POPELY/28/07.02/2014 PÖYTÄKIRJA KIIMINKIJOEN TULVARISKIEN HALLINTASUUNNITELMA ALOITUSKOKOUS Aika ja paikka: 25.2.2015, ELY POP Neuvotteluhuone Kotka, Veteraanikatu 1, Oulu Läsnäolijat: Kallio Tuomas (puheenjohtaja), Kettunen Kaisa (sihteeri), Honkakunnas Tomi, Kurvinen Mika, Ukkola Mikko, Tuomela Harri, Utriainen Olli, Yrjänä Timo 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Yrjänä avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Osallistujat esittäytyivät. Paikalla oli Tuomas Kallio Pohjois-Pohjanmaan liitosta, Mikko Ukkola ja Harri Tuomela Oulun kaupungista, Mika Kurvinen ja Tomi Honkakunnas Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta sekä Kaisa Kettunen, Olli Utriainen ja Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Valittiin puheenjohtajaksi Tuomas Kallio ja sihteeriksi Kaisa Kettunen. Keskusteltiin ohjausryhmän kokoonpanosta. Yrjänä ehdotti että pidettäisiin seminaari muille kunnille myöhemmin työn edetessä, mutta ei laajenneta ohjausryhmää. Päätettiin pitää ohjausryhmän kokoonpano tällaisena. 2. Yleistä tulvariskienhallintatyöstä ja aiemmat tulvasuojelusuunnitelmat Utriainen esitteli tulvariskienhallintatyön prosessia sekä muita tulvariskien hallintatöitä Pohjois-Pohjanmaalla. Kettunen esitteli Kiiminkijoen varressa tehdyt suunnitelmat. (Liite 1) Todettiin että Ukkolannivan suunnitelmaa ei oltu tehty ja Sepänkujan pengerrys sekä muutama teiden korotus on ainoat tulvasuojelutoimenpiteet, mitä Kiimingissä on tehty. 3. Kiiminkijoen tulvariskien hallintatyön suunnittelusta Kettunen esitteli toimintasuunnitelman sisällön. Todettiin, että ensin tehdään tulvavaara- ja tulvariskikartat, jonka jälkeen niiden avulla päätetään tavoitteet ja sitten ruvetaan miettimään toimenpiteitä, joilla tavoitteisiin päästään. Kettunen esitteli merkittävien tulvariskialueiden suunnitelman sisältörungon. Todettiin, että suunnitelmaan halutaan myös selkeästi tämän hetken maankäytön ohjauksesta sekä maankäytön muutoksesta tekstiä. Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että koottaisiin historiatietoja siitä, miten maankäyttö on jokivarressa muuttunut, jotta mm. vanhat tulvareitit saataisiin tietoon. Pohdittiin myös sitä, pitäisikö hulevesisuunnitelma kytkeä tähän työhön, POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-. LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 Oulu Valtakatu 4, PL 103, 84101 Ylivieska Puh. 0295 038 000 www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa
2/3 mutta todettiin, että hulevedet pitää muistaa huomioida, mutta hulevesisuunnitelman tekeminen on vielä niin avoin, että sitä ei voida ottaa tähän työhön mukaan. Kettunen esitteli tulvavaarakartoitetun alueen ja ehdotuksen uudeksi alueeksi. Hyväksyttiin aluerajaus. Sovittiin että perusskenaarioiden lisäksi tehdään jääpatoskenaariokarttoja. Jääpatopaikat sovitaan myöhemmin työn edetessä. Kettunen esitteli merkittävien tulvariskialueilla käytetyn tavoite-tikkataulu. Se koettiin hyvänä pohjana, mutta tavoitteisiin pitää täsmentää että vapaa-ajan asunnot saavat kastua, mutta vakituisessa käytössä olevat asunnot eivät saa. Kettunen esitteli Metsäkeskus Tapion hankkeen. Hankkeessa pyritään löytämään metsäalueita Kiiminkijoen valuma-alueelta, jonne pystyisi pidättämään tulvavesiä. Se koettiin hyvänä lisänä työhön. Muita toimenpiteitä pohditaan työn edetessä. Yksi tärkeä toimenpide on se, että asukkaat ovat tietoisia tulvariskeistä ja tietävät miten niihin varaudutaan. Ilmastonmuutosskenaariot pidetään mukana työssä siltä osin, että muistetaan, että tulvia voi tulla muutoinkin kuin keväällä. 4. Kuuleminen Kuulemista tarkoitus tehdä vähintään kahteen kertaan. Ensimmäinen kuulemisvaihe olisi kun tulvakartat valmistuu. Ensimmäisessä kuulemisessa tiedotettaisiin tulvakarttojen valmistumisesta sekä tulvista yleensä ja kysyttäisiin mielipiteitä alustavista tavoitteista ja toimenpiteistä. Jos kysely toteutetaan sähköisenä esim. eharavan avulla, voidaan karttatyökalun avulla kysyä erityisiä ongelmakohtia, katkeavia teitä, jääpatopaikkoja ym. (Liite 2 Pyhäjoen kysely) Toinen kuulemisvaihe on sitten kun suunnitelma on valmis. Tämän jälkeen voi vielä suunnitelmaan tulla muutoksia. Sidosryhmäyhteistyötä täytyy tehdä myös työn edetessä. Keskusteltiin, että jossain vaiheessa täytyy pitää seminaari/työpaja muille vesistön alueen kunnille, maankäyttäjille ym. asiasta kiinnostuneille. 5. Aikataulu Esitetty liitteessä olevassa esityksessä. 6. Muut asiat Utriainen kertoi, että Kiiminkijoen latvaosilla lumen vesiarvot ovat suuret. Oulun kaupunki toivoi yhteistyötä pelastuslaitoksen ja kaupungin välillä ennen tulvia. Vielä Kiimingin kunnan aikana pidettiin kokouksia, mutta ne ovat nyt jääneet vähemmälle. Todettiin, että ELY-keskuksen operatiivinen tulvantorjuntaorganisaatio voi ottaa kopin tästä ja kutsua koolle kokouksen.
3/3 7. Seuraava kokous Seuraava kokous on syksyllä, kun tulvakartoitustyö on aloitettu. Kokoukseen kutsutaan myös Metsäkeskus Tapio. 8. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kallio päätti kokouksen 11.30. Tuomas Kallio puheenjohtaja Kaisa Kettunen Sihteeri Jakelu Läsnäolijat, Karhu Ismo, Joensuu Samuli, Saaristo Lauri Liitteet POPELYn esitys (1), Pyhäjoen tulvariskien hallinnan kysely (2)
27.2.2015 Kiiminkijoen trhs Ohjausryhmän aloituspalaveri
Asialista 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Yleistä tulvariskienhallintatyöstä ja aiemmat tulvasuojelusuunnitelmat 3. Kiiminkijoen tulvariskien hallintatyön suunnittelusta 4. Kuuleminen 5. Aikataulu 6. Muut asiat 7. Seuraava kokous 8. Kokouksen päättäminen 27.2.2015
1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Yleistä tulvariskienhallintatyöstä ja aiemmat tulvasuojelusuunnitelmat 3
Tulvariskilainsäädännön mukaiset tehtävät Tulvakarttapalvelu Tulvariskien alustava arviointi Tulvavaara- ja tulvariskikartat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskialue Tulvaryhmien perustaminen Tavoitteiden asettelu Toimenpiteiden arviointi ja vaikutusten arviointi Päätös toimenpiteistä 4
Muut tulvariskienhallinnan suunnittelut Merkittävät tulvariskialueet: Kalajoki Alavieska- Ylivieska väli Iijoki Pudasjärven keskusta Siikajoki valmistunut 2014 Pyhäjoki valmistumassa 5
Kiiminkijoen tulvasuojelut Kiiminkijoen Ukkolannivan pohjoispuolen tulvasuojelusuunnitelma 1999 (ei toteutettu?) Kiimingin taajaman tulvasuojelun yleissuunnitelma Urheilukentän hyödyntäminen tutkittu Kysely asukkaille, jossa tiedusteltiin tulvasuojeluhalukkuutta Sepänkujan pengerryssuunnitelma tuloksena Muita? Jääpatoasiat Esim. moottorikelkkailun rajoittaminen -> onko toteutettu? 27.2.2015
3. Kiiminkijoen tulvariskien hallintatyön suunnittelusta 7
Toimintasuunnitelma 1. Muodostetaan ohjausryhmä 2. Suunnitelman sisältö, aluerajaus ym. 3. Tulvavaara- ja tulvariskikartat 4. Tulvariskien hallinnan suunnitelma 1. Tavoitteet 2. Toimenpiteet (löytäminen, karsinta ja valinta) o Alahanke: Metsäkeskus Tapio 5. Sidosryhmäyhteistyö 8
Suunnitelman sisältö Tulvariskien hallinnan prosessin kuvaus (olemassa) Alueen kuvaus (olemassa) Tulvariskien alustava arviointi (olemassa) Tulvavaara- ja tulvariskikartat Tulvariskien hallinnan tavoitteet Tulvariskien hallinnan toimenpiteiden arviointi ja valinta Tulvariskien hallinnan toimenpiteet 9
Tulvavaarakartat Nykyinen aluerajaus (Huttukylä-Hanhiperä) Toistuvuudet 1/50-1/1000 Linkki tulvakarttapalveluun 10
RHR-rekisteristä vakituisessa asuinkäytössä olevat rakennukset, jotka ovat 100 m säteellä joesta 11
Aluerajausehdotus RHR:n ja alustava tulvariskien hallinnan arvioinnin mukaan 12
Tavoitteiden asettelu 13
Toimenpiteet Tapio: Laserkeilausaineiston hyödyntäminen tulvasuojelutoimenpiteiden suunnittelussa Hanke jakautuu kahteen osaan Selvitys paikkatietotarpeista ja saatavilla olevien paikkatietoaineistojen soveltuvuudesta tulvariskien hallinnan näkökulmasta Tiedon kokemusten ja ehdotusten kerääminen Case Kiiminkijoki; Mikä merkitys voidaan saavuttaa, jos Kiiminkijoen valuma-alueella pidätetään vettä Muita (SYKE:n taulukko) 1. Tulvariskien vähentäminen 2. Valmiustoimet 3. Tulvasuojelu 4. Toiminta tulvatilanteessa 5. Jälkitoimenpiteet 14
Tulvariskien vähentäminen Tarkoitetaan sellaisia ennakkoon tehtäviä toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää tulvavahinkoja ja vahinkopotentiaalia sekä estää tulvariskin kasvua Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi Maankäytön suunnittelu siten, että talot eivät sijaitse tulvaalueella tai ovat rakennettu tarpeeksi ylös Teiden korottaminen Tulvamallinnuksen kehittäminen Tulvavaara- ja tulvariskikartoitukset ja niiden kehittäminen 15
Valmiustoimet Tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joita suoritetaan tulvan uhatessa Esimerkiksi Tulvaennusteet ja tulvavaroitusjärjestelmät ja niiden kehittäminen Tulvatilannetoiminnan suunnittelu: pelastustoimen, tulvantorjunta-, evakuointi ja kuntien valmiussuunnitelmat Pelastusharjoitukset Tiedotuksen kehittäminen 16
Tulvasuojelu Tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla estetään tai vähennetään tulvista aiheutuvia haitallisia vaikutuksia Perinteiset toimenpiteet Jokien ja purojen perkaukset Rantojen pengerrys Vesistöjen säännöstelytoimenpiteet Nykyisin tulvasuojelutyöt on enemmän moniulotteisia vesistötöitä Luonnonmukaisessa tulvasuojelussa pyritään veden pidättämiseen valuma-alueella Ojitettujen soiden ennallistumaan jättäminen Kosteikot Metsäalueiden vedenpidätyskyvyn parantaminen 17
Toiminta tulvatilanteessa Tarkoittaa tulvan aikana suoritettavia toimenpiteitä, joiden tarkoitus on estää tai vähentää tulvasta aiheutuvia vahinkoja Toimenpiteitä ovat esimerkiksi Tilanteen vaatima tiedotustoiminta Vesistön säännöstely Vesistöissä suoritettavat toimenpiteet (hyydepatojen muodostumisen ehkäisy ja kaivuu, jääpatojen kaivuu ja räjäytys ym) Pelastustoiminta (kohteiden suojaaminen, väestön evakuointi ym) 18
Jälkitoimenpiteet Jälkitoimenpiteet ovat tulvatilanteen jälkeen tehtäviä, vahingoista toipumiseen ja varautumisen parantamiseen tähtääviä toimia. Jälkitoimenpiteillä pyritään varmistamaan, että tulvasta kärsinyt alue ja sen asukkaat toipuvat henkisistä ja fyysisistä vahingoista sekä pystyvät jatkamaan elämäänsä mahdollisimman normaalisti. 19
4. Kuuleminen Asukkaiden mielipide Tulvakarttojen valmistuttua -> kysytään tavoitteista, toimenpide-ehdotuksia, tulvavahingoista sekä tiedotetaan tulvakartoista Suunnitelman valmistuttua -> lähinnä tiedotusta, että se on nyt valmis 20
5. Aikataulu Aikataulu 2015 2016 tammi helmi maalishuhti touko kesä heinä elo syys loka marrasjoulu tammi helmi maalishuhti touko kesä heinä elo Ohjausryhmän kokous Aloitus Jos tarve kokoustaa Kokous Kokous Kokous Kuuleminen Kun tulvakartat valmistuneet Kuuleminen suunnitelmasta Tulvavaara- ja tulvariskikartat konsulttityönä Toimenpiteiden tarkastelu ja suunnittelu Suunnitelman kirjoittaminen Omana työnä/konsultin työnä Viimesistely kuulemi Laserkeilausaineiston hyödyntäminen tulvariskien hallinnan suunnittelussa valmistuu vuoden 2015 aikana Kokoukset Aloituskokous Kokous Kutsu ohjausryhmän kokoukseen? 21
6. Muut asiat 7. Seuraava kokous 8. Kokouksen päättäminen 22
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 1/7 10.1.2014 Pyhäjoen tulvariskien hallinta 1/11 Yleistiedot Tervetuloa Pyhäjoen tulvariskien hallinnan kyselyyn Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut Maa- ja metsätalousministeriöltä rahoituksen Pyhäjoen tulvariskien hallintasuunnitelman teettämiseen. Suunnittelutyö on polkaistu käyntiin ja työtä ohjaamaan on valittu muun muassa alueen kuntien, pelastuslaitoksen, voimalaitosyhtiöiden, sekä pengerryhtiöiden edustajista koostuva tulvaryhmä. Tulvaryhmän tehtävänä on mm. asettaa ja hyväksyä tulvariskienhallintatyöhön liittyvät tavoitteet ja tavoitteiden pohjalta eri toimenpiteet, joilla tulvariskiä Pyhäjoen vesistöalueella voitaisiin pienentää. Suunnittelutyön eri vaiheissa on tarkoitus järjestää myös mahdollisuus alueen asukkaille osallistua tulvariskien hallintatyöhön. Tämä ensimmäinen kysely on mielipiteen kysymistä tavoitteista ja toimenpiteistä. Vastausten perusteella voidaan painottaa eri tavoitteiden ja toimenpiteiden tärkeyttä. Tavoitteet ja toimenpiteitä on mietitty yhdessä tulvaryhmän ja ELY-keskuksen asiantuntijoiden kanssa. Kyselyssä on myös mahdollisuus muistella vanhoja, eli osoittaa kartalla alueita joissa tulvia on joskus esiintynyt ja jotka ovat aiheuttaneet vahinkoa tai vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. Kysely järjestetään 13.1. - 31.1.2014 välisenä aikana. 2/11 Yleistiedot Tulvakartat Pyhäjoen vesistöalueelle ollaan tekemässä yksityiskohtaisia tulvakarttoja. Toistaiseksi kartat ovat yleispiirteisiä. Niihin kannattaa tutustua ennen kyselyyn vastaamista. HUOM! Kaikki linkit aukeavat uuteen välilehteen. Perustiedot Miltä alueelta vastaat* Pyhäjoki Ikäsi alle 18 Oulainen Merijärvi Haapavesi Kärsämäki Pyhäjärvi 18-30 31-60 yli 60 4/11 Vapaa sana tulvista
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 2/7 10.1.2014 Kerro kokemuksia tulvista Mikäli kartta ei riittänyt kaikkeen, mitä haluat kertoa, tässä on vapaa sana 5/11 Tietoa tulvariskien hallintasuunnitelmasta Tulvien toistuvuus Tulvia kuvataan usein sen toistumisajan tai todennäköisyyden mukaan. Alla olevassa taulukossa on selitetty eri toistuvuuksien todennäköisyyksiä ja sen sanallinen kuvaus. Tässä työssä useimmiten esiintynyt tulva on harvinainen eli kerran 100 vuodessa (1/100) esiintyvä tulva. Lisää tulvien esiintymisestä voi lukea täältä Toistumisaikoja ja todennäköisyyksiä Esimerkiksi kahdensadanviidenkymmenen vuoden toistuvuusajalla kuvattu tulva (1/250a) tarkoittaa, että tulva koetaan todennäköisesti neljä kertaa tuhannen vuoden aikana. Vuotuinen todennäköisyys tämän suuruisen tulvan esiintymiselle on 0,4 %. 100 vuoden aikana tämän suuruinen tulva koetaan 33 %:n todennäköisyydellä ja 250 vuoden aikana tämän suuruinen tulva esiintyy 63 % todennäköisyydellä. 6/11 Tulvariskien hallinnan tavoitteet Pyhäjoen tulvariskien hallinnan tavoitteet Pyhäjoen tulvariskien hallinnatasuunnitelman ensimmäinen askel on asettaa tulvariskien hallinnan tavoitteet. Jokaiselle tavoitteelle voi antaa arvosanan 1 5 (ei lainkaan tärkeä erittäin tärkeä). Tulvariskien hallinnasta valtakunnallisesti voi tutustua VÄESTÖ ON TURVASSA
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 3/7 10.1.2014 Kuinka tärkeänä pidät, että väestö on turvassa 1/100 vuodessa toistuvilla tulvilla (käsittää myös jääpatotulvat)? Onko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? On Ei ole; pitäisi olla 1/50 Ei ole; pitäisi Ei ole; pitäisi olla 1/250 olla 1/1000 TULVARISKIEN HALLINNASSA VARAUDUTAAN ILMASTONMUUTOKSEEN) Kuinka tärkeänä pidät, että ilmastonmuutos otetaan huomioon tulvariskien hallinnassa? VIRANOMAISTOIMINTA ON SELKEÄÄ Kuinka tärkeänä pidät, että viranomaistoiminta on selkeää tulvatilanteessa? TULVASUOJELUPENKEREET OVAT TURVALLISET Kuinka tärkeänä pidät, että tulvasuojelupenkereet kestävät 1/100 vuodessa toistuvan tulvan? Onko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? TIEDONKULKU TOIMII On Ei ole; pitäisi olla 1/50 Ei ole; pitäisi Ei ole; pitäisi olla 1/250 olla 1/1000 Kuinka tärkeänä pidät, että viranomaisten tiedonkulku toimii kaikissa tulvatilanteissa? VEDEN-, SÄHKÖN- JA LÄMMÖNJAKELU TOIMIVAT Kuinka tärkeänä pidät, että veden-, sähkön- ja lämmönjakelu toimivat 1/100 vuodessa toistuvalla tulvalla? Onko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? On TÄRKEÄT TIET OVAT LIIKENNÖITÄVISSÄ Ei ole; pitäisi olla 1/50 Ei ole; pitäisi Ei ole; pitäisi olla 1/250 olla 1/1000 Kuinka tärkeänä pidät, että evakuoinnin kannalta tärkeät tiet ovat liikennöitävissä 1/100 vuodessa toistuvalla tulvalla? Onko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? On
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 4/7 10.1.2014 Ei ole; pitäisi olla 1/50 Ei ole; pitäisi Ei ole; pitäisi olla 1/250 olla 1/1000 7/11 Tulvariskien hallinnan tavoitteet VESIEN TILA EI HEIKKENE Kuinka tärkeänä pidät, että vesien laatu otetaan tulvariskien hallinnassa huomioon? KULTTUURIPERINNÖLLE EI AIHEUDU KORJAAMATONTA VAHINKOA Kuinka tärkeänä pidät, että valtakunnallisesti merkittäville kulttuuriympäristön rakenteille ja rakennuksille ei aiheudu korjaamatonta vahinkoa missään tulvatilanteessa? PERUSOPETUS ON TURVATTU Kuinka tärkeänä pidät tavoitetta, että perusopetus on turvattu 1/100 vuodessa toistuvalla tulvalla? Onko tavoitteen asettelu (1/100 vuoden tulvat) oikein asetettu? On Ei ole; pitäisi olla 1/50 MAANVILJELYLLE EI AIHEUDU KOHTUUTTOMIA VAHINKOJA Ei ole; pitäisi Ei ole; pitäisi olla 1/250 olla 1/1000 Kuinka tärkeänä pidät tavoitetta, että maanviljelylle ei aiheudu kohtuuttomia satovahinkoja 1/10 vuodessa toistuvalla tulvalla? Onko tavoitteen asettelu (1/10) oikein asetettu? On Ei ole; pitäisi olla 1/5 Ei ole; pitäisi Ei ole; pitäisi olla 1/20 olla 1/50 8/11 Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Sen jälkeen kun tulvariskien hallinnan tavoitteet on asetettu, tulee miettiä toimenpiteiden kokonaisuuksia sekä yksittäisiä toimenpiteitä, joilla päästään näihin tavoitteisiin. Toimenpiteet voivat olla rakenteellisia tai ei-rakenteellisia. Toimenpiteille voi antaa arvosanan 1 5 (ei lainkaan tärkeä erittäin tärkeä). Lisätietoa tulvariskien hallinnan toimenpiteistä MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU, RAKENTAMISKORKEUDET JA -MÄÄRÄYKSET Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta?
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 5/7 10.1.2014 TULVAMALLINNUKSEN JA -ENNUSTEIDEN KEHITTÄMINEN Tulvamallinnus ja sen kehittäminen sekä tulvavaara- ja tulvariskikartoitustyö, tulvaennusteiden ja varoitusjärjestelmien kehittäminen Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? VALMIUSTOIMEEN LIITTYVÄT SUUNNITELMAT Pelastustoimen työt, tulvantorjunta, evakuointi sekä tulvantorjuntaharjoitukset Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? 9/11 Tulvariskien hallinnan toimenpiteet TULVASUOJELU VEDEN PIDÄTYSKYVYN PARANTAMINEN Veden pidätyskyvyn parantaminen metsäalueella esimerkiksi putkipadoilla, silta- ja rumpuaukkojen avulla, ojitettujen soiden ennallistamisella tai kosteikkojen hyödyntämisellä Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? Onko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin suunnitella? (Vastaa sanallisesti tai seuraavan sivun karttakyselyyn) VEDEN TILAPÄINEN VARASTOINTI SEKÄ VEDEN JOHTAMINEN PENGERRYSALUEILLE Tilapäinen varastointi ns. kuiviin tekoaltaisiin tei pengeralueiden käyttö tulvatasanteina esim. harvinaisen tulvan aikana Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? SÄÄNNÖSTELY Säännöstelyjen toteuttaminen, yhteensovittaminen ja kehittäminen koko vesistöalueen näkökulmasta Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? OHITUS- JA TULVAUOMAT Ohitus- ja tulvauomien rakentaminen Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta?
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 6/7 10.1.2014 Onko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin suunnitella? (Vastaa sanallisesti tai seuraavan sivun karttakyselyyn) RUOPPAUS Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? Onko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin suunnitella? (Vastaa sanallisesti tai seuraavan sivun karttakyselyyn) PENKEREET Penkereiden rakentaminen, korottaminen ja kunnossapito Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? Onko Pyhäjoen vesistöalueella mahdollisia kohteita joihin kyseisiä toimenpiteitä voitaisiin suunnitella? (Vastaa sanallisesti tai seuraavan sivun karttakyselyyn) 11/11 Tulvariskien hallinnan toimenpiteet TOIMINTA TULVATILANTEESSA TILAPÄISET TULVAVALLIT JA -SEINÄT, PELASTUSLAITOKSEN JA ASUKKAIDEN OMA TULVANTORJUNTA Pelastuslaitoksen ja asukkaiden oma tulvantorjuntatyö, esimerkiksi evakuointi, ovi- ja ikkunaaukkojen suojaus, sokkeleiden suojaus muovilla, maavallit, vedellä täytettävät esteet tai kehikot, maalla täytettävät kehikot, paperi- ja kartonkipaalit, hiekkasäkit ym. Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? SÄÄNNÖSTELYJEN OPTIMOINTI JA POIKKEUSLUVAT Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta? JÄÄ- JA HYYDEPATOJEN TORJUNTAAN LIITTYVÄT TOIMENPITEET Kuinka tärkeänä pidät yllämainittuja toimenpiteitä tulvariskien hallinnan kannalta?
Harava http://www.eharava.fi/714 Sivu 7/7 10.1.2014 Onko Pyhäjoen vesistöalueella aiemmin toteutetut ennakoivat toimenpiteet (jääsahaukset) tai tulvanaikaiset toimenpiteet (jää- ja hyydepatojen purku) olleet tarkoituksenmukaisia? Olisiko näihin liittyen tehtävä jotain toisin? JÄLKITOIMENPITEET Jälleenrakentaminen, siivous ja puhdistus, fyysistä ja henkistä terveyttä edistävät toimenpiteet, vahinkokorvaukset (avustukset, verot, vakuutusjärjestelmät), toimintojen väliaikainen tai pysyvä uudelleen sijoittaminen, tiedottaminen oikeista toimintatavoista (esim. rakennusvahinkojen kartoittamiseksi), kokemukset tulvasta ja kehittämisideat Onko jälkitoimenpiteisiin liittyen jotain kehitysideoita tai parannettavaa kun huomioidaan aikaisemmat tapahtuneet tulvat alueella?