MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS. Toimintakertomus 2010

Samankaltaiset tiedostot
VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

Mikkelin yliopistokeskus

Katsaus vuoteen Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmän puheenjohtajan

SISÄLTÖ. MUC 2008 Toimintakertomus I 2

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2011

5/6/

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy

Toimintakertomus 2013

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Mikkelin yliopistokeskus

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Mikkelin yliopistokeskus

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita

Porin yliopistokeskus Jari Multisilta, johtaja, professori

TIETEELLISET RATKAISUT

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna Tekniikan Alojen Foorumi Markku Lahtinen. Tammikuu 2012

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS. Toimintakertomus 2012

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies


Löydämme tiet huomiseen

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info Ulla Mehto-Hämäläinen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Käyttöohjeet: Eteen- ja taaksepäin pääset nuolinäppäimillä. Poistuminen esc-näppäimellä.

Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN

Sisältö. Johdanto 5. Opetus 15. Voimavarat, tilat ja henkilöstö 18. Mikkelin yliopistokeskuksesta valmistui arviointiraportti 21

Ammattikorkeakoulut ja aluekehitys

Porin yliopistokeskus (UCPori)

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Muutama teema. Heikki Mannila

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK)

Pori Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Menevätkö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen roolit logistiikan tutkimuksessa sekaisin

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

SISÄLTÖ. Kuvio 1: Mikkelin yliopistokeskuksen visio, tavoitteet, toiminnan painopisteet ja arvoperusta 6

Ideasta suunnitelmaksi

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

Löydämme tiet huomiseen

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelman toteutuminen

Agrologista agronomiksi -opintopolkumalli

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy

Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Keski-Suomen kasvuohjelma

Yhteistyöesitys Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymälle

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

MUCinoita

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA

Kehittyvä Ääneseutu 2020

HOITOTYÖN STRATEGIA Työryhmä

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi.

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hämeen liiton rahoitus

Transkriptio:

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS Toimintakertomus 2010

Sisältö Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmän puheenjohtajan katsaus 5 Mikkelin yliopistokeskus 6 Tutkimus- ja kehittämistoiminta 11 Opetus 17 Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen 21 Henkilöstö ja rahoitus 28 Korkeakoulu- ja yliopistoyhteistyö 30 Kansainvälisyys 32 Mikkelin yliopistokeskus 3 Toimintakertomus 2010

Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmän puheenjohtajan Katsaus vuoteen 2010 Vuoden 2010 näkyvimmät muutokset Mikkelin yliopistokeskuksen osalta tapahtuivat emoyliopistoissa: Helsingin kauppakorkeakoulu tuli osaksi uutta Aalto-yliopistoa ja Kuopion yliopisto osaksi Itä-Suomen yliopistoa 1.1.2010 lukien. Vuonna 2010 toteutui yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman muutos, jonka mukaan yliopistot eivät ole enää valtion virastoja. Uuden lain myötä Mikkelin yliopistokeskuksessa toimii julkisoikeudellisia laitoksia ja yksityisoikeudellisia säätiöitä. Muutokset eivät näy suoraan toiminnassa. Vuosi 2010 oli monelle yliopistoyksikölle juhlavuosi ja sitä juhlittiin näyttävästi. Ensimmäisen Mikkelissä toimivan yliopistoyksikön, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen 30-vuotisjuhlaa vietettiin lokakuussa. Toinen pyöreitä vuosia täyttänyt yksikkö oli Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus, jonka 20-vuotista toimintaa juhlistettiin syyskuussa. Lisäksi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, MTT Mikkelin ja Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteinen elintarvikeosaamiskeskus Ekoneum ry täytti kymmenen vuotta. Ekoneumille vuosi oli myös toiminnan kannalta merkittävä, sillä tammikuussa 2010 julkistettiin Etelä-Savon elintarvikealan tutkimusstrategia 2010 2015. Merkittävin yksittäinen tapahtuma oli yhdessä Mikkelin ammattikorkeakoulun ja MTT Mikkelin kanssa järjestetty Mikkelin II Tiedepäivä, joka järjestettiin teemalla Kansainvälisyyttä paikallisesti. Tiedepäivä nosti esiin alueellisuuden ja erityisesti alueiden kansainvälisyyden. Teemaa käsiteltiin muun muassa digitoinnin, ympäristötutkimuksen ja lähiruoan kautta. Teema kertoo yliopistollisen toiminnan lähtökohdista; toiminnalla on oltava kansainvälinen fokus. Tiedepäivän kruunasi Vuoden 2010 Tieteenkesyttäjän julkistaminen. Alueiden voimaa korostava tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläinen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista palkittiin vuoden 2010 Tieteenkesyttäjänä. Mikkelin yliopistokeskus edistää toiminnallaan yksilöiden, yhteisöjen ja alueen kehittymistä. Mikkelin yliopistokeskus tarjosi toimintavuonna tutkintoon johtavaa yliopistollista perusopetusta, täydennyskoulutusta ja avoimen yliopiston opintoja. Tutkimustuloksia sovellettiin käytäntöön hankkeiden kautta ja erilaisia tapahtumia ja luentoja järjestettiin hyvällä menestyksellä. Yliopistokeskuksen henkilökuntaa pyydettiin usein antamaan asiantuntijalausuntoja ja mielipiteitä eri yhteyksissä. Kaikessa toiminnassa tärkeintä on toiminnan laatu. Mikkelin yliopistokeskuksen toiminnalla on oltava arvoa sekä emoyliopistoille että alueelle. Näiltä osin perusasiat ovat Mikkelissä kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa! Kimmo Mikander Kaupunginjohtaja Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmän puheenjohtaja Mikkelin yliopistokeskus 5 Toimintakertomus 2010

Mikkelin yliopistokeskus Mikkelin yliopistokeskus on verkostomaisesti toimiva tiedeyhteisö, jonka toiminta perustuu tieteelliseen tutkimukseen, yliopisto-opetukseen ja vuorovaikutukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot, Aalto-yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Mikkelin yliopistokeskus (MUC) tuottaa kestävää kehitystä ja yrittäjyyttä edistävää tieteellistä tutkimusta, koulutusta, sekä ratkaisuja ja toimintamalleja alueellisen kehittämisen edistämiseksi. Mikkelin yliopistokeskuksessa toimii myös kaikille avoin tieteellinen kirjasto. Toiminta tapahtuu tiiviissä yhteistyössä emoyliopistojen sekä alueen ja sen yritysten kanssa. MUC:n toiminnan painopisteet ovat yhteiskunnallinen vuorovaikutus, koulutus ja tutkimus. Tutkimusta, koulutusta ja palveluja Mikkelin yliopistokeskuksen osaamisalat ovat Aluekehitys ja maaseutuosaaminen Bioenergia Digitointi Elintarvikeala Luomutuotanto Materiaalitekniikka Osuustoiminta Ympäristötekniikka Yrittäjyys- ja liiketoiminta Mikkelin yliopistokeskus 6 Toimintakertomus 2010

Arvot ja tavoitteet Kestävä, uudistuva ja vaikuttava yliopistoyhteisö Mikkelin yliopistokeskuksen toiminta nojaa vahvaan, kansainvälisesti kilpailukykyiseen tutkimusosaamiseen. Yliopistokeskuksessa tehtävä tutkimus kytkeytyy alueeseen ja täydentää emoyliopistojen osaamista. Tutkimustulosten soveltaminen käytäntöön kehittämishankkeiden ja aikuiskoulutuksen keinoin on oleellinen osa yliopistokeskuksen toimintaa. Yliopistokeskus tarjoaa monitieteistä ja laaja-alaista yliopistollista koulutusta, mikä nostaa alueen väestön koulutustasoa sekä alueen valtakunnallista merkitystä arvostettuna koulutuksen tarjoajana. Koulutuksen painopiste on aikuiskoulutuksessa. Yliopistokeskus toimii alueellisella, kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla päämääränään tuottaa vaikuttavuutta ensisijaisesti Etelä-Savon maakunnalle. Yliopistokeskus on aktiivisessa vuorovaikutuksessa alueen eri sidosryhmien, elinkeinoelämän ja niitä edustavien tahojen kanssa. Yliopistokeskuksen toiminnan arvoperustana on kestävä, uudistuva ja vaikuttava yliopistoyhteisö. Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2012 Mikkelin yliopistokeskus on aluevaikuttavuudeltaan merkittävä yliopistollinen toimija Suomessa. Toimijat Mikkelin yliopistokeskuksen visio, tavoitteet, toiminnan painopiste ja arvoperusta Mikkelin yliopistokeskuksen osalta vuonna 2010 tapahtuneet muutokset yliopistokentässä merkitsivät muutoksia emoyliopistoissa: Helsingin kauppakorkeakoulu tuli osaksi uutta Aalto-yliopistoa ja Kuopion yliopisto osaksi uutta Itä-Suomen yliopistoa 1.1.2010 lukien. Toimintavuonna ryhdyttiin myös käymään neuvotteluja Itä-Suomen yliopiston Mikkelissä toimivan Soveltavan ympäristökemian laboratorion siirtymisestä osaksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston Mikkelin toimintoja. Mikkelin yliopistokeskukseen kuuluvat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti sekä Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus sekä International business -kandidaattiohjelma (BScBA-ohjelma), Itä-Suomen yliopiston Soveltavan ympäristökemian laboratorio, Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUT Savo ja Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö. Mikkelissä sijaitsevan Digitointi- ja konservointikeskuksen perustamisesta tuli syyskuussa kuluneeksi 20 vuotta. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus puolestaan vietti perustamisensa 30-vuotisjuhlallisuuksia lokakuussa. Mikkelin yliopistokeskus 7 Toimintakertomus 2010

Mikkelin yliopistokeskuksen toimijat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Perustettu 1980 Mikkeli, Helsinki, Pietari, Tallinna Henkilöstö 57 Kokonaisrahoitus 7,2 milj. T&k -hankkeet 11 kpl Opiskelijoita 3540 Yrittäjyys ja pk-yritysten kehittäminen, kansainvälinen liiketoiminta International business -kandidaattiohjelma (BScBA) Perustettu 1989 Mikkeli Henkilöstö 9 Kokonaisrahoitus 1,7 milj. T&k -hankkeet 3 kpl Opiskelijoita 247 Koordinaatioyksikkö Mikkeli Henkilöstö 3 Yliopistokeskuksen yhteinen palveluyksikkö, joka kuuluu hallinnollisesti Helsingin yliopiston keskushallintoon Yliopistojen ja niiden paikallisten yksiköiden toimintaedellytysten ja vuorovaikutuksen edistäminen alueella Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) LUT Savo Perustettu 2003 Mikkeli Henkilöstö 16 Kokonaisrahoitus 1,5 milj. T&k -hankkeet 23 kpl Bioenergia- ja materiaalitekniikka LUT Savo toimii myös Savonlinnassa ja Varkaudessa Itä-Suomen yliopisto (UEF) (osa LUT Savoa 1.1.2011 alkean) Soveltavan ympäristökemian laboratorio (LAEC) Perustettu 2003 Mikkeli Henkilöstö 14 Kokonaisrahoitus 1,6 milj. Ympäristöteknologia, kemialliset analyysi- ja käsittelymenetelmät Mikkelin yliopistokeskus 8 Toimintakertomus 2010

Toimitilojen sijainti Yliopistokeskuksen yksiköt toimivat Mikkelissä kolmessa toimipisteessä: Yliopistokeskuskampuksella, Kasarmin kampuksella sekä Pursialan kaupunginosassa. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksella on toimitilat myös Helsingissä, Pietarissa ja Tallinnassa. LUT Savon toimipisteet sijaitsevat Mikkelin lisäksi Varkaudessa ja Savonlinnassa. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutilla on yksiköt Mikkelissä ja Seinäjoella. Ruralia-instituutti toimii yliopistokeskuksissa molemmilla paikkakunnilla. Vuonna 2010 toimitiloissa ei tapahtunut suuria muutoksia. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen Pietarin toimisto muutti toukokuussa Suomi-taloon Pietarin keskustassa. Toimisto avattiin yhdessä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskus CEMATin kanssa. Yliopistokeskuksen toimipisteiden sijainti Mikkelissä Kirkkopuiston TORI M MUC Mikkelin yliopistokeskus Mikkeli University Consortium Mikkelin yliopistokeskus 9 Toimintakertomus 2010

Hallinnollinen asema Mikkelin yliopistokeskus on emoyliopistojen ja Mikkelin kaupungin vuonna 2004 allekirjoitettuun yhteistyösopimukseen perustuva verkosto. Tavoitteena on yliopistollisten toimintojen laajentaminen ja vahvistaminen, yliopisto-opintojen tarjonnan lisääminen, yliopistollisen tutkimuksen vahvistaminen alueella sekä yliopistojen keskinäisen yhteistyön lisääminen ja vahvistaminen yhdessä alueen elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa. Yliopistoyksiköt ovat emoyliopistojensa alaisia ja itsenäisiä suhteessa Mikkelin yliopistokeskukseen. Muutokset yliopistokentässä edellyttävät nykyisen sopimuksen tarkastelua ja päivittämistä. Yliopistokeskuksen strategisesta johtamisesta vastaa ohjausryhmä, johon kuuluvat mukana olevien emoyliopistojen rehtorit ja Mikkelin kaupunginjohtaja. Mikkelin yliopistokeskuksen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii koordinoivan yliopiston rehtori. Ohjausryhmä kokoontui toimintavuoden aikana kerran. Operatiivisesta johtamisesta vastaa johtoryhmä. Sen jäseniä ovat paikallisten yliopistoyksiköiden edustajat ja Mikkelin kaupunginjohtaja. Johtoryhmän puheenjohtajuus on vaihtuva. Johtoryhmä kokoontui kahdeksan kertaa vuonna 2010. Helsingin yliopisto koordinoi Mikkelin yliopistokeskusta. Vuonna 2009 Mikkelin yliopistokeskuksen ohjausryhmässä päätettiin, että Helsingin yliopisto jatkaa edelleen koordinoivana yliopistona kaudella 2010-2012. Yliopistokeskusyhteistyötä koordinoi ja palvelee koordinaatioyksikkö, jossa työskentelevät pääsihteeri, viestintäsuunnittelija ja suunnittelija. Yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö on hallinnollisesti Helsingin yliopiston alainen. Ohjausryhmä Johtoryhmä Koordinaatioyksikkö Mikkelin yliopistokeskuksen ohjausryhmä Rehtori Thomas Wilhelmsson, Helsingin yliopisto, puheenjohtaja Vararehtori Hannu Seristö, Aalto-yliopisto Rehtori Perttu Vartiainen, Itä-Suomen yliopisto Kaupungijohtaja Kimmo Mikander, Mikkelin kaupunki Vararehtori Hannu Rantanen, LUT Pääsihteeri Matti Malinen, Mikkelin yliopistokeskus, sihteeri Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmä Kaupungijohtaja Kimmo Mikander, Mikkelin kaupunki Johtaja Joan Lofgren, Aalto-yliopisto, BScBA-ohjelma Professori Tapio Ranta, Lappeenrannana teknillinen yliopisto, LUT Savo Professori Mika Sillanpää, Itä-Suomen yliopisto, Soveltavan ympäristökemian laboratorio Johtaja Pentti Mustalampi, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus Johtaja Pirjo Siiskonen, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Johtaja Majlis Bremer-Laamanen, Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus, varapuheenjohtaja Pääsihteeri Matti Malinen, Mikkelin yliopistokeskus, sihteeri Suunnittelija Ulla Jurvanen, Mikkelin yliopistokeskus, tekninen sihteeri Mikkelin yliopistokeskus 10 Toimintakertomus 2010

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Yliopistokeskuksessa tehtävä tutkimus on kansainvälistä ja vastaa yritystoiminnan tarpeisiin mahdollistaen uusien innovaatioiden kehittämisen sekä liiketoiminnan lisääntymisen. Tutkimuksen avulla pyritään kasvattamaan huippuosaamista siten, että se lisäisi alueen yritysten kilpailukykyä. Mikkelin yliopistokeskus tekee tutkimus- ja kehittämistyötä kiinteässä yhteistyössä alueen elinkeinoelämän, kuntien, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden ja muiden toimijoiden kanssa. Kärkialojen tutkimus painottuu maakunnan elinkeinoelämän kehittämisaloille ollen samalla kansainvälisesti kilpailukykyistä ja valtakunnallisesti erikoistunutta. Mikkelin yliopistokeskuksen tutkimuksen painopistealat ovat: Tutkimuksen painopistealueet Materiaali- ja ympäristötekniikka; ohutkalvopinnoitus, puu- ja muovikomposiitit sekä ympäristö-monitorointi ja kemiallinen vedenkäsittely Maaseutu ja bioenergian tuotanto; luomu, maaseutututkimus, bioenergia Pk-yrittäjyys ja liiketoiminta; pk-yrittäjyys, liiketoiminta, osuustoiminta Mikkelin yliopistokeskuksessa toteutetaan vuosittain lähes 100 tutkimus- ja kehittämishanketta. Hankkeet toteutetaan pääosin ulkopuolisella projektirahoituksella. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoituspohja on monipuolinen ja niiden toteuttamisessa on mukana laaja kansallinen ja kansainvälinen kumppanuusverkosto. Tutkimus- ja kehittämishankkeiden päärahoituslähteet v. 2006 2010 2006 2007 2008 2009 2010* Rakennerahastot 36 36 26 24 26 Ministeriöt 19 14 12 13 18 Interreg-, naapuruusohjelmat 8 8 3 4 3 Yritykset, säätiöt 11 6 11 5 7 EU:n suora rahoitus 6 7 8 3 4 Suomen Akatemia 4 4 4 5 3 TEKES 4 6 9 10 10 Muut 3 16 17 22 15 Yhteensä 91 97 90 86 86 * Tieto puuttuu UEF/LAEC (Soveltavan ympäristökemian laboratorio) vuonna 2010 alkaneet uudet hankkeet Mikkelin yliopistokeskus 11 Toimintakertomus 2010

Yliopistokeskuksessa oli vuonna 2010 seitsemän professuuria: bioenergiatekniikka, materiaalitekniikka, yhteiskuntatieteellinen maaseutututkimus, yrittäjyys, myynnin johtaminen, yrittäjyyskasvatus ja ympäristöanalytiikka. Toimintavuonna käynnistyi myös kummiprofessoritoiminta, kun Lappeenrannan teknillinen yliopisto nimitti kaksi kummiprofessoria LUT Savoon Mikkeliin. Professuurit Tutkimuksen tunnuslukuja v. 2006 2010 2006 2007 2008 2009 2010* Artikkelit tieteellisissä 21 aikakauslehdissä, joissa referee-käytäntö (joista kansainvälisissä tieteellisissä aikakauslehdissä) (19) (19) (39) (40) (8) Artikkelit kokoomateoksissa ja kongressijulkaisuissa (joista ulkomailla julkaistut) (23) (35) (25) (17) (15) Kongressiesitelmät 66 82 40 1 41 41 Väitöskirjat 0 1 1 1 1 Väitöskirjojen esi- 6 6 8 3 4 tarkastukset ja vastaväitökset Vertaisarvioinnit 46 39 9 2,3 111 4 *) Tieto puuttuu UEF/LAEC 1) Tieto puuttuu HSE/PYK 2) Tieto puuttuu HSE/PYK 3) Tieto puuttuu KY 4) Tieto puuttuu Mikkelin yliopistokeskus 12 Toimintakertomus 2010

Materiaali- ja ympäristötekniikka Materiaalitekniikka: materiaalien pintaominaisuuksien modifiointi ohutkalvopinnoituksen menetelmät Tutkimus keskittyy kulutusta kestäviin, suojaaviin ja toiminnallisiin pinnoitteisiin Ympäristötekniikka: ympäristöanalytiikka ympäristötekniikan kemialliset prosesstit Laboratorio on erikoistunut veden ja maaperän kemiallisiin puhdistustekniikoihin Materiaalitekniikan tutkimus keskittyy materiaalien pintaominaisuuksien modifiointiin ja ohutkalvopinnoitukseen. Ohutkalvopinnoitusmenetelmistä materiaalitekniikan laboratorio on erikoistunut atomikerroskasvatukseen (ALD) ja magnetroni sputterointiin. Lappeenrannan teknillisen yliopiston ASTRaL-laboratorion laitekanta ja osaaminen on räätälöity erityisesti tähän tarkoitukseen ja sitä kehitetään edelleen. Tutkimuksessa on keskitytty pinnoitteiden kulutusta kestäviin, suojaaviin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin. Vuonna 2010 käynnistyneessä kansainvälisessä Bacteriosafe-hankkeessa tutkitaan ja kehitetään ohutkalvopinnoitetekniikan lääketieteen sovellusta, tulehduksen ilmaisevaa ja lääkitsevää haavasidosta. Toimintavuonna alkanut PlasTEP-hanke puolestaan tähtää päästöjen vähentämiseen plasmateknologiaa hyödyntäviä suodattimia kehittämällä. Ohutkalvopinnoituksen rullalta rullalle -menetelmä tutkiva RRALD-hanke käsittää laajan skaalan sovellusmahdollisuuksia muun muassa pakkausteknologiassa. Materiaalitekniikan mikkeliläistä tutkimusta täydentää Tampereen teknillisen yliopiston muovikomposiittirakenteiden mekaanisten ominaisuuksien tutkimiseen erikoistunut lujitemuovialan yksikkö. Se aloitti toimintansa Mikkelissä vuonna 2009, kun muovitekniikan verkostoprofesuuri -hanke MuovePro käynnistyi yliopistokeskuksen koordinaatioyksikön hallinnoimana. Ympäristötekniikan tutkimus kohdistuu kemialliseen ympäristöanalytiikkaan ja kemiallisiin prosesseihin ympäristötekniikassa. Toiminnasta vastaa Soveltavan ympäristökemian laboratorio, joka on osa Itä-Suomen yliopiston Ympäristötieteen laitosta. Vuonna 2010 käynnistettiin neuvottelut laboratorion siirtymisestä osaksi Lappeenrannan teknillisen yliopiston Mikkelin toimintoja. Laboratorio on erikoistunut veden ja maaperän kemiallisiin puhdistustekniikoihin. Sen erityisosaamisaloja ovat ioniliikkuvuusspektrometria, ympäristöanalytiikka, nano-mittakaavan adsorptio, sähkökemialliset puhdistustekniikat ja kehittyneet hapetustekniikat. Vuonna 2010 käynnistyi Suomen Akatemian rahoittamana Hiilen nanorakenteita luonnonvaroista -hanke, jonka tuloksia voidaan soveltaa edullisten, vakaiden ja herkkien anturimateriaalien kehittämiseen. Mikkelin yliopistokeskus 13 Toimintakertomus 2010

Maaseutu ja bioenergian tuotanto Mikkelin yliopistokeskuksessa tehtävä maaseutututkimus on monitieteistä. Se käsittää kolme osaamisalaa: luomu, luonnonvarat ja elintarvikkeet, maaseutu ja yhteiskunta sekä yrittäjyys ja osuustoiminta. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tavoitteena on edistää maaseudun elinkeinoja sekä elinolosuhteita ja toiminta kytkeytyy näistä nouseviin ilmiöihin ja ongelmanratkaisuihin. Toteuttajana toimii Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Luomu, luonnonvarat ja elintarvikkeet -osaamisalalla erityinen näkökulma on elintarvikeketjujen ekologisen kestävyyden ja elintarviketurvallisuuden vahvistaminen. Osaamisalan kehittämishankkeissa tavoitteena on alan yritystoiminnan kehittäminen ja taloudellisen kannattavuuden parantaminen. Toimintavuonna alkoi mm. Luomutietoa koko ketjulle menekinedistämisen tueksi -hanke sekä FoodRus-hanke, joka tutkii venäläisten matkailijoiden käsityksiä ruokapalvelujen ja elintarvikkeiden paikallisuudesta, luonnonmukaisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä Suomessa. Maaseutu ja yhteiskunta-osaamisalan (Yhteiskuntatieteellinen maaseutututkimus) tutkimus painottuu maaseutupolitiikkaan, innovaatiojärjestelmiin ja kaupungin ja maaseudun vuorovaikutukseen. Vuonna 2010 alkaneissa uusissa hankkeissa tutkitaan mm. palvelujen saavutettavuutta vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden näkökulmasta (Palveleva maaseutu -hanke), osallisuuden ja paikallisdemokratian kehittämistä (Osallisuuden kehittäminen kuntaliitoskuntien maaseutualueilla -vertailututkimus) ja elinkeinopolitiikan ja maaseutupolitiikan linjauksia sekä keinoja maaseudun innovatiivisuuden tukemiseksi (Innovaatiotoiminnan edistäminen maaseudulla -hanke). Bioenergian tutkimustoiminta painottuu bioenergian jalostusketjuun ja sen käyttöön liittyvän teknologian ja liiketoiminnan kehitystyöhön. Bioenergian tutkimusta Mikkelissä toteuttaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston yksikkö LUT Savo. Tutkimuksen painopistealat ovat polttoaineiden tuotanto, jalostus ja kuljetusketjut; polttoaineiden saatavuus ja hankintalogistiikka; kotimainen ja kansainvälinen biopolttoainekauppa, bioenergian liiketoimintamallit sekä bioenergian kestävä tuotanto. Vuonna 2010 käynnistyneissä hankkeissa selvitetään mm. maatilayritysten energiaratkaisuja, metsäenergian logistiikkakeskuksen (sijoituspaikka Ristiina) toimintaedellytyksiä ja aktivoidaan kansainvälistä hanketoimintaa muun muassa toteuttamalla Biolämpöyrittäjyyttä Venäjälle -valmisteluhanke. Monitieteinen maaseutututkimus: luomu, luonnonvarat, elintarvikkeet maaseutu ja yhteiskunta Maaseudun elinkeinojen ja elinolosuhteiden kehittäminen Mikkelin yliopistokeskus 14 Toimintakertomus 2010

Yrittäjyys ja liiketoiminta Yrittäjyys ja liiketoiminta: yritysten kasvu ja kehitys yrittäjyysilmasto Ja asenteet kansainvälistyminen osuustoiminta ja yhteisötalous yrittäjyyden kasvualustana ja uusina sovelluksina Uusien yritysten perustamisen, toimivien yritysten kasvun sekä kansainvälistymisen ja yhteiskunnalllisen yrittäjyyden tukeminen Yrittäjyyden ja liiketoiminnan tutkimusta toteuttaa Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus. Tutkimuksen ydinalueet ovat yritysten kasvu ja kehitys, yrittäjyysilmasto ja -asenteet, kansainvälistyminen, liiketoimintamallit ja -strategiat. Tutkimustiedon avulla pyritään edesauttamaan uuden yritystoiminnan syntymistä ja tukemaan jo olemassa olevien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Esimerkiksi toimintavuonna käynnistyneessä Kiemet-hankkeessa luodaan tietopalvelu Keski- ja Itä-Euroopan hankealueen (Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Valko-Venäjä, Ukraina ja Romania) metsäsektoreista ja tavoitteena on löytää liiketoimintamahdollisuuksia ja uusia markkinoita hankealueen maissa. LUOVA Suomi -hankkeessa työskennellään luovien toimialojen vahvistamiseksi sekä luovan talouden merkitysten ja mahdollisuuksien tunnetuksi tekemiseksi. Vuonna 2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksesta tuli kansallisen hankkeen hallinnoija. Yritysten ja julkisen sektorin tiedontarpeita ja kehittämistyötä palvellaan lisäksi tilaus- ja arviointitutkimuksilla. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tehdään osuustoiminnan ja yhteisötalouden tutkimusta ja toteutetaan kehittämishankkeita. Osuustoiminnan ja yhteisötalouden tutkimus kohdistuu seuraaviin teemoihin: osuuskunta yritysmuotona, osuustoiminnan uudet yhteisötaloudelliset sovellusalueet sekä johtaminen ja hyvinvointi henkilöomisteisissa osuuskunnissa. Vuonna 2010 käynnistyneissä hankkeissa tunnistetaan yhteiskunnallisesti tärkeiksi katsottuja maaseudun SGEI-palveluja (services of general economic interest), joiden tuottaminen markkinaehtoisesti ei ole mahdollista ja joiden tuottamiseen on mahdollista myöntää valtion tukea kilpailun puuttuessa. Mikkelin yliopistokeskus 15 Toimintakertomus 2010

Digitointi Mikkelin yliopistokeskukseen kuuluva Kansalliskirjaston digitointi ja konservointikeskus vastaa Kansalliskirjaston aineistojen korkeatasoisesta säilytyksestä: digitoinnista, mikrokuvauksesta ja konservoinnista. Sillä on päävastuu Kansalliskirjaston säilytys- ja digitointitoiminnasta. Keskus on kirjastoalan kehittäjä ja koordinoi ja johtaa kotimaisten kirjastojen digitointiohjelmaa. Se myös tuottaa digitointi- ja säilytyspalveluja ulkopuolisille. Kansalliskirjaston digitointi ja konservointikeskus on suunnannut osaamistaan ja voimavarojaan erityisesti digitoinnin tietoteknisen osaamisen kehittämiseen sekä massadigitoinnin prosessien rakentamiseen. Vuonna 2010 Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoitusta aikakauslehtien ja äänitteiden digitointiin sekä sanomalehtien takautuvan digitoinnin tukemiseen. Rahoituksella Pursialaan palkattiin yli 30 työntekijää. Toimintavuonna Digitointi- ja konservointikeskuksen perustamisesta tuli kuluneeksi 20 vuotta ja juhlaseminaari kokosi syyskuussa kulttuuriperintöaineiston digitoinnin ja konservoinnin asiantuntijoita kahdeksasta eri maasta Mikkeliin. Julkaistun kulttuuriperinnön suojaaminen ja säilyttäminen: konservointi korvaavien tallenteiden tuottaminen m i k r o k u v a a m a l l a j a digitoimalla Digitointi ja säilytyspalveluja ulkopuolisille Mikkelin yliopistokeskus 16 Toimintakertomus 2010

Opetus Mikkelin yliopistokeskus tarjosi toimintavuonna tutkintoon johtavaa yliopistollista perusopetusta, täydennyskoulutusta ja avoimen yliopiston opintoja. Säännöllistä koulutustarjontaa toteuttavat Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Mikkelin yliopistokeskuksen opetustarjonta on painottunut aikuiskoulutukseen. Tutkintoon johtava koulutus Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa tutkintoon johtavaa koulutusta englanninkielisessä International business -kandidaattiohjelmassa (BScBA). Ohjelman hakijamäärä on pysynyt korkeana. Vuonna 2010 ohjelmaan haki 916 henkilöä. Hakijoita oli 60:stä eri maasta, muun muassa Nigeriasta, Vietnamista, Ruotsista, Kamerunista, Ukrainasta, Pakistanista, Venäjältä ja Keniasta. Hakijoista 62 % oli Suomen kansalaisia. Kolme vuotta kestäviin kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon johtaviin yliopisto-opintoihin hyväksyttiin 82 opiskelijaa. Muu arvosanaopetus Bachelor of Science in Economics and Business Administration (BScBA): englanninkielinen kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon johtava koulutus, International Business -kandidaattiohjelma Suuntautumis- Vaihtoehdot/sivuaineopinnot: Rural Studies: monitieteiset maaseutualan opinno Co-op Studies: osuustoiminnan ja yhteistalouden opinnot Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti antaa arvosanaopetusta monitieteisissä maaseutuopinnoissa Rural Studies sekä osuustoiminnassa ja yhteisötaloudessa Co-op Studies. Opinnot on tarkoitettu suuntautumisvaihtoehdoiksi ja sivuaineopinnoiksi eri yliopistoissa maisterin tutkintoa opiskeleville. Opetus toteutetaan usean yliopiston yhteistyönä. Rural Studies -opetusverkostoon kuuluu kuusi suomalaista yliopistoa ja Co-op Studies -opetusverkostoon kahdeksan suomalaista yliopistoa. Rural Studies -opintoja on tarjolla noin 70 opintopistettä ja ne ovat aine- ja syventävien opintojen tasoisia. Co-op Studies -opinnot käsittävät perus- ja aineopinnot (25 + 35 opintopistettä). Vuoden 2010 alusta luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden opinnot Eco Studies integroitiin osaksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetusta Helsingin yliopistossa. Ruralia-instituutti hoiti opetustehtäviä vielä kevätlukukaudella ja jatkaa Helsingin yliopiston luomuopetuksen kehittämisen ohjausryhmätyöskentelyssä. Kasvintuotantotieteiden kesäkurssi järjestettiin toisen kerran Mikkelissä elokuussa 2010. Järjestelyissä olivat mukana Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitos, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ja Ruralia-instituutti. Mikkelin yliopistokeskus 17 Toimintakertomus 2010

Avoin yliopisto Mikkelin yliopistokeskuksessa avointa yliopisto-opetusta annetaan kauppatieteissä sekä osuustoiminnassa ja yhteisötaloudessa. Kauppatieteelliset kurssit ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun avoimen yliopiston kursseja. Kurssitarjonnan suunnittelun pohjana on avoimen yliopiston väylä tutkinto-opiskelijaksi. Vuonna 2010 kauppatieteellisiä opintoja oli tarjolla avoimina opintoina yhteensä yli 200 opintopistettä. Lisäksi avoimen yliopiston opiskelijat voivat erillisellä hakemuksella osallistua Aalto-yliopiston International business -kandidaattiohjelman kursseille. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti antaa avointa yliopisto-opetusta osuustoiminnassa ja yhteisötaloudessa. Opintoja voi suorittaa avoimessa yliopistossa perusopintojen (25 op) verran. Vuoden 2010 alusta luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden opinnot integroitiin osaksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetusta Helsingin yliopistossa. Ruralia-instituutti hoiti vielä kevätlukukauden 2010 ajan myös luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden opetusta avoimessa yliopistossa. Syksyllä 2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun avoimen yliopiston opintojen koordinointi siirtyi Helsinkiin. Samalla yliopistokampuksella toimiva Mikkelin kesäyliopisto järjestää eri yliopistojen tutkintovaatimusten mukaista avointa yliopisto-opetusta. Kauppatieteet Co-op Studies: Osuustoiminta ja yhteisötalous Täydennyskoulutus Mikkelin yliopistokeskuksen koulutustoiminta painottuu aikuiskoulutukseen. Sitä järjestävät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen järjestämä koulutus tähtää yrittäjyyden edistämiseen sekä liiketoimintaosaamisen kehittämiseen johtamis-, yrittäjyysja yritysten kansainvälistymiskoulutuksella. Yrittäjyyskasvatus- ja yrittäjyysohjelmien kohderyhminä ovat yrittäjiksi aikovat ja opetusalan henkilöstö. Toiminnassa on vahvistunut nuorten ja akateemisten yrittäjävalmennukset sekä luovien alojen yrittäjyys. Vuonna 2010 käynnistyi ensimmäistä kertaa korkeakoulutettujen työllistämisohjelma Draivi Diili sekä luovien alojen yrittäjyys ja Luovien alojen yrittäjyys Etelä-Savon vahvuudeksi -hanke. Myös yrittäjyyskasvatuspalveluja tarjoava Etelä-Savon YES-keskus pääsi hyvään vauhtiin. Liiketoiminnan ja esimiestyön ohjelmissa asiakkaita ovat erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten johtajat, yrittäjät ja yritysten henkilöstö. Yritysten kansainvälistymiskoulutuksessa painopiste on Venäjä-osaamisessa. Vuonna 2010 käynnistyi uudenlainen oppisopimustyyp- Yrittäjyys- ja yrittäjyys kasvatus -ohjelmat Liiketoiminnan kehittäminen ja esimiestyö Kansainvälistyminen, erityisesti Venäjä ja Baltia Mikkelin yliopistokeskus 18 Toimintakertomus 2010

Luomu, luonnonvarat ja elintarvikkeet, maaseutu ja yhteiskunta; yrittäjyys ja osuustoiminta pinen Venäjä-asiantuntijaohjelma korkeakoulutetuille. Vuonna 2010 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus ja Helsingin yliopiston Ruralia-insituutti toteuttivat myös yhdessä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa Muuttuva Venäjä -hallintokoulutusohjelman, joka perehdytti julkisen sektorin toimijoita ja yrityksiä venäläisiin toimintatapoihin ja venäläiseen hallintojärjestelmään. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti kouluttaa maaseudun kehittämisessä omilla osaamisaloillaan (luomu, luonnonvarat ja elintarvikkeet; maaseutu ja yhteiskunta; yrittäjyys ja osuustoiminta). Vuonna 2010 pääpaino oli yrittäjyyskoulutuksessa. Uusyrityskeskus DYNA- MO järjesti alkavien yrittäjien tietoiskutilaisuuksia Kohti Yrittäjyysyhteiskuntaa -hankkeen puitteissa. Ruralia-instituutti hallinnoi hanketta vuoden 2010 loppuun saakka. Koulutusta järjestettiin myös osuuskuntayrittäjyydestä ja toimintavuonna käynnistyi Yhdessä yrittämään Itä-Suomi -hanke, jonka tarkoituksena on edistää yhdessä yrittämistä vaihtoehtona yksin yrittämiselle. Myös luomu, luonnonvarat ja elintarvikkeet -osaamisalalla painopiste oli alan yrittäjyys- ja yritysten valmiuksien kehittämiseen tähtäävässä koulutuksessa. Tiedolla ja taidolla tavoitteisiin -hankkeen valmennuksen tuloksena eteläsavolaiset vihannestilat saivat maamme ensimmäiset kansainväliset GlobalGap-vientisertifikaatit. Täydennyskoulutusta toteutettiin varsinaisten koulutushankkeiden lisäksi kehittämishankkeissa ja yrityshautomotoiminnassa. Pitkiä ja keskipitkiä ohjelmia sekä muita koulutustilaisuuksia järjestettiin yhteensä 215 vuonna 2010 (282 vuonna 2009). Yrittäjyyden ja liiketoiminnan aihepiireillä oli edelleen vahva asema sekä osanottaja- että koulutustilaisuuksien määrällä mitattuna aikaisempien vuosien tapaan. Mikkelin yliopistokeskus 19 Toimintakertomus 2010

Opiskelijamäärät Vuonna 2010 Mikkelin yliopistokeskuksen opiskelijamäärä oli kaikkiaan 5176. Opiskelijoita tutkintotavoitteisissa ohjelmissa oli yhteensä 457, joista International Business -kandidaattiohjelmassa 247. BScBA-ohjelmassa opiskeli vuoden aikana tutkinto-opiskelijoiden lisäksi 72 vaihto-opiskelijaa. Kokonaisopiskelijamäärä pieneni hieman edellisvuodesta. Arvosanaopiskelijoiden ja avoimen yliopiston opiskelijoiden määrää pienensi luomuopintojen integroiminen osaksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetusta Helsingin yliopistossa. Avoimessa yliopistossa oli myös edellistä vuotta vähemmän kauppatieteiden opiskelijoita. Mikkelissä suoritettiin yhteensä 76 kauppatieteiden kandidaatin (BScBA) tutkintoa vuonna 2010. Maisteriohjelmia eikä tieteellisiä jatko-opintoja tukevaa koulutusta ollut käynnissä vuonna 2010. Opiskelijamäärät v. 2005 2010 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kandidaattiohjelma (BScBA) 250 260 262 290 255 247 Maisteriohjelmat 86 82 73 0 0 0 Muu arvosanaopetus 198 299 398 438 250 210 Avoin yliopisto 325 226 230 263 348 147 Tohtorivalmennus 55 101 120 125* 53 0 Täydennyskoulutus 4652 6043 5002 4491 4356 4572 Yhteensä 5566 7011 6085 5607 5262 5176 *) Ohjelmassa mukana 125 opiskelijaa. Vuonna 2008 kursseille osallistui 26 henkilöä. Mikkelin yliopistokeskus 20 Toimintakertomus 2010

Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Yliopistokeskuksen Neuvottelukunta alueellisena vuorovaikutuskanavana Alueellisten sidosryhmäsuhteiden vakiinnuttaminen ja kehittäminen Mikkelin yliopistokeskuksen neuvottelukunta toimii alueen ja yliopistojen välisenä vuorovaikutuskanavana ja edunvalvonnan välineenä valtakunnan tasolla. Neuvottelukunta edistää alueella tehtävää tutkimus- ja koulutustyötä seuraamalla tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatiotoiminnan tilaa ja tarvetta suhteessa toimintaympäristön muutoksiin sekä tekee alueen yliopistotoimintojen kehittämistä koskevia aloitteita ja esityksiä. Neuvottelukunta aloitti toimintansa vuonna 2009 ja se kokoontui toimintavuonna kaksi kertaa. Mikkelin yliopistokeskuksen neuvottelukunta 2010 Maakuntajohtaja Matti Viialainen, Etelä-Savon maakuntaliitto, pj. Päätoimittaja Tapio Honkamaa, Länsi-Savo Oy Asiakaspäällikkö Harri Huhta, MTT-Mikkeli Toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, Osuuskauppa Suur-Savo Kansanedustaja Katri Komi Toimitusjohtaja Markku Kakriainen, Etelä-Savon kauppakamari Kehitysjohtaja Soile Kuitunen, Mikkelin kaupunki Vararehtori Kimmo Kontula, Helsingin yliopisto Rehtori Heikki Saastamoinen, Mikkelin ammattikorkeakoulu Vastuualueen johtaja Juha Pulliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Toimitusjohtaja Miika Puukko, Platom Oy Yrittäjä Pepita Pylkkänen, Tertin kartano Toimitusjohtaja Seppo Rantala, Helprint Oy Toimitusjohtaja Vesa Sorasahi, Miktech Oy Kansanedustaja Lenita Toivakka Kansanedustaja Pauliina Viitamies Pääsihteeri Matti Malinen, Mikkelin yliopistokeskus, sihteeri Suunnittelija Ulla Jurvanen, Mikkelin yliopistokeskus, tekninen sihteeri Mikkelin yliopistokeskus 21 Toimintakertomus 2010

Yliopistokeskuksen ja Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteistyötä on vakiinnutettu emoyliopistojen ja MAMK:n yhteistyösopimuksella. Määräaikainen sopimus uusittiin ja se astui voimaan 1.1.2010. Sopimus linjaa, että yhteistyötä lisätään erityisesti kärkialoilla, aikuiskoulutuksessa ja hanketoiminnassa. Yliopistokeskuskampuksella sijaitsevan Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Mikkelin yksikön kanssa on tehty yhteistyötä ja kumppanuus on toteutunut lähinnä yhteistyöhankkeina. Vuonna 2010 solmittiin Mikkelin yliopistokeskuksen ja MTT Mikkelin yksikön välinen yhteistyösopimus, jonka tavoitteena on lisätä sopijaosapuolten välistä yhteistyötä ja parantaa yksiköiden toimintaa ja resurssien käyttöä. Elintarvikealan tutkimuksessa yhteistyötä tehdään Ekoneum ry:n puitteissa. Ekoneum ry on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, MTT Mikkelin ja Mikkelin ammattikorkeakoulun muodostama osaamiskeskus, joka avustaa monipuolisesti elintarvikeyrityksiä toiminnan kehittämisessä. Yhteistyön aloittamisesta on kymmenen vuotta ja Ekoneumin toiminnan 10-vuotisjuhlaa vietettiin lokakuussa 2010. Tammikuussa 2010 julkistettiin Etelä-Savon elintarvikealan tutkimusstrategia 2010 2015. Kansalliskirjasto on keskeinen toimija DigitalMikkeli-konsortiossa, jossa kehitetään digitaalisen aineiston elinkaaren hallintaa ja turvataan kansakunnan muisti. Konsortiossa ovat mukana Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Mikkelin maakunta-arkisto ja Elinkeinoelämän keskusarkisto. Koordinoijana toimii Innovaatio- ja teknologiakeskus Miktech Oy. Aikaisempien vuosien tapaan vuonna 2010 yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa tehtiin järjestämällä yleisöluentoja. Studia Generalia Venäjä-luentosarjaa toteutettiin yhdessä Etelä-Savon maakuntaliiton, Suomi-Venäjä -seuran ja Etelä-Savon kauppakamarin kanssa. Yhteistyötä tehdään myös Yliopistokeskuskampuksella sijaitsevan Mikkelin kesäyliopiston kanssa. Mikkelissä käynnistyi vuonna 2010 myös Vapaan sivistystyön ja avoimen opintokentän foorumin toiminta. Siihen kuuluvat Mikkelin kaupungin sivistystoimi, Mikkelin kansalaisopisto, Mikkelin kesäyliopisto, Otavan opisto, Suomen nuoriso-opisto, Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK), Työväen Sivistysliitto, Mikkelin yliopistokeskus, Setlementti ry ja Etelä-Savon ammattiopisto. Taustalla on OKM:n vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2009 2012. Yhteistyösopimukset alueen korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa: Mikkelin ammatti korkeakoulu MTT Mikkeli Alueellisia yhteistyöfoorumeja tutkimuksessa ja kehittämisessä Yhteistyötä koulutuksessa eri alueellisten toimijoiden kanssa Mikkelin yliopistokeskus 22 Toimintakertomus 2010

Tutkimustiedon hyödyntäminen alueen kehittämisessä Alueen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän vahvistaminen Tutkimustulosten soveltaminen käytäntöön kehittämishankkeiden ja koulutuksen keinoin Aluetta, yrityksiä ja muita organisaatioita hyödyntävää ja palvelevaa tutkimusja kehitystyötä Koulutus yksiköiden, yhteisöjen ja alueen kehittymisen edistäjänä, opiskelijat projektien, selvityksien, opinnäytetöiden tekijöinä Mikkelin yliopistokeskus tekee monipuolista yhteistyötä ja toimii vuorovaikutuksessa ympäröivän alueen ja yhteiskunnan kanssa. Alueellinen vuorovaikutus toteutuu ensisijaisesti tutkimuksen ja opetuksen kautta. Tutkimustulosten soveltaminen käytäntöön kehittämishankkeiden ja aikuiskoulutuksen keinoin on oleellinen osa yliopistokeskuksen toimintaa. Yliopistotoimijoiden rooli ja osaamisperusta on keskeinen alueen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän vahvistamisessa. Mikkelin yliopistokeskus on aktiivisesti mukana aluekeskusja KOKO-ohjelman sekä osaamiskeskusohjelman toteuttamisessa ja sillä on merkittävä rooli alueen pyrkimyksissä luoda Mikkelistä sähköisen asioinnin ja arkistoinnin kansallinen palvelukeskus. Yliopistokeskustoiminnan vaikuttavuutta on vahvistettu erityisesti yhteisillä hankkeilla. Niitä toteutetaan yhdessä alueen koulutus- ja tutkimus- sekä muiden organisaatioiden ja elinkeinoelämän kanssa. Merkittävä osa hankkeista palvelee suoraan yrityksiä sekä muita organisaatioita ja aluetta. Esimerkiksi 2010 käynnistyneessä hankkeessa selvitettiin metsäenergian logistiikkakeskuksen sijoittumismahdollisuuksia Ristiinaan ja Green Care -hankkeessa selvitettiin luontoon ja maaseutuun liittyvien hyvinvointipalvelujen mahdollisuuksia Etelä- Savossa. Yliopistokeskustoimijoiden keskinäisen yhteistyön tiivistämisellä ja yhteishankkeilla vahvistetaan erilaisuudesta nousevaa innovatiivisuutta ja sen hyödyntämistä alueen kehittämisessä. Vuonna 2010 Mikkelin yliopistokeskuksen professoriryhmä kokoontui kevään ja kesän aikana suunnittelemaan kestävän kehityksen aktiivista edistämistä Etelä-Savossa. Mikkelin yliopistokeskus edistää koulutuksella yksilöiden, yhteisöjen ja alueen kehittymistä. Tavoitteena on vahvistaa alueen valtakunnallista merkitystä koulutuksen tarjoajana ja nostaa alueen koulutustasoa. Opetustarjonta on painottunut aikuiskoulutukseen. Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus on mittava johtamis-, yrittäjyys- ja yritysten kansainvälistymiskoulutuksen järjestäjä. Myös Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin omilta osaamisaloiltaan erityisesti luonnontuote- ja elintarvikeala sekä osuustoiminta tarjoama koulutus painottui yrittäjiin tai yrittäjiksi aikoviin ja pyrki edesauttamaan uuden yritystoiminnan syntymistä ja yritysten kehittymistä. Myös tutkinto-opetuksessa vahvistetaan työelämäkytkentöjä. Esimerkiksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International Business -kandidaattiohjelma on sitoutunut aluekehittämiseen muun muassa erilaisten projektien ja selvitystöiden, kuten esimerkiksi markkina-analyysien ja asiakastyytyväisyystutkimuksien kautta. Vuonna 2010 opiskelijat selvittivät Mikkelin vetovoimatekijöitä ja keinoja paikkakunnan markkinointiin sekä osallistuivat pk-yritysten kansainvälistymishankkeisiin laatimalla tietolähdepaketin ympäristöteknologia- ja bioenergia-alan yrityksille. Mikkelin yliopistokeskus 23 Toimintakertomus 2010

Yliopistokeskuksen henkilökunta osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun yleistajuisten esitelmien, lehtikirjoitusten, julkaisujen sekä muiden julkisten esiintymisten ja internetin välityksellä. Yliopistokeskuksen henkilökunta tuotti tieteellisen referee-julkaisujen lisäksi tieteellisiä ei-referee julkaisuja ja muita julkaisuja kuten oppimateriaaleja ja yleistajuisia julkaisuja yhteensä yli 80 kappaletta (LAECin tiedot puuttuvat). Henkilökunta toimi myös asiantuntijatehtävissä lukuisissa kansainvälisissä, valtakunnallisissa ja alueellisissa toimielimissä. Vuonna 2010 Mikkelin yliopistokeskus antoi pyynnöstä lausuntoja Etelä-Savon innovaatiostrategiasta 2010 2015, Etelä-Savon maakuntaohjelmasta 2010 2014, Mikkelin kaupungin elinkeinostrategiasta 2010 2015 sekä Mikkelin ammattikorkeakoulun kehittämissuunnitelmasta 2010 2015. Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun Asiantuntijatehtävät valtakunnallisissa ja alueellisissa toimielimissä Kirjastopalvelut Mikkelin yliopistokeskuksen kirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto, jonka perustehtävänä on tarjota kirjastopalvelut Mikkelin yliopistokeskukseen kuuluvien Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International business -kandidaattiohjelman sekä Pienyrityskeskuksen henkilökunnalle ja opiskelijoille. Mikkelin yliopistokeskuksen kirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto Mikkelin yliopistokeskuksen kirjasto muodostuu kahdesta osasta: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkeli Business Campus -kokoelma Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin kokoelma Kokoelmat: Noin 20 000 kirjaa, lehtiä ja elektronisia tietokantoja Aihepiirit: liiketalous, johtajuus, markkinointi, yrittäjyys, yrittäjyyskasvatus, aluetieteet, osuustoiminta ja luonnonmukainen maatalous 12 asiakaskäyttöön tarkoitettua tietokonetta Käytettävissä sekä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston elektroniset tiedonlähteet Yliopistokeskuksen ja Mikkelin ammattikorkeakoulun kirjastoyhteistyön (MIKKI-lainaus) kautta käytössä on yli 100 000 nimekkeen suuruinen kirjasto Samoissa tiloissa sijaitsee myös MTT:n kirjakokoelma Mikkelin yliopistokeskus 24 Toimintakertomus 2010

Tieteen popularisointi Tutkimuksen merkitys yhteiskunnan henkiselle ja aineelliselle hyvinvoinnille Tieteen tunnetuksi tekeminen Studia Generalia -luentosarjat Yliopistokeskusen Ystävät -toiminta Mikkelin Tiedepäivä Tunnustukset, palkinnot ja huomionosoitukset Mikkelin yliopistokeskus on ottanut erityiseksi tehtäväkseen tieteen tunnetuksi tekemisen suurelle yleisölle. Tavoitteena on tuoda esille tutkimuksen merkitys yhteiskunnan henkiselle ja aineelliselle hyvinvoinnille sekä saada myös nuoret kiinnostumaan tutkijanurasta. Tiedettä tehdään tunnetuksi useilla eri tavoilla. Mikkelin yliopistokeskuksen Studia Generalia -luentosarjat ovat tarjonneet tutkimustietoa kaikille kiinnostuneille vuodesta 2004 lähtien. Toimintavuonna järjestettiin Venäjä- ja Mikkeli 2020 -luentosarjat. Venäjää käsittelevää luentosarjaa toteutettiin yhteistyössä Etelä-Savon maakuntaliiton, Suomi-Venäjä-Seuran sekä Etelä-Savon kauppakamarin kanssa. Mikkelin tulevaisuutta ja elinvoimaisuuden lähteitä luotaavassa luentosarjassa kumppanina oli Mikkelin kaupunki. Lisäksi yliopistokeskus tarjosi yleisölle Savolainen ruokakulttuuri -luennon sekä Muuttuva Unkari-seminaarin. Toimintavuonna jatkettiin Mikkelin yliopistokeskuksen Ystävät -toimintaa. Yliopistokeskus tiedottaa ystäville ajankohtaisista asioista, tulevista tapahtumista sekä toiminnastaan. Yliopistokeskuksen Ystävien toiminta on kaikille avointa ja postituslistalle voivat liittyä kaikki halukkaat. Vuonna 2010 järjestettiin Mikkelin Tiedepäivä toista kertaa. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tuo esille Mikkelin seudulla tehtävää tutkimusta kansallisella ja valtakunnallisella tasolla. Yliopistokeskuksen henkilöstön saamat tunnustukset, palkinnot ja huomionosoitukset tekevät näkyväksi yliopistokeskuksen osaamista ja siihen kohdistuvaa arvostusta. Vuonna 2010 professori Paula Kyrö palkittiin Uudenmaan Yrittäjien yrittäjyyskasvatusstipendillä ja professori Mika Sillanpäälle myönnettiin kansainvälinen ympäristötieteen tiedepalkinto Council for Sciencen SCOPE-ohjelmasta. Mikkelin yliopistokeskus jakaa vuosittain Tieteenkesyttäjä-palkinnon henkilölle tai henkilöille, jotka ovat tuoneet ansiokkaasti tiedettä julki helposti ymmärrettävässä muodossa. Palkinto myönnettiin viidennen kerran ja se jaettiin Mikkelin Tiedepäivän yhteydessä. Tuloksia tieteestä ja tutkimuksesta Mikkelin Tiedepäivä 2010 Mikkelin Tiedepäivää vietettiin toista kertaa 13.4.2010. Vuoden 2010 Tiedepäivän teemana oli Kansainvälisyyttä paikallisesti. Tutkijat vastasivat kysymykseen, miten eteläsavolaiset hyötyvät alueella tehtävästä tutkimuksesta. Teemaa käsiteltiin mm. digitoinnin, ympäristötutkimuksen ja lähiruoan kautta. Mikkelin Tiedepäivän yhteydessä jaettiin myös Tieteenkesyttäjä 2010 -palkinto. Tieteenkesyttäjäksi nimettiin maaseudun kehitykseen ja kehittämiseen sekä alue- ja maaseutupolitiikkaan erikoistunut tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläinen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Järjestäjätahot ovat Mikkelin ammattikorkeakoulu, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n Mikkelin yksikkö ja Mikkelin yliopistokeskus. Mikkelin yliopistokeskus 25 Toimintakertomus 2010

Viestintä Mikkelin yliopistokeskuksen viestinnän tavoitteena on vahvistaa käsitystä yliopistokeskuksesta vahvana tieteellisenä asiantuntijana ja yhtenäisenä alueellisena toimijana. Yliopistokeskusta tuodaan esille kestävää kehitystä edistävänä tiedeyhteisönä. Viestinnän tarkoituksena on lisätä mielenkiintoa tutkimusta, tiedettä ja koulutusta kohtaan sekä edistää strategisia tavoitteita ja kehittää imagoa. Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö vastaa yhteisestä viestinnästä, josta sovitaan yhdessä yksiköiden kanssa. Viestintää toteutetaan vuosittain laadittavan viestintäsuunnitelman mukaisesti. Toteutuksessa koordinaatioyksikön apuna toimii yliopistokeskuksen viestintäryhmä, jossa on edustus kaikista yliopistokeskuksen yksiköistä sekä Mikkelin kaupungista. Vuoden 2010 viestintäsuunnitelman pohjalla on Mikkelin yliopistokeskuksen strategia 2008 2013. Yliopistokeskuksen omat verkkosivut (www.muc.fi), lehdet ja tiedotteet, tapahtumat sekä esitteet ja julkaisut viestittävät tietoa yliopistokeskuksen toiminnasta sekä sen kehittämisestä ja luovat edellytykset vuorovaikutukselle. Vuonna 2010 yliopistokeskus ryhtyi käyttämään viestinnässä myös sosiaalista mediaa ja perusti omat Facebook-sivut. Yliopistokeskus vahvana tieteeellisenä asiantuntijana ja yhtenäisenä alueellisena toimijana Verrkosivut (www.muc.fi), Facebook Lehdet ja tiedotteet Esitteet Julkaisut Tapahtumat MUCinoita-verkkotiedote Vuodesta 2007 Julkaistaan neljä kertaa vuodessa Ajankohtaisuutisia toiminnasta, tapahtumista, koulutuksesta ja henkilöstöstä. Yliopistokeskus-lehti Vuodesta 2005 Ilmestyy kerran vuodessa KULMA Mikkelin seudun tutkimuksen ja kehittämisen lehti Vuodesta 2007 Esittelee Mikkelin seudulla tehtävää tutkimusta ja tuotekehitystä ja sen tekijöitä ja alueen kehittämistä ja yrityksiä Ilmestyy kaksi kertaa vuodessa Yhteistyössä KOKO-ohjelman, Mikkelin ammattikorkeakoulun, Mikkelin kaupungin, Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy:n, Etelä-Savon Koulutus Oy:n ja Mikkelin innovaatio- ja teknologiakeskus Miktech Oy:n kanssa. Mikkelin yliopistokeskus 26 Toimintakertomus 2010

Mikkelin yliopistokeskuksen tapahtumat vuonna 2010 Studia Generalia -luennot 27.4. Savolainen ruokakulttuuri 4.5. Yrtit Venäjällä 13.10. Mikkeli 2020 21.10. Venäjä ja länsi 10.11. Muuttuva Unkari Gulassikommunismista Nyky-Unkariin -luento 22.11. Pietarin monet kasvot 29.11. Mikkeli 2020: Palvelut Muut tapahtumat 12.2. Väitös: M. Phil. Xiang Huang, Itä-Suomen yliopisto, Soveltavan ympäristökemian laboratorio 13.4. Mikkelin Tiedepäivä 22.4. 1.5. Kampusfestari 12.5. Flooran päivä 29.7. 1.8. Farmari Maatalousnäyttely Mikkeli 24.8. Infotilaisuus Mikkelin yliopistokeskuksen uusille opiskelijoille 25.8. Kampuksen yhteinen lukukauden avaus 15.10. Väitös: FM Sari Vilhunen, Itä-Suomen yliopisto, Soveltavan ympäristökemian laboratorio 10.11. Dr. Erkinjon Nazarovin vierailuluento ja IMF-seminaari Henkilökuntatapahtumat 10.6. Kesäretki Heimariin 11.10. TYHY-tapahtuma MUC-Keilailu 10.12. Pikkujoulut 16.12. Yliopistokeskuksen joulukahvit ja joululaulu -tilaisuus Yliopistokeskuksen tarjoama henkilöstökoulutus 10.4. Viestintä työyhteisössä 6.5. Asiantuntijan esiintymistaito selkeä ja vakuuttava viestintä 11.5. PowerPoint-koulutuspäivä 19.5. Tehokas palaveri 1. 2.9. Ensiapukurssi 14.9. 14.12. Finnish for foreigners 15.10. Tehoa ja taitoa julkishallinnon teksteihin 20.10. Projektin suunnittelu, hallinta ja johtaminen 2.12. Selkeä ja vakuuttava esiintyminen 2010 2012 EU-hankevalmistelijakoulutus Mikkelin yliopistokeskus 27 Toimintakertomus 2010

Henkilöstö ja rahoitus Henkilöstö ja rahoitus Mikkelin yliopistokeskuksen yksiköissä työskenteli vuoden 2010 lopussa päätoimisesti yhteensä 227 henkilöä. Päätoimisen henkilöstön määrä pieneni 3 % edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilötyövuodet (221 htv) puolestaan lisääntyivät hieman (1 %) edellisestä vuodesta. Henkilökunnasta 52 % oli vakituisessa työsuhteessa (47 % vuonna 2009). Helsingin kauppakorkeakoulun International business -kandidaattiohjelmaa (BScBA) toteutetaan kolmen viikon intensiivijaksoissa, joihin opettajat tulevat eri puolilta maailmaa. Toimintavuonna vierailevia luennoitsijoita oli 50, joista ulkomaalaisia 43. Vuonna 2010 Mikkelin yliopistokeskuksen toimintaan liittyivät myös ensimmäiset kummiprofessorit, kun Lappeenrannan teknillinen yliopisto nimesi kaksi kummiprofessoria LUT Savoon Mikkeliin. Henkilöstöä 227 Henkilöstömäärä v. 2006 2010 (päätoimiset) 2006 2007 2008 2009 2010 Professorit HY 117 118 108 136 131 1 Aalto-yliopisto 59 56 64 59 66 3* Itä-Suomen yliopisto 37 34 17 25 14 1 LUT 19 15 15 15 16 2 Yhteensä 232 223 204 235 227 7 *) International business -kandidaattiohjelmassa (BScBA) opetti 50 vierailevaa luennoitsijaa, joista 43 ulkomaalaisia (ei mukana taulukon luvuissa). Tutkimushenkilökunta v. 2006 2010 2007 2008 2009 2010 Professorit 8 7 7 7 Tutkimusjohtajat 4 5 4 3 Tutkijat 42 38 43 41 Muu tutkimushenkilöstö 8 2 12 4 Jatko-opiskelijat (36) (35) (27) (29) Yhteensä 62 52 66 55 Mikkelin yliopistokeskuksen kokonaisrahoitus vuonna 2010 oli 18,7 miljoonaa euroa. Kokonaisrahoitus pieneni edellisestä vuodesta 4,1 %. Rahoituslähteistä suurin oli emoyliopistojen panostus. Opetusministeriö myönsi Mikkelin yliopistokeskuksen koordinointiin 670 000 euroa. Kokonaisrahoitus 18,7 milj. euroa Mikkelin yliopistokeskus 28 Toimintakertomus 2010