alle rakennettiin kivinen perustus sillan tasalle; perustuksen päälle rakennettiin hirsistä nelisnurkkainen salvos eli uuninjalka. Tätä sanotaan myös uuninalukseksi. Se tehtiin 3:sta hirsikerroksesta noin kuutta korttelia korkeaksi ja siinä on kivinen lattia ja ikkuna eli lunkku peräseinään päin. Uuninjalka on katettu paksuilla palkeilla, joiden päälle on rakennettu itse uuni, jonka suu on aina oveen päin. Päällimmäiset hirsikerrokset ovat tuvan ovelle päin vähän pitemmät kuin alimmaiset ja uuninjalan nurkkaa ulommaksi ylettyvä osa kannattaa pankkoa. Uunin sija on melkein aina ovensuu-nurkassa, vastapäätä sitä sivuseinää, joka on kartanopihaan päin. Uuninalus ei ole mitenkään sisustettu, sinne viskataan kaikellaista sälyä, jota ei tahdota hävittää, niinkuin kirvesvarsipuita, lestiä, tarvispuita j. m. s. Hirsistä rakennetun puukehän päällä olevien palkkien päälle asetetaan leveät paasikivet ja niiden päälle tehdään savesta ja hiekasta uunin arina eli se pohja, jonka päällä leivät paistetaan. Savi- ja hiekkaseokseen lyödään vielä juntalla rapakiveä, että arina tulee hyvin kovaksi. Harmaasta hammaskivestä, joka on pehmeäta laatuaan, rakennetaan sitte uunin sivut ja perä ja samallaisesta kivestä myös uunin laki, joka aina tehdään vaivaamalla puolipyöreäksi holviksi samoin kuin uuninsuukin. Arinan etureunassa on uunin suussa lieskivi samassa tasapinnassa arinan kanssa, mutta ylempänä liettä eli hiilusta, johon hiilet ja poro eli tuhka uunista vedetään hiilinkoukulla ja uuniluudalla lies-kiven yli. Lies-kiven kohtaa sanotaan uunin kieleksi. Hiilus on uunin suun edessä oleva syvennys pankossa. Sen pohjalla on pohjakivet ja reunoilla ympärillä hiiluskivet. Hiiluksesta keskilattialle päin oleva osa uunin jalan ulkonevasta jatkosta on pankko, ja tavallisesti on siinä uuninaluksen ylimmäisen hirren pää korkeammalla kuin muut hirret. Sitä korkeampaa paikkaa sanotaan pankon kannaksi. Oven puolella hiilusta on rikkopankko, jonka päälle nostetaan kuivamaan keittopuut, sytykkeet j. m. s. Rikkopankon ja ovensuuseinän kulmassa olevaa tilaa sanotaan sopeksi. Varsinaiselle pankolle ei panna polttopuita, vaan siihen nostetaan lapset lämmittelemään, tai on siihen nostettu keittopata t. m. s. Pankko ja hiilus on aina koholla maasta 2 17
18 ja niiden alla on komero pankonalus, jossa pidetään tervapytty, kengän voidetta j. m. s. Kun uuni on lämminnyt ja siinä jotakin paistetaan, suljetaan sen suu tukkolaudalla, joka on irtonainen lauta, ja pönkitetään kepillä. Ennen käytettiin uunintukkona päreistä tehty ristikko, joka oli kuin kopan pohja. Uunilauta on penkintapainen makuusija uunin kupeella. Sisäänlämpiävässä uunissa on paitse suuta vielä pieni uunin kuvusta eli laesta lähtevä henkireikä, joka tukitaan tarpeen mukaan kivellä. Savutuvassa tulee haiku eli savu uunin suusta ja henkireijästä tupaan ja täyttää sen yläpuolen kokonaan. Lakeisen kautta johdetaan se lakeistorveen, joka vie savun ulos. Lakeinen on se reikä laipiossa, josta savu kulkee, ja se suljetaan saranoilla liikkuvalla lunkulla ja silloin sanotaan sitä nostolakeiseksi, tahi myös lykättävällä lautakappaleella, jota sanotaan lakeislaudaksi. Reppänä nimitys on Sumiaisissa tuntematon. Lakeistorvi tehtiin ennen ontosta puusta, mutta tätä nykyä se on useimmiten laudoista ja nelisnurkkanen. Hiilukseen eli lieteen vedetään hiilet uunista ja niiden päälle pannaan pata kiehumaan. Pataa kannattavat rautaiset padan jalat tahi niiden puutteessa kolme irtonaista kiveä hiiluksessa, tahikka voi padan panna riippumaan haahloihin, jotka riippuvat uunin suun yläpuolella olevassa haahla-orressa. Uunipatsasta ei käytetä. Uunin etusivua nimitetään sen osien mukaan seuraavasti: uunin otsa uunin suun yläpuolella oleva osa, joka aina on nokinen; uunin rinta = molemmin puolin uunin suuta oleva osa; uunin korva = se hyllyn muotoinen pykälä uunin sivussa, jonka päälle usein pannaan jotain pienempää tarvispuuta kuivamaan, kengät tai rukkaset tai jotain semmoista. Koko uunin etusivu on tavallisesti tasainen ilman mitään komeroita. Uunin päällys on tasainen, joskus vähän mykevä; savu-uunin päällä harvoin pidetään mitään kuivamassa. Ennen vanhaan tehtiin uuni hyvin liki seiniä ja uunin ja seinän väli oli täytetty mullalla; mutta nykyään on seinän ja uunin välillä sola, johon pannaan tarvispuita, re'en kaplas-puita, astianlautoja j. m. s. kuivamaan. Solassa talletetaan myös hiilinkoukku, piakka ja leipälapio. Sisäänlämpiävässä eli savu-
uunissa ei ole koristuksia ja sellaisia uunia tavataan vaan köyhemmissä taloissa ja torpissa. Uloslämpiävä uuni on tavallisempi ja sellainen tehdään varakkaammissa taloissa ja torpissakin. Samoin kuin sisäänlämpiäväkin, tehdään tämä ovensuunurkkaan vastapäätä pihanpuoleista sivuseinää. Kiviperustus tehdään heti kun tuvan seinät ja katto on saatu valmiiksi. Perustus tehdään sillan tasalle ja sen päälle muurataan uuni suorastaan harmaista kivistä tai tiilistä ilman mitään puista uuninalusta. Pää-osat siinä ovat: leivinuuni ja sen edessä hiilus sekä hiiluksen yläpuolella savukoppa, raasu ja uunin portaat. Koko uunirakennus on tavallisesti hyvin iso, se täyttää usein neljännen osan tuvan alasta. Leivinuunin arina tehdään tavallisesti tiileistä ja tiilikerroksen alle panee muurari välistä pari tai kolmekin kappaa suoloja, että uunin lämmin pysyy hikisenä eikä polta leipiä vaan kypsentää ne paremmin. Uunin kupu tehdään holvaamalla joko harmaista kivistä tahi tiilistä. Siitä menee savu ryörin kautta arinan alapuolitse ja tekee polvekkeen kääntyen sitte savupiippuun., joka kohoaa ulkokaton yläpuolelle ja on kokonaan muurattu kivestä tai tiilistä. Uunin lämmitessä tulee savua myös uunin suusta savukoppaan ja nousee siitä suorastaan piippuun. Uloslämpiävässä uunissa ei ole pankkoa eikä rikkopankkoa, niinkuin sisäänlämpiävässä on, eikä myöskään hikireikää. Sen suu suljetaan irtonaisella pellillä, joka pönkitetään suun eteen. Leivinuunin vieressä on usein raasu, eroitettu hiiluksesta tiilisellä tai kivisellä väliseinällä, ja samoin on toisellakin puolella hiilusta väliseinä kivestä tuvan seinää vastaan. Raasu on aina keskilattialle päin avonainen tulensija, jossa poltetaan halkoja pystyssä. Kaasusta savu menee ryöriin ja siitä piipun kautta ulos. Vaikka savu siis aina lasketaan uloslämpiävästä uunista ryörin ja piipun kautta ulos, niin pidetään tuvassa kuitenkin lakeinen, että liiallista lämmintä tai satunnaisesti tupaan tullutta savua tahi myös häkää voi saada poistetuksi. Raasun toisessa sivuseinässä on kiinni muurattu rauta, joka kannattaa irtonaista hakarautaa, minkä päällä keittopata tai kahvipannu riippuu sangastaan. Raasussa keitetään silloin kun ei leivinuunin edessä hiiluksessa ole pa- 19 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKIRJASTO KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKIRJASTO
20 lavia hiiliä. Hiilus ja raasu eivät ole koskaan yhteydessä keskenään, vaan ne eroittaa joko väliseinä tai raasun ryöri. Raasu tehdään noin 7 korttelia laaja, ja sen päällä oleva laki eli savukoppa tehdään sisäänpäin viisto niin että savukopan yläpäästä alkava ryöri on raasun sisänurkan yläpuolella. Raasun pohja on tavallisesti noin kyynärän korkeudella lattiasta. Tantari kannattaa raasun kupua, jonka alareunassa ja sitä kannattamassa on rautainen tahi puinen side. Siteen päällä on raasun ranssi eli reuna, josta kupu alkaa ja ranssissa on usein koukku, jossa riippuu avaimia tai muuta sellaista. Raasu-uunin päällys on tasainen ja sinne mennään portaita myöten, jotka ta- ' vallisesti ovat uunin sivuseinällä liki tuvan seinää. Uunilla kuivataan päreitä, tarvispuita j. m. s. ja lepäävätpä viluisetkin siellä. Uuninsolaksi sanotaan seinän ja uunin välistä paikkaa, ja ovensuun puoleisessa solassa pidetään piakka, leipilapio, lakeispuu j. m. s. Seiniä salvaessa jo asetetaan poikki tuvan orret sivuseinästä toisen seinän lävitse, salvoksen tavalla liittämällä seinään. Orsia pidetään kaksi; toinen tuvan keskikohdalta ovensuuhun päin, toinen perälle päin. Ovensuu-orrelta eli pieksu-orrelta (niin kutsuttu, koska sen päälle tavallisesti viskataan pieksut tai muut jalkineet kuivamaan) pannaan uuninsuun yläpuolitse ovensuuseinään riuku, jota sanotaan haahla-orreksi, koska sen päällä on kattilaa tahi pataa kannattavat haahlat. Samaan orteen pannaan myös tavallisesti uunin suuta vastapäätä liki tuvan sivuseinää juurikkaista tehdyt päre-orret, jotka siis ovat varsinaista ortta alempana. Päreorsien toiset päät (latvapäät) ovat upotetut seinään hakattuun pykälään. Oviseinän ja peräseinän keskivälillä on vähän kurkiaisia alempana ratahirsi, joka samoin kuin orretkin estää sivuseiniä pullistumasta ulospäin ja usein tukee kurkiaisiakin notkistumasta, kun ratahirren ja kurkiaisten väliin pannaan pönkkä. Orsien päälle nostetaan sellaiset tarvispuut kuivamaan, jotka ylettyvät orrelta toiselle. Sitäpaitse pantiin väliorsiakin, s. o. irtonaisia puita, joiden päällä pienet tarvispuut (astiapuut, re'en kaplas-puut y. m.) kuivattiin. Suuremmat tarvispuut niinkuin laudat, lan-
kut, re'en jalakset y. m. kuivattiin suorastaan orsilla, tai saunassa, joskus riihessäkin. Ovi tehtiin kun huone oli valmiiksi salvettu. Seinähirsiksi tupaa varten valittiin ennen suurimmat puut mitkä saatiin ja, kun viisi hirsikerrosta oli hakattu poikki, oli jo ovi niin suuri, että isokin mies sopi siitä kulkemaan. Eikä ovea tavallisesti tehtykään sen suuremmaksi. Kun käsketään jonkun korjaamaan luunsa ovesta ulos, sanotaan lyhyesti: tuosta on viisi poikki!" ja osoitetaan samalla ovea. Kynnys jätettiin puolen hirren korkuiseksi, mutta tätä nykyä tehdään kynnys vieläkin matalammaksi. Kahden puolen ovea pantiin pihtipielet, siten että kynnyshirteen ja ovenpäällyshirteen hakattiin pykälä, johon pihtipielen hammas sovitettiin, ja puunaulalla kiilattiin pihtipieli siihen likkumattomaksi. Jos seinähirsissä ei ollut karaa, niinkuin tapahtuu jos uusi ovi tehdään uuteen paikkaan, niin hirren päihin hakattiin koalo ja siihen sovitettiin erityinen kara tahi pihtipuolisessa kiinni oleva kara. Uudempi tapa tehdä ovi on, kun se tehdään raamin kanssa, jolloin raamin ala-osa muodostaa kynnyksen. Pihtipielten ja seinähirsien välinen sauma peitetään oven vuorilaudoilla, ja samoin asetetaan vuorilauta oven päällekin, kun ovi on raamilla tehty, muutoin ei. Oveksi sanotaan myös sitä laudoista tehtyä luukkua, joka liikkuen saranoilla tukkeaa ovi-aukon. Tämä luukku tehdään joko paksuista laudoista, joiden poikki kulkee ulkopuolella pienat ja sisäpuolella vuorilaudat, tahi tehdään ovi peili-oveksi, jolloin vuorilautoja ei ole. Peili-ovea tavallisesti ei käytetä muutoin kuin tuvan ja kamarin välillä, harvoin tuvan ja porstuan välillä. Vanhempina aikoina pidettiin vaan piena-ovia, peili-ovet ovat myöhemmin tulleet käytäntöön. Asuinhuoneen oveen naulataan rautaiset saranat, jotka yhdessä pihtipieleen lyötyjen sarantakoukkujen kanssa kannattavat ovea ja pitävät sen paikoillaan. Tuvan oveen ei tavallisesti panna mitään lukkoa, vaan joko puusta tahi raudasta tehty ripa sekä sisä- että ulkopuolelle ja sisäpuolelle sitäpaitse koukku. Saunan ovessa useimmiten on vaan tappi läpi oven. Kun asuintuvan ovi suljetaan, niin ettei vieraita lasketa sisään, 21
22 pannaan ovessa oleva koukkii säppiin eli aspiin, joka on sen kohdalla pihtipielessä. Muita oven sulkukeinoja ovat lukko, munalukko, salpa, takasalpa ja linkku. Lukkoja pidetään sekä puisia (aitoissa, talleissa, riihissä ja muissa ulkohuoneissa) että Tavallinen linkku. Nostolinkku. rautaisia. Salvaksi sanotaan ylipäänsä puuta, jolla ovi suljetaan joko sisä- tai ulkopuolelta. Takasalpa on seinään kiinnitetty pitkä koukku, joka laskettiin sisäänpäin kääntyvän oven aspiin estäen ovea liikkumasta saranoillaan. Linkkuja on monenlaisia: tavallinen linkku on noin korttelin pituinen puu, joka keskikohdalta reijän kautta on tapilla kiinnitetty oven pieleen ja käännetään poikkipäin kun ovi suljetaan. Nostolinkkua vastaa pihtipielessä oleva koukku ja pistolinkku on pitkin pituuttaan liikkuva puu joko ovessa tai seinässä kiinni. Asuinhuoneen valaisemista varten tehdään seinään aukkoja, joita sanotaan ikkunoiksi, jos ne ovat suljettavat lykättävällä laudalla, ja lasiksi, jos ne ovat varustetut puitteisiin sovitetuilla lasiruuduilla. Ikkuna on alkuperäisempi. Se hakattiin, kun huoneen seinät olivat salvetut, kyynärän pituiseksi ja noin 3 korttelia korkeaksi; korkeus riippui tavallisesti
hirren paksuudesta. Ikkuna suljettiin ikkunalaudalla, joka liikkui edestakaisin seinän sisäpuoleen tehdyssä kuurnassa ikkunareijän ylä- ja alareunassa. Tämän kuurnan nimi on kamatto. Ikkunalaudassa pidettiin kädensija, s. o. kaksi puolipyöreätä syvennystä vastattain. Viime aikoina on ikkuna tullut harvinaisemmaksi ja sen sijaan on ruvettu käyttämään lasia. Lasin reijät hakataan silloin kuin huonetta ruvetaan sisustamaan. Sen suuruus vaihettelee miten milloinkin. Tavallisesti tehtiin lasin aukko niin suureksi, kuin ruudut myöten antoivat. Vanhaan aikaan oli lasissa 16 pientä ruutua, jotka olivat vähän kämmentä laajemmat; tätä nykyä pidetään lasissa vaan 6 ruutua. Kun ikkunain sijaan ruvettiin tekemään lasia, tehtiin tavallisesti peräseinään (ovea vastapäätä) isompi lasi, sivuseinään pienempi, ja ovensuuhun jätettiin ikkuna, jonka kautta viskattiin sisään polttopuita y. m. s. Alkuperäisen ikkunan nimi on myös siirtynyt lasille nimeksi, niin että lasia melkein yhtä usein sanotaan ikkunaksi, mutta lautaluukalla suljettavaa ikkunaa ei sanota koskaan lasiksi. Lasin ruudut sovitetaan puitteisiin, joita ennen sanottiin lyijypuiksi, koska ruudut ennen aikaan sovitettiin lyijyisiin puitteisiin. Puitteiden ympärillä on raami, joka puunaulalla eli kiilalla kiinnitetään aukkoon seinässä. Raamin yläpuolelle jätetään seinän laskehtimisen varalta vähäinen aukko, joka kuitenkin tukitaan täyteen sammalia. Raamin ylimmäistä osaa sanotaan päällyslaudaksi, molemmat sivulaudat ovat postilaudat, ja alimmainen on lasin karmi. Seinän ja raamin välisen ra'on peitteenä on vuorilaudat, sisäpuolella ainoastaan ikkunan (lasin) sivuilla ja päällä, mutta ulkopuolella myös lasin alapuolella, siis ympäri koko raamin. Viime aikoina on ruvettu paikottain pitämään sisäikkunoita (tupla-lasia), ennen niitä ei käytetty. Lasinpuitteet tehdään tätä nykyä siten, että ruutu kiinnitetään pienillä nauloilla (rautalangan pätkillä) ja sauma kitataan tiukaksi, veden ja ilman pitäväksi, vaan ennen höylättiin lyijyhöylällä pieni kuurna, johon ruutu upotettiin kittaamatta. Joskus näkee saunoissa lasiruudut, joiden sisäpuolella on lykkyylauta, tai toisin sanoen muinaisaikuinen ikkuna varustettu lasiruuduilla. 23
24 Se on kuitenkin harvinaista. Ulkopuoleisia luukkuja ei käytetä. Tuvan vesikaton ja sisäkaton välistä tilaa sanotaan tuvan lakaksi; sinne pääsee pienestä ikkunasta tuvan päädössä porstuvan puolella. Tavallisesti on vastakkaisessakin päädössä toinen pieni ikkuna. Porstuvanpuoleinen on noin puoltatoista hirsikertaa korkea. Lakkaa ei sisusteta milloinkaan, eikä siellä säilytetä mitään tavaraa. Ikkuna on vaan sen vuoksi, että kattoa voidaan korjata, jos on tarvis, sisäpuoleltakin. Tuvan lakkaan pääskyset useimmiten tekevät pesänsä. Asuintuvan edessä on porstua, joka ulottuu toisesta tuvasta toiseen, silloin kun talossa on kaksi tupaa vastattain. Useimmiten on silloin porstuan katto yhtä korkea kuin tupien vesikatot ja yhdistää ne keskenään. Porstuassa ei usein ole välikattoa, vaan se on aukea ylös asti. Silta on tehty palkeista niskaisten päälle samoin kuin tuvankin lattia. Porstuan oven päällä on tavallisesti pieni lasi-ikkuna, yhtä ruutua korkea ja oven levyinen, mutta muuta ikkunaa porstuassa harvoin on. Sitävastoin on porstuan oviseinässä pitkä rako, johon kesänaikana pannaan viitakkeet. Tämä rako on ovea ylempänä ja on aina avonainen; kesällä siitä lentelee pääskyset, kun niillä on pesänsä porstuan katon rajassa. Ennen ei ollut porstuassa mitään ikkunaa, vaan se on uudemman ajan tuotteita. Vastapäätä pihanpuoleista pää-ovea on porstuassa melkein aina toinenkin, taka-ovi, vastakkaisessa seinässä ja tämä ovi antaa usein karjapihaan. Samalla puolella on myös usein kamari tai kaksikin, joiden seinät aina ovat paljoa matalammat kuin tupa; kamarien välikaton ja porstuan vesikaton välillä on avara aukea tila. Porstua ei aina ole avonainen lattiasta vesikattoon asti, vaan silloin on kamarien seinäin korkeudella väli-orret, joiden päällä on laudoista eli lankuista tehty välikatto, ilman mitään sammalia, kun kerran porstuan ala- ja ylä-osa kumpikin on kylmä. Porstuan ovenpuoleisessa nurkassa pidetään tavallisesti kiintonaisena kirveshaukka eli kirveslaipio, joka on pystyyn naulattu lauta, johon on kirveenteriä varten tehty reikiä. Siinä säilytetään talon kirveet. Sitäpaitse pidetään porstuassa vesikorvot (saavit) ynnä muita
astioita ja suurempia työkaluja, niinkuin justeerisaha, vääntiämet, rautakanki (seiväskanki) y. m., joskus tarvispuitakin. Kun tuvan kivijalka on aivan matala, niin porstuan edessäkään ei ole usein muita rappusia kuin yksi tasainen kivi (raputkiv'), joksi pannaan vanha käsinkivi tai muu tasainen paasi. Mutta jos tupa on korkeammalla kivijalalla, niin tehdään porstuan eteen rappuset, jotka useimmiten myös katetaan, niin että katto lepää pylväiden päällä. Kahden puolen portaita on silloin penkit ja koko sitä osaa, joka ulkonee porstuan seinästä, sanotaan millaksi. Milla on avonainen, kun sillä ei ole seiniä, tai umpinainen, kun siihen on tehty lautaiset seinät ja lasi-ikkuna sekä kahden puolen että ala-oven päälle. Millaa ei sanota kuistiksi niinkuin muualla, vaan kuistilla ymmärretään tietä, jonka molemmilla puolilla on aita. Paitse tuparakennusta on Sumiaisissa tavallisesti myös pihanpäätupa, ainakin kaikissa varakkaammissa taloissa. Pihanpäätupa (takkatupa) on eri rakennus, tavallisesti suorakulmaisesti tupariviä vastaan ja niin kaukana siitä, että vähintäkin joku portti saa sijansa rakennusten välissä. Pihanpäätupa pidetään vierasten vastaanottohuoneena. Melkein aina on siinä rakennuksessa porstua ja pieni porstuan-pohjakamari. Pihanpäätuvan seinät pidetään valkoisiksi veistettyinä niinkauan kuin huone on uusi; sitten kun seinät alkavat mustua, niin saumat rapataan kalkista, savesta ja silpuista tehdyllä täytteellä ja koko seinät valaistaan kalkkirapingilla, jonka jälkeen ne joskus myös maalataan kirjaviksi. Paitse tupa- ja pihanpäätuparakennusta käytetään asuntona myöskin saunaa. Useassa talossa asuu saunassa,, kestinä" (= itsellisenä eli loisena) joku yksinäinen henkilö tai perhekin. Sauna rakennetaan aina vähän etemmäksi muista huoneista valkeanvaaran vuoksi. Saunan seinät salvetaan aina sasunurkalle. Sen välikattoa kannattavat kurkiaiset ja vesikattoa vuolijaiset. Usein on saunan edessä porstua ja vastapäätä kota eli karjakyökki, mutta onpa sauna yhtä usein ilman mitään porstuaa. Uuni tehdään saunassa harmaasta kivestä (hammaskivistä) sisäänlämpiäväksi, ja silloin onkin paras löyly saunassa. Saunan uunia sanotaan tavallisesti kiukaaksi ja kun 25
26 sen savella muuratut sivut ovat valmiit, tehdään laki salpaamlla, s. o. holvaamalla, ilman savea, kivistä jotka ovat toiselta syrjältä ohuemmat kuin toiselta. Päällimmäistä kiveä kiukaan laessa sanotaan naulakiveksi ja se asetetaan viimeiseksi. Kiukaan laelle ladotaan sitte mukulakivistä kupu. Uuni on aina ovensuu-nurkassa. Kurkiaisista 2 1 / 2 kyynärää alempana on saunassa orret poikkipuolin huonetta. Kiukaanpuoliseen orteen upotetaan juurikkaat, joiden päällä on lauteet; niitä ympäröivät penkit kolmelta puolelta, neljännellä puolella on portaat lattialta lauteille. Toisella sivuseinällä, nim. vastapäätä kiuasta ja lauteita, jotka ovat samalla puolella, on orsien päälle tehty lankuista tai laudoista parvi, jossa maltaita imellytetään ja kuivataan. Ylhäällä katon rajassa on seinässä vähäinen ikkuna, joka saunan lämmitessä pidetään ilman vedon takia auki ja avataan myös, jos sattuisi tulemaan liian tulista löylyä. Katossa pidetään sitäpaitse usein lakeinenkin niinkuin tuvassa, mutta ei aina. Vastapäätä lauteita on saunassa lasi, ja peräseinässä matalalla ikkunakin. Lasin alla on paksusta palkista tehty penkki, joka on kiintonainen ja ulottuu oviseinästä peräseinään. Sen jalkoina on pölkyt. Saunan lattia ulottuu kiukaaseen ja lauteisiin asti, mutta lauteiden alla ei ole siltapalkkia ollenkaan ja sitä osaa saunasta sanotaan karsinaksi. Saunan kattoa kannattaa päätö ja vuoliaiset. Katto on tehty kouruista tai tuohista tai viime aikoina päreistä. ^Kl-SUOMEN MAAKUhnAKiRJASTO