Kansalaisjärjestö Perustettu v. 1961 Toiminta keskittyi aluksi koe-eläinten suojeluun v. 1990 alkaen toiminut nimellä Animalia 3 pääkohdetta: tuotantoeläimet, koe-eläintoiminta sekä turkistarhaus N. 6000 jäsentä 20 alueosastoa ja toimintaryhmää ympäri Suomen Hallitus Toimisto Helsingissä 6 vakituista työntekijää sekä projektityöntekijöitä Toiminnan lähtökohdat Jokaisella olennolla on itseisarvonsa ja tiettyjä oikeuksia. Eläimellä on oikeus olla eläin, sillä on oikeus lajilleen tyypilliseen käyttäytymiseen sekä perusolemukseensa. Eläimellä on oikeus elämään ja kuolemaan ilman tarpeetonta kipua ja tuskaa. Toiminta Tiedotus Kampanjat Lobbaus Lainsäädäntö Asiantuntijajärjestö Tempaukset Seminaarit Kansainvälinen yhteistyö Rahoitus Lahjoitukset Testamentit Jäsenmaksut Kuukausitukijat Valtionapu Myyntituotteet Lisää tietoa Animaliasta löydät Internet sivuilta www.animalia.fi.
1. Suomessa kasvatetaan vuosittain a. 3 miljoonaa broileria b. 12 miljoonaa broileria c. 53 miljoonaa broileria 2. Jokainen suomalainen syö elämänsä aikana a. 3 sikaa b. 15 sikaa c. 40 sikaa 3. Lypsytiloilla vasikat vieroitetaan emoistaan yleensä a. heti syntymän jälkeen b. kuukauden ikäisinä c. vasikoita ei vieroiteta 4. Arvaa kuinka paljon sikalan karsinassa on tilaa yhtä sikaa kohden. 5. Arvaa kuinka paljon munijakanalla on tilaa häkissään. 6. Minkä ikäisenä munijakana tapetaan? a. 1-1,5 vuoden ikäisenä b. 4 vuoden ikäisenä c. 7 vuoden ikäisenä 7. Minkä ikäisenä broileri tapetaan? a. noin 35 päivän ikäisenä b. noin puolen vuoden ikäisenä c. noin vuoden ikäisenä
Lihan kulutuksen kasvu Vielä 1950-luvulla syötiin varsinkin köyhimmissä perheissä lihaa vain noin 1-2 kertaa viikossa, varakkaammat ehkä useammin. Nyt lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita syödään joka päivä ja joka aterialla. Lihan suurkulutus on aiheuttanut sen, että maatalouseläintuotanto on muuttunut yhä teollisemmaksi: tuotanto tapahtuu yhä suuremmissa yksiköissä ja eläinten määrä tilaa kohden on kasvanut huimasti. Kotieläintuotantomme muuttuu koko ajan voimakkaasti; maatilat erikoistuvat ja eläinmäärät kasvavat moninkertaisiksi. Jalostus ja tuottavuuden maksimointi ovat tehneet laitumilla käyskennelleistä kotieläimistä tuotantoyksiköitä, joiden lyhyt elämä kuluu tehdasmaisissa olosuhteissa, joissa hoidon yksilöllisyyttä ja yksittäisen eläimen hyvinvointia voi olla vaikea varmistaa. Esimerkiksi broilerihallissa eläinlääkäri käy hyvin harvoin. Vaikka ihminen tekisi tauotta töitä 12 h vuorokaudessa, jäisi hänelle 40 000 broileritilalla yhtä lintua kohti aikaa vain noin yksi sekunti. Vika sinänsä ei ole tuottajassa, vaan yleisessä tehokkuuden vaatimuksessa. Jos tila olisi pieni, tai suurempikin, jossa olisi paljon hoitajia, ei se olisi enää taloudellisesti kannattavaa. Kun kuluttajat vaativat halvempaa lihaa, on myös eläimiä oltava enemmän hoitajaa kohden, jotta tuotanto olisi mahdollisimman kannattavaa.
Kotieläintuotanto Lammas, vuohi, sika ja nauta ovat eläneet ihmisen kanssa n. 10 000 vuotta. Ajan kuluessa eläimet ovat muuttuneet villejä sukulaisiaan kesymmiksi. Eläinten ulkonäkö on muuttunut jonkin verran, mutta eläinten perustavat käyttäytymistarpeet ovat edelleen pitkälti samoja kuin luonnonvaraisilla sukulaisillaan. Kotieläinten jalostuksessa on kiinnitetty enimmäkseen huomiota eläimen ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten turkin väriin tai runsaaseen poikasten tuotantoon, eikä niinkään eläinten käyttäytymispiirteisiin. Eläimen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että se voi toteuttaa lajilleen ominaisia käyttäytymistapoja. Hurjia lukuja Suomessa teurastetaan vuosittain yli 50 miljoonaa broileria, yli kaksi miljoonaa sikaa ja yli kolme miljoonaa munijakanaa. Keskivertosuomalainen syö vuodessa 65 kg lihaa. Elämänsä aikana hän popsii 500 lintua (enimmäkseen broilereita), 40 sikaa, seitsemän nautaa ja yhden lampaan (Maatilatilastollinen vuosikirja, 2004). Suomessa vuosittain kasvatettavat eläimet: 5000 vuohta 50 000 emakkoa ja karjua 125 000 lammasta yli 0,9 miljoonaa kalkkunaa lähes miljoona nautaa 2,2 miljoonaa sikaa 3,4 miljoonaa munijakanaa yli 53 miljoonaa broileria
Suomalaisilla maitotiloilla eläinten olosuhteet vaihtelevat: edelleenkin on pieniä maitotiloja, joilla lehmät laiduntavat kesäisin ja joilla eläinten hoidosta huolehditaan yksilöllisesti. Lehmät tuottavat maitoa jälkeläisiään varten. Ihmisen tekemä jalostustyö on saanut aikaan rotuja, jotka tuottavat maitoa moninkertaisesti vasikan ravinnontarvetta suuremman määrän. Maidontuotannon käynnissä pysyminen edellyttää jatkuvaa jälkeläisten tuottoa, joten lypsylehmät poikivat vuosittain. Ne hedelmöitetään kerran vuodessa keinohedelmöityksellä. Vasikat erotetaan emoistaan usein heti syntymän jälkeen eikä emon anneta aina edes nuolla jälkeläistään. Vasikoiden hoitokäytännöissä on tilakohtaisia eroja. Vieroitettujen vasikoiden olot ovat monesti puutteelliset vähäisen kuivituksen, rakolattioiden ja tilanahtauden vuoksi. Myös niiden nupouttaminen eli sarvenaiheiden poistaminen polttamalla on yleistä: vaikka nupoutus on kivulias toimenpide, joka aiheuttaa vasikalle kaksi kolmannen asteen palovammaa, sen saa silti tehdä alle neljän viikon ikäiselle vasikalle ilman kivunlievitystä. Vasikoiden imemistarvetta ei aina oteta huomioon. Vasikka saattaa imeä toisten vasikoiden korvia, hoitajan paidanhelmaa tai muuta nisän korviketta. Monilla tiloilla käytettävät tuttiämpärit helpottavat jonkin verran luontaista imemistarvetta, mutta eivät korvaa oman emän hoivaa. Katso: www.youtube.com/watch?v=5kaltd0z6ww www.animalaid.org.uk/h/f/campaigns/blog//4//?be_id=284 Naudat ovat sosiaalisia ja liikkuvaisia laumaeläimiä, jotka luonnossa vaeltaisivat useita kilometrejä päivässä. Suomalaisilla maitotiloilla elävistä lehmistä suuri osa viettää elämänsä parsinavetoissa, kaulastaan paikalleen kytkettynä. Vaikka pihatot yleistyvät, on lähes kolme neljäsosaa navetoista vielä parsinavettoja, joissa lehmiä ei tarvitse päästää jaloittelemaan kuin kesäisin. Tähänkin voidaan myöntää poikkeuksia tilallisen pyynnöstä. Lehmien maidontuotantokykyä on jalostuksella tehostettu voimakkaasti; vielä 1970-luvun alussa keskimääräinen maitotuotos lehmää kohden oli noin 3500 litraa, vuonna 2010 se oli jo lähes 7900 litraa vuodessa. Runsas maidontuotanto rasittaa lehmiä. Liikunnan puute ja huono hygienia lisäävät sekä utaretulehdusten että kivuliaiden sorkkasairauksien riskiä, mitkä ovat hedelmällisyysongelmien lisäksi yleisimpiä syitä lypsylehmien poistoon. Lypsylehmät päätyvät teurastettaviksi keskimäärin nelivuotiaina, vain kahden poikimisen jälkeen, vaikka nautojen luontainen elinikä olisi parikymmentä vuotta.
Suurin osa Suomessa myynnissä olevasta naudanlihasta on peräisin lypsylehmistä ja niiden vasikoista. Lypsykarjatilat myyvät sonnivasikat ja jalostuksellisesti arvottomat lehmävasikat jatkokasvattamoille. Lihanautoja kasvatetaan yleensä noin puolitoista vuotta. Ne elävät lähes poikkeuksetta ritiläpohjaisissa ryhmäkarsinoissa, joihin ne on jaoteltu ikäryhmittäin. Ryhmäkarsinoiden ongelma on huomattava tilanahtaus, joka vaikeuttaa esimerkiksi nautojen riittävää lepäämistä. Lihanaudat eivät yleensä pääse ulkoilemaan. Lattiamateriaalina voi olla liukas ja kova rakolattia, joka aiheuttaa naudoille vaikeuksia muun muassa makuulle käymisessä ja ylös nousemisessa. Onnettomuuksia sattuu helposti alustalla, josta sorkat eivät saa tukea. Lihanautojen tavallisimmat terveysongelmat ovat suuresta painosta ja huonosta alustasta johtuvia jalkasairauksia. Lihanautojen kasvatus on yhteydessä maidontuotantoon, sillä 90 % vasikoista tulee maitotiloilta. Lihanautatilat erikoistuvat yhä enemmän kasvattamaan vain tietyn ikäryhmän vasikoita, jolloin eläinten kuljetukset tilalta toiselle ikäkauden mukaan lisääntyvät merkittävästi.
Sianlihan tuotanto perustuu Suomessa tarkoin suunniteltuun, mahdollisimman tuottavaksi kehitettyyn ja tehdasmaisesti toimivaa järjestelmään. Sikatilat jaetaan tuotantosuunnan perusteella emakkosikaloihin ja lihasikaloihin sekä niiden yhdistelmiin. Emakkosikaloissa on, tilan koosta riippuen, kymmenistä satoihin emakkoa, joiden tehtävänä on tuottaa mahdollisimman paljon porsaita. Emakolla tuotetaan porsaita reilun puolen vuoden iästä lähtien. Suomessa teurastetaan vuosittain noin 2,2 miljoonaa sikaa. Jalostuksella sikojen kasvutahdiksi on saatu jopa kilo vuorokaudessa. Nopea lihasmassan kertyminen rasittaa sikojen jalkoja, sillä luusto ja nivelet eivät kehity riittävän nopeasti eläimen painon noustessa. Lihasika on teurasikäinen 4,5 kuukauden ikäisenä. Tuolloin se painaa noin 110 kiloa. Lihasikoja kasvatetaan ahtaissa rakolattiakarsinoissa, joissa ei yleensä käytetä kuivikkeita, mikä tekee sioille tärkeästä tonkimisesta ja tutkimisesta mahdotonta. Turhautuminen ilmenee usein lajitovereiden saparoiden puremisena. Noin viikon ikäisinä porsaiden hampaat katkaistaan ja karjuporsaat kastroidaan, yleensä ilman kivunlievitystä tai rauhoitusta. Noin 30 kilon painoisina porsaat siirretään lihasikalaan kasvamaan lopulliseen teurastuspainoonsa, mikä vie noin viisi kuukautta. Luontaisesti sika eläisi toistakymmentä vuotta. Suomessa lihasiat pidetään yleensä kymmenen sian karsinoissa, joissa yhtä sikaa kohden on tilaa 0,8 m² eli avatun sanomalehtiaukeaman verran. Lattia on betonia tai ritilää ja kuivikkeita käytetään harvoin. Siat ovat erittäin siistejä eläimiä, jotka erottelevat makuu-, ruokailu- ja ulostuspaikat tarkasti toisistaan. Ahtaissa karsinoissa se ei ole mahdollista, vaan siat voivat joutua makaamaan omien ulosteidensa päällä. Sikaloissa tuntemattomat eläimet joutuvat elämään kylki kyljessä eivätkä hierarkian alimpina olevat siat pysty väistämään hyökkäyksiä. Turhautuminen, karu ja virikkeetön betoniympäristö ja tilanahtaus aiheuttavat erilaisia käyttäytymishäiriöitä. Luonnostaan uteliaat siat eivät pääse tutkimaan ympäristöään, jolloin ne purkavat energiansa karsinatovereihinsa haastamalla riitaa ja puremalla toistensa häntiä. Tulehtuneet hännäntyngät aiheuttavat paljon kipua ja tulehdus voi levitä koko elimistöön muodostaen paiseita muun muassa selkärankaan. Myös erilaiset niveltulehdukset vievät monilta lihasioilta kävelykyvyn ja aiheuttavat suurta tuskaa.
Kotieläintuotanto Emakot eli naarassiat tuottavat porsaita noin viiden kuukauden välein. Porsimisen, imetyksen ja tiineyttämisen ajan emakkoa pidetään usein porsimishäkissä, joka estää emakon kääntymisen ja sallii sille vain hieman liikkumatilaa pituussuunnassa. Liikkumattomuus ja häkissä makaaminen aiheuttavat emakoille jalkasairauksia ja makuuhaavoja. Emakolla on porsimisen lähestyessä voimakas, vaistomainen tarve pesän rakentamiseen. Säädösten mukaan pesäntekoon sopivaa kuiviketta ei kuitenkaan tarvitse tarjota emakoille, mikäli sikalan lietelantajärjestelmä sen estää. Käytännössä pääosa emakoista porsii kuivikkeettomassa ympäristössä vailla pesäntekomahdollisuutta. Porsastuotannossa olevien emakoiden keskimääräinen elinkaari on kolmen porsimisen mittainen, eli ne teurastetaan noin kaksivuotiaina. Emakoiden hyvinvointia heikentää erityisesti tiuha porsimistahti ja siitä johtuvat sairaudet. Karsinoiden ahtaus ja virikkeettömyys aiheuttavat henkistä ja fyysistä huonovointisuutta. Turhautumisen seurauksena siat pureskelevat kaltereita, muuttuvat apaattisiksi ja menettävät kiinnostuksensa porsaiden hoitoon. Niveltulehdukset ja makuuhaavat ovat yleisiä vaivoja.
Kanalaumassa vallitsee arvo- eli nokkimisjärjestys, jossa korkea-arvoisilla linnuilla on etuja muihin nähden. Luonnonoloissa kanaparvessa esiintyy aggressiivista käyttäytymistä vain harvoin. Kanat ovat päiväaktiivisia, yöt ne nukkuvat pesäpuissa. Kana eroaa parvestaan vain munimisen ja hautomisen ajaksi: tällöin se etsii sopivan pesäpaikan esimerkiksi pensaan juurelta tai tiheästä ruohikosta. Niin kutsuttu mukavuuskäyttäytyminen on kanoille tärkeää. Ne hoitavat höyhenpukuaan hiekkakylvyin, sukimalla, venyttelemällä jalkojaan, räpyttelemällä ja ojentelemalla siipiään. Suomessa on noin neljä miljoonaa munijakanaa, joista 90 % elää häkkikanaloissa. Häkissä on yhdellä kanalla tilaa vajaan A4-arkin verran. Häkeissä linnut eivät voi tehdä juuri muuta kuin seisoa paikallaan, syödä ja munia eikä niiden ole mahdollista toteuttaa luontaisia käyttäytymistarpeitaan. Ne elävät voimakkaan sosiaalisen stressin alaisina, koska ne ovat jatkuvasti kylki kyljessä. Linnut eivät näe päivänvaloa tai voi ojentaa siipiään tai jalkojaan kunnolla, ne eivät pääse kylpemään hiekassa tai hakeutumaan suojaisaan pesäpaikkaan munimisen ajaksi. Tilanahtaus ja tekemisen puute tekevät kanoista aggressiivisia ja ne muun muassa nokkivat tovereitaan. Monissa maissa kanoilta leikataan nokka kuolleisuuden vähentämiseksi. Tuskallisen toimenpiteen seurauksena osa kanoista kärsii kroonisesta särystä. Suomessa nokkien leikkaaminen on nykyisin kielletty. Perinteiset häkkikanalat kiellettiin vuonna 2012, nykyään jälkeen kanoja saa kasvattaa virikehäkeissä tai lattiakanaloissa. Virikehäkit eivät juuri paranna kanojen hyvinvointia, sillä häkki on silti ahdas, minkä vuoksi häkissä olevan orren, pesäkopin ja pienen pehkualueen hyödyntäminen on hankalaa. Koska nuoret kanat munivat parhaiten, kanoja pidetään yleensä vain yhden munintakauden ajan. Siksi luontaisesti seitsemänvuotiaiksi elävät kanat teurastetaan jo noin puolentoista vuoden ikäisinä. Kananruhot päätyvät yleensä turkiseläinten rehuksi, sillä kanoja ei juuri käytetä elintarviketeollisuudessa. Kukkopojat tapetaan jo heti kuoriutumisen jälkeen, sillä vain naaraspuolisilla kanoilla on käyttöä munantuotannossa.
Viime vuosina broilerinlihan kulutus on noussut huimasti. Ihmisille on muodostunut käsitys terveellisestä ja vähärasvaisesta lihasta, joka on helppo ja nopea valmistaa. Kuluttajalla on harvoin käsitystä siitä, minkälaisen elämän broileri elää ennen päätymistään kaupan kylmäaltaaseen. Lihantuotantoa varten kasvatettavat kananpojat, broilerit, elävät ahtaasti tuhansien yksilöiden suuruisina ryhminä ikkunattomien rakennusten lattioilla. Pohja on peitetty yleisimmin turpeella ja lintujen ruokinta hoidetaan automaattisilla laitteilla. Suomalaisella broileritilalla on kerralla keskimäärin 35 000 lintua, 18 lintua neliömetrillä. Vaikka broilerit saavat olla hallissa vapaina, estää ahtaus etenkin kasvatuksen loppuvaiheessa niiden normaalin käyttäytymisen. Suomen eläinsuojeluasetuksessa on vain suositus, jonka mukaan broilereita tulisi olla painonsa perusteella korkeintaan 35 kg/m². Käytännössä eläintiheys loppukasvatusvaiheessa on kuitenkin 42-44 kg/m², jolloin keskimäärin 23 broileria jakaa yhden neliömetrin verran lattiatilaa. Jokaista lintua kohden on siis alle A4-paperiarkin verran tilaa. Broilereiden hyvinvointiongelmat liittyvät suurelta osin äärimmäisen nopeaksi jalostettuun kasvuun. Linnut kasvatetaan teurastuskokoonsa viidessä viikossa. Lihamassan lisääntyessä sydän, keuhkot ja jalkojen luut eivät ehdi kehittyä. Kasvatusaikana broilereista kuolee Suomessa noin 3 %, eli vuosittain yli miljoona broileria kuolee ennen teurastusta. Jalkavaivoja aiheuttavat niveltulehdukset ja kehityshäiriöt. Jalkavikojen ja -kipujen takia broilerit liikkuvat, sukivat, kylpevät ja kuopsuttelevat vain vähän. Kipujen pahetessa ne kyyhöttävät maassa ja liikkuvat vain pakotettuina. Jalkaongelmia lisää kuivikkeiden kosteus ja epähygieenisyys. Broilerit viedään teuraaksi noin viiden viikon ikäisinä, jolloin ne painavat kaksi kiloa. Ennen teuraaksi viemistä broilereita pidetään teurastushygieenisistä syistä noin puoli vuorokautta ilman ruokaa ja vettä. Kuljetusautoon kerättäessä linnut saavat usein tuskallisia jalka- ja siipimurtumia. Normaalina kuolleisuutena kuljetuksissa pidetään 0,5 prosenttia. Teurastuslinjalla linnut kulkevat jaloistaan roikkuen ja ne tainnutetaan joko hiilidioksidilla tai sähköllä. Tainnutusta seuraa verenlasku, johon joutuu välillä vielä tajuissaan olevia lintuja. Kalkkunat kasvatetaan samanlaisissa olosuhteissa kuin broilerit, eli suurissa, ikkunattomissa halleissa. Suomalaisella kalkkunatilalla on keskimäärin 6000 lintua.
Tiesitkö, että... Tehotilalla ja perinteisellä tilalla asuvien eläinten olot eroavat toisistaan suuresti. Siirtyminen suuriin yksiköihin on muuttanut tuotantoeläinten elämää Eläinmäärä tilaa kohden on kasvanut. Yksilöllinen hoito on vähentynyt tai tullut mahdottomaksi Eläintiheyttä on kasvatettu tehokkuuden lisäämiseksi ja eläimet elävät usein hyvin ahtaissa oloissa Eläimet päätyvät teurastamolle selvästi aikaisempaa nuorempina Virikkeitä on vähän eivätkä eläimet voi aina toteuttaa edes kaikkein perustavimpia tarpeitaan Liikunnan puute, ahtaiden olojen aiheuttama stressi ja jalostuksen mukanaan tuoma nopea kasvu aiheuttavat eläimille sairauksia Kaavamaisesti toistettu, pakonomainen liike, josta ei ole selvää hyötyä eläimelle. Tyypillisiä stereotyyppisiä käyttäytymismuotoja ovat naudan kielenpyöritys, hevosen kutominen (keinuttelu puolelta toiselle) ja sian putkien tai ilman pureskelu. Luontaiset käyttäytymismallit ovat hyvin voimakkaita eloonjäämiseen ja lisääntymiseen liittyviä toimintoja. Niiden estyminen aiheuttaa eläimelle ongelmia. Kun eläin ei voi toteuttaa luontaista käyttäytymismalliaan, se stressaantuu ja pyrkii purkamaan turhautumistaan, jolloin syntyy erilaista stereotyyppistä käyttäytymistä. Kaikki hyvinvoinnin heikkenemisestä kertovat käyttäytymisen muutokset eivät ole yhtä silmiinpistäviä kuin stereotypiat. Lisääntynyt tai vähentynyt aktiivisuus, aggressiivisuus ja nuorilla eläimillä leikkimättömyys kertovat siitä, että eläimellä on vaikeuksia sopeutua. Positiivisia askeleita on kuitenkin saavutettu pitkällisen kampanjoinnin tuloksena. Esimerkiksi vuonna 2006 tuli voimaan laki, jonka mukaan parressa olevien lehmien on päästävä jaloittelemaan kesäisin parin kuukauden ajan. Sikojen häntiä ei saa enää katkaista, ja vuodesta 2013 lähtien emakoiden pitäminen erillään ryhmästä on kiellettyä muulloin kuin odotetun porsimisen ja tiineytyksen välisenä aikana. Vuodesta 2012 lähtien kanoilla on minimivaatimuksena varusteltu häkki. Myös kasvissyöjien ja vegaanien määrä on selvästi lisääntynyt.
Kotieläintuotanto Tehotuotannon myötä eläinten lannasta on tullut merkittävä vesistöjen kuormittaja. Lannan ympäristövaikutukset johtuvat siitä, että eläimiä on liikaa suhteessa peltoalaan. Kaikkea lantaa ei voida hyödyntää lannoitteena. Ravinteet päätyvät eläinten rehusta lantaan. Maatalous vastaa yli puolesta ympäristöön kohdistuvasta fosfori- ja typpikuormituksesta. Typpi ja fosfori ovat kasvien yhteyttämiselle ja kasvulle välttämättömiä ravinteita. Ongelmia syntyy, kun ravinteita on liikaa. Liika typpi ja fosfori aiheuttavat muun muassa sinilevien massaesiintymiä. Esimerkiksi täysikasvuinen lehmä saa aikaan 10 tonnin lantakasan vuodessa. Lannan ympäristövaikutusten mittakaavaa voi hahmottaa suhteuttamalla sitä eläinten kokonaismäärään. Suomessa on kerrallaan yli miljoona nautaa ja yli 1,3 miljoonaa sikaa. Tehomaataloudessa elävien nautojen aiheuttama vesistökuormitus on arvioitu vuodessa 0,44 kiloksi fosforia ja 2,5 kiloksi typpeä eläinyksilöä kohti. Sikojen aiheuttama vesistönkuormitus on vastaavasti 0,07 kg fosforia ja 0,42 kg typpeä. Suomessa on reilut 10 miljoonaa tuotantoeläintä. Tehomaataloudella on merkittävä vaikutus ympäristöön. Maatalous, peltoviljely ja karjatalous aiheuttavat suurimman osan vesistöjä rehevöittävistä typpi- ja fosforipäästöistä. Ympäristöongelmat liittyvät lähinnä eläinten suureen määrään. Ongelma ei siis ympäristön kannalta ole niinkään lihansyönti, vaan se, että lihaa syödään liikaa. Lannan ympäristövaikutusten lisäksi myös eläinsuojien rakentaminen ja lämpimänä pitäminen sekä eläimiin liittyvät kuljetukset ja elintarvikkeiden jalostus kuluttavat luonnonvaroja ja lisäävät energian kulutusta. Karjatalouden rehevöittävä kuormitus on peräisin sekä lantaloista että pelloille levitetystä lannasta. Tilojen lantalat saattavat olla huonokuntoisia ja vuotavia tai ne on mitoitettu liian pieniksi. Pelloille levitetty lanta on vesistökuormituksen kannalta oleellista. Jos lantala on liian pieni, lantaa joudutaan levittämään pelloille syksyllä ja talvella, jolloin suuri osa ravinteista huuhtoutuu vesistöjä rehevöittämään. Lanta happamoittaa vesistöjä. Lannan sisältämä typpi muuttuu osittain ammoniakiksi, joka haihtuu ilmakehään. Kaasumainen ammoniakki liukenee sadeveteen ja muuttuu vesistöjä ja maaperää happamoittavaksi ja kasveja vaurioittavaksi typpihapoksi. Suurin osa Suomen ammoniakkipäästöistä on peräisin tuotantoeläintenlannasta. Ammoniakkipäästöt ovat terveyshaitta ihmisille ja eläimille. Karjanlannan typpi päätyy maaperään nitraattina, joka pilaa pohjavesiä. Nitraatti on vaarallista erityisesti pienille lapsille. Eläinten lannan levityksestä aiheutuu lisäksi haju- ja hygieniahaittoja.
Ihmisen toiminnalla on suuri vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Suomen noin miljoona lypsylehmää ja lihanautaa sekä muut tuotantoeläimet tuottavat vuosittain 17 18 miljoonaa tonnia lantaa. Suomen peltoalasta 4/5 tuottaa rehua karjalle. Kotieläintaloudesta ja peltoviljelystä haihtuu ilmaan kaasuja, jotka lisäävät ilmastonmuutosta, aiheuttavat happamoitumista ja terveyshaittoja sekä haisevat epämiellyttävälle. Maapallon ilmasto lämpenee, kun hiilidioksidin, metaanin ja muiden kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä nousee. Hiilidioksidi on merkittävin kasvihuonekaasu. Sitä vapautuu ilmakehään erityisesti energiantuotannossa. Tehoeläintuotanto kiihdyttää ilmaston lämpenemistä sekä suoraan että välillisesti. Tehomaatalouden käyttämä energia tuotetaan uusiutumattomilla fossiilisilla polttoaineilla. Niiden käyttö vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia. Rehun viljelyyn käytettyjen lannoitteiden valmistus kuluttaa runsaasti energiaa. Karjataloudessa fossiilisia polttoaineita tarvitaan muun muassa rehunviljelyyn, veden pumppaamiseen, lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistamiseen, eläinten, rehun ja lannan kuljetuksiin, jätteiden käsittelyyn, eläinsuojien lämmittämiseen sekä lihajalosteiden valmistamiseen ja pakkaukseen. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, jota syntyy orgaanisen aineksen hajotessa hapettomissa olosuhteissa eli mädäntyessä. Eläinkunnan tuotteiden valmistus on merkittävin ihmisen aiheuttamien metaanipäästöjen lähde. Suomen metaanipäästöistä kolmannes on peräisin karjataloudesta. Tavallinen lypsylehmä tuottaa 154 kg metaania vuosittain. On arveltu, että karjan metaanipäästöt ovat maailmanlaajuisesti 8 % kasvihuoneilmiöön päästöistä. vaikuttavista Dityppioksidi on tässä mainituista kasvihuonekaasuista voimakkain, 296 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi. Sitä vapautuu lannoituksessa ja lannasta sekä viljelysmaasta mikrobitoiminnan seurauksena. Maatalous on merkittävin ihmisen aiheuttama dityppioksidin tuottaja, jopa 65 % päästöistä syntyy maataloudesta. Suomen ammoniakkipäästöistä 90 % on peräisin maataloudesta. Kotieläintalouden osuudeksi on arvioitu 85 % ammoniakkipäästöistä ja turkistarhauksen 8 %. Kotieläintalouden ammoniakkipäästöt ovat peräisin pääasiallisesti lannasta. Suurin osa ammoniakista haihtuu karjasuojissa ja varastoinnin aikana, osa lantaa levittäessä. Haihtuvan ammoniakin määrään vaikuttavat kotieläinrakennuksen rakenteet ja lannankäsittelymenetelmät, eläinten rehun valkuaispitoisuus sekä lannanlevitysmenetelmät. Kotieläinrakennuksessa erityisesti turvekuivituksella voidaan vähentää ammoniakin haihtumista, mutta turpeenotolla on silläkin oma negatiivinen vaikutuksensa ympäristöön. Ammoniakki aiheuttaa ongelmia sekä kotieläinsuojissa että niiden ulkopuolella. Hengitettynä ammoniakki on myrkyllistä ja aiheuttaa suhteellisen pienilläkin pitoisuuksilla hengitystieärsytystä sekä kotieläinsuojissa työskenteleville että siellä oleville eläimille. Esimerkiksi tehosikaloissa on havaittu sioilla lievää nenäonteloiden surkastumaa jo pitoisuudella 9 ppm, kun eläimet ovat altistuneet pitoisuudelle pitkään. Keskimääräinen ammoniakkipitoisuus sikaloissa on ulkomaisten tutkimusten mukaan 10-25 ppm. Ilmaan haihtunut ammoniakki päätyy laskeumana vesistöihin ja maahan. Vesieläimille ammoniakki on erittäin myrkyllistä, minkä lisäksi se aiheuttaa vesielämälle haittaa happamoittamalla ja rehevöittämällä vesistöjä. Ammoniakki happamoittaa myös maaperää. Tehotuotettu ruoka Ruoan tehotuotanto perustuu maatilan ulkopuoliseen, pääasiassa fossiilisilla polttoaineilla tuotettuun energiaan. Tehotuotannossa kuluu paljon energiaa muun muassa teollisten lannoitteiden valmistamiseen. Toisaalta, koska kasvatettavien eläinten määrä on moninkertaistunut aikaisempaan verrattuna, lantaa kertyy liikaa ja väärään paikkaan: vesistöihin. Liharuoka myös tuottaa vähemmän energiaa peltoalaa kohti kuin kasvisruoka. Kaukaa kuljetettu ruoka Tuotteet, jotka aikaisemmin ovat olleet harvojen herkkua ja ylellisyyttä, ovat löytäneet tiensä jokaiseen jääkaappiin. Ruoan kuljetuksen aikana palaa fossiilisia polttoaineita ja pääsee ilmoille ilmastoa lämmittäviä kasvihuonepäästöjä.
Lähetä meille materiaalin liittyen palautetta / lisää hyviä ideoita. animalia@animalia.fi Vapauta valinnoilla Animalian eläintuotannosta ja kuluttajuudesta kertova sivusto, lisäksi myös reseptejä. www.vapautavalinnoilla.fi CIWF - Compassion in World Farming, paljon tietoa ja kuvia englanniksi. www.ciwf.org.uk Ethics and animal farming - materiaalia oppilaille ja opettajille englanniksi. www.ethicalmatrix.net Freedom Food RSPCA:n sivut, tietoa ja reseptejä. www.rspca.org.uk/freedomfood
Muutosta tuotantoeläinten olosuhteissa ei tapahdu, ellei muutosta vaadita. Tuotantoeläinten olosuhteisiin voit vaikuttaa vähentämällä eläinperäisten tuotteiden käyttöä tai ryhtymällä kokonaan kasvissyöjäksi. Opettele leipomaan ilman kananmunaa ja kokeile, miten soijapihvi paistuu grillissä. Jos ostat eläinperäisiä elintarvikkeita, suosi aina luomutuotteita. Pidä tuotantoeläinten asiaa esillä tuttavapiirissäsi, kirjoita aiheesta mielipidekirjoituksia lehtiin ja ota yhteyttä kansanedustajiin. Pyydä myös käyttämiäsi ravintoloita lisäämään kasvisruokien tarjontaa ja suosimaan luomutuotteita eläinperäisissä raaka-aineissa. Esitä myös kauppoihin toiveita luomutuotteiden ja kasvisperäisten elintarvikkeiden valikoiman lisäämisestä. Tue Animalian työtä tuotantoeläinten parantamiseksi liittymällä jäseneksi ja tulemalla mukaan toimintaan.
1. Helsingin kaupungin valtuusto päätti vuonna 2010 tarjota koululaisille kerran viikossa pelkästään kasvisruokaa. Aiemmin kasvisruoka oli ollut toisena vaihtoehtona jokapäiväisen liha- tai kalaruoan rinnalla. Kasvisruokapäivää perusteltiin ympäristösyillä ja terveellisyydellä: kasvisruoka kuormittaa liharuokaa keskimäärin vähemmän ympäristöä ja lihaa syödään muutenkin enemmän kuin olisi terveellistä. Monet kaupunginvaltuutetut ja koululaisten vanhemmat vastustivat päätöstä vetoamalla muun muassa valinnan vapauden ensisijaisuuteen. Keskustelkaa ryhmän kanssa esimerkiksi seuraavista kysymyksistä: Mitä mieltä olette pakollisesta kasvisruokapäivästä? Pitäisikö kaikissa kouluissa olla pakollinen kasvisruokapäivä? Edistääkö pakollinen kasvisruokapäivä kasvisruoan syömistä? Onko jokaisen oma asia mitä laittaa suuhunsa? Voitte pohtia asiaa ensisijaisten ja toissijaisten tarpeiden näkökulmasta. Entä onko yksilön vapaus valita ruokansa suurempi kuin vastuu ruokavalintojen eläin- ja ympäristövaikutuksista? 2. Ota selvää ja pohdi seuraavia asioita: vertaa sian lajityypillistä elämää sen elämään sikalassa. Millaisia eroja huomaat ja miten uskot sen vaikuttavan sian hyvinvointiin? Millaisia ongelmia kanoille ja broilereille aiheutuu liian suuresta parvesta? 3. Hanki taustatietoa jostain eläinsuojeluun liittyvästä aiheesta ja kirjoita mielipidekirjoitus. Aiheena voi olla esimerkiksi kasvissyönti tai eläinten olot maataloudessa. 4. Etsi lehdestä liha-, broileri-, maito- tms. mainos. Pohtikaa ryhmässä/pareittain seuraavia kysymyksiä, jonka jälkeen voitte yhdessä ryhmän kanssa purkaa vastaukset. Lisäohjeita saat opettajan ja ohjaajan oppaasta. Mitä mainostetaan? Minkälaista mielikuvaa mainos pyrkii luomaan mainostettavasta tuotteesta? Saako mainoksesta tietoa tuotteesta? Mitä mainoksessa luvataan? Millä tavalla mainos haluaa vedota kuluttajaan? Kenelle mainos tai tuote on suunnattu? Onko tuotantoeläin läsnä mainoksessa? Minkälaisessa roolissa? Minkälaista kuvaa mainos luo eläintuotannosta? Vastaako mainonnan luoma mielikuva ruoasta ja ruoantuotannosta omia mielikuvianne asiasta?