Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Samankaltaiset tiedostot
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Liikuntalain uudistus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

Liikunta tulevaisuuden sivistyskunnassa

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi klo 10.00

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Liikuntatoimen keskeiset kehittämiskohteet ja haettavat valtionavustukset

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut

Valtio soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun edistäjinä

LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Valtioneuvoston asetus

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Liikuntalautakunta LJ/

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Heidi Sulander

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikunnan edistäminen kunnissa - TEA 2016

Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle. Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Suuri SOTE-uudistus pienen ihmisen asialla miten kunta edistää ja maakunta korjaa?

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Liikunta tulevaisuuden sivistyskunnassa

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

TUL ry:n strategia

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Laatua liikuntaneuvontaan

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Kuntien liikuntatointa koskevat keskeiset indikaattorit

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tiina Saarela

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

EDISTETÄÄN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA SEKÄ VÄHENNETÄÄN ERIARVOISUUTTA OTTAMALLA HYVÄT KÄYTÄNNÖT PYSYVÄÄN KÄYTTÖÖN

Uudistunut nuorisolaki

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti (VESOTE) -hanke

Lapin aluehallintovirasto

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

Aluehallintovirastojen koulutuspäivät syksy Liikuntalaki Muutosta liikkeellä! terveyttä edistävän liikunnan linjaukset

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Erityisen hyvää liikuntaa

Voimaa verkostoista. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp, Perusterveydenhuollon yksikkö

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Kuntien hyvinvointi - seminaari

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylijohtaja Esko Ranto

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Transkriptio:

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus - Tutkimus HLU - Resurssiohjaus - Käytäntö Kattaa koko elinkaaren Eri sisällöt, eri vastuutahot ja toteuttajat Toteutetaan yhdessä Kunnat, järjestöt ja yritykset sekä omaehtoisesti

TERVEYSLIIKUNTASUUNNITELMAN JALKAUTTAMISEN TAVOITTEET Suunnitelma on tarkoitettu käytännön työkaluksi tukemaan suunnittelua. Kunnissa terveysliikunnan edistämisen seurannan tulee nivoutua osaksi hyvinvointikertomustyötä ENSISIJAISET TAVOITTEET: Liikuntapalveluketju toimii Liikuntaneuvontaa on tarjolla kaikissa Pirkanmaan kunnissa 2016 Liikunta-/Liikkumislähete toimintamalli käytössä Hyvien käytäntöjen jakaminen yli kunta- ja toimialarajojen MUUT TAVOITTEET: - Liikunnan aseman vahvistaminen osana kunnan hyvinvointipalveluja - Liikunta välineenä perusterveydenhuollossa, sosiaalityössä, nuorisotyössä, ikääntyvien palveluissa, varhaiskasvatuksessa ja koulussa - Liikunnan edunvalvonta vaikuttaminen kuntapäättäjiin liikunnan merkityksestä - Arviointityökalujen testaus / kommentit 3

Liikunnan palveluketjulla eri tahojen yhteistyötä, jolla vaikutetaan kuntalaisten terveyden edistämiseen liikunnan keinoin. Yhteinen tahtotila, sovitut käytännöt sosiaali- ja terveystoimen, vapaa-aika- ja liikuntatoimen, työterveyden sekä yhdistysten ja seurojen välillä. Ketjuun liittyvät myös mm. apteekit, oppilaitokset sekä yksityiset liikunta- ja terveysalantoimijat 4

Kuntalaki: 5 Kunnan vastuu Yleisten edellytysten luominen liikunnalle paikallistasolla on kuntien tehtävä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle: 1) järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvin vointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen; 2) tukemalla kansalais- ja seuratoimintaa; 3) rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja; Edellä 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien toteutumisen kunnassa tulee tapahtua eri toimialojen yhteistyönä sekä kehittämällä paikallista, kuntien välistä ja alueellista yhteistyötä sekä huolehtimalla tarvittaessa muista paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivista toimintamuodoista. Kunnan tulee kuulla asukkaitaan liikuntaa koskevissa keskeisissä päätöksissä osana kuntalain (365/1995) 27 :ssä säädettyä kunnan velvollisuutta huolehtia asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista. Kunnan tulee arvioida asukkaittensa liikunta-aktiivisuutta osana terveydenhuoltolain (1326/2010) 12 :ssä tarkoitettua terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Liikuntalaki Muutoksella vahvistettaisiin liikunnan peruspalveluluonnetta. Lisättiin säännökset lain soveltamisalasta ja tavoitteista sekä uudistettaisiin valtion vastuuta liikuntapolitiikasta, kunnan vastuuta ja yhteistyötä liikunnasta, alueellisen liikuntatoiminnan tehtäviä, valtion liikuntaneuvoston tehtäviä sekä liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuutta ja valtionavustusten myöntämistä koskevia säännöksiä. Lain keskeisinä tavoitteina edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalais- ja seuratoimintaa sekä huippu-urheilua liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä

Liikuntalaki... Opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävänä vastata maan liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä sekä liikunnan yleisten edellytysten luomisesta valtionhallinnossa. Kunnan tehtävänä luoda edellytyksiä paikallistasolla kunnan asukkaiden liikunnalle järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen, tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoimintaa, rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja sekä kehittämällä kuntien välistä ja alueellista yhteistyötä. Kunnan tulee kuulla asukkaitaan liikuntaa koskevissa keskeisissä päätöksissä sekä osana terveyden ja hyvinvoinnin kehittämistä arvioida kunnan asukkaiden liikunta-aktiivisuutta. Liikuntaa edistävien järjestöjen valtionavustuksen piiriin hyväksymisen ja valtionavustuksen saamisen perusteita uudistettaisiin. Valtionapukelpoiseksi voidaan hyväksyä sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on liikunnan edistäminen ja joka toimii ehdotetun lain tavoitteiden mukaisesti. Järjestön valtionapukelpoisuus voitaisiin tarvittaessa peruuttaa.

KKI päivät / Tampere 18.-19.3.2015