1/8 Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n Liittohallitus PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: 2.2.2013 kello 10:03 13:40 Paikka: Liiton toimisto, Köydenpunojankatu 8, 00180 Helsinki Läsnäolijat: Keijo Mäenpää (pj.), Matti Arponen, Pasi Gröndahl, Seppo Kaija, Riku Kangastie, Pekka Kneckt, Sami Nikkilä, Jari Pynnönen, Reijo Stevander, Kauko Tahvanainen, Henri Waldén ja Pasi Perhoniemi (sihteeri). Poissa: - 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus Kokouksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 10:03 sekä totesi sen päätösvaltaiseksi. 2 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Esityslistan muihin asioihin oli aamusta lisätty toiminnanjohtajan toimesta kaksi käsiteltävää asiaa: päätös autopaikkojen vuokrankorotuksesta ja keskustelu holdingyhtiöstä. Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin lisäykset huomioiden. 3 Edellisen kokouksen 7/2012 pöytäkirjojan tarkistaminen, työvaliokunnan kokouksen 1/2013 pöytäkirja tiedoksi Pöytäkirja hyväksyttiin. 4 Liittoon saapuneiden huomionosoitusanomusten käsittely ja päättäminen Kokoukseen mennessä anomuksia hopeisista kunnialevykkeistä oli saapunut yhteensä neljä kappaletta: Rauno Skaffari (Imatra), Pasi Seppänen (Imatra), Matti Taponen (Riihimäki) ja Niilo Mykrä (Pori). Koska kaikki anomukset olivat asiallisesti perusteltuja ja kullekin anotulle oli aiemmin myönnetty pronssinen levyke, päätettiin hopeiset kunnialevykkeet myöntää kaikille anotuille. Harrastepalkintoja oli anottu yhdelle henkilölle: Lahden ATY Tuomas Hietalalle. Liittohallitus päätti myöntää Harrastepalkinnon hänelle. Toiminnanjohtaja tiedottaa asiasta palkinnon saajaa sääntöjen mukaisesti. 5 Liiton vuoden alun talouden tilanne Toiminnanjohtaja esitteli asiaa. Tiliotteita ei vielä oltu saatu, joten kassabudjettia eikä tuloslaskelmaa tammikuusta ollut vielä olemassa. Tiedoksi saatettiin, että Liiton käyttövara tammikuun lopulla oli yli 250 000. Laskutetuista jäsenmaksuista noin 226 000 :sta oli saatu tammikuun loppuun mennessä 182 000, joka oli 20 000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden vaihteen jälkeen eronneita jäseniä oli 75 kpl + 15 kuollutta. 6 Liiton vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen Toiminnanjohtaja esitteli ennakkoon hallituksen jäsenille toimitetun tilinpäätöksen ja sitä käytiin läpi. Vuoden kokonaistulos oli alijäämäinen -17 781,17, josta toiminnallinen tappio oli noin -12 069,68 ja arvopaperien arvon alaskirjauksista johtuva tappio noin -5 711,49. Velkapääoman kasvu oli kuitenkin huomattavasti suurempi eli 59 421,52. Syynä oli taseen puolelle kirjautuneiden kulujen maksu vuoden aikana sekä pankin hallinnoimien salkkujen nettotuoton kirjautuminen taseeseen uusien sijoitusten myötä sen sijaan että voitot olisivat tulleet Liiton kassan käyttöön. Liiton vuoden 2012 tilinpäätös hyväksyttiin esitettäväksi Liittokokoukselle ja se allekirjoitettiin.
2/8 7 Liiton vuoden 2012 toimintakertomuksen hyväksyminen Toiminnanjohtaja esitteli ennakkoon hallituksen jäsenille toimitetun toimintakertomuksen, jota oli jo alustavasti käsitelty edellisessä kokouksessa. Sen jälkeen siihen oli tehty muutamia lisäyksiä muun muassa tilinpäätös- ja jäsenmäärätietojen osalta. Jäsenmäärästä todettakoon, että varsinaisten jäsenien määrä oli noussut hieman edellisestä vuodesta. Vapaajäsenien määrä puolestaan edelleen väheni hieman luonnollisen poistuman kautta. Opiskelijajäsenien määrä puolestaan ylitti reippaasti 500 rajan, jonka ansiosta kokonaisjäsenmäärä nousi 23 jäsenellä 6397 jäseneen. Keskusteltiin siitä, kuinka tarkkaan talouden tilanne on tarpeen käsitellä toimintakertomuksessa. Keskustelussa tultiin siihen lopputulokseen, että Liiton talouden asiat on avoimuuden näkökulmasta hyvä käydä tärkeimmiltä osin läpi asioita avaten siten kuin se oli nyt tehty. Liiton vuoden 2012 toimintakertomus hyväksyttiin esitettäväksi Liittokokoukselle. 8 Liiton vuoden 2013 toimintasuunnitelman hyväksyminen Toiminnanjohtaja esitteli ennakkoon hallituksen jäsenille toimitetun toimintasuunnitelman, jota oli käsitelty myös edellisessä kokouksessa. Sen perusteella sisältöön oli tehty pieniä viilauksia. 22 merkittiin osa keskustelusta. Toimintateemaan liittyen (nykyaikainen autoteknologia) käytiin keskustelua siitä, miten sitä pitäisi viedä eteenpäin, jotta siitä olisi jotain konkreettista esiteltäväksi ensinnäkin Liittokokouksessa ja ylipäätään vuoden aikana. Toiminnanjohtajalle annettiin tehtäväksi valmistella teemaa Liittokokoukseen työvaliokunnassa käytyjen näkökulmien mukaan. Kesäpäivien osalta Itä-Suomen piirissä on suunnitteilla Kesäpäivien pitäminen vielä tänä vuonna. Sen saattaa pitää joko Kuopion ATY tai Joensuun Seudun ATY riippuen siitä, mihin he päätyvät keskinäisissä keskusteluissa. Rissala olisi yksi pääkohteista. Asia selvinnee viimeistää Liittokokouksessa. Ajankohta olisi ehkä kesäkuussa, joten tiedottaminen keskittyisi sähköiseen puoleen. Jos tieto tulee ennen 15.2., niin se voidaan lisätä toimintasuunnitelmaan ennen sen lähettämistä yhdistyksille. Liiton vuoden 2013 toimintasuunnitelma hyväksyttiin esitettäväksi Liittokokoukselle. 9 Liittohallituksen päivärahan suuruudesta päättäminen Työvaliokunta oli esittänyt, että Liittohallituksen päivärahan osalta siirryttäisiin käyttämään verottajan asettamia verottomien päivärahojen summia ja ehtoja. Lisäksi esitys oli, että päivärahaa maksettaisiin Liittohallituksen kokouksiin osallistumisen lisäksi työvaliokunnan kokouksiin osallistumisista sekä piiripalaverien järjestämisistä (kaksi kertaa vuodessa). Käydyn keskustelun perusteella Liittohallitus päätti hyväksyä esityksen. Tästä kokouksesta alkaen noudatetaan verottajan kulloinkin määrittämiä verottomien päivärahojen määriä ja ehtoja Liittohallituksen jäsenien osalta Liittohallituksen kokouksien, työvaliokunnan kokouksien ja piiripalaverien yhteydessä. Matkakulut korvataan kuten tähänkin asti laskua vastaan. Pientä kustannusvaikutusta ei kuitenkaan erikseen huomioida budjettiin. 10 Liiton vuoden 2013 talousarvioesityksen hyväksyminen Toiminnanjohtaja esitteli ennakkoon hallituksen jäsenille toimitetun talousarvioesityksen, jota oli käsitelty alustavasti edellisessä kokouksessa. Vertailutiedoksi edellisestä kerrasta oli lisätty vuoden 2012 tilinpäätöksen tuloslaskelma. Budjetin tulopuolelle oli huomioitu autopaikkojen suunniteltu vuokrankorotus, jota käsitellään vasta kohdassa 22. Käytiin myös keskustelua siitä, onko Liittohallituksen
3/8 asia käsitellä kyseistä asiaa vai olisiko vuokrankorotus vain toiminnanjohtaja tehtävä. Lisäksi keskusteltiin korotuksen suuruudesta. Nykyisissä sopimuksissa ei ole korotuspykälää, joten vanhat sopimuksen joudutaan irtisanomaan. Uusiin sopimuksiin korotuspykälä kirjataan. Päätös asiasta kohdassa 22. Lisäksi budjettiin on huomioitu AAKK:n vuokrankorotus. Korotuksen osalta tarkistettiin tilintarkastajalta, jotta millä ehdoilla korotusta ei lueta piilo-osingoksi. Kun perittävä vuokra ei ylitä markkinatasoa, ongelmaa ei ole. Nykyisillä vuokrilla sitä varaa ei ole. Autotiedon osingonjakoehdotus on jo tiedossa, joten se oli kirjattu osinkotuottoihin. Pörssiosakkeiden osinkotuottojen arvio perustuu Kauppalehdessä 12.11.2012 julkaistuihin arvioihin yritysten osingoista suhteutettuna vuoden lopun omistuksiin. Budjetin loppuun lisättiin tilintarkastajan ohjeiden mukaisesti maininta takatilaprojektista sen sijaan, että siitä aiheutuvat kulut ja tulot olisi arvioitu budjettiin mukaan. Budjettiin kulupuolen osalta käytiin keskustelua siitä, jotta pitäisikö se mitoittaa pienemmäksi kuin menneen vuoden toteutuma vaiko menneen vuoden budjetoitu summa. Päätettiin pitäytyä esityksen luvuissa. Liiton vuoden 2013 talousarvioesitys hyväksyttiin esitettäväksi Liittokokoukselle. 11 Liittokokouksen esityslistan hyväksyminen Liittokokouksen esityslistalle oli tarpeen lisätä viime kesän strategiakokouksessa päivitetyn Liiton strategia. Se lisättiin kohdaksi 15. Asia käsitellään myös vaalitoimikunnassa. Muutettu Liittokokouksen esityslista hyväksyttiin. 12 Vuoden Autoteknillinen Yhdistys 2012 valinta ja kilpailun sääntöjen vahvistaminen vuodelle 2013 Toiminnanjohtaja oli suorittanut laskelmat, joiden perusteella Vuoden Autoteknillinen Yhdistys vuonna 2012 oli Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry. Uusien sääntöjen osalta ainoat muutokset olivat vuosiluvuissa ja hyväksymispäivämäärässä, eli sääntöjen sisältöön ei puututtu. Vuoden Autoteknillinen Yhdistys 2013 -kilpailun säännöt vahvistettiin edellä esitetysti päivitettynä. 13 Vuoden Autoteknikon valinta Työvaliokunta alusti asiaa. Sen suosituksesta Vuoden Autoteknikoksi valittiin AAKK:n entinen toimitusjohtaja Ahti Vänttinen. Toiminnanjohtaja tekee asiassa tarvittavat järjestelyt, jotta Vänttinen saapuu vastaanottamaan tunnustuksen Liittokokoukseen Poriin 10.3.2013. 14 Liiton kannatusjäsenmaksun suuruuden päättäminen Päätettiin pitää kannatusjäsenmaksu 600 :ssa. Pohdittiin, että mitä muita kannatusjäseniä nykyisten Trafin ja VV-Auton lisäksi olisi. Uusia ideoita ei nyt tullut. 15 Liiton yhteisöedustajien valinta Autotieto Oy:n hallitus: Päätettiin, että Autotieto Oy:n hallituksessa SATL:n edustajina jatkavat Keijo Mäenpää, Pasi Perhoniemi ja Raine Hieta. Varajäsenenä jatkaa Reijo Stevander. Näin asia esitetään Autotieto Oy:n yhtiökokouksessa. Moottoriliikenteen Keskusjärjestö MOLIKE ry:n hallitus: Päätettiin, että MOLIKE:n toiminnassa jatkavat Matti Juhala ja Pasi Perhoniemi, joka kuuluu myös MOLIKE:n työvaliokuntaan. Juhala ilmoitti, että hän on vielä tämän kerran käytettävissä. Varalla ovat Juhani Laurikko Juhalalle ja Keijo Mäenpää Perhoniemelle.
4/8 Mobilian edustajisto: Päätettiin, että Pasi Perhoniemi jatkaa, vaikka toimii myös Mobilian säätiön hallituksen varajäsenenä (Mobilian säätiön säännöt eivät sitä kiellä). Liikenneturvan edustajisto: Päätettiin, että Pasi Perhoniemi edustaa Liittoa (varalla Keijo Mäenpää). 16 Tampereen Liittokokouksen toimikuntien esityslistojen hyväksyminen Toiminnanjohtaja esitteli tekemäänsä suunnitelmaa. Vaalitoimikunnan esityslistaan lisättiin normiasioiden lisäksi päivitetyn strategian esittelyn ja vuoden toimintateeman (nykyaikainen autoteknologia) ideointi. Jälkimmäinen aihe on myös muiden toimikuntien esityslistoilla. Teknillisen toimikunnan listalle otettiin perinteisten ja edellä mainitun asioiden lisäksi keskustelu kehitetyistä jäseneduista. Senioritoimikunnan esityslistaan normiasioiden lisäksi lisättiin arkistointiohjeen läpikäyminen. Tulevaisuustoimikunnassa käsiteltäviksi asioiksi otettiin ideointia liiton toiminnallisuuden parantamiseksi, jotta se saisi enemmän näkyvyyttä ja miten sille määritettäisiin resursseja (tarvitaan vapaaehtoisia asioiden eteenpäin viejiä), keskustelu kehitetyistä jäseneduista ja ideoita uusiksi jäseneduiksi sekä keskustelu parhaista käytänteistä opiskelijajäsenien aktivoinnissa ja heidän saamisesta varsinaisiksi jäseniksi valmistumisen jälkeen ja pysymään jäseninä. Liittokokouksen toimikuntien esityslistat hyväksyttiin edellä esitetynlaisina. Päivitetty esityslista on tämän pöytäkirjan liitteessä 1. 17 Tampereen Liittokokouksen toimikuntien sihteerien valinta Vaalitoimikunnan sihteeriksi valittiin Keijo Mäenpää, Teknillisen toimikunnan sihteeriksi Pasi Perhoniemi, Senioritoimikunnan sihteeriksi Kauko Tahvanainen ja Tulevaisuustoimikunnan sihteeriksi Henri Waldén. 18 Erovuoroisten Liitohallituksen jäsenien vahvistaminen Erovuorossa ovat Henri Waldén, Pasi Gröndahl, Pekka Kneckt, Riku Kangastie ja Sami Nikkilä. Tämä oli jo kyseisten piirien tiedossa. 19 Esitys Liittokokoukselle vuoden 2014 Liittokokouksen ajankohdasta Turun ATY on sopinut pitävänsä Liittokokouksen 7.-9.3.2014 Turun Sokos Hotelli Hamburger Börssissä. 20 Edellisen Liittokokouksen antamien tehtävien tila Toiminnanjohtaja oli ehtinyt valmistelemaan edellisen Liittokokouksen aloitteet Liittohallituksen ohjeistamaan vaiheeseen vasta vuoden alussa. Nopeusrajoitusmerkkien kokoon liittyvästä aloitteesta oli tehty kirjallinen esitys liikenne- ja viestintäministeriöön, joka oli toimitettu perille sähköpostikirjeen muodossa 25.1.2013. Toisen aloitteen osalta aloitteen tekijälle Hannu Hykköselle ja Liittokokouksessa keskusteluun osallistuneille Reijo Javanaiselle ja Heikki Parrille oli annettu sähköpostikirjeitse 24.1.2013 Liiton mandaatti viedä asiaa eteenpäin Liittohallituksen esittämällä tavalla, jos toimivat sellaisissa OPH työryhmissä, jossa asiaa käsitellään. Senioritoimikunnan esitys arkistointiohjeen toteuttamiseksi työryhmän tekemänä oli myös edennyt, tosin ilman työryhmää. Pohjana on käytetty Tampereen ATY:n tekemään arkistointisääntöä. Se laitetaan jatkokäsittelyyn senioritoimikuntaan Tampereelle.
5/8 21 Vuoden 2012 strategiakokouksessa tehdyn toimenpidelistan tehtävien vaihe Toiminnanjohtaja kävi läpi liitteenä jaetun strategiakokouksen aikana tehdyn strategian toteutuslistaan kirjatut asiat ja niiden tämän hetken tilanteet. Todettiin, että AAKK:n toiminnan kehittämiseen Liiton näkökulmasta kaavaillun työryhmän koolle kutsumisesta vastaa Hannu Palmu AAKK:n toimitusjohtajana. Muuten asiasta ei ollut keskusteltavaa, joten todettiin asian tämän hetken tila läpikäydyksi. 22 Muiden kokoukselle esitettyjen asioiden käsittely Autopaikkojen vuokrankorotuksista päättäminen Asiaa oli jo käsitelty työvaliokunnassa. Varsinainen keskustelu käytiin kohdassa 10, mutta päätös kirjattiin tähän. Korotuksen suuruudesta käytiin keskustelua. Esityksiä oli huomattavasti suuremmista summista kuin mihin työvaliokunnassa päädyttiin. Keskustelun lopuksi päädyttiin kuitenkin työvaliokunnan esittämään 95 /kk. Vanhat sopimukset joudutaan irtisanomaan, kun niissä ei ole vuokrankorotuksista pykälää. Uuteen sopimukseen sellainen laitetaan ja sidotaan korotus yleiskustannusindeksiin. Uutta sopimusta tarjotaan ensisijaisesti vanhoille vuokralaisille. Kokonaan uusien vuokralaisten osalta vuokrapyyntö on suurempi. Vanhat sopimukset irtisanotaan päättyväksi 31.5.2013. Korotus astuu voimaan 1.6.2013. Ilmoitus asiasta tehdään vuokralaisille toiminnanjohtaja talviloman jälkeen. Keskustelua mahdollisesta holding -yhtiön perustamisesta Aikaisempien epävirallisten keskustelujen kautta asiaa keskusteltiin enemmän virallisesti. Keskustelu käytiin kohdassa 8 :ssä, mutta kirjattiin tähän kohtaan. Liiton taloudellisen aseman parantamiseksi Liiton omistuksessa olevien yritysten liiketoiminnan voitollisuus on merkittävässä asemassa. AAKK:n tulevaisuuden suunnitelmiin sillä on etenkin merkitystä. Siitä syystä puheenjohtaja oli halunnut tuoda esiin sellaisen vaihtoehdon tutkimisen, jossa Liiton perustaman holdingyhtiön kautta johdettaisiin hallitusammattilaisten ohjaamana mahdollisesti useampia eri yrityksiä taloudellisesti menestyksekkäästi. Taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi niin Liiton kuin yritysten hallitustyöskentelyssä hallituksen jäsenillä nykyinen liiketoiminnan osaamistaso ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta riitä, jolloin osaavampi johto olisi tarpeen. Liiton osalta suurien suuntaviivojen piirto olisi edelleen Liittohallituksella, mutta asetettuihin tavoitteisiin pääsemistä ohjaisi holding-yhtiön hallitus. Pohdittiin, jotta onko tässä vaiheessa tarvetta avata asiaa syvällisemmin Liittokokouksessa. Todettiin, että ei ole, koska ensin hallituksen pitää valmistella asiaa paljon pidemmälle tarkempien pohdintojen ja laskelmien kautta ennen kuin sitä kannattaa Liittokokouksessa esitellä. 23 Ilmoitusasiat Rahastoista myönnetyt apurahat Rahastojen hallitukset ovat myöntäneet seuraavat apurahat: Antti Saarialho -rahastolta (anottu 9 400, jakovara 5 000 ): - Metropolia Motorsport ry:lle vuonna 2013 valmistuvan ensimmäisen sähkökäyttöisen Formula Student -kilpa-auton vuoden aikana tapahtuvan kehitystyön tukemiseksi 3 000. - TAMK Formula Student ry:lle vuoden 2013 aikana tapahtuvan Formula Student -kilpa-auton kehitystyön tukemiseksi 2 000.
6/8 Olof Enbom -rahastolta (anottu 3 000, jakovara 5 000 ): - Helsingin Autoinsinöörikouluttajat ry:lle tutustumismatkaan dieseltekniikan korjaamolaitteisiin ja Magneti Marellin laboratorioon Bolognassa suomalaisen dieseltekniikan opetuksen kehittämiseksi 1 000. - Savonlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry:lle diesel-elektroniikka kurssin järjestämisen tukemiseen 1 500. Lisäksi rahastojen hallituksena toimiva työvaliokunta oli määrittänyt apurahan saamisen ehdoksi, että projekti pitää toteutua, eli jos projekti syystä tai toisesta jää kesken, tulee maksettu apuraha palauttaa täysimääräisenä takaisin asianomaiselle rahastolle. Lisäksi säilytettiin vapaamuotoisen raportoinnin velvollisuus apurahan käytöstä. Raportti pitää toimittaa rahaston hallitukselle kuluvan vuoden apurahoista 31.12.2013 mennessä. Viimevuonna myönnettyjen apurahojen raportit oli saatu ja tutkittu kaikkien apurahansaajien osalta. Niiden perusteella todettiin, että ko. apurahat olivat käytetty asian mukaisesti, joten vaateita niiden palauttamiseksi ei tullut. Autotieto Oy:n kuulumiset Yrityksellä menee hyvin ja suunnitelmien mukaan. Tilinpäätös oli voitollinen (pari tuhatta euroa vähemmän kuin vuosi sitten) ja yrityksen hallitus esittää 26.2.2013 pidettävälle yhtiökokoukselle osinkojen jakamista omistajalleen tilikauden voitosta. Autotiedon hallituksessa päätettiin aloittaa Liiton jäseniä palveleva kehitysprojekti. Lehdestä otetaan käyttöön sähköinen näköislehti ja se jaetaan Liiton jäsenille jäsenrekisterin extranetin avulla. Rekisteriin tehtävät muutokset kustantaa lehtiyhtiö. Lehti koetetaan saada lukuun tätä kautta mahdollisimman pian, esittely Liittokokouksessa. Syksyllä näköislehdestä ja sen käytöstä kysytään lukijoilta kokemuksia. Kaikki tämä on pohjatyötä ja valmistelua varsinaisen sähköisen lehden toteuttamiseen jollain aikavälillä, kun lehtiyhtiön ansaintalogiikka sillä on varmistettu. Autoalan Koulutuskeskus Oy:n kuulumiset Uusi toimitusjohtaja on ottanut toiminnan hyvin haltuun. Koulutuksia on jatkettu ja uusia julkaisuja on suunnitteilla. Myös autoalan ulkopuolelle on tarkoitus tarjota palveluja. 8 keskusteltiin siitä, että voisiko AAKK pitää kursseja maakunnissa. Kuten aiemminkin, jos koulutus on mahdollista suorittaa taloudellisesti kannattavasti, yritys järjestää tilaisuuksia mielellään. Ideoista kannattaa olla yhteydessä suoraan yrityksen toimitusjohtajaan Hannu Palmuun. Toinen keskustelunaihe oli opettajille räätälöidyt koulutukset. Olisiko niitä mahdollista järjestää AAKK:n kautta? Viedään viestiä eteenpäin. Yksi koulutustapa voisi olla järjestää usean oppilaitoksen kanssa yhteinen koulutus niistä aiheista, joista nähdään olevan tarvetta, mutta oppilaitos yksin ei saisi tarpeeksi isoa ryhmää kokoon. Tällaisesta koulutuksesta on jo AAKK:ssa suunnitelmia. Keskusteltiin myös muista tavoista järjestää koulutustilaisuuksia yhdistyksissä vapaaehtoisvoimin.
7/8 Jäsenkortti ja jäsenedut Viikolla 7 lähtee ensimmäinen jäsenkorttierä liikkeelle jäsen- ja lehtimaksun eräpäivään mennessä maksaneille sekä vapaa-, kunnia- ja opiskelijajäsenille. Saatekirjeen malli oli työvaliokunnan pöytäkirjan liitteenä. Seuraava postitus on Liittokokousviikolla. Liittokokoukseen osallistumiset Listalle kerättiin kokoukseen lähtijät (+avec), jotka toiminnanjohtaja ilmoittaa saapuvaksi Liiton kustannuksella Tampereelle. FISITA-asiat EAEC:n palaveri olisi 11.2., mutta rahaa säästääkseen toiminnanjohtaja ei sinne mene. Syksyllä todennäköisesti Frankfurtin autonäyttelyn ohessa ovat FISITA:n kokoukset, jonne toiminnanjohtajan on tarkoitus mennä. Piirien kuulumiset; piiriedustajat kertovat Pohjanmaan piiri Piirikokouksen järjestelyissä on ollut vähän haasteita. Siirtynee maalishuhtikuulle. Sähköpostitse selvitetään piiriedustaja. Seinäjoki on menossa tutustumaan 3d mallinnus firmaan. Jurvaan on tulossa Botniaringin laajennus, johon suunnittelivat tutustumismatkaa syksyksi. Hämeen piiri Forssa on juuri lähdössä viettämään pikkujouluja, Tampereella on vuosikokous. Valkeakoskelta ei vielä tänä vuonna ollut kuulunut mitään. Itä-Suomen piiri Yhdistyksissä on vuosikokouksia tiedossa. Lisäksi pohditaan edellä mainittua Kesäpäivien järjestämistä. Uudenmaan piiri Keski-Uudellamaalla oli vuosikokous juuri. Tavoitteena on järjestää vuoden aikana muun muassa Auton Päivä. Riihimäki täyttää keväällä 75 vuotta. Helsinki Tammikuussa oli senioreiden järjestämä koritekniikan kurssi Martti Holmikarin pitämänä. Vuosikokous on helmikuun lopussa. Hallitus kokoontuu pitämään vuosikokousta valmistelevan kokouksen piakkoin. Kaakkois-Suomen piiri Piirin alueella on vuosikokousten aika. Imatran ATY viettää 8.2. 75-v cocktailtilaisuutta. Mikkelissä on vaihtumassa pj, kun edellinen muutti Tampereelle. Kouvolassa Sompa-lehti on työn alla. Piiripalaveri on tarkoitus pitää helmikuun lopulla. Kotkassa PRH:n sääntöjentulkinta aiheuttaa päänvaivaa koskien vuosikokouksen ajankohtaa. Länsi-Suomen piiri Etelä-Satakunnan ATY yritti järjestää pikkujouluja tammikuussa, mutta vähäisen ilmoittautuneiden määrän takia ne peruttiin. Piiri suunnittelee Kesäpäivien järjestämistä vuodeksi 2016 ja samalla porukalla vaikka siitä eteenpäin yhteisin voimin. Pohjois-Suomen piiri Sähköpostitse oli saatu kommentteja toiminnasta muualta paitsi Sodankylästä ja Länsi-Pohjasta. Aika hiljaista on ollut, mutta vuosikokouksia valmistellaan. Rovaniemi on ollut aktiivisin. Virettä olisi hyvä saada koko piiriin.
8/8 Keski-Suomen piiri Piirikokous on tiedossa seuraavana lauantaina. Paikalle pitäisi olla tulossa muut paitsi Kangasniemi. Lahden vuosikokous on tulossa 14.2. Kangasniemellä vuosikokous oli jo viikolla. Lahdessa Kesäpäivien työstö on työlistalla. Lounais-Suomen piiri Toiminta on molemmissa yhdistyksissä normaalia. Turun ATY on saanut varattua Liittokokous paikan. Turkulaiset järjestävät syksyllä Autoteknillisen seminaariristeilyn 4.-5.10.2013 Viking Gracella. 24 Seuraavan kokouksen ajankohta Seuraava kokous on järjestäytymiskokous Tampereella 10.3.2013 noin kello 12:00, heti Liittokokouksen jälkeen. Strategiakokous on sovittu pidettävän 8.-9.6.2013. Työvaliokunnan kokous sovittiin pidettäväksi 4.5.2013 kello 10:00. 25 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen 13:40 Keijo Mäenpää Puheenjohtaja Pasi Perhoniemi Sihteeri
1/1 SATL:n Liittokokous 2013 Toimikuntien esityslistat 1. Vaalitoimikunta (sihteeri Keijo Mäenpää) 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja 2. Valmistellaan esitys Liiton puheenjohtajan valitsemisesta vuodeksi 2013. (vuonna 2012: Keijo Mäenpää). 3. Valmistellaan esitys Liittohallituksen jäsenien valitsemisesta vuodeksi 2013 (erovuoroiset, liite 4). 4. Valmistellaan esitys Autoalan Koulutuskeskus Oy:n yhtiökokousedustajasta 2013 (vuonna 2012: Pekka Holopainen, varalla Kalevi Lintula, Liittohallituksen esitys: Kalevi Lintula varsinainen ja Juha Seppälä varalle). 5. Valmistellaan esitys Autotieto Oy:n (Suomen Autolehti) yhtiökokousedustajasta 2014 (vuonna 2013: Kari Myllys, varalla Pekka Holopainen, Liittohallituksen esitys: Kari Myllys varsinainen ja Kalevi Lintula varalle.). 6. Valmistellaan esitys Liittokokouspaikkakunnasta 2015 (Salon varaus). Vahvistetaan vielä vuoden 2014 osalta Turun toimivan Liittokokouspaikkakuntana. 7. Valmistellaan esitys vuoden 2016 Kesäpäiväjärjestäjäksi. Viime Liittokokouksessa päätettiin, että vuonna 2014 Kesäpäivät pitää Lahden ATY ja vuonna 2015 Etelä-Satakunnan ATY. Vuodelle 2016 ei ole varauksia. 8. Esitellään Liiton päivitetty strategia 2013 (liite 5) 9. Ideoita ehdotetun vuoden toimintateeman (Nykyaikainen autoteknologia) eteenpäin viemiseksi 10. Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat. 2. Teknillinen toimikunta (sihteeri Pasi Perhoniemi) 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja. 2. Keskustelu kehitetyistä jäseneduista ja ideoita uusiksi jäseneduiksi. 3. Ideoita ehdotetun vuoden toimintateeman (Nykyaikainen autoteknologia) eteenpäin viemiseksi 4. Keskustelu Suomen Autolehdestä ja evästys SATL:n edustajille lehden ohjausryhmässä. 5. Keskustelu Autoalan Koulutuskeskuksesta. 6. Keskustelu APO -koulutuksesta. 7. Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat. 3. Senioritoimikunta (sihteeri Kauko Tahvanainen) 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja. 2. Arkistointiohjeen läpikäynti ja kommentointi (liite 6) 3. Ideoita ehdotetun vuoden toimintateeman (Nykyaikainen autoteknologia) eteenpäin viemiseksi 4. Vaihdetaan kokemuksia ja ideoita seniori/veteraanitoiminnan kehittämiseksi. parhaat kokemukset ja käytännöt 5. Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat. 4. Tulevaisuustoimikunta (sihteeri Henri Waldén) 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja. 2. Ideointia liiton toiminnallisuuden parantamiseksi, jotta se saisi enemmän näkyvyyttä ja miten sille määritettäisiin resursseja (tarvitaan vapaaehtoisia asioiden eteenpäin viejiä) 3. Ideoita ehdotetun vuoden toimintateeman (Nykyaikainen autoteknologia) eteenpäin viemiseksi 4. Keskustelu kehitetyistä jäseneduista ja ideoita uusiksi jäseneduiksi. 5. Keskustelu parhaista käytänteistä opiskelijajäsenien aktivoinnissa ja heidän saamisesta varsinaisiksi jäseniksi valmistumisen jälkeen ja pysymään jäseninä. 6. Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat.