Asukkaiden Lappeenranta toiminta sekä Kansalaisraati ensimmäisen kerran Lappeenrannassa L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana 28.8.2013
IHMISTEN LAPPEENRANTA Järvi on järvi ja metsä on metsä, vaikka kukaan ei soutaisi tai sienestäsi. Kaupunki ilman ihmisiä on puolestaan tyhjä. Ihminen tekee kaupungin sekä rakentamalla että asumalla sen omakseen. Matti J. Kuronen
Asukkaiden Lappeenranta Tule ja vaikuta asuinalueesi parhaaksi Asumisen yhteisöllisyyttä Viihtyvyyttä Myönteistä kaupunkikuvan kehittämistä
Asukastoiminnan kehittämisajatus Lappeenranta haluaa panostaa asukkaittensa viihtyvyyteen. Yhteistyö kaupunginosayhdistysten ja kylien kanssa mahdollistaa asukkaiden tarpeiden paremman huomioimisen. Lappeenrannan kaupunki tukee asukkaiden osallisuutta ja arvostaa asukas- ja toimijayhteistyötä voimavarana. - Budjetissa varattuna vuodelle 2013 20.000 eur toiminta-avustusta yhdistyksille 12.000 eur alueraatitoiminnalle
Asukastoiminnan kehittämisajatus Kaupungin toiminnan avoimuus, aktiivinen viestintä ja asukaslähtöisyys tarjoavat hyvät mahdollisuudet asukkaille osallistua oman alueensa ja koko kaupungin myönteiseen kehittämiseen. Kaupunki suuntaa katseen omaan kaupunkiin, sen asukkaisiin ja alueisiin pitkäjänteisen vuorovaikutteisen kehittämisen voimistamiseksi. Keskeistä asukastoiminnassa on koota hajanaisia mielipiteitä yhteen. Asukkaiden ääntä on kuultava esimerkiksi kaavoitus- ja ympäristöasioissa.
Asukastoiminnan tavoitteet Asukkaiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen Parannetaan asukastoimintaa harjoittavien tahojen yhteistyötä, mukaan lukien ns. 3. sektori Edistetään asukkaiden kiinnostusta lähiympäristöönsä Parannetaan tiedonkulkua eri toimijatahojen ja asukkaiden välillä sekä päinvastoin
Toiminnan kautta viimeisimpiä saatuja tuloksia 1/2 Asukkaiden omatoimisuus ja aktiivisuus on lisääntynyt - Talkoilla tehty 2 koirapuistoa ja kolmas suunnitelmissa, asukastapahtumien järjestämistä yhdessä toisten toimijoiden kanssa, Kylä pitää huolta lapsistaan -asukasyhdistyksen oma projekti, historiallisen Keisarin aseman entisöinti ajatus oli lähtöisin asukasyhdistyksestä, rakentava ja perusteltu kritiikki Leirin suuressa kauppakeskus hankkeessa sekä Tyysterniemen maankäyttö-suunnitelmissa (asukkaiden perusteltu kanta muutti kaupungin suunnitelmia) Asuinviihtyvyys- ja turvallisuus on parantunut asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta - Lauritsalan ja Sammonlahden aluekeskusten kehittämistyöryhmät, Voisalmen sillan korjaus, jääkiekkokaukalon tekemistä talkoilla, siivoustalkoita keväisin ja syksyisin
Toiminnan kautta viimeisimpiä saatuja tuloksia 2/2 Asukastupatoiminnan kautta yksinäisyyttä ja eristäytymistä on ehkäisty - Sammonlahden ja Lauritsalan asukastuvissa järjestetään virikkeellistä, niin kulttuuripainotteista kuin liikunnallistakin ohjelmaa kävijöille Tiedonkulku on parantunut asukastoimintaan kohdistettujen nettisivujen, eri alueilla pidettyjen asukastilaisuuksien, Lappeenranta -asukaslehden ja useiden mediaosumien ansiosta - Asukastoiminnan sähköinen uutiskirje levittää tietoa toiminnasta ja tapahtumista.
Mitä muuta asukastoiminnassa on saatu aikaan / tehty toimenpiteitä? Nyt jo parin vuoden ajan on kerätty alueraadeilta asukkaiden toiveita ja esityksiä huomioonotettavaksi tulevan vuoden talousarvioesitykseen. - Muutamia toimenpiteitä ollaan saatu tätä kautta myös läpi Asukkaiden terveisiä on välitetty myös Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiirille - Näihin ei valitettavasti reagoitu mitenkään..
Tiedotuksesta muutama sana - millä keinoin on tavoitettu asukkaita Nettisivut: http://www.lappeenranta.fi/suomeksi/palvelut/asukas- _ja_aluetoiminta.iw3 Asukaslehti, ilmestyy kolmesti vuodessa, jaetaan jokaiseen kotitalouteen: http://www.lappeenranta.fi/suomeksi/kaupunkiinfo/lehdet_ja_esitteet.iw3 Sosiaalinen media loistava nykyaikainen ja innovatiivinen kanava - Lappeenrannan kaupungin virallinen Facebook sivu - Asukkaiden Lappeenranta Facebook sivu - Joutsenon alueraati Facebook sivu - Eri tapahtumille oma sivustonsa esim. Mennään Bussilla tai Kuuluuko äänesi lähidemokratia seminaari Lehdistötiedotteet aktiivista yhteydenottoa paikalliseen mediaan
Sähköinen palautepalvelu Palautepalvelu - Asukastoiminta ja lähidemokratia Lähetä kysymyksiä, kommentteja ja ideoita vaivattomasti verkossa! Lappeenrannan kaupunki on luonut sähköisen palautekanavan helppoa ja vaivatonta palautteen antamista varten. Järjestelmän kautta voi antaa palautetta kaupungin palveluista tai tehdä kysymyksiä niihin liittyen. Nyt on luotu myös asukastoiminnalle ja lähidemokratialle oma osionsa tähän palvelukonseptiin.
Lappeenrannan asukastoiminnan eri toimijat Lähiötoimikunta Kaupunkiraati 7 alueraatia Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuus syksyllä Asukastilaisuudet jokaisella Alueella keväisin Asukasyhteyshenkilö Maaseutuasiamies 38 kyläyhdistystä 21 asukasyhdistystä Toimivat itsenäisesti ja toiminta perustuu asukkaiden vapaaehtoiseen toimintaan
Alueraati - nykyisin 7 aktiivista alueraatia Lappeenrannan kaupungin taajama-alueilla aloitti vuoden 2006 alusta toimintansa viisi alueraatia - Eteläinen - Keskusta - Lauritsala - Länsialue - Pohjoinen - Joutseno kuntaliitoksen myötä vuonna 2009 - Ylämaa kuntaliitoksen myötä 13.10.2011
Alueraati - Jäsenistö noin 20 hlöä Alueraatien kokoonpanoissa ovat mukana alueen asukasyhdistykset, järjestöt ja yritykset kunkin alueen toiveiden ja luonteen mukaisesti. Lähtökohtana on se, että alueen eri toimijoilla olisi edustus raadissa. Raatien toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Mukaan on kutsuttu myös aktiivisia asukkaita, ilman mitään yhdistys/toimija taustaa. Alueraadin tehtävä on koota sen tietyn alueen asukasyhdistysten ja toimijoiden äänet & ajatukset & ideat yhteen ja viedä niitä eteenpäin yhdellä laajalla rintamalla. Alueraadeilla ei ole juridista toimintavaltaa Asukasyhteyshenkilö toimii alueraadin sihteerinä
Miten alueraati kokee oman toimintansa? Toimenpiteitä - Toiveita / esityksiä / ideoita / kehittämissuunnitelmia asukkailta eteenpäin toimitettavaksi kaupungin eri toimialoille - Talkootoimintaa omalla alueella resurssien puitteissa / yhteistyössä kaupungin kanssa (3.sektori nousuun) Sosiaalisuutta / Yhteisöllisyyttä - Alueella yhteisiä tilaisuuksia, naapurin huomiointia, vastuun kantaminen yhteiskunnasta ja toisesta Tulevaisuuden suunnittelua - Otetaan osaa / kantaa asukastilaisuuksiin, kuulemisiin, annetaan mielipiteitä, vaikutetaan omalla alueella avoimen tiedotuksen kautta asenteisiin positiivisella tavalla
Asukastilaisuus Asukastilaisuudet ovat kaikille asukkaille ja toimijoille avoimia tilaisuuksia. Niissä kootaan asukkaiden ja toimijoiden näkemykset. Kaupunki vastaavasti esittelee kehittämistavoitteitaan alueella. Asukastilaisuus järjestetään yleensä kerran vuodessa. - Lisäksi aina tarpeen mukaan asiakohtaisia asukasfoorumeja esim. aiheesta Osayleiskaava työn edistysminen Asukastilaisuuden esitysaiheet päättää kunkin alueen alueraati
Keskustelutilaisuudet - asukastilaisuus Hyvä keskustelutilaisuus on kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelua. Ajatuksia julki molempiin suuntiin Julkiset keskustelutilaisuudet tarjoavat esimerkiksi kuntalaisille hyvän tilaisuuden kertoa huolenaiheistaan päättäjille. Päättäjät taas saavat suoraa tietoa kuntalaisten tunnoista ja voivat oikaista mahdollisia väärinkäsityksiä. Avoin tiedon kulku on hyvää hallintoa ja hyvää demokratiaa. Onnistunut keskustelutilaisuus tuo esille sekä kansalaisten että päättäjien ajatuksia ja synnyttää vuoropuhelua. Samalla päättäjien on huomioitava, etteivät kovaäänisimpien kuntalaisten mielipiteet välttämättä edusta enemmistön mielipidettä.
Kaupunkiraati - Jäsenistö noin 30 hlöä Kaupunkiraati koostuu alueraatien puheenjohtajista, varapuheenjohtajista sekä muista eri alueraatien edustajista. Kaupunkiraati kokoaa parisen kertaa vuodessa asukastoimijat yhteen. Kaupunkiraadissa eri toimijat saavat kuulla toistensa kuulumisia ja ottaa mallia toistensa tekemisistä tarvittaessa. (Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan ajatusmalli) Kaupunkiraati organisoi kerran vuodessa kaikille lappeenrantalaisille suunnatusta avoimen asukastilaisuuden, Asukkaiden Lappeenranta tilaisuuden. Kaupunkiraadilla ei ole juridista toimintavaltaa Asukasyhteyshenkilö toimii kaupunkiraadin sihteerinä
Asukkaiden Lappeenranta -tilaisuus Tilaisuus on perinteisesti pidetty Lappeenrannan kaupungintalon Valtuustosalissa marraskuun lopulla. Ajankohdan on määritellyt vuoden loppuun valmistuva tulevan vuoden talousarvio, jota tarkastelemalla voidaan luoda katsaus tulevan vuoden investointeihin ja toimenpiteisiin. Tässä tilaisuudessa ollaan käsitelty kaupunkimme asioita enemmän yleisellä tasolla kuin alueellisissa asukasfoorumeissa. Tilaisuudessa tarkastellaan kuluneen vuoden toimintoja ja onnistumisia asukastoiminnan näkökulmasta katsottuna.
Asukasyhteyshenkilö Lappeenrannan kaupunki on palkannut asukasyhteyshenkilön organisoimaan ja olemaan asukastoimijoiden tukena Koska asukastoiminta on kuntalaisten vapaaehtoista toimintaa, on Lappeenrannan kaupunki halunnut tukea tätä toimintaa palkkaamalla asukasyhteyshenkilön helpottamaan asukastoimijoiden ja aktiivisten kansalaisten mukana oloa, ilman pelkoa että joutuu hommiin Kaupunki on halunnut tällä tavoin innostaa ja kannustaa asukkaitaan aktiivisuuteen ja osallistumaan ennen kaikkea! Asukkaille on auennut raatien ja kaupungin asukasyhteyshenkilön kautta uudenlainen mahdollisuus vaikuttaa ja ottaa yhteyttä virkamiehiin ja päätöksentekijöihin.
Lähiötoimikunta Kaupunginhallituksen asettama Ohjaa asukas- ja aluekehittämisohjelman toimenpiteiden valmistelua Huolehtii viestinnästä kaupungin johtoryhmään Huolehtii yhteistyöstä toimialojen kanssa Kehittää projekteja ohjelmakaudelle 2013-2016 Alueellistaa osaltaan toimialojen asukaslähtöisiä kehittämisohjelmia
Lappeenranta 2028-strategian valmistelu Lappeenranta-strategiaa valmistellaan vuorovaikutuksessa asukkaiden sekä kaupungin henkilöstön ja sidosryhmien kanssa. Kuntalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa sekä pitkän aikavälin että nelivuotiskauden tavoitteisiin muun muassa vastaamalla kyselyyn kaupungin verkkosivuilla. Kuntalaiskyselyyn vastasi 232 asukasta. Kuntalaiskyselyn innokkaimmat vastaajat löytyivät Keskustan ja Sammonlahden alueilta. Suurin vastaajaryhmä oli 35 44-vuotiaat ja toiseksi suurin ryhmä 55 64-vuotiaat. http://www.lappeenranta.fi/suomeksi/palvelut/paatoksenteko/strat egiat/lappeenranta_2028_-strategia/kuntalaiskyselyn_tulokset.iw3
Uutta ja innovatiivista kokeilua Lappeenrannassa! Lappeenrannan kaupunki on hyväksytty mukaan yhtenä kahdentoista muun kaupungin kanssa toteuttamaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n asuinalueiden viihtyvyyttä ja asukasosallisuutta nostattavaa hanketta. Toimintakausi tälle hankkeelle on vuodet 2013 2015. Kansalaisraati ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa Sammonlahden suuralueella toteutetaan ensimmäistä kertaa asukastoiminnan kansalaisraati. Kansalaisraati on uudenlainen osallistumisen menetelmä. Kansalaisraadissa keskeistä on asioiden yhdessä pohtiminen ja aito keskusteleminen. Kansalaisraateja on järjestetty maailmalla 1970-luvulta lähtien, mutta Suomessa vasta viime vuosina. Menetelmää on kokeiltu muun muassa Jyväskylän kaupungissa alkuvuodesta 2012. Haluamme kokeilla pilotin tavoin tämän hankkeen puitteissa kansalaisraatia.
Ilmaan heitettyjä kysymyksiä jokaisen itsensä mietittäväksi Vaikuttamismahdollisuuksia löytyy - Osataanko niitä käyttää? Aktiivinen kansalaisuus mitä tarkoittaa? Kansalaisaktiivisuus miten eroaa aktiivisesta kansalaisuudesta? Kansalaisvaikuttaminen miten voin itse osallistua? Oma ajatukseni sosiaalisuudesta, aktiivisuudesta, talkootoiminnasta, yhteisen hyvän rakentamisesta uhraten hiukan omaa aikaa, resursseja, omien voimien mukaan kukin Se ei ole minulta pois päinvastoin!
www.lappeenranta.fi / Asukas- ja aluetoiminta www.asukkaidenlappeenranta.fi Asukastoiminta ei ole politikointia eikä oman edun tavoittelua, vaan se on puhdasta kansalaisvaikuttamista parhaimmillaan. Jokainen asukas on tervetullut mukaan toimintaan! L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana 28.8.2013