YLIOPISTOALLIANSSIN KASVATUSTIETEELLISEN ALAN KOULUTUSSTRATEGIA (2009 2014) Yliopistoallianssi: kasvatustieteellisen alan koulutuksen kehittämisen johtoryhmä Kesäkuu 2009
2 TAUSTAA Globaalistuvassa ja monikulttuuristuvassa maailmassa kasvatukselle asetetut haasteet muuttuvat ja moninaistuvat. Vakiintuneiden kasvatus- ja koulutusinstituutioiden toiminta ei voi enää perustua yhtenäiseen ihmiskäsitykseen vaan tarvitaan joustavaa asiantuntijuutta, joka pystyy mukautumaan muuttuviin tilanteisiin. Kasvatus ja oppiminen ovat laaja-alaisia prosesseja, jotka käsittävät koko yksilön elinkaaren ja liittyvät ikään, sekä kulttuurisiin ja kontekstuaalisiin tekijöihin. Kysymys ei ole pelkästään oppimisesta vaan perustavanlaatuisesta yksilöllisen ja kulttuurisen identiteetin omaksumisesta ja sen jatkuvasta muutoksesta. Nopeat yhteiskunnalliset ja työelämän muutokset edellyttävät yliopistoilta entistä suurempaa panostusta näitä ilmiöitä koskevaan tutkimukseen sekä alan ammattilaisten jatkoja täydennyskoulutukseen. Edellä mainittuihin haasteisiin vastaaminen on kasvatustieteellisen alan allianssiyhteistyön keskeinen tavoite. Allianssiyhteistyö nähdään kummassakin tiedekunnassa mahdollisuutena vahvistaa molempien yliopistojen kasvatusalan koulutusten ja tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen toiminta-alueet kattavat laajan ja keskeisen osan yhteiskunnan kasvatus- ja koulutustoiminnasta. Tiedekuntien tieteenalaprofilaatiot ovat sopivasti yhtäläiset ja erilaiset. Tieteenaloilla on omia painotuksia ja kummallakin tiedekunnalla on myös professorijohtoisia omia erityisaloja (ammattikasvatus, erityispedagogiikka, opinto-ohjaus). Tämä mahdollistaa toiminnallisiin ja tutkimuksellisiin vahvuuksiin perustuvan sisällöllisen kehittämisen. Lisääntyvä ja nykyistä organisoidumpi yhteistyö lisää alueellista vaikuttavuutta ja vastaa paremmin kasvatusalan monimuotoistuviin koulutus- ja tutkimushaasteisiin. Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen kasvatustieteellisen alan koulutustarjonta on maamme monipuolisin. Tiedekuntien tutkimus- ja opetustoiminta sijoittuu kasvatustieteiden alalle hyvin laaja-alaisesti. Edustettuina on neljä kasvatustieteellistä oppiainetta: aikuiskasvatus(tiede), erityispedagogiikka, kasvatustiede ja varhaiskasvatustiede (JY) / kasvatustiede, erityisesti varhaiskasvatus (TaY). Opiskelijoille tarjotaan molemmissa yliopistoissa joustavia ja monipuolisia kasvatustieteellisen alan opiskelumahdollisuuksia sekä laadukkaita tutkintoja. Opettajankoulutus ulottuu tiedekunnissa varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Molemmissa yliopistoissa annetaan lastentarhanopettajakoulutusta sekä luokanopettaja-, aineenopettaja- ja aikuiskouluttajakoulutusta. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutus on profiililtaan maamme laaja-alaisin: koulutus ulottuu varhaiskasvatuksesta viittomakieliseen opettajakoulutukseen, erityisopettajien, opinto-ohjaajien sekä oppilaitosjohtamisen koulutuksiin. Tampereen yliopiston opettajankoulutuksen erityisohjelmia ovat Tampereen teknillisen yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettava matemaattisten aineiden opettajankoulutus, kasvatustiede pääaineena suoritettava matematiikan aineenopettajankoulutus (AIKAMA) ja kuvataidepainotteinen luokanopettajankoulutus yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun kanssa.
3 Lisäksi molemmissa yliopistoissa on maisteriohjelmia seuraavasti: Jyväskylän yliopistossa on ohjausalan maisteriohjelma ja englanninkielinen Educational Leadership - maisteriohjelma, jonka lisäksi kasvatustieteiden tiedekunta on mukana yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan koordinoimassa Development and International Cooperation - maisteriohjelmassa. Tampereen yliopistossa kasvatustieteen maisterin tutkintoon johtava ammattikasvatuksen maisteriohjelma tarjoaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa ammattikasvatuksen ylintä opetusta. Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen kasvatustieteiden tiedekuntien koulutukset ovat olleet jatkuvasti haluttuja ja vetovoimaisia opiskelijoiksi hakevien näkökulmasta. Jyväskylän yliopisto on ollut useana vuonna maan suosituin kasvatustieteellisen alan hakukohde ja Tampere myös neljän suosituimman joukossa. Vuonna 2008 Jyväskylän yliopistoon tuli hakemuksia yhteensä 4472 ja Tampereen yliopistoon 4063. Perustutkintoopiskelijat valmistuvat keskimäärin tavoiteajassa, keskeyttäminen on vähäistä ja alan työllisyystilannetta voidaan pitää hyvänä. Myös kasvatustieteellisen alan jatkotutkintoja valmistuu allianssiyliopistoissa valtakunnallisesti tarkasteltuna hyvin: tohtorin tutkintoja suoritetaan Helsingin yliopiston jälkeen toiseksi eniten Tampereen yliopistossa ja kolmanneksi eniten Jyväskylän yliopistossa. Allianssiyhteistyön tavoitteena on kehittää entistä kilpailukykyisempiä koulutusohjelmia perus- ja jatkotutkintoihin. STRATEGISET TAVOITTEET Yliopistoallianssin tavoitteena on kehittää edelleen Jyväskylän ja Tampereen kasvatustieteiden tiedekuntia Suomen monipuolisimpina ja tavoitelluimpina kasvatustieteellisen alan toimijoina. Toisena tavoitteena on vahvistaa tiedekuntien kansainvälistä kilpailukykyä ja näkyvyyttä. Tavoitteisiin vastataan tarjoamalla korkeatasoista, laaja-alaista ja monitieteistä yliopistojen tutkimusvahvuuksiin pohjautuvaa perus- ja jatkokoulutusta. Seuraavassa konkretisoidaan niitä strategisia tavoitteita, joihin pyritään toimintakauden 2009 2014 aikana. Kasvatustieteellisen alan osaamiskeskittymän rakentaminen Yliopistoallianssin pitkäntähtäimen tavoitteena on vahvan kasvatustieteellisen alan osaamiskeskittymän rakentaminen. Tämä edellyttää kummankin tiedekunnan eri tavoin painottuneen asiantuntijuuden jakamista. Tavoitteena on löytää sellaisia toimintatapoja ja yhteistyömuotoja, jotka tuovat lisäarvoa ja synergiaetua kummallekin yliopistolle. Osaamiskeskittymän toiminta mahdollistaa uudenlaisen jaettua asiantuntijuutta korostavan toimintakulttuurin kehittämisen.
4 Koulutuksen ja tutkimuksen tiivistyvä yhteistyö Yliopistoallianssin tavoitteena on korkeatasoisen tutkimuksen ja laadukkaan opetuksen integrointi. Kasvatustieteellisen alan koulutuksen kehittämisessä erityisenä lähtökohtana on tutkimuksen ja koulutuksen kärkihankkeiden tiivis yhteistyö. Tutkijoiden asiantuntemusta ja tutkimuskentän laajoja verkostoja hyödynnetään entistä aktiivisemmin myös opetuksessa. Allianssiyhteistyön tavoitteena on perus- ja soveltavan tutkimuksen sekä koulutuksen laadun ja yhteiskunnallisen relevanssin lisääminen. Koulutuksen kansainvälisyyden lisääminen Allianssiyliopistojen yhtenä tavoitteena on koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden lisääminen. Tämä edellyttää opiskelijoiden ja henkilökunnan kansainvälisen liikkuvuuden sekä verkostoitumisen tiivistämistä. Englanninkielistä opetustarjontaa laajennetaan allianssiyhteistyönä kansainvälisten opiskelijoiden opetukseen osallistumisen mahdollistamiseksi. Kansainvälistymistä lisätään toteuttamalla yhteisesti kansainvälisiä konferensseja ja jakamalla ulkomaisten asiantuntijoiden vierailujen kustannuksia. Kansainvälisen toiminnan kehittämiseen haetaan myös ulkomaista rahoitusta. KOULUTUKSEN YHTEISTYÖHANKKEITA Kasvatustieteellisen alan koulutusstrategiassa keskeisenä periaatteena on, että yhteistyö tukee kummankin yliopiston olemassa olevia vahvuuksia ja perustehtäviä sekä vahvistaa yliopistoallianssin profilaatiota ja kilpailukykyä. Lisäksi on tärkeää, että allianssitoiminnasta saadaan lisäarvoa ja selkeitä työnjaon tuottamia synergiaetuja. Yhteistyön kautta vapautuneet resurssit ovat kanavoitavissa tutkimukseen tai uusiin opetuksellisiin innovaatioihin. Kehittämistoimenpiteet vaativat huolellista etukäteissuunnittelua, aikaa ja resurssien uudelleen kohdentamista. Yhteisten opintojen suunnittelu on aloitettu kevään 2009 aikana. Ensimmäiset opetustarjonnan muutokset huomioidaan jo seuraavalla opetussuunnitelmakierroksella. Seuraavassa kuvataan edellä esitettyihin strategisiin tavoitteisiin pohjautuvia hankkeita, joita jatkossa tullaan kehittämään allianssiyhteistyönä. Kasvatustieteiden yhteiset perusopinnot Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntien allianssiyhteistyö opetuksessa käynnistetään yhteisistä kasvatustieteiden perusopinnoista. Ensisijaisena tavoitteena on opetuksen laadun parantaminen, asiantuntijuuden jakaminen tiedekuntien välillä ja opetussisältöjen monipuolistaminen. Yhteistyön avulla pyritään myös lisäämään opetuksen joustavuutta, mikä hyödyttää sekä opiskelijoita että opettajia.
5 Perusopintoja koskevan allianssiyhteistyön tavoitteena on myös opetuksen kansainvälistäminen. Opetuksen joustavuutta lisäämällä mahdollistetaan monipuolisemman opetuksen tarjoaminen myös esimerkiksi tiedekuntien vaihto-opiskelijoille. Kansainvälisyyttä ja kulttuurien välistä viestintää voidaan edistää tiedekunnissa lisäämällä englanninkielistä opetusta, hyödyntämällä entistä aktiivisemmin vierailevia opettajia opetustarjonnan laajentamisessa ja käyttämällä luento-opetuksessa videotallenteita. Esimerkiksi Tampereen yliopiston ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskuksen verkkosivuilla on jo hyödynnettävissä englanninkielisiä ammattikasvatuksen opintoja. Yhteisiä perusopintoja koskeva toimintasuunnitelma tehdään aluksi vuoteen 2012 saakka. Vuoden 2010 syksyyn mennessä on tarkoituksena rakentaa perusopintojen yhteistyön toteutusmalli. Seuraavien kahden vuoden aikana kasvatustieteiden perusopintoja toteutetaan yhteistyössä. Oppimistuloksia ja tavoitteiden saavuttamista arvioidaan aktiivisesti ja niiden perusteella määritetään jatkosuunnitelmat. Tiedekuntien opetussuunnitelmia yhtenäistetään prosessin aikana siinä määrin kuin se katsotaan tarpeelliseksi. Perusopintoja koskevaan allianssiyhteistyöhön on myönnetty rahoitusta yhteensä 60 000 euroa. Käynnistämisvaiheen jälkeen toiminnasta ei saa muodostua enää lisäkustannuksia eikä se saa lisätä opettajien työmäärää: tavoitteena on opettajien työmäärän kohtuullistaminen ja tutkimusmahdollisuuksien vahvistaminen. Kansainvälinen tohtoriohjelma Yliopistoallianssin kasvatustieteellisen alan yhtenä strategisena tavoitteena on koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden lisääminen. Yhteisen kansainvälisen tohtoriohjelman ja kansainvälisten opintojen modulitarjottimen luomisella tuetaan jo olemassa olevia kansainvälisiä ohjelmia ja verkostoja. Tämä edistää tutkimuksen kansainvälistymistä ja maksullista koulutusvientiä sekä allianssiyliopistojen profiloitumista kansainvälisesti kilpailukykyisiksi tiedeyliopistoiksi. Varhaiskasvatuksen yhteistyö Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen varhaiskasvatuksen koulutuksessa tutkimusperustaista opetusta kehitetään edelleen pitkäkestoisena prosessina, jossa molempien yliopistojen tutkimukselliset vahvuudet tuottavat lisäarvoa koko yliopistoallianssille. Yhteisen kehittämisen tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen koulutuksen asiantuntijuutta, rakentaa varhaiskasvatuksen osaamiskeskittymä ja kehittää varhaiskasvatustiedettä ja sen metodologiaa. Aluksi kehittämiskohteena on varhaiskasvatuksen tohtorikoulutus. Tavoitteena on luoda tutkijakoulutuksen ympärille varhaiskasvatuksen akateeminen oppijoiden yhteisö, jossa tapahtuvan oppimisen anti tulee hyödyntämään tohtorikoulutuksen kehittämisen ohella myös maisteri- ja kandidaattikoulutuksen kehittämistä. Myös yhteisten tutkimushankkeiden rakentamiselle luodaan toiminnalliset puitteet.
6 Varhaiskasvatuksen allianssitohtorikoulun toiminta sisältää mm. menetelmäopintojen jatkokoulutusseminaarien, symposiumien, kongressien ja kirjoittajaretriittien suunnittelemisen ja toteuttamisen yhteistyössä. Tohtorikoulutuksen toteutuksessa tähdätään tiiviiseen yhteistyöhön kansallisten ja kansainvälisten tutkijakoulujen, osaamiskeskittymien sekä tutkijaverkostojen kanssa. Luokanopettajakoulutuksen kehittäminen Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden, mukaan lukien Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, asiantuntijuuden tunnistaminen ja hyödyntäminen luovat edellytyksiä korkea-laatuisen opettajankoulutuksen edelleen kehittämiselle ja profiloitumiselle. Erityisesti sivuaineyhteistyön käynnistäminen sekä opinnäytetöiden ohjausta (perus- ja jatkotutkinnot) palvelevan asiantuntijarekisterin luominen tuovat lisää joustavuutta opiskelijoille ja resurssisäästöjä molemmille yliopistoille. Opettajien yliopistollisten täydennyskoulutusmallien kehittäminen Tavoitteena on tutkia ja kehittää valtakunnallisesti sovellettavissa olevia yliopistollisia täydennyskoulutusmalleja. Tarkoituksena on rakentaa monitieteistä tutkimusyhteistyötä opettajakoulutukseen liittyvien eri tahojen kanssa. Opettajankoulutuslaitosten lisäksi osallistujia ovat esimerkiksi normaalikoulut, ainelaitokset, Koulutuksen Tutkimuslaitos ja täydennyskoulutuskeskukset. Maisteriohjelman kehittäminen Yhteiskunnalliset muutokset, monikulttuuristuva maailma ja erilaisuuden kohtaaminen asettavat kasvatukselle ja koulutukselle haasteita, joihin vastaamiseen tarvitaan monipuolista asiantuntijuutta. Yliopistoallianssissa tähän pyritään vastaamaan kehittämällä vahvan erityispedagogisen osaamisen pohjalta maisteriohjelma, jossa yhdistyvät Jyväskylän yliopistossa kehitetty inklusiivinen kasvatusajattelu ja Tampereen yliopiston vahva yhteiskunta-analyyttinen näkökulma. Maisteriohjelman tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden asiantuntemusta moninaistuvassa maailmassa ja tarjota työvälineitä kasvatuksen ja koulutuksen moninaisuuteen liittyvien ongelmien ratkomiseen. Maisteriohjelman lähtökohtana on inklusiivisuus kasvatuksessa, monikulttuurisuus ja moniarvoisuus. Maisteriohjelmassa käsiteltävät ilmiöt ovat samalla tutkimuksen kohteena, mikä tarjoaa mahdollisuuden tutkimusperusteisen koulutuksen kehittämiselle. Maisteriohjelman kehittämisessä voidaan hyödyntää Tampereen yliopistossa ja Jyväskylän yliopistossa yhteistyössä toteutettua tutkimushanketta, jonka tarkoituksena on vahvistaa opettajankouluttajien asiantuntemusta inklusiivisen kasvatuksen kysymyksistä. Koulutukseen on mahdollista hakeutua kasvatuksen eri sektoreilta varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
7 Yliopisto-opettajien pedagogiset opinnot Allianssiyhteistyössä kehitetään yliopisto-opettajien pedagogista kompetenssia erillisen suunnitelman mukaisesti. Tiedekunnat osallistuvat yhteistyössä TTY:n kanssa aktiivisesti tämän koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen.