakalaa Chydenius-Instituutista ja professori Erkki Olkinuoraa Turun yliopistosta. Varalle esitetään tässä järjestyksessä seuraavia: emeritaprofessori Anna-Raija Nummenmaa, dosentti Mirjamaija Mikkilä- Erdmann (Turun yliopisto), professori Anneli Lauriala (Lapin yliopisto) ja professori Anneli Eteläpelto (Jyväskylän yliopisto, KTL).
5 Tutkimuksen toimenpideohjelma ja henkilöstösuunnitelma Oulun yliopiston johtosäännön 26 :n mukaan tutkimustoimikunnan tehtävänä on valmistella tiedekunnan tutkimuksen toimenpideohjelma, arvioida tutkimustoiminnan laatua ja osallistua professuureja koskevan henkilöstösuunnitelman valmisteluun. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto käsitteli kokouksessaan 14.9.2010 tiedekunnan toiminnan ja talouden suunnittelua v:lle 2011-13. Keskustellaan tutkimuksen toimenpideohjelmasta (liitteenä) ja sen vaikutuksista henkilöstösuunnitelmaan professorien osalta. Liitteenä myös TTS:aa varten laadittu alustava, tutkimusta koskeva luonnos. keskusteli toimenpideohjelmasta ja professorien tehtävien täyttämistä koskevasta henkilöstösuunnitelmasta. Tutkimuksen toimenpideohjelma hyväksyttiin siten muutettuna, että fokuksen 3 otsikko muutetaan muotoon Kasvatus ja yhdenvertaisuus. Tutkimusdekaani tekee stilistiset ja tekstikorjaukset. Keskustelussa korostettiin sitä, että tutkimuksen toimenpideohjelma on kehittyvä ja fokusten kuvaus muotoutuva. Lisäksi tuotiin esiin, että tärkeämpää kuin nimet on kehittää fokusten johtamista esim. niin, että tutkimusdekaanin alaisuudessa toimisivat fokuksista vastaavat henkilöt. Professorien tehtävien täyttämisessä tulee toimia tutkimuksen toimenpideohjelman mukaisesti.
6 Dosentuuria koskevien ohjeiden laatiminen käsitteli kokouksessaan 17.8.2010 dosentuuria koskevien ohjeiden laatimista ja päätti, että Jouni Peltonen ja laativat ohjeistuksen yhteistyössä. Jouni Peltonen on tehtävänannon mukaisesti laatinut luonnoksen (liite) tutkimustoimikunnalle kommentoitavaksi. Keskustellaan ja päätetään ohjeistuksen linjauksista ja jatkotyöstämisestä. keskusteli luonnoksesta ja päätti, että Jouni Peltonen viimeistelee ohjeistuksen saatujen kommenttien pohjalta.
7 Matkaesitysten käsittely on kokouksessaan 23.3.2010 käsitellyt matkaesityksiä ja päättänyt tällöin seuraavista periaatteista: Matkasuunnitelmia kootaan kahdesti vuodessa. Hakuaikojen ulkopuolella matkoista päättää tutkimusdekaani joka esittelee tekemiään päätöksiä tutkimustoimikunnalle. keskustelee tulleista suunnitelmista/hakemuksista ja tutkimusdekaani tekee keskustelun pohjalta päätökset. Periaatteet, jotka ohjaavat päätöksentekoa ovat seuraavat: 1) mikäli yhdellä esityksellä on kaksi tai useampi pitäjä, matka maksetaan vain yhdelle esittäjälle, 2) jos lähetettyä abstraktia ei hyväksytä, matka raukeaa, 3) yksi ulkomaanmatka per henkilö per vuosi. Päätöksentekoon vaikuttavat myös, että tuetaan erityisesti a) kansainvälisiä, korkeatasoisia konferensseja ja b) esityksiä, joilla on jo ennen matkaa julkaisusuunnitelma. Tutkimusdekaani voi perustelluista syistä poiketa näistä periaatteista. Matkojen tulee olla matkustussäännön mukaisia. Tämän tarkistaa toimistohenkilökunta. Ei-työsuhteisille jatko-opiskelijoille pyritään myöntämään yksi ulkomaan konferenssimatka per jatko-opiskelukausi. Päivärahat maksetaan työsuhteisille. Matkaraha edellyttää matkatietojen ja julkaisujen kirjaamista asianmukaisiin tietokantoihin. Mikäli matka jostakin syystä peruuntuu, täytyy hakijan ilmoittaa tutkimusdekaanille välittömästi. Käydään lähetekeskustelu matkaesityksistä tutkimusdekaanin päätöstä varten. Esitykset, niiden kokonaissummat sekä käytettävissä oleva resurssi esitetään kokouksessa. Pyydetään matkaesitykset 31.10.2010 mennessä, mikäli resurssia on vielä käytettävissä. Samassa yhteydessä pyydetään esitykset myös seuraavalle vuodelle.
8 Vuoden 2011 opiskelijavalinta: jatko-opiskelijoiden aloituspaikat Opetuksen johtosäännön 2 :n mukaan hallitus päättää tiedekuntaneuvostojen esityksestä yliopistoon vuosittain alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa, pelkkää ylempää korkeakoulututkintoa, yliopistojen maisteriohjelmista annetun asetuksen 2 :n mukaista maisteriohjelmaa sekä tieteellistä jatkotutkintoa suorittamaan otettavien opiskelijoiden määrästä. Tiedekuntaneuvosto päättää tiedekuntakohtaisista opiskelijoiden valintaperusteista. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 14.9.2010 päättänyt perustutkinto-opiskelijoiden aloituspaikoista. tekee esityksen tiedekuntaneuvostolle jatko-opiskelijoiden aloituspaikoista. Samoin tutkimustoimikunnan tulee laatia esitys jatko-opiskelijoiden valintaperusteista. Käydään lähetekeskustelu aloituspaikoista ja valintaperusteista. Siirretään käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa 12.10.2010.
9 Jatko-opiskelijoiden ohjaus Professori Vanessa Andreottin saapuminen voi aiheuttaa ohjaussuhteiden tarkistuksia. Maria Järvelän ohjauksessa ovat tällä hetkellä Ros Cooper, Magda Karjalainen ja Laura Ritola. Jaana Pesosen ohjaaja tarkistetaan (Sunnari vai Järvelä). Maria Järvelältä on tiedusteltu, haluaako hän jatkaa em. jatko-opiskelijoiden ohjaajana vai siirtyykö joku/jotkut heistä Vanessa Andreottin ohjaukseen. Saeed Warsamen ohjausryhmään on jatkokoulutustyöryhmän kokouksessa 15.12.2009 nimetty Riitta-Liisa Korkeamäki, Rauni Räsänen ja kv-professori. keskustelee ja päättää ohjaajista. Asia käsitellään marraskuun kokouksessa 23.11.2010. Samassa yhteydessä käydään läpi jatkoopiskelijoiden ohjaus myös muiden eläköityneiden professorien osalta.
10 Esitarkastajien määrääminen FK Heikki Oinas-Kukkosen väitöskirjaksi tarkoittamalle tutkimukselle Oulun yliopiston johtosäännön 42 :n mukaan kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Kiireellisessä tapauksessa hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. FK Heikki Oinas-Kukkonen on pyytänyt tiedekuntaa nimeämään esitarkastajat hänen väitöskirjaksi tarkoittamalleen tutkimukselle Korkki kiinni Päihteistä ja läheisriippuvuudesta toipuminen vapauttavana, kokemuksellisena ja yhteistoiminnallisena oppimisprosessina". Oulun yliopiston opetuksen johtosäännön 17 :n mukaisesti tiedekuntaneuvosto määrää väitöskirjojen esitarkastajat. Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto on kokouksessaan 16.2.2010 päättänyt delegoida väitöskirjojen esitarkastajien nimeämisen tutkimustoimikunnalle. Esitarkastajien esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain (434/2003) 28 :ssä määrätään. esitys Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan väitöskirjaksi tarkoitetulle tutkimukselle määrätään vähintään kaksi esitarkastajaa, joiden tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta antaa yhdessä tai erikseen perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan väittelyluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Tiedekuntaneuvosto päättää väittelyluvan myöntämisestä em. tarkastajien lausunnon perusteella. Tiedekunnan pysyväismääräysten mukaan tutkimus käsitellään jatkotutkimusseminaarissa ennen varsinaista tarkastusta. Oinas-Kukkosen tutkimus on käsitelty seminaarissa 28.5.2008. 1) Otetaan asia käsittelyyn 2) Nimetään esitarkastajat kokouksessa käytävän keskustelun perusteella.
1) Päätettiin ottaa asia käsittelyyn. 2) Päätettiin nimetä esitarkastajiksi suostumuksensa mukaisesti professori Ilkka Arminen (Tampereen yliopisto) ja KT, dosentti Leena Ahteenmäki-Pelkonen (Helsingin yliopisto).
11 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 14.50.