Kaltimon voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttaminen, Eno

PÄÄTÖS Nro 107/08/2 Dnro ISY-2005-Y-226 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2008 HAKIJA Pohjois-Karjalan TE-keskus ASIA Kaltimon voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttaminen, Eno HAKEMUS Hakemuksen esitys lupamääräyksen muutokseksi Pohjois-Karjalan työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö (jatkossa Pohjois-Karjalan TE-keskus) on 28.11.2005 ympäristölupavirastoon toimittamassaan ja 15.2.2006 täydentämässään hakemuksessa esittänyt, että Enon kunnassa sijaitsevan UPM Kymmene Oyj:n omistaman Kaltimon voimalaitoksen voimassa olevan lupapäätöksen (Itä-Suomen vesioikeus N:o 57/Va/79, 28.6.1979 ja Korkein hallinto-oikeus 17.12.1980) kalakannan säilyttämistä Pielisjoessa ja sen vaikutusalueella Saimaassa koskeva lupaehto muutetaan kuulumaan seuraavasti: Luvan saajan on maksettava vuoden 2006 alusta lähtien Pohjois-Karjalan TE-keskukselle vuosittain, helmikuun loppuun mennessä, kalatalousmaksua 102 295 kalakannan säilyttämistä ylläpitävien ja edistävien toimenpiteiden toteuttamiseen. Maksu tulee käyttää toimenpiteisiin, joilla ylläpidetään ja edistetään kalakantoja ja kalastusta Pielisjoella ja sen Saimaassa olevalla kalataloudellisella vaikutusalueella sekä toimenpiteisiin, joilla edistetään Saimaan järvilohen säilymistä elinvoimaisena kantana Suomessa. Hakija on esittänyt, että ympäristölupavirasto käsittelisi Kaltimon voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttamista koskevan hakemuksen kanssa yhtenä kokonaisuutena TE-keskuksen vireille panemat hakemukset, jotka koskevat Kuurnan voima-

2 laitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttamista (dnro ISY-2005-Y-231) ja Pamilon voimalaitoksen Ala-Koitajokea koskevien lupaehtojen muuttamista (dnro ISY-2005-149). Kaltimon voimalaitoksen voimassa oleva lupa ja siihen sisältyvät kalataloudelliset velvoitteet Itä-Suomen vesioikeus on 28.6.1979 päätöksellään N:o 57/Va/79 myöntänyt lopullisen luvan Kaltimon voimalaitoksen rakentamiseen. Voimalaitos oli rakennettu vesistötoimikunnan 3.9.1955, 28.6.1956, 25.7.1957 ja 15.8.1958 antamien väliaikaisten lupapäätösten perusteella ja otettu käyttöön viimeksi mainitun päätöksen perusteella. Vesioikeuden päätöksen kohdan II.D. Muut määräykset 4) mukaan: "Kalakannan säilyttämiseksi Pielisjoessa ja sen kalataloudellisella vaikutusalueella Saimaassa on luvan saajan maksettava maa- ja metsätalousministeriölle vuodesta 1979 alkaen vuosittain kesäkuussa 55 000 markkaa vuodelta. Ministeriön on käytettävä varat kalojen istutukseen ja muihin kalakannan säilyttämistä tarkoittaviin toimenpiteisiin mainitulla vesialueella." Korkein hallinto-oikeus 17.12.1980 on valituksien johdosta muuttanut edellä mainitun maksun määräksi 65 000 markkaa vuodessa. Hakemuksen mukaan velvoitteen määrä vuonna 2005 oli 19 677,99 euroa. Vuonna 2008 kalatalousmaksun suuruus oli 22 957,66 euroa. Perustelut kalatalousvelvoitteen muutokselle Pohjois-Karjalan TE-keskus esittää hakemuksen perusteluiksi seuraavaa: Olosuhteiden olennaiset muutokset (vesilain 2 luvun 22 ) Vesilain 2 luvun 22 pykälän 4 momentin mukaan ympäristölupavirasto voi hakemuksesta muuttaa kalatalousvelvoitetta ja kalatalousmaksua koskevia määräyksiä, jos olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet. Kalatalousyksikkö korostaa myös sitä, että vesilain 2 luvun 3 :n nojalla rakentaminen on, jos sen tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä hankkeen kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahinkoon verrattuna, suoritettava mm. siten, ettei kalakantaa vahingoiteta. Mitä l momentissa (edellä) on sanottu, on voimassa myös vesistöön tehdyn rakennelman käyttämisestä.

Kaikkien kolmen voimalaitoksen (Pamilo, Kaltimo, Kuuurna) kohdalla voidaan todeta, että olosuhteet ovat kalatalouden näkökulmasta olennaisesti muuttuneet sinä aikana, jonka voimalaitokset ovat olleet toiminnassa. Olosuhteissa (oloissa, asioiden tilassa) on tapahtunut seuraavia olennaisia muutoksia: - Järvilohen olemassaolo Suomessa osoitettiin tieteellisesti vasta Pamilon ja Kaltimon voimalaitosten rakentamisen jälkeen I950-luvun lopulla (Seppovaara 1959). On perusteltua olettaa, että tämän tiedon puuttuminen osaltaan vaikeutti kalatalousintressin asemaa lupaprosessissa. Tuolloin ei myöskään voitu tietää, että kyseessä on Suomen arvokkain ja hyvin pian myös ainoa järvilohikanta. - Vasta 1990-luvulta lähtien on Suomessa alettu kiinnittää enenevässä määrin, osin uusien kansallisten säädösten ja kansainvälisten sopimusten velvoittamana, huomiota kalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden merkitykseen kalakannan hoidossa. Kalakantojen hoito ei pitkällä tähtäimellä voi perustua pelkästään perinteiseen kalojen laitosviljelyyn, vaan monimuotoisuuden säilyminen edellyttää populaation yksilöiden altistumista luonnonvalinnalle kaikissa elinkierron vaiheissa. - Saimaanlohella (eikä muillakaan virtakutuisilla lohikaloilla) ei ole ollut merkittävää luontaista poikastuotantoa yli kolmeen vuosikymmeneen eikä pienpoikasten luonnonvalintaa niiltä osin ole tapahtunut. Nyt luonnonvalintaa on tavoitteena saada aikaan siinä laajuudessa kuin se on kohtuudella mahdollista ja perimän säilyttämisen kannalta välttämätöntä myös poikasvaiheen yksilöille. 3 - Nykyiseen tietämykseen perustuva saimaanlohi- ja järvitaimenkannan ylläpito aiheuttaa valtiolle huomattavat kustannukset, joista istutuskustannukset ovat vain yksi osa. Voimayhtiöiden kustannusosuus on tällä hetkellä 10-15 % vuotuisista ylläpitokuluista eikä 'aiheuttaja maksaa' -periaate likimainkaan tässä tapauksessa toteudu. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten tulee kustantaa nykyistä suurempi osa Ala-Koitajoen Pielisjoen alueen velvoitetoimenpiteiden tuloksellisuuden tutkimuksesta ja seurannasta, kalastuksen valvonnan toteuttamista, emokalapyynnistä, järvilohen ja järvitaimenen pienpoikaistutuksista, elinympäristöjen parantamisesta sekä muista kantojen hoidon edellyttämistä toimenpiteitä. - Saimaan järvilohi on noussut merkittävään asemaan virkistyskalastajien saalislajina eri puolilla Suomea. Vetouistelijoita oli Suomessa vuonna 2000 noin 335 000 ja heidän järvilohisaaliinsa oli noin 72 000 kg. Järvilohen kokonaissaalis oli ko. vuonna 159 000 kg, josta Itä-Suomen vesiltä saatiin 84 000 kg (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2002). Järvilohi on taloudellisesti ja virkistysarvoltaan erityisen merkittävä laji suomalaisten sisävesilajien joukossa. Vaikka tällä lupahakemuksella tavoitellaan nimenomaan järvilohikannan säilymisen turvaamista, on lopullisena tavoitteena pitkällä tähtäimellä turvata lajin virkistyksellinen ja taloudellinen hyödyntäminen eri puolilla Suomea. - Vuonna 2003 valmistui valtakunnallinen Järvilohistrategia, jota voidaan pitää myös vesilain 22 :ssä tarkoitettuna suojelusuunnitelmana. Strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti luontaisen lisääntymisen aikaansaaminen tai toteuttaminen mahdollisimman täydellisenä on yksi kannan ylläpidon avainkysymyksiä.

- Ala-Koitajoen koskialueita koskevassa kunnostussuunnitelmassa todetaan virtaaman pienuuden heikentävän kunnostuksista saatavaa hyötyä (Takkunen 1999). Ala- Koitajoen merkitystä saimaanlohikannan hoidolle on tarkasteltu varsin kattavasti mm. riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunnossa 20.8.2003, Dnro 417/40112003. Voimalaitosrakentamisen vaikutukset järviloheen ja alueen muihin kalalajeihin Ratkaisevin muutos tuhansiin vuosiin Saimaan järvilohen elinoloissa tapahtui silloin, kun lajin olemassaololle välttämättömät koskialueet, noin 250 hehtaaria, Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa tuhoutuivat. Emokalojen kutupaikat ja poikasten elinalueet jäivät lähes kokonaan voimalaitospatojen tai niiden yläpuolisten altaiden alle taikka vesi ohjattiin muihin uomiin. Laji, joka oli sopeutunut kutemaan koskissa ja elämään ensimmäiset 2-3 elinvuottaan koskialueilla, menetti kerralla mahdollisuutensa tulla toimeen ilman kalanviljelyn apua. Muutos tapahtui vaiheittain koskien rakentamisen edetessä alkaen 1950-luvulla ja päättyen 1970-luvun alkuun. Muutoksen seurauksena saimaanlohesta tuli hyvin nopeasti uhanalainen laji. Uusimmassa IUCN:n mukaisessa luokituksessa järvilohi luokitellaan 'luonnosta hävinneeksi' ja lajin uhkatekijöiksi mainitaan kalastus, vesirakentaminen ja kemialliset haittavaikutukset. Kalatalousyksikön käsitys on, että Saimaan järvilohikannan uhkatekijät voidaan esittää tärkeysjärjestyksessä seuraavasti: 1. Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentaminen, koska se on tuhonnut Saimaan järvilohen tärkeimmät kutu- ja poikastuotantoalueet sekä kutuvaellusmahdollisuuden. 2. Kalanviljelyn riskit: rahoituksen riittävyyden ongelma, laitosten toimintahäiriöt ja taudit, poikasten laatu ja monimuotoisuuden kapeneminen viljelyolosuhteissa. 3. Istutusten tuloksellisuus: hallitsematon järvilohen kalastus syönnösalueella ja vaellusreitillä kohdistuu liian nuoriin ikäluokkiin. On myös ilmeistä, että istutetut poikaset joutuvat luonnonpoikasia helpommin petokalojen saaliiksi varsinkin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina istutuksen jälkeen. 4. Ympäristömuutokset: veden laatu, kemialliset haittavaikutukset tms. Ennen Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentamista kutu- ja poikastuotantoalueita oli Pielisjoessa yhteensä 177 hehtaaria ja Ala-Koitajoessa 70 hehtaaria (Paavilainen 1983, Mäkinen 1972 ja 1977). Näihin lukuihin on laskettu mukaan silmämääräiseen arviointiin perustuvat koski- ja virta-alueet, jotka asiantuntija-arvion mukaan soveltuvat lohen ja taimenen poikasten elinalueiksi. Nykyisin vastaavaa aluetta on jäljellä Ala-Koitajoessa seitsemän hehtaaria (+ arvio kunnostetusta 4 ha) sekä Pielisjoen Kaupunginkoskissa ja Kuurnan alakanavassa yhteensä enintään 4 8 hehtaaria. Pielisjoen jäljellä olevat virta-alueet ovat enimmiltä osin liian syviä ja pudotuskorkeudeltaan liian loivia taimenen ja lohen poikasten elinalueiksi, joten niiden merkitys luonnonkierron läpikäyneiden poikasten tuottamisessa on lähes olematon. Ala- Koitajoen ongelma on ennen kaikkea liian alhainen virtausnopeus sekä pienet koskipinta-alat, jotka johtuvat pienestä kokonaisvirtaamasta. Kaltimon voimalaitos rakennettiin 1950-luvulla, joten sen vaikutusalueella ei po. lajeilla ole ollut lisääntymismahdollisuuksia viiteenkymmeneen vuoteen. Mäkisen mu- 4

kaan Ala-Koitajoen ja Pielisjoen koskien luonnontilainen järvilohen ja järvitaimenen vaelluspoikastuotanto on ollut jopa 100000 vaelluspoikasta vuodessa (Mäkinen 1972). Kyseinen tuotantomäärä on kuitenkin vain arvio, koska aikanaan asiaa ei ole tarkemmin tutkittu. Myöskään lajisuhteesta järvilohi/järvitaimen ei ole olemassa varsinaista tutkimustietoa. Po. vesialueen merkitys järvilohen (ja järvitaimenen) arvokkaana tuotantoalueena on kuitenkin todennettavissa mm. laajojen koskialueiden ja toisaalta vanhojen saalistilastojen (mm. Järvi 1915, Seppovaara 1969) perusteella. Ne osoittavat lohipetokalojen nousseen merkittävässä määrin Pielisjokeen ja Ala-Koitajokeen. Arviot lohi/taimensuhteesta viittaavat siihen, että järvilohta on ollut enemmän kuin järvitaimenta. Tutkimustiedon puuttumiseen on monia syitä (mm. tutkimusresurssien puute, nykyistä kevyempi lupaprosessi, nykyajasta poikkeavat yhteiskunnalliset arvot). Kattavien tietojen puuttuminen ei voine kuitenkaan olla esteenä sille, että asia nyt otetaan uuteen tarkasteluun ja arvioidaan nykyaikaisten vaatimusten, tarpeiden ja tietojen perusteella. Pamilon osalta erityisesti Ala-Koitajoen kalataloudelliset vahingot ovat jääneet vaille riittävää huomiota aiempien lupaprosessien yhteydessä. Kuurnan ja Kaltimon voimalaitosten kohdalla kalataloudelliset menetykset on otettu paremmin huomioon, mutta kompensoinnin taso ei silti ole läheskään kattava. Mäkisen laskelmien mukaan järvilohen ja järvitaimenen vaelluspoikastuotanto olisi ollut yhteensä noin 400 kpl/hehtaari. Nykyisten tietojen perusteella nuo tuotantomäärät edustavat hyvää keskitasoa. Moninkertaisia tuotantolukuja on arvioitu mm. Ruotsin Vänern-järveen laskevissa järvilohen kutujoissa. Erik Degerman (suullinen tiedonanto) on arvioinut Gullspångälven-joen voivan tuottaa jopa 2 000 järvilohismolttia hehtaarilta. Riippumatta luonnontilaisen poikastuotannon tasosta, käytännön kokemukset Saimaan reitillä ovat osoittaneet, että istuttamalla vuosittain 70 000 100 000 vaellusikäistä poikasta, saavutetaan istukasmäärissä se taso, joka on välttämätön turvaamaan sekä kalastuksen että kannan hoidon tarpeet. Nykyisen, määrältään luonnontilaista vaelluspoikastuotantoa mahdollisesti jopa suuremman, istutusmäärän säilyttämistä puoltaa osaltaan se, että kasvatetun poikasen kuolevuus on hyvin todennäköisesti korkeampi kuin luonnonpoikasen. Mm. Jokikokko ym. (2004) havaitsivat merilohella Simojoella tekemässään tutkimuksessa, että villien merilohismolttien eloonjäänti oli vuosina 1991 ja 1993 tehdyssä tutkimuksessa keskimäärin 4,5-kertaa viljeltyä poikasta suurempi. Samalla suhteella laskettuna Pielisjoen ja Ala-Koitajoen järvilohen vaelluspoikasistutukset vastaisivat vain 15 500 22 000 luonnossa kasvanutta poikasta. Kalatalousasiantuntijoiden keskuudessa on pidetty eräänlaisena nyrkkisääntönä sitä, että luonnonpoikanen vastaa (tuottavuudessa, eloonjäännissä) keskimäärin kahta kasvatettua poikasta. Istutusten tuloksellisuutta voidaan myös tarkastella vertaamalla pienpoikasistutusten suhdetta niiden tuottamaan smolttimäärään. Vaikka jokipoikasten istuttaminen on kalliimpaa kuin kannan hoito 2-vuotialla poikasilla, altistuminen luonnonvalinnalle kuitenkin puoltaa pienpoikasten istuttamista. Esimerkiksi Simojoella tuli istuttaa 15 kpl l- kesäistä poikasta tai 5 kpl 1-vuotiasta poikasta yhden vaelluspoikasen tuottamiseksi. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos onkin siirtämässä Simo- ja Torniojoella istutusten painopistettä smolteista pienpoikasiin (Jokikokko ja Jutila 2005). Edellä tehty tarkasteltu osoittaa, että virtavesien lohikalakannoille aiheutuneita vahinkoja ei ole tarkoituksenmukaista kompensoida pelkästään halvimman vaihtoehdon 5

mukaan, 2-vuotiaita smoltteja istuttamalla. Kannan elinkyvylle välttämätön poikasten korkean laadun säilyttäminen edellyttää asian kokonaisvaltaista tarkastelua. Myös koskivaiheen poikasille tulee järjestää riittävä määrä kasvuympäristöjä siten, että poikaset joutuvat siellä luonnonvalinnan kohteeksi. A1a-Koitajoessa ja Pielisjoessa on ollut ennen voimalaitosrakentamista myös merkittävät harjus- ja siikakannat. Harjuskanta on hyvin heikko, mutta alueen planktonsiikakanta jonkin verran parempi. Saimaanlohen ja Vuoksen järvitaimenen välttämättömien hoitoistutusten arvo on vuoden 2000 hintatason mukaan Ala-Koitajoen Pielisjoen reitillä noin 224 500 vuodessa. Istutusten lisäksi kustannuksia syntyy mm. emokalapyynnistä, kalanviljelyn ylläpidosta, mäti- ja pienpoikasistutuksista, lisääntymis- ja elinalueiden kunnostamisesta, emokalojen ja vaelluspoikasten suojelemiseksi tarvittavista valvontatoimenpiteistä sekä hoitotoimenpiteiden tuloksellisuuden seurannasta ja tutkimuksista. Niistä aiheutuviin kustannuksiin tulee varata kalatalousmaksua vähintään 25 000 vuodessa, joten tarvittavan hoidon kokonaiskustannus on 249 500 vuodessa. Kolmen voimalaitoksen kalatalousmaksujen osuus em. kokonaiskustannuksesta on nykyisin vain 13,2 %. Kalatalousmaksun määräytymisperusteena käytetään voimalaitoksen vaikutusalueella ollutta koski- ja virta-alueiden määrää. Sen mukaan Kaltimon voimalaitoksen kalatalousmaksun osuus on arvioitu 41 % kokonaishaitasta eli 102 295 vuodessa. Pamilo Oy:öön kohdistuvan lisävirtamavaatimuksen takia sen osuudeksi hakija esittää vain 10 000 kalatalousmaksua ja Kuurnan voimalaitoksen osuudeksi 74 850. Kolmen voimalaitoksen kalatalousmaksun tulee olla näin ollen yhteensä 187 145 vuodessa. Niiltä osin, kun kustannuksia ei voida kattaa tällä maksulla, jäävät kustannukset valtion vuosittain maksettavaksi. Joka tapauksessa muuttuneet velvoitemaksut vähentävät valtion kustannusosuutta merkittävästi ja ovat siten nykytilanteeseen verrattuna oikeudenmukaisempi ratkaisu kustannusten jakamisessa. 6 Hakijan mukaan Kaltimon voimalaitoksen lupaehtojen muuttaminen on välttämätöntä Suomen ainoan järvilohikannan, saimaanlohen, perinnöllisen monimuotoisuuden turvaamiseksi ja luontaisen lisääntymisen palauttamiseksi osaksi kannan hoitoa. Lupaehdon muutos edistää myös järvitaimen-, harjus- ja siikakantojen tilan parantamista. Maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2003 julkaisemassa Järvilohistrategiassa (Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 66/2003) velvoitevastuu eri voimalaitosten kesken on jaettu seuraavasti: Alue Voimalaitos Hävinnyt koskipinta-ala Osuus velvoitevastuusta Koitajoki Pamilon vml. n. 70 ha 29 % Pielisjoki Kaltimon vml. n. 98 ha 41 % Pielisjoki Kuurnan vml. n. 73 ha 30 % Yhteensä n. 241 ha 100 %

7 Hakemukseen on liitetty seuraavat raportit tai suunnitelmat: 1) Maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvaraneuvosto 1990: Vuoksen alueen uhanalaisten kalakantojen hoito. 2) Pohjois-Karjalan maaseutuelinkeinopiiri, kalatalouden vastuualue 1995: Suunnitelma Pamilo Oy:n voimalaitokselle määrättyjen kalataloudellisten velvoitteiden muuttamisesta. 3) Pohjois-Karjalan TE-keskus, kalatalousyksikkö 2000: Esitys Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalataloudellisten velvoitteiden muuttamisesta. 4) Maa- ja metsätalousministeriö 2003: Järvilohistrategia Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen. TIEDOKSIANTO Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti annettu tiedoksi kuuluttamalla Joensuun kaupungissa sekä Enon ja Kontiolahtien kunnissa. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet on tullut toimittaa ympäristölupavirastolle kirjallisesti viimeistään 10.4.2006. Muistutukset 1. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on lausunut: "Suomen vielä jäljellä olevien alkuperäisten, uhanalaisiksi muuttuneiden kalalajien ja kantojen säilyttäminen mahdollisimman monimuotoisina on Suomelle velvollisuus, jota edellyttävät monet kansainväliset sopimukset ja kansalliset päätökset ja säädökset. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus, ns. Rion sopimus, edellyttää mm. edistämään elinkykyisten kalakantojen säilymistä luonnollisessa ympäristössään, perustamaan suojelualueita, säätelemään kalakantojen käyttöä, edistämään ekosysteemin suojelua sekä luomaan tarvittavat olosuhteet kalakantojen suojelun ja kestävän käytön yhteensovittamiseksi. Euroopan unionin elinympäristödirektiivi edellyttää monimuotoisuuden säilyttämistä suojelemalla luonnonvaraisia elinympäristöjä, eläimiä ja kasveja. Tavoitteena on esim. uhanalaisten eläinten osalta saavuttaa suotuisa suojelun taso siten, että laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana ja lajin levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Direktiivin mukaan suojelun taso ei ole suotuisa esim. silloin, kun kanta on viljelyn varassa. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategian päämäärinä on luonnonvarojen elinvoimaisuuden sekä uusiutumis- ja tuottokyvyn turvaaminen kestävän käytön periaatteiden mukaisesti; kalakantojen lisääntymis- ja elinympäristöt turvataan sekä suojataan ulkopuolisilta haitoilta. Pamilon, Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentamisen yhteydessä arvioidaan menetetyn virtakutuisten kalojen lisääntymisalueita yhteensä noin 240 ha. Saimaan järvilohen tiedetään lisääntyneen ainoastaan Pielis- ja Koitajoessa. Parhaat lisääntymisalueet ovat olleet Pielisjoessa. Lohen lisääntymisalueista valtaosa menetettiin voi-

malaitosrakentamisen seurauksena. Pielisjoen viimeiset luontaiset lohelle soveliaat lisääntymisalueet tuhottiin Utran koskien perkauksessa 1970-luvun alussa. Ala- Koitajoen uomassa valtaosa lisääntymisalueista jäi kuiviksi jo 1950-luvulla, kun Koitereen ja Koitajoen valuma-alueiden lähes koko virtaama johdettiin Pamilon voimalaitoksen kautta Jäsysjärveen. Ala-Koitajokeen Hiiskosken säännöstelypadon kautta juoksutettava vesimäärä on nykyisten juoksutusmääräysten mukainen minimivirtaama 2 m 3 /s. Ala-Koitajokeen on arvioitu jääneen jäljelle virtakutuisille kaloille sopivia lisääntymisalueita noin 7 ha. Pielisjoessa olevat voimalaitospadot estävät kuitenkin Pielisjokeen nousevien virtakutuisten kalojen vaelluksen Ala-Koitajokeen ja on myös ilmeistä, että Ala-Koitajoen nykyinen virtaama ei olisi edes riittävä houkuttamaan ainakaan nousulohia Ala-Koitajokeen. Viimeaikaisten selvitysten perusteella näyttää myös siltä, että ilman virtaaman lisäystä Ala-Koitajoessa jäljellä olevien koskialueiden kyky tuottaa lohen poikasia jää suhteellisen vaatimattomaksi. Lisääntymisalueiden menetyksen seurauksena Saimaan järvilohi luokitellaan nykyisin luonnontilaisena lajina hävinneeksi. Kannan ylläpitäminen on kokonaan kalanviljelyn varassa. Saimaan järvilohen voidaan katsoa kuitenkin olevan vielä osittain luonnonvalinnan alainen: kudulle Pielisjokeen nousevien emokalojen mädistä saatuja poikasia istutetaan pääsääntöisesti joko pienpoikasina Ala-Koitajokeen tai kaksivuotiaina istukkaina Pielisjokeen, joista vaelluspoikaset laskeutuvat Saimaalle. Viljelyn avulla ylläpidettävän kannan uhkana on kuitenkin mahdollinen perimän monimuotoisuuden kapeneminen, joka tuhoaisi kannan elinkelpoisuuden lopullisesti. Saimaan järvilohi voidaan luokitella nykyisin myös uhanalaiseksi lajiksi. Varmaa Pielisjoen koskialueilla tehtyihin tutkimuksiin perustuvaa tietoa Pielisjoen voimalaitosten rakentamisen seurauksena menetetystä virtakutuisten kalojen poikastuotantomäärästä ei ole. Mäkinen (1964, 1972) on arvioinut luonnontilaisen Pielisjoen ja Ala-Koitajoen vuosittaisen tuotantopotentiaalin olleen 400 vaelluspoikasta/poikastuotantoaluehehtaari. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten rakentamisen seurauksena on arvioitu menetetyn virtakutuisten kalojen poikastuotantoalueita yhteensä noin 170 ha. Tämän mukaan laskettuna menetetty vaelluspoikastuotanto Pielisjoen osalta on noin 68 000 kpl/vuosi. Kun ottaa huomioon, että nykytietämyksen mukaan yksi luonnossa kasvanut vaelluspoikanen vastaa vähintään kahta kalanviljelyllä tuotettua poikasta, pitäisi aiheutettua poikastuotannon menetystä vastaava täysi kompensaatioistutus vuosittain olla vähintään 136 000 vaelluskokoista istukasta. Pohjois-Karjalan TEkeskuksen kalatalousyksiköstä saadun tiedon mukaan viime vuosina ns. alueellinen keskihinta vaelluskokoisille istukkaille on ollut järvilohella noin 1,80 /kpl ja järvitaimenella noin 1,70 /kpl. Täysi-määräinen kalataloudellisen vahingon kompensaatio vaellusikäisiä poikasia istuttamalla, ottamatta huomioon istutuskustannuksia, olisi siten viime vuosina maksanut noin 240 000 vuodessa. Hakemusasiakirjojen mukaan järvilohikannan geneettisen monimuotoisuuden ylläpito aiheuttaa istutuskustannusten lisäksi merkittäviä lisäkustannuksia. Kun geneettisen huollon tarpeen voidaan katsoa johtuvan pääasiassa voimalaitosrakentamisen seurauksena tapahtuneen luontaisen lisääntymisen loppumisesta kokonaan, myös nämä kulut tulisi ainakin osittain sisällyttää kalataloudellisen kompensaation kustannuksiin. Hakemusasiakirjojen mukaan Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten maksamat kalatalousmaksut ovat tällä hetkellä yhteensä noin 31 000 vuodessa. Voidaan siis perustellusti todeta, että Pielisjoen voimalaitoksille lupapäätöksissä asetetut kalataloudelliset velvoitteet ovat huomattavassa määrin alimitoitettuja. Hakemuksen mukaan Saimaan järvilohen ja Vuoksen järvitaimenen kantojen välittömien hoitotoimenpiteiden vuotuiset kokonaiskustannukset ovat nykyisin noin 250 000 vuodessa. Valtaosan näistä kustannuksista katetaan val- 8

tion varoin. Kuurnan ja Kaltimon voimalaitosten nykyisin maksamat kalatalousmaksut kattavat näistä kustannuksista vain 12 %. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten kalataloudellisten lupaehtojen perusteena olevien vahinkoarvioiden voidaan nykyisten kalataloudellisten asiantuntija-arvioiden perusteella katsoa olleen todellista aiheutunutta kalataloudellista vahinkoa aliarvioivia. Tästä johtuen Pielisjoen voimalaitoksille asetetut kalataloudelliset velvoitteet ovat selvästi alimitoitettuja. Aiheutunutta kalataloudellista vahinkoa koskevan tiedon tarkentuminen on lupien myöntämisen jälkeen tapahtunut oleellinen muutos kalataloudellisen vahingon arviointiperusteissa, mikä tekee tarpeelliseksi aikaisemmin määrättyjä kalataloudellisten lupaehtojen tarkistamisen vastaamaan todellista syntynyttä vahinkoa. Myös Saimaan järvilohen suojelustatuksen muuttuminen viljelyllä ylläpidettävästä kannasta uhanalaiseksi lajiksi on merkittävä olosuhteiden muutos, jonka perusteella Pielisjoen voimalaitoksille asetetut kalataloudelliset velvoitteet on syytä arvioida uudelleen. Uhanalaiseksi katsottavan Saimaan järvilohen säilymisen turvaaminen lajina ja geneettisesti mahdollisimman terveenä kalakantana on velvollisuus, jonka täyttämiseen myös lajin lisääntymisalueiden tuhoamisesta taloudellista hyötyä saavien voimalaitosten tulee osallistua täysimääräisesti voimalaitosten rakentamisesta aiheutuneen kalataloudellisen vahingon mukaisesti. Kuurnan ja Kaltimon voimalaitoksille määrätyt nykyiset kalatalousmaksut eivät riitä täyttämään tätä vastuuta." 9 2. Etelä-Savon TE-keskuksen kalatalousyksikkö on lausunut, että hakemus Kaltimon voimalaitoksen kalataloudellisen lupaehdon muuttamiseksi tukee laaditun Järvilohistrategian toteuttamista. Hakemus on hyvin perusteltu muun muassa voimassa olevan lupapäätöksen antamisaikaan verrattuna tapahtuneiden olennaisten muutosten osalta. Etelä-Savon TE-keskus kannattaa haettua lupaehdon muuttamista hakemuksen mukaisesti. 3. Kontiolahden kunnan ympäristölautakunta on lausunut, että Pielisjoen kalataloudellinen arvo on vähentynyt voimalaitosrakentamisen vuoksi. Hakemus kalataloudellisten ehtojen muuttamiseksi on perusteltu ja aiheellinen. On ilmeistä, että Pielisjoen kalakantojen arvoa ei ole lupia aiemmin käsiteltäessä riittävästi huomioitu. Ympäristölautakunta pitää TE-keskuksen hakemusta ja laskelmia maksuosuuksista oikean suuntaisina ja kannatettavina. 4. Sulkavan kalastusalue on muistutuksessaan yhtynyt pyyntöön muuttaa Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten lupaehtoja haetulla tavalla. Lupaehtojen muuttaminen on yksi tärkeä osa kokonaisuutta, jolla turvataan järvilohen lisääntyminen Pielisjoessa ja sitä kautta ylläpidetään kalastettava järvilohikanta niin

Sulkavan kalastusalueen vesissä (Tuohistonselkä, Lepistönselkä ja Tolvanselkä) kuin muuallakin Saimaan vesistössä. 10 Sulkavan kalastusalue on tehnyt ne kalastuksen säätelytoimenpiteet, joita on esitetty maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa Järvilohistrategiassa. 5. Vuokalan kalastusalue on muistutuksessaan yhtynyt pyyntöön muuttaa Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten lupaehtoja haetulla tavalla. Lupaehtojen muuttaminen on yksi tärkeä osa kokonaisuutta, jolla turvataan järvilohen lisääntyminen Pielisjoessa ja sitä kautta ylläpidetään kalastettava järvilohikanta niin Vuokalan kalastusalueen vesissä (Oriveden Savonselkä ja Paasivesi sekä Pyyvesi) kuin muuallakin Saimaan vesistössä. 6. Jakokosken yhteisen vesialueen hoitokunta on pitänyt hakemusta oikeana, perusteellisena ja nyky-yhteiskunnan arvojen mukaisena. Hyödynsaajan tulee korvata aiheuttamansa haitat, ei valtion. Pielisjoen kalataloudellinen arvo romahti aikoinaan voimalaitosrakentamisen vuoksi. Arvoa ei ymmärretty eikä tarpeeksi hyvin määritetty. Tulevaisuudessa tulisi pyrkiä Pielisjoen kalatalousarvon osittaiseksi ennallistamiseksi ja Saimaan järvilohikannan elinvoimaisuuden takaamiseksi rakentamaan Pielisjoen voimalaitoksiin kalaportaat, joilla mahdollistettaisiin emokalojen nousu lisääntymisalueille. Veden nousu entisillä lisääntymisalueilla estänee niiden toimimisen kutupaikkoina, mutta korvaavia kutualueita lienee mahdollista ennallistaa Pielisjoen jokialueelle ja Ala-Koitajoen uomaan. 7. UPM-Kymmene Oyj on Kaltimon voimalaitoksen luvanhaltijana vaatinut, että hakemus hylätään, koska vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentissa tarkoitettuja perusteita kalatalousmaksun vaaditulle muuttamiselle määrältään moninkertaiseksi ei ole. Kalatalousmaksun muuttamista koskeva asia tulee käsitellä samanaikaisesti ja ratkaista yhtenevin perustein sekä Kaltimon, Kuurnan että Pamilon voimalaitoksen osalta. Voimalaitosten kesken velvoitteet tulisi jakaa koskipinta-alan tai muun sellaisen sijasta ottaen huomioon kunkin voimalaitoksen rakentamisen merkitys kalakannalle.

11 Haettu velvoitteen muotoilu sisältää kalastuksen edistämisen ja muitakin kuin voimalaitoksen vaikutusalueelle suunnattavia toimenpiteitä, kun vesilain 2 luvun 22 :n 1 momentin mukaan voimalaitoksen rakennusluvassa määrättävän kalatalousvelvoitteen tai -maksun tarkoituksena on ehkäistä tai vähentää kalastolle tai kalastukselle aiheutuvia vahinkoja sillä vesialueella, johon toimenpiteen vahingollinen vaikutus ulottuu. Vaatimuksia on myös perusteltu lajin suojelulla, virkistyskalastuksen edistämisellä, kalastuksen valvonnan kustannuksilla ja valtion alueen kalastukseen myöntämän rahoituksen vähentämisellä. Näin ollen velvoitteen sisällöksi ja perusteiksi on esitetty aivan muut näkökohdat kuin ne, jotka lain mukaan tulee olla kalatalousvelvoitteen määräämisen ja muuttamisen perusteena. Perusteluinaan muistuttaja on lisäksi esittänyt seuraavaa: "Järvilohen suojeluun tähtäävät toimet ovat sinänsä kannatettavia. Hakijan esittämästä suunnitelmasta kuitenkin puuttuvat esitettyjen moninkertaisten istutusmäärien tuloksellisuuden kannalta keskeiset selvitykset siitä, millä toimenpiteillä saadaan nykyistä suurempi istutettava järvilohikanta lisääntymään. Koska järvilohen on todettu olevan luonnosta hävinnyt ja istutusten varassa, luonnontilaisen kannan säilyttämisestä ei ole kysymys. Kun tällä hetkellä ei tapahdu järvilohen luontaista lisääntymistä, näköpiirissä ei ole mitään, mistä voisi päätellä luontaista lisääntymistä tapahtuvan istutusmäärien lisäämisen jälkeen. Näin ollen istutettava nykyiseen verrattuna moninkertainen istukasmäärä tuottaa vain lisääntyville huvikseen kalastaville suuremmat saaliit. UPM-Kymmene katsoo, ettei sitä tule Kaltimon voimalaitoksen omistajana velvoittaa tällaiseen pelkän virkistyskalastuksen tukemiseen. Myöskään kalastuksen valvontaa ei ole perusteltua määrätä voimalaitosten maksettavaksi. Valvonnasta huolehtivat kalatalousviranomaiset niille määrättyjen tehtävien mukaisesti ja kalavesien omistajat. Aiheuttamisperiaatteen mukaisesti kalastuksen valvonnasta aiheutuvat kulut tulisi kattaa kalastusoikeuksien myynnistä saatavilla tuloilla. Vesioikeuslain nojalla annetussa Kaltimon voimalaitoksen rakentamisluvassa määrätyn kalatalousvelvoitteen muuttamiseen ei ole laillisia perusteita. Vesilain 2 luvun 22 :n 4 momentin mukaan perusteena muuttamiselle voi olla olennaisesti muuttuneet olosuhteet. Hakemuksessa esitetyt perusteet eivät osoita olosuhteiden olennaisesti muuttuneen siitä ajankohdasta, kun nykyiset kalatalousmaksut on voimalaitoksille määrätty. Kaltimon voimalaitoksen osalta velvoitteen harkinta on viimeksi tapahtunut vuonna 1980. Hakemuksessa ei ole esitetty laskelmaa voimalaitosten rakentamisen aiheuttamiin menetettyihin saalistietoihin perustuen, vaan hakemuksen perusteena on samat tiedot alueesta ennen rakentamista ja rakentamisen jälkeen, joiden perusteella voimalaitoksien velvoitteet on aikanaan rakentamisluvissa määrätty. Kalatalousvelvoitteen moninkertaistamisen perusteena ei voi olla toive luontaisen kannan elpymisestä ja lajin suojelusta, kun kaikkien tietojen mukaan luontaista lisääntymistä ci tule tapahtumaan ja kun voimalaitokset edelleenkin estävät lohen nousun Pielisjokeen kutemaan. Mikäli todel-

la aiotaan edistää luontaista lisääntymistä ja suojella kalakantaa, kalastusta tulisi rajoittaa ja rajoituksia valvoa. Koska kalastuskieltoja ei ole suunnitteilla, kysymys ei ole järvilohen suojelusta vaan pelkästään virkistyskalastuksen edistämisestä kalojen istutuksia 1isäämäl1ä. Hakemuksessa on väitetty, että vuonna 2003 laadittu maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistahallinnon julkaisu Jarvilohistrategia olisi vesilain 2 luvun 22 :n 2 momentissa tarkoitettu suunnitelma kalaston suojelemiseksi. Kysymys ei kuitenkaan ole maa- ja metsätalousministeriön hyväksymästä suunnitelmasta eikä asiakirja muutoinkaan ole valtakunnallinen kalatalousviranomaisen hyväksymä suojelusuunnitelma, koska toimenpiteisiin ei esim. sisälly järvilohen rauhoittaminen kalastukselta luontaisen lisääntymisen edistämiseksi. Kuurnan Voima Oy:n vastaus Kuurnan voimalaitosta koskevaan vastaavaan hakemukseen sisältää yksityiskohtaiset perustellut vastaukset hakemuksessa esitettyihin väitteisiin ja perusteisiin, joihin UPM-Kymmene Oyj tässä yhteydessä myös omalta osaltaan viittaa." 12 Lisäksi muistuttaja on esittänyt liitteenä olevaan kalatalousasiantuntijan, Kemijoki Oy:n ympäristöpäällikkö Erkki Huttulan 26.6.2006 antamaan lausuntoon perustuen seuraavaa: "Kaltimon voimalaitoksen rakentamista koskeva asia ja korvauskysymykset on käsitelty katselmustoimituksessa. Katselmuskirjasta 4.2.1974 (kohdat 2.3 ja 6.6 sekä lupaehto 20) ilmenee, että rakennetun voimalaitoksen seurauksena taimen ja järvilohi sekä virtakutuinen siika on menettänyt vaikutusalueelta kutupaikkansa, joten rakentamisen vaikutus järvilohikantaan on tuolloin ja jo sitä ennen väliaikaisen luvan nojalla korvauksista sovittaessa otettu huomioon. Katselmuskirjan mukaan kompensaatioistutuksia oli toteutettu jo aiemmin väliaikaiseen lupaan perustuen. Näin ollen kalatalousvelvoitteen määräämisen ja toteuttamisen perusteena on ollut se tietämys, mikä nytkin on tilanteesta ennen voimalaitoksen rakentamista ja sen jälkeen. Hakemus tai järvilohta koskevat selvitykset eivät näin ollen sisällä tähän asiaan vaikuttavaa uutta tai aiempaa luotettavampaa tietoa, vaan tieto oli jo tuolloin kalatalousvelvoitteen perusteena saalistietojen ja poikastuotannon osalta yhtä epävarmana kuin nytkin. Asiakirjoista ilmenee, että Pielisjoen ja Ala-Koitajoen järvilohisaaliista ennen voimalaitosten rakentamista oli vain vähän ja hyvinkin arvionvaraista tietoa. Jokia oli mm. perattu uittoa varten, padottu ja kanavia rakennettu, joiden luonnontilaa muuttaneiden toimien seurauksena järvilohisaaliit olivat vähentyneet huomattavasti jo ennen voimalaitosten rakentamista 1800-luvun tai sitä aikaisemmasta tasosta. Järvilohta oli hakemuksenkin mukaan istutettu jo 1940-luvulta alkaen. Kaltimon voimalaitoksen kalatalousvelvoite muotoutui vesioikeuden päätöksessä istutusvelvoitteen sijasta kalatalousmaksuksi ja pieneni siihen verrattuna, mitä katselmustoimituksen avustava virkamies ja katselmustoimituksen toimitusmiehet olivat vahingon määräksi arvioineet ilmeisesti juuri epävarmojen saalisarvioiden perusteella, vaikka tarkempia perusteluja ei päätösasiakirjasta löydykään. Kalatalousvelvoitteen määrää ei tule nostaa myöskään sillä perusteella, että kaikki teoreettiseen laskentamalliin perustuvat kalataloudelliset menetykset katsottaisiin voima-

laitoksista johtuviksi. Voimalaitosten lisäksi aiemmassa katselmustoimituksessa on todettu ja otettu huomioon muiden Pielisjoen luonnontilaa jo ennen voimalaitoksia muuttaneiden tekijöiden kuten uiton, puiden vesivarastoinnin, patojen, rakennettujen kanavien ja laivaliikenteen vaikutus saaliin määrään ja järvilohisaaliiden vähentymiseen ennen voimalaitosten rakentamista. Hakemuksessa mainittuja arvioituja saalismääriä ja vaelluspoikastuotantoa 400 kpl/ha (Mäkinen 1964 ja 1974) ennen voimalaitosten rakentamista ei tule pitää velvoitteen perusteena, koska ne vaikuttavat muut tietolähteet huomioon ottaen ylimitoitetuilta ja kun vesioikeus ei nykyistä kalatalousvelvoitetta määrätessäänkään edellä mainittuihin arvioihin päätöstään perustanut. Kaltimon katselmustoimituksen avustava virkamies oli käyttänyt edellä mainittua poikastuotantomäärää, kun taas Kuurnan kalatalousmaksua määrättäessä oli käytetty poikastuotantomäärää 150 kpl/ha. Pielisjoen poikastuotantoalueiden pinta-alat on sittemmin todettu velvoitteita määrättäessä arvioituja ja hakemuksessa mainittua pienemmiksi (RKTL julkaisu no 49 v.1986, ks. Kuurnan Voima Oy:n kirjelmä). Kuten oheisesta asiantuntijan lausunnosta ilmenee, järvilohen suojelun onnistuminen edellyttäisi erittäin korkean kuolevuuden vähentämistä, jolloin taas nykyiset istutusmäärät olisivat riittäviä. Kun korkean kuolevuuden suhteen ei ole odotettavissa muutoksia, järvilohen suojelusuunnitelmat eivät ole tuloksellisia. Valtion varojen sijoittaminen mittaviin istutuksiin ei ole peruste velvoittaa voimalaitoksia osallistumaan kustannuksiin. Tutkimuksissa on todettu runsaan kalastuksen olevan merkittävin syy siihen, että Pielisjokeen palaavien emokalojen määrä on pieni. RKTL:n tutkimusten mukaan pääosa istutetuista järvilohista päätyy alamittaisina pyydysverkkoihin ja valtaosa kalastetaan tiheäsilmäisillä verkoilla jo istutusvuoden aikana. On todettu, että käytännössä koko istutuserästä saatu saalis on korjattu talteen runsaan vuoden sisällä ja istutukset ovat tällaisella kalastuksella täysin kannattamattomia (Lähde: Hannu Lehtonen: Pelastuuko järvilohi Erä 3/2006). Liitteenä olevassa asiantuntijan lausunnossa on myös kiinnitetty huomiota siihen ristiriitaan, mikä hakemuksen perusteluissa esiintyy. Kalataloudellisen velvoitteen muuttamisen perusteena käytetään toisaalta uhanalaisen lajin olemassaolon turvaamista ja toisaalta sen merkitystä vapaa-ajankalastukselle. Kalatalousmaksun muuttamiseen ei näin ollen ole perusteita. Kalatalousmaksulla tehtävät toimenpiteet ja istutettavien lajien valinta on kalatalousviranomaisten vapaasti määrättävissä, mutta toimet on kohdistettava voimalaitoksen vaikutusalueelle. Näin ollen järvilohen istutuksiin ei ole tarpeen määrätä erillistä maksua." 13 Hakijan selitys Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on painottanut lausunnossaan Suomen asettamia tavoitteita ja hyväksymiä periaatteita, joiden perusteella sen tulee huolehtia lajien, myös kalalajien, säilyttämisestä. Siihen Suomea velvoittavat mm. Rion sopimus ja Euroopan unionin elinympäristödirektiivi. Perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeinen teema monien lajien säilyttämisessä kuten nykytilanteessa myös saimaanlohikannan olemassaolon kannalta. Esimerkiksi kalalajien säilyttäminen pelkän viljelyn varassa ei ole pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu. Järvilohellekin on pys-

tyttävä luomaan sellainen elinympäristö, jossa kaikki ikäluokat, myös ikäluokat 0-2 vuotta, voidaan altistaa riittävässä määrin luonnonvalinnalle. 14 Kannanotto tukee sitä käsitystä, että hoidettaessa kalakantaa istutuksin, viljelty poikanen ei ole niin elinvoimainen, kuin luonnonpoikanen. Lausunnon mukaan tarvitaan vähintään kaksi viljeltyä poikasta korvaamaan yksi villi poikanen, jotta päästään tuottavuudessa samaan tulokseen. Tämä seikka tulee ottaa huomioon arvioitaessa kunkin voimalaitoksen aiheuttamaa tappiota poikastuotannolle ja sen rahallista arvoa. Ympäristökeskus on päätynyt vahinkoarviossaan Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten osalta jopa hakijan arviota suurempaan vahinkoon, ja lausunto näin ollen tukee sitä käsitystä, että luvassa määrätyt kompensaatiot ovat aikanaan jääneet todellista vahinkoa alhaisemmalle tasolle. Ympäristökeskus katsoo, että kalataloudellista vahinkoa koskevan tiedon tarkentuminen on oleellinen muutos vahingon arviointiperusteissa. Hakijan käsityksen mukaan tiedon tarkentumisena voidaan pitää mm. sitä todellista resurssitarvetta, jonka saimaanlohikannan ylläpito vuosittain yhteiskunnalle nykyään aiheuttaa. Toteutuneet kustannukset on mitoitettu hakijan käsityksen mukaan kannan hoitotarpeen, ei vapaaajankalastuksen intressien mukaan. Kustannukset syntyvät pääasiassa valtion kalanviljelyn sopimuskasvatuksen toteuttamisesta, emokalapyynneistä jne. Etelä-Savon TE-keskuksen kannanotto kuvastaa osaltaan saimaanlohen suurta merkitystä vapaa-ajankalastuksessa ja jopa kalastusmatkailun vetovoimatekijänä. Saimaanlohella on taloudellista arvoa ja vaikka kanta on uhanalainen, hakijan arvion mukaan lajia tässä yhteydessä on tarkasteltava myös taloudellisten ja virkistysarvojen näkökulmasta. Kalastus tulee vain suhteuttaa kannan ylläpidon tarpeisiin. Vaikka kalastus tällä hetkellä, pienpoikasten luonnollisen kuolevuuden ohella, aiheuttaa kannassa liian korkean kuolevuuden, siihen voidaan vaikuttaa. Sen sijaan voimalaitosrakentamisen yhteydessä tuhoutuneet poikastuotantoalueet ovat peruuttamaton muutos. Saimaanlohen imagoarvoa vahvistaa se, että se on nimetty sekä Pohjois-Karjalan että Etelä-Karjalan maakuntakalaksi.

15 Kontiolahden kunnan ja Jakokosken hoitokunnan lausunnot tukevat käsitystä, jonka mukaan Pielisjoen kalataloudellinen arvo väheni tai romahti voimalaitosrakentamisen seurauksena. Sulkavan ja Vuokalan kalastusalueet ovat kalastuslaissa määriteltyjä hallintoelimiä, joiden tulee alueellisesti muodostaa kalataloudellisesti tarkoituksenmukaisia kokonaisuuksia. Kalastusalueille on laissa annettu myös julkista valtaa ja ne voivat mm. valvoa kalatalousetua omilla toimialueillaan ja osallistua harkintansa mukaan kalatalouden kehittämiseen. Saimaan järvilohen keskeisimmällä vaellusalueella toimii 11 kalastusaluetta. Kalastusalueet tuovat lausunnoissaan esille käyttäjien näkökulmaa ja odotuksia. Kalastusalueet yhteistyössä omistajatahojen kanssa järjestävät kalastuksen ja niiden yhtenä tavoitteena on taloudellisen tuoton aikaansaaminen sekä kalastuspalvelujen tarjoaminen kalastajille. Toisaalta kalastusalueet, muutkin kuin Sulkava ja Vuokala, toteuttavat saimaanlohikannan säilymistä tukevia säätelytoimenpiteitä kalastuslain niille antamien valtuuksien nojalla. Vaellusalueen kalastuksen ohjauksen ja säätelyn onnistumista voidaan yksiselitteisesti mitata seuraamalla emokalamäärän kehitystä Pielisjoessa. UPM-Kymmene Oyj pyytää muistutuksessaan hakemuksen hylkäämistä. Voimayhtiö perustelee vaatimustaan mm. sillä, että perusteita maksun korottamiselle moninkertaiseksi ei ole. Edelleen UPM-Kymmene Oyj toteaa, että asia tulee käsitellä samanaikaisesti ja ratkaista yhtenevin perustein sekä Kaltimon, Kuurnan että Pamilon voimalaitoksen osalta. Kalatalousyksikkö yhtyy lausunnonantajan käsitykseen niiltä osin, kun vaaditaan, että kaikkien kolmen voimalaitoksen hakemukset tulisi käsitellä samanaikaisesti ja yhtenevin perustein. Hakija kiistää väitteen siitä, että hakemuksen vaatimus olisi alueellisesti todellisuutta laajempi ja olisi käyttömuodoiltaan liian laaja suhteessa ao. voimalaitoksen aiheuttamiin kalataloudellisiin haittoihin ja toteaa, viitaten hakemuksen perusteluihin, että varsinkin järvilohi vaeltaa Pielisjoesta laajasti koko Saimaan alueella. Järvitaimenen voidaan olettaa vaeltavan ainakin Paasivedelle saakka.

16 Kalatalousmaksu on vesilain mukaan tarkoitettu käytettäväksi toimenpiteestä (VL 2:22) kalakannoille ja kalastukselle aiheutuvien vahinkojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Hakijan mielestä vesilain tarkoitus tässä asiassa on, että kulloinkin valittava toimenpidekokonaisuus muodostaisi mahdollisimman tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden kalakantojen hoidon ja käytön kannalta. Toimenpiteet voivat kohdistua sekä kalastoon että kalastukseen. Tässäkin tapauksessa kalatalousmaksun tulee edistää sekä kalakantoja että kalastusta. Tosin uhanalainen ja arvostettu järvilohi on keskeisessä asemassa ja asian ratkaisussa se tulee ottaa huomioon. Kalatalousmaksun perimmäinen tarkoitus on kompensoida mahdollisimman hyvin toimenpiteestä aiheutuneita vahinkoja, ei tuottaa elämyksiä vapaa-ajankalastajille. Hakijan tavoitteena ei ole moninkertaistaa istutusmääriä vapaa-ajankalastuksen hyväksi. Tosiasiassa istutusmäärät eivät ainakaan keskimääräisesti laskettuna nousisi nykyisestä tasosta kovinkaan paljon. Sen sijaan kalatalousmaksulla tehtävät toimenpiteet pitää sovittaa nykyistä johdonmukaisemmin myös valtion rahoittamiin toimenpiteisiin siten, että muodostuu nykyistä tarkoituksenmukaisempi hoidon kokonaispaketti. Kannan hoitoon on tarpeen sisällyttää useita eri toimenpiteitä, joita ovat vaelluspoikasten istuttamisen lisäksi ainakin emokalanpyynti, sen tehostaminen ja emojen suojeluun liittyvä välitön kalastuksen valvonnan ja ilkivallan estämisen tarve, vaelluspoikasten merkintä ja muut tutkimukset tuottavuuden, vaellusalueiden ja kuolevuuden syiden selvittämiseksi sekä pienpoikastuotannon elvyttäminen ja sen tuloksellisuuden seuranta Ala-Koitajoki Pielisjoki Saimaa -alueella. Kalastuksen valvonnan kulujen sisällyttämiseksi osaksi kalatalousmaksun käyttöä, kalatalousyksikkö tarkentaa Kaltimon voimalaitoksen osalta, että tällä hetkellä ei ole olemassa tarvetta tehostettuun valvontaan muualla kuin Kuurnan voimalaitoksen alueella. Mitä tulee voimalaitosyhtiön mainintaan virkistyskalastuksen yleisestä tukemisesta kalatalousmaksuin, siitä hakemuksessa ei ole kysymys. Kuitenkin arvokkaat kalakannat, myös velvoitehoidon alaiset lajit, joutuvat yleensä kaikkialla kalastuksen kohteeksi, ja se onkin tärkeä peruste kompensaatioita määrättäessä. Järvilohtakin on kalastettu jo kauan ennen voimalaitosten rakentamista. Kantoja varjellaan liialliselta kalastukselta tapauskohtaisesti mm. asettamalla alamittoja, pyydysrajoituksia ja kalastuskieltoja, rauhoitusaikoja jne. Tällä hetkellä ei ole olemassa tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuri ka-

17 lastuspaine tosiasiassa saimaanloheen kohdistuu, koska vaelluspoikasten tai muidenkaan ikäluokkien luonnollista kuolevuutta ei tiedetä. Alhainen kudulle paluu johtuu osittain luonnollisesta kuolevuudesta. Ja hyvin suurella todennäköisyydellä yksi merkittävä syy alhaiseen paluuprosenttiin on viljeltyjen poikasten alhainen, luonnollisesta kuolevuudesta johtuva, eloonjäänti järvivaelluksen ensimmäisinä viikkoina. Tämä seikka olisikin otettava kertoimena huomioon velvoitteiden tasoa uudelleen arvioitaessa. Hakija kuitenkin korostaa, että vuotuista järvilohen istutusmäärää ei ole tarkoitus merkittävästi lisätä. Suuremman vuotuisen määrärahan turvin kannanhoitoa voitaisiin toteuttaa nykyistä monipuolisemmin ja tehokkaammin. Nykyisten kalatalousmaksujen pienuuden takia esimerkiksi järvitaimenen istutusmäärät ovat jääneet alhaiselle tasolle erityisesti niinä vuosina, kun järvilohta on istutettu hieman enemmän. Myös muut hoitotoimet vaativat rahoitusta vuosittain, joten asiaa pitää tarkastella riittävän laajasti. Pelkästään saimaanlohen järvivaelluksen aikaiseen kalastuskuolevuuteen keskittyvä tarkastelu voi johtaa väärille raiteille. Mainintaan siitä, että hakija ei ole tehnyt selvitystä siitä, miten luontainen lisääntyminen järvilohella saadaan palautettua, hakija viittaa Järvilohistrategiaan ja toteaa, että luontaista lisääntymistä on elvytettävä ensisijaisesti Ala-Koitajoessa. Se edellyttää merkittävää virtaaman lisäämistä ao. joessa. Keskimäärin viiden kuutiometrin virtaamalla koskipinta-ala ei vielä kasva kovin suureksi, mutta ottaen huomioon uoman pudotuskorkeuden, olosuhteet muuttuvat kuitenkin huomattavasti nykytilannetta paremmaksi. Ainoastaan käytännön kokein voidaan todeta uoman lopullinen tuotantopotentiaali. Nykykäsityksen mukaan täydellistä elinkiertoa ei ole mahdollista saada aikaan po. reitillä. UPM-Kymmene Oyj:n mukaan hakemuksessa esitetyt perusteet eivät osoita Kaltimon voimalaitoksen kohdalla tapahtuneen sellaisia olennaisia muutoksia, joiden perusteella voitaisiin nykyistä kalatalousmaksua muuttaa. Viimeksi harkinta on tehty vuonna 1980. Hakija toteaa, viitaten hakemuksenkin perusteluihin, että vuodesta 1980 lähtien saimaanlohikannan tilassa on tapahtunut olennaisia muutoksia. Vaikka tuolloin perinnöllinen monimuotoisuus jo tiedettiin, asia ei ollut konkretisoitunut vielä käytännön toimenpiteiksi kalakantojen hoidossa. Ilmeisesti arvioitiin viljelytekniikoiden riittävän turvaamaan kaikki elinkierron vaiheet. Vuoden 1980 jälkeen on järvilohen istutusmää-

18 rä kasvanutkin moninkertaiseksi ja myös emokalamäärä on kasvanut. Samalla kustannukset ovat kuitenkin nousseet. Istutusmääriä ei voida nopeasti vähentää, koska on oletettavaa, että emokalamäärä vähenee eikä määrässä olla vielä tavoitellulla tasolla. Lisäksi vuoden 1980 jälkeen on mm. alettu kunnostaa varsin laajamittaisesti koskia, ja tietous koskien merkityksestä, osana vaeltavien lohikalalajien elinkiertoa, on kasvanut. Samalla on alettu tiedostaa yhä enemmän poikasvaiheen monimuotoisuuden merkitystä järvilohen ja järvitaimenen olemassaolon kannalta. Nyt luontainen lisääntyminen on järjestämättä. Vaikka lisääntymistä ei todennäköisesti voida organisoida Kaltimon voimalaitoksen alueelle, sen kalatalousmaksun tulee olla oikeassa suhteessa arvioituun vahinkoon ja hoidon todellisiin kustannuksiin ja maksun tulee tukea osaltaan toimenpiteitä, joita kokonaisvaltaisesti pyritään Ala-Koitajoki Pielisjoki -alueella aikaansaamaan. Kalatalousmaksun suuruusluokasta hakija toteaa, että Kaltimon voimalaitoksen lopullista lupaa koskevan prosessin yhteydessä vuonna 1980 KHO:n ratkaisu syntyi äänestyksen tuloksena ja eriävän mielipiteen antanut hallintoneuvos vaati kalatalousmaksun sijaan istuttamaan vuosittain 34 700 kappaletta järvilohen ja 4 250 kappaletta järvitaimenen vaelluskuntoisia ja vähintään 18 cm:n mittaisia poikasia Kuurnan alapuolelle Pielisjokeen sekä Pyhäselän ja Oriveden alueelle sekä 4 250 kappaletta vaelluskuntoisia ja vähintään 18 cm:n mittaisia järvitaimenen poikasia Pielisen eteläosaan. Lisäksi hänen arvioonsa sisältyi yhteensä 80 000 yksikesäisen siianpoikasen istuttaminen vahinkoalueelle. Nykyisellä hintatasolla tämän velvoitteen toteuttaminen maksaisi yli 90 000 euroa vuodessa. Eriävä mielipide ja äänestys osoittavat osaltaan sitä epävarmuutta, jota tuolloin ilmeisesti esiintyi haitan suuruuden arvioinnissa. Hakijan on vaikea ymmärtää, mitä voimayhtiö tarkoittaa todetessaan, että mikäli luontaista lisääntymistä aiotaan edistää, se tulisi tehdä kalastusta rajoittamalla. Kuitenkin tiedetään, että rajoitukset eivät tuo takaisin tuhoutuneita koskialueita. Ja edelleen voimayhtiö väittää, että kalastuskieltoja ei ole suunnitteilla, vaikka Järvilohistrategiassa on selkeä esitys toimenpiteistä, joita on alettu jo toteuttaa kalastuksen haitallisten vaikutusten vähentämiseksi järvilohen vaellusalueella. Kysymykseen siitä, onko Järvilohistrategia vesilain tarkoittama, kalatalousviranomaisen hyväksymä kalaston suojelusuunnitelma, hakija toteaa, että kalastuslain 118 :n

19 mukaan kalastusviranomaisilla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosastoa ja kalastuspiirejä (nykyisin TE-keskuksen kalatalousyksiköt) sekä niiden viranomaisten virkamiehiä, joiden asiana on hoitaa kalataloushallintoa ja huolehtia kalastuslainsäädännön täytäntöönpanoon kuuluvista tehtävistä. Vaikka Järvilohistrategiaa ei ole muodollisesti hyväksytty kalatalousviranomaisessa siten, että siitä olisi tehty kirjallisia päätöksiä maa- ja metsätalousministeriössä tai alueellisissa TE-keskuksissa, strategiaa toteutetaan viranomaistenkin toimesta käytännössä, ja se osoittaa, että kalatalousviranomainen hyväksyy ja haluaa panna sen täytäntöön. Strategian valmisteluvastuu on ollut riista- ja kalantutkimuslaitoksella ja kalataloushallinnolla (MMM ja TE-keskukset). Sisällöstä on kuultu laajasti eri sidosryhmiä. Vesilaissa ei ole myöskään ohjeistettu, miten suunnitelman hyväksyminen viranomaisessa olisi tehtävä. Etelä-Savon, Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan TE-keskukset ovat sitoutuneet toteuttamaan strategiaa. Asia ilmenee muun muassa Etelä-Savon TE-keskuksen lausunnosta (5.4.2006). Näin ollen hakija katsoo, että Järvilohistrategiaa voidaan pitää vesilain 2 luvun 22 :ssä tarkoitettuna kalatalousviranomaisen hyväksymänä suojelusuunnitelmana. Pielisjoen merkityksestä järvilohen ja järvitaimenen lisääntymisjokena hakija toteaa, että luotettavin tieto, joka voidaan voimalaitoskohtaisesti todeta, on joessa ennen voimalaitosten rakentamista ollut koski- ja virta-alueiden kokonaispinta-ala. Pinta-alat oli voimalaitoskohtaisesti arvioitu. Olettaen, että voimalaitosten rakentamisen vaikutusalueilla koskialueet ovat olleet keskimäärin yhtä tuottoisia järvilohen ja järvitaimenen poikastuotannon suhteen, voidaan kustannusvastuu jakaa eri voimalaitoksille kohtuullisen oikeudenmukaisesti. Poikastuotannosta tietoja ei ollut yksittäisten koskien tai voimalaitosten osalta rakentamisen aikaan eikä tietoa ole ollut mahdollista jälkikäteenkään hankkia. Tosiasia kuitenkin on, että Kaltimon (ja Kuurnan) voimalaitosten rakentamisen yhteydessä hävinneet koskialueet olivat tunnettuja lohi- ja taimenkoskia. Kalatalousmaksun määrittämisen tulee perustua, paremman puutteessa, muista jokivesistä saatuihin tuloksiin ja Pielisjoen arvioituihin koskipinta-aloihin. Tämä on tarkemman tiedon puuttuessa yleinen tapa arvioida eri vesistöjen poikastuotantokapasiteettia. Lisäksi kalatalousmaksun kokonaistaso tulee suhteuttaa niihin hoidon kokonaiskustannuksiin, jotka vuosittain valtiolle kannan hoidosta aiheutuvat, mikäli saimaanlohi halutaan säilyttää elinvoimaisena kantana Suomessa. Toiseksi vaihtoehdoksi