Julkaisija: Opetusministeriö Toimittajat: Annina Kalliomaa, Sanna Puura, Pia Tasanko Kuvitus & graafinen suunnittelu: Jukka Urho Paino:

nuoruus Suomessa

Julkaisija: Opetusministeriö Toimittajat: Annina Kalliomaa, Sanna Puura, Pia Tasanko Kuvitus & graafinen suunnittelu: Jukka Urho Paino: Yliopistopaino, Helsinki 2004 ISBN 952-442-711-7

Esipuhe Yhteiskunnan muuttuessa ja kehittyessä nuoruus ja nuoruuden käsite on laajentunut ja samalla monimutkaistunut. Nuoruus ei rajoitu vain murrosikään, vaan ulottuu lapsuudesta aikuisuuteen. Useat nuoruuden ongelmat juontuvat jo varhaislapsuudesta ja siten tehokas nuorisopolitiikka vaatii aikaisempaa enemmän pitkäjänteistä sektorirajat ylittävää moniammatillista yhteistyötä. Tämän hetken nuorisotyölaki kohdentuukin kattavasti alle 29-vuotiaaseen väestöön. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa nuorille monipuolisia koulutus-, osallistumis- ja harrastusmahdollisuuksia. Samalla se on asettanut pieneneville nuorisoikäluokille aikaisempaa suurempaa vastuuta tulevaisuudesta. Nuoren on usein vaikea löytää paikkaansa ja identiteettiään globalisoituvassa ja taloudellista tehokkuutta ja kilpailukykyä korostavassa maailmassa. Nuorisotyön keskeisenä tehtävänä onkin erilaisten kulttuuristen yhteisöjen tukeminen, joissa nuoret voivat kehittää identiteettiään ja kasvaa yhteiskunnan täysivaltaisiksi ja aktiivisiksi jäseniksi. Tavoitteena on myös nuorten sosiaalinen vahvistaminen. Nuoruus Suomessa -julkaisu kuvaa tiiviisti nuorisotyötä ja nuorten elinolopolitiikkaa maassamme. Rakenteellisesti se jakautuu kolmeen osaan maamme perustietoja ja historiaa käsittelevän lyhyen katsauksen jälkeen. Nuorisopolitiikka - osassa kuvataan suomalaisen lapsen ja nuoren elinympäristöjä sekä niihin liittyviä yhteiskunnan nuorisopoliittisia toimia liittyen muun muassa koulutukseen, työelämään, terveyteen, asumiseen sekä muihin nuorten elämän keskeisiin kysymyksiin. Nuorisotyön rakenteet - osassa esitellään suomalainen nuorisotyöjärjestelmä valtakunnan tasolla, aluehallinnossa ja toiminnan perustasolla kunnissa. Nuorisotyön rakenteisiin liittyvät myös nuorten työpajajärjestelmä, valtakunnalliset nuorisokeskukset sekä nuorisotutkimus- ja koulutusjärjestelmät. Nuorten osallistuminen - osassa tarkastellaan nuorten arvojen ja asenteiden ohella nuorten keskeisiä toimintaympäristöjä, kuten nuorisojärjestöjä, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssia ja Nuorten Akatemiaa, nuorten osallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä, nuorten kulttuuritoimintaa, Avartti-toimintaohjelmaa, liikuntaa ja urheilua sekä seurakuntien nuorisotyötä. Tämä opas on päivitetty painos vuonna 1999 julkaistusta esitteestä ja se on tarkoitus uudistaa seuraavan kerran vuonna 2006 Suomen toimiessa Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Opetusministeriön nuorisoyksikkö

Sisältö

Perustietoja Suomesta...7 Hiukan historiaa...8 A. Nuorisopolitiikka...9 A.1 Lapsuus...10 A.2 Suomen koulutusjärjestelmä...11 A.3 Työelämä...14 A.4 Asuminen...15 A.5 Terveys...17 A.6 Sukupuolisuus ja avioituminen...18 A.7 Syrjäytymisvaarasta...19 A.8 Kasvun ongelmia...20 A.9 Toimeentuloturva...21 A.10 Nuorten oikeudellinen asema...22 A.11 Asevelvollisuus...23 A.12 Elinoloindikaattorit nuorten elinolot tarkkailussa...24 A.13 Monikulttuurinen Suomi...25 B. Nuorisotyön rakenteet... 27 B.1 Nuorisotyön lainsäädäntö ja käsitteet...28 B.2 Opetusministeriö: nuorisotyön tukeminen ja nuorisopolitiikan koordinointi.30 B.3 Aluehallinto...32 B.4 Kuntien nuorisotyö...33 B.5 Nuorten työpajat...35 B.6 Nuorisotutkimus...37 B.7 Valtakunnalliset nuorisokeskukset...38 B.8 Nuorisoalan koulutus...39 C. Nuorten osallistuminen... 40 C.1 Nuorten arvot ja asenteet...41 C.2 Nuorisobarometri nuorten mielipiteet...42 C.3 Nuorisojärjestöjen tukeminen...44 C.4 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry...45 C.5 Harrastustoiminnan opintokirja Nuorten Akatemia...46 C.6 Nuorten osallisuus yhteiskunnassa...47 C.7 Kansainvälinen yhteistyö...48 C.8 Nuori Kulttuuri -tapahtuma...50 C.9 Koululaisten iltapäivätoiminta...51 C.10 Nuoret ja liikunta...52 C.11 Avartti...54 C.12 Seurakuntien nuorisotyö...54 Yhteystiedot...56

6

7 Perustietoja Suomesta Virallinen nimi: Suomen tasavalta, Republiken Finland Valtiomuoto: Tasavalta; yksikamarinen eduskunta. Eduskunnassa on 200 jäsentä, jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Tasavallan presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Aluehallinto: Viisi lääniä, jotka ovat osa valtionhallintoa sekä Ahvenanmaan maakunta, jolla on itsehallinto. Pinta-ala: 338 145 km 2, josta 6 prosenttia on viljeltyä maata, 10 prosenttia vesistöä (188 000 järveä) ja 68 prosenttia metsää. Suomi on Euroopan seitsemänneksi suurin valtio. Pituus 1 160 km ja leveys 540 km. Asukasluku: 5,2 miljoonaa, ulkomaalaisia 2 prosenttia väestöstä Asukastiheys: 17 asukasta / km 2 Rahayksikkö: euro (EUR) vuodesta 2002 lähtien (1856 2001 Suomen markka) Pääkaupunki: Helsinki, asukasluku 559 716 (2002) (koko pääkaupunkiseutu noin 1,5 milj.) Itsenäistyminen: 6.12.1917 EU-jäsenyys: 1.1.1995 Kieli: suomi (91,3 prosenttia), ruotsi (5,4 prosenttia) ja saame (Lapissa noin 1700 asukasta eli 0,03 prosenttia) Uskonto: evankelisluterilaisia 85,6 prosenttia, ortodokseja 1 prosentti Ilmasto: kuuluu viileään vyöhykkeeseen. Lämpiminä kesäkuukausina päivälämpötila Etelä-Suomessa noin 21 22 C ja kylmimpinä talvikuukausina Pohjois-Suomessa noin 25 C. Vienti toimialoittain: Tuonti tavaroiden käytön mukaan: korkea teknologia 27,5 prosenttia, metallituote- ja koneteollisuus 27,1 prosenttia, paperi- ja graafinen teollisuus 26,5 prosenttia, kemianteollisuus 6 prosenttia raaka-aineet ja tuotantotarvikkeet 57 prosenttia, kulutustavarat 22 prosenttia, investointitavarat 15 prosenttia ja polttoaineet 4 prosenttia Talouden rakenne: 63 prosenttia palvelualalla, 28 prosenttia teollisuustuotannossa ja 9 prosenttia alkutuotannossa Bruttokansantuote henkeä kohden: 26 800 euroa (2002)

8 Hiukan historiaa Suomi ja suomalaisuus ovat muotoutuneet idän ja lännen kulttuuri- ja valtapiirien välissä. Suomi kuului 1200-luvulta lähtien Ruotsin etupiiriin ja 1300-luvulta lähtien Ruotsin valtakuntaan. Lukuisat Ruotsin ja Venäjän väliset sodat taisteltiin Suomen maaperällä. Vuoden 1809 sodan jälkeen Suomi liitettiin Venäjään, jossa siitä tuli autonominen suuriruhtinaskunta. Vuonna 1906 suuriruhtinaskuntaan saatiin uusi perustuslaki sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Suomen naiset olivat ensimmäisinä Euroopassa äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia. Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjän lokakuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Itsenäisyyden ensivuosikymmenet olivat nopean yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen aikaa. Suomi säilytti itsenäisyytensä toisen maailmansodan aikana, vaikka kävikin kaksi pienelle maalle raskasta sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Sotien jälkeen Suomi harjoitti puolueettomuuspolitiikkaa. 1950-luvulle tultaessa Suomi oli edelleen maatalousmaa, mutta teollistui ja kaupungistui nopeasti. Tämä rakennemuutos tapahtui pääosin 1960- ja 1970-luvuilla. Väki muutti työn perässä maaseudulta kaupunkeihin, ja asuntopulan vuoksi suurimpiin kaupunkeihin rakennettiin nopeaan tahtiin lähiöiden verkosto. Maaseudullakin väestö alkoi keskittyä yhä enemmän taajamiin. Suomi menetti 1960- ja 1970-luvuilla huomattavan määrän työikäistä väestöään Ruotsin teollisuuskeskuksiin. 1980-luvun pitkän taloudellisen nousukauden jälkeen Suomi ajautui 1990-luvun alussa vaikeaan lamaan. Suurtyöttömyyden lisäksi se merkitsi tuotantoelämän rakennemuutosta ja uudelleen kiihtyvää muuttoa Pohjois- ja Itä-Suomesta etelään ja kasvukeskuksiin. Vaikka talous onkin elpynyt 1990-luvun puolivälistä lähtien, työllisyyden parantumista ovat hidastaneet lisääntyvä tuotannon automatisointi sekä kiihtyvä tietotekniikan ja muun tuotantotekniikan kehitys ja keskittyminen juuri kasvukeskuksiin. Työttömyys on edelleen lähes kymmenen prosenttia. Suomessa on kuitenkin kyetty säilyttämään hyvinvointivaltion rakenteet ja palvelut. Elintaso ja elämänlaatu ovat kansainvälisesti vertaillen korkeita. Suomi on ollut vuodesta 1955 YK:n ja vuodesta 1995 Euroopan unionin jäsen.

Nuorisopolitiikka 9

10 A.1 Lapsuus Vuonna 2002 Suomen väkiluku oli 5,2 miljoonaa. Väestöstä alle 18-vuotiaiden osuus on 21,4 prosenttia. Lapset elävät noin 650 000 perheessä, suurin osa isänsä ja äitinsä kanssa, joskin niin sanottujen uusperheiden ja yksinhuoltajaperheiden määrä on kasvanut. Lapsista noin 15 prosenttia asuu yksinhuoltajaperheissä ja noin 8 prosenttia uusperheissä. Avioliiton ulkopuolella lapsista syntyy noin 30 prosenttia, joista suurin osa avoliitoissa. Suomessa on nykyisin yleistä, että vanhemmat solmivat avioliiton vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä. Kaikki lapset perhetaustastaan riippumatta on pyritty lainsäädännöllä saattamaan mahdollisimman tasavertaiseen asemaan. Vuonna 2002 Suomessa syntyi 55 396 lasta. Syntyvyys on pysynyt Suomessa eurooppalaisittain verraten korkeana (1,74 prosenttia), joskin tulevaisuudessa maamme väestö ikääntyy yhä nopeammin kuten muuallakin Euroopassa. Maahanmuuttajaväestöä Suomessa on verraten vähän (noin 2 prosenttia), mutta siitä lasten osuus (43 prosenttia) on kantaväestöä (36 prosenttia) huomattavasti korkeampi. Kansainvälisesti vertailtuna molemmat pienten lasten vanhemmat käyvät Suomessa hyvin yleisesti kokopäivätyössä. Siksi suuri osa lapsista on päivähoidossa, tavallisimmin kunnallisessa päivähoidossa heti noin vuoden mittaisen palkallisen äitiysloman jälkeen. Äitiysloman jälkeen töihinpaluuoikeuden säilyttävä hoitovapaa on yleistynyt, samoin noin kuukauden pituisen isyysloman pitäminen. Suomessa suurella osalla lapsista on jo ennen kouluikää oma itsenäisen elämisen alueensa (päivähoito). Tämä merkitsee sitä, että perheiden yhdessä viettämä aika vähenee. Perheenjäsenten, myös melko pienten lasten, harrastukset vahvistavat tätä kehitystä. Peruskoulu aloitetaan seitsemänvuotiaana. Viime vuosina päivähoidon ja peruskoulun aloittamisen väliin on kehitetty esikoulu, jonka organisoi kunnasta riippuen sosiaalitoimi (päivähoito) tai koulutoimi (koulut). Järjestelmä on lapsille vapaaehtoinen, mutta samalla se on subjektiivinen oikeus. Peruskoulun ensimmäistä ja toista luokkaa käyvien iltapäivähoitoa kehitetään ja laajennetaan. Kunnat koordinoivat tätä palvelua. Käsitys lapsesta ja lapsuudesta on Suomessa muuttunut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Lastensuojelulainsäädäntö ulottaa lapsuuden 18 ikävuoteen asti. Käytännön kasvatustyössä ja -toiminnassa lapsuuden ja nuoruuden välimaastoon on hahmottunut varhaisnuoruuden käsite, jolla tarkoitetaan lähinnä 12 15-vuotiaita. Yli 15-vuotiaita on totuttu pitämään käsitteellisesti nuorina. Myös lasten ja vanhempien väliset suhteet ovat muuttuneet. Lapsia ei enää pidetä vanhempien omaisuutena ja kasvatustoimenpiteiden kohteina. Nykyään lapsuus nähdään elämänvaiheena, joka ei ole vain kasvamista nuoruuteen ja aikuisuuteen, vaan itsessään arvokas elämänvaihe. Lainsäädäntö korostaa vanhempien ja huoltajien vastuuta lapsesta sekä velvollisuutta tukea lasta hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Yhteiskunta pyrkii perhepolitiikalla tukemaan erityisesti nuorten perheiden kasvua vastuulliseen vanhemmuuteen.

11 A.2 Suomen koulutusjärjestelmä Suomalaisten koulutustaso on johdonmukaisesti noussut viime vuosikymmeninä. Pelkän peruskoulutuksen varaan jättäytyminen alkaa nuorissa ikäluokissa olla jo poikkeuksellista. Myös korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus kasvaa tasaisesti. Yhteiskunta kustantaa kaikilla kouluasteilla perusopetuksen ja tutkintoon johtavan koulutuksen. Perusopetus on oppilaille täysin maksutonta, mutta jatko-opinnoissa oppilaat saattavat joutua maksamaan oppimateriaaleista, aterioista ja matkoista. Perusopetus maailman huipputasoa Oppivelvollisuuskoulu eli peruskoulu on yhdeksänvuotinen. Ennen peruskoulua lapsilla on oikeus osallistua vuoden kestävään esiopetukseen. Koulut ovat pääasiassa kuntien ylläpitämiä, joskin Suomessa on myös joitakin yksityiskouluja. Lapsille opetus ja opetusvälineet ovat maksuttomia. Lisäksi oppilaat saavat koulussa joka päivä maksuttoman aterian. Ikäluokasta 99,7 prosenttia suorittaa oppivelvollisuuskoulun. Vuonna 2001 julkistetussa OECD-maiden PISA-tutkimuksessa (Programme for International Student Assesment) 15-vuotiaat suomalaisnuoret menestyivät hyvin: heidän lukutaitonsa sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamisensa ovat huippuluokkaa. Lukutaidossa suomalaisnuoret olivat ensimmäisellä sijalla. Tutkimus myös osoitti, että Suomessa koulujen väliset erot ja sosiaalisesta taustasta johtuvat erot ovat kansainvälisesti verraten erittäin pieniä. Tätä voidaan pitää erityisen tärkeänä tuloksena. Suurin osa jatkaa peruskoulutuksen jälkeen Peruskoulun jälkeen 93 prosenttia nuorista jatkaa opintojaan joko lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa.

12 Ikäluokasta runsas puolet käy lukiota, joka on kolmevuotinen yleissivistävä koulu ja päättyy valtakunnalliseen ylioppilastutkintoon. Ammatillinen koulutus on perinteisesti ollut Suomessa oppilaitosmuotoista. Viime vuosina koulutukseen on sisällytetty työelämässä toteutettavia jaksoja. Myös oppisopimuskoulutusta on laajennettu. Korkeakoulututkintoja kehitetään Korkeakoululaitos muodostuu kahdesta rinnakkaisesta sektorista: yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Ammattikorkeakoulut ovat pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu yhteys työelämään. Ammattikorkeakoulujärjestelmä luotiin 1990-luvulla, ja ammattikorkeakouluja on nyt 29. Vuonna 2002 OECD:n koulutuskomitea arvioi Suomen ammattikorkeakoulutusta. Tutkijaryhmän arvion mukaan ammattikorkeakoulu-uudistus on onnistunut hyvin. Yliopistojen perustehtävänä on harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa ylintä opetusta. Suomessa on 20 yliopistoa. Yliopistokoulutuksen tutkintorakenteen uudistus on valmisteilla. Myös virtuaaliyliopiston ja virtuaaliammattikorkeakoulun kehittämisessä edetään nopeasti. Opintotuki Peruskoulun jälkeiseen koulutukseen osallistuvilla opiskelijoilla on mahdollisuus saada yhteiskunnalta taloudellista tukea opintoihinsa. Opintotukijärjestelmä sisältää opintorahan ja opintolainan. Asumismenoihin myönnetään tarvittaessa erillistä tukea.

13 Koulutusjärjestelmä Tri Lis. Ylemmät AMK-jatkotutkinnot kk-tutkinnot Alemmat kk-tutkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot työkokemus Yliopistot Ylioppilastutkinnot Lukiot Ammattikorkeakoulut Ammatilliset perustutkinnot Ammatilliset oppilaitokset ja oppisopimuskoulutus työkokemus Erikoisammattitutkinnot Ammattitutkinnot työkokemus Ikä Perusopetus Oppivelvollisuuskoulutus Esiopetus

14 A.3 Työelämä Nuorten tie työelämään kulkee lähes yksinomaan opiskelun kautta. Peruskoulun jälkeen 60 prosenttia ikäluokasta menee lukioon ja 33 prosenttia toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. 7 prosenttia ei jatka opintojaan. Ennen 1990-luvun alkuvuosien lamaa ja sitä seurannutta yhteiskunnan ja työelämän rakennemuutosta tämä ammatillista koulutusta vaille jäävä ryhmä sijoittui suoraan työelämään ja kouliintui työssä alansa osaajiksi. Nykyisin ammattikoulutusta vaille jäävän on vaikea löytää työpaikkaa. Vuonna 2002 nuoria työttömiä oli 35 759, kun vuonna 1991 heitä oli 21 600. Nuorisotyöttömyys on laskenut lähes kolmasosaan vuosien 1993 1994 huippulukemista, jolloin työttömiä nuoria oli 97 000. Lama näyttää kuitenkin jättäneen jälkensä: vuonna 2002 nuoria työttömiä oli edelleen noin 13 000 enemmän kuin ennen lamavuosia.

15 Yhteiskunnan ja työelämän rakennemuutos näkyy siinä, että nuoret joutuvat työttömiksi myös voimakkaan talouskasvun aikana. Myös nuorten työsuhteet ovat aiempaa useammin määräaikaisia. Tämän päivän työmarkkinat suosivatkin ajanmukaista koulutusta ja joustavuutta. Työelämään sijoittuminen on sitä varmempaa mitä korkeampi koulutus nuorella on. Pelkkä tutkinto ei kuitenkaan takaa työpaikan saantia. Tarvitaan myös työkokemusta. Siksi työharjoittelujaksoja on pidennetty erityisesti toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Työpainotteinen koulutus, erityisesti oppisopimuskoulutuksen voimakas kehittäminen, on keskeinen keino motivoida ammattikouluttamattomia nuoria koulutukseen ja työelämään. Nuorten työpajatoimintaan osallistui vuonna 2000 yli 7 000 työtöntä nuorta. Toiminta aktivoi selvästi nuoria koulutukseen ja työnhakuun. Kuuden kuukauden työpajajakson käyneistä 50 70 prosenttia sijoittui pajajakson jälkeen koulutukseen tai työelämään. Ammattikoulun keskeyttää 15 prosenttia opiskelijoista. Tähän ongelmaan on puututtu kehittämällä ammatillisten oppilaitosten yhteyteen niin sanottua pajakoulujärjestelmää. Vuosien 2003 2007 hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuu, jonka mukaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle työttömälle nuorelle järjestetään koulutus-, työharjoittelu- tai työpajapaikka kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen. Työttömälle nuorelle maksetaan työharjoittelutukea tai työmarkkinatukea eli työttömyyskorvausta. Työmarkkinat muuttuvat huomattavasti seuraavien kymmenen vuoden kuluessa, jolloin vuosina 1945 1949 syntyneet niin sanotut suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Tuolloin työvoiman kysyntä lisääntyy huomattavasti. Yhteiskunnan ja talouden näkökulmasta onkin tarpeen saada kaikki nuoret aktiivisesti mukaan työelämään. A.4 Asuminen Suomalaiset nuoret muuttavat vanhempiensa luota kohtalaisen varhain, keskimäärin 21-vuotiaina. Yleensä nuori muuttaa omaan asuntoonsa aloittaessaan opiskelun. Yli puolet 20 24-vuotiaista nuorista asuu jo itsenäisesti. Suurin osa heistä asuu vuokraasunnossa. Seuraava taulukko kuvaa itsenäisesti asuvien nuorten tilannetta Suomessa vuonna 2000: 15 19 v. 20 24 v. 25 29 v. 15 29 v. Itsenäisesti asuvien osuus 11 % 64 % 87 % 53 % Omistusasunnossa asuvat 19 % 22 % 40 % 31 % Vuokralla asuvat 78 % 75 % 56 % 65 % Ahtaasti asuvat 22 % 19 % 25 % 23 %

16 Vuokra-asuntotilanne vaihtelee eri puolilla maata. Suurissa kaupungeissa, joihin väestö keskittyy, on pulaa edullisista pienistä vuokra-asunnoista. Tämä koskee sekä niin sanottuja vapaarahoitteisia että valtion tukemia asuntoja. Myös vuokrataso vaihtelee alueittain. Valtion tukemissa asunnoissa vuokrat ovat keskimäärin pienempiä kuin muissa asunnoissa. Kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla valtaosa nuorista asuu vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa, koska valtion tukemia vuokra-asuntoja on liian vähän. Nuorten asema asuntomarkkinoilla on siis heikko. Tilanteen parantamiseksi on luotu kaksi järjestelmää: opiskelija-asunnot ja nuorisoasunnot. Näitä asuntoja tuottavat voittoa tavoittelemattomat yleishyödylliset yhteisöt. Opiskelija-asuntoja on tarjolla lähes 80 000 opiskelijalle. Nuorisoasunnot on tarkoitettu vanhempien luota muuttavien työssä käyvien nuorten ensiasunnoiksi, mutta niitä on vain noin 2 000 nuorelle. Nuorisoasunnot ovat kauttakulku- tai välivaiheasuntoja, sillä niiden vuokrasopimukset solmitaan määräajaksi. Omistusasumisen kynnyksen madaltamiseksi nuorille on luotu asuntosäästöpalkkio-järjestelmä (ASP), joka soveltuu huonosti nykytilanteeseen, koska korot ovat yleisesti ottaen matalia ja laina-ajat pitkiä. Suomessa asutaan suhteellisen ahtaasti. Asuntojen varustetaso on kuitenkin keskimäärin varsin hyvä. Iän mukaan tarkasteltuna lapset asuvat ahtaimmin: yli puolet alle 10-vuotiaista asuu ahtaasti, 10 19-vuotiaista noin 40 prosenttia ja 20 24- vuotiaiden ikäryhmästä enää noin viidennes. Nuoret eivät siis asu erityisen ahtaasti. Tämä johtuu siitä, että yksin asuvia nuoria on paljon. Perheellistymisen myötä suhteellisesta väljyydestä siirrytään taas ahtaampiin oloihin.

17 A.5 Terveys Nuoriin kohdistuvan terveyspolitiikan painopiste on elintavoissa ja asenteissa. Niihin pyritään vaikuttamaan peruskoulun (7 16-vuotiaat), lukion ja keskiasteen oppilaitosten terveyskasvatuksessa. Vuoden 2002 alusta lähtien terveystieto on ollut oma oppiaineensa peruskoulussa. Nuorten terveyden edistämistä painotetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, nuorisotyössä ja muiden nuorten parissa toimivien tahojen työssä. Nuorten tervettä kasvua tuetaan monin eri tavoin ja terveyttä vaarantaviin tekijöihin pyritään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Suomessa kuntien lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia koululaisten ja opiskelijoiden terveyden edistämisestä ja terveydenhuoltopalveluista. Kaikilla nuorilla on mahdollisuus kouluterveydenhoitajan, koulupsykologin ja koulukuraattorin palveluihin. Korkeakouluopiskelijoilla on oma terveyspalvelujärjestelmänsä, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö, jonka vuosimaksu on vain 31,62. Yleisesti ottaen suomalaisnuoret ovat terveitä, ja suurin osa heistä kokee itsekin terveydentilansa hyväksi. Kuitenkin läpi 1990-luvun nuorten terveydentilaan liittyvä oireilu on yleistynyt. Yleisimpiä oireita ovat ärtyneisyys, väsymys ja uniongelmat, joita on noin joka kymmenellä nuorella. Vuonna 2001 joka seitsemännellä 12 18-vuotiaalla nuorella oli jokin pitkäaikainen sairaus. Nuorille on järjestetty omat mielenterveyspalvelunsa. Nuorisopsykiatrian palveluiden ohella nuorille on pyritty järjestämään oma mielenterveyspotilaiden laitoshoitonsa. Lasten- ja nuorisopsykiatrisen hoidon kehittäminen on osaltaan johtanut myös potilasmäärien kasvuun. Lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuus vaihtelee selvästi. Osa liikkuu erittäin paljon ja osa (kahdeksan prosenttia) on täysin passiivisia. Harrasteliikuntatoimintaan osallistuminen on yleistä 13 vuoden ikään saakka, jonka jälkeen aktiivisuus laskee jyrkästi. Erään tutkimuksen mukaan noin kolmasosa nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Viidennes 15 18-vuotiaista on täysin passiivisia. Päivittäin tupakoi vajaa kolmannes 16-vuotiaista tytöistä ja pojista. Poikien päivittäinen tupakointi on pysynyt samalla tasolla useita vuosia, mutta tyttöjen tupakointi on viime vuosina lisääntynyt. Suomalaisnuoret eivät käytä alkoholia juurikaan muita eurooppalaisia nuoria enemmän, mutta he juovat poikkeuksellisen humalahakuisesti. Tuoreimpien tutkimusten mukaan humalahakuinen juominen on kuitenkin hieman vähentynyt. Suomalaiset nuoret käyttävät ja kokeilevat huumeita vähemmän kuin useissa muissa Euroopan maissa, mutta myös Suomessa nuorten huumeiden käyttö ja kokeilu ovat yleistyneet. Viimeisimmissä tutkimuksissa huumeiden käytön ja kokeilujen nousu näyttää kuitenkin taittuneen.

18 A.6 Sukupuolisuus ja avioituminen Nuorten seksuaalikäyttäytymisessä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia kymmenen viime vuoden aikana. Suomalaisnuorten ensimmäinen yhdyntä tapahtuu keskimäärin 17-vuotiaana. Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista eli 15 16-vuotiaista pojista 29 prosentilla ja tytöistä 35 prosentilla on vähintään yksi yhdyntäkokemus. Kansainvälisesti verraten raskauden keskeytysten määrä on Suomessa hyvin alhainen, yhdeksän keskeytystä tuhatta synnytysikäistä eli 15 49-vuotiasta naista kohden. Myös alle 20-vuotiaiden aborttien määrä on alhainen (14,8 keskeytystä tuhatta naista kohden), mutta määrä on noussut viime vuosina. Pohjoismaissa raskauden on voinut keskeyttää melko vapaasti 1970-luvun puolivälistä lähtien. Suomessa raskauden keskeyttämiseen tarvitaan kuitenkin laissa määritelty peruste. Suurin osa aborteista tehdään sosiaalisin perustein. Raskauden keskeyttämisen perusteeksi riittää myös se, että nainen on ollut alle 17-vuotias tullessaan raskaaksi. Teiniäitejä Suomessa on vain vähän, mutta teinisynnytystenkin määrä on kasvanut hieman muutaman viime vuoden aikana. Vuonna 2000 teinisynnytyksiä oli 3,7 synnytystä tuhatta 15 17- vuotiasta kohden. Naiset menevät ensimmäisen kerran naimisiin keskimäärin 28-vuotiaina ja miehet 30-vuotiaina. Yhä useammat nuoret aloittavat yhteiselonsa avoliitossa, joten lapsiakin syntyy avioliiton ulkopuolella yhä enemmän. Suurin osa lapsista syntyy parisuhteeseen. Ensimmäisen lapsen hankinta on siirtynyt yhä myöhemmäksi, ja ensisynnyttäjien keski-ikä on nykyisin 27,6 vuotta. Hedelmällisyysluku eli syntyvyys (1,74) on kuitenkin Suomessa eurooppalaisittain korkea. Vuonna 2001 EU-maiden keskiarvo oli 1,53. Vaikka taloustilanteen epävarmuus näyttääkin siirtävän ensimmäisen lapsen hankintaa yhä myöhemmäksi, syntyvyysluvut pysyvät korkeina, sillä toisen ja kolmannen lapsen hankkiminen on melko yleistä. Noin joka viidennessä lapsiperheessä on vähintään kolme lasta. Kuten edellä mainittiin, vuonna 2002 terveystiedosta tuli jälleen pakollinen oppiaine peruskouluissa. Koululaiset kertovat saavansa tietoa sukupuoliasioista koulun oppitunneilla, ystäviltä ja tiedostusvälineistä. Terveystiedon opetuksen toivotaan vähentävän kasvaneita teiniraskauslukuja. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoituksella lähetetään jokaiselle 15 vuotta täyttäneelle lehtinen, jossa on tietoa seksuaalisuudesta, seurustelusta ja sukupuolitaudeista sekä kondomi. Mukana on myös kirje vanhemmille. Tavoitteena on saada aikaan keskustelua perheen sisällä näistä aiheista. Seksuaaliopetuksessa ja -valistuksessa ei ole painotettu pidättäytymistä seksuaalisuhteista ennen avioliittoa, vaan vastuuta itsestä ja kumppanista. Tavoitteena on vähentää varhaisen aktiivisen seksuaalikäyttäytymisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia terveyshaittoja.

19 A.7 Syrjäytymisvaarasta Syrjäytymistä analysoidaan usein yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen osallistumisen käsitteillä. Syrjäytymiseen liitetään toisaalta objektiivinen huono-osaisuus, kuten köyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys. Toisaalta syrjäytymiseen liitetään usein yhteisöllisten siteiden katoaminen ja yhteisöllisyyttä luovien turvaverkkojen hajoaminen. Syrjäytymiseen kuuluu myös vääränlainen sosiaalisuus: sosiaalinen verkosto voi myös vetää nuorta alakulttuuriin, johon voi kuulua poikkeavaa käyttäytymistä, kuten rikollisuutta tai päihteiden käyttöä. Kuitenkin syrjäytymisessä on usein kysymys pitkäaikaisesta kehityksestä. Syrjäytymisvaaraa onkin syytä kartoittaa ilman, että ketään automaattisesti leimataan syrjäytyneeksi yksilöksi. 1990-luvulla suomalainen yhteiskunta kävi läpi rajun rakennemuutoksen, joka jätti pysyvät jälkensä yhteiskuntaan ja jonka vaikutukset näkyvät nuorten elämässä. Epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt, nuorten työnsaanti on yhä vaikeaa ja heidän tulotasonsa on laskenut. Nuorten työmarkkinat ovat kärjistyneet eikä pysyviä työsuhteita ole tarjolla kaikille. Mitä parempi koulutus nuorella on, sitä todennäköisemmin hän työllistyy pysyvästi. Silti koulutuskaan ei täysin suojaa nuorta työttömyydeltä. Vuoteen 2000 mennessä nuorten työttömyysaste laski noin 20 prosenttiin, mutta se ei ole vielä lähelläkään ennen lamaa vallinnutta tilannetta. Tällä hetkellä yleinen työttömyysaste on alle 10 prosenttia. Alle 25-vuotiaista nuorista noin 3 prosenttia on toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaita. 1990-luvun alun lama pakotti myös julkisen sektorin leikkauksiin. Opettajien lomautukset, oppilasryhmien kasvu ja erityisopetuksen supistukset sekä kodin ongelmien ja nuorten kasvua tukevan nuorisotoiminnan resurssien vähentäminen näkyvät edelleen nuorten elämänhallinnan vaikeuksina. Nuorten sosiaalistumista tukevia palveluita on supistettu samaan aikaan kun yhteiskunnan ja työelämän vaatimukset sekä nuoria itseään että heidän vanhempiaan kohtaan ovat kasvaneet. Suomessa on meneillään voimakas muuttoliike, jonka seurauksena perheiden perinteiset tukiverkot ovat murtuneet ja vanhempien on yhä vaikeampi saada tukea kasvatustehtäväänsä. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä tuetaan apua tarvitsevia nuoria kasvussa normaaliin aikuisuuteen. Yhteiskunnan peruspalveluiden toimivuus ja sosiaalisten tukijärjestelmien resurssien riittävyys ovat keskeisimmät tekijät syrjäytymisen riskejä minimoitaessa. Näihin asioihin paneuduttiin keväällä 2002 pääministerin aloitteesta julkaistussa toimenpideohjelmassa, jossa tehtiin esityksiä nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi. Ohjelmassa kiinnitettiin huomiota nuorten kriittisiin siirtymävaiheisiin, kuten siirtymiseen koulusta jatko-opintoihin ja koulutuksesta työelämään. Näissä siirtymävaiheissa palvelujärjestelmän tulisi toimia nykyistä tehokkaammin, jotta nuoret eivät putoaisi turvaverkon läpi.

20 A.8 Kasvun ongelmia Nuorten tupakointi sekä alkoholin ja huumeiden käyttö 1990-luvulla nuorten tupakointi, alkoholin ja huumeiden käyttö sekä niiden aiheuttamat haitat lisääntyivät. Vuosikymmenen vaihteesta lähtien 14 18-vuotiaiden tupakointi ja humalajuominen on vähentynyt lukuun ottamatta 18-vuotiaita tyttöjä. Terveyden kannalta edelleenkin huolestuttavaa on tupakoinnin varhainen aloittaminen ja humalahakuinen alkoholin käyttö. Joka viides 14 18-vuotias juo itsensä humalaan kuukausittain. Positiivista kehitystä sen sijaan on tapahtunut erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Näyttää siltä, että huumausaineiden kokeilun ja käytön voimakas kasvutrendi hidastuu, erityisesti nuorilla aikuisilla, jotka ovat perinteisesti olleet huumekokeiluille altein ikäluokka. Tulokset eivät ole selviä, etenkään kaikkein nuorimman ikäluokan osalta. Huumausaineiden riskikäyttäjät, huumeiden vuoksi hoitoon hakeutuneet tai huumerikolliset syrjäytyvät helposti niin koulutuksen, työn kuin asumisenkin suhteen. Syrjäytymiseen liittyy usein pysyvästi huumeidenkäyttö. Hyvin järjestettyä nuorisotyötä ja -toimintaa voidaan kokonaisuudessaan pitää ennaltaehkäisevänä huumetyönä. Erityisesti riskiryhmille tarjotaan elämys- ja seikkailukasvatuksen sovelluksia sekä kehitetään uusia työmuotoja. Seikkailukasvatuksen sovellukset on todettu tehokkaaksi menetelmäksi niille nuorille, joilla on ongelmia elämänhallinnassaan. Koko nuorisolle suunnattua Avartti-toimintaohjelmaa on vuosina 2002 2003 kehitetty myös huumeiden käytön ennaltaehkäisyyn.

21 Opetusministeriö tukee myös muiden huumeiden käytön ennaltaehkäisyyn suunnattujen valistus-, koulutus- ja toimintamuotojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Nuorten työpajojen valmiutta kohdata huumekysymyksiä on kehitetty opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä. Vuodesta 2002 lähtien on vuosittain tuettu nuorten parissa toimivien yhteisöjen, kuntien ja järjestöjen huumeiden ja päihteiden käyttöä ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä. Samoin on tuettu kuntien nuorisotoimessa, järjestöissä ja vastaavissa tehtävissä työskentelevien taitoja tunnistaa, kohdata ja käsitellä huumeongelmaa sekä tukea nuoria parhaalla mahdollisella tavalla. Vuonna 2002 tukea myönnettiin 71:lle ja vuonna 2003 57 hankkeelle. Huumeiden käytön ennaltaehkäisyssä tehdään tiivistä yhteistyötä muiden ministeriöiden ja hallinnonalojen, erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön ja työministeriön kanssa. Keski- ja Etelä-Euroopan EU-maiden ohella kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat erityisesti Venäjä, Viro ja Pohjoismaat. A.9 Toimeentuloturva Lapsella on oikeus saada vanhemmiltaan elatusta 18-vuotiaaksi asti. Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen kun lapsi on täyttänyt 18 vuotta, mikäli kustannukset ovat kohtuullisia. Tällöin huomioidaan erityisesti lapsen taipumukset, koulutuksen kesto, koulutuksesta aiheutuvat kustannukset sekä lapsen mahdollisuudet vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista koulutuksen päätyttyä. Opiskelevan nuoren toimeentulon turvaamiseksi on kehitetty opintotukijärjestelmä. Työttömällä nuorella on oikeus työmarkkinatukeen tai työttömyysturvaan. Viimesijainen toimeentulon lähde on toimeentulotuki, josta säädetään sosiaalihuoltolaissa. Sen mukaan toimeentulotukea on oikeutettu saamaan henkilö, joka on tuen tarpeessa eikä voi saada tarpeen mukaista toimeentuloa ansiotyöllään tai yrittäjätoiminnallaan, muista tuloista tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Toimeentulotukea saaneiden alle 25-vuotiaiden nuorten osuus kasvoi 1990-luvun alkupuolella nopeasti, mutta vuoden 1996 jälkeen heidän osuutensa on laskenut tasaisesti. Silti tilanne ei ole palautunut lamaa eli vuosia 1992 1994 edeltävälle tasolle. Vuonna 1999 noin joka viides 18 24-vuotias nuori sai toimeentulotukea. Uusia asiakkaita näistä nuorista oli 42 prosenttia. Nuorista noin kolme prosenttia oli pitkäaikaisasiakkaita eli vuoden aikana 10 12 kuukautta toimeentulotukea saaneita. Sosiaaliturva voi osaltaan tukea nuorten itsenäistymistä ja perheen perustamista. Nuorten tukeminen ei kuitenkaan saisi johtaa pitkäaikaiseen riippuvuuteen etuuksista ja palveluista.

22 A.10 Nuorten oikeudellinen asema Nuoruus lainsäädännössä: 18-vuotias on täysi-ikäinen on äänioikeutettu ja vaalikelpoinen valtakunnallisissa ja kunnallisvaaleissa (perustuslaki) voi määrätä omaisuudestaan sekä tehdä sopimuksia ja muita oikeustoimia (laki holhoustoimesta) voi solmia avioliiton (avioliittolaki) voi saada autonajokortin (liikennelaki) Suomessa vakinaisesti asuva ulkomaalainen on äänioikeutettu kunnallisvaaleissa ja kunnallisissa kansanäänestyksissä (perustuslaki). Alle 18-vuotias on holhouslain mukaan vajaavaltainen on määritelty lastensuojelulaissa lapseksi on nuori työntekijä (laki nuorista työntekijöistä) ei saa ostaa tupakkaa eikä alkoholituotteita (alkoholilaki ja tupakkalaki). Muita ikärajamääritelmiä 18 20-vuotiaat ovat lastensuojelulain mukaan nuoria 0 28-vuotiaat ovat nuorisotyölain mukaan nuoria 7 16-vuotias on oppivelvollinen (peruskoululaki) 15-vuotias voi olla perustamassa yhdistystä ja sen toiminnassa äänivaltainen jäsen (yhdistyslaki) 16-vuotias voi saada kevytmoottoripyöräkortin (liikennelaki) Alle 15-vuotiailla ei ole rikosoikeudellista vastuuta vahingonkorvausvastuuta lukuun ottamatta (rikoslaki ja vahingonkorvauslaki) 18 19-vuotias saa ostaa vain mietoja alkoholijuomia (alkoholilaki).

23 A.11 Asevelvollisuus Suomessa on yleinen asevelvollisuus. Jokainen 17 60-vuotias suomalainen mies on asevelvollinen. Kutsuntavuonna 18 vuotta täyttävät miespuoliset Suomen kansalaiset ovat velvollisia osallistumaan kutsuntoihin. Asevelvollisuusaika jakautuu vakinaiseen väkeen (varusmiespalvelus), reserviin ja nostoväkeen. Varusmiespalvelusaika on 180, 270 tai 362 päivää. Varusmiespalvelus suoritetaan yleensä 19 20-vuotiaana. 17 vuotta täyttänyt voi anoa varusmiespalvelukseen vapaaehtoisena. Lykkäystä varusmiespalveluksen suorittamiseen voi saada enintään 3 vuotta kerrallaan 28. ikävuoden loppuun asti. Siviilipalveluksesta ja Jehovan todistajien asevelvollisuudesta on annettu omat lakinsa. Naisilla ei ole yleistä asevelvollisuutta. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus rinnastaa naisten asepalveluksen varusmiespalvelukseen. Nainen voi kuitenkin 45 vuorokauden kuluessa palveluksen alkamisesta ilmoittaa keskeyttävänsä asepalveluksen. Asepalveluksen jälkeen naiset (ja miehet) ovat asevelvollisia 60-vuotiaiksi saakka. Naiset ovat voineet suorittaa asepalveluksen vuodesta 1995 lähtien. Asevelvollisuuden suorittaminen sisältää aseellisen varusmiespalveluksen ja kertausharjoitukset, jotka voidaan vakaumuksellisista syistä suorittaa myös aseettomana. Uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen toteaminen perustuu asevelvollisen omaan ilmoitukseen. Siviilipalvelusaika on 13 kuukautta ja se suoritetaan kuukauden koulutusjakson jälkeen yhteiskunnallisissa laitoksissa tai eräissä kansalaisjärjestöissä. Vuonna 1996 siviilipalvelun suoritti noin seitsemän prosenttia asevelvollisista. Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaavat on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta.

24 A.12 Elinoloindikaattorit nuorten elinolot tarkkailussa Opetusministeriön nuorisoasiain neuvottelukunta seuraa säännöllisesti nuorten elinolojen kehitystä Suomessa. Seurantaa varten on Internetiin luotu Nuorten elinolot -tietokanta. Tietokanta on tarkoitettu työvälineeksi nuorisopolitiikan toimijoille ja tutkijoille sekä paikallisille nuorisotyön tekijöille ja vaikuttajille. Tietokanta tarjoaa monipuolista numeerista tietoa nuorten hyvin- ja pahoinvointiin liittyvistä tekijöistä sekä antaa resursseja omien johtopäätösten tueksi. Nuorten elinolot -tietokanta on osoitteessa www.nuoret.org. Tietokannassa on tietoa seuraavilta eri osa-alueilta: työllisyys ja työttömyys koulutus asuminen muuttoliike perheellistyminen varat ja velat terveys kuolemansyyt ja kuolleisuus rikollisuus syrjäytyneiden määrä. Nuorten elinolot -tietokannasta löytyy edellä luetelluista asioista myös numerotietoa, jota nuorisoasiain neuvottelukunta, Tilastokeskus ja Stakes ovat koonneet yhteistyössä. Tietokannan tiedot päivitetään vuosittain. Tiedonhaussa on mahdollista tehdä kunkin indikaattorin kohdalla aikasarjavertailua ja alueellisia vertailuja. Myös tilannetta eri ikäluokkien ja sukupuolten välillä voi vertailla. Tietoja on saatavilla vuodesta 1990 alkaen. Vuosilta 1990 1997 tietokannassa on vain koko maata koskevia tietoja, mutta tietoja vuodesta 1998 lähtien voi hakea myös alueittain eli lääneittäin, maakunnittain ja seutukunnittain. Tietokannan ikäryhmät ovat 15 19, 20 24, 25 29, 15 29 ja 15 64, mikä mahdollistaa eri nuorisoikäryhmien tilanteen vertaamisen myös koko työikäisen väestön tilanteeseen.

25 A.13 Monikulttuurinen Suomi Suomen perinteisiä etnisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä ovat niin sanotut vanhavenäläiset, romanit sekä Suomen ja Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset. Muita etnisiksi vähemmistöiksi katsottavia ryhmiä ovat Suomen juutalaiset ja Suomen turkinsukuiset tataarit, jotka erottuvat väestön enemmistöstä etupäässä uskontonsa vuoksi. Suomen ruotsinkielistä vähemmistöä ei pidetä etnisenä vähemmistönä, vaikka ryhmä monilta osin täyttääkin etnisen vähemmistön tunnusmerkistön. Ruotsinkielisiä lukuun ottamatta kaikki edellä mainitut etniset, kielelliset, kulttuuriset ja uskonnolliset vähemmistöt ovat kooltaan pieniä. Etniseltä taustaltaan muiden kuin suomalaisten määrän kasvu tapahtuu lisääntyvän maahanmuuton myötä.

26 Läpi 1900-luvun Suomi pysyi suurten maahanmuuttovirtojen ulkopuolella. Suomi on kautta historiansa ollut pääasiassa maastamuuttomaa: Suomesta on muutettu ulkomaille etenkin työnhakuun. Maahanmuutto alkoi lisääntyä vasta 1990-luvulla, jolloin Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä nelinkertaistui. Kun vuonna 1990 Suomessa asui noin 26 000 ulkomaalaista, vuosien 2002 2003 vaihteessa heitä oli jo yli 100 000 eli noin 2 prosenttia koko väestöstä. Maahanmuuttajien osuus väestöstä on kuitenkin yhä EU-maiden pienin. Suomeen muutetaan eniten lähialueilta: suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat Venäjän ja entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneet, virolaiset ja ruotsalaiset. Osa näihin ryhmiin kuuluvista henkilöistä on etnisiä suomalaisia tai heidän jälkeläisiään, ja heitä kutsutaan paluumuuttajiksi. Somalialaiset ovat merkittävin Euroopan ulkopuolelta Suomeen muuttanut kansallinen ryhmä. Suomessa asuvat maahanmuuttajat poikkeavat ikärakenteeltaan Suoman kansalaisista. Maahanmuuttajista suurin osa on työikäisiä. Vuonna 2000 maahanmuuttajista työikäisiä oli 75 %, Suomen kansalaisista 67 %. Suomalaisista yli 65-vuotiaita on 15 %, maahanmuuttajista 6 %. Selvä ero on myös lasten ja nuorten suhteellisessa osuudessa. Maahanmuuttajista 43 % on 29-vuotiaita tai sitä nuorempia, suomalaisista vain 36 %. Lasten määrän kasvu alkoi 1990-luvulla, kun Suomi otti vastaan perheellisiä pakolaisia. Lasten ja nuorten osuus on kasvanut myös perheenyhdistämisen kautta. Nuorisotyöpalveluiden kysyntä maahanmuuttajaperheissä on suurta. Esimerkiksi Helsingin eräissä nuorisotiloissa enemmistö käyttäjistä on maahanmuuttajanuoria. Maahanmuuttajalasten ja -nuorten asemaa Suomessa säätelevät erityisesti kotouttamislaki, perusopetuslaki (628/1998), lastensuojelulaki (683/1983), laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) sekä kansainväliset sopimukset. Suomessa asuvalla oppivelvollisuusikäisellä maahanmuuttajalla on oikeus ja velvollisuus peruskoulutukseen kansalaisuudestaan riippumatta. Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajaoppilaiden määrä lisääntyi selvästi kaikissa koulutusmuodoissa läpi 1990-luvun. Varsinkin suurimmat kaupungit ovat kehittäneet viime vuosina erityisiä työmenetelmiä maahanmuuttajien parissa tehtävään nuorisotyöhön. Myös osa perinteisistä nuorisojärjestöistä on laatinut ohjelmia maahanmuuttajanuorten järjestötoimintaan osallistumisen parantamiseksi. Maahanmuuttajanuoret ovat viime aikoina perustaneet omia, usein yhtä etnistä ryhmää yhdistäviä järjestöjä ja kerhoja. Pohjoisessa toimii saamelaisnuorten oma järjestö.

B Nuorisotyön rakenteet 27

28 B.1 Nuorisotyön lainsäädäntö ja käsitteet Suomessa on nuoria (0 28-vuotiaita) 1,9 miljoonaa, 36,5 prosenttia väestöstä. Nuorisotyölain (235/1995) tarkoituksena (1 ) on parantaa nuorten elinoloja ja luoda edellytyksiä nuorten kansalaistoiminnalle. Nuorisotyön arvolähtökohdista nuorisotyölaki sanoo seuraavaa: tarkoituksena on edistää sukupolvien, sukupuolten ja Suomen alueiden välistä tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja kulttuurien moninaisuutta sekä luonnonkäytön kestävän kehityksen turvaamista. Nuorisotyölaissa määritellään toimialan keskeiset käsitteet seuraavasti: 1) Nuorisotyöllä tarkoitetaan työtä, jolla parannetaan nuorten elinoloja ja luodaan edellytyksiä nuorisotoiminnalle. 2) Nuorisotoiminnalla tarkoitetaan nuorten kansalaistoimintaa, jolla edistetään nuorten kasvua ja kansalaisvalmiuksia. Nuorisotyöstä ja siihen liittyvästä nuorisopoliittisesta koordinaatiosta vastaa keskushallinnossa opetusministeriö, aluetasolla lääninhallitukset ja paikallistasolla kunnat. Kullakin ministeriöllä on kuitenkin omalla toimialallaan vastuu nuorten elinoloista ja niiden parantamisesta. Laki määrittää nuorisotyön kunnan toimialaan kuuluvaksi ja opetusministeriö osoittaa tehtävään vuosittain valtionosuutta. Kunnat vastaavat kuitenkin itsenäisesti nuorisotyön toteuttamisesta. Opetusministeriö resursoi (eli jakaa voimavaroja) ja tulosohjaa lääninhallitusten nuorisotointa (eli asettaa tulostavoitteet ja valvoo niiden toteutumista).

29 Suomen nuorisotyön rakenne HALLINTO KANSALAISTOIMINTA Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto - Nuorisoyksikkö - Nuorisoasiain neuvottelukunta - Nuorisojärjestöjen avustustoimikunta Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Opetusministeriö Palvelut Opetushallitus Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorisotutkimusseura ja nuorisotutkimusverkosto Valtakunnalliset nuorisojärjestöt nuorisotyötä tekevät järjestöt nuorisotyön palvelujärjestöt Ammattikorkeakoulut Nuorisotyön koulutus Valtakunnalliset nuorisokeskukset 2. asteen ammatilliset oppilaitokset Nuorisotyön koulutus Valtakunnallinen työpajayhdistys Läänit Lääninhallitukset Sivistysosastot - Nuorisotoimi Kunnat Nuori Kulttuuri- ja Avartti-toimisto Koulut Nuorten työpajat Nuorisotoimi Oppilaitokset Ylläpito ja Avustukset kehittäminen Nuorisotilat Nuorisotiedotus ja neuvonta Nuorten elinolot Piirijärjestöt Nuorisoyhdistykset ja nuorten toimintaryhmät rahoitusyhteys nuorisotyömäärärahoista rahoitusyhteys muista määrärahoista toiminnallinen yhteys

30 B.2 Opetusministeriö: nuorisotyön tukeminen ja nuorisopolitiikan koordinointi Nuorisotyölain perusteella nuorisotyön yleinen johto ja kehittäminen kuuluu opetusministeriölle ja sen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston nuorisoyksikölle. Nuorisoyksikön tavoitteena on - nuorten aktiivisen kansalaisuuden tukeminen - nuorten sosiaalinen vahvistaminen - nuorten elinolojen parantaminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi nuorisoyksikkö - vastaa nuorisotyön valtakunnallisista kehittämissuunnitelmista - vastaa nuorisopoliittisesta koordinaatiosta valtionhallinnossa - tukee valtakunnallisia nuorisojärjestöjä, niiden piirijärjestöjä, nuorisotyön palvelujärjestöjä sekä nuorisotyötä tekeviä järjestöjä - tukee valtionosuuksin kuntien nuorisotyötä - tukee nuorten uusien toimintamuotojen kehittämistä - tukee valtakunnallisten nuorisokeskusten (10) toimintaa ja rakentamista - tukee ja huolehtii omalta osaltaan nuorisotyön kansainvälisestä yhteistyöstä - tukee soveltavaa nuorisotutkimusta - tukee koululaisten iltapäivätoimintaa - tulosohjaa ja tukee läänien nuorisotyötä - tukee nuorten työpajatoiminnan kehittämistä - tukee nuorten kulttuuritoimintaa ja Nuori Kulttuuri -tapahtumia - tukee ja kehittää nuorten verkkomedioita - tukee ja kehittää nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen sekä ennaltaehkäisevään päihdeja huumetyöhön liittyviä hankkeita - osallistuu nuorisotyön koulutusjärjestelmien kehittämiseen. Opetusministeriön asiantuntijaeliminä toimivat valtioneuvoston asettamat nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) ja nuorisojärjestöjen avustustoimikunta. Nuorassa ovat edustettuina sekä nuorisojärjestöt, nuorisotutkimus ja -koulutus, kunnallinen nuorisotyö, kirkon nuorisotyö sekä nuorten elinolojen kannalta keskeiset ministeriöt. Nuoran tehtävänä on nuorten elinolojen seuranta ja arviointi sekä aloitteiden tekeminen niiden parantamiseksi. Nuorisojärjestöjen avustustoimikunta puolestaan koostuu jäävittömistä valtakunnallisten nuorisojärjestöjen edustajista. Sen tehtävänä on laatia vuosittain nuorisojärjestöjä koskeva avustusesitys ja kehittää avustusjärjestelmää.

31 Opetusministeriö Opetusministeri Kulttuuriministeri Kansliapäällikkö KOULUTUS- JA TIEDEPOLITIIKAN OSASTO Ylijohtaja yleissivistävän koulutuksen yksikkö ammatillisen koulutuksen yksikkö ammattikorkeakouluyksikkö yliopistoyksikkö hallintoyksikkö talousyksikkö kansainvälisten asiain sihteeristö tietopalveluyksikkö viestintäyksikkö kunnallistalouden ja -hallinnon ryhmä KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA NUORISOPOLITIIKAN OSASTO Ylijohtaja taide- ja kulttuuriperintöyksikkö viestintäkulttuuriyksikkö liikuntayksikkö nuorisoyksikkö aikuiskoulutusyksikkö tiedepolitiikan yksikkö EU-rakennerahastojen yhteistyöryhmä ruotsinkielisen koulutusja kulttuuritoiminnan kehittämisryhmä kehittämis- ja palveluyksikkö

32 B.3 Aluehallinto Suomen aluehallinnossa lääninhallitukset (5) ovat osa ministeriöiden tulosohjaamaa valtionhallintoa ja maakuntien liitot (19) kuntien muodostamia yhteistyöorganisaatioita, joille on aluekehityslain perusteella osoitettu eräitä valtion aluekehittämistehtäviä. Aluehallinnolla ei ole verotusoikeutta, eikä sen päätöksenteko tukeudu yleisillä vaaleilla valittuihin elimiin. Suomessa on viisi lääniä: Etelä-Suomen, Länsi-Suomen, Itä-Suomen sekä Oulun ja Lapin läänit. Lisäksi Ahvenanmaan maakunnalla on itsehallinto. Lääninhallituslaissa määrätään, että lääninhallitusten toimialaan kuuluu nuorisotyö, jota opetusministeriö tulosohjaa. Läänin nuorisotoimi on sijoitettu lääninhallituksessa sivistysosastoon yhdessä koulu-, liikunta- ja kirjastotoimen kanssa. Lapin läänissä nuorisotoimi on suoraan maaherran alainen. Opetusministeriö ja lääninhallitukset tekevät keskenään kolmivuotisen tulossopimuksen, jota tarkistetaan vuosittain. Sisäasiainministeriö osoittaa nuorisotoimelle henkilöresurssit: Lapin ja Oulun lääneissä yksi ja muissa lääneissä kahdesta kolmeen nuorisotyöntekijää lääniä kohden. Opetusministeriö osoittaa vuosittain nuorisotoimeen toimintamäärärahat. Vuonna 2003 opetusministeriö jakoi näitä määrärahoja 363 000 euroa. Tulosopimuksessa (2003 2005) on sovittu läänien nuorisotoimelle muun muassa seuraavat tehtävät: nuorten työpajatoiminnan kehittämismäärärahojen jako koululaisten iltapäivätoiminnan avustusmäärärahojen jako kuntien nuorisotyöpalvelujen arviointi nuorten elinolojen alueellinen seuranta ja aloitteet niiden kehittämiseksi nuorisotyön ajankohtaiskoulutus ennaltaehkäisevä päihde- ja huumetyö nuorisotyön alueellisten neuvottelupäivien järjestäminen monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen sekä rasismin vastainen työ alueellinen kansainvälinen yhteistyö. Lapin lääni Nuorten työpajatoiminnassa nuorisotoimen yhteistyötahoja aluetasolla ovat lisäksi lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot sekä työministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön tulosohjaamat viisitoista työvoima- ja elinkeinokeskusta. Nuorten asumiseen ja ympäristökasvatukseen liittyvissä kysymyksissä nuorisotoimen yhteistyökumppaneita ovat ympäristöministeriön ohjaamat alueelliset ympäristökeskukset. Länsi- Suomen lääni Etelä-Suomen lääni Oulun lääni Itä-Suomen lääni

33 B.4 Kuntien nuorisotyö Suomessa on vuoden 2004 alussa 444 kuntaa, joista kaupunkeja on 113. Kunnista 44 on kaksikielisiä (suomi, ruotsi) ja 19 ruotsinkielisiä. Vuonna 2002 Suomessa oli 5 206 000 asukasta, joista 69 prosenttia asui kaupungeissa. Pääkaupungissa Helsingissä asui 560 000 asukasta ja pienimmässä saaristokunnassa Sottungassa 132 asukasta. Kuntien keskimääräinen asukasluku oli 11 670. Kunnilla on itsehallinto ja verotusoikeus. Vuonna 2003 kunnallisveroaste vaihtelee 15,50 prosentista 20 prosenttiin. Kuntien kokonaismenot olivat vuonna 2002 noin 27,6 miljardia euroa, josta nuorisotoimen osuus oli noin 150 miljoonaa euroa (0,54 prosenttia). Valtion talousarvion loppusumma oli 38,5 miljardia euroa, josta nuorisotoimen osuus oli 22,4 miljoonaa euroa (0,06 prosenttia). Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat menot valtion talousarviossa ovat kuitenkin noin 15 prosenttia, joka sisältää esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon kulut. Valtionosuus kuntien nuorisotyöhön on vain noin 4 prosenttia kuntien kokonaismenoista. Nuorisotyö kuuluu nuorisotyölain mukaan kunnan toimialaan. Nuorisotyön toimintamuodoista ja laajuudesta päättää kunta itse. Kunnallisvaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan kunnanvaltuustot, jotka päättävät kuntien asioista. Kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallituksen ja lautakunnat. Nykyisin vain 11 kunnassa on erillinen nuorisolautakunta. Muissa kunnissa nuorisotyöstä vastaavat lautakunnat, jotka hoitavat nuorisotyön ohella muun muassa liikunta-, kulttuuri- ja sivistysasioita. Pienissä kunnissa näistä asioista vastaa kunnanhallitus.

34 Vuonna 2002 kuntien nuorisotoimessa oli noin 3 400 työntekijää ja nuorisotiloja 1 100. Noin 30 kunnassa on nuorison tiedotus- ja neuvontapiste. Kunnat myöntävät vuosittain toiminta-avustuksia nuorisoyhdistyksille, joita on koko maassa noin 6 500. Vuonna 2002 Suomessa oli 236 työttömille nuorille tarkoitettua pääosin kuntien ylläpitämää työpajaa, joissa työskenteli yli 7 000 nuorta kuuden kuukauden jaksoissa. Työpajatoimintaa rahoittavat työministeriö, opetusministeriö, EU:n sosiaalirahasto ja kunnat. Nuorisojärjestöjen ja nuorten vapaa-ajantoiminnan tukemisen lisäksi nuorten elinolojen parantaminen on tärkeä osa kunnan nuorisotyötä. Kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla on kiinnitetty huomiota maahanmuuttajanuorten asemaan sekä huumeiden vastaiseen työhön. Kunnan nuorisotoimi osallistuu myös koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Vuonna 2003 valtioneuvosto käynnisti laajan viisivuotisen hankkeen, jolla ehkäistään nuorten syrjäytymistä ja vahvistetaan nuorten osallisuutta ja sosiaalista elämää. 39 osahankkeessa on mukana 63 kuntaa, joissa pyritään kehittämään eri hallintosektorit ylittävää nuorisopoliittista koordinaatiota sekä nuorisoasiamiestyyppistä toimintaa. Hankkeen keskeisiä kunnallisia toimijoita ovat nuoriso- ja koulutoimet ja kohderyhmä peruskoulun päättövaiheessa olevat nuoret. Nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi yli sataan kuntaan on perustettu nuorisovaltuustoja, lasten ja nuorten parlamentteja sekä Internet-pohjaisia nuorten ääni- ja muita verkkodemokratiajärjestelmiä. Näillä nuorten yhteisöillä on kuitenkin vain rajoitettu toimivalta kunnanvaltuustojen asettamissa rajoissa. Lähivuosien keskeisenä tavoitteena on demokratiakasvatuksen kehittäminen sekä yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen etenkin lasten ja nuorten välittömässä elinympäristössä.