VARAINHOITOVUOTTA 2001 KOSKEVAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN VUOSIKERTOMUKSEN ESITTELY Euroopan parlamentti 4. joulukuuta 2002, Bryssel Juan Manuel Fabra Vallés Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentti AINOASTAAN PUHUJAN ESITTÄMÄ TOISINTO ON PÄTEVÄ. 1
Johdanto Arvoisa puhemies Arvoisat Euroopan parlamentin jäsenet Hyvät naiset ja herrat Minulla on ilo esitellä teille tänään Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus varainhoitovuodelta 2001. Puheeni neljä keskeistä teemaa ovat: - budjettihallinnon analyysi - tilintarkastustuomioistuimen aiempien huomautusten seuranta - tarkastuslausuma (DAS) sekä - komission uudistus. Talousarvion toteuttaminen Aluksi käsittelen siis talousarvion toteuttamista. Talousarvio oli jo toisena peräkkäisenä vuonna hyvin ylijäämäinen: ylijäämä oli nyt suuruudeltaan yli 15 miljardia euroa (16 prosenttia lopullisesta talousarviosta). Ylijäämä johtuu määrärahojen peruuntumisesta, jonka syynä on ennen kaikkea rakennetoimien toteuttamisen viivästyminen. Talousarviota olisi kannattanut tarkistaa tulojen ja ennakoitujen menojen tasapainottamiseksi. 2
Toinen budjettihallinnon keskeinen piirre oli maksumäärärahojen alhainen käyttöaste joillakin aloilla. Rakennerahastojen osalta käyttöaste oli alle 70 prosenttia näin alhainen se ei ole ollut vuoden 1999 jälkeen. Myös laajentumista valmistelevan tuen täytäntöönpano viivästyi. Tämä koskee etenkin Sapard-ohjelmaa, jonka määrärahoista maksettiin ainoastaan 9,2 prosenttia. Ohjelman lopullisille edunsaajille suoritettiin vain miljoonan euron verran varoja. Ellei ohjelman toteutusta nopeuteta, siihen osoitettuja määrärahoja on peruutettava varainhoitovuonna 2003. Komission on jatkettava tilien selvittämistä peruuttamalla sellaiset sitoumukset, joiden perusteella ei enää suoriteta maksuja. Yhteisön ulkopuolelle suunnatun tuen kohdalla maksusitoumusmäärärahoja on maksattamatta 12 miljardin euron ja uusien liittymistä valmistelevien välineiden kohdalla lähes 3 miljardin euron verran. Myös Euroopan kehitysrahastojen toteuttamisvauhti on ollut verkkainen. Kahdeksannen Euroopan kehitysrahaston määrärahoista on sen neljän toimintavuoden aikana käytetty vain 30 prosenttia. Voidaan siis päätellä, että ohjelmien toteuttamista ja maksujen suorittamista koskevien arvioiden olisi oltava realistisempia, ja olisi otettava huomioon kunkin maan mahdollisuudet hyödyntää tukea. Näin edistettäisiin talousarvion tarkkuutta tasapainoa. Aiempien huomautusten seuranta Tilintarkastustuomioistuin selvitti, millaisia toimia sen aiempien huomautusten perusteella on pantu täytäntöön. Yleisesti ottaen komissio on toteuttanut asianmukaiset toimenpiteet esiin tuotujen puutteiden korjaamiseksi. Esimerkiksi ulkoiseen jalostusmenettelyyn liittyviä tullimenettelyjä on yksinkertaistettu, kalastusalan yhteisyritysten perustamista edistäviä säännöksiä on parannettu ja Tacis-ohjelman tarjouskilpailumenettelyjä on tarkistettu. 3
Eräillä muilla aloilla kehitys ei ole ollut näin tyydyttävää, mistä esimerkkinä on durumvehnään sovellettava tukijärjestelmä, jota tilintarkastustuomioistuimen vuonna 1998 esiin tuomat puutteet haittaavat edelleen. Tästä aiheutuu vuosittain noin 450 miljoonan euron perusteettomat menot. Toinen esimerkki epätyydyttävästä kehityksestä on sokerialan yhteinen markkinajärjestely. Vuoden 2001 uudistuksesta huolimatta sokeria tuotetaan yhä liikaa, ja hinnat ovat pysyneet korkeina. Uskon, että sisäisen tarkastuksen seurantakomitean aloitettua työnsä komission on mahdollista toteuttaa entistä useammin korjaavia toimia tilintarkastustuomioistuimen kertomusten perusteella. Tarkastuslausuma Siirryn nyt käsittelemään tarkastuslausumaa. Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että varainhoitovuoden 2001 tilit antavat luotettavan kuvan yhteisöjen tuloista ja menoista sekä taloudellisesta tilanteesta. Kertomuksessa esitetään kuitenkin varauksia ja huomautuksia, jotka useimmiten koskevat tilintarkastustuomioistuimen jo aiemmin esiin tuomia kirjanpitojärjestelmän puutteita. Vastauksessaan tilintarkastustuomioistuimen kertomukseen komissio myöntää puutteiden olevan olemassa ja sitoutuu esittämään vuoden 2002 loppuun mennessä suunnitelman kirjanpitojärjestelmän nykyaikaistamiseksi. Tilintarkastustuomioistuin seuraa suunnitelman laatimista ja toteuttamista ja tiedottaa parlamentille sen edistymisestä. Kuten edellisinä vuosina, tilintarkastustuomioistuin katsoo, että tilien perustana olevat toimet ovat tulojen, maksusitoumusten ja hallintomenojen osalta lailliset ja asianmukaiset. Tilintarkastustuomioistuin ei havaitsemiensa virheiden vuoksi voi kuitenkaan antaa myönteistä lausumaa muiden maksujen osalta. 4
Suurin osa havaituista virheistä liittyi maatalouspolitiikkaa tai rakennetoimia koskeviin maksuihin, eli aloihin, joilla komissio huolehtii hallinnoinnista yhdessä jäsenvaltioiden kanssa. Noin 80 prosenttia talousarviovaroista on kohdennettu näille aloille. Virheiden määrän vähentämiseksi on hallinto- ja valvontajärjestelmiä parannettava merkittävästi sekä komissiossa että jäsenvaltioissa. Esimerkkinä mainittakoon yhteinen maatalouspolitiikka: tuensaajien tekemissä ilmoituksissa olevat virheet eivät ole vähentyneet edeltäviin vuosiin verrattuna. Yhdennetty hallinto- ja valvontajärjestelmä ei ole kaikkialla täysin toiminnassa, ja lähes puolet jäsenvaltioista ei ole ottanut käyttöön nautaeläinten tunnistusjärjestelmää, jonka soveltaminen tuli pakolliseksi vuonna 2000. Osa virheistä liittyi jäsenvaltioiden toimittamien tarkastusten puutteisiin (muun muassa oliiviöljyn ja puuvillan kohdalla). Tilintarkastustuomioistuin tietenkin suosittelee, että säännösten mukaiset valvontamekanismit pannaan täytäntöön kaikilta osin. Myös rakennetoimien osalta havaittiin, että maksuissa oli virheitä, jotka johtuivat valvontajärjestelmien ja jäsenvaltioiden menoilmoitusten puutteista. Tilintarkastustuomioistuin on huolissaan siitä, että jäsenvaltiot eivät ole alkaneet soveltaa hallinto- ja valvontavälineitä ajoissa uudella ohjelmatyökaudella. Tarkastusyksiköt eivät ole toimintavalmiita eikä toimien riippumatonta tarkastusta ole järjestetty. Tilintarkastustuomioistuin suosittelee, että komissio lisää tarkastuksia ja hyödyntää havaintoja järjestelmällisesti. Sisäisiä politiikkoja komissio hallinnoi suoraan, ja niiden yhteydessä tarkastetun tutkimuksen viidennen puiteohjelman osalta havaittiin virheellisiä maksuja, joiden kohdalla edunsaajat eivät olleet noudattaneet sopimuksia. Tilintarkastustuomioistuin suosittelee, että menojen korvausjärjestelmiä yksinkertaistetaan ja tehokkaampia seuraamusmenettelyjä otetaan käyttöön. Edunsaajamaiden viranomaisilla ja valtioista riippumattomilla järjestöillä on hyvin tärkeä rooli yhteisön ulkopuolelle suunnattuun tukeen liittyvien ohjelmien hallinnoinnissa. Tutkittaessa todentavaa aineistoa, joka oli käytettävissä keskitetysti Brysselissä, todettiin komission sitoumusten ja maksujen olevan 5
lailliset ja asianmukaiset. Tilintarkastustuomioistuin ei kuitenkaan voinut varmistua siitä, että kyseiset toimet toteutettiin asianmukaisesti edunsaajamaissa, missä valvontajärjestelmät ovat puutteellisia ja paikan päällä on monesti havaittu virheitä. Komission olisi työskenneltävä vielä nykyistä tiiviimmin yhteisön ulkopuolelle suunnatun tuen uudistamiseksi; alalla on tosin jo saatu aikaan edistystä. Haluaisin päättää tämän osuuden puheestani viittaamalla lyhyesti komission kirjanpitojärjestelmästä viime kuukausina käytyyn vilkkaaseen keskusteluun. On hyvä, että asiasta keskustellaan; toivon näin heränneen mielenkiinnon edistävän tilintarkastustuomioistuimen jo kauan puoltamien uudistusten toteuttamista. Keskustelu on kuitenkin ollut joiltakin osin hajanaista ja epävakaista. Nyt onkin syytä rauhoittaa keskustelua ja kartoittaa tilannetta objektiivisesti. On tarpeen korostaa, että komission tilit ovat luotettavat joistakin varauksista huolimatta. Niin ollen talousarviotileissä esitetyt luvut vastaavat määrärahojen tosiasiallista käyttöä, tiettyjä aloja kenties lukuun ottamatta. Tämä näkemys perustuu tiukasti ja pätevästi toimitettuihin tarkastuksiin, joihin tilintarkastustuomioistuin on kohdentanut merkittävän osan voimavaroistaan. Tarkastustensa perusteella tilintarkastustuomioistuin joutuu kuitenkin myös arvostelemaan kirjanpitojärjestelmää. Esiin tuotujen puutteiden vuoksi on vaikea saada sellaisia luotettavia tietoja, joita tarvitaan hallinnoinnin parantamiseksi. Viittaan tässä kohdin muun muassa suoriteperusteisen kirjanpitojärjestelmän puutteisiin, jotka koskevat komission varojen ja velkojen tilanteen esittämistä. Tilintarkastustuomioistuin on vuosien ajan pyytänyt kiinnittämään huomiota näihin puutteisiin, ja nyt vaikuttaa vihdoin siltä, että sen näkemyksiin pyritään reagoimaan. Kehotamme nyt päättäväisesti komissiota ryhtymään korjaaviin toimiin. Kun jälleen tapaamme täällä ensi vuonna, tilintarkastustuomioistuin pyytää yhtä päättäväisesti saada nähtäväkseen korjaavien toimien tulokset. Uskon näiden tulosten silloin olevan myönteisiä. Toivon kuitenkin, että komission annetaan tällä välin keskittyä tehtäväänsä, joka ei suinkaan ole helppo. 6
Komission uudistus Seuraavaksi käsittelen komission uudistusta, joka mielestäni on vuosikertomuksen keskeisin aihe. Vuosi 2001 oli siirtymävuosi, jonka kuluessa edistyttiin merkittävästi etenkin varainhoidon ja sisäisen valvonnan aloilla. Tarkastellaanpa, millaisia havaintoja tilintarkastustuomioistuin teki tältä osin. Ensimmäiseksi on tuotava esiin, että tiettyjä toimia ei ole toteutettu sovituissa määräajoissa. Viivästysten syynä on lähinnä alun perin asetettu liian kunnianhimoinen aikataulu, minkä tilintarkastustuomioistuin onkin jo maininnut. Toiseksi on pantava merkille, että neuvosto on antanut uuden varainhoitoasetuksen, jota tilintarkastustuomioistuin pitää yleisesti ottaen asianmukaisena. Uudessa varainhoitoasetuksessa on vielä jäljellä eräitä epätyydyttäviä osatekijöitä, mutta se on tästä huolimatta hyvä väline, jonka avulla yhteisöjen varojen hallinnointia voidaan parantaa. Pääjohtajat laativat nyt ensimmäisen kerran vuosittaiset toimintakertomukset ja valmistelivat lausumat käytettävissä olevien tietojen laadusta ja sisäisestä valvonnasta. Uudistuksen onnistuminen perustuu osaltaan ratkaisevasti vastuuhenkilöiden tilintekovelvollisuuden lisäämiseen. Kyseessä on todellinen komission hallintokulttuurin vallankumous. Tilintarkastustuomioistuin suosittelee, että komissio parantaisi vielä toimintakertomusten ja lausumien laatimisprosessia: niille asetettuja määräaikoja on tarkistettava ja annettava nykyistä tarkemmat ja yksiselitteisemmät suuntaviivat, joissa määritellään mahdolliset huomautukset ja varaukset konkreettisemmin sekä esitetään selkeitä toimintasuunnitelmia. Komissio on laatinut pääjohtajien toimintakertomuksista ja lausumista yhteenvedon, jonka se on toimittanut parlamentille ja neuvostolle. Yhteenvetoon sisältyy toimintasuunnitelma, jonka avulla on tarkoitus ratkaista havaitut ongelmat. 7
Suunnitelmassa pitäisi käsitellä yksityiskohtaisemmin esimerkiksi sisäisen valvonnan standardien noudattamisen seurantaa ja Sincom-järjestelmän uudistamista. Lopuksi on korostettava yhtä uudistuksen osatekijöistä, nimittäin ohjelmien hallinnointia yhdessä jäsenvaltioiden kanssa. Komission on vaikea sisällyttää kokonaisstrategiaansa konkreettisia toimenpiteitä yhteisten hallintojärjestelmien toiminnan valvomiseksi ja parantamiseksi. Yhteisten hallintojärjestelmien piiriin kuuluu 80 prosenttia talousarviosta. Ongelmat on ratkaistava kiireesti, mutta komissio ei voi toimia yksin, vaan se tarvitsee jäsenvaltioiden viranomaisten aktiivista tukea. Päätelmät Tämä viesti onkin sopiva päätös puheelleni. Uudistus etenee oikeaan suuntaan. Komissio on pitänyt lupauksensa työskennellä tiiviisti hallintoon ja valvontaan liittyvien käytäntöjen parantamiseksi. Vie kuitenkin aikaa ennen kuin siitä tulee toivomamme erinomainen ja mallikelpoinen hallintoelin. Uudistusprosessi on työläs, ja kaikkien toimielinten on tuettava sitä omalla kokemuksellaan. Tilintarkastustuomioistuin selvittää vuosittain, miten uudistamisessa on edistytty. Se tiedottaa puutteista ja suosittelee tarpeellisina pitämiään toimia. Parhaimmat kiitokset kaikille kuulijoille. 8