Seutukirjasto 127/36.361/2016. Siv 54

Samankaltaiset tiedostot
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 21/ Otsikko Sivu 311 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Kunnanhallitus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1


Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Valtuutettujen lukumäärä ja luottamushenkilöorganisaatio alkaen

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Aloite esityslistan liitteenä.

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (5) Lasten ja nuorten lautakunta. Aika klo 17:00-18:35. Otalammen koulu ja päiväkoti.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:


Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Hallintosäännön uudistaminen

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Asian valmistelijat: kunnanjohtaja Jaana Karrimaa, ta lous suun nit te lija Jonna Susi

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p , s-posti: Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Nakkilan kunta Kokouskutsu / Esityslista 4/2016 1

Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Transkriptio:

Sivistyslautakunta 54 22.06.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 191 05.09.2016 Kunnanhallitus 200 19.09.2016 Kunnanhallitus 235 31.10.2016 Seutukirjasto 127/36.361/2016 Siv 54 Seutukirjasto on tiivistä kirjastoyhteistyötä, jossa seutukirjasto on yksi hallinnollinen yksikkö, joka tuottaa kaikkien mukana olevien kuntien lakisääteiset kirjasto- ja tietopalvelut. Seutukirjasto on siis kahden tai useamman kunnan yhteinen kirjastolaitos, jonka hal lin nos ta ja toiminnasta vastaa vastuukunta. Satakunnassa kirjastojen yhteistyö on jo nyt Satakirjastot -yh teis järjes tel mäs sä niin tiivistä kuin se voi olla verkostomaisessa eri kuntien vä li ses sä yhteistyössä. Satakirjastoissa on yhteiset käyttösäännöt, yh te näi set maksut ja yhtenäiset toimintatavat. Seutukirjasto toisi nykyiseen tilanteeseen Nakkilan kannalta seu raavia hyötyjä: 1. Päällekkäisten toimintojen poistaminen, kun mm. kir jas to ai neis ton lainauskuntoon laittaminen tapahtuisi yhdessä paikassa ja hal lin nol liset tehtävät siirtyisivät vastuukunnalle. Osaamisen jakaminen myös toisi kustannussäästöjä, kun kehittämistä tehtäisiin yh teis työs sä vastuukunnan yksiköiden kanssa. 2. Henkilöstön saatavuuden paraneminen: pienessä kirjastossa vuosi- ja sairauslomien aikana henkilöstöä ei ole riittävästi, kun sijaisia ei ole saatavilla. 3. Kuntalaisten saamat kirjastopalvelut paranisivat, kun hen ki lö kunnal le jäisi enemmän aikaa asiakaspalveluun, si dos ryh mä yh teis työhön (mm. koulujen ja päivähoidon kanssa tehtävään lukemisen edistä mi seen ja mediakasvatukseen) ja kokoelmanhoitoon. Hen ki lö kunnan erityisosaamista pystyttäisiin isommassa yksikössä hyö dyn tämään laajemmin ja aukioloaikojakin olisi mahdollista lisätä. Kirjastoa käyt tää 70-80 prosenttia kuntalaisista. 4. Kirjaston vaikuttavuus lisääntyisi. Seutukirjasto myös parantaisi seu dul lis ta imagoa. Nakkila oli 1990-luvun alussa tekemässä Sa takun nan ensimmäistä kirjastojen yhteisjärjestelmää Harjavallan ja Koke mäen kirjastojen kanssa. Nyt Nakkilalla on mahdollisuus olla en-

sim mäi nen seutukirjastoon liittyvä kunta. Tämä parantaa kunnan ima goa yhteistyön tekemisen edelläkävijänä. Seutukunnan ja maakunnan kirjastopalvelujen kehittäminen hel pottuu, kun hallinto on yhteinen. Tavoitteena on, että seutukirjastoon liitty vät yksi kerrallaan myös muut alueen kunnat. Aluehallintoviraston hankerahoituksella on valmisteltu seu tu kir jas toso pi mus mal li, joka toimii pohjana yksittäisen kunnan halutessa liittyä Po rin kaupunginkirjaston hallinnoimaan seutukirjastoon. Val mis te levaan työryhmään ovat kuuluneet Nakkilan kunnan edustajina si vistys joh ta ja Pekka Varheensalo ja kirjastotoimenjohtaja Leena Pur honen. Porin kaupungin edustajina ovat olleet kirjastotoimenjohtaja Asko Hursti ja kirjastotoimen apulaisjohtaja Paula Kauppila. Lisäksi hank keel la on ollut ohjausryhmä, johon ovat edellisten lisäksi kuu luneet Nakkilan kunnan edustajina kunnanjohtaja Kalevi Viren, hal linto joh ta ja Matti Sjögren ja kunnanhallituksen jäsen Jonna Heikkilä sekä Porin kaupungin edustajina apulaiskaupunginjohtaja Kari Han nus ja kulttuurijohtaja Jaana Simula. Työryhmän valmistelema ja ohjausryhmän hyväksymä sopimusmalli on esityslistan liitteenä. Liitteenä on myös kustannuslaskelma, josta sel viää, etteivät Nakkilan kustannukset nousisi oleellisesti. Kir jas to tiloi hin liittyvät kustannukset jäisivät sopimuksessa kuntien itse hoi detta vik si eikä niitä ole huomioitu laskelmissa. Kirjastotoimenjohtajan ehdotus: Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Nakkilan kunta tekisi seutukirjastosopimusmallin mukai sen sopimuksen Porin kaupungin kanssa siten, että seutukirjasto voi si aloittaa toimintansa 1.1.2017. Ehdotus hyväksyttiin. Esitys kunnanhallitukselle Lisätietoja antaa: Kirjastotoimenjohtaja Leena Purhonen Puh. 044 747 5912 leena.purhonen@nakkila.fi Kunnanhallitus 172 Liitteenä on sopimusmalli ja kustannuslaskelma.

Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus merkitsee seutukirjaston selvityshankkeen, so pi musmal lin ja kustannuslaskelman sekä sivistyslautakunnan päätöksen tie dok seen. Kunnanhallitus tekee ehdotuksensa valtuustolle kokouksessaan 5.9.2016. Kunnanhallitus merkitsi sopimusmallin tiedokseen ja kävi asiasta kes kus te lun. Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa 5.9.2016. asian käsittely seuraavassa kokouksessa Kunnanhallitus 191 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Nakkilan kunnan ja Porin kaupungin välisen sopimuksen seutukirjastosta liitteen mu kai se na. Käydyn keskustelun kuluessa Martti Pöysti ehdotti, että asian kä sitte ly siirretään seuraavan kunnanhallituksen kokoukseen 19.9.2016 ja kokoukseen kutsutaan esittelemään asiaa Porin ki ras to toi men johta ja Asko Hursti. Jonna Heikkilä kannatti tehtyä siirtoehdotusta. Koska muita ehdotuksia ei tehty, puheenjohtaja totesi, että asian kä sit tely siirretään seuraavaan kokoukseen ja kokoukseen kutsutaan kir jasto toi men joh ta ja Asko Hursti esittelemään asiaa. Kunnanhallitus päätti tässä kokouksessaan esittää asian valtuuston esityslistalle 26.9.2016. asian käsittelyn siirtäminen 19.9.2016 kokouksen ja asia valtuuston esi tys lis tal le 26.9.2016 Lisätietoja antaa: Sivistysjohtaja Pekka Varheensalo puh. 044 747 5910

Kunnanhallitus 200 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus tekee ehdotuksensa valtuustolle kokouksessa teh täväs tä päätösehdotuksesta. Jonna Heikkilä poistui esteellisenä kokouksesta (intressijäävi) tämän asian esittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajan avatessa keskustelun asiasta kunnanjohtaja ehdotti, et tä kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Nakkilan kun nan ja Porin kaupungin välisen sopimuksen seutukirjastosta liitteen mukaisena ja sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti. Keskustelun kuluessa Satu Lankinen esitti ettei sopimusta hy väk syttäi si tässä muodossaan, koska kustannukset kasvavat noin 5 % ja so pi mus teks tiä tulisi tarkentaa. Martti Pöysti kannatti Satu Lankisen eh do tus ta. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkea va ja kannatettu ehdotus, asiasta oli äänestettävä. Ää nes tys tavak si hyväksyttiin kättennostoäänestys. Suoritetussa äänestyksessä kun nan joh ta jan ehdotus sai neljä ääntä (Lukka, Aalto, Myllykoski, Vet ten ran ta) ja Satu Lankisen ehdotus kaksi ääntä (Lankinen, Pöysti). Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallitus on hyväksynyt kun nan johta jan ehdotuksen. ehdotus valtuustolle Valt 35 Kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 19.9.2016 ja esittää eh do tuk sen sa valtuuston kokouksessa 26.9.2016. Esityslistan liitteenä on on sopimusmalli ja kustannuslaskelma. Keskustelun kuluessa Hannu Heikkilä ehdotti, että sopimusta ei hyväk sy tä ja asian käsittely lykätään. Jarmo Virtanen kannatti siir to ehdo tus ta. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että ensin on ää nes-

tet tä vä asian käsittelyn siirtämisestä. Puheenjohtajan ehdotuksesta hy väk syt tiin äänestysjärjestys siten, että ne jotka kannattavat asian siir tä mis tä äänestävät ei ja ne jotka kannattavat kunnanhallituksen pohjaehdotusta äänestävät jaa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 22 jaa-ääntä (Aalto, Ellä, von Frenckell, Pentikäinen, Ilomäki, Kalliokorpi, Ketola, Karja lai nen, Lintikko, Lukka, Myllykoski Jari, Myllykoski Sini, Mäkilä, Niemi nen, Pöysti, Ranta, Sallinen, Salo, Kilkku, Tuliniemi, Vet ten ran ta, Viinamäki) ja viisi ei-ääntä (Hakala, Heikkilä Hannu, Hintsala, Myl lymaa, Virtanen). Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jat kuu. Puheenjohtaja avasi keskustelun. Päätettyään keskustelun pu heenjoh ta ja totesi, että koska muita ehdotuksia ei tehty, valtuusto on hyväk sy nyt kunnanhallituksen päätöehdotuksen. --- Kunnanhallitus 235 Käsitellessään 3.10.2016 213 valtuuston kokouksen 26.9.2016 päätösten lail li suu den valvontaa ja täytäntöönpanoa kunnanhallitus totesi, että val tuus ton 35 :n päätös on kirjattu virheellisesti. "Puheenjohtajan eh do tuk ses ta hyväksyttiin äänestysjärjestys siten, että ne jotka kan nat ta vat asian siirtämistä äänestävät ei ja ne jotka kannattavat kun nan hal li tuk sen pohjaehdotusta äänestävät jaa." Kirjauksen tulee olla ko kouk sen kulun mukaisesti: "Puheenjohtajan ehdotuksesta hy väk syt tiin äänestysjärjestys siten, että ne jotka kannattavat asian siir tä mis tä äänestävät ei ja ne jotka kannattavat asian jatkamisen kä sit te lyä äänestävät jaa." Kunnanhallitus esittää asian näin ollen uudelleen valtuuston pää tettä väk si. Esityslistan liitteenä on sopimusmalli ja kustannuslaskelma. Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Nakkilan kunnan ja Porin kaupungin välisen sopimuksen seutukirjastosta liitteen mu kai se na. Ehdotus hyväksyttiin.

ehdotus valtuustolle