Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus"

Transkriptio

1 Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet

2 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa säädetään valtionavustusten myöntämisestä vesistön ja muiden pintavesien sekä vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantaviin sekä tulva- tai kuivuusriskiä vähentäviin hankkeisiin. Yleiset edellytykset: 1) hankkeen kustannukset ovat kohtuulliset sillä saavutettaviin hyötyihin verrattuna ja 2) avustuksen saaja kykenee luotettavasti valvomaan avustuksen käyttöä, vastaamaan hankkeen toteuttamisesta ja toteutuksen jälkeisistä velvoitteista sekä huolehtimaan hankkeella saatavan hyödyn säilymisestä. 2

3 Vesien- ja merenhoidon avustusten perusteet (4 ) Edistettävä pinta-/ pohjavesien hyvän tilan säilyttämistä ja ylläpitämistä Edistettävä vesistön monipuolista ja kestävää käyttöä Vähennettävä tulvimisesta, pitkäaik. kuivuudesta/muista epätavallisista vesioloista aiheutuvaa vaaraa ja näiden edunmenetyksiä Edistettävä kalan kulkua ja kalakantojen luontaista lisääntymistä sekä parannettava mahdollisuuksia kestävään kalastukseen Edistettävä vesiluonnon monimuotoisuutta Vähennettävä vesistöön jääneistä rakenteista tai aineksista vesistössä tai sen ranta-alueella aiheutuvaa vaaraa tai edunmenetyksiä Täydennettävä tai parannettava valtion tuella aiemmin toteuttamia toimia vesistössä tai maalla 3

4 Hyväksyttävät kustannukset (5 ) 4 1) suunnittelusta, joka on tarpeen 4 :ssä tarkoitettujen hankkeiden valitsemiseksi ja alueelliseksi kohdentamiseksi; 2) hankkeen toteuttamiseen osallistuvien tahojen järjestäytymisestä vesioikeudelliseksi yhteisöksi tai muuksi oikeushenkilöksi, jolle hanketta varten tarvittavat luvat ja avustus voidaan myöntää; 3) hankkeen suunnittelusta ja toteuttamisesta; 4) hankkeesta aiheutuvien vahinkojen estämisestä; 5) hankkeen toteuttamiseksi vaadittavista luvista perittävistä maksuista; 6) hankkeen toteuttamiseen välittömästi liittyvien säädösten ja lupien mukaisten velvoitteiden täyttämisestä; 7) hankkeen vaikutusten seurannasta.

5 Joitakin huomioita tuetuista hankkeista Niittojen ei kovinkaan monessa tapauksessa voi katsoa parantavan kohteen ekologista tai fys.kemiallista tilaa, vaikka virkistyskäyttöä ja vesistön monipuolista ja kestävääkin käyttöä ne parantavat Hoito-/ tehokalastushankkeet, erilaiset valuma-aluetoimenpiteet, kunnostussuunnitelmat, kuormitusarviointisuunnitelmat jne. täyttäisivät hyvän tilan säilyttämisen ja tyydyttävän tilan parantamisen kriteerit Luontoselvitykset lisäävät tietoisuutta vesiluonnon monimuotoisuudesta ja niitä edellytetään niittopäätöksissä, ellei olemassa olevaa tietoa direktiivilajeista/ suojeltavista lajeista saatavilla Esim. purokunnostus ja muut kalojen lisääntymistä edistävät pienhankkeet kannatettavia: lisätessään veden viipymää ne samalla kohentavat jossain määrin järviin päätyvien vesien laatua. 5

6 Uusi harkinnanvaraisten vesistöavustusten haku 2018 Määräaika yleensä marraskuun loppu Kuulutettaneen samaan tapaan kuin vuosi sitten yhdessä rakennusperintöavustusten ym. kanssa Tiedote asiasta tulee aikanaan ELY-keskuksen sivuille ja Etelä-Karjalan paikallismediaan www-sivut: ELY-keskus, palvelut => rahoitus ja avustukset, Ympäristövastuualue 6

7 Löydä rahoituslähteet vesienhoidon toimenpiteisiin rahatpintaan.fi, hankekategorioita: Järven/Puron tilan parantaminen Pinta- ja pohjavesien kuormituksen vähentäminen Lisäksi joukko muita rahoituslähteitä kuten MMM (RaKi kärkihanke), Rapala rahasto, Tor & Maj Nessling jne. Rapalan rahasto jakaa muutamasta sadasta 2000 uroon suuruisia. 7

8 8

9 Erityisavustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen Hakuaika vuosittain joulu-tammikuu (viimeksi: ) luontaisten kala- ja rapukantojen monimuotoisuuden turvaaminen kalastusharrastuksen edistäminen kalastuksen valvonta TARKOITETTU: Yhdistyksille, kunnille, tutkimusyksiköille tai kehittämisorganisaatioille, säätiöille, oppilaitoksille. 9

10 Leader rahoitus (muualta havaittua) 10 Avustukset maaseudun kehittämiseen (ELY / E-vastuualue tai paikalliset Leader-ryhmät) Yleissääntönä, että vaikutuksiltaan laaja-alaiset hankkeet rahoitetaan pääosin ELY-keskuksesta ja pienemmät paikalliset hankkeet Leader - ryhmien kautta. Leader tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Leader hankkeissa on mahdollista saada suunnitteluun jopa 80 %:a tukea ja toteutukseen 50%. - Ei tuotannoliset investoinnit: (esim. kosteikon perustaminen, perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten alkuraivaus ja aitaaminen) - Kosteikon hoito - Luonnonmukainen tuotanto

11 Vesienhoito on Saimaalla maakunnan asia Lisätietoa: Antti Haapala,

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Helena Haakana Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.4.2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue /

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset vesistöhankkeisiin

ELY-keskuksen avustukset vesistöhankkeisiin ELY-keskuksen avustukset vesistöhankkeisiin Vaikuta lähivesiin! -ilta 27.9.2018 Pori 20.9.2018 Rahoitusmuodot ELY-keskuksessa Vesien- ja merenhoitoa edistävät hankkeet, YM Ensisijaisia avustuskohteita

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteet. Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi

Vesienhoidon rahoituslähteet. Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Vesienhoidon rahoituslähteet Tiina Käki Pohjois-Karjalan ELY-keskus Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi 24.2.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus (Y-vastuualue, Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö,

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Vesistöhankkeiden avustaminen

Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöhankkeiden avustaminen Vesistöilta Evijärvi 30.8.2013 Marko Aalto Etelä-Pohjanmaan ELY-Keskus Marko Aalto; Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristö- ja luonnonvarat,

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

Valuma-aluekunnostusten toteutus ja niihin saatava vesienhoidon rahoitus

Valuma-aluekunnostusten toteutus ja niihin saatava vesienhoidon rahoitus Valuma-aluekunnostusten toteutus ja niihin saatava vesienhoidon rahoitus Pohjois-Karjalan ELY- keskus Y- vastuualue / Luonto ja alueidenkäyttö yksikkö, vesienhoitotiimi Tiina Käki Valuma-aluekunnostusten

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vedet kuntoon ja ravinteet kiertoon hankerahoitusseminaari 1.2.

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vedet kuntoon ja ravinteet kiertoon hankerahoitusseminaari 1.2. ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vedet kuntoon ja ravinteet kiertoon hankerahoitusseminaari 1.2.2017, Tampere Vesitalousasiantuntija Sami Moilanen, Pirkanmaan

Lisätiedot

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vauhtia vesienhoitoon järvi-ilta , Tampere

ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vauhtia vesienhoitoon järvi-ilta , Tampere ELY-keskuksen myöntämät avustukset vesienhoitoon sekä kalataloushankkeisiin Vauhtia vesienhoitoon järvi-ilta 21.11.2017, Tampere Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus / Sami Moilanen / Vesiyksikkö

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli ympäristö- ja rakentamishankkeissa

ELY-keskuksen rooli ympäristö- ja rakentamishankkeissa ELY-keskuksen rooli ympäristö- ja rakentamishankkeissa Etelä-Savon kalastusaluepäivä Ylijohtaja Pekka Häkkinen 3.12.2015 Kaksi lakia yhteinen tavoite? Kalastuslain tarkoituksena on parhaaseen käytettävissä

Lisätiedot

Kunnostusten hyödyt, suunnittelu ja rahoitus Kirkkonummen vesi-ilta Tiina Ahokas, Uudenmaan ELY-keskus

Kunnostusten hyödyt, suunnittelu ja rahoitus Kirkkonummen vesi-ilta Tiina Ahokas, Uudenmaan ELY-keskus Kunnostusten hyödyt, suunnittelu ja rahoitus Kirkkonummen vesi-ilta 23.8.2017 Tiina Ahokas, Uudenmaan ELY-keskus Hyödyt ja suunnittelu Toimenpiteitä vesistössä ja valuma-alueella Järvi- ja virtavesikunnostus

Lisätiedot

Kosteikon rakentaminen eituotannollisena

Kosteikon rakentaminen eituotannollisena Kosteikon rakentaminen eituotannollisena investointina Maatalousalueilla Matti Salminen Hämeen ELY keskus Kosteikolla tarkoitetaan pysyvästi veden osittain peittämää aluetta, joka toimii kiintoaineksen

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Käynnistetty Valmis Vesien- ja merenhoidon kärkitoimenpiteiden toteutus Ravinnekuormituksen

Lisätiedot

Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018

Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018 Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen 2019 ja omistajakorvaukset vuodelta 2018 Uusien kalatalousalueiden rahoituksen periaatteet ja hakuaika Hankeavustusten periaatteet ja hakuaika Omistajakorvausten

Lisätiedot

Yhdessä! Verkostot vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukemisessa Vesistökunnostusverkoston vuosisemimaari Jenni Jäänheimo, YM, 13.6.

Yhdessä! Verkostot vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukemisessa Vesistökunnostusverkoston vuosisemimaari Jenni Jäänheimo, YM, 13.6. Yhdessä! Verkostot vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukemisessa Vesistökunnostusverkoston vuosisemimaari Jenni Jäänheimo, YM, 13.6.2017 Verkostot hanketoiminnan moottoreina - ja toisinpäin HANKKEET

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, 2.2.2017 Suomesta kestävän bio- ja kiertotalouden edelläkävijä Cleantech Biotalous Kiertotalous

Lisätiedot

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä

Kuvat: Eija Hagelberg ja Sakari Mykrä ERITYISYMPÄRISTÖTUKIEN KUSTANNUSLASKENTAA Projektipäällikkö Eija Hagelberg, FM Järki-hanke Baltic Sea Action Group & Luonnon- ja riistanhoitosäätiö YMPÄRISTÖKUISKAAJA-HANKE Oulussa 26.-27.1.2011 Kuvat:

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv

Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv Ajankohtaista vesien- ja merenhoidossa Aktuellt i vatten- och havsvården Kyrönjoen työryhmä Arbetsgruppen för Kyro älv 14.01.2019 1 Ajankohtaista 2019 Toimenpiteiden seuranta ja toteutuksen arviointi 2016-2018

Lisätiedot

Kauvatsanreitin vesitaloudellinen kehittäminen

Kauvatsanreitin vesitaloudellinen kehittäminen Kauvatsanreitin vesitaloudellinen kehittäminen Kiikoisjärven ja Mouhijärven säännöstelyjen kehittäminen Asukastilaisuus 30.10.2018 ELY:n toimesta vireillä olevia hankkeita ja suunnitelmia Kauvatsanjoen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi

Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen Ajankohtaista YM:ssä 12.2.2019 Sonja Pyykkönen Sisältö Ravinteiden kierrätyksen ja vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet Vesiensuojelun tehostamisohjelma Vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Kunnostusten kohdentumista ja rahoituksen järjestämistä ohjaavia lakeja ja strategioita Laki vesienhoidon järjestämisestä (2004 VPD toimeenpano) Vesien

Lisätiedot

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Kunnostusten kohdentumista ja rahoituksen järjestämistä ohjaavia lakeja ja strategioita Laki vesienhoidon järjestämisestä (2004 VPD toimeenpano) Vesien

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen Jenni Jäänheimo, YM, 5.9.2017 Rahaa on. Sinun hankkeesi rahoitus: Järvi, joki, merenlahti, peltolohko Ympäristöministeriön kärkihankerahoitus

Lisätiedot

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/

Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus. Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/ Pertti Manninen Etelä-Savon ELY- keskus Vesienhoito Joroisten vesienhoitoryhmä Kokous 3/2017 8.11.2017 Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille 2022-2017 11/2017 Ominaispiirteet

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon

ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristönhoitoon Iisakin kevätpäivä Kouvola 9.3.2019 Tuija Mustonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen myöntämät

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaariin 26.1.2012 klo 10.00-16.30 SYKE Hannele Nyroos Ympäristöministeriö Vesien ekologinen tila ja tavoitetilat

Lisätiedot

Freshabit LIFE IP Puruvesi

Freshabit LIFE IP Puruvesi Freshabit LIFE IP Puruvesi Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tilannekatsaus Pohjois-Karjalan ELY- keskus Paula Mononen Pohjois-Karjalan ELY-keskus LIFE IP hankkeessa Puruvedellä POK Budjetti 235 000 - MMM

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot

Ajankohtaista vesienhoidosta

Ajankohtaista vesienhoidosta Ajankohtaista vesienhoidosta Kalastusaluepäivä 29.10.2015 Veli-Matti Vallinkoski Pohjois-Savon ELY-keskus Vesistöjen ekologinen tila 2013 Luokiteltujen vesistöjen määrä lisääntynyt (nyt noin 500 kpl) Luokittelutiedot

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Vesien kunnostus ja käyttö

Vesien kunnostus ja käyttö Vesien kunnostus ja käyttö Vesien- ja merenhoidon palauteseminaari Eeva-Kaarina Aaltonen, toiminnanjohtaja 29.1.2015, Härmän Kylpylä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Asiantuntija- ja yhteistyöorganisaatio

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vesistökunnostuksen edistämismahdollisuudet Leena Leskinen Tiina Käki Timo Turunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 23.10.2013 Järviruoko rantojen haitasta liiketoiminnaksi? -työpaja 1 Painopisteet vesistökunnostuksissa:

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen

1) Tulvavahinkojen väheneminen LAPUANJOEN TULVATYÖPAJA III 14.4.214, TAUSTA-AINEISTO JA KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen ja erityiskohteiden suojaus penkereillä VE 3 Lapuan taajama 1/5 1/1 1/25 Muut alueet hyvä hyvä koht

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus

Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä ja valtionavustus - tilannekatsaus 7.3.2019 Susanna Hyvärinen Kuntaliitto, tietoyhteiskunta Tausta Pääministeri Juha Sipilän hallitus päätti vuoden 2018-2021

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen

Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen Maatalousuomien peruskuivatuksen ja luonnontilaisuuden edistämisen tukeminen Ville Keskisarja maa- ja metsätalousministeriö 29.1.2014 1/11 Peruskuivatusavustukset 1998-2013 Pellot vaativat toimivan kuivatuksen

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Maaseudun rahoitustilastot 2015

Maaseudun rahoitustilastot 2015 Maaseudun rahoitustilastot 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunta Pohjanmaalla tehtiin maan eniten investointitukipäätöksiä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät

Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät Kalataloustehtävät maakunnissa Kalastuslakipäivät 1.12.2016 Juha S. Niemelä Maa- ja metsätalousministeriö 1 Maakuntien luonnonvaratehtävät Maakuntalakiluonnos: 6. Maakunnan tehtäväalat Maakunta hoitaa

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa

Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa Ajankohtaisia asioita vesienhoidon toimeenpanossa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/sami Moilanen / Vesienhoito ja vesivarat -yksikkö 11.5.2015 Esimerkkejä ajankohtaisista järvikunnostushankkeista

Lisätiedot

Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi. Esimerkki: Loimijoen valuma-alueen vesiyhteistyö

Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi. Esimerkki: Loimijoen valuma-alueen vesiyhteistyö Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi Esimerkki: Loimijoen valuma-alueen vesiyhteistyö Valuma-alueen sijainti Loimijoen valuma-alue kuuluu Kokemäenjoen

Lisätiedot

Palvelukokonaisuuksien sisällöt ja palvelukanavat. Projektiryhmä Pekka Häkkinen

Palvelukokonaisuuksien sisällöt ja palvelukanavat. Projektiryhmä Pekka Häkkinen Palvelukokonaisuuksien sisällöt ja palvelukanavat Projektiryhmä 21.3.2017 Pekka Häkkinen 1 15.3.2017 - Pekka Häkkinen Maakunnan palvelukokonaisuudet 2 15.3.2017 - Julkisten palveluiden palvelukanavat Sähköinen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Minna Hanski, MMM Inarijärven seurantaryhmän kokous 18.9.2014 Saariselkä 1 MMM:n rooli Inarijärvi-asioissa ELY-keskusten, SYKEn ja RKTL:n (jatkossa

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus seminaari 27.10.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutuohjelman tavoitteet

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki 13.12.2013 Sisältö Vesienhoito Etelä- Savossa

Lisätiedot

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA

Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Lapin vesistökunnostushanke VESKU OSUUSKUNTA Hankkeen suunnittelu Suunniteluvaiheessa: Laaditaan VESKU-hankkeen hankesuunnitelma Etsitään hankkeelle päätoimijaehdokkaita Etsitään yhteistyökumppanit Määritellään

Lisätiedot

MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS

MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS Ympäristösopimukset MAATALOUSLUONNON MONIMUOTOISUUDEN JA MAISEMAN HOITOSOPIMUS Perinnebiotoopit ja luonnonlaitumet Merenranta- ja järvenrantaniityt Kedot Hakamaat ja metsälaitumet Alueelle nähtävissä selviä

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Vesienhoito ja maatalous

Vesienhoito ja maatalous Vesienhoito ja maatalous Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena 9.6.2014, Pori Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tilan yksikkö Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen

Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen Vesistökunnostuksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden yhdistäminen hankekoordinaattori Kolmen helmen joet Vesistökunnostus -verkoston vuosiseminaari Kolmen helmen joet Hämeenkyrön kunnan, Nokian kaupungin

Lisätiedot

Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille

Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille Maiseman- ja luonnonhoidon tuet viljelijöille ja yhdistyksille Lisätiedot ja esityksen kuvat: Maarit Satomaa, YmpäristöAgro-hanke, ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset, maarit.satomaa@maajakotitalousnaiset.fi,

Lisätiedot

Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa. Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5.

Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa. Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5. Maltti metsänhoidossa valtti vesienhoidossa Miina Fagerlund Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 9.5.2018 Esityksen sisältö Hankkeen perustiedot Hankkeen tarve ja tausta Hankkeen

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry LUVY Vesienhoitoa vuodesta 1975 aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa Jäsenet vesien käyttäjiä kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Visio ja tavoitteet

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö

Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Valtion rahoitus vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman toteutukseen 2016-2018 Jenni Jäänheimo, Ympäristöministeriö Vesien ja merenhoitoa tukevat kärkihankkeet YM/ yhteistyö YM/ELY koordinaatio Hakuyhteistyö

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

Ympäristösopimukset ja Ei-tuotannolliset investoinnit. Pohjanmaan Ely-keskus, Peter Björkmark

Ympäristösopimukset ja Ei-tuotannolliset investoinnit. Pohjanmaan Ely-keskus, Peter Björkmark Ympäristösopimukset ja Ei-tuotannolliset investoinnit Pohjanmaan Ely-keskus, Peter Björkmark Ympäristösopimukset: Kosteikkojen hoito (myös yhdistykset ja vesioikeudelliset yhteisöt voivat hakea) Maatalousluonnon

Lisätiedot

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt

ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt ELY-keskus vesienhoidon toimijana ennen ja nyt VESIENHOIDON VAPAAEHTOINEN JÄRJESTÄYTYMINEN POHJOIS- POHJANMAALLA 4.2.2014 Oulu Heikki Aronpää, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Vesienhoidon tavoitteena vesien

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, yritysasiantuntija Jarmo Jokinen 25.9.2018/JJo

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, 20.2.2017 Sipilän hallitus: Suomesta kestävän bio- ja kiertotalouden edelläkävijä Cleantech

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke

Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Yhteinen kulttuuriympäristömme esille KYNÄ jättää jäljen Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankeaika 1.9.2015-31.8.2018 Yhteistyössä Etelä-Savon ja Keski-Suomen MKN Maa- ja kotitalousnaiset ja ProAgriat.

Lisätiedot

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen Kuva Arto Iwendorff VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen 8.11.2018 Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoija ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio

Lisätiedot

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia

Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia Kiehtovat kalavedet Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia 2014 2020 SISÄLTÖ KALATALOUDEN KEHITTÄMISTYÖKALUT ALUEEN ESITTELY KAUSI 2009 2014 KEHITTÄMISSTRATEGIA 2014-2020 RAHOITUSKEHYS PÄÄTÖKSENTEKO

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Loimijoen vesienhoidon edistäminen

Loimijoen vesienhoidon edistäminen YMPÄRISTÖVASTUUTA YHDESSÄ Loimijoen vesienhoidon edistäminen Satu Heino KVVY Suomen suurin ja vanhin alueellinen vesiensuojeluyhdistys Tavoitteena koota yhteen vesienhoidosta kiinnostuneet tahot, tuottaa

Lisätiedot

Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit

Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon Ke 19.4. klo 18-20.30 Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon klo 18 Avaussanat, Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankevastaava Saara Ryhänen klo 18.05 Sielukas

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana EKOLOGISET YHTEYDET SEMINAARI Tieteiden talo. 9.3.2012 Ilpo Kuronen Johtava asiantuntija Valtioneuvoston päätös Kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset

Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Lannan ravinteet paremmin kiertoon kärkihankkeen kuulumiset Vesistöviisaat ratkaisut-työpaja Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström MMM 25.8.2016 Sivu 1 2.9.2016 Sivu 2 2.9.2016 Maaseutuohjelman

Lisätiedot

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset

Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Viedään vesistö kohti hyvää tilaa YHDESSÄ! Siuntionjoki 2030 Kunnostustarpeet ja kunnostukset Vesienhoidon suunnittelu Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Projektipäällikkö Riina Rahkila Vesienhoidon vapaaehtoinen järjestäytyminen Pohjois Pohjanmaalla seminaari 4.2.2014 VYYHTI hanke Hanke toteutetaan v.

Lisätiedot

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan ELY-keskus Ympäristövalvontayksikkö Vesilaki yleistä Yleiskäyttöoikeudet Vesistössä kulkeminen, veden

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Vesienhoidon alueellinen koordinointi

Vesienhoidon alueellinen koordinointi Fundeerataan vesiä toimintamalli alueellisen vesienhoidon koordinointityön käynnistämiseksi Vesienhoidon alueellinen koordinointi Miksi se kannattaa? Mitä alueellinen vesienhoito on? Tässä toimintamallissa

Lisätiedot