Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveiksi (öljytuotteiden ja maakaasun toimitusvarmuus) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 11 päivänä syyskuuta 2002 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskevien toimenpiteiden lähentämisestä ja ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maakaasun toimitusvarmuuden takaavista toimenpiteistä sekä ehdotuksista laadittu muistio. Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2002 Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre Ylitarkastaja Mauri Valtonen
2 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖ MUISTIO (EU/2002/0029) (EU/2002/0028) EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI ÖLJYTUOTTEIDEN TOIMITUSVARMUUTTA KOSKEVIEN TOIMENPITEIDEN LÄHENTÄMISESTÄ JA EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI MAAKAASUN TOIMITUSVARMUUDEN TAKAAVISTA TOIMENPITEISTÄ KOM (2002) 488 LOPULLINEN 1. Yleistä Direktiiviehdotuksilla pyritään turvaamaan öljyn ja maakaasun saantivarmuutta sekä parantamaan öljytuotteiden ja maakaasun sisämarkkinoiden toimintaa. Öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskevalla direktiivillä korvattaisiin vuosina 1968 ja 1973 annetut direktiivit, jotka koskevat jäsenvaltioiden velvollisuutta ylläpitää raakaöljyn ja öljytuotteiden minimivarastoja sekä toimenpiteitä raakaöljyn ja öljytuotteiden saatavuushäiriöissä. Suomessa öljyn varmuusvarastoja ovat öljyn maahaantuojien velvoitevarastot ja valtion varmuusvarastojen öljyvarastot. Velvoitevarastoista on säädetty tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetussa laissa (1070/1994). Valtion varmuusvarastoista on säädetty huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992). Koska direktiiviehdotusten hyväksyminen edellyttäisi muutoksia Suomen kansalliseen lainsäädäntöön, direktiiviehdotukset saatetaan eduskunnan käsittelyyn perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella. 2. Ehdotusten pääasiallinen sisältö 2.1. Öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskeva direktiiviehdotus Direktiiviehdotuksen mukaan voimassa oleva öljytuotteiden varastojen määrää koskeva 90 päivän keskimääräistä kulutusta vastaava yhteisövelvoite korotettaisiin 120 päivän keskimääräistä kulutusta vastaavaksi. Jäsenvaltioiden tulisi kasvattaa öljytuotteiden varastot 120 päivän kulutusta vastaavalle tasolle mahdollisimman nopeasti direktiivin julkaisemisen jälkeen ja viimeistään vuoden 2007 alkuun mennessä. Jäsenvaltioiden tulisi perustaa öljyvarastoista vastaavat julkiset virastot. Näiden virastojen tulisi omistaa vähintään kolmannes öljytuotteiden varmuusvarastoista viimeistään vuoden 2007 alusta lukien. Öljyn varmuusvarastoista vastaavien virastojen tulisi vastata kustannusvastaavaa korvausta vastaan muiden kuin jalostamotoimintaa harjoittavien toimijoiden varastointivelvoitteesta. Tällä helpotettaisiin öljytuotteita tuovien toimijoiden asemaa suhteessa öljyä jalostaviin yhtiöihin, joille varmuusvarastojen ylläpitämisen katsotaan olevan pienempi rasite kuin öljytuotteiden maahantuojille. Direktiiviehdotuksen perusteluissa todetaan, että varmuusvarastointivelvoite voi joissain tapauksissa muodostaa alalle tulon esteen. Direktiiviehdotuksen mukaan öljyn varmuusvarastot voivat sijaita jäsenvaltion omalla tai jonkin toisen jäsenvaltion alueella. Jäsenvaltiot voisivat sopia kahden tai useamman jäsenvaltion yhteisen varmuusvarastoja ylläpitävän viraston perustamisesta. Jos öljyn toimituksissa syntyisi häiriö, joka voisi vakavasti haitata talouden tai öljytuotteiden sisämarkkinoiden toimintaa, komissio voisi edellyttää, että jäsenvaltiot asettaisivat öljytuotteiden varmuusvarastot vähitellen käytettäväksi ja että jäsenvaltiot rajoittaisivat öljyn kysyntää yleisellä tai erityisellä tavalla. Komissio voisi tehdä tässä mainitun päätöksen, kun öljyn maailmanmarkkinoilla on tarjontaa 7 prosentilla
3 supistava häiriö. Komissio voisi edellyttää jäsenvaltioiden öljytuotteiden varmuusvarastojen asettamista käytettäväksi myös tilanteessa, jossa yleisen käsityksen mukaan öljytoimituksia uhkaa häiriö, joka aiheuttaa epävakautta öljymarkkinoilla ja joka voi vakavasti haitata talouden ja öljytuotteiden sisämarkkinoiden toimintaa. Komissio voi tarkastella tässä tarkoitettujen toimenpiteiden tarpeellisuutta tilanteessa, jossa raakaöljyn spot-hinta on kohonnut tasolle, jonka pysyminen lisäisi seuraavien 12 kuukauden aikana yhteisön ulkopuolelta tuotavan öljyn kustannuksia verrattuna edellisten viiden vuoden keskimääräisiin kustannuksiin määrällä, joka on suurempi kuin 0,5 % yhteisön bruttokansantuotteesta. Direktiiviehdotuksen mukaan komission yhteyteen perustettaisiin eurooppalainen seurantajärjestelmä öljyä ja maakaasua varten. Tämä seurantayksikkö avustaisi öljytoimituksia koskevan yhteisölainsäädännön valmistelussa ja täytäntöönpanossa sekä yhteisösäädösten vaikutusten seurannassa. Seurantayksikkö seuraisi öljyn sisämarkkinoiden ja kansainvälisten öljymarkkinoiden toimintaa ja kehitystä. 2.2. Maakaasun toimitusvarmuutta koskeva direktiiviehdotus Direktiiviehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulisi määritellä maakaasun toimitusvarmuutta koskeva politiikka. Tähän voisi sisältyä kaasumarkkinoiden osapuolien vastuiden selkiyttäminen toimitusvarmuutta koskevien standardien täyttämisessä. Toimenpiteitä ja toimitusvarmuutta koskevien standardien kehittämisessä jäsenvaltioiden tulisi ottaa erityisesti huomioon: a) kaasutoimitusten jatkuvuuden varmistaminen vaikeissa olosuhteissa erityisesti kotitalouskuluttajille, joilla ei ole mahdollisuutta vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöön b) tarve varmistaa kaasuvarastojen tai kaasun varapolttoaineiden varastojen riittävä taso c) tarve monipuolistaa kaasun hankintaa ja varmistaa riittävä tasapaino eri hankintalähteiden välillä d) tarve edistää kaasun hankintaa uusista yhteisön ja yhteisön ulkopuolisista hankintalähteistä kaasun sisämarkkinoille e) vakavimman mahdollisen järjestelmähäiriön riski ja suurimman hankintalähteen toimitushäiriön riski sekä toimitushäiriön kustannukset f) kaasun sisämarkkinat ja mahdollisuudet toimitusvarmuutta koskevaan yhteistyöhön rajanaapurimaan kanssa Jäsenvaltioiden tulee ottaa huomioon tarve asettaa korkeat toimitusvarmuusstandardit sähkön tuotannon kaasutoimituksille. Jäsenvaltioiden tulee kilpailun rajoitusten ja markkinoille tulon esteiden välttämiseksi antaa poikkeus toimitusvarmuusvelvoitteista yrityksille, joiden markkinaosuus on pieni, sekä kaasumarkkinoiden uusille toimijoille. Pienellä markkinaosuudella tarkoitetaan alle 10 prosentin osuutta kansallisista kaasumarkkinoista. Jäsenvaltioiden tulee toteuttaa toimenpiteet, joilla voidaan taata kaasun toimitusvarmuus asiakkaille, joilla ei ole keskeytyvää sopimusta eikä polttoaineen vaihtomahdollisuutta: suurimman yksittäisen kaasunhankintalähteen häiriötilanteessa kuudenkymmenen päivän ajan keskimääräisissä sääolosuhteissa kolmena erittäin kylmänä päivänä, joita on tilastollisesti kahdenkymmenen vuoden välein kylmänä talvena, joita on tilastollisesti viidenkymmenen vuoden välein Mainittujen toimitusvarmuusstandardien täyttämiseksi jäsenvaltiot voivat käyttää seuraavia keinoja tai niiden yhdistelmää: a) keskeytyvät kaasuntoimitussopimukset b) kaasuvarastot c) toimitusten joustavuus d) spot-markkinat Direktiiviehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulisi käyttää kaasuvarastoja toimitusvarmuuden turvaamiseen, jos varastojen rakentaminen on geologisesti ja taloudellisesti mahdollista. Direktiiviehdotuksen mukaan komissio tarkkailisi yhteisön ulkopuolisten hankintalähteiden kanssa tehtäviä pitkäaikaisia hankintasopimuksia ja antaisi näitä koskevia suosituksia. Komission suositukset voisivat koskea vain tilanteita, joissa pitkäaikaisten sopimusten osuus on riittämätön. Jos jäsen-
4 valtioiden toimenpiteet suositusten johdosta ovat riittämättömiä, komissio voisi edellyttää jäsenvaltioilta toimia, joilla taataan, että direktiivin voimaantulosta viiden vuoden kuluessa sopiva minimiosuus uusista kaasuhankinnoista yhteisön ulkopuolelta perustuu pitkäaikaisiin sopimuksiin. Jäsenvaltioiden tulee varmistaa syrjimättömät kaasuvarastojen ja LNG-laitosten rakentamislupamenettelyt, joita sovelletaan yhdenmukaisesti sekä EU-maiden että muiden maiden kaasuyrityksiin. Komissio voi kaasun toimitusten keskeytyessä yhteisön merkittävästä hankintalähteestä antaa suosituksia jäsenvaltioille toimenpiteistä, joilla autettaisiin jäsenvaltioita, joita kaasuntoimitushäiriö erityisesti koskee. Toimenpiteet voivat sisältää mutta niitä ei rajata seuraaviin toimiin: a) kaasuvarastojen purku b) kaasuputkien siirtokapasiteetin antaminen toimitushäiriöistä kärsivien alueiden käyttöön c) keskeytettävissä olevien kaasutoimitusten keskeyttäminen kaasutoimitusten ohjaamiseksi Jos jäsenvaltioiden toteuttamat toimenpiteet osoittautuvat riittämättömiksi, komissio voisi edellyttää jäsenvaltioilta kohdissa a c mainittuja tai muita toimenpiteitä kaasuntoimitushäiriöistä kärsivien jäsenvaltioiden auttamiseksi. Direktiiviehdotuksen mukaan komissio perustaisi komission johdolla toimivan eurooppalaisen hiilivetyjen toimituksia seuraavan elimen, joka avustaisi kaasutoimituksia koskevan yhteisölainsäädännön valmistelussa ja täytäntöönpanossa ja joka seuraisi lainsäädännön soveltamista sekä avustaisi toimenpiteiden tehokkuuden ja niiden kaasun sisämarkkinoiden toimintaan kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa sekä seuraisi kaasun sisämarkkinoiden ja kansainvälisten kaasumarkkinoiden kehitystä. 3. Ehdotusten vaikutukset Suomen kannalta 3.1. Öljyhuollon varmuus Suomessa öljyn varmuusvarastoja ylläpidetään öljyä maahantuovien yritysten toimesta tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain (1070/1994) nojalla sekä valtion varmuusvarastoissa huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) nojalla. Öljyä maahantuovien yritysten velvoitevarastot vastaavat noin kahden kuukauden keskimääräistä nettotuontia. Valtion varmuusvarastoissa on öljyä noin kolmen kuukauden tuontia vastaava määrä. Suomen ylläpitämien öljyn varmuusvarstojen määrä riittäisi täyttämään myös direktiiviehdotuksen mukaisen 120 päivän eli neljän kuukauden kulutusta vastaavan korotetun yhteisövelvoitteen määrän. Tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain (1070/1994) mukaan Huoltovarmuuskeskus voisi hakemuksesta myöntää varastointivelvolliselle luvan alittaa vahvistetun velvoitemäärän. Edellytyksenä olisi, että velvollisen tuotanto tai kaupallinen toiminta on velvoitteen alaisen hyödykkeen saantihäiriön vuoksi vaarassa keskeytyä tai olennaisesti vähentyä ilman velvoitevarastossa olevien tavaroiden käyttöönottoa. Edellytyksenä olisi lisäksi, ettei velvoitevaraston käyttö vaaranna energiahuollon kriisivalmiutta koskevien Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaisten velvoitteiden toteuttamista. Varastojen käyttölupia myöntäessään Huoltovarmuuskeskuksen olisi otettava huomioon Suomen sen hetkinen varautumisvelvoite ja öljyvarastojen taso. Tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetussa laissa (1070/1994) on otettu huomioon pienten ja uusien öljyntuojien tarpeet. Jos maahantuojan vuosituonti on lentobensiinin tai lentopetrolin osalta vähemmän kuin 5000 tonnia, moottoribensiinin osalta vähemmän kuin 10 000 tonnia taikka muiden velvoitteen piiriin kuuluvien öljytuotteiden tai raakaöljyn osalta vähemmän kuin 20 000 tonnia, maahantuoja ei ole varastointivelvollinen. Uuden varastointivelvollisen velvoitetta ensimmäistä kertaa vahvistettaessa velvoitteen määräksi vahvistetaan 50 prosenttia täydestä velvoitteesta. Laissa huoltovarmuuden turvaamisesta (1390/1992) todetaan valtion varmuusvarastoista: Valtion varmuusvarastoja pidetään väestön toimeentulolle, elinkeinoelämän toiminnalle ja maanpuolustusta tukevalle tuotannolle sekä huoltovarmuutta koskevien
5 Suomen kansainvälisten sopimusvelvoitteiden kannalta välttämättömistä raaka-aineista ja tuotteista. Varastojen käyttöönotosta päättää valtioneuvosto. Suomi on ollut vuodesta 1992 alkaen Kansainvälisen energiajärjestön (International Energy Agency, IEA) jäsen. Järjestön päätehtäviä ovat öljymarkkinoiden seuranta, jäsenvaltioiden yhteistoiminta öljyn saatavuushäiriötilanteissa sekä muu yhteistyö energiapolitiikan alalla. IEA:n jäsenvaltioita ovat nykyisin Yhdysvallat, Japani, Euroopan unionin jäsenvaltiot, Sveitsi, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea, Unkari, Tsekki, Norja ja Turkki. IEA:n jäsenyysvelvoitteisiin kuuluu 90 päivän tuontia vastaavien öljyn varmuusvarastojen ylläpito. Lisäksi jäsenyysvelvoitteisiin kuuluu osallistuminen öljyn kysynnän rajoittamistoimiin ja öljynjakojärjestelmään tilanteessa, jossa jäsenvaltioiden öljyn tuonnin vaje ylittää jäsenyyssopimuksessa määritellyn toimenpiteiden laukaisukynnyksen. Suomi on varautunut IEA:n jäsenyyssopimuksen mukaisiin velvoitteisiin lailla kansainvälisestä energiaohjelmasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja sopimuksen soveltamisesta (SopS n:o 114/1991). IEA:n jäsenvaltiot voivat sopia kansainvälisestä energiaohjelmasta tehdyn sopimuksen mukaisia toimia täydentävistä yhteisistä toimista, joilla järjestö reagoisi öljymarkkinoiden häiriöihin. Vuoden 2001 lopulla IEA:ssa sovittiin tehostetusta valmiussuunnitelmasta, joka voitaisiin ottaa käyttöön tilanteessa, jossa järjestö arvioi öljymarkkinoilla syntyvän selvä epätasapaino öljyn tarjonnan ja kysynnän välillä. Valmiussuunnitelman mukaisilla toimilla IEA:n jäsenvaltiot vähentäisivät öljymarkkinoille kohdistuvaa kysyntää. Tätä markkinoille kohdistuvaa kysyntää vähennettäisiin öljyn varmuusvarastojen käytöllä, öljyn kulutuksen rajoittamistoimilla ja mahdollisilla muilla toimenpiteillä. Suomen voimassa olevat järjestelyt öljyhuollon turvaamiseksi täyttävät direktiiviehdotuksen vaatimukset öljyn varmuusvarastojen määrän osalta. Valtion varmuusvarastojen ylläpidosta ja hallinnosta vastaa Huoltovarmuuskeskus, joten Suomella on direktiiviehdotuksen mukainen öljyn varmuusvarastoista vastaava virasto. Suomi on Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n jäsenenä sitoutunut järjestön jäsenvaltioiden yhteisiin toimiin öljyn saatavuushäiriötilanteissa. Myös kaikki muut EU:n jäsenvaltiot ovat IEA:n jäseniä. Direktiiviehdotuksen mukaan komissio voisi päättää öljyn varmuusvarastojen käytöstä tilanteessa, jossa raakaöljyn hinta saavuttaisi tason, joka merkitsisi yhteisön ulkopuolelta tuotavan öljyn hankintakustannusten nousua määrällä, joka ylittäisi 0,5 % yhteisön bruttokansantuotteesta. Koska kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat mukana IEA:n valmiussuunnitelmissa, direktiiviehdotuksen mukaisten toimenpiteiden lisäarvo yhteisön öljyhuollon turvaamisessa muodostuisi vähäiseksi. IEA:n valmiussuunnitelmien ja direktiiviehdotuksen mukaisten toimien täytäntöönpanossa saatettaisiin joutua yhteensovittamisongelmiin. 3.2. Maakaasuhuollon varmuus Tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain (1070/1994) nojalla maakaasulaitokset (maakaasua käyttävät tai sitä jälleenmyyvät yhteisöt) ja maahantuojat ovat velvollisia varastoimaan korvaavaa polttoainetta kolmen kuukauden kaasun hankintamäärää vastaavan määrän. Velvoite ei koske teollisuutta muun kuin teollisuuden yhdyskuntien tarpeisiin tuottaman tai jälleenmyymän maakaasun osalta. Kaasun maahantuoja vastaa alle 15 miljoonaa kuutiometriä kaasua vuodessa käyttävien maakaasulaitosten varastointivelvoitteesta. Velvoitevarastoinnista annetun lain mukaan maahaantuojan velvoitevarastosta osan tulee olla kaasumaista polttoainetta. Kaasun maahantuonnista ja tukkumyynnistä vastaava yhtiö on varautunut toimittamaan kaasuspesifisille asiakkaille ilma-propaaniseosta maakaasun toimitushäiriötilanteessa. Maakaasun toimitushäiriöiden varalta myös valtion varmuusvarastoissa varastoidaan maakaasun varapolttoaineita (raskas ja kevyt polttoöljy sekä propaani) huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) nojalla. Direktiiviehdotuksen 4 artikla koskee
6 toimitusvarmuuden takaamista asiakkaille, joiden toimituksia ei voida keskeyttää, koska näillä asiakkailla ei ole mahdollisuutta vaihtaa polttoainetta. Suomen varautumisjärjestelyt täyttävät 4 artiklan 1 kohdan vaatimukset toimitusvarmuuden ylläpidosta muiden kuin teollisuusasiakkaiden osalta, jos kaasun toimitukset suurimmasta yksittäisestä hankintalähteestä keskeytyvät 60 päivän ajaksi. Tällaisessa tilanteessa kaasun maahantuoja/tukkumyyjä toimittaisi seoskaasua eli ilma-propaaniseosta. Suomen maakaasujärjestelmä kykenee pitämään yllä toimitusvarmuutta 4 artiklan 2 ja 3 kohtien mukaisesti poikkeuksellisen kylminä ajanjaksoina. 4. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto katsoo, että energiahuollon varmuus on tärkeä energiapolitiikan tavoite. Energiahuollon varmuutta koskevan EUlainsäädännön kehittämisessä tulisi ottaa huomioon energiahuollon varmuutta koskevat voimassa olevat järjestelyt mukaan lukien energiahuollon varmuutta koskeva vakiintunut kansainvälinen yhteistyö. Uusien EU:n toimenpiteiden tarpeellisuuden punninnassa tulisi tarkastella toimenpiteiden kustannuksia ja niiden tuomaa lisäarvoa. Öljyhuollon varmuutta koskevissa järjestelyissä Suomi nojaa Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n vuonna 1992 toteutuneeseen jäsenyyteen ja IEA:n puitteissa tapahtuvaan valmiussuunnitelmien kehittämiseen öljymarkkinoiden mahdollisten häiriöiden varalle. Valtioneuvosto ei pidä ehdotetun öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskevan direktiivin antamista tarpeellisena, koska voimassa olevat järjestelyt mukaan lukien öljyhuollon varmuutta koskeva IEA-yhteistyö ovat riittäviä. Koska maakaasuhuollon varmuutta koskevissa järjestelyissä EU:n jäsenvaltiot joutuvat ottamaan huomioon kansallisen kaasuhuoltonsa erityispiirteet, sopivat toimitusvarmuutta koskevat toimenpiteet jäsenvaltioiden kansallisen toimivallan piiriin. Valtioneuvosto ei tämän vuoksi pidä maakaasun toimitusvarmuutta koskevaa direktiiviä tarpeellisena. Valtioneuvosto katsoo, että direktiiviehdotukset eivät liitty energian sisämarkkinoiden toimivuuden edistämiseen vaan energiahuollon varmuuteen. Tämän vuoksi valtioneuvosto katsoo, että direktiiviehdotusten oikeusperusta artikla 95 ei ole oikea. Öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskevan direktiiviehdotuksen mahdollista jatkovalmistelua varten valtioneuvosto toteaa ehdotuksen yksityiskohtien osalta seuraavaa: Valtioneuvosto katsoo, että ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi öljytuotteiden toimitusvarmuutta koskevien toimenpiteiden lähentämisestä sisältyvään öljytuotteiden varmuusvarastojen tason nostoon nykyiseltä 90 päivän kulutusta vastaavalta tasolta 120 päivän kulutusta vastaavalle tasolle ei ole perusteltua tarvetta. Valtioneuvosto katsoo, että jäsenvaltioiden tulisi voida vapaasti päättää öljyn varmuusvarastojen hallinnointimalleista. Tästä syystä valtioneuvosto pitää direktiiviehdotuksen artiklan 3 kohtaa 1 tarpeettomana. Koska Suomi toisaalta täyttää artiklan 3 kohdan 1 vaatimukset, voitaisiin kohta hyväksyä tilanteessa, jossa jäsenvaltioiden määräenemmistö sitä kannattaa. Artiklan 3 kohta 2 edellyttäisi, että öljyn varmuusvarastoja ylläpitävä virasto hoitaisi maksua vastaan öljytuotteita maahantuovien toimijoiden varastointivelvoitteen. Valtioneuvosto katsoo, että uusien ja pienten öljyn maahantuojien markkinoille tuloa tulee voida helpottaa myös muun tyyppisillä ratkaisuilla. Tällaiseksi ratkaisuksi tulee hyväksyä Suomen tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetun lain (1070/1994) mukaiset säännökset, joiden mukaan vähäinen tuonti ei aiheuta varastointivelvoitetta ja joiden mukaan ensimmäisen vuoden varastointivelvoite on puolet täydestä velvoitteesta. Direktiiviehdotuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan öljytuotteita toisesta jäsenvaltiosta hankkivat yritykset voisivat täyttää varastointivelvoitteen hankintamaassa ylläpidettävien varastojen avulla. Valtioneuvosto katsoo, että öljyn varmuusvarastojen sijoittamisen toisen jäsenvaltion alueelle tulee edellyttää nykykäytännön mukaista valtioiden välistä sopimusta. Koska kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat IEA:n jäseniä ja tästä syystä mukana IEA:n toimenpideohjelmissa, tulisi
7 öljyn varmuusvarastojen käyttöä koskevaan 7 artiklaan lisätä teksti, jossa todetaan toiminnan koordinaation tarve IEA:n toimenpiteiden kanssa. Valtioneuvosto katsoo, että direktiiviehdotuksen artiklan 8 mukainen komission päätöksellä tapahtuva öljyvarastojen purkaminen tilanteessa, jossa raakaöljyn hintataso on noussut artiklassa määritellyn ja yhteisön bruttokansantuotteeseen sidotun kynnysarvon yläpuolelle, olisi öljymarkkinoihin kohdistuvilta vaikutuksiltaan todennäköisesti riittämätön ja lyhytaikainen. Tästä syystä valtioneuvosto katsoo, että Suomi ei voi hyväksyä artiklaa 8. Maakaasun toimitusvarmuutta koskevan direktiiviehdotuksen mahdollista jatkovalmistelua varten valtioneuvosto toteaa ehdotuksen yksityiskohtien osalta seuraavaa: Direktiiviehdotuksen 3 artiklan 6 kohdan säännöksillä pyritään helpottamaan pienten ja uusien toimijoiden markkinoillepääsyä vapauttamalla kyseiset yritykset toimitusvarmuusvelvoitteista. Valtioneuvosto katsoo, että Suomen tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetussa laissa (1070/1994) säädetyt pieniä ja uusia maakaasulaitoksia ja maahantuojia koskevat säännökset tulee katsoa hyväksyttäviksi ja riittäviksi pienten ja uusien toimijoiden markkinoillepääsyä edistäviksi helpotuksiksi. Velvoitevarastointia koskevan lain mukaan maakaasulaitos, jonka kaasun vuosihankintamäärä on vähemmän kuin 15 miljoonaa kuutiometriä, ei ole varastointivelvollinen. Lisäksi velvoitevarastointia koskevan lain mukaan uuden varastointivelvollisen velvoitetta ensimmäistä kertaa vahvistettaessa velvoitteen määräksi vahvistetaan 50 prosenttia varastointivelvollisen täydestä velvoitteesta. Direktiiviehdotuksen 4 artikla koskee toimitusvarmuuden takaamista asiakkaille, joiden toimituksia ei voida keskeyttää, koska näillä asiakkailla ei ole mahdollisuutta vaihtaa polttoainetta. Valtioneuvosto katsoo, että 4 artiklan 1 kohdan vaatimus toimitusvarmuuden ylläpidosta voidaan hyväksyä muiden kuin teollisuusasiakkaiden osalta, jos kaasun toimitukset suurimmasta yksittäisestä hankintalähteestä keskeytyvät 60 päivän ajaksi. Tällaisessa tilanteessa kaasun maahantuoja/tukkumyyjä toimittaisi seoskaasua eli ilma-propaaniseosta. Valtioneuvosto katsoo, että vaatimukset pitää yllä toimitusvarmuutta 4 artiklan 2 ja 3 kohtien mukaisesti poikkeuksellisen kylminä ajanjaksoina, voidaan hyväksyä. Valtioneuvosto katsoo, että komissiolle ei tulisi antaa direktiiviehdotuksen 6 artiklan mukaista toimivaltaa puuttua jäsenvaltioiden kaasunhankintasopimuksiin. Kaasun hankintasopimuksista vastaavat yritykset, joiden sopimusvapautta ei tule rajoittaa. Valtioneuvosto ei pidä ehdotetun öljy- ja kaasutoimitusten eurooppalaisen tarkkailujärjestelmän perustamista tarpeellisena.