Sote- ja maakuntauudistus - ICT mahdollisuudet? Istekin asiakaspäivät 2017 26.1.2017 Scandic Kuopio
Muutamia mieltä kaiherruttavia kysymyksiä Miten voimme ICT avulla mahdollistaa mahdollisimman integroidun palvelujärjestelmän, joka kykenee huolehtimaan asiakkaan palveluketjusta kokonaisuutena? Asiakaskeskeisyys vai tuotannonrakenteiden miettiminen, voiko ICT auttaa dilemmassa? Mutta sitä ennen jokunen sana kaikkien mieliä polttavasta sote- ja maakuntauudistuksesta! ESITTÄJÄN DISCLAIMER: Vaikka tulevilla kalvoilla olevien kysymyksien/pohdintojen voisi ajatella olevan kritisoivia heittoja, kyse ei ole siitä! Kyse on siitä, että asioihin täytyy tulla selvyys, jotta väliaikaisvalmistelu / lopullinen maakuntahallinnon rakentaminen voidaan viedä maaliin. Ja jos ei ole selvyyttä niin jokatapauksessa asiat tulee tehdä niin että kuntalaiset eivät kärsi hallintorakenteiden uudistuksesta! ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 2
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin anatomia! Koska sote on keskitetty yhteen kuntayhtymään - Eksoteen - tapahtuu toiminnan ja ICT:n kehittäminen pitkälti organisaation sisäisesti. Mutta toki yhteistyömuotoja on esimerkiksi oppilashuollon osalta kuntien kasvatus- ja opetustoimien kanssa. Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 230 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Väestö 132.000 Budjetti 450 M Työntekijät 4700 Akuutti sairaala 280 sänkyä Yhdeksän hyvinvointiasemaa kuntien alueilla
Otsikko 1 Otsikko 2 Otsikko 3 Otsikko 4» Otsikko 5 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 4
Eksoten ajatuksia tulevaisuudesta ennen maakuntauudistusta: Viitekehys on prosessiohjattava / -ohjautuva ekosysteemi! Kuntakohtaiset rakenteet ja hierarkiat Fuusioitu hallinnollinen viitekehys Toiminnallinen integraatio Ekosysteemiin pohjautuva palveluekosysteemi Strateginen siirtymä Eksote Kunta Kunta Kunta Kunta Kunta Kolmas sektori SAIRAALA Fuusioitunut ja suurempi kunta SAIRAALA Yksityiset yhtiöt Kuntiin perustuva rakenne Lisäarvo tulee kuntakohtaista hierarkkisesta johtamisesta Kehittäminen ja ohjaus keskittyy organisaatioon ja ammattilaisiin Hallinnollisesti integroitu rakenne Lisäarvo tulee talouden suuruuden ekonomiasta Kehittäminen ja johtaminen keskittyy organisaatioon ja ammattilaisiin Toiminnallisiin prosesseihin pohjautuva, integroitu, rakenne Lisäarvo tulee informaatiosta Kehittäminen ja johtaminen keskittyy kansalaiseen/asiakkaaseen Integroitu palveluekosysteemi Lisäarvo tulee big datasta ja analytiikasta sekä prosessiohjauksessa Kaikkien sidosryhmien kehittäminen ja johtaminen keskittyy kansalaiseen/asiakkaaseen ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 5
Miltä maailma näyttää maakuntauudistukseen liittyvän lakiesityksen mukaisesti? Prosessiohjaukselle on tarvetta enemmän kuin koskaan! Kuntakohtaiset rakenteet ja hierarkiat Kunta Kunta Kunta Kunta Fuusioitu hallinnollinen viitekehys Strateginen siirtymä Toiminnallinen integraatio Eksote Valinnan vapauteen pohjautuva hajautuva tuotanto ja sopimuspohjaisesti keskitetty hallinnollinen ohjaus Maakunta Yksityinen yhtiö #1 Yksityinen yhtiö #2 Maakunnan liikelaitos Kunta #1 Julkinen yhtiö #1 Kunta Kunta #2 Kela SAIRAALA Fuusioitunut ja suurempi kunta SAIRAALA TEM Julkinen yhtiö #2 Kuntiin perustuva rakenne Lisäarvo tulee kuntakohtaista hierarkkisesta johtamisesta Kehittäminen ja ohjaus keskittyy organisaatioon ja ammattilaisiin Hallinnollisesti integroitu rakenne Lisäarvo tulee talouden suuruuden ekonomiasta Kehittäminen ja johtaminen keskittyy organisaatioon ja ammattilaisiin Toiminnallisiin prosesseihin pohjautuva, integroitu, rakenne Lisäarvo tulee informaatiosta Kehittäminen ja johtaminen keskittyy kansalaiseen/asiakkaaseen Hajautunut palveluekosysteemi Hajautunut johtaminen ja kehittäminen Kehittäminen ja johtaminen keskittyy organisaatioihin - hajautuneet prosessit Kansalaisella on mahdollisuus äänestää jaloillaan palvelutuottajien suhteen Lisäarvo tulee big datasta ja analytiikasta sekä ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 prosessiohjauksessa 6
KONSERNIOHJAUS Maakuntauudistuksen mukaiset palvelutuotantorakenteet - muutamia epäselviä kohtia on vielä ilmassa! Kuinka todelliseksi ICT yhteistyö yhteistyöalueella muodostuu, mikäli palvelutuotanto isoilta osin Millä edellytyksiä yksityiset ICT sote-yhtiöt Palvelukeskuksen saadaan kiinnitetään toimintaa ICT määrittele Palvelukeskusten toisaalta velvoittavien sitoutumaan yhteiseen tietokokonaisuuteen. Valtio omistajien, eli maakuntien, Esillä palveluiden on kysyntä kautta hankittavaksi? palveluille. Eli Laki kuitenkin ollut että lakisääteisesti toteaa, että laajemmat ICT investoinnit hyväksytetään Valtiohallinnon asetetaan Asiakkaan inhouse esityksissä velvoitteita valinnanvapauden tekee on puhuttu niitä liittyä asioita paljon mitä mahdollistava Kokonais- asiakkaat ja ohjaavat tietoarkkitehtuurista! ja Mikä yhteisiin rajapintapalveluihin. Rajapintapalveluihin mihin? Kanta-palveluihin? Kanta-palveluiden Mikäli tietosisällöt ICT palvelukeskus eivät mitenkään muotoutuu riitä ilman kattamaan inhouse yhtiön käyttämistä tai vain inhouse yhtiön esimerkiksi osasta, mitä yhtenäisen tapahtuu potilastietojärjestelmien jäljellä olevalle inhouse yhtiölle, jonka palveluita nykyiset piirit/kunnat toiminnallisuuksia Mitä käyttävät tapahtuu tällä täysimääräisesti? maakunnassa hetkellä. Isoilla mahdollisesti yksityisillä Yhtiön työntekijät eivät jää odottamaan Voi tuottaa ICT siirtymäkauden toimijoilla sairaanhoito-/sosiaalitukipalveluita loppua on omat vaan järjestelmänsä ja irtisanoutuvat terveyspiirin mihin mahdollisuuksien ja kunnan he välille mukaan ja etsivät muita tytäryhteisölle tehtäviä, integroituvat? syntyneelle Maakuntalain jolloin (esim. jos valinnan vapauden piiriin lähdetään tuomaan merkittävä osa Hallitus hajautuu nykyisen Entäpä ICT 119 pykälän mukaan maakunnan ei tarvitse yhtiöittää maakunnan lainsäädäntöohjatussa käytössä yhteistyölle pienet Jos maakunnallista useaan toiminnan ja keskisuuret olevia (joka järjestelmään. / ylläpitäminen sähköisiä yleensä yksityiset palvelutuotantorakenteessa? potilastietojärjestelmiä. näyttäytyy kunnallista Kanta-palvelut inhouse vaarantuu! Hallitus yhtiötä Esillä eivät tai on ollut Vai ajatuksia, että toimijat, inhouse-yhtiöt yhteisen tytäryhteisölleen esim. inhouse pienet avoterveydenhuollon tuottamiaan ja palveluita. hoivan palveluista). Käsittäisikö Maakunnan täysimääräisesti #1 ratkaise tätä ongelmaa. Maakunnan #2 UNA-ydin Voi Voiko toimittaa sen myyvät mitä yhtiön hoivapalveluyrittäjät osaa kansallinen, palveluita muodossa). on käytetty yksityisille sähköinen Todennäköisesti mitä ICT Palvelukeskus yrityksille. potilastietojärjestelmä Oy:n On tämä todennäköistä, ei kilpailuilla myös maakunnan markkinoilla että toimiva järjestelmää tytäryhteisölleen maakuntatasoiset ICT Palvelulaitos kustannukset he julkinen käyttävät? tuottamat sote-yhtiö ICT palvelut tässä tapauksessa (kuten Palvelulaitos mitä muodostamiseen todennäköisemmin tarkoittaa inhouse muodostuvat Kuka yritykset tällaista KANTAa? kunnalle niin ehdi kannattaako eivät järjestelmää Miten apuun! välttämättä asiakastietojärjestelmät? paljon potilas- Miten inhouse hankkia saa ja yhtiön asiakastietojärjestelmäpalvelut)? myytyä tulisi palveluita esimerkiksi maakunnalliselta / valtakunnallisille voi tarjota suuremmaksi Eli Voiko heille? yksityisille maakunta Näiden kunnalliselta toimittaa inhouse Voi toimittaa suoraan / ei voi toimittaa hoitaa? Mitä kuin Vaihtoehtona, ytimeltä vaaditaan Sopimusohjaus pyörittäminen yrityksille, aikaisemmin, yritysten enää koska (=välittää) rahkeet sote että osakokonaisuutena? nämä Maakunta yhtiöltä ja volyymien eivät mikä ICT ovat Palveluita suoran omistajuuden tukipalveluiden kautta? muodossa Miten käy suoraan on jo asettaa keskittäneet ytimen mutta mikäli suhde omat ICT Palvelukeskus niin palvelunsa. Esitetyt todennäköisesti hävitessä palvelutuotannon tytäryhteisölleen yhteisestä Sopimusohjaus maakunnallisen riitä kilpailuttamiseen? (=julkiset Sopimusohjaus / kunnallisen sote Kanta yhtiöt), inhouse ei ole kuten omistaa yhtiön Maakuntalain inhouse yhtiötä, inhouse voi toimittaa yksityiselle palvelutuottajille julkiselle mallit potista. valinnan (maakunta, Maakuntien velvoittavat vapauden palvelulaitos, kunnat kautta kriteerit yhtiöt) vääjäämättä kirjata kuin 119 aseman vievät todetaan? kohti siinä tapauksessa? tilannetta, Hallitus rupeavat #1 ratkaisu tässä asiassa! Hallitus #1 Hallitus #1 Hallitus #1 Julkinen Hallitus palvelutuotannon jossa palvelutuotantoon hankkimaan yksityisellä erillisratkaisuja, #2 tiedot tulee määräämäänsä puolella enemmän jolloin oleviin järjestelmään, painetta asiakas- markkinavetoiseen ja Yksityinen Hallitus #2 Julkinen Hallitus #2 tuotantoon. maakuntien Markkinallistumisessa mahdollisesti Hallitus #n Hallitus #n Hallitus #n Hallitus #2 sote yhtiö Julkinen #1 jonka tarjoaa potilastietojärjestelmiin? Inhouse sote samoin voi yhtenäinen yhtiö Yksityinen #1 avoimin olla myös pelisäännöin Tarkoittaako järjestelmä hyviäkin puolia sote yhtiö Julkinen #1 niin 124 julkisille esimerkiksi yhteydessä henkilöstön yhtiö sote yhtiö Julkinen #2 sote yhtiö Yksityinen #2 sote Julkinen #2 Inhouse #1 näkökulmasta kenttä Maakunnan viimeistään mm. sote uusien yhtiöille mainittu hajoaa! julkisenhallinnon mahdollisuuksien kuin 122 Tulevan täysin mukainen palvelutuotannon yksityisille konserniohjauksen kannalta. palveluvelvoite yhtiöille, Missään siihen ja mallissa sitä, markkinoilla että ei kuitenkaan toimivien soteyhtiöihin tulee tilannetta mahdollistaa sote #n sote #n sote #n yhtiö #2 ismit voi mallin johtaa saakka vaikuttava maakunta kunnes vaan kaupallinen nykyisten kansalliset osakeyhtiölainsäädäntö voi velvoittaa inhouse ja ratkaisut tuotannollinen julkiset yhtiöiden ovat yhtiöt ovat valmiina! tehokkuus ristiriidassa! käyttämään ja laatuaspektit. Miten konsernin voi (tai muun yhteistyötuotannon) ohjata/tukea vapailla jatkaminen markkinoilla kunnan toimivia ja yhtiöitä esimerkiksi yhteisiin Voi toimittaa suoraan / ei voi toimittaa Lainsäädäntö & rahaohjaus & suoraan mutta mikäli ICT Palvelukeskus Voi toimittaa neuvottelumenettely omistaa inhouse maakuntakonsernin yhtiötä, voi toimittaa keräämänä, yhteistyöalueen Ei voi toimittaa Maakunta niiden tietojärjestelmä? merkitys on uudessa tilaavat. on kuitenkaan laissa UNA-ydin? Toisaalta rekisteripitäjä nykyisen lainsäännön Valtuusto yhteisen, Onko Valtuusto suunnitelmana tämä reaalitilanteen alueellaan. sama kautta asia palveluiden valtion kuin näkökulmasta. Ohjaako Valtuusto toimesta. Onko Hallitus tämä Toiminnan arkkitehtuurillinen Hallitus Uusimman hajautuessa käytölle Maakuntalain lakiluonnoksen tavoitetila useisiin tulla pykälissä vai velvoittavuutta. Hallitus kerroksiin mukaan määriteltävät 124 ICT taso ja ja Palvelukeskus osin yhtiöihin, 125 Tämä rakenteet virtuaalinen ICT ei ole ja Oy helpoin tällä voi hetkellä toimittaa ja vallitsema palveluita Hallitus toimintataso? ICT Palvelukeskus julkisille sote yhtiöille / kunnille maksimissaan 20%:n verran kokonaisulosmyynnistä. Oy Hallitus on ICT Maakunta Onko kuitenkin järjestelmien #1 olemassa Palvelukeskukselle mahdollista, selkein reaalitilanne yhtälö riski, että että hyvin velvoitettavasti julkisen rakentaa sitä ICT Maakunta pitkälti #2 palvelutuotannon järjestelmämallia, liiketoimintamallia valtiojohtoinen asetettu rooli jolla uudelle maakunnat ja yhtiöt Kunta #x Onko tämä riittävä osuus? Esimerkiksi potilas- asiakastietojärjestelmien Talous osalta malli tuotantojärjestelmät ei täytä perustuslain ylläpitää aloittavat yhtiölle hajaantuvat, näkemystä tarjota mm. toimintansa? laskutuksen kaikille itsehallintoalueen ja yksityiset sosiaali- Arjen ja hinnoittelun arkkitehtuuri? ja Voi toimittaa Palvelukeskus Hallitus Oy kilpailuilla markkinoilla toimivan julkisen sote-yhtiön kustannus osuus KANSALAISEN HYVINVOINNIN PROSESSIT VALINNANVAPAUDELLA Tila (esim. Palvelukeskus roolista? palveluntuottajat terveyspalveluja Onko mahdollista, tuottaville käyttäjät että täysin näkökulmasta. maakunnallinen laitoksille irrallisia ja yhtiöille ICT niiden Oy Konsernin järjestelmiään, potilastietojärjestelmän ohjesääntö, käyttäjien määrää ajatellen) voi muodostua varsin isoksi Konsernin ohjesääntö, rahaohjaus kehittäminen välttämättä jolloin ja innovointi tarvitsemia rekisteritietojen jähmettyy ja valtakunnallisesti saaminen rahaohjaus Ei voi toimittaa Asiat yhteistä pitää valtakunnallista tehdä niin kuin potilastietojärjestelmää ne on järkevä tehdä. Miten Voi toimittaa max 20% tietojärjestelmiin Palvelukeskusten maakunnan liittyvissä yksityisten välillä. asioissa. yritysten Vertaa tilanne? esim. kuntien omistamaan vesi- ja liikevaihdosta Voi toimittaa kilpailutuksen kautta, jos inhouse on enää olemassa energiayhtiöihin. BÄNG OSAKEYHTIÖLAINSÄÄDÄNTÖ & MARKKINAT ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 7
Pohdintoja maakunnallisen ICT Palvelukeskuksen ja maakunnallisten inhouse yhtiöiden välisestä suhteesta on tehty... ja tehdään jatkossakin [keskeneräistä työtä ei saa arvostella! J] ICT PALVELUYHTIÖIDEN ROOLI ICT- palvelukeskuksen roolina on olla sekä Toimialasidonnaisten sekä toimialariippumattomien uusien ja korvaavien ICT/DIGI- palvelujen kehityksestä vastaava organisaatio Toimialasidonnaisten ja toimialariippumattomien ICT- palvelujen järjestäjä sovitussa laajuudessa. ICT/DIGI- palveluja koskeva asiantuntijaorgansiaatio ja yhteishankintayksikkö Toimialariippumattoman ICT-palvelujen järjestäminen tapahtuu hankkimalla se kaupallisilta toimijoilta ja inhouse- yhtiöiltä maakuntien lukuun. Tehtävistä ja käyttövelvoitteesta säädetään asetuksella erikseen. VALTION OMISTAJUUDEN KÄYTTÖ ICT- PALVELUYHTIÖSSÄ Valtiolla on mahdollisuus omistuksensa kautta ohjata maakunnissa tapahtuvaa ICT- palveluja koskevaa kehitystä, palvelukeskuksen palvelutarjoomaa ja investointeja normaalin osakeyhtiöitä koskevien hallinnollisten menettelyjen kautta. Valtiolla voi olla golden share -osakesarja. Valtio omistaa yhtiötä myös varmistaakseen mahdollisuutensa käyttää inhouse- periaatteen mukaisesti maakuntien palvelukeskusta tarvitsemiensa palvelujen tuotantoon. VÄLIAIKAISHALLINNON PALVELUT Perustettava palvelukeskus ei tuota väliaikaishallinnolle palveluja EMO-TYTÄRYHTIÖRAKENNE ICT- palvelukeskus voi hankkia nykyisiltä kunta/kuntayhtymä- omisteisilta ICTpalveluyhtiöiltä palveluja maakunnille osaomistuksen kautta inhouse- periaatteella. ICT- palvelukeskus osallistuu myös osaomistuksensa kautta yhtiöiden päätöksentekoon. Kunnat voivat edelleen hankkia palveluja edellä mainituilta palveluyhtiöiltä. PALVELUKESKUKSEN PERUSTAMINEN Palvelukeskus perustetaan ensin valtion kokonaan omistamana osakeyhtiönä. Yhtiö voi hankkia itselleen jo ennen vuotta 2019 omistusta nykyisistä kunta/kuntayhtymäomisteisista yhtiöistä. Palvelukeskus perustetaan viimeistään 31.12.2017 loppuun mennessä. ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 8
Miten homma minimissään läjään -lähestymisen periaatteet! [Näin ajattelin ehdottaa Etelä-Karjalassa asiaa lähestyttävän kun väliaikaishallinto aloittaa homman kasaamisen] (1/2) 1. Minimi- ja varmasti valmista työn -periaatteet Tuotannon aloittaminen ei voi pohjautua keskustelun alla oleviin tai keskeneräisiin ratkaisuihin. Tuotanto aloitetaan niillä järjestelmillä mitkä on valmiina! Jos tilanne muuttuu niin muutetaan sitten, joka tapauksessaan edes jokin minimiratkaisu on näin olemassa. Nykyisillä järjestelmillä mennään, yksi per käyttötarkoitus Se järjestelmä valitaan käyttöön, jolla on eniten käyttäjiä. Konfiguraatioissa nojaudutaan suurimpien yksiköiden malleihin. Työasemaympäristö valitaan laajimman nykyisen käyttäjä- ja järjestelmäympäristön mukaan. Jos uudet ohjelmistot toimivat suoraan ko. työasemaympäristössä - greit, jos eivät - niin tuodaan ne tavalla tai toisella virtuaalisesti työpöydälle. Laskutusaineiston generointi tehdään sillä järjestelmällä, jolla laskut on nytkin maakunnassa generoitu - mikäli kansallisesti ei ole muuta valmiina, jos on niin sitten muutetaan mallia. 2. Valinnan vapauden yhtiöittämisvelvoitteen mukaiset julkiset sote-yhtiöt: Yhtiöt käyttävät samoja järjestelmiä kuin maakunnan liikelaitos (ja maakunta). Yhtiöt erotellaan omaksi organisaatioiksi talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmien sisällä Yhtiöt pyritään erottelemaan parhaan mahdollisuuden mukaan omiksi organisaatioikseen potilasja asiakastietojärjestelmien sisällä ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 9
Miten homma läjään -lähestymisen periaatteet! [Näin ajattelin ehdottaa Etelä-Karjalassa asiaa lähestyttävän kun väliaikaishallinto aloittaa homman taputtelun] (1/2) 3. Mikäli mitään muuta kansallista - toimivaa - systeemiä ei ole tarjolla, yksityisille yrityksille annetaan maakunnan asettamien kriteerien kautta velvoite käyttää maakunnan yksityisille yrityksille tarjoamia tietojärjestelmiä (jotka ovat samoja kuin liikelaitoksen ja julkisten sote-yhtiöiden käyttämät tietojärjestelmät) Jos tiedonvaihto ei onnistu muuten niin se täyty tehdä brutaalilla tavalla, yhden, maakunnan osoittaman, tietojärjestelmän kautta. Järjestelmään pyritään rakentamaan oma organisaatiorakenne yksityiselle organisaatiolle. Näiden käyttöön tarjottujen järjestelmien hinta ei ole ketään syrjivä vaan avoimella, läpinäkyvällä ja yhdenmukaisella tavalla kaikille hinnoiteltu. Jos valtakunnallisesti eteen tulee jokin toimiva ratkaisu tiedon vaihtoon, tilannetta pohditaan siinä yhteydessä. Joka tapauksessaan minimiratkaisu on olemassa. 4. Loppupeleissään, jos valmistelijoita, maakuntaa tai valtiota rupeaa mietityttää mitä ja miten tekisin niin on hyvä palauttaa mieleen tärkeimmät ajurit! Asiakkaamme/kuntalaisemme/sukulaisemme/omaisemme/vanhempamme/lapsemme eivät saa jäädä hoitamatta tai tuetta Palkat pitää pystyä maksamaan Kun nämä muistaa niin osaa priorisoida väliaikaiset ratkaisut oikealla tavalla! ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 10
PALVELUPOLKIU Valtio Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto ja fyrkka - <rahoittaa> prosessi kansantaloustasolla, jossa kuvio toimii pääsääntöisesti Kansalainen verorahoituksella <valvoo> Maakunta #1 <laskuttaa> Julkinen soteyhtiö 1 <ostaa palvelun> Maakunta <palveluiden järjestäminen> <rahoittaa> <laskuttaa> Palvelulaitos <rahoittaa> Julkinen soteyhtiö 2 <laskuttaa> Rahaprosessi on taloudenpitäjän rahavirtojen kuvaus. Rahaprosessi kulkee vaihdantataloudessa toiseen suuntaan kuin reaaliprosessi, rahasta vastikkeellisesti Yksityinen soteyhtiö 1 yhtiö tarjotut Yksityinen tavarat sote- ja palvelukset. Vrt. reaaliprosessi. 2 <ostaa palvelun> <ostaa palvelun> Reaaliprosessi tarkoittaa tuotannontekijöiden Maakunta #2 hankintaa, varastointia, yhdistelyä tuotantoprosessissa ja valmiiden tuotteiden varastointia, kuljetuksia ja myyntiä. Vrt. rahaprosessi. Julkinen soteyhtiö 3 Yksityinen soteyhtiö 3 Maakunta <palveluiden järjestäminen> Palvelulaitos Ongelma: Jotta palveluekosysteemin kokonaisvaltainen johtaminen ja verorahojen Julkinen kytkeminen soteyhtiö onnistuisi tarvitaan n Suomeen kokonaan uuden tyyppinen Yksityinen tietojärjestelmä soteyhtiö kokonaisuus! n ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 1
Ratkaisuksi UNA (Asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyö)? ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 12
D M D M D M D M D M Missä ollaan jo melkein tänä päivänä? Kokeilevaa arkkitehtuuria Eksotessa... WELLNESS CARE OTHER SECTORS ADMINISTRATION Business Process Management Platform (BPM) Social and Health Business Intelligence Management model Customership of Health and Social Care (CRM) Customer information management Customer service management Wellness Plans (Care, Rehabilitation, Service, Selfcare etc. plan) Enterprise Reporting System Enterprise Resource Planning (ERP) Resource management Process #1 Process #2 Customer flow management Process #3 Process #4 Wellness Decision Support (clinical and social) Emergency room Hospital unit (special field #1) Hospital unit (special field #n) Primary care Homecare Dental care Mental health Child health centre etc. Electronic Health Record Data (EHR) mar t Enterprise Data Warehouse [Oracle] Social and Health care Utilization Model Data mar t Child welfare Disable care Adult social services Elderly social services Family and child counselling bureau Alcohol and substance abuse counseling bureau Immigrant services etc. Electronic Customer Record (ECR) Ministry of employment and the economy System Supply Chain Management (SCM) [NeMo] Human Resource Management (HRM) [Personec] Financial Management (FM) [Intime] ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 13 Municipalities Systems The Social Insurance Institution of Finland Private sector System Third sector System
johon kuuluu myös Eksoten tietojohtamisen malli Alueelliseen, henkilötasoon pohjautuvaan palvelujen käytön ja kustannusten seurantaan on kehitetty tietojohtamisen malli (sote-palvelujen käyttömalli), jonka lähtökohtina ovat Riittävän suurien kokonaisuuksien hallinta Alueellinen näkökulma Alue, jonka sisällä alueen asukkaat sote-palveluita käyttävät (käytännössä sairaanhoitopiirin alue + ostopalvelut) Riittävän tarkka tietojen tarkastelun taso Henkilötason näkökulma Palvelujen käytön tiedot eri palveluista ovat yhdistettävissä henkilöön Palvelujen käytön kustannukset eri palveluista ovat yhdistettävissä henkilöön (= potilas/asiakaskohtainen kustannuslaskenta) Jatkuvasti päivittyvät ja ajantasaiset tiedot Tiedot päivittyvät lähdejärjestelmistä joka yö ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 14
joka yhdistelee rahat ja suoritteet
tarjoten keinot vaikuttavuuden seurantaan ja toiminnanohjauksen tueksi ja mahdollistajaksi! Vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden seuranta Nykyisillä tekijöillä mahdollisuus kymmenien tuhansien eri asiakasryhmien muodostamiseen ja seurantaan Miten asiakasryhmän palvelujen käyttö (ja kustannukset) on jakautunut ja miten se muuttuu? Miten asiakasryhmän hoito/palvelupolut ovat kulkeneet organisaation/verkoston sisällä (prosessit)? Mitä asiakkaalle tapahtuu kotiutumisen jälkeen? Miten asiakasryhmän kuolleisuus, toimintakyky (tai elämänlaatu) ovat muuttuneet? Palvelupaketit, sote-alueiden seuranta ja rahoitus (STM & Sitra) Tuki toiminnanohjaukseen: herätteitä palveluprosessiin Mitä vaihtoehtoja on ja mitä vaikutuksia niillä on (asiakkaaseen / kustannuksiin) pidemmällä aikavälillä? ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 16
Toiminnanohjaus on mm. prosessien ohjaamista. Case AVH-seurantajärjestelmä. Perusprosessi kulkuja on kolme mutta Akuuttisairaalasta kotiin A3 ft sh ft sh paino Vaativan kuntoutuksen osastolta kotiin AR3 DEPS FSQfin BMI TIA A3 ESH sh DEPS FSQfin DEPS BMI MNA RR+lab sh DEPS MNA RR+lab lab AVHkoord DEPS FSQfin BMI DEPS FSQfin ft DEPS FSQfin BMI MNA RR+lab sh BMI MNA RR+lab sh BMI BMI RR 2 vk 1 kk 3 kk 6 kk 12 kk BMI MNA RR+lab
käytännössä 1 vuoden päästä TIA:sta asiat ovat menneet varsin moninaisesti! Diagnoosi (TIA) Terveysasemat Asumispalvelut Mielenterveys- ja päihde Poliklinikat Työllisyyspalvelut Päivystys Vuodeosastot Fysioterapia Kuntoutuskeskus Sairaala (leikkaussali)
Prosessien (palvelupolkujen) seuranta esim. AVH. Mistä tulee, minne menee? ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 19
Tuki toiminnan ohjaukseen - case esimerkki: Pilottiprosessina ylipainoiset Heräte palveluprosessille BMI:n perusteella Tuodaan palveluprosessin taustalle tietoja Liitännäissairaudet Käyntisyyt T90 Diabetes, tyyppi 2, R02 Hengenahdistus/Dyspnea, R96 Astma, P76 Masennustila + P03 Masennuksen tunne sekä käyntisyyryhmät K Verenkiertoelimet ja L Tuki- ja liikuntaelimet Monisairaat Yli 5 eri käyntisyyryhmää 6 kk:n aikana Sote-palvelujen käyttö Henkilöiden palvelujen kustannukset palvelupaketeittain Käyntejä päivystyksessä yli 5 kertaa/6kk, terveysasemilla yli 12 kertaa/6kk Yli 5 eri palvelupaketin käyttöä / 6kk Pärjääminen Pitkäaikaistyöttömyys, toimeentulotuki, onko kotihoidon asiakas ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 20
Uusia tapoja hyödyntää tietoa / uusia tietolähteitä! Tavoitteena lisätä malliin Eksoten tietoja Palveluseteleistä (Effector) Ensihoidosta (Saku) Hyödynnetään myös Eksoten ulkopuolista tietoa Kelan tietoja Tiedot pitkäaikaistyöttömistä Lappeenrannan kaupungin/muiden kuntien tietoja Koulussa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat Kunnan toimet pitkäaikaistyöttömille Jatkossa mm. liikuntareseptit ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI 13.2.2017 21
Kommentteja, kysymyksiä? Oh here we are and here we are and here we go All aboard and we're hittin' the road Here we go Rockin' all over the world Toni Suihko Tietohallintojohtaja Valto Käkelän katu 3 53130 LAPPEENRANTA Puhelin: +358 40 703 5159 E-Mail: toni.suihko@eksote.fi Well gidy up gidy up and get away We're goin' crazy and we're goin' today Here we go Rockin' all over the world - Status Quo -